- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 2 583
Ykkösaamussa Niinistö puhui ajasta, jolloin ajateltiin, että Suomen sotilaallinen puolueettomuus Ruotsin kanssa toi parasta turvaa ja vakautta tänne pohjolaan. Puhui siitä, että Natoon liittyminen oli vain ja ainoastaan Suomen oma asia. Mutta hänen mielessään homma alkoi muuttua kun Putin vaati, että Nato ei saisi laajeta kohti itää.
Muuttumisen syynä se, että Putinin vaatimuksen jälkeen Natoa ei pidettäisi Suomelta enää vapaaehtoisena valintana.
Suomessa moni on ennen Putinin sekoiluja ajatellut juuri näin ja hyvinhän Suomi pärjäsikin Venäjän kanssa, vaikka turvallisuusselvityksissä oli huomioitu Venäjän mahdollisuus käyttää sotilaallista voimaa pyrkimystensä eteen jo pitkään.
En itsekään pitänyt ja pidä vieläkään Venäjää suorana uhkana Suomelle, mutta Venäjä itse repi käytännössä kuilun lännen ja Venäjän välille, joten Nato jäi Suomelle ainoaksi vaihtoehdoksi. Erittäin hyvä, että nyt se näyttää myös toteutuvan.