Mitä et enää siedä videopeleissä?

[BFFAF]

Kaiken maailman tilien luomiset, että pääsee pelaamaan. Tossa aiemmin tänään olisin vähän rallia ajellut, mut ku kolmannen eri tilin luominen alko, että pääsee rattiin, ni vtt poistin koko paskan, enkä koske enää ikinä.

 

[SgtBudde]

Kanssapelaajia

 

[2060Zen]

Tulee vaan mieleen sellaisia mistä en varmaan pitänyt nuorempanakaan. mutta silloin oli kyllä enemmän aikaa pelaa samoja kenttiä uudestaan tai "jumittaa" paikallaan.

Esim. Super Metroid ja Mummy Demastered peleissä pitää grindaa Energia täyteen.
on tuossa Super Metroidissa muutama huone jossa saa ladattuu heti energian täyteen, mutta ne on yleensä niin kaukana, että tuo energian grindaaminen tulee kyllä tutuksi.
Myöhemmissä Metroid peleissä on noita huoneita enemmän ja paremmin sijoitettu.

Pelissä tietty määrä elämiä, mutta loputtomat continued. ei ymmärrä mikä järki.
Esim. Super Mario World tai joku muu missä samanlainen kartta. checkpointti on tallentunu linnan tai pomon jälkeen.
eli continuen jälkeen saattaa joutuu pelaa uudestaan joitain kenttiä.

 

[vitalift]

Kanssapelaajia

En enää pidä mikkiä auki ja chatit on pois. Välillä miettii,että pitäisi pitää niin tietää häipyä, kun seura on huonoa. Mutta sitten ei välttämättä ole enää ketään, kenen kanssa pelata..

 

[Jakki]

Pelasin Until Dawn remaken PC:llä. Ihan vitun raivostuttavaa, kun pelissä ei voi liikkua nopeampaa kuin ainoastaan tietyissä pelin määrittämissä kohdissa. Ei tarinan kannaltakaan käy järkeen, kun on uhkaava tilanne päällä ja kävellään vaan rauhassa eteenpäin. Tuntu siltä että tää on näin vain siksi, että peli kestää pidempään.

Sit näissä lineaarisissa peleissä yleinen ongelma, kun voit mennä kahteen suuntaan ja koitat arvuutella, kumpi on se sivureitti missä saattais olla joku keräiltävä, ja kummasta lävähtää heti se "point of no return" - cutscene ja tarina menee eteenpäin vaikket haluaisi.

 

[Hellsinki]

Putkijuoksu pelejä, joissa on ennalta suunniteltu reitti, joissa kerrotaan jopa mitä nappia pitää painaa ka koska. Sisältää lähinnä konsolipelejä jotka tehty PC:lle.

 

[tenux]

Hienot (RTX) grafiikat, mutta ei kunnon peliä, tossa taas innostuin Skyrimiä (LE versio)hakkaan, niin aijai, vaikka modattu ja vähän rosoinen niin ei tästä peli parane. no on siinä modattu ok grafiikat, mutta laiskuuttani ja modien työläyden takia ei ole vielä AE versiota koneella asennettu, vaikka sekin hankittuna. Huom peli asennettu 6-7v sitten ja savekin sieltä asti.

Pelien hinnannousu, ei vit, 60 -> 70 -> 80 -> $$$ €€€, ja mitä vielä lisää, että pääset pelaan bugista kaatuilevaa peliä.

Erilaiset remaket, sinänsä jatko-osat ok, riippuu pelistä, mutta pari remakea jostain vuosikausia sitten olevasta pelistä hankkinut, jäi kesken, mieluiten pitää nostalgian muistoina ja pelaa uutta peliä, kuiteski aika on rajallista peleihin ja jos mielenkiintoa ei tule, niin koko pelin osto oli turhaa, nykyisin vähemmän tulee pelejä hankittua.

Yksi hyvin peruspeli jossa miljoona DLC:tä että pelistä saa pelattavan, edit muoks, noh periaattessahan skyrim ja bethesdan pelit tällasia, mutta ne on modeja, eikä DLC, mutta kun tarkemmin ajattelee niin tavallaan ajavat saman asian.

 

[Partis]

Sit näissä lineaarisissa peleissä yleinen ongelma, kun voit mennä kahteen suuntaan ja koitat arvuutella, kumpi on se sivureitti missä saattais olla joku keräiltävä, ja kummasta lävähtää heti se "point of no return" - cutscene ja tarina menee eteenpäin vaikket haluaisi.

Nämä on kyllä ärsyttäviä. Onneks nykyään monissa peleissä on myös jonkinlainen waypoint systeemi joka näyttää mihin pitää mennä jotta tarina etenee joten mä lähden aina vastakkaiseen suuntaan tutkimaan paikkoja.

 

[Theory]

Nämä on kyllä ärsyttäviä. Onneks nykyään monissa peleissä on myös jonkinlainen waypoint systeemi joka näyttää mihin pitää mennä jotta tarina etenee joten mä lähden aina vastakkaiseen suuntaan tutkimaan paikkoja.

Miettinyt joskus jos joku katsoisi olan takaa omaa pelaamista, niin miten on mahdollista, että aina menen väärään suuntaan. Esimerkiksi melkein mikä tahansa peli, niin aloitusruudusta katson ensimmäisenä mitä takaa löytyy.

Nykyään pelien taso on yleisesti ottaen niin hyvä ja varsinkin monipuolinen, että otsikon kysymykseen on vaikea vastata objektiivisesti, vaan ennemmin siihen mikä tökkii niissä peleissä mitä itse pitää hyvänä ja pelaa.

Mua samaan aikaan ärsyttää nuo waypointit ja pahimmillaan nuolet, jotka pitää liikaa pelaajan kädestä kiinni, mutta samaan aikaan vituttaa jos ne puuttuu kokonaan ja on liikaa jätetty pelaajan keksittäväksi. Päivästä riippuen voin sanoa kumman tahansa.

 

[Canni]

Hoputtaminen on ärsyttänyt jo pidempään. Jos pelissä on useampi reitti mihin mennä tai jos haluaa vain ihailla maisemia tai tutkia paikkoja, niin eiköhän jostain jo kuulu kuinka kiire main objectivelle olisi jo mennä.

 

[Xiyng]

Hoputtaminen on ärsyttänyt jo pidempään. Jos pelissä on useampi reitti mihin mennä tai jos haluaa vain ihailla maisemia tai tutkia paikkoja, niin eiköhän jostain jo kuulu kuinka kiire main objectivelle olisi jo mennä.

Tästä tuleekin mieleen, että alkaa hiljalleen tympiä kiire, joka ei oikeasti olekaan kiire. Usein siis annetaan ymmärtää, että on kiire, mutta toisaalta usein näissä tilanteissa voi vaikka pysähtyä paikalleen vaikka loputtomiin ilman mitään ongelmaa.

Oma lukunsa ovat myös pelit, joissa kiire ei usein ole oikeasti kiire paitsi joissain yksittäisissä tilanteissa, joita ei voi mitenkään tunnistaa oikeasti kiireellisiksi. Tulee mieleen ainakin Cyberpunk 2077, jossa suurimman osan tehtävistä saa väitetystä kiireestä huolimatta tehdä ihan milloin tahansa, mutta jotkin yksittäiset tehtävät pitää oikeasti tehdä riittävän pian, ellei halua niiden epäonnistuvan.

 

[perato]

Taas parissa pelissä perätysten (Arkham Knight ja Spec ops the line) niin pakko valittaa samasta asiasta kuin aina ennen.

Joku omnipotentti hahmo hölisee jonku kaiutinjärjestelmän kautta pelaajalle kaikenmaailman monologeja ja juonta "kuljetetaan" sitä kautta eteenpäin. Batmanissä sen voi jotenkuten temaattisesti antaa anteeksi, mutta on nyt vittu ku jossain hiekkamyrskyn valtaamassa dubaissa on rakennettu joku miljardin kaiuttimen verkosto rakennuksesta rakennukseen josta saadaan vastustajille jonku tyypin ääntä ulos jatkuvalla syötöllä ja itellä oli vaikeuksia saada telkusta ulos ääni kaiuttimiin samassa huoneessa. Sit ne kaiuttimet on jopa oikeesti silleen kymmenen kaiuttimen könttänä roikkumassa aina jossain nurkassa tai portaikossa ettei vahingossakaan mene ohi joku höpötys.

Ylipäätään tuo pakotus että joudut kuuntelemaan jotain ja oma hahmo tuppisuuna kuuntelee sitä meuhkaamista. Aika monessa ns. huumoripainotteisessa(GTA, Far Cry yms.) pelissä tämä on just sitä, et joku aivan urpo hahmo meuhkaa ihan hirveesti jotain tyhmää monologia ja pelihahmon on vaan pakko osallistua johonki ihan tyhmään tehtävään ku ei uskalla sanoa että, ei kiinnosta. Aika monesti se on joku elokuvaohjaaja tms.

"Terve hahmo, työnnetään ilotulitteita muiden ihmisten perseeseen!"
"mut"
"Ei muttia, tule nyt anaalialienit valtaa muuten maailman"
"ok"

 

[S4squatch]

Nykyään pelejä julkaistaan aivan järkyttävällä tahdilla, eikä aika vain riitä siihen kaikkeen. Pelaamiseenkaan ei tahdo löytyä samalla tavalla motivaatiota, koska se tuntuu jotenkin tylsältä touhulta nykyään. Ja sitten vielä ne lisäosat… Juuri kun olet saanut jonkun pelin pelattua läpi, niin siihen julkaistaan joku lisäpaketti. Sitten pitäisi taas palata siihen peliin ja käytännössä “pakottaa” itsensä pelaamaan.

Esimerkkinä omalta kohdaltani viimeisen viiden vuoden aikana olen saanut läpi tasan kaksi peliä, Elden Ringin ja Kingdom Come: Deliverancen. Molemmat olivat loistavia pelejä, mutta Elden Ringin lisäriin en vain yksinkertaisesti jaksanut koskea. Olisi pitänyt taas muistaa, miten peliä edes pelataan, kun kuukausien jälkeen kaikki oli unohtunut. Ei enää tällaista.

Tästä syystä en nykyään jaksa edes yrittää pysyä mukana pelimaailman tahdissa.

 

[perato]

Tästä syystä en nykyään jaksa edes yrittää pysyä mukana pelimaailman tahdissa.

Nojoo, eipä tuossa tahdissa pysy enää mukana vaikka kuinka pelaisi. Osa peleistä pitää pelata toiseenkin kertaan, joskus ännännen kerran. Uusia pelejä ei oo koskaan kiire betatestaamaan täydellä hinnalla ja ilmasia pelejä tarjotaan vasemmalta ja oikealta(eikä siis pelkästään mitään euron indieräpellystä). Pelkästään sellasia pelejä mitä haluan ja aion pelata/testata on joku yli 600 tunnin backlogi, siihen sit ne pelit joita ei oo ostettu ja uudelleen pelattavat. Pikkuhiljaa on pääsemässä tälle vuosikymmenelle peleissä.

Redditissä tuli joskus vitusti kuraa niskaan ku ihmettelin jotain peliä jolla oli 100 miljuunaa pelaajaa ja en ollut koskaan siitä kuullutkaan. Lähinnä siis se ihmetys oli että miten pahasti voi tipahtaa kelkasta vaikka pelaa lähes päivittäin ja paljon erilaisia pelejä.

 

[Gespard]

En siedä uusia pelejä, 95% on keskeneräisiä julkaisussa.

 

[Atmos]

Staattiset maailmat ja npc:t.

Nykyajan avoimen maailman roolipeleissä npc:t seisoo paikoillaan ja harvoin reagoivat pelaajaan. Niitä ei voi enää edes tappaa jos siltä tuntuu.

Toinen asia on pelimaailman interaktiivisuuden puute. Kaikki objektit on pultattu maahan kiinni ja painovoimaa ei ole.

En olisi ikinä uskonut kun Skyrim julkaistiin että miten edelläkävijä se olikaan.

 

[Xiyng]

Staattiset maailmat ja npc:t.

Nykyajan avoimen maailman roolipeleissä npc:t seisoo paikoillaan ja harvoin reagoivat pelaajaan. Niitä ei voi enää edes tappaa jos siltä tuntuu.

Toinen asia on pelimaailman interaktiivisuuden puute. Kaikki objektit on pultattu maahan kiinni ja painovoimaa ei ole.

En olisi ikinä uskonut kun Skyrim julkaistiin että miten edelläkävijä se olikaan.

Skyrimissähän ei edes tainnut olla hirveästi uutta tällä saralla Oblivioniin verrattuna. Vanhemmat sarjan pelit odottavat omalta osaltani edelleen backlogilla, mutta käsittääkseni sen sijaan Oblivionissa tuli Morrowindindiin verrattuna uutta (Radiant AI), vaikka monella saralla varmaan takapakkia tulikin.

 

[Atmos]

Skyrimissähän ei edes tainnut olla hirveästi uutta tällä saralla Oblivioniin verrattuna. Vanhemmat sarjan pelit odottavat omalta osaltani edelleen backlogilla, mutta käsittääkseni sen sijaan Oblivionissa tuli Morrowindindiin verrattuna uutta (Radiant AI), vaikka monella saralla varmaan takapakkia tulikin.

Mikä tekee tästä vielä absurdimman ottaen huomioon että Oblivion on melkein 20 vuotta vanha peli.

 

[L7RR]

Pelien ikäraja tuntuu olevan mieluummin suositusikä, jonka ylittänyt ei jaksa kiinnostua aiheesta. Esim. Horizon Zero Dawnia (remastered) tylsempää peliä en ole aikoihin pelannut. Alle 13 vuotiaille ehkä mukava peli, itse huomasin 10 tunnin jälkeen joka tehtävän olevan samaa jauhamista. Oli ongelma mikä tahansa, se ratkaistaan samalla tavalla. Mennään paikalle, tapetaan kaikki ja poistutaan paikalta. Samaa 80 tuntia. Mitään dramaattista tai yllättävää peli ei sisällä. Ei myöskään huumoria.

 

[Hämpylä]

Japsiropet,orpo poika,kadonnut isä,pääpomo isä,postinjakaja isä,kuollut isä,naapurin keijo onkin isä,alakerran naapuri isä,kuollut mutta elää sittenkin isä,eli kaikki japsiropet,eri päivä,samaa paskaa isä. Tietty myös pelit missä ketulla sale kassin kokoiset kassit ja jäniksellä kirkkovene on no can do.

 

[lehtv]

Tästä tuleekin mieleen, että alkaa hiljalleen tympiä kiire, joka ei oikeasti olekaan kiire. Usein siis annetaan ymmärtää, että on kiire, mutta toisaalta usein näissä tilanteissa voi vaikka pysähtyä paikalleen vaikka loputtomiin ilman mitään ongelmaa.

Oma lukunsa ovat myös pelit, joissa kiire ei usein ole oikeasti kiire paitsi joissain yksittäisissä tilanteissa, joita ei voi mitenkään tunnistaa oikeasti kiireellisiksi. Tulee mieleen ainakin Cyberpunk 2077, jossa suurimman osan tehtävistä saa väitetystä kiireestä huolimatta tehdä ihan milloin tahansa, mutta jotkin yksittäiset tehtävät pitää oikeasti tehdä riittävän pian, ellei halua niiden epäonnistuvan.

Tämä. Lähes kaikki open world pelit lankeavat tähän ansaan. Pelaaja joutuu joko teeskentelemään kuten jossain kynä ja paperi -roolipelissä konsanaan, että kiire on aito, tai antaa immersiivisyyden murentua. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja. Pelien pitäisi olla pelimekaniikassaan ja pelaajalle annetussa informaatiossa yhteneviä ja sisäisesti konsistentteja. Jopa Kingdom Come 2 jota paljon ylistetään lankeaa tähän käytännössä koko ajan, ja ainoa tapa pelata peliä immersiivisesti on teeskennellä 100% ajasta että se mitä ihmiset maailmassa sanovat ja mitä quest logilla lukee itseasiassa pitää paikkansa.

 

[Raxama]

Japsiropet,orpo poika,kadonnut isä,pääpomo isä,postinjakaja isä,kuollut isä,naapurin keijo onkin isä,alakerran naapuri isä,kuollut mutta elää sittenkin isä,eli kaikki japsiropet,eri päivä,samaa paskaa isä. Tietty myös pelit missä ketulla sale kassin kokoiset kassit ja jäniksellä kirkkovene on no can do.

Luin tän pariinkin kertaan ja tässä vissiin puhutaan jostain tosi spesifistä pelistä, tai peleistä. Ku ei mulle kovinkaan montaa japsiropea tuu mieleen mitkä noin pahasti keskittyy isään. Tai siis ei yhtäkään nyt kun miettii.

 

[masax]

Luin tän pariinkin kertaan ja tässä vissiin puhutaan jostain tosi spesifistä pelistä, tai peleistä. Ku ei mulle kovinkaan montaa japsiropea tuu mieleen mitkä noin pahasti keskittyy isään. Tai siis ei yhtäkään nyt kun miettii.

Fallout 3. Ei kyllä japsirope, mutta isää etsittiin.

 

[tenux]

Fallout 3. Ei kyllä japsirope, mutta isää etsittiin.

Fallout 4, toisinpäin, etsitäänkin poikaa, nojoo vähän tönkkö tarina, muutoin ok.
Star wars elokuvat ei peli, siinä sitä isäsyndroomaa...

Kävelysimulaattori ja aika tylsä sellainen, moni hyväkin peli vähän sortuu tähän. Näitä tuntuu riittävän.
Tosin hyviäkin kävelysimulaattoreitakin on.

 

[Xiyng]

Tämä. Lähes kaikki open world pelit lankeavat tähän ansaan. Pelaaja joutuu joko teeskentelemään kuten jossain kynä ja paperi -roolipelissä konsanaan, että kiire on aito, tai antaa immersiivisyyden murentua. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja. Pelien pitäisi olla pelimekaniikassaan ja pelaajalle annetussa informaatiossa yhteneviä ja sisäisesti konsistentteja. Jopa Kingdom Come 2 jota paljon ylistetään lankeaa tähän käytännössä koko ajan, ja ainoa tapa pelata peliä immersiivisesti on teeskennellä 100% ajasta että se mitä ihmiset maailmassa sanovat ja mitä quest logilla lukee itseasiassa pitää paikkansa.

Oma lukunsa on se, että em. Cyberpunk 2077:n tapauksessa "kiireellistä" tekemistä tuntuu tulevan niin paljon, että noin ei pysty pelaamaan ilman, että petos lähes aina paljastuu silti - tai ehkä homma toimisi, jos ihan oikeasti unohtaisi kaiken muun saman tien "kiireelliseen" törmätessä, mutta se on perin ikävä tapa pelata pelejä, joissa iso osa iloa on juurikin tekemisen vapaus.

 

[lehtv]

Oma lukunsa on se, että em. Cyberpunk 2077:n tapauksessa "kiireellistä" tekemistä tuntuu tulevan niin paljon, että noin ei pysty pelaamaan ilman, että petos lähes aina paljastuu silti - tai ehkä homma toimisi, jos ihan oikeasti unohtaisi kaiken muun saman tien "kiireelliseen" törmätessä, mutta se on perin ikävä tapa pelata pelejä, joissa iso osa iloa on juurikin tekemisen vapaus.

Joo, usein open world peleissä logille kertyy paljon samanaikaisia sivutehtäviä ja peli ei vaikuta antavan pelaajalle mitään syytä priorisoida mitään niistä toisten yli tai varsinkaan main questin yli, muuta kuin ehkä tehtävän sijainti kartalla ("teenpä tämän tehtävän tässä matkalla tuonne pääobjektiiville" jne). Tämä itsessään on tietenkin ongelma koska se kyseenalaistaa miksi niitä sivutehtäviä ylipäätään on niin paljon. Tuntuu vähän siltä, että kehittäjien ratkaisu tähän ongelmaan on juurikin tuo keinotekoinen kiireellisyys - luullaan että pelaaja ei ota lisää tehtäviä jos jollain tehtävällä on kiire. Mutta tietenkään tuo ei toimi, jos tehtävällä ei oikeasti ole kiire.

Parempi ratkaisu ongelmaan olisi suunnitella sivuaktiviteeteista aidosti sellaisia että on pelaajalla vapaus suorittaa niitä milloin vain, ja että tämä kiireen puute myös olisi järkevää pelimaailman ja tilanteen kontekstissa. Toinen ratkaisu olisi väkisin rajoittaa sitä, kuinka monta sivutehtävää tai aikarajallista tehtävää on mahdollista ylipäätään aloittaa samanaikaisesti, ja sitten ne aikarajalliset olisivat aidosti aikarajallisia. Olen kokenut ihan hyväksi ratkaisuksi esim Kingdom Comessa tahallaan ottaa vähemmän tekemistä kerralla, ja yrittää tehdä yhden sivuquestin loppuun ennen toisen aloittamista, jos vain mahdollista - fokus säilyy paremmin ja tehtävillä tuntuu olevan enemmän väliä, mutta se ei kuitenkaan ota pois maailman tutkimisesta vapaasti ja tehtävien valitsemisesta vapaasti.

 

[masax]

Sit näissä lineaarisissa peleissä yleinen ongelma, kun voit mennä kahteen suuntaan ja koitat arvuutella, kumpi on se sivureitti missä saattais olla joku keräiltävä, ja kummasta lävähtää heti se "point of no return" - cutscene ja tarina menee eteenpäin vaikket haluaisi.

Juu tämä. Vielä lisätään, että pelissä ei ole muuta kuin automaattitalletus yhteen tiedostoon, niin sitten kun jää se kerättävä keräämättä, niin ainoa vaihtoehto sen saamiseksi on aloittaa peli alusta.

 

[tenux]

Juu tämä. Vielä lisätään, että pelissä ei ole muuta kuin automaattitalletus yhteen tiedostoon, niin sitten kun jää se kerättävä keräämättä, niin ainoa vaihtoehto sen saamiseksi on aloittaa peli alusta.

Lainauksena näihin molempiin joo tommonen vähän aina pelatessa aiheuttaa kutinaa, että miten tässä nyt kehtais mennä ja minne, pahimiillaan tulee sellanen "flow break" peliin ja pelin nautinto vähän kärsii.
mutta onneksi monissa peleissä on nykyään valinta ja ilmoitus haluatko jatkaa, vai jäätkö kerään vimpaimia secret paikoista hetkeksi.
mutta sittenkön niitä polkuja alkaa kiertämään, menee helposti sellaiseksi kävelysimulaattoriksi peli.

tällasta point of no returnia kuitenkin ainakin indyssä ja muutaman vuoden takaisessa god of warissa oli, mitä itse pelannut noita viime aikoina, tosin molemmissa pääsee keräämään ne hilavitkuttimet pelin läpäisyn jälkeen, joka tosin ei enää kiinnosta tuossa vaiheessa.
Ja melkoisen kävelymarssin perässä joku mystinen ruukku, jos Gizan pyramidiin alimmista kerroksista pitää lähteä puuttuvaa kääröä 100% läpäisyyn hakemaan, harvempi pelaaja näitä tekee, joskus ehkä ite, mutta jos peli läpi niin yleensä pitää taukoo ja ettii uutta pelattavaa jo

 

[perato]

Lainauksena näihin molempiin joo tommonen vähän aina pelatessa aiheuttaa kutinaa, että miten tässä nyt kehtais mennä ja minne, pahimiillaan tulee sellanen "flow break" peliin ja pelin nautinto vähän kärsii.
mutta onneksi monissa peleissä on nykyään valinta ja ilmoitus haluatko jatkaa, vai jäätkö kerään vimpaimia secret paikoista hetkeksi.
mutta sittenkön niitä polkuja alkaa kiertämään, menee helposti sellaiseksi kävelysimulaattoriksi peli.

tällasta point of no returnia kuitenkin ainakin indyssä ja muutaman vuoden takaisessa god of warissa oli, mitä itse pelannut noita viime aikoina, tosin molemmissa pääsee keräämään ne hilavitkuttimet pelin läpäisyn jälkeen, joka tosin ei enää kiinnosta tuossa vaiheessa.
Ja melkoisen kävelymarssin perässä joku mystinen ruukku, jos Gizan pyramidiin alimmista kerroksista pitää lähteä puuttuvaa kääröä 100% läpäisyyn hakemaan, harvempi pelaaja näitä tekee, joskus ehkä ite, mutta jos peli läpi niin yleensä pitää taukoo ja ettii uutta pelattavaa jo

Ei kyl tuu mieleen yhtään putkessa liikkuvaa peliä jossa olis joku point of no return varoitus. Noita löytyy lähinnä noissa open world tyyppisissä peleissä missä eteneminen ei ole lineaarista.

Nyt kuitenkin puhutaan tilanteesta missä peli etenee yhdessä putkessa joissa toisinaan alla olevia haaroja, joissa vasemmalla on joku collectible ja oikealla tossa punasessa kohdassa koko käytävä sortuu ja maailma räjähtää ja pelihahmo tippuu johonki kaivoskärryyn joka vie kilometrin päähän ja autosave pyörylä pyörii ja tonne C:lle ei voi palata muuten kuin pelaamalla koko taso(tai jopa peli) alusta. Pelatessa et käytännössä voi tietää kummassa suunnassa peli etenee ja toisaalta mistään et voi tietää tuleeko joku point of no return tossa tasossa kun ne yhtäkkiä saattaa tulla varoittamattakin sinemaattisuuden saavuttamiseksi.