Mopokuumetta

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
168
Viikonloppuna kävin tekemässä revanssin Pärnuhun. Tällä kertaa pysyin pystyssä koko viikonlopun ja jotain palkintojakin tuli kisan jälkeen neito lyhyessä hameessa jakamaan :)

Oli kyllä jäätävä kaatokammo ekan harjoituspäivän vielä päällä viime kerrasta. Alkoi lopulta kuitenkin taas sujumaan.

Juhannus menee Kemoralla samoissa merkeissä. Kolme päivää saa putkeen sahata ja opetella ajamaan. Lippuja on vielä tarjolla jos jotakuta kiinnostelee myös: www.mp-tuki.fi

IMG_20220620_105022_767.jpg

IMG_20220619_235601_275.jpg

DSC_3222.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Metzelerit tuli alle pyörään tai ainakin puoliksi. Etunen oli z6 ja takanen m7 RR.. :D Huomasin työpaikan pihassa, että kuvio on hieman erilainen etusessa, että takasessa. Ensi viikolla sitten vaihtavat oikean renkaan eteen.

Pakko kyllä sanoa, että takasen paisto on vuodelta 2019, että aika vanha kumi tuli alle. Lisäksi tuo, että asentaja ei tunnistanut että väärä rengas menossa eteen ja reklamoidessa olivat laittamassa M5 alle, kun myyjä luuli sen olevan m7.. Ehkä olisi ollut järkevintä tilata netissä ja nähdä vaiva ja viedä vaihdettavaksi :D
Tilasin juuri tuon vanhemman Metzeler M5 180/55R17 124€ ja postikuluiksi ilmoitti 0€. Pyörä ktm 990 super duke. Irtovanteelle asennus maksoi viimeksi 25€.

Suht edullinen siis ainakin tuo M5, joka sekään ei pitäisi olla kovin huono rengas. Tulee sekarengastus, kun edessä on vielä tosi hyvä (paljon pintaa) Bridgestone bt-016 pro. Ei kyllä mikään uusi ole paistoltaan.

Eipä ole tuolta ennen tullut tilattua (autodoc):

128€ maksaisi M7 eturengas, kun M5 ei edes saa enää tilattua:

Jostain moottoripyörä keskustelusta luin, että hyvällä eturenkaalla (sporttisella) on isompi merkitys, kuin hyvällä takarenkaalla. Ilmeisesti siinä oli rata-ajosta kyse.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Hieno kuva. Itse vierailin ja ajelin Super Dukella lähiseudulla 250km. Tänään sitten huomasin, että kädet on palaneet. Tyhmästi vain t-paita oli päällä, kun vähintäänkin pitkähihainen täytyy olla (auringon takia). Toki kunnon varusteet olisi fiksut helteelläkin.

SHA_20220625_174010702.jpg
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
80
Täällä noin 600km tänä vuonna -22 Mankilla takana. Eipä ole vielä toista yhtä hauskaa pyörämallia vastaan tullut. Reilun satasen (noin 104kmh) tuo ottaa nyt tuon pienen lipan kanssa tasasella mittariin (reilut 95 todellista), niin onpahan tuolla pärjännyt useimmilla satasen alueillakin liikennevirran mukana, vaikka hauskimmillaan tämä on kyllä mutkapätkillä ja taajamassa. Tuo Dax on myös pirun nätti ja sillä sais rouvankin vietyä jätskille. Iso sporttipyörä siis tuohon tuli vaihdettua tälle kaudelle..

Itse ostin vuonna 2017 uuden kiinanmankin, siis mopon. Ja vuonna 2019 ostin uuden Harley-Davidson Sportsterin mallia Iron 1200. Se on omaan makuuni täydellinen pyörä juuri minulle, ikinä en tule pois vaihtamaan.
Mankilla ajoin yhden talven työmatkaa ja sen jälkeen seisonut varastossa tähän kesään asti.
Nyt taas ottanut mankin ajoon ja pakko ihan rehellisesti sanoa, että MINUN mielestäni sillä mankilla on abaut ihan yhtä hauska ajella kuin harrikalla :D
Se kulkee kuuttakymppiä vaikka onkin vakio ja se riittää lähikylien kiertelyyn pikkuteitä ja polkuja pitkin vallan hyvin. Onhan se tietenkin aivan eri asia ajella moottoripyörällä verrattuna mopoon mutta yhtä kaikki, molemmat on hauskaa hommaa, välillä lähden mielummin mankilla, välillä harrikalla. Mopolla rento lähteä hihattomassa paidassa crocsit jalassa. Alue millä ajelee on mopolla pienempi mutta mankin satulasta näkee ja aistii vieläkin paremmin maisemat ja ympäristön ja onhan sellainen ehdottoman näppärä ja hauska vehje ajella.

Tosi paljon polttelisi itseäkin uusi 125 Honda, ehkä ennemmin Dax-malli. Hinta vähän turhan kova, tonnin tai kaksi kun olisi halvempi... Mutta varmasti erittäin mukava ja hauska peli ajella! Mikä ettei joskus sellaisella lähtisi pidemmällekin. En näe mitään estettä miksei sillä kiertäisi koko Suomea kesän aikana.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
1
TV sarja Pelastakaa Nygvist ruotsalaisen agentin kypärän merkki ja malli hakusessa. Löytyisikö täältä tietoa?
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
517
Minulla ei kerta kaikkiaan riitä mielenkiinto ja aika ajaa bussilla, joten tyrkkäsin sen myyntiin. Melkein voisi laittaa jonkun kevyen nakupyörän sen tilalle, street triple välttäisi, mutta saapa nähdä tippuvatko niiden hinnat enää tälle vuotta järkeviksi. Monkey on edelleenkin yhtenä vaihtoehtona, mutta sen huippunopeus on vähän tuskainen ja sen kantavuus ei oikein riitä tällaiselle ei neuvolassa punnittavalle.

Siitä kaikin puolin hyvä bussi jollekin enemmän ajavalle:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
497
Mulla on varmaan helvetin typerä kysymys, mutta helvetin typerä on mieskin:
miksi hakiessa prätkää talvisäilytyksestä tai huollosta se on joka kerta varatankilla? Mopo on 600-kuutioinen ZZR kaasareilla, ja tämä on nyt toistunut joka kerta. Nyt hain mopon öljynvaihdosta sekä kaasareiden säädöistä, niin taas oli varatankilla.
Ei muuten väliä ole, mutta hämää. Itse ajan koko ajan "normaalilla" modella. Käsittääkseni varatankki imee vain alemmalta.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218

Ehkä se varuilta laitettu varatankille? Paljonko bensaa on ollut viedessä talvisäilytykseen/huoltoon? Varatankki imee pohjalta asti.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
497
Ehkä se varuilta laitettu varatankille? Paljonko bensaa on ollut viedessä talvisäilytykseen/huoltoon? Varatankki imee pohjalta asti.
Bensaa (Shell V-power 98) oli ainakin viime kerralla melkein täydet, talvisäilössä varmasti yli 1/4.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
497
Varmasti varuilta laitettu varatankille. Eihän niillä huvikseen ajella. Laitat vain takaisin normitankille.
Juu, pistin, eikä mitään ongelmaa, mutta jäi vaan hämäämään kun ei ollut ensimmäinen eikä edes toinen kerta. Ehkä sillä, että onko sillä väliä, kun tässä kädessä ei kiintoavain pysy.
 
Parotech

Pytyt oo pystyssä ku vessassa
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
326
Millaista sade varustusta jengi suosii? Pitäis viikonloppuna lähteä 200km päähän ja vettä lupailee. Käyttöä kerran vuodessa jos sitäkään
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
966
Hitto kun nälkä kasvaa.
Tuli toukokuussa Cbr 600RR hankittua ja nyt houkuttelis vaihtaa isompaan.
Kattellut 900-1000 linjastoa läpi, mutta ei oikein sopivaa meinaa olla.
Vähän alkanut nakuttamaankin, mutta ei niistä kokemuksia mikä olisi kova juttu? :hmm:
 
Kawasaki Z700 - Z900? Esim. https://www.nettimoto.com/kawasaki/z/2665944#yritys=503459
Yamaha MT-09? Esim. https://www.nettimoto.com/yamaha/mt-09/2836872

Tuossa mitä itse katsellut nakuluokasta. Tällä hetkellä itsellä 600-kuutioinen kaasari-ZZR, ja mieli tekisi päivittää uudempaan.
Tuota nimenomaista Z800:sta olen käynyt koeajamassa, mutta mitä enemmän ajelee, sitä enemmän alkaa vituttamaan tuuli ja ilman halkominen. Kaipaan siis jotain katetta / tuulisuojaa. Ehkäpä itse kannattaa unohtaa nakut siis.
Jos siis tuolla nyky CBR:llä vituttaa tuuli, niin unohda nakut.

Edit: Tuota Yamahan kolmipyttyistä konetta ollaan ylistetty alaväännöstä ja tietysti sitten myös yläkierroksilla menovauhdista. En ole itse vielä päässyt testaamaan, mutta heti menen kun sopiva koeajokki kohdalle osuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Hitto kun nälkä kasvaa.
Tuli toukokuussa Cbr 600RR hankittua ja nyt houkuttelis vaihtaa isompaan.
Kattellut 900-1000 linjastoa läpi, mutta ei oikein sopivaa meinaa olla.
Vähän alkanut nakuttamaankin, mutta ei niistä kokemuksia mikä olisi kova juttu? :hmm:
Jos Honda jo tuntuu tutulta, niin miten olisi CBR 1000RR? Omalla oon kerran ehtinyt käymään Botniaringin radalla ja pyörä toimi oikein hyvin. 2005 vuosimallia tuo oma.

IMG_20220712_204547.jpg

Aprilia RSV 1000 R Factory oli myös hyvä, mutta ei varmaan ole niin luotettava kuin Honda.

Minusta nakuista esim ktm 990 super duke olisi ihan hyvä. Ja ihan kiva oli myös Triumph Speed Triple 955cc. Ja tykkäsin myös Honda VTR 1000cc pyörästä kanssa. Eli siinä kanssa muutama vaihtoehto lisää. Mun eka pyörä oli kanssa 112hv 600cc, joka oli käytössä 2008-2021, kawasaki zx6r, vm2000. Tuostahan löytyy kanssa ihan sama pyörä, mutta isommalla 900cc koneella, zx9r.
 
No tuota 1000RR oon kyllä vakavasti katsellut, kun ei tossa nykysessäkään ole mitään mistä en pitäisi.
No vääntöä saisi olla enemmän ja sitä ei saa kuin mopoa vaihtamalla.
 
Omat kokemukset tosiaan vain 1000RR:stä, jotka on erittäin hyvät. Kyykkypyörä tietysti, eli ajoasento on raskas. Tuossa on eturattaassa 1 piikki vähemmän, eli jaksaa kiihtyä 6 vaihteellakin "jotenkin". Eikä ole V2 moottori, mutta luotettava ja kiva moottori kyllä silti.

Mutta jos tykkää ajaa 600cc kyykyllä, niin ei minusta mitään ongelmaa tule 1000cc vastaavasta. Toki Suzukin, Yamahan, Kawasakin 1000cc kyykyt voisi olla myös oikein kivoja, mutta niistä ei ole itsellä ollenkaan kokemusta. En siis tiedä mikä olisi paras ja onhan käytetyt pyörät vähän yksilöitäkin.

Ktm rc8 8500€ pyörän kävin koeajamassa, mutta niissä valikoima näyttää olevan heikko ja halvimmat pyörät näytti olevan joskus lunastettuja. Rc8 1200cc V2 on kumminkin mukavasti vääntävä moottori. Ja tehoakin enemmän kuin ktm 990 1000cc moottorissa.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
873
Nykyinen vaihdossa 4-4.5k€ ja löysät päälle niin siinä maks. 7k€ paikkeilla, jos löytyis.
Käyttötarkoitus on ihan omaksi iloksi mopoilu.
Ei älyttömiä matka-ajoja, ei ratakäyttöä.
Tohon kelpaa melkein mikä tahansa. Mee koittaa jotain nakuja mitkä eniten kiinnostaa. Kokemuksiin perustuen nakuilla on mukavampi kruisailla ja laajempi käyttömahdollisuus, mutta pyörästä riippuen 90-100km/h jälkeen tuuli riepottelee että kyllä katteista on sinänsä hyötyä. Omalla kohdalla ekan nakun jälkeen katetut jäi koska mukavampi ajoasento ja yleensä laajemmalle käyttöalueelle tuunattu kone. Mutta makuasioita mistä kukakin tykkää ja tietysti pyöräkohtaista eli streetfighterit jne asia erikseen. Jos vauhti ja tehot on pääasia niin pysyisin kyykyissä, mutta suosittelen silti koittamaan nakua, voi yllättyä :D Puolikatetut on vissiin hyvä vaihtoehto, mutta IMHO kaikki jotenkin niin neutraaleja ettei oikein nappaa.

Muuten on kaikki pyörätyypit tullut kokeiltua, mutta adventurea en ole omistanut tai edes ajanut. Väittävät parhaaksi allrounderiksi, itse vähän epäilen. Tosin jos et meinaa mitään reissua tehdä (vielä) niin tuskin kannattaa. Äkkiä vaan tukikohdan ympärillä kaikki 200-300km säteellä on kaluttu :D
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
517
Pari tuntia sitten lähti Hayabusa uuden omistajan mukaan, sain siitä käytännössä sen mitä halusinkin. Tälle kesälle tuli kilometrejä luokkaa 250. Meinasin, että olisin ajanut yhden pidemmän reissun, mutta käännyin tunnin kohdalla takaisin kotiin ja laitoin pyörän myyntiin. En saanut matka-ajosta minkäänlaisia fiiliksiä ja ilman niitä hommassa ei ole mitään järkeä.

Nyt mietin, että hommaanko jonkun muutaman tonnin pyörän seisomaan pihaan/varastoon vai olenko ilman pyörää. Kyykkypyörää en enää suostu ostamaan, ne on nyt nähty lopullisesti. Monkey pyörii edelleen mielessä, samoin Hornet ja Street triple, mahdollisesti myös joku kevyt allroad. Supermotojakin katselin sillä silmällä, mutta 10h huoltoväli on vähän turhan ankea ja kisakireä ei ehkä ole omimmillaan minun käytössäni. Pitää pureskella mitä tässä tekee vai tekeekö mitään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
552
Kyykkypyörää en enää suostu ostamaan, ne on nyt nähty lopullisesti. Monkey pyörii edelleen mielessä, samoin Hornet ja Street triple, mahdollisesti myös joku kevyt allroad. Supermotojakin katselin sillä silmällä, mutta 10h huoltoväli on vähän turhan ankea ja kisakireä ei ehkä ole omimmillaan minun käytössäni. Pitää pureskella mitä tässä tekee vai tekeekö mitään.
Kilpaendurolla toisaalta toiset kiertää maailman muutaman vuoden aikana. Olikohan niin, että oli parin tonnin välein vaihtanut öljyt reissulla ja sadantonnin kohdalla teettänyt varuilta koneremontin kun osui sopivaan kohtaan. Voisi olla fiksua valmistajilta antaa noille huoltovälisuosituksia myös rauhalliseen tieliikennekäyttöön kilpakäytön lisäksi. Ja näyttää tuollaisen kilpapyörän luonne venyvän myös rentoon maailmanympärikiertämiseen.

Tässä tarinaa Aaron Steinmannin maailmanympärimatkasta KTM 500 EXC:llä.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
80
Pari tuntia sitten lähti Hayabusa uuden omistajan mukaan, sain siitä käytännössä sen mitä halusinkin. Tälle kesälle tuli kilometrejä luokkaa 250. Meinasin, että olisin ajanut yhden pidemmän reissun, mutta käännyin tunnin kohdalla takaisin kotiin ja laitoin pyörän myyntiin. En saanut matka-ajosta minkäänlaisia fiiliksiä ja ilman niitä hommassa ei ole mitään järkeä.

Nyt mietin, että hommaanko jonkun muutaman tonnin pyörän seisomaan pihaan/varastoon vai olenko ilman pyörää. Kyykkypyörää en enää suostu ostamaan, ne on nyt nähty lopullisesti. Monkey pyörii edelleen mielessä, samoin Hornet ja Street triple, mahdollisesti myös joku kevyt allroad. Supermotojakin katselin sillä silmällä, mutta 10h huoltoväli on vähän turhan ankea ja kisakireä ei ehkä ole omimmillaan minun käytössäni. Pitää pureskella mitä tässä tekee vai tekeekö mitään.
Jos supermototkin kiinnostaa ja toisaalta mankikin kävisi niin yksi vallan hyvä vaihtoehto olisi 125 - about 300cc mankia isopyöräisemmät kevyet kulkineet. Esim. Yamaha YBR125 (pienikokoinen, käytännössä yhtä kevyt ja näppärä kuin manki mutta isopyöräisempi, tosi halpoja, moottori äärimmäisen kestävä, kulutus pari litraa sadalla, kulkee satasta tasasella eli vähän tehottomia kyllä, vakuutus halvimpia mitä on...) tai Honda CLR, CRF-katumallit, XL... Yamahalta myös WR125-250... jne.
Tollasilla kevarikokoluokan vehkeillä on rento ajella ja niillä kyllä käy tarvittaessa pidemmälläkin ja toisaalta niitä voi hyvillä mielin seisottaa tallissakin kun eivät niin kallitakaan ole.
Väitän että Yamahan YBR-mallilla saa saman ajonautinnon kuin uudella mankilla kunhan vain ulkonäöltään sen kelpuuttaa. Varsinkin kun toinen maksaa tonnin ja toinen melkein viisi.

Paras ehkä olisi joku 250cc-300cc vehje mutta tarjonta melko vähäistä ja hinnat tietty kovempia, löytyy niitäkin silti jonkin verran. Ei sen muuten niin väliä mutta kyllä se toiset 125 kuutiota kevariin verrattuna mukavoittaa ajamista jos halutaan satasta tai vähän ylikin mennä. Sen enempää sitten ei enää tarvitakkaan. Välttämättä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Nyt mietin, että hommaanko jonkun muutaman tonnin pyörän seisomaan pihaan/varastoon vai olenko ilman pyörää. Kyykkypyörää en enää suostu ostamaan, ne on nyt nähty lopullisesti. Monkey pyörii edelleen mielessä, samoin Hornet ja Street triple, mahdollisesti myös joku kevyt allroad. Supermotojakin katselin sillä silmällä, mutta 10h huoltoväli on vähän turhan ankea ja kisakireä ei ehkä ole omimmillaan minun käytössäni. Pitää pureskella mitä tässä tekee vai tekeekö mitään.
"Paljon ajettu" Monkey olisi 2600€. Ehkä se juuri ei ole järkevä, mutta muutaman tonnin ajettujakin löytyy. Oletko ajanut? Itse en ole, mutta veikeältä peliltä näyttää.

Screenshot_2022-07-17-16-34-06-36_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg

Triumph Street Triple ei ole itselle tuttu, mutta vähän isompi ja vanhempi Daytona 1200 löytyy. Tuohan on ollut juuri kyykkypyörä, mutta joku on riisunut katteet pois ja vaihtanut lampun. Sarvet on myös vaihdettu kyykystä joihinkin mukavampiin. Ilmeisesti noilla vanhoillakin pyörillä ajetaan aika isoja kilometrejä, kunhan muistetaan huoltaa. En tiedä sitten olisiko tuon tyylinen (naku) riittävän erilainen Busaan verrattuna.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Pikainen välikysymys. Mikä yhde tämä mopon kaasarin ( Dellorto PHVA ) pohjassa on ? Siitä lähtee letku ( toinen pää vapaana ).
Letku lähtee kasarin nipan takia hieman väärään suuntaa ja näin ollen letku taittuu pahasti . Voi olla että osiottain tukossa sen takia. Pitääkö olla huolissaan ?

RieskaMies

Mr. Pelican
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
409
Pikainen välikysymys. Mikä yhde tämä mopon kaasarin ( Dellorto PHVA ) pohjassa on ? Siitä lähtee letku ( toinen pää vapaana ).
Letku lähtee kasarin nipan takia hieman väärään suuntaa ja näin ollen letku taittuu pahasti . Voi olla että osiottain tukossa sen takia. Pitääkö olla huolissaan ?

pehva.png

Tuon kaasarin pohjassa olevan ruuvin avaamalla saa tyhjennettyä kaasarista bensat, eli tuossa nipassa tarvi olla edes mitään letkua yleensä kiinni. Ennen kaasarin irroitusta voi vaikka sen letkun kautta laskea bensat pois niin ei valu joka paikkaan bensaa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Kiitos pikaisesta vastauksesta. Letku laitettu varmaaan valmiiksi tyhjennystä varten.....
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
mikäs tuo kaasarin vakuum connection on ?mitä varten se on, nyt se on tulpattu.

Screenshot 2022-07-22 181355.jpg
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
mikäs tuo kaasarin vakuum connection on ?mitä varten se on, nyt se on tulpattu.

jos useampi kaasari rivissä niin tuosta näkee kaasareiden synkronoinnin toisiinsa nähden, en tosin tiedä toimiiko juuri tuossa kaasarissa siihen tarkoitukseen...
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
966
Tekipä hyvää kusiaiselle (600RR) Power Commander 3.
En muuten olisi ostanut, mutta ku halvalla sai. :)
Helppo homma laittaa ite sopivat kartat, kun oli eri vuoden pyörän kartat valmiina.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
252
Itellä on nyt kolmas kausi menossa Sportsterilla. Mopo tuli minulle jotakuinkin vakiokuntoisena, mutta hiljakseen päivitelty mieluisemmaksi. Ensimmäinen kesä meni käytännössä vakiona, toista kautta varten tuli ostettua toisen setti väriosia, opeteltua ruiskulla maalaamista (skodan meteor grey), stongaa ym. pientä. Nyt kolmanteen kesään taas uusi maali (BMW:n Dravit grey) niskaan ja enempi club-style henkeä haettu korkeammilla iskareilla, rosterirööriä, isolla etukatteella, sopivammalla stongalla, keskikontrolleilla jaloille, pisteosia maalailtu yms yms.. Tällä hetkellä on vielä tyyliin paremmin istuva step-up jakkara tulossa kohti Suomea ja jahka sen saa paikalleen niin rupeaa olemaan mopo siinä muodossa kun sen olen jo vuosia halunnut sen olevan :)

Collage 2022-03-10 20_28_13.jpg20220727_183958.jpg20220722_180817.jpg
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 268
Harrikoissa joutaisi enemmänkin olla jalkatuet ja tanko neutraalissa paikassa niin niitä kykenisi ohjaamaankin. Kummallinen merkki kun mutka-ajo tarkoituksella tehty hankalaksi.
 
Jos siis puhut jalkakontrolleista niin en kahden ensimmäisen kesän aikana huomannut hirveitä murheita tai mitenkään ylitsepääsemättömän hankalaksi kokenut ajamista jalkojen etukontrolleilla ja voitko kuvitella, että mutkapätkilläkin vieläpä. Tosin tyyli ja testisyistä nekin on nyt tälle kesää vaihtuneet kahden viimeisen kuvan mukaisesti "keskikontrolleiksi". Eikös kontrollien ja tangon valinta ole aika paljon kuitenkin riippuvainen siitä millainen kuljettaja on mitoiltaan ja minkälaisella kokoonpanolla saadaan mahdollisimman hyvä suhde ergonomian, käsiteltävyyden ja silmää miellyttävyyden välillä? Juu ei näistä vehkeistä nyt mitään banditin saatika viilatumpien ratavempaimien kilpailijoiksi ole, mutta onneksi kaikki custom-harrastajat sen tiedostavatkin, muut välttämättä eivät.

Vähän sama kun huutelisi, että ompas BMW huono auto, kun ne on kaikki niin madallettuja, että eihän niillä pysty ajamaan missään hidastetöyssyjen yli olematta mahastaan kiinni ja autosta nouseminenkin on hankalaa? Catch my drift?

Sit toiseksi hassu huomio. Ehkä 90% kaikista tämäntyylisistä pyöristä on varustettu etukontrolleilla ja niistä 60% on myös jonkinlaisella korkeammalla tangolla ja sinä sanot että juuri Harrikka on kummallinen merkki, kun on tehty mielestäsi "hankalaksi" :lol: Eli etkö vain tykkää Harrikasta merkkinä jostain syystä vai harmittaako customit vaan noin yleensä? Ja perustuuko näkemyksesi kokemukseen vai onko se muodostunut kuulopuheiden ja olettamusten kautta? On minullakin muoviluoteja ollut, mutta näin jo hieman varttuneempana mukavuudenhalu ja omanlaiseksi tekemisen ilo on punainen lanka itselleni.

Vai missasinko vitsin vain näin aamutuimaan xD
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 268
Ei vitsiä. Epäergonomiset ajoa haittaavat kontrollit ovat vain tyhmät. Tottuu sitä syöpäänkin. Useamman harrikan tänä kesänä ajaneena ei noissa vaan ole järkeä. Maantienopeuksissakin se etutanko on epämukava roikkua.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Mää en harlikkaa viittis ees koskea, yäk. Mut sitten asiaan; PARTZILLAsta (USA) kukaan tilannu mitään? Niitten IOSS numero pitäs saada tulli-ilmoitusta varten.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
252
Ei vitsiä. Epäergonomiset ajoa haittaavat kontrollit ovat vain tyhmät. Tottuu sitä syöpäänkin. Useamman harrikan tänä kesänä ajaneena ei noissa vaan ole järkeä. Maantienopeuksissakin se etutanko on epämukava roikkua.
Voisitko nähdä asian niin, että ne eivät nyt vain sinulle ole se sopivin vaihtoehto, mutta jollain toisella kuljettajalla se voi toimia paremmin? Hyvin putkinäköistä leimata kärkkäästi muu kuin se minkälaista ilmeisesti itse ajat.

En itse ole mitään ongelmaa nähnyt ja kokenut esim. tonnin lenkkiä ajaessa. En toki väitäkään, oma mopo nyt mikään täydellisyys on kokonaisuutena, mutta tärkämpää onkin se, että se on minun rakentama ja juuri sellainen kuin sen aikoinaan itselleni hahmottelinkin. Ja kun tuo on käynyt kahtena talvena täysin levällään niin tiedän ja tunnen tasan tarkkaan pyöräni.

Toiset vaan ostaa uuden mopon, ajaa ja on tyytyväisiä, toiset tekee toisin. Mutta minä en sentään ole noin kankean mustavalkoinen vaan koitan nähdä asiaa muidenkin silmin ja kunnioittaa jokaisen päätöstä vaikka se ei olisikaan samaa linjaa omani kanssa. Kirjoituksestasi vaan paistaa huvittavasti läpi se, että juuri harrikat on huonoja, kun ne on KAIKKI tuollaisia. Jos kontrollit on samalla lailla kawasakissa, suzukissa tai hondassa niin onkos ne sillon sit kuitenkin hyviä

Kerro toki mitä harrikoita olet ajanut, kun kaikki on sitten niin samanlaisia ja paskoja? Jos et löydä eroa ergonomiaan esim. uusien Sportster S:n, sportster nightster ja Softail standard:in välillä niin sitten en kehtaisi huudella ergonomiasta mitään. Nimittäin minä oikeasti olen käynyt tänä kesänä noita ajamassa, kun oli ostohousut semivakavasti jalassa ja vaihtoa kaavailin.
 
Viimeksi muokattu:

Ed!

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
347
Lienee paljon kuskista kiinni että mikä pyörä, jalkojen asento, penkin kovuus, tangon ja selän asento on itselle sopivin. Vuosien mittaan ollut niin paljon pyöriä ettei enää muista mitä kaikkia, nyt tallissa 6.
Oma tämänhetkinen suosikki customi, jaksaa heittää pitkääkin lenkkiä ja ajoergonomia itselle sopivin. Jalat eessä, selkä suorana ja hyttysiä hampaissa.
Vieressä matkapyörä joutilaana kun on ihan rikki muutaman satasen lenkin jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Tuli ostettua tänään Honda Monkey 125cc. 100km oon ehtinyt ajaa ja ihan kivalta peliltä tuntuu. Monkey on ihan siistissä kunnossa, eikä ole paljoa ajettukaan.

Screenshot_2022-08-03-16-01-16-764_com.miui.gallery.jpg

Mietin tuossa että eturattaan saattaisin vaihtaa yhtä piikkiä pienempään. Nyt välitykset on ihan hyvät, mutta ehkä silti pikkasen pitkät. 55km/h taisi olla 50 oikeasti ja 88km/h oikeasti 80. Painan jotain 75kg ja huippunopeus olisi jotain 96 normaalisti istuen. Hiljaiset äänet kyllä on.

Vakuutustakin ehdin katsoa. Ilmeisesti 228€ olisi 60% bonuksilla Lähitapiolan vakuutus. Vakuutus on siis vähän kalliimpi, kuin isommassa moottoripyörässä. Ei ole vielä edes ihan täysiä bonuksiakaan. Täytyy varmaan selvittää, että saako Lähitapiolan vakuutusta laitettua myös liikennekäytöstä poistoon tarvittaessa. Ilmeisesti pitäisi kyllä saada.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Täällä noin 600km tänä vuonna -22 Mankilla takana. Eipä ole vielä toista yhtä hauskaa pyörämallia vastaan tullut. Reilun satasen (noin 104kmh) tuo ottaa nyt tuon pienen lipan kanssa tasasella mittariin (reilut 95 todellista), niin onpahan tuolla pärjännyt useimmilla satasen alueillakin liikennevirran mukana, vaikka hauskimmillaan tämä on kyllä mutkapätkillä ja taajamassa. Tuo Dax on myös pirun nätti ja sillä sais rouvankin vietyä jätskille. Iso sporttipyörä siis tuohon tuli vaihdettua tälle kaudelle..

Hieno sininen Manki! :) Oma on -19 malli. Yksi auto ohitti mut, mutta liikennettä oli aika vähän. Sulla on myös erilaiset peilit. Sun peli kulkee sen 104 ja oma noin 8km vähemmän. Ilmeisesti tuo vanhempikin malli on hyvin samanlainen kuin -22. Sulla vanteet näyttää olevan tyylikkään mustat.
 
Ed!

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
347
Mankia itsekkin haaveillut kesäiltaisten kalareissujen ajopeliksi, tulee kesät junnuna mieleen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Mankia itsekkin haaveillut kesäiltaisten kalareissujen ajopeliksi, tulee kesät junnuna mieleen
Mukava pikkumopo kyllä. Ekat viritykset kun tilasin (14 piikkisen?) eturattaan. Ratas tulee joskus ensi viikolla (noin 5€). Saa nähdä riittääkö vara ketjujen kiristyksessä. Omasta mielestä Mankin sai ihan sopivaan hintaan juuri huollettuna (2600€). En ole oikein missään edes noita Mankeja nähnykään liikenteessä, eli suht harvinaisia?

Eilen tuli ajettua Mankilla 70km*2 lenkki. Menomatkalla jopa ohitin yhden Toyotan 100km/h alueella, kun Toyota ajoi vähän alinopeutta. Jollain edellisellä reissulla huiput myötätuuleen 106.

Uudempi 2022 malli on 5 vaihteinen ja ilmeisesti vähän paremmat takaiskarit? Vanhemmassa 4 vaihdetta ja tuo 4 kyllä riittää minusta erittäin hyvin. Nettimotossa olisi esim keltainen Manki, jolla on 900km ajettu 3000€, kun uusi taitaa maksaa noin 4600€.

Mulle vieras on Honda Dax, mutta veikeältä peliltä näytää myös se :) 5500€, eli taitaa olla noin 1000€ kalliimpi.

Tuossa se Banana Yellow, 2999.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
21
Ensi viikolla saa 990 sd:n alle. Tuli uudempaakin kateltua mutta hinnat vielä turhan kovia. Vaihdossa menee 690 enduro smoto vanteille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Aika lailla olet zoomaillut kuvaa jotta tuon huomasit. Ja tietysti ihan sattumalta tuota kohtaa. :)
En tiedä onko se mikään meriitti, mutta kyllä tosta zoomaamattakin heräsi heti epäilys että kyseessä todennäköisesti ei ole hame (sen verran kaareutuu ylöspäin, joka noin lyhyellä hameella ei tuulestakaan oikein voi johtua). Toki ennen postausta asia piti myös zoomilla varmistaa :)!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 572
Saako tuollaisella uudella 125 Monkeylla ajaa kakspäällä jos siihen laittaa jotenkin pelkääjän jalkatapit? :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 328
Viestejä
4 157 355
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom