Mullistavat akkuteknologiat

On kyllä hyvin surkeaa. että tällaisten wincapitojen takia kunnallispelleily menee mihin tahansa potenssiin. Tarvitaanko Suomessa enää tällaista kunnallissektoria joka näyttää harrastustoiminnalta? Onko se tuottavuutta parantavaa vai tuhlaamista vai oligarkiaa? Kaikenlaiset Wincapitat saavat tästä kasvualustan. Voiko tällaista hyväksyä? Lienee toki jo täällä mainittu.

Jo tuossa vuoden 2024 haastattelussa Nordic Nanon ukko luettelee samoja akun ominaisuuksia kuin Marko tänä vuonna. Kalahallin tuotanto piti alkaa jo viime vuonna ja massatuotanto tänä talvena. Nyt alkaa olemaan jo kevät. Voisi joku paikallinen käydä kurkkaamas mikä on tilanne. Vai onko tilannetta lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hauska yksityiskohta tuossa Esa Parjasen haastattelussa on se, että Nordic Nanon toimitusjohtaja ei pysty sanomaan kertaakaan oikein akun kiinteää elektrolyyttiä. Puhuu ensin kiinteän elektrolyysin akusta ja toisessa lauseessa kiinteän elektronin akusta. Ei oikeen mene edes vahingon piiriin tuo ettei osaa käyttää edes oikeita termejä maailman mullistavasta akustaan.
 
Tällä viikolla VTT:n testit jäi jäähylle ja tilalle tarjotaan latausvideota.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=xp2T7gGHK6s

Tuossahan on todellisuus eli he mainostivat niin akun lataavan koko aika täydellä teholla ja lopussa aika pahasti pienenee latausteho loppua kohden
 
Missä ne on niin mainostanut. Onko linkkiä?

Käytän itse Gemini tekoälyä hieman tukena, että avautuu tämmöselle maallikolle nämä jutut. Pyysin kommentoimaan objektiivisesti (jota se kyllä oletuksenakin pitäisi olla). Jos tekoälyn antamaan vastaukseen on luottaminen, niin jokaisella akulla on latauskäyrä. On harha-ajatus, että lataus antaisi koko ajan maksiteholla latausta.
Tekoäly kertoi, että esim Tesla Model 3 lataa huipussaan 250 kW, mutta teho alkaa laskea jo 15–20 % kohdalla. Tuossa Verge alkoi laskea tehoa 50%:n varauksen kohdalla.
Tekoälyn vastausta:
"Kun akku täyttyy, ionien on vaikeampi löytää paikkansa anodilla, mikä nostaa vastusta ja lämpöä.
Akunhallintajärjestelmä (BMS) rajoittaa tehoa suojellakseen kennoja kulumiselta. Donut Lab on luvannut 100 000 sykliä – se ei toteudu, jos akkua "piiskataan" täydellä teholla 80 % asti.
Vaikka kyseessä on solid-state-akku, se ei poista kaikkia sähkökemian rajoitteita:"
 
BÖÖ-miehen testi viimekesältä, valmistaja lupasi vanhalle 0-.80% lataus 35min. Akkukapa 20.2kwh. Onhan tuossa tapahtunut melkoinen edistys 22min -> 12min.

Mutta toi videon aikan tapahtuva videon playback nopeuden kikkailu haisee todella kauas, miksi nopeuttaa, eihän tuo muutenkaan olisi kestänyt kuin 12 min..

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/WZSxmMfhH-Q?t=1848
 
No jos nyt jotain tästä voi sanoa, niin sen että Verge tulee menemään alas tämän kohun mukana sikäli kun SS akkua ei ole olemassa. Mutta ei liene siis hirveän iso menetys, kun epäilykset on, ettei firma ole toimintakykyinen tällä hetkellä muutenkaan.
 
Missä ne on niin mainostanut. Onko linkkiä?

Käytän itse Gemini tekoälyä hieman tukena, että avautuu tämmöselle maallikolle nämä jutut. Pyysin kommentoimaan objektiivisesti (jota se kyllä oletuksenakin pitäisi olla). Jos tekoälyn antamaan vastaukseen on luottaminen, niin jokaisella akulla on latauskäyrä. On harha-ajatus, että lataus antaisi koko ajan maksiteholla latausta.
Tekoäly kertoi, että esim Tesla Model 3 lataa huipussaan 250 kW, mutta teho alkaa laskea jo 15–20 % kohdalla. Tuossa Verge alkoi laskea tehoa 50%:n varauksen kohdalla.
Tekoälyn vastausta:
"Kun akku täyttyy, ionien on vaikeampi löytää paikkansa anodilla, mikä nostaa vastusta ja lämpöä.
Akunhallintajärjestelmä (BMS) rajoittaa tehoa suojellakseen kennoja kulumiselta. Donut Lab on luvannut 100 000 sykliä – se ei toteudu, jos akkua "piiskataan" täydellä teholla 80 % asti.
Vaikka kyseessä on solid-state-akku, se ei poista kaikkia sähkökemian rajoitteita:"
NMC akun latauskäyrä on juuri tasainen kemiasta riippuen jopa 78% saakka (Audi e-tron).

Tuosta videosta vielä löytö, laturin ruudussa vaihtelee teksti time to 80 <> time to 100 ja arvo sekunnin ja 4 sekunnin välillä.

Miksi tavoitelataustaso vaihtuu kesken videon? Miksi laturi näyttää time to 80 arvoksi 2 sekuntia kun akun SOC arvo on 15% ja lataustetho 103kw. Miksi lataus ei lopu 2 sekunnin jälkeen?
 
Miksi tällaisia kaivellaan? Suomi on täynnä kateellisia ihmisiä, ja siksi emme menesty. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Edes todisteet eivät epäilijöille riitä. Kahden viikon päästä jo akkuja virtaa markkinoille.
 
Tällä viikolla VTT:n testit jäi jäähylle ja tilalle tarjotaan latausvideota.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=xp2T7gGHK6s

Jaa nyt tuli sitten taas nothing burger.

Missä ne luvatut luotetun kolmannen osapuolen testit viipyy mitkä todistaa mainostetut pääominaisuudet?

Video kuvattu täällä: Google Maps
 
Viimeksi muokattu:
Missä ne on niin mainostanut. Onko linkkiä?

Se donitsi akku piti latautua 5min 0-100% (väittivät aiemmin). Nyt latasivat 9%-80% (eli 71%) 12 min. Esim. Motorola Edge 50 Pro lataa 91% 15min ja 0-100% 18min. Ei siis mikään ihmeellinen latausnopeus donitsilla. Eli edelleen täyttä kusetusta kun mitään lupauksiaan eivät pysty pitämään.
 
Nollavideo ja taas osoitetaan kyseessä olevan tavallinen perusakku. Seuraavaksi todistetaan, että... Sitä voi ladata toisenkin kerran?
 
11C lataustesti oli jo.
Tämöhän oli 5C lataus tarkotuksella. Ehkä sen jäähdytyksen puitteissa oleva järkevä nopea. Siis 5C on myös nopea!
 
Ehkä seuraavaksi nähdään joku testi, jossa todistellaan ettei Donitsiakku säteile radioaktiivista säteilyä.

En ymmärrä mitä virkaa moiselle testillä on, mutta eipä noilla Donut Labin "todisteluvideoilla" koskaan ole mitään järjellistä sisältöä, joka todistaisi yhdelläkään niistä lupauksista olevan katetta.

Tosin vaikeahan se on lyödä todisteita pöytään kun lupausten mukaista ihmeakkua ei ole olemassa.
 
11C lataustesti oli jo.
Tämöhän oli 5C lataus tarkotuksella. Ehkä sen jäähdytyksen puitteissa oleva järkevä nopea. Siis 5C on myös nopea!
Byd Blade2 LFP akku: 8C-latausnopeus, 10–97 % lataus keskimäärin 9 minuutissa.

Donitsiakut on vaan surkeita verrattuna myynnissä oleviin akkuihin. Minkäs teet kun ei sellaista testiä voi näyttää joka todistaisi väitteet. :poop:
 
11C lataustesti oli jo.
Tämöhän oli 5C lataus tarkotuksella. Ehkä sen jäähdytyksen puitteissa oleva järkevä nopea. Siis 5C on myös nopea!
Niin latasivat irtokennoa, joka kuumeni ihan hitosti ja lataus jouduttiin lopettamaan kesken sen takia. Kennossa kävi ilmeisesti joku sivureaktio ja rakenne petti.
Ladattiin 5C virralla kuin ei parempaan pysty oikeassa akussa (irtokennon lataaminen ei ole sama kuin oikein akun lataaminen paikallaan). Tuo Motorola, jota käytin esimerkkinä on julkaistu jo kaksi vuotta sitten, eli heillä on ollut kaksi vuotta sitten nopeammin latautuva akku massatuotannossa. Tässä piti donitsin hehkutuksen perusteella olla jotain ihmeellistä, mutta eipä tuo näiden tulosten valossa näytä erikoinen akku olevan. Markkinoilla on jo aiemmin ollut akkuja jotka pystyy nyt vähintään samaa ellei parempaan.
 
Et ole perehtynyt asiaan kovin tarkasti.
Lataus lopetettiin VTT:n asettaman 90 asteen turvarajan takia. Tuossahan ei mitään kennolle tapahtunut.
Toisessa testissä testattiin 100 asteessa.
Et voi olla tosissasi vertaamassa puhelimen akkuun. Haloo.
 
Onko sulla todisteet Bydin akulle :D
Suomessa myydään Xpeng P7+, G6 2026 ja G9 2026, jotka kaikki kykenevät lataamaan 12 minuutissa 10-80 %.

Esimerkiksi G9:llä kesti 11 min 40 s, vaikka latausaseman suurin virta (600 A) tuli vastaan rajoittaen suurimman lataustehon 452 kW:iin (auton maksimi olisi ollut 525 kW). Kohdassa 3:25 alkaa lataaminen, 7:00 latauskäyrä, 7:35 10-80 % aika:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/MU-R3BUkTPs?is=8BMiQdvEO__LSkMk

Edit.
Nuo autot ovat valmiita tuotteita takuineen. Vergen latausparametrejä ruuvaillaan vielä, ja mietitään paljonko runtua akulle uskaltaa antaa. Ja uskaltaahan sille, kun on firman ja naamojen maine pelissä. Siinä ei paljon paina vuosien päässä odottavat mahdolliset takuutapaukset - jos firma enää on edes pystyssä vastaamassa mistään. Toisaalta harvapa tuollaisella motskalla (joka vielä epämukava suuren jousittamattoman massan takia) ajaa kovin suuria syklimääriä, joten syklikestoa ei tarvita niin paljon kuin autoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Et ole perehtynyt asiaan kovin tarkasti.
Lataus lopetettiin VTT:n asettaman 90 asteen turvarajan takia. Tuossahan ei mitään kennolle tapahtunut.
Toisessa testissä testattiin 100 asteessa.
Et voi olla tosissasi vertaamassa puhelimen akkuun. Haloo.
Ihan riittävästi olen perehtynyt, ei se 90 asteen turvaraja huvikseen ollut testissä. Kun ajettiin se 100c lämpötesti rakenne petti. Eli haluttiin se välttää.
No tottakai voi verrata, se on sentään puhelimen sisällä asennettu sinne missä sitä käytetään, kuten tuo donitsin akku tuossa pyörässä. Se irtopussikenno pöydällä testi ei edusta mitään todellista käyttötilannetta.
 
Suomessa myydään Xpeng P7+, G6 2026 ja G9 2026, jotka kaikki kykenevät lataamaan 12 minuutissa 10-80 %.

Esimerkiksi G9:llä kesti 11 min 40 s, vaikka latausaseman suurin virta (600 A) tuli vastaan rajoittaen suurimman lataustehon 452 kW:iin (auton maksimi olisi ollut 525 kW). Kohdassa 3:25 alkaa lataaminen, 7:00 latauskäyrä, 7:35 10-80 % aika:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/MU-R3BUkTPs?is=8BMiQdvEO__LSkMk

Edit.
Nuo autot ovat valmiita tuotteita takuineen. Vergen latausparametrejä ruuvaillaan vielä, ja mietitään paljonko runtua akulle uskaltaa antaa. Ja uskaltaahan sille, kun on firman ja naamojen maine pelissä. Siinä ei paljon paina vuosien päässä odottavat mahdolliset takuutapaukset - jos firma enää on edes pystyssä vastaamassa mistään. Toisaalta harvapa tuollaisella motskalla (joka vielä epämukava suuren jousittamattoman massan takia) ajaa kovin suuria syklimääriä, joten syklikestoa ei tarvita niin paljon kuin autoissa.

Onhan tuo nopea. Mutta ei voi unohtaa solid state akun tuomia etuja. LFP ei kestä tuollaista rääkkiä pitkää ikää ja on herkkä pakkaselle. Solid state kestää pakkaset, pitkä ikä, paljon sykliä ja se painaa vähemmän suhteessa tuottamaan energiaan.
Tähän jos vielä lisää Donut Labin väitteet akustaan, että halvempia ja yleisempiä raaka-aineita, tekee siitä melko merkittävän akun vaikka joku nestemäiseen kemiaan perustuva akku voittaisikin joissain spekseissä.
 
Mutta kun tuota SS-akkua ei ole olemassa.
 
Tosiaan edelleen kaikki viittaa siihen, että Donut Labilla / Nordic Nanolla ei ole minkäänlaista akkua joka olisi itse valmistettu. Paljon todennäköisempää toistaiseksi on, että akut ovat kiinasta hankittuja ja mitään tuotantolinjoja tai edes itse valmistettuja protoja ei ole olemassa.
 
Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että donitsipojat eivät ole vielä yhdelläkään VTT-testillä todistaneet mitään solid state akun tuomia etuja - tai että akku edes olisi oikeasti kiinteän elektrolyytin akku. Halpuus ja raaka-aineiden yleisyyskin on toistaiseksi vain heidän väitteiden varassa.

Nyt uusimmassa testissä esiteltiin latausnopeutta ajoneuvokäytössä (tosin protovehkeellä). Taisi kestää joku 12 minuuttia 9-80 %.

Verrataan aikaa BYD:n (maailman suurimpia sähköautovalmistajia) Blade 2.0 LFP-akkuun Seal 07 EV:ssä.

10-70,00 % 4 min 51 s
10-80,07 % 5 min 57 s
10-90,02. % 7 min 16 s
10-97 % 8 min 44 s

Toinen tulos on lähimpänä Vergen testiä. BYD latasi kuudessa minuutissa, eli kaksinkertaisella nopeudella vs. Verge.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/9rJhw3ervc8?feature=shared

Screenshot_2026-03-16-22-18-38-11_f9ee0578fe1cc94de7482bd41accb329.jpg

Screenshot_2026-03-16-22-19-27-70_f9ee0578fe1cc94de7482bd41accb329.jpg
 
Tosiaan edelleen kaikki viittaa siihen, että Donut Labilla / Nordic Nanolla ei ole minkäänlaista akkua joka olisi itse valmistettu. Paljon todennäköisempää toistaiseksi on, että akut ovat kiinasta hankittuja ja mitään tuotantolinjoja tai edes itse valmistettuja protoja ei ole olemassa.

Saksalaisella CT-Coating firmalla ei taida olla muuta oikein kuin se toimimattoman tekniikan IP-portfolio (immateriaalioikeudet).

Nordic Nano ja sitten Donut Lab ovat ilmeisesti tuon CT-Coating firman lupausten varassa.

Onko tuo CT-Coating koskaan tehnyt yhtään mitenkään toimivaa akkua?

Lienee yli 99 prosentin todennäköisyys sille, että ne Donut Labin VTT testiin toimittamat surkea akut ovat jotain Temu, Alibaba tai eBayn Kiinan akkuja.
 
Taitaa se IPR liittyä yhteen CNT-patenttiin. Vertailun vuoksi Suomalaisella CNT-firmalla (Canatu) on noin sata patenttia ja työntekijöitäkin yli sata. CT:llä yksi työntekijä. Mitään konkreettista CT ei ole valmistanut. Tämä akkukeissi on 100% huijausta, jossa on mukana monta firmaa. Saapa nähdä saako tästä viranomaiset keissiä aikaiseksi. Toivottavasti ainakin joku tutkiva journalisti tekee laajan selvityksen.
 
Onhan tuo nopea. Mutta ei voi unohtaa solid state akun tuomia etuja. LFP ei kestä tuollaista rääkkiä pitkää ikää ja on herkkä pakkaselle. Solid state kestää pakkaset, pitkä ikä, paljon sykliä ja se painaa vähemmän suhteessa tuottamaan energiaan.
Tähän jos vielä lisää Donut Labin väitteet akustaan, että halvempia ja yleisempiä raaka-aineita, tekee siitä melko merkittävän akun vaikka joku nestemäiseen kemiaan perustuva akku voittaisikin joissain spekseissä.
Jos kuvitellaan tämän olevan SS akku, kestävän 100k sykliä, ja kaikki muut speksit, niin mitä se tarkottaisi? Täydellistä mullistusta energian varastoinnissa. Ei enää sähkönhinnan vaihtelua, pelkät BESit ja tuulivoima riittäisi. Ei tarvetta kaukolämmölle, säätövoimalle, eikä hultovarmuudelle.

Autot, kaikki sähköisiä. Lyhyen matkan lennot, sähköisiä. Siis tuo mullistaisi ihan kaiken. Ja ne promoo sitä mopoihin ja hakee rahaa piensijoittajilta, koska on kassaongelma.

Jos nuo soeksit pitäisi paikkansa, parin kuun testeillä saisi miljardeja kassaan. Rahoittajia, sellaisia joillla on sairaan syvät taskut maksaisi osuuksista ihan jäätävästi. Autoteollisuus, konesalioperaattorit, energiateollisuus, kaikki kilpailisi siitä kuka saa osuuksia. Ongelma vaan on, että joutuu oikeasti antaa niiden testata se akku.

Eli näillä tiedoilla, mä en usko tuon olevan mitään sellaista, mitä väittävät.

Helkkari mopoja 😂
 
Statistiikka

Viestiketjuista
302 899
Viestejä
5 154 108
Jäsenet
82 252
Uusin jäsen
Mies85Hki

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom