Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
... ja edellisessä autossani minulle riitti aivan hyvin 88hp siihen, että sain rampilla kiihdytettyä käytännössä aina autoni moottoritienopeuteen, mikäli edessä oleva nutaaja ei vaan estänyt tukkimalla tietä edestäni (mihin taas mikään määrä lisätehoa ei olisi auttanut).

Että tosiaan rampilta kiihdytyksissäkin kyse on vain viihdearvosta.
Jeps, siksi sanoin että pärjään myös talviautolla aivan loistavasti. Isommat tehot vaan tekee tuosta ajamisesta reippaasti helpompaa. Vaikkapa liittymä koivukylästä/vantaanlaaksosta (tms) siihen hämeenlinnanväylälle pohjoiseen päin on sen verran paska että 100 heppasella autolla tekee kyllä tuskaa saada 80 lasiin mutta 300 heppasella ei aiheuta mitään ongelmia.
 
Liittynyt
03.10.2017
Viestejä
424
Kyllähän alle 100hp:n autokin kiihtyy ihan kiitettävästi nykypäivänä. Tosin riippuu myös paljon autosta ja sen toteutuksesta.
Sen verran voin sanoa että jos tämän hetken kärryssä olisi alta 100hp niin olisi kyllä aikamoista ryömintää ja huutoa kiihdyttää motarille.

Ja tuohan ylimääräinen teho ajamiseen lisää joustoa.
 
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
162
Se kierrosten käyttäminen mitään raiskausta ole. Tietysti olettaen, että moottori on lämmin. Huihai-dieselilläni korkeintaan tyhjäkäynti paranee, kun tykittää ylämäkeen rekasta ohi kolmosella silleen, että omalle kaistalle palattaessa kierroksia on 5000:D Siitä voikin suoraan kutoselle sitten vaihtaa ja kruisailla kohti auringonlaskua.

Eipä siinä. Olen minä salaa hieman kateellinen kaikista tehokkaista autoista. Mutta vaikea kuvitella, että sellaista koskaan *tarvitsisi*.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Joo, kyllä niillä matopurkeillakin pääsee liikkumaan ja liittymään, mutta mukavuus kärsii jos pitää vetää koko ajan auton suorituskyvyn äärirajoilla.
 

Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
, lataa kaasun pohjaan ja suoraan ohituskaistalle.
ja jonkun kylkeen kun ei ehdi katsoa. Pari kertaa on ollut tulla tämmöinen dynaaminen idiootti päälle kun vetänyt suoraan ohituskaistalle rampilta eikä ole ehtinyt siinä kiihdyttäessään katsoa kunnolla kun pitää varonut ettei aja sen nutaajan perään. Tuollainen syöksyily on muutenkin perseestä. Hankaloittaa vaan sen edellä menevän aremman liittymistä lisää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.10.2017
Viestejä
424
Niitäkin on nähty jotka eivät osaa päättää kiihdyttääkö vai hidastaako liittyessä. Sitten kaistan loppu näkyy niin talla pohjaan ja suoraan kaistan yli ohituskaistalle. Perhanan arjen sankarit
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
ja jonkun kylkeen kun ei ehdi katsoa. Pari kertaa on ollut tulla tämmöinen dynaaminen idiootti päälle kun vetänyt suoraan ohituskaistalle rampilta eikä ole ehtinyt siinä kiihdyttäessään katsoa kunnolla kun pitää varonut ettei aja sen nutaajan perään. Tuollainen syöksyily on muutenkin perseestä. Hankaloittaa vaan sen edellä menevän aremman liittymistä lisää.
No minäpä osaan myös katsoa, että tuleeko sieltä ohituskaistalta joku. Ei paljoa vaadi. Eihän sinne aina pääse toki. Näitä puikkaajia en tajua itsekään, pari kertaa meinannut ajaa vakkarilla kontista sisään kun rampilta tullut ängennyt pienestä raosta samantien ohitukaistalle.

Ohituskaistalle menen sen takia näiden nutaajien kanssa, että jos oikealle jää niin tämä nutaaja tulee kylkeen mitä suurimmalla todennäköisyydellä kun haluaa rampista pois. Tässä kohtaa vauhtia monesti 60km/h. Tälläisen takana luonnollisesti en asu, koska ei kiinnosta tutustuttaa ketään oman auton peräluukun sisältöön.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Samaa mieltä näiden kiihdytyskaistalla hidastelevien typeryydestä, mutta:

100hv on oikein riittävä teho kiihdyttämään normaalia henkilöautoa, jos osaa käyttää sellaista monimutkaista teknistä laitetta kuin vaihdelaatikko, ja ottaa siitä 100hv moottorista sen 70-100hv irti eikä käytä sitä kierrosalueella, jolla siitä saa vain n. 30-50 hv irti.
Aivan oikein, ja tuo päteekin 90% rampeista, varsinkin kun edellä oleva osaa käyttää sitä vaihteisto nimistä keksintöä.

Kuitenkin tämäkin nutaaja tapaus tuli semmoisessa rampissa vastaan, että jyrkän (40km/h) kurvin jälkeen on n. 100m matkaa sulkuviivan loppuun. Sulkuviivan lopussa jos mennään 50km/h niin siinä ei paljoa enää 100hv auta jos haluaa 100km/h liittyä.

Tässäkin tosiaan pärjää ihan hyvin, kun aloittaa kiihdytyksen heti mutkan oiettua, kerkeää just kelaamaan sen 100km/h ennen liityntää, kippo kuin kippo.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
431
Itsellä oli joku ~90 hv koirankoppi sijaisautona ja kyllähän sillä pärjäsi, kun hämmensi vaihteita ja kierrätti punarajalle. Mistään nautinnosta ei kuitenkaan voinut puhua ja vapaaehtoisesti en tuollaisella mopolla ajaisi metriäkään.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 963
On tullut ajettua sellaisillakin kipoilla kuin opel corsa, nissan micra, chevrolet kalos ja pösö 107, jossa on huikeat 68 hv. Uskokaa tai älkää, mutta ei ollut ongelmaa moottoritielle liittymisessä eikä myöskään liikennevirran mukana pysymisessä. Selkeästi kaupunkipyörittelyynhän nuo on tehty eikä matka-ajoon.

Ette tiedä mitä on hidas kiihtyvyys ennen kuin olette ajaneet esim. vanhalla vaparidiesel-hiacella. :dead:
Siihen nähden nuo pikkukipot on raketteja.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Pointti tässä on se, että punarajalle kierrättäminen jollain nuhakoneella tuntuu tosi vaivalloiselta ajamiselta ja on aika kaukana sellasesta perusrauhallisesta ajamisesta. Koko keskusteluhan lähti siitä, kun otettiin noi liittymäramppien hidastelijat ja toimenpiteet niiden kanssa puheeksi. Jos joku ajaa liittymärampissa 50 lasissa ja liityttävän tien nopeus on 80 ei siitä sen takaa pääse sinne ohituskaistalle kuin tehokkaalla autolla, että sen muun liikennevirran vauhdin saa kiinni. Toinen vaihtoehto on tulla vaan sen takana motarille ja odotella että kaasujalka löytyy ellei sitten itse ajele rampissa 30 sen takana jotta kertyy väliä ja voi itse kiihdyttää kiihdytyskaistalla sopivaan nopeuteen.

Tuollaisella alle 100 heppasella autollakin pärjää ihan hyvin jos ylläpitää nopeutta ja ennakoi eikä tartte ees konetta huudattaa. Liikenteessä on aika monta tilannetta, jossa huomiointia tarvitsee laajemminkin ja sellasessa tilanteessa auton kierrosten pitäminen kiihdytystä varten 4500rpm on vähän haastavaa jos punaraja on 6000 rpm, tai ainakin enemmän haastavaa, kuin jos auton kierrokset on 3000rpm josta lähdetään kiihdyttämään.
 

Jyrmo

Volvoja ja Saabbeja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
312
On tullut ajettua sellaisillakin kipoilla kuin opel corsa, nissan micra, chevrolet kalos ja pösö 107, jossa on huikeat 68 hv. Uskokaa tai älkää, mutta ei ollut ongelmaa moottoritielle liittymisessä eikä myöskään liikennevirran mukana pysymisessä. Selkeästi kaupunkipyörittelyynhän nuo on tehty eikä matka-ajoon.

Ette tiedä mitä on hidas kiihtyvyys ennen kuin olette ajaneet vanhalla vaparidiesel-hiacella. :dead:
Ducato 2.8JTD on mahdottoman hidas kiihtymään kun turbo on poissa pelistä.. :beye:

Muutama vuosi sitten oli Vectra 2.0DTI ja siinä on juuri tuo maaginen 101hp ja kyllä sillä pysyi menossa mukana eikä tarvinnut olla tientukkona yhtään missään. Kunhan uskaltaa polkea sitä poljinta eikä vaan körryytellä ja vaihdeta seuraavalle kun kierrosmittari saavuttaa numeron 2.
 

Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Äsken oli taas ärsyttävä tapaus liikenteessä. Ajelin Kirkkonummelta Länsiväylää kohti Helsinkiä. Tapojeni mukaan ajoin sen 89kmh vakkarilla vasenta kaistaa. No takaa lähestyi vironkilpinen Kangoo tms. vastaava koppiauto ja ajoi liki konttiin kiinni. Ohitin oikealla ajavat hitaammat ja väistin oikealle. No eiköhän tämä perässäroikkuja vaihtanut oikealle kanssa ja jätti väliä. No sitten itse taas vasemmalle kaistalle, kun oikea kaista ajoi mua hiljempaa. Taas sama kaveri ajaa liki konttiin. Väistä taas oikealle, kun tilaa tulee. Sinnehän se takana ajavakin tulee. Tätä tapahtui neljä kertaa ennnekuin oltiin stadin päässä, jossa kaveri sit alkoi Lauttasaaren kohdilla hiljentämän ja jäi jonnekin taakse.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
Ette tiedä mitä on hidas kiihtyvyys ennen kuin olette ajaneet esim. vanhalla vaparidiesel-hiacella. :dead:
Siihen nähden nuo pikkukipot on raketteja.
Jouduin kerran ajamaan T3 portteria (1.6) josta oli turbo rikki. Siinä sai hakea nelosta päälle ennen kuin päästiin parkkipaikalta liittymään kadulle, voi jeesus...

Tehojen kanssa iskee kyllä se vauhtisokeus eikä joku 250-300hp tunnu enää miltään kun siihen tottuu ja aina tarvis olla lisää. Isommissa autoissa sitä nopeutta ei oikein edes huomaa kun se salakavalasti lipsahtaa ylinopeuden puolelle ihan kevyellä kaasujalalla ja taas pinna kiristyy kun kaikki tulee perse edellä vastaan. Parempi vaan tyytyä pikkuauton 100-130hp tehoihin, niin jää kaikki yliyrittäminen pois ja voi körötellä siellä tavallisten kuolevaisten kanssa ihan rauhassa ja hermo lepää. :D
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Saisikos joku tuosta videosta editoitua rekkarin niin että tunnuksen pystyy lukemaan? Luulin että ei olisi tapahtunut mitään mutta taisi hivenen osua.

 

Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Saisikos joku tuosta videosta editoitua rekkarin niin että tunnuksen pystyy lukemaan? Luulin että ei olisi tapahtunut mitään mutta taisi hivenen osua.
Aikamoista kyrpäilyä Seatin kuskilta, mutta etkö nähnyt tuota peilistä kun vaikuttaa, että siirryt keskemmälle juuri ennen ohitusta vai yrititkö blokata?

Ja ei tarkoitus ei ole millään tavalla puolustella tuon tekosia. Noille asennevammaisille kusipäille kun ei ole oikein mitään tehtävissä niin parempi vaan yrittää itse väistää.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Kysymyksessä on mielestäni Peugeot 206/207. 25€ palkkio sille joka osaa editoida rekisterinumeron näkyvvin imagestackauksella tai muuten.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Toimiiko vielä muilla tuo video? Ei lataa mulla.

Edit: toimii, kun pysäytti adblockerin.
 

Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207
Saisikos joku tuosta videosta editoitua rekkarin niin että tunnuksen pystyy lukemaan? Luulin että ei olisi tapahtunut mitään mutta taisi hivenen osua.

Eikö omaan autoon jäänyt mitään jälkiä tuosta :rofl:

Oli osuma sen verta kova että heilautti autoa
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
kyllä jäi ja sen takia onkin palkkio sille joka osaa rekkarin kaivella videosta/frameista, tässä vielä frame framelta kuvat.
edit: poistettu
 
Viimeksi muokattu:

Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207
Aikamoinen tuuhio kyllä. Eiköhän tosta saa rekkarin jollain taikatempulla.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Ajoi volvon eteen ja jatkoi ohittelua, lisäksi töistä tulossa ja muksu takana halusi jo kotiin, oletin että videon kuvanlaatu olisi ollut riittävä kun meni noinkin "läheltä" tästä syystä en lähtenyt jahtiin - jälkikäteen todettuna olisi pitänyt.
 

Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207
Ajoi volvon eteen ja jatkoi ohittelua, lisäksi töistä tulossa ja muksu takana halusi jo kotiin, oletin että videon kuvanlaatu olisi ollut riittävä kun meni noinkin "läheltä" tästä syystä en lähtenyt jahtiin - jälkikäteen todettuna olisi pitänyt.
laita ihan mielenkiinnosta kuvaa tänne, että millainen jälki jäi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Kai nyt jollain löytyy keinot saada tuo rekkari näkyviin. Eiköhän täällä osaamista löydy ja työkalut siihen.
 

Exe

Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
105
Katselin ihan mielenkiinnosta perus Paint.net zoomaillen ja kontrastia vaihdellen, mutta ei tuosta tuolla tavalla tahdo saada selvää. Jos jotain pitäisi arvata, niin numerot voisi olla 983 tai 985.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 790
Katselin ihan mielenkiinnosta perus Paint.net zoomaillen ja kontrastia vaihdellen, mutta ei tuosta tuolla tavalla tahdo saada selvää. Jos jotain pitäisi arvata, niin numerot voisi olla 983 tai 985.
985 tai 586 näkyi mielestäni muutamassa kuvassa.
Alku näytti olevan ZZ, mutta varmaksi ei pysty sanomaan.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Otinpa itsekin kuvat talteen, pitää huomenna vilkaista jos sieltä saisi numerot esiin :D
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Katselin ihan mielenkiinnosta perus Paint.net zoomaillen ja kontrastia vaihdellen, mutta ei tuosta tuolla tavalla tahdo saada selvää. Jos jotain pitäisi arvata, niin numerot voisi olla 983 tai 985.
Katselin itsekin perus paintillä, kiitos avusta mutta jos tämä olisi sen ratkaissut tuskin kyselisin apuja :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Katoppas, olipas hienosti tehty pösökuskilta. Volvokuskina olisin kyllä lätkässyt raon kiinni siitä ja olisi mennyt taakse.

Yritin videolta kattella, voin koneeltakin koettaa vielä katsoa... tänne vaan kaikkien mahdolliset rekkariyhdistelmät, noihan on helppo trafista katsella sitten kun osuu pösön kohdalle niin aika valmis case.

Rikosilmohan kannattaa tehdä ja sinivuokoille video, niillä on varmaan vehkeitäkin millä paremmin näkee kirjaimet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Onko kenelläkään kokemusta ryhtyykö poliisi toimenpiteisiin, jos heille toimittaa videomateriaalia törkeästä perseilystä liikenteessä mikäli ajoneuvon rekisterikilpi on videossa selvästi nähtävissä?
En nyt muista. Mutta jos tuon kilven joku selvittää ja jos poliisi selvittää, tai myy/antaa iltapaskeille, niin eiköhän jotain tapahdu. Kummallisempiakin juttuja on selvitetty. Jos ja kun tuossa on jotain pusua tullut, niin jo maalista voi haarukoida tarkan mallin ja montako tuon väristä autoa on, ja sitten montako on menossa maalaamoon.
Ikävä, mutta jännä tapaus. Toivottavasti selviää, ja kyllä nyt joku tuon kilven selvittää tavalla tai toisella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 664
Kojelautakamerat innoittavat ilmiantoihin – videovinkkejä pengotaan ani harvoin
Video on todisteena pulmallinen
Poliisi saa silloin tällöin yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kertovat kuvanneensa arveluttavaa käyttäytymistä liikenteessä.

- Ihmiset kysyvät, olisimmeko kiinnostuneita heidän videoistaan. Usein kyse on vaarallisina pidetyistä kaistanvaihdoista, oletetusta ylinopeudesta tai vilkun käyttämättä jättämisestä, sanoo liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen.

Pohjosen mukaan poliisi ryhtyy erittäin harvoin penkomaan saamiaan vinkkejä, sillä aikaa ja työvoimaa ei riitä kaikkeen. Lisäksi video on ainoana todistusaineistona hatara.

- Kamera ei paljasta, kuinka nopeasti edellä ajanut auto oikeasti liikkui. Videot eivät myöskään kerro luotettavasti, kuka ajoi, mitä kello oli tai missä paikassa oltiin.

Vakuutusyhtiöistä todetaan, että yleisesti ottaen kuva- ja videomateriaali tuo tietoa tapahtumista siinä missä osapuolten kertomukset, todistajien lausunnot ja poliisin pöytäkirjatkin. Merkitys ja todistusvoima on aina arvioitava tapauskohtaisesti.

- Kameratallenteesta voi olla hyötyä muun muassa peräänajoissa, joihin liittyy väite edellä ajavan tarpeettomasta ja äkillisestä jarrutuksesta. Myös isoissa ketjukolareissa on usein vaikea saada selvyyttä siitä, mikä auto on törmännyt mihinkin ja missä järjestyksessä, kertoo korvauspäällikkö Mikko Tulla LähiTapiolasta

Tulla muistuttaa, että kamerat kuvaavat edessä tapahtuvia asioita, eikä niistä siten ole apua läheskään kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi peruutustöytäisyt jäävät monesti katveeseen.

- Luonnollisesti myös kuvamanipulaatio on mahdollista, mutta tällaiseen emme ole törmänneet liikennevahingoissa, sanoo puolestaan Matti Reini Ifistä.

Liikkuva poliisi: Älkää ryhtykö kyttäämään
Autojen kojelautoihin ja moottoripyörien kypäriin kiinnitettävät kamerat ovat tuttu näky Venäjällä. Suomessa kamerat eivät ainakaan vielä ole lisänneet suosiotaan – paitsi naapurimaassa vierailevien keskuudessa.

- Lähinnä niitä vaikuttavat hankkineen ammattikuljettajat ja etenkin itään suuntaavat, arvioi liikkuvan poliisin Pohjonen.

Venäjällä iso syy kojelautakameroiden yleisyyteen on epäluulo viranomaisia kohtaan. Tv-kanava al-Jazeera uutisoi viime vuoden lopulla, että miljoona venäläisautoilijaa videoi ajoaan välttyäkseen poliisin mielivallalta.

Pohjonen kehottaa tavallisia suomalaisautoilijoita jättämään liikenteenvalvonnan vastaisuudessakin poliisin tehtäväksi. Samalla hän korostaa, ettei poliisilla ole mitään kameroiden käyttöä vastaan sinänsä.

- Kuvatallenne on aina pelkkää omaa sanaa parempi riitatilanteissa. Vaikkapa parkkipaikalla sattuneiden kolhimisten setvimisessä kamerat voivat olla äärimmäisen hyviä.
Kojelautakamerat yleistyvät, mutta eivät näy vielä vakuutusyhtiöissä – poliisi toivoo malttia liikennetörttöilyjen julkaisuun
Liikennettä taukoamatta kuvaavien kojelautakameroiden kauppa on vilkastunut.

Muun muassa autotarvikkeisiin erikoistunut Motonet-tavarataloketju kertoo autokameroiden myynnin olevan tasaisessa kasvussa, myyntiä on lisännyt alan teknologinen kehitys. Autokameroiden taltioiman kuvan laatu on parantunut, ja uutuutena myyntiin on tulossa kahden kameran malleja, jotka kuvaavat liikennettä myös taaksepäin.

Samalla myös kameroiden hinnat ovat tulleet alaspäin. Halvimmillaan dashcamin voi saada autoonsa muutamalla kympillä. Myymälävastaava Lauri Tiaisen mukaan kameraa harkitsevan kannattaa selvittää laitteen ominaisuuksia ennen hankintaa.

– Kuvakennon olisi syytä olla kooltaan vähintään kolme megapikseliä. Paras kuvakulma on 120 astetta. Siitä saa selvää yksityiskohdistakin. Jos haluaa oman auton sijainti- ja nopeustiedon, sitä varten on sitten GPS-malli.

Ihmiset ovat pikkuhiljaa heränneet, että itsekin voisi hankkia sellaisen autoon.

Lauri Tiainen
Lauri Tiaisen kokemusten mukaan autokameroita hankkivat pääsääntöisesti varttuneet miesautoilijat. Sosiaalinen media on hänen mielestään siivittänyt kamerakauppaa entisestään. Etenkin videopalvelu Youtube on pullollaan liikenteestä ladattuja videoita.

– Ihmiset ovat pikkuhiljaa heränneet, että itsekin voisi hankkia sellaisen autoon.

Liikenneturvan asiantuntijan arvion mukaan kojelautakamera on asennettu noin viiteen prosenttiin kaikista autoista. Liikennevakuutuskeskuksen yhteydessä toimiva Onnettomuustietoinstituutti vahvistaa arvion olevan ainakin oikean suuntainen. Sen vuosittain tutkimista noin 200 onnettomuudesta alle kymmenessä on tarjolla autokamerakuvaa.

Videokuva olisikin monen tapauksen tutkinnassa tärkeä tietolähde, josta voitaisiin selvittää helposti esimerkiksi ajoneuvon nopeus törmäyshetkellä.

Tällä hetkellä autokamerat eivät näyttele vielä kovin suurta roolia, vaikka autoissa niitä jo onkin.

Elina Väinölä-Mäki
Etenkin vakuutusyhtiöiden korvauskäsittelyssä liikennevahinkoja joudutaan ratkomaan usein vajailla tiedoilla. Toistaiseksi vakuutusyhtiöille tarjotaan autokamerakuvaa ani harvoin.

– Tällä hetkellä autokamerat eivät näyttele vielä kovin suurta roolia, vaikka autoissa niitä jo onkin, sanoo LähiTapiola Satakunnan korvausjohtaja Elina Väinölä-Mäki.

Ilkivallan selvittämiseen tarvittaisiin apua
Eniten vakuutusyhtiöt toivovat lisätietoa ilkivallan selvittämiseen. Toistaiseksi suurin osa autokameroista on suunniteltu niin, että ne tallentavat tapahtumia ainoastaan auton ollessa liikkeellä.

Korvausjohtaja Elina Väinölä-Mäen mukaan vakuutusyhtiöt voisivat harkita alennusta vakuutusmaksuista autokameran omistaville autoilijoille siinä tapauksessa, jos niiden todettaisiin tutkitusti pienentävän vahinkoriskiä liikenteessä.

– Toistaiseksi tälläistä tutkimustietoa ei ole saatavilla. Asia on kuitenkin aika uusi vielä.

Poliisi vaikka takavarikoi tarvittaessa
Myös poliisin mukaan autokameroita tulee liikenneonnettomuuksien tutkinnassa vastaan vain harvoin. Poliisille kaikki tieto on tutkinnassa arvokasta, myös muiden autoilijoiden kuvaama materiaali ennen onnettomuutta. Autokameroiden lisäksi poliisi kerää videomateriaalia myös valvontakameroista ja liikennettä kiinteästi kuvaavista liikennekameroista.

– Vakavimmissa onnettomuuksissa yritämme kääntää kaikki kivet tapahtuneen selvittämiseksi. Poliisi voi takavarikoida tälläisen laitteen ja tehdä siihen laite-etsinnän, sanoo ylikomisario Simo Pukkila Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Mieluummin katselee itse liikennevideoita kuin latailee niitä nettiin. Varsinkin siinä tapauksessa, jos videon henkilö on tunnistettavissa.

Simo Pukkila
Kojelautakameroista on siis poliisille hyötyä, mutta ne lisäävät myös virkavallan työtä. Poliisi vastaanottaa jonkin verran ilmoituksia muilta autoilijoilta, jotka ovat kuvanneet omilla autokameroillaan toisten autoilijoiden törttöilyjä. Poliisi muistuttaa, että liikennevalvonta on ennen kaikkea poliisille kuuluvaa työtä.

– Tapauskohtaisesti mietitään, otetaanko asiaa tutkintaan. Toki rikosilmoitus kirjataan ja tutkitaan tarpeen mukaan. Kansalaisten ei pidä kuitenkaan ryhtyä toisiaan valvomaan.


Autokameravideot saattavat rikkoa yksityisyyden suojaa
Ylikomisario Simo Pukkilan mukaan toinen poliisin työtä lisäävä asia on nettiin ladatut autokameravideot, joista liikenteessä törttöillyt voidaan tunnistaa. Pukkilan mukaan kyseessä voi olla rikos, jos videon julkaisee ilman siinä esiintyvän ihmisen lupaa. Tälläisia videoita on levinnyt laajalti muun muassa sosiaaliseen mediaan.

Lounais-Suomen poliisilaitos vastaanottaa vuosittain 70–80 rikosilmoitusta yksityiselämää käsittelevän tiedon levittämisestä.

– On aika vakava rikos, jos ihminen joutuu tälläisen kohteeksi. Mieluummin katselee itse kuin latailee niitä nettiin. Varsinkin siinä tapauksessa, jos henkilö on tunnistettavissa videosta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 664
Aikamoista kyrpäilyä Seatin kuskilta, mutta etkö nähnyt tuota peilistä kun vaikuttaa, että siirryt keskemmälle juuri ennen ohitusta vai yrititkö blokata?

Ja ei tarkoitus ei ole millään tavalla puolustella tuon tekosia. Noille asennevammaisille kusipäille kun ei ole oikein mitään tehtävissä niin parempi vaan yrittää itse väistää.
Jos tuota videota aikoo käyttää todistusaineistona niin itse miettisin kahdesti. Tuo näyttää videolla aika selkeältä blokkaamiselta eikä se ole sallittua vaikka miten joku toinen tekisi liikenteessä väärin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
256
Verstappenmaisesti ajattaa pökötin kohti kaidetta kun näkee peilistä et tulee ohi.
Vituttaa tommoset kiilaajat
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109
Voi huoh tätä poliisin asennetta.

poliisin haastattelu sanoi:
Pohjosen mukaan poliisi ryhtyy erittäin harvoin penkomaan saamiaan vinkkejä, sillä aikaa ja työvoimaa ei riitä kaikkeen. Lisäksi video on ainoana todistusaineistona hatara.

- Kamera ei paljasta, kuinka nopeasti edellä ajanut auto oikeasti liikkui. Videot eivät myöskään kerro luotettavasti, kuka ajoi, mitä kello oli tai missä paikassa oltiin.
Poliisi itse ei hoida tehtäväänsä kun ei valvo mitään muuta kuin ylinopeutta, ja sitten asenne on tämä.

Ja jos mennään keltaisen viivan yli, punaista päin tai tullaan kolmon takaa eteen tms. ei sillä nopeudella pitäisi juuri olla väliä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Voi huoh tätä poliisin asennetta.



Poliisi itse ei hoida tehtäväänsä kun ei valvo mitään muuta kuin ylinopeutta, ja sitten asenne on tämä.

Ja jos mennään keltaisen viivan yli, punaista päin tai tullaan kolmon takaa eteen tms. ei sillä nopeudella pitäisi juuri olla väliä.
Joo, ihmeellistä että poliisi ei pidä videota luotettavana todistusaineistona, hankala kuitenkin kuvitella mitään luotettavampaa. Nopeudenkin pystyy videosta arvioimaan esimerkiksi maamerkkien perusteella (vertaa esim google mapsin etäisyyksiin ja laskee siitä).

Jokatapauksessa, ensimmäiselle joka selvittää rekisterinumeron tähän ketjuun, selvityspalkkio nostettu 35€. edit: palkkio maksettu asia selvinnyt

Tässä linkki alkuperäiseen 1080p tallenteeseen, jos yllä oleva vimeo on esim automaattisesti huonontanut laatua. (edit: linkki poistettu)

Omaa tulkintaansa rekisterinumerosta voi ilmaiseksi verrata esim täältä:
Tarkista ajoneuvon tiedot - Asiointi

Uskoisin että maalina on 2000-2007 Peugeot 206SW.
 
Viimeksi muokattu:

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Rikosilmohan kannattaa tehdä ja sinivuokoille video, niillä on varmaan vehkeitäkin millä paremmin näkee kirjaimet.
No ei kyllä poliisilla ole aikaa tällaisessa keississä mitään CSI-vehkeitä ruveta käyttämään (eikä tuollaista videoanalyysiä varmaan tehdä kuin KRP:llä ja silloin rikoksen pitää jo olla aika kova).

Näitähän on tapauksia, että videolla näkyy rekkari sekä kuljettajan naama, mutta silti tutkinta päätetään lopettaa, koska "kuljettajaa ei voitu tunnistaa / tavoittaa". Resurssit ei vaan riitä pikkujuttujen (= kukaan ei loukkaantunut) selvittämiseen.
 

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Jos tuota videota aikoo käyttää todistusaineistona niin itse miettisin kahdesti. Tuo näyttää videolla aika selkeältä blokkaamiselta eikä se ole sallittua vaikka miten joku toinen tekisi liikenteessä väärin.
Mitä tuossa videossa blokataan? Videon kuvannut auto ajaa koko ajan omalla kaistalla? Kaistalla ei tarvitse ajaa jossain tietyssä paikassa, kunhan ajaa viivojen välissä?

Ohittaja sensijaan ajaa kahdella kaistalla jo siinä vaiheessa kun on vielä tämän kuvanneen auton rinnalla, eli kumpiko rikkoo nyt lakia? Mieti!

ja kun katsoo videota niin edellä oleva Volvo siirtyy 0:27 kohdilla kaistan vasemmasta reunasta oikeaan reunaan mikä saa tilanteen näyttämään siltä että kuvaava auto siirtyisi vasemmalle, mutta kun katsoo kaistaviivoja niin ne pysyy koko ajan samassa paikassa eli auto ei blokkaa ketään.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
690
Joo, ihmeellistä että poliisi ei pidä videota luotettavana todistusaineistona, hankala kuitenkin kuvitella mitään luotettavampaa. Nopeudenkin pystyy videosta arvioimaan esimerkiksi maamerkkien perusteella (vertaa esim google mapsin etäisyyksiin ja laskee siitä).

Jokatapauksessa, ensimmäiselle joka selvittää rekisterinumeron tähän ketjuun, selvityspalkkio nostettu 35€.

Tässä linkki alkuperäiseen 1080p tallenteeseen, jos yllä oleva vimeo on esim automaattisesti huonontanut laatua.
https://drive.google.com/open?id=1_XQRgmfLALq4WPawArc_2lJT139iNhlT

Omaa tulkintaansa rekisterinumerosta voi ilmaiseksi verrata esim täältä:
Tarkista ajoneuvon tiedot - Asiointi

Uskoisin että maalina on 2000-2007 Peugeot 206SW.
Minun silmään näytti että rekkari olis ZZH-XXX. Tuo Trafin sivusta kertois että olis Peugeot 207 farmari.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Mahdollinen vinkki tullut forumin käyttäjältä YV:nä, selvittelen vinkkiä illalla enemmän kun pääsen töistä. Jos vinkki osoittautuu oikeasti palkkio menee ao. käyttäjälle mutta mikään ei siis ole vielä varmaa joten saa ehdottaa omaa näkemystään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Selvittää rekkarin, tekee rikosilmotuksen niin kyllä poliisilla luulis olevan resursseja selvittää kuski koska todennäkösesti kuitenkin on työmatkaliikenteestä tms
 

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Pika googlella niin eiköhän se tuo ole, se kuka autoa ajoi voi olla eri asia...
 

Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Mielenkiintoista, että poliisin mielestä videotallenne ei ole riittävä todistusaineisto. Kuitenkin itse sitä käyttävät monesti todistusaineistona omissa ajoneuvoissaan, toki omien lausuntojensa tukena. Näinhän se on tosin maallikollakin.
Niin poliisi on niissä tilanteissa todennut pysäyttämällä, että kuka autoa ajoi. Tuostakaan tallenteesta ei voida tietää kuka sitä autoa ajoi ja Suomessa ei ole haltijavastuuta.
 

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Mielenkiintoista, että poliisin mielestä videotallenne ei ole riittävä todistusaineisto.
Eihän poliisi tai kukaan muukaan näin ole väittänyt. Mutta jos nyt otetaan vaikka esimerkkinä tämä keissi: jos auton omistaja kiistää ajaneensa sillä tuolloin, niin aika vähiin käy mahdollisuudet poliisilla todistaa toisin tai selvittää kuka kuljettaja oli.

Kyllähän tuosta rikosilmoitus kannattaa tehdä, mutta aika pessimistinen olen, että siitä mitään seuraa. Ehkä joku 10-20% mahdollisuus, että asia etenee yhtään mihinkään.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 681
Viestejä
4 188 687
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom