Mikä auto minulle?

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Tuollaisesta vehkeestä pysyisin kyllä niin kaukana kun mahdollista. Jobbarilla myynnissä vähän erikoista kalustoa. Tuokin opel siis käyttöönotto -05 vaikka vuotta uudempana mainitaan. Koneella jo ajettu 160tkm virisoftan kanssa. Onkohan xenonit lailliset jos on jälkikäteen laitettu. Ei tainnut olla kovin yleinen varuste 15v sitten. Ilmaisia katsastustietoja en katsonut, mutta jos vielä kiinnostaa niin ehkä kannastaa se vitonen uhrata trafille auton historiasta.
Jo se että muulla tekniikalla on rullattu 350tkm voi eteen tulla ihan mitä vaan.
Oli erikoismalleissa xenonit jo 2000-luvun vaihteessa aika monessa. Jopa omassa 2001 vai 2002 MK1 Focus ST170:ssä oli xenonit. Mutta mitä noihin muihin juttuihin tulee niin varauksella kyllä suhtautuisin tuon ikäluokan tehomalleihin jos ei ole todistaa että on pidetty kuin kukkaa kämmenellä/ollut harrastajalla tms.
Tuo on nimen omaan harrastajalta eikä jäänyt epäselvää kaverin tietotaidosta, tuntui tietävän kaikesta kaiken mitä tuohon autoon tulee. Kuulemma oli ollu viikon sillä ilman viriä ja n. ~40t ajettu viritettynä, työmatka-ajoa pääosin motarilla. Alusta laitettu 2017. Ei kuulemma tuo viritys vaikuta kestävyyteen, samalla koneella kun on 285HP malli tarjolla. Toki vanha auto, joten uutta ei voi odottaa, mutta vaikuttaisi hintaan nähden hyvältä. Auto maalattukin 3 vuotta sitten kattoa lukuunottamatta.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Sattui tuollainen löytymään, varmaan ihan ok kampe ja valmiiksi softattu. Soittelin entisen omistajan kanssa ja vaikuttaisi olevan ikäisekseen valioyksilö.

Nyt on kyllä todella komea kaara, enkä uskoisi tätä kyllä sanovani Opelista, mutta pakko se on kai myöntää. :tup:
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Tuollaisesta vehkeestä pysyisin kyllä niin kaukana kun mahdollista. Jobbarilla myynnissä vähän erikoista kalustoa. Tuokin opel siis käyttöönotto -05 vaikka vuotta uudempana mainitaan. Koneella jo ajettu 160tkm virisoftan kanssa. Onkohan xenonit lailliset jos on jälkikäteen laitettu. Ei tainnut olla kovin yleinen varuste 15v sitten. Ilmaisia katsastustietoja en katsonut, mutta jos vielä kiinnostaa niin ehkä kannastaa se vitonen uhrata trafille auton historiasta.
Jo se että muulla tekniikalla on rullattu 350tkm voi eteen tulla ihan mitä vaan.
Autoissahan on täysin normaalia, että "vuoden 2006" malleja aletaan myydä jo edellisen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Loka-marraskuussa tänä vuonna aletaan myymään jo vm. 2021 autoja.
 
Liittynyt
05.11.2019
Viestejä
9
Suosituksia autosta hintaluokassa 2500-3500 euroa? Alueena on Pirkanmaa. Kyseessä olisi itselleni ensiauto ja lähinnä vuokra-autoja ennen ajellut.

Tarkoituksena on ajaa työmatkoja ja kerran pari kuukaudessa väliä tre-hki. Työmatkan pituus 40km yhteensä. Automaatista plussaa, ei ole kuitenkaan välttämätön. Nettiautosta tullut katteltua jo muun muassa 2003 vm. corolloja ja audejakin löytyisi alle 250tkm ajettuina tuolta ihan automaattilaatikollakin. Olisiko muillakin merkeillä tarjota kelvollisia autoja tuossa hintahaarukassa? Onko esimerkiksi audin vm. 2002 a4 250tkm totaalisen loppuun ajettu vai riittääkö eloa pidemmällekin ajalle?
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Vw Passat myös hyvä ajaa ja luulisi löytyvän myös? Bensa vai diesel? 1.8(T) bensa ja 1.9Tdi on ikiliikkujan maineessa
 
Kumpikin käyttövoima oikeastaan käy. Onko noissa vanhoissa bensakoneissa ja dieselkoneissa kestävyyden suhteen eroa? On sellainen kokemus jäänyt, että varsinkin kylmällä kelillä dieselkone vaatii enemmän käynnistyäkseen kuin bensa :hmm: en toki ole asiantuntija ja tämä lähinnä omaa mutua. Millaisia kilsoja tuon ikäisissä autoissa olisi suositeltavaa olla, jotta voi luottaa auton kestävän seuraavat pari vuotta kohtuullisilla huolloilla? Onko kohtuullista pitää ylärajana 250tkm ja enemmän ajettuja sitten sillä varauksella, miten kyseistä yksilöä on huollettu?

Pahoittelut useasta kyssäristä tässä, muutkin toki voivat vastata kuin @Farendlöse

Nettiautossa ainakin tällainen VW Passatti löytyy, miltä vaikuttaa?

edit: Ja on tiedossa, että toi passatti on toisella puolella Suomea. Ihan esimerkin vuoksi nostin sen tähän, että saa itselle jonkinlaista hajua sopivasta autosta, en tuonne asti sitä pääse hakemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 370
Omasta mielestäni tuossa Passatissa on vähintäänkin tonni ylihintaa...

Tuohon hintaluokkaan löytää takuulla hyviä(kin) autoja, tärkeimpänä juurikin se huoltohistoria, jos on vielä pitkäaikainen omistaja niin plussaa. Yleensä isoimmat remontit sattuvat juuri tuohon 200-300tkm välille joten kannattaa ottaa vaikka se enemmän ajettu josta pahimmat on jo tehty.

Etuvetoisissa tuon ikäluokan a4 audeissa on yleensä multitronic laatikko joka tuo oman jännityksensä omistamiseen ellei ole jo hiljattain uusittu.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 182
Kumpikin käyttövoima oikeastaan käy. Onko noissa vanhoissa bensakoneissa ja dieselkoneissa kestävyyden suhteen eroa? On sellainen kokemus jäänyt, että varsinkin kylmällä kelillä dieselkone vaatii enemmän käynnistyäkseen kuin bensa :hmm: en toki ole asiantuntija ja tämä lähinnä omaa mutua. Millaisia kilsoja tuon ikäisissä autoissa olisi suositeltavaa olla, jotta voi luottaa auton kestävän seuraavat pari vuotta kohtuullisilla huolloilla? Onko kohtuullista pitää ylärajana 250tkm ja enemmän ajettuja sitten sillä varauksella, miten kyseistä yksilöä on huollettu?
Itse ajelin parilla edellisellä autollani välin 200-250tkm ja tuntui tosiaan siltä että korjattavaa sattui aika paljon tuolla välillä. Tietysti saattanut tuolla myöhemmin vielä enemmän, mutta noiden kokemusten perusteella voisin harkita enemmänkin ajettua ja hyvin huollettua.
Omaan makuun tuossa 3ke hintaluokassa kakkoskoppainen Octavia 1.6MPI tai 1.9TDI voisivat olla hyviä, tai sitten se vasta tässä ketjussa esiintynyt Vectra C 2.0T tai Saab 9-3 samaisella moottorilla. Toyotat toki hyviä, jos haluaa mahdollisimman luotettavan.
 
Nettiautossa näyttää olevan myös A6 audeja, joissa on tiptronicin laatikko, niissä varmaa samat jännät varmasti tulee kuin multitronicissa? Noissa audin malleissa kyllä on isommat moottorit niin on kustannukset kyllä isommat kanssa... Harva myyjä suoraan näköjään ilmoittaa, onko vaihteita huollettu, eikä laita kuvia huoltokirjasta. Ei ole ensiauton ostajalla helppoa :cautious:

On tullut selailtua nettiautosta ainakin tojoja tässä. Onko noissa 2003 alkaen lähtevissä corolloissa tai avensiksissa erityisemmin eroja kestävyyden ja luotettavuuden suhteen? Jostain olen lukenut, että corollat ainakin katsastustilastoissa menisivät aavistuksen avensiksen edelle. Pitää selailla octaviat läpi ja saab 9-3, jos oman budjetin hintaluokkaan löytyisi hyviä yksilöitä, kiitos vinkistä!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Kannattaa tuon ikäluokan autoissa tarkastaa, erityisesti japseissa, että myös pohja ja kaaret sisältyvät hintaan. Tuon ikäinen 626 voi olla pohjastaan täysin mätä.
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Nettiautossa näyttää olevan myös A6 audeja, joissa on tiptronicin laatikko, niissä varmaa samat jännät varmasti tulee kuin multitronicissa? Noissa audin malleissa kyllä on isommat moottorit niin on kustannukset kyllä isommat kanssa... Harva myyjä suoraan näköjään ilmoittaa, onko vaihteita huollettu, eikä laita kuvia huoltokirjasta. Ei ole ensiauton ostajalla helppoa :cautious:

On tullut selailtua nettiautosta ainakin tojoja tässä. Onko noissa 2003 alkaen lähtevissä corolloissa tai avensiksissa erityisemmin eroja kestävyyden ja luotettavuuden suhteen? Jostain olen lukenut, että corollat ainakin katsastustilastoissa menisivät aavistuksen avensiksen edelle. Pitää selailla octaviat läpi ja saab 9-3, jos oman budjetin hintaluokkaan löytyisi hyviä yksilöitä, kiitos vinkistä!
Tiptronic on perusvarma momentinmuunnin laatikko, Multitronic on portaaton pommi näin kärjistettynä. Automaattiin oikeastaan ainoa huolto on öljynvaihto, en tiedä/muista paljonko Tiptronicin öljynvaihtoväli on. A6 2.5Tdi on myös ihan varteenotettava vaihtoehto, jos jakopää on rempattu vastikään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 026
Suosituksia autosta hintaluokassa 2500-3500 euroa? Alueena on Pirkanmaa. Kyseessä olisi itselleni ensiauto ja lähinnä vuokra-autoja ennen ajellut.

Tarkoituksena on ajaa työmatkoja ja kerran pari kuukaudessa väliä tre-hki. Työmatkan pituus 40km yhteensä. Automaatista plussaa, ei ole kuitenkaan välttämätön. Nettiautosta tullut katteltua jo muun muassa 2003 vm. corolloja ja audejakin löytyisi alle 250tkm ajettuina tuolta ihan automaattilaatikollakin. Olisiko muillakin merkeillä tarjota kelvollisia autoja tuossa hintahaarukassa? Onko esimerkiksi audin vm. 2002 a4 250tkm totaalisen loppuun ajettu vai riittääkö eloa pidemmällekin ajalle?
Vastarannan kiiskenä, mites mukava ranskalainen?

Liittynyt
05.11.2019
Viestejä
9
Tiptronic on perusvarma momentinmuunnin laatikko, Multitronic on portaaton pommi näin kärjistettynä. Automaattiin oikeastaan ainoa huolto on öljynvaihto, en tiedä/muista paljonko Tiptronicin öljynvaihtoväli on. A6 2.5Tdi on myös ihan varteenotettava vaihtoehto, jos jakopää on rempattu vastikään.
Miltä vaikuttaa tällainen pikkuaudi tiptronicilla ja bensakoneella? Joutuisi hieman venyttämään budjettia ellei saa tingittyä alaspäin. Ei ainakaan syö paljoa bensaa ja verot matalat.

Vastarannan kiiskenä, mites mukava ranskalainen?

Nyt heitit kiinnostavan! Olen aina ollut lähtökohtaisesti epäluuloinen ranskan autoja kohtaan, mutta tämä ainakin ilmoituksen perusteella vaikuttaisi hyvältä, eikä tarvisi kauas lähteä koeajoa varten. Hintakin mielestäni sopiva budjettiin nähden. Onko tietoa millaiset nämä automaatit ovat näissä ranskalaisissa autoissa? Tuli joskus ajettua vuokracitroenilla, jossa oli automaatti, ja oli kyllä melkoisen nykivää menoa.

Pistetään tämä kuitenkin korvan taakse, kiitos! :thumbsup:

edit:u unohtui lisätä linkki audiin :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Nyt heitit kiinnostavan! Olen aina ollut lähtökohtaisesti epäluuloinen ranskan autoja kohtaan, mutta tämä ainakin ilmoituksen perusteella vaikuttaisi hyvältä, eikä tarvisi kauas lähteä koeajoa varten. Hintakin mielestäni sopiva budjettiin nähden. Onko tietoa millaiset nämä automaatit ovat näissä ranskalaisissa autoissa? Tuli joskus ajettua vuokracitroenilla, jossa oli automaatti, ja oli kyllä melkoisen nykivää menoa.
Automaatin tyypistä en tiedä, mutta jos on sama kuin saman ikäluokan C4:ssa, niin ihan ok kyyti. Solenoidit voi temppuilla varsinkin laatikko kuumana (tyyppivika, ihanan halpa korjata jos ei tee itse). Kone on luotettava, mutta janoinen. Jakohihnan vaihtoväli tulee 200 tkm vastaan. Jos käsijarru jumittelee, niin niiden vaijerit suojaputkineen täytyy vaihtaa. Osat 70 euroa, vitutus 100 ilman nosturia. Pakoputken jousto-osan kunto moottorin ja tulipellin välissä kannattaa vilkaista, muutenkin pakoputki saattaa olla vaihtokunnossa. Saksasta saa katin kanssa 200 euroon. Jos kone kuulostaa "päristimeltä", niin pakosarjan pistehitsit pettäneet. Helppo ja halpa korjata tee-se-itse-miehelle, korjaamossa :| Jousitus on mukava kaasu-neste, mutta etutolppien kunto kannattaa katsoa. Jos on "iskari" märkänä, vuodon korjaaminen voi tulla kalliiksi. Myös takakynkän laakerit lienee vaihtamatta, vittumainen homma tehdä, osat halpoja. Ilmastointi, jos ei toimi, niin todennäköisesti lauhdutin tai etuvastukset paskana. Molemmat nekin tyyppivikoja. Osat 2-300 e, työ :| Kannattaa tunnustella kuskin penkin alta, jos käteen jää keltaista purua, pehmusteet lahoamassa. Takatuulilasin pyyhkimen varsi on kulutustavaraa, tarkasta että toimii ja ei jää käteen. Sivupeilien lämmitysvastukset ovat myös useasti palaneet, vaihto-osa 30 euroa/kpl. Takajarrusatulat ovat aivan helvetillinen vaihtaa ja suht vikaherkät, jos ei ole vähintään kertaalleen korjattu. Jarrulevyjen vaihtaminen vaatii satuloiden irrottamisen. Korissa ei todennäköisesti ole huomattamista.

Ts. Osta jos työkalut pysyy kädessä ja hinta on alle puolet tuosta. Pääasiassa mukava auto ajaa ja monet noista vioista ei ole tee-se-itse mekaanikolle kummoisiakaan, kun osat ovat halpoja.

e: Tuohon samaan hintaan pitäisi löytyä myös uudempaa mallistoa. 01-04 oli ekat versiot, 04-08 facelift ja 09- uusin (viimeinen) malli.
e2: Citroen C5 Juuri huollettu ja katsastettu! Porrasperä 2009 - Vaihtoauto - Nettiauto ja Citroen C5 2,0i 16v Exclusive Sedan Automaatti 2.0i 16v Exclusive Sedan A Porrasperä 2009 - Vaihtoauto - Nettiauto (Jos selkeästi tuorempaa lookkia haluaa, osa tyyppivioista myös korjattu.)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 370
On tullut selailtua nettiautosta ainakin tojoja tässä. Onko noissa 2003 alkaen lähtevissä corolloissa tai avensiksissa erityisemmin eroja kestävyyden ja luotettavuuden suhteen? Jostain olen lukenut, että corollat ainakin katsastustilastoissa menisivät aavistuksen avensiksen edelle.
Ei juurikaan eroa kestävyydessä, 1.6 ja 1.8 litraisissa bensakoneissa(vvt-i)öljynkulutus ja sitä kautta venttiili+kattiviat valitettavan yleisiä, kaksilitraisissa ei käsittääkseni tuota ongelmaa ole, joistain satunnaisista nokkaketjujen katkeamisista olen kuullut. Toyota varmaankin huolettomin merkki tässä hintaluokassa kunhan vain sattuu se öljyä syömätön/rempattu yksilö kohdalle.
 
Liittynyt
05.11.2019
Viestejä
9
Automaatin tyypistä en tiedä, mutta jos on sama kuin saman ikäluokan C4:ssa, niin ihan ok kyyti. Solenoidit voi temppuilla varsinkin laatikko kuumana (tyyppivika, ihanan halpa korjata jos ei tee itse). Kone on luotettava, mutta janoinen. Jakohihnan vaihtoväli tulee 200 tkm vastaan. Jos käsijarru jumittelee, niin niiden vaijerit suojaputkineen täytyy vaihtaa. Osat 70 euroa, vitutus 100 ilman nosturia. Pakoputken jousto-osan kunto moottorin ja tulipellin välissä kannattaa vilkaista, muutenkin pakoputki saattaa olla vaihtokunnossa. Saksasta saa katin kanssa 200 euroon. Jos kone kuulostaa "päristimeltä", niin pakosarjan pistehitsit pettäneet. Helppo ja halpa korjata tee-se-itse-miehelle, korjaamossa :| Jousitus on mukava kaasu-neste, mutta etutolppien kunto kannattaa katsoa. Jos on "iskari" märkänä, vuodon korjaaminen voi tulla kalliiksi. Myös takakynkän laakerit lienee vaihtamatta, vittumainen homma tehdä, osat halpoja. Ilmastointi, jos ei toimi, niin todennäköisesti lauhdutin tai etuvastukset paskana. Molemmat nekin tyyppivikoja. Osat 2-300 e, työ :| Kannattaa tunnustella kuskin penkin alta, jos käteen jää keltaista purua, pehmusteet lahoamassa. Takatuulilasin pyyhkimen varsi on kulutustavaraa, tarkasta että toimii ja ei jää käteen. Sivupeilien lämmitysvastukset ovat myös useasti palaneet, vaihto-osa 30 euroa/kpl. Takajarrusatulat ovat aivan helvetillinen vaihtaa ja suht vikaherkät, jos ei ole vähintään kertaalleen korjattu. Jarrulevyjen vaihtaminen vaatii satuloiden irrottamisen. Korissa ei todennäköisesti ole huomattamista.

Ts. Osta jos työkalut pysyy kädessä ja hinta on alle puolet tuosta. Pääasiassa mukava auto ajaa ja monet noista vioista ei ole tee-se-itse mekaanikolle kummoisiakaan, kun osat ovat halpoja.

e: Tuohon samaan hintaan pitäisi löytyä myös uudempaa mallistoa. 01-04 oli ekat versiot, 04-08 facelift ja 09- uusin (viimeinen) malli.
e2: Citroen C5 Juuri huollettu ja katsastettu! Porrasperä 2009 - Vaihtoauto - Nettiauto ja Citroen C5 2,0i 16v Exclusive Sedan Automaatti 2.0i 16v Exclusive Sedan A Porrasperä 2009 - Vaihtoauto - Nettiauto (Jos selkeästi tuorempaa lookkia haluaa, osa tyyppivioista myös korjattu.)
Kiitos näistä! Tuo automaatilla varustettu versio vaikuttaa hyvältä, pitää tsekkailla tarkemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Kiitos näistä! Tuo automaatilla varustettu versio vaikuttaa hyvältä, pitää tsekkailla tarkemmin.
En huomannut katsoa ilmoitusta. Siinä oli maininta öljyvuodosta ja lampun kuvioista. Ts. öljypohja tai kampiakselin stefa vuotanee, molemmat ainakin vanhemmassa mallissa ns. "mukava" korjata. Umpiot joutunet vaihtamaan tai hiomaan. Varaosaumpioita sai muistaakseni suht edullisesti, mutta toki auton hintaan nähden ovat aika kalliita.

Pikkuisen lisää rahaa tai diesel, niin saat jonkun verran vähemmän ajetun tai uudemman. Esim. Citroen C5 2,0i 16v Confort Sedan ** HIENO ISOKISSA ** VAIHTO/RAHOITUS JOPA ILMAN KÄSIRAHAA ** Porrasperä 2010 - Vaihtoauto - Nettiauto
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Edustusluokan Sitikkakyytiä tyylikkäässä paketissa, koeajettu muutama yksilö on. Toi perus 2L kone perusluotettavakin, tosin tossa korissa aivan äärettömän hengetön..mutta jos ei kiire niin..:)
 
Liittynyt
07.03.2019
Viestejä
91
Kumpikin käyttövoima oikeastaan käy. Onko noissa vanhoissa bensakoneissa ja dieselkoneissa kestävyyden suhteen eroa? On sellainen kokemus jäänyt, että varsinkin kylmällä kelillä dieselkone vaatii enemmän käynnistyäkseen kuin bensa :hmm: en toki ole asiantuntija ja tämä lähinnä omaa mutua. Millaisia kilsoja tuon ikäisissä autoissa olisi suositeltavaa olla, jotta voi luottaa auton kestävän seuraavat pari vuotta kohtuullisilla huolloilla? Onko kohtuullista pitää ylärajana 250tkm ja enemmän ajettuja sitten sillä varauksella, miten kyseistä yksilöä on huollettu?
Omasta kokemuksesta 1.9 tdi lähtee käyntiin aina, jos vaan pyörähtää omalla voimallaan. Lähinnä sähköoireita, kun mukavuusmoduuli kastuu tai kuskin ovesta menee johdot poikki. Tietysti, jos on turbo huolettu ja jakopää + vesipumppu tehty (saa purkaa puoli keulaa, kun kone on väärinpäin). 250tkm ei oo mikään absoluuttinen yläraja, enemmän ajettuja hyviä yksilöitä löytyy kyllä ja halvalla.
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
10k€ budjetilla kakkosautoa olen katselemassa, josko innostuisi Saabin vaihtamaan. Farmari tai Citymaasturi, bensa tai etanoli käyttöinen, isofixit, vakkari ja ilmastointi pitää löytyä. Mieluiten alle 200tkm ajettu, vetotavalla ei niin väliä. Jos Vag, niin ei Dsg/S-Tronic tai Multitronic lootalla. Audia, Volkswagenia, Skodaa ja Seatia on noilla vaatimuksilla jonoksi asti. Saisi myös olla luotettava ja varaosien olisi hyvä olla kohtuuhintaisia. Saabejakin olisi vaikka minkälaisia, mutta jos välillä kokeilisi jotain muuta. Omaan kun on juuri kaikki vikapaikat korjattu, niin ei välttämättä nappaisi ostaa seuraavaa, josta sitten menee vesipumppu ja turbo ja joutuu öljypohjan pudottamaan. Periaatteessa ei mitään järkeä vaihtaa autoa, kun vastikään on oma laitettu hyväksi, mutta se on tämä joka keväinen polte.
 
Sekundaattori

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
89
Onkos tekkiläisillä kokemuksia noista uusikoppaisista (2014 ->) Mazda 3:ista?

Itsellä siis olisi hakusessa n. 15 ke budjetilla viistoperämallinen kosla bensakoneella ja manuaalilaatikolla. Ykkösprioriteetteina olisivat luotettavuus ja edulliset käyttökustannukset. Kuskilla mittaa 198 cm, joten ergonomia saisi myös olla kohdillaan ja rengasäänet mieluusti siedettävällä tasolla. Erityisen tärkeää ergonomian kannalta itselleni on se, että ratissa on riittävästi etäisyyssäätövaraa eli, että sen saa säädettyä riittävän taakse.

Tähän mennessä olen tosiaan katsellut noita Mazdoja ja Opelin K-mallin Astroja, mutta niiden soveltuvuus noihin mainitsemiini kriteereihin on yhä arvoitus. Myös muut suositukset otetaan kiitoksella vastaan.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Japsit harvemmin on mukavia sun kaltaiselle pitkälle roikaleelle, yleensä istuin jää vajaaksi reisitueltaan. Opel on ihan pätevä, niissäkin kun (sulla ei ole vaihtoautoa rasitteena, pääset shoppaamaan Ruotsista/Saksasta) katselet sellasia jossa mainitaan "AGR" istuimet niin aikalailla nappiin menee.

Volvo V40 vois olla myös sovelias, samoin Ford Focus.

e: AGR
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 739
Japsit harvemmin on mukavia sun kaltaiselle pitkälle roikaleelle, yleensä istuin jää vajaaksi reisitueltaan. Opel on ihan pätevä, niissäkin kun (sulla ei ole vaihtoautoa rasitteena, pääset shoppaamaan Ruotsista/Saksasta) katselet sellasia jossa mainitaan "AGM" istuimet niin aikalailla nappiin menee.

Volvo V40 vois olla myös sovelias, samoin Ford Focus.
AGR istuimet.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 182
Onkos tekkiläisillä kokemuksia noista uusikoppaisista (2014 ->) Mazda 3:ista?

Itsellä siis olisi hakusessa n. 15 ke budjetilla viistoperämallinen kosla bensakoneella ja manuaalilaatikolla. Ykkösprioriteetteina olisivat luotettavuus ja edulliset käyttökustannukset. Kuskilla mittaa 198 cm, joten ergonomia saisi myös olla kohdillaan ja rengasäänet mieluusti siedettävällä tasolla. Erityisen tärkeää ergonomian kannalta itselleni on se, että ratissa on riittävästi etäisyyssäätövaraa eli, että sen saa säädettyä riittävän taakse.

Tähän mennessä olen tosiaan katsellut noita Mazdoja ja Opelin K-mallin Astroja, mutta niiden soveltuvuus noihin mainitsemiini kriteereihin on yhä arvoitus. Myös muut suositukset otetaan kiitoksella vastaan.
Astrassa varmaan hyvä ottaa muo mainitut AGR-jakkarat. Led Matrix -valojen kanssa on ilmeisesti ollut hieman murheita ja ovat marmorilla kalliit korjata, mutta toisaalta toimiessaan ovat aika hyvät. Budjettisi on sellainen, että tuolla saa tosi monenlaista jos huolii enemmän ajettuja. Itse liputan sähköisten kulkineiden puolesta, mutta riippuu tietysti siitä onko latauspaikkaa kotona ja millainen ajoprofiili.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Onkos tekkiläisillä kokemuksia noista uusikoppaisista (2014 ->) Mazda 3:ista?
On. Ajoin sellaisella 60tkm ennen vaihtoa seuraavaan. Menee vähällä, kun malttaa ajaa rauhassa. Kiva ajaa, jonkun makuun kova alustaltaan, mutta itse tykkäsin. Rengasmelu on kovahko. Itse vaimensin peräkontin niin auttoi selvästi, mutta ei siitä hiljainen tule. Sen verran tiukka alusta, että rengasäänet päätyy koriin. 120hv malli on vähän plääh, kun kuristettu ja sen huomaa, kun käyttää kierroksia. Ruotsista saa 165hv mallejakin. Vähän kyllä luulen, että noin isolle ukolle kuskinpaikka tuntuu ahtaalta ja saattaa jäädä penkin etäisyyssäätökin puutteelliseksi. Sinänsä jakkara on aivan hyvä ja reisitukea jne. samaan tapaan kuin muissakin peruskippojen peruspenkeissä japsi sitä tätä mutuilijoiden kommenteista huolimatta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Sellainen kysymys, että ajoa tulee vuodessa noin 35000. Niin onko väliä onko se diesel vai bensa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690

Noilla kilsoilla jos dsl kulutus jotain 5L/100km niin kiisselillä menisin. Aineiden hinnat nyt alhaalla tällä hetkellä, veron löytää trafin laskurista, eli riippuu vähän minkälaisesta autosta kyse, mutta eiköhän se diesel halvemmaksi tulla.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719

Alusta vaikutti ainakin Ford:a löysemmältä. Penkkiä voisi kuvailla, että ei ole liian kova eikä liian löysä. Moottorin voi softata.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
107
Sellainen kysymys, että ajoa tulee vuodessa noin 35000. Niin onko väliä onko se diesel vai bensa?
Tyypillisesti dieselin kannattavuus alkaa jostain 15tkm/v kohdalta, mutta noissa on niin paljon eri tekijöitä. Riippuu ihan automallista, halutusta tehosta, luksuksen tasosta jne. Otetaan esimerkiksi joku iso tehokas diesel, se kuluttaa matkassa 7l/100km. Kyyti on mukavaa ja tehoa löytyy suhteellisen hyvin. Otetaan joku pienehkö bensa, ni se kuluttaa saman 6l/100km, mutta verot ovat pienet niin käytännön polttoainekulut+verot on lähes samat, mutta kyyti ei ole läheskään yhtä hienoa. Muut kulut sitten taas ovat pikkuautossa pienemmät niin varmasti vuotuinen ajokustannus on pienempi.

Kannattaa kustannuksia laskiessa huomioda, että polttoaineen osuus kokonaiskustannuksista on noin 30%. Saman mallin sisällä toki dsl on noilla kilometreillä halvempi. Autoilun kulujen optimointi helppoa, mahdollisimman halpa ritsa, ei korjaa ollenkaan ja vaihtaa 6kk välein vastaavaan kytäten koko ajan halpiksista edullisia diilejä. Yhtälöstä tekee hankalamman, jos haluaa uudemman auton joka on esimerkiksi hieno.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Noilla kilsoilla jos dsl kulutus jotain 5L/100km niin kiisselillä menisin. Aineiden hinnat nyt alhaalla tällä hetkellä, veron löytää trafin laskurista, eli riippuu vähän minkälaisesta autosta kyse, mutta eiköhän se diesel halvemmaksi tulla.
Tyypillisesti dieselin kannattavuus alkaa jostain 15tkm/v kohdalta, mutta noissa on niin paljon eri tekijöitä. Riippuu ihan automallista, halutusta tehosta, luksuksen tasosta jne. Otetaan esimerkiksi joku iso tehokas diesel, se kuluttaa matkassa 7l/100km. Kyyti on mukavaa ja tehoa löytyy suhteellisen hyvin. Otetaan joku pienehkö bensa, ni se kuluttaa saman 6l/100km, mutta verot ovat pienet niin käytännön polttoainekulut+verot on lähes samat, mutta kyyti ei ole läheskään yhtä hienoa. Muut kulut sitten taas ovat pikkuautossa pienemmät niin varmasti vuotuinen ajokustannus on pienempi.

Kannattaa kustannuksia laskiessa huomioda, että polttoaineen osuus kokonaiskustannuksista on noin 30%. Saman mallin sisällä toki dsl on noilla kilometreillä halvempi. Autoilun kulujen optimointi helppoa, mahdollisimman halpa ritsa, ei korjaa ollenkaan ja vaihtaa 6kk välein vastaavaan kytäten koko ajan halpiksista edullisia diilejä. Yhtälöstä tekee hankalamman, jos haluaa uudemman auton joka on esimerkiksi hieno.
Aikaisemmin on ollut Seatin dieseliä ja nyt tässä katsellut vaihtoehtoja. Laskeskelin muutamalla eri laskurilla, että tuolla ajomäärällä diesel olisi noin tonnin halvempi vuodessa. Ei toki sisällä mahdollisia huoltoja vaan ihan vaan ajokustannukset ja verot.

Ei tässä kiire ole kun M3 tällä hetkellä alla ja pitää käydä vaan kokeilemassa. M3 ihan kiva mutta vähän tuntuu valskaavan ikkunat, että suhinee enemmän kuin edellinen Seat. Ehkä saavat huollossa kuntoon tai ei. Tiesin kyllä, että ei hiljainen ole mutta pakko se on vaan kokeilla. Halpaahan sillä on ajaminen ja siitä nauttii mutta pienet ongelmakohdat vähän mietityttää.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Mieluummin ottaisin bensahybridiä, koska kohkaus jatkuu heti kun pandemia päättyy. Plug-in versiona jos haluaa oikein varman päälle pelata.
 
Mietin tuollaistakin mutta onko hyötyä kun 50-60km pääsee ja sen jälkeen ollaan bensalla. Toki ihana tilanne olisi päästä lataamaan töissäkin.

130km tulee päivässä edestakaisin plus omat ajot päälle.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Älä keskity polttoainekuluun plugarissa, keskity siihen, että maksat valtiolle enemmän dieselillä, bensalla, normihybridillä kuin plugarilla, koska olet ympäristörikollinen ja ajamisesi hintaa tulee kallistaa, jotta lopettaisit ajamisen.

0-50g CO² ajoneuvohin kannattaa keskittyä oman lompakkonsa vuoksi ellei ajomäärät ole suuria tai ajoneuvon tyyppi ei mahdollista plugaria.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
865

Tolla ajattelulla kaikki yllämainitut ovat huonompia vs nykyinen täyssähkö model 3.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Tuo on kyllä totta. Pitää tässä ehkäpä odotella huoltoa ja katsoa tilanne sen jälkeen. Kerkeää tässä koeajelemaan eri malleja.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Älä keskity polttoainekuluun plugarissa, keskity siihen, että maksat valtiolle enemmän dieselillä, bensalla, normihybridillä kuin plugarilla, koska olet ympäristörikollinen ja ajamisesi hintaa tulee kallistaa, jotta lopettaisit ajamisen.

0-50g CO² ajoneuvohin kannattaa keskittyä oman lompakkonsa vuoksi ellei ajomäärät ole suuria tai ajoneuvon tyyppi ei mahdollista plugaria.
On yksi asia minimoida kulut ja toinen asia minimoida verot. Jälkimmäinen ei ole välttämättä sama asia kuin ensimmäinen.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Jos uusista puhutaan seuraavan viiden vuoden jänteellä niin plugari kyl minimoi molemmat. Jos Teslalla haluaa leikkiä, mikäs siinä. Eihän Joninkaan auto ole kuin toista kuukautta maannut huollossa, vertaistuki todennäköisesti kelpaisi jo edelläkävijällekin. :kahvi:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Tässä menty nyt viimeisimmällä autolla n. 3 vuotta, tuommoinen "tonnin pommi" Renaultti.
Melko vähillä tämän kanssa kuitenkin selvitty(kop kop), mutta jatkuva epävarmuus auton toimivuudesta nakertaa.

Auto ei ole minulle minkäänlainen status-symboli, ainoastaan esine joka mahdollistaa liikkumisen paikasta A paikkaan B.

Tässä pohtinut erilaisia vaihtoehtoja, ostaako suoraan joku n. 3-5 tonnin auto, joka ehkä voisi olla vähän luotettavampi? Toki nämä on arpapeliä niin voi olla olemattakin..

Vai sijoittaisiko tuosta vielä enemmän ja ostaisi vaikka osarilla jonkin vielä uudemman? Uutta autoa en ole ostamassa.

Oikeastaan ainoat kriteerit ovat taloudellisuus sekä tilava takatila. Viistoperä riittänyt ihan hyvin. Toki taloudellinen farkkukaan ei ole täysin poissuljettu.

Osaako kukaan ehdottaa noihin kriitereihin sopivia vaihtoehtoja?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Ei tuollainen muutaman tonnin sijoitus tuo mitään järkevää lisää luotettavuuteen. Melkein päinvastoin, tuon tonnin pommin metkut jo tiedät. Ja tonnin pommi on helpompi paalata kuin muutaman tonnin vehje. Sit vaan uutta tilalle... Sama juttu vielä kalliimman kanssa. Takuullinen auto se oikeastaan vasta poistaa stressin hajoamisesta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
107
Ehdotuksia autovalintaan. Kriteereinä:
Hintakatto 20ke
Suht ok teho-painosuhde
Mahdollisuus asentaa vetokoukku
Hatchback tai farmari
Mielekäs ajaa niin radalla kuin arkiajossa motarilla ja kaupungissa
Manuaalivaihtoehdosta plussaa, mutta se ei moneen malliin ole helposti saatavilla.
2000-luvulla suuniteltu eli ainakin oem bt, tutkat jne saisi olla.

Nykyinen auto on BMW E46 330i, joten tästä selkeä upgrade saisi olla. Varsinaisesti autoyksilöä en nyt hae vaan malleja.

Itellä on muutamia mielessä, mutta katsotaan jos raati keksisi jotain mitä omat silmät eivät näe.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Seat Leon Cupra.
Hintahaarukka asettaa rajansa, kenties tuo "radalla" myös, siksi en mainitse RäSää.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Ei tuollainen muutaman tonnin sijoitus tuo mitään järkevää lisää luotettavuuteen. Melkein päinvastoin, tuon tonnin pommin metkut jo tiedät. Ja tonnin pommi on helpompi paalata kuin muutaman tonnin vehje. Sit vaan uutta tilalle... Sama juttu vielä kalliimman kanssa. Takuullinen auto se oikeastaan vasta poistaa stressin hajoamisesta.
Täydellisellä huoltohistorialla joku alle 100tkm yksilö niin kyllähän siinä on jotain luotettavuuspohjaa tonnin pommeihin verrattuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Täydellisellä huoltohistorialla joku alle 100tkm yksilö niin kyllähän siinä on jotain luotettavuuspohjaa tonnin pommeihin verrattuna.
Kahdet renkaat loppu, isot huollot edessä... Hintaa reilusti muutamaa tonnia enemmän. Ei ehkä se taloudellinen ratkaisu, jota kysyjä haki.

Ei se vanha auto ole automaattisesti epäluotettava, jos se on pidetty kunnossa muutenkin kuin korjaamalla pelkät rikkoutuneet osat. Vanhoilla paskoilla ikäni ajanut, mutta vain kerran jäänyt tielle, kun bensa loppui. Rellu 19 kanssa toinen kerta oli lähellä, kun meni jarruputki poikki. Onneksi ohjekirjassa luki x-mallinen kytkentäratkaisu eli 2 pyörän jarruilla pääsi linkuttamaan kotiin. Toki ennakoiva huolto ja vikojen havaitseminen vaatii jonkun verran tuntemusta, ei voi ”vain ajaa”.
 
Mitä isoja huoltoja 100tkm jälkeen heti edessä ehkä jarrut jos ei ole vaihdettu mutta kyllä säännöllisesti huollettu 20tkm/vuosi vauhdilla 200 tkm jälkeen pitää kuluvia osia enemmän ruveta vaihtamaan. Renkaat kannattaa ostaessa tarkastaa ja vaihtokuntoisilla tinkiä lisäalennusta plus itse vaihtamalla saa mieleiset niin monesti kuullut miten kitkat olisi mukavammat mutta auton mukana tuli alle vuoden vanhat nastat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 629
Viestejä
4 186 668
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom