Masennus

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Nyt on hyvä mieli, kaapissa saarenmaata lahjaksi saatuna ½l.
enkä koske.
tehnyt atk-applen puhelin asennus hommia, on hienoa kun aivoilla on täysi työ, mulla vaan menee usein ylitse.
olen niin adrenaliinissa etten saa nukuttua päikkäreitä, yöt menee kunnolla lääkkeiden kanssa, suurin hyöty on lume-vaikutuksella mutta who cares.
ihmisen elämä menee kauniisti sekä nopeasti kun on aktiivi ajattelemista-tekemistä, ihanaa.

ja saa samalla auttaa ihmisiä, se on kivaa touhua, kunhan eivät aseta liikaa vaatimuksia, eräällä "normi"-kaverilla 80vee on pinnat tiukalla, minulla on onneksi lääkkeet niin osaan ottaa rennosti ja olla provosoitumatta ja ajatella että heillä on isommat murheet.

ei liika alko ole hyväksi, menee maksa ja alkaa vain nukuttaa, alkon tekemä nukahtaminen on teennäistä sekä levotonta.
Kohta on jo syyskuu, äkäsee menee aika, enää alle 4kk jouluun ja lumeen sekä talveen.
ulkona pilvistä ja viileetä, joka sopii minulle kun olen syntynyt joulukuussa.

Koittakaas jaksella porukat <3
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Onko teillä koskaan tehty neuromodulaatiota? Vaikka minulla ei masennusta olekaan niin lääkäri ehdotti tälläistä, ja mietin onko täällä kenelläkään sellaista tehty magneeteilla.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Onko teillä koskaan tehty neuromodulaatiota? Vaikka minulla ei masennusta olekaan niin lääkäri ehdotti tälläistä, ja mietin onko täällä kenelläkään sellaista tehty magneeteilla.
ei ole mutta sähkö-magneetti jutuillahan aivot toimii, uskoisinkin että suurin osa masennuksesta on ns. mielenterveysongelmia.
pää-asia on että syynä on "Pää"-asia :)
aina vika aivoissa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Wikin mukaan
"Aivojen magneettistimulaatio on tehokas hoito masennukseen[1] ja siitä tavoitellaan uutta hoitovaihtoehtoa krooniseen kipuun ja useisiin muihin hermoston sairauksiin."

Onko teillä koskaan tehty neuromodulaatiota? Vaikka minulla ei masennusta olekaan niin lääkäri ehdotti tälläistä, ja mietin onko täällä kenelläkään sellaista tehty magneeteilla.
Mistähän syystä ehdotti?
Olen kuullut. Olikohan että kivuton juttu on, eli ei siitä varmaan mitään haittaa ainakaan ole.

Tuossa ilmeisesti noita eri lyhenteitä, mutta en tiedä pitääkö ne paikkaansa.

"Psykiatrisen sähköhoidon (ECT) ja sarjamagneettistimulaatiohoidon (rTMS) läheteohjeet ja konsultaatiot"
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Wikin mukaan
"Aivojen magneettistimulaatio on tehokas hoito masennukseen[1] ja siitä tavoitellaan uutta hoitovaihtoehtoa krooniseen kipuun ja useisiin muihin hermoston sairauksiin."

Mistähän syystä ehdotti?
Olen kuullut. Olikohan että kivuton juttu on, eli ei siitä varmaan mitään haittaa ainakaan ole.

Tuossa ilmeisesti noita eri lyhenteitä, mutta en tiedä pitääkö ne paikkaansa.

"Psykiatrisen sähköhoidon (ECT) ja sarjamagneettistimulaatiohoidon (rTMS) läheteohjeet ja konsultaatiot"
No skitsofrenian perusluonteeseen kuuluu yleensä alakuloisuus niin varmaan sen takia ehdotti. Mutta täytyy miettiä jos tuota vielä ehdotetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
No skitsofrenian perusluonteeseen kuuluu yleensä alakuloisuus niin varmaan sen takia ehdotti. Mutta täytyy miettiä jos tuota vielä ehdotetaan.
Itse olin 12 kertaa ECT:ssä ja joku oli ollut samaan aikaan magneettistimulaatiossa. Alunperin oli kait ollut myös ECT:ssä, mutta siitä oli tullut pää kipeäksi.

Jep. Kyllä sinne varmaan tohtisi aivan mennä, jos siihen mahdollisuus olisi. ECT myös tavallaan jännä kokemus, mutta onneksi sinne en enää päässyt uuteen sarjaan.

Myös varmaan magneettistimulaation jälkeen seuraavat, että onko "operaatiosta" ollut jotain hyötyä.
 
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
102
Mä oon käyny läpi sekä TMS että ECT hoitojaksot. Ei ollut meikäläiselle apua, mutta osaan jotain vastata jos kysytään :D
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Miten pitää yhteyttä masentuneeseen, jolla ahdistusta voimakasta juuri nyt?

Laitan aina välillä viestiä että hän merkitsee paljon minulle ja että tullaan näkemään vielä ja tekemään kivoja juttuja yhdessä.

Hän vastasi yhteen ettei ole vastannut kenellekään, mutta olisi kiva käydä jossain kun tästä ahdistus poistuu.
Siitä yli viikko nyt, laitoin uuden viestin, että hän on minulle tärkeä ja että pidän hänen persoonastakin.

Miten koette että teitä kutsutaan välillä johonkin, vaikka ette jaksa just nyt lähteä, niin tarjotaan ns. avoin ovi tilalle?

Onko normaalia, että välillä ei masentuneelta pariin viikkoon kuule?

Sen lisäksi kun itse en ole masentunut, niin se helposti voi tuntua siltä, että olisi yksipuolinen ystävyys, mutta jaksan silti olla hänen kanssa. Ymmärrän hänen tarpeet ja ongelmat.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Onko normaalia, että välillä ei masentuneelta pariin viikkoon kuule?
On, ex koira nukkui veke, mietin että mitä alan tekeilee kun olin työtön ja masis.
lopulta meni siihen että 6kk makasin sängyssä, nukuin 20h/vrk ja kävin veskissä ja söin ja nukuin ja nukuin.
tarpeeksi kun menee "ei millään ole mitään väliä"-menoksi niin kyllä se on paha.

Sitten aloin itse kelaamaan ja otin niskasta kiinni että ei helvetti.
ja hankin netistä 100€:lla terapiakoiran Oulusta, millä minä sen noudan Lahteen?
en millään, junalla olisi ollut 8-23 reissu huh.
Luojalle kiitos omistaja oli menossa koiranäyttelyyn hesaan ja toi Diegon samalla minulle.
12 vuotta nyt oltu yhdessä, ikää 14v, tuli 2vuotiaana...

Masentuneen ja negaatio-ihmisen kanssa voi olla todella kovassa tulessa.
mulla sisko joka määkii pessimististi kaiken, itse masis, niin voi helvetti että on välillä pinna tiukalla.
jollei se tajua jättää mua rauhaan ja anna nukkua aamulla 06:tta pidempään niin viimeksi laitoin porttikiellon 3kk:ksi.
txt-viestillä, uskoi.
Itse olen päihde ja mielenterveyskuntoutujien ryhmää vetämässä ns. kerholla
ma 16-19 ti-to 16-18 pe 15-19.
Kyllä välillä kun siellä on "kaikenlaista häntäheikkiä" niin voi jeesus maaria.
sama levy soi minuutista toiseen, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen.
en yleensä enää edes jaksa sanoa mitään, pidän vaan turpani kiinni.
Muuten keittää itsellänikin ylitse.

Ei koskaan tarvitse ottaa itselleen kuormaa määräänsä enempää.

<3
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 817
Miten pitää yhteyttä masentuneeseen, jolla ahdistusta voimakasta juuri nyt?

Laitan aina välillä viestiä että hän merkitsee paljon minulle ja että tullaan näkemään vielä ja tekemään kivoja juttuja yhdessä.

Hän vastasi yhteen ettei ole vastannut kenellekään, mutta olisi kiva käydä jossain kun tästä ahdistus poistuu.
Siitä yli viikko nyt, laitoin uuden viestin, että hän on minulle tärkeä ja että pidän hänen persoonastakin.

Miten koette että teitä kutsutaan välillä johonkin, vaikka ette jaksa just nyt lähteä, niin tarjotaan ns. avoin ovi tilalle?

Onko normaalia, että välillä ei masentuneelta pariin viikkoon kuule?

Sen lisäksi kun itse en ole masentunut, niin se helposti voi tuntua siltä, että olisi yksipuolinen ystävyys, mutta jaksan silti olla hänen kanssa. Ymmärrän hänen tarpeet ja ongelmat.
Liittyykö tähän jotain alkoholin tms. kanssa läträämistä? Jos siellä piilotellaan jotain juttua masennuksen lisäksi?
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Liittyykö tähän jotain alkoholin tms. kanssa läträämistä? Jos siellä piilotellaan jotain juttua masennuksen lisäksi?
Saattaa liittyä, on ainakin kertonut aiemmin käyttävänsä sitä, joskus laittanut kännissä epämääräisiä viestejä.

Mietin lähinnä sitä, että ei välttämättä edes halua minua kylään, ehkä koti on sekasotkua täynnä, vaikka puhuu että olisi nykyään tosi siistimpi.

Ennen ei siivonnut, siivosin joka kuukausi tuntikaupalla ja en jotenkaan usko että hän siivoaisi sitä nytkään kunnolla.

En ole käynyt aikoihin siellä, kun ei ole oikein vastaanottavalla tuulella ollut. Ihan yllätyskäyntejä ei viitsi tehdä kun ei tiedä aukaiseeko oven vai ei. Matkaa sen 300 km.

Mitä voisi asialle tehdä, kuin laittaa aina välillä viestiä että on tärkeä. Terapiaa ei kuulemma löydy mistään, ei ole sitä.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 817
Saattaa liittyä, on ainakin kertonut aiemmin käyttävänsä sitä, joskus laittanut kännissä epämääräisiä viestejä.

Mietin lähinnä sitä, että ei välttämättä edes halua minua kylään, ehkä koti on sekasotkua täynnä, vaikka puhuu että olisi nykyään tosi siistimpi.

En ole käynyt aikoihin siellä, kun ei ole oikein vastaanottavalla tuulella aina.

Mitä voisi asialle tehdä, kuin laittaa aina välillä viestiä että on tärkeä.
En tiedä sun tutusta, mutta jollekin voisi toimia joku todella helppo aktiviteetti. Tyyliin "tuu käymään puistossa kävelyllä, mä tuon kahvit/teen niin juodaan ne samalla" tms. Ei sit riskiä siitä, että joutus vaikka häpeileen sekaisin olevaa kämppää tms.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 931
Jollain kokemusta nettiterapiasta?
Sain lähetteen sellaseen kun psykiatri oli mun kanssa samaa mieltä että terveyskeskuksen psykiatrinen kusee.
Tosin toi kai nyt ensimmäinen kokeilu. Jos ei natsaa niin ei natsaa. Sit jotain muuta.
Keskittymissettikin siirtyy tulevaisuuteen kun psykan mukaan tärkeintä ois saada mun masennukseen ja ahdistukseen jotain rotia ennen muuta.
Alkaa vaan tuntua taas että pompotellaan paikasta toiseen ja mistään mitään hyötyä.
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
Tein vuoden vaihteessa ahdistukseen tarkoitetun nettiterapian. Mulla yksi ongelmista oli se, että oon hirveän herkkä stressille ja kammoan deadlineja, jotka ei oo omassa hallinnassa, ja sieltä tulee tekstiviestejä ja sähköposteja heti, jos et viikkoon ole tehnyt mitään, ja ne triggeröi mulla vain paikoitellen enemmän ahdistuneisuutta. Se hoitaja, joka mulla oli toisessa päässä oli yksi ja hailee, että onko siellä joku. Mutta sekin on varmaan persoonasta kiinni - en pidä ihmisistä, joten oli jotenkin epämiellyttävää, kun se yritti pistää jotain kannustusviestejä tulemaan vähän väliä. Se "lässyttäminen" kävi ärsyttämään. :) (Paikoitellen se terapiasisältökin tuntui omasta mielestä ihan turhalta lässytykseltä.) Mutta toisaalta parempi kuitenkin se, että siellä ON joku toisessa päässä, eikä tee niitä tehtäviä ihan vain ikään kuin tuuleen huutamalla ilman minkäänlaista kaikupohjaa. Loppujen lopuksi mua kuitenkin alko vain ärsyttää loppua kohden koko terapia (viimeinen kuukausi oli ihan väkisin vääntämistä), joten mulle se oli kokonaisuutena aika negatiivinen kokemus. Mulle ei siis ollu hyötyä, mutta ilmeisesti tutkimusten mukaan useimmille on. Kannattaa mun mielestä ehdottomasti kokeilla, koska ei siitä tuskin isossa kuvassa ainakaan haittaa ole - ja saattaa olla hyvinkin hyötyä.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Taas meni sitten alkon puolelle, viikonloppuna menee pe-la ½l vodkaa :(
toivottavasti löydän muun tavan rentoutua.
Unia näen nykyään todella paljon, yksi pitkä jatkuva sama uni 24-10:een saakka, eikä edes vaihdu eikä keskeydy.
jalassa marssimurtuma. nilkassa, pitäisi olla kahdet kyynärsauvat mutta nyt on vaan yksi kävelykeppi.
saa riittää, en voi muuten käyttää pakollista koiran-juttuja ulkona.
viikonloppuna oli paha, kantapäässä ihan kuin naula pystyssä, ei antanut ollenkaan aluksi kävellä, sitten kun pääsi vauhtiin niin sitten selvisi jotenkin.
pitkät matkat ovat pahat, kerholle ja takaisin tulee 2km. sen kyllä huomaa, pitää välillä pysähtyä lepäämään kun sääret ovat maitohapoilla.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille <3
 
Täällä taas päinvastainen ongelma 4-5 päivää 3h unilla per päivä. Päihteitä en ole jostain syystä käyttänyt koskaan, mikä on sinänsä erikoista kerta valta osa psykoosisairaista vähintään polttaa.
 
Tuo vähäinen nukkuminen alkaa jo varmasti tuntumaan? Itse en ole unilääkettä koskaan pyytänyt, vaikka aihetta olisi ollut. En tiedä sitten saisiko helposti reseptiä?

Mulla kyllä tarvittaessa 25mg ketipinor ja 7.5mg mirtazapin (molemmat *2). Ja niitä oon käyttänyt jo kauan. Enkä ole sitä Melatoniinia muistanut koskaan kokeilla. Tuo Ketipinor jollain lailla ilmeisesti rauhoittaa mieltä ja siksi helpottaa vähän nukkumista.

Itsekään en käytä päiheitä. Mutta toivottavasti saisit nukuttua jollain konstilla paremmin.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Täällä taas päinvastainen ongelma 4-5 päivää 3h unilla per päivä. Päihteitä en ole jostain syystä käyttänyt koskaan, mikä on sinänsä erikoista kerta valta osa psykoosisairaista vähintään polttaa.
Tuo on hiton stressaavaa, mun parit kaverit nukkuu kanssa vain 3-6h/vrk. sitten heidän armeija-aikansa menikin plörinäs.
Itse tuossa mietin, että vaikka ei ole oma vika (tavallaan) niin olen viime aikoina "menettänyt" 4 kivaa ystävää.
1. Vastaa puhelimeen kun haluaa, ei kuuntele mutta kuunteluttaa.
2. Vastaa puhelimeen mutta pakottaa kuuntelemaan omaa samaan levyään mutta meikäläisen jutuissa on tärkeämpää katsoa salkkareita.
3. Yrittänyt palauttaa ystävyyttä, mutta korostaa itsensä Jumalaksi, ja päättää toisten puolesta, pälättää mutta ei kuuntele, tekokiireitä, haukkuu hulluksi.
4. Aina kännissä, soittaa vain kun tarvitsee jotain.

Kaikki nämä laitettu kännyn mustalle listalle, kaikilla periaatteina että Minä olen se ilmainen psykiatri, enkä todellakaan jaksa olla sellainen.
Ihmettelen näitä kavereita, karmea tarve soitella minulle ja pälättää samaa levyä 100 kertaa, sitten vielä soittavat auttavaan puhelimeen ja ympäri-ämpäri.
VAIKKA ON PSYKAN HOITOSUHDE!

Meikäläisellä ei ole mitään hoitosuhdetta ollut 30vuoteen ja ainoa kuka kuuntelee on seurakunnan auttava puhelin.

ei hemmetti, yksipuolisestiko tätä kirvestä hiotaankin?

Sitten näiden rahan käyttö :(

Valehdellaan kirkon diakonille ettei ole rahaa hoitaa 2*200e:n sairaalaskua, saavat kirkon diakonin ne maksamaan, sitten tupakkiin menee 4500e/vuosi.
syynä se että on ns. "imu-sairaus" pitää imeä koko ajan jotain :D hommaisi tutin, taikka imisi peukaloaan, sitten kuitenkin diakonilta piilossa säästää rahaa että pääsee hesaan rikkaitten ex-ystävien kanssa terasillle nauttimaan siideriä, eikä tämäkään henkilö edes ole toimeentulotuki-rajoilla, tienaa liikaa.

Sitten toinen näistä, kanssa saa 100e plussaa toimeentulotuen mukaan, syö kalliisti, vain mikro-ateroita, minun ainoa lämmin ateria saa maksaa 2.50e/vrk.
toiset syövät jädeä, suklaata yms. herkkuja ja 3e:n valmis-ateroita joista tulee vain vihaiseksi..

Minulla on tarkkaan laskettu budjetti wordilla jota tarkkailen.
Ennenpää en tarkkailut, ja laskujen maksun jälkeen jäi rahalle 5e, piti nopsaa soittaa duunissa olevalle broidille "lainaa 200e on nälkä"
luojalle kiitos oli lainata.

Nyt word-budjetin mukaan ei ole tullut vastaavia ylläreitä...

Ystävät ovat kivoja, ja hienosto sanoo "älä anna vihan laskea auringon laskiessa, tee sopu"!!

Miten tehdä näitten kanssa sopu, kun selvästi hyväksi käyttää? Eräskin täti mätkätti txt:llä
"ei ihme että kun olet tuollainen niin saat vaan niitä hulluja kavereita sieltä kerhosta, ole niitten kanssa sitten", tällaista kun tulee 70vee mummon suusta niin hyvin menee....

Sääli, todella sääli, välillä kaipaan ystäviä ja etsin uudestaan heidän poistetut numerot fonectasta ja kysyn kuulumisia.
mutta poistan ekan puhelun jälkeen, 5:s kaveri soittaa kun tarvitsee apua, AINA, sitten kun soitan sille ja juttelen niin sillä on sekunnin välein sanottavana "juuh, katsellaan tässä sitten, eipä tässä mitään, lopetellaan" ja ko. hemmo jäi atk-varaosasta 50e velkaa , en jaksa enkä kehtaa sanoa että kuules sulta jäi piikki auki.

On todella "virkistävän masentavaa" keskustella kaverin kanssa joka koko ajan "juuh, ei mitään, lopetellaas jo"
mutta kun HÄNELLÄ on ongelmia niin sitten ollaan niin kavereita!!

Enkä osaa maksaa pottuja pottuina ja sanoa "juuh, nyt on kiire, soita atk-liikkeeseen, lopetellaan " ja katkaisen linjan huokaus.

Miten minulle kertyy kaikki tällaiset ns. ystävät, eivät nämä ole edes ystäviä, eikä edes kavereita.
:(
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Tuo vähäinen nukkuminen alkaa jo varmasti tuntumaan? Itse en ole unilääkettä koskaan pyytänyt, vaikka aihetta olisi ollut. En tiedä sitten saisiko helposti reseptiä?

Mulla kyllä tarvittaessa 25mg ketipinor ja 7.5mg mirtazapin (molemmat *2). Ja niitä oon käyttänyt jo kauan. Enkä ole sitä Melatoniinia muistanut koskaan kokeilla. Tuo Ketipinor jollain lailla ilmeisesti rauhoittaa mieltä ja siksi helpottaa vähän nukkumista.

Itsekään en käytä päiheitä. Mutta toivottavasti saisit nukuttua jollain konstilla paremmin.
Päätä vähän särkee ja kävelen kämpässä edes takaisin. Mutta muuten väsyttää hieman vähemmän kuin normi unilla. Mutta mitään pitkäjänteistä ei tule saatua aikaan näissä tiloissa.

Joo, löytyy tarvittaessa ketiapiini 100mg ketiapiini ja toi mirtatsapiini. Ei nämä unettomuus jaksot ole uusia varsinaisesti, niitä tulee vuoden parin välein ja ne kestää reilun kuukauden. Tietty riski on psykoosin uusiutumisen, niin siksi nämä on vähän vaaranpaikkoja.
 
Mä pelkään välillä sikana että tulee psykoosi taikka tulen hulluksi ja tapan kaikki :(
 
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
102
Itsellä oleellinen osa tiellä parantumiseen oli kyllä ehdottomasti saada tietyt perusasiat eka kuntoon: Nukkuminen, alkoholin käytön lopettaminen ja ruokailut (säännöllisyys ja laatu). Väitän, että jos näissä on ongelmia niin paraneminen/pärjääminen vähintäänkin vaikeutuu. Jos nukkuminen ei onnistu -> lääkkeet. Jos alkoa menee -> apua/lääkkeet. Ruokailutottumukset -> lukujärjestys jääkaapin oveen milloin ja mitä syödään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Päätä vähän särkee ja kävelen kämpässä edes takaisin. Mutta muuten väsyttää hieman vähemmän kuin normi unilla. Mutta mitään pitkäjänteistä ei tule saatua aikaan näissä tiloissa.

Joo, löytyy tarvittaessa ketiapiini 100mg ketiapiini ja toi mirtatsapiini. Ei nämä unettomuus jaksot ole uusia varsinaisesti, niitä tulee vuoden parin välein ja ne kestää reilun kuukauden. Tietty riski on psykoosin uusiutumisen, niin siksi nämä on vähän vaaranpaikkoja.
Mulla myös tarvittaessa Ketipinor 25-125mg ja tarvittaessa Mirtazapin 7.5-15mg. Mutta silti aina iltaisin tulee otettua 25mg ja 7.5mg. Ja koska yleensä herään yöllä virkeänä, niin otan samat uudelleen. Eli Mirtazapin menee maksimi annoksella. Samoin myös aamuisin otan 25mg Ketipinorin. On siis kaikki dosetissa, niin muistan yleensä ottaa. Paitsi yöllä otan purkista sängyn alta.

Sulla ilmeisesti on Ketipinor 100mg tabletti. Tuonhan saisi halkaistua tai laitettua neljään osaan.

Mulla taas nuo lääkkeet on menneet aika pitkään ja ilman niitä ei oikein nukuta kuin ehkä kaksi tuntia vaan. Ja jos sulla kestää unettomuus reilun kuukauden "vaan", niin kiva juttu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Itsellä oleellinen osa tiellä parantumiseen oli kyllä ehdottomasti saada tietyt perusasiat eka kuntoon: Nukkuminen, alkoholin käytön lopettaminen ja ruokailut (säännöllisyys ja laatu). Väitän, että jos näissä on ongelmia niin paraneminen/pärjääminen vähintäänkin vaikeutuu. Jos nukkuminen ei onnistu -> lääkkeet. Jos alkoa menee -> apua/lääkkeet. Ruokailutottumukset -> lukujärjestys jääkaapin oveen milloin ja mitä syödään.
Hyvä ohje. Itsellä taisi auttaa myös lääkkeiden ohjeenmukainen (riittävä) käyttö. Silloin oli myös ihan kiva lääkäri, mutta nyt ei ole enää tarvinnut missään käydä. Myös se että on syönyt lääkkeitä riittävän kauan? Eli menee siis masennuslääke + psykoosilääke jatkuvasti määrättynä.

Sekin on tainnut auttaa, kun vuosi sitten alkoi opiskelu. Eli arkipäivisin yleensä koululle opiskelemaan. Kouluruokakin hyvä juttu siinä mukana. Riittävä uni. Näkee sitten luokkakavereita ja yrittää pysyä opiskelussa mukana. Toki eka pitäisi päästä sinne kouluun, mutta itse ainakin pääsin.

Itsellä se ongelma että pitäisi ensi kuussa soittaa terveyskeskukseen, että saisi ajan lääkärille. Siellä sitten pitäisi saada kuntoutustuelle jatkoa. Toivottavasti siis tuota kuntoutustukea saisi lisää (tämä vuosi on vielä).

Tuli ajatus, että jos en saa kuntoutustuelle jatkoa, niin lääkkeitä vähän pois -> olo huononee -> saisi helpommin kuntoutustukea? Mutta pitää nyt eka katsoa tilanne läpi, että mitä lääkäri/eläkevakuutusyhtiö sanoo tai päättää.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Huomenta, taas alkaa uusi viikko.
keksikääs millä pääsen alkoholista eroon?

on tosi hyvä tekosyy masentuneena että rentoutuu paukulla.
mutta kun viime viikonloppunakin meni pe-la 24prk lonkeroo sitten sunnuntaina 500ml vodkaa.
ei ollenkaan hyvä asia, olla kännissä 24/7, tosin kyllä nukuttiin sitten makeasti.

en ole ryhmähenkinen enkä pääse toiselle puolelle minnekkään AA-kerhoon.
Voin olla ilman halpaa vodkaa mutta sitten tekee tuskaa että
"menempä nyt hakemaan lähikaupasta hyvää vodka-limeä ½l 5e:lla pari tölkkiä"

Viikonloppuna käväsin kaupassa hakemassa ruokaa ja pystyin olemaan ilman lonkeroo, mutta sitten soitin kaverille että tuoppas viron tuliaisia ½l:n puteli vodkaa 10e.
krapula on aivan karmea sen jälkeen.
pitäisi saada vaan mielestä asia kokonaan veke, hermostuneisuuteen ja masikseen pitäisi vain käyttää annettuja lääkkeitä.
tiedä nytkään kauanko tämäkin lakko pitää, kuukausi ilman olisi jo juhlaa :(

t. juoppo
 
kobedih

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 111

Jostain saada haalittua sellaista sisältöä elämään, joka ei johda alkoholin käyttöön.

Helppo tietty sanoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Pitäisi saada vaan mielestä asia kokonaan veke, hermostuneisuuteen ja masikseen pitäisi vain käyttää annettuja lääkkeitä.
tiedä nytkään kauanko tämäkin lakko pitää, kuukausi ilman olisi jo juhlaa
Ei se varmaan pois mielestä niin vaan mene? Mutta päätät olla kuukauden juomatta ja kieltäydyt kaikesta, jos tulee houkutuksia.

Juominen varmaan poistaa ahdistusta, mutta onkohan kumminkaan hyvä juttu.
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
Minulla auttoivat lääkkeiden säännöllinen ja asianmukainen käyttö ja työelämästä pois jääminen. Alkoholin tarve väheni, kun lääkitys oli kohdallaan ja työperäinen ahdistuneisuus pienentynyt/poistunut.

Mitkä ovat elämässäsi ahdistusta aiheuttavat tekijät, jotka laukaisevat halun juoda? Voitko tehdä jotain niiden osuuden pienentämiseksi? Vai juotko, kun on tylsää/vain ajankuluksi? Jos näin, niin etsi esim. uusi harrastus viemään ajatuksia pois alkoholista.
 
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
102
Huomenta, taas alkaa uusi viikko.
keksikääs millä pääsen alkoholista eroon?
Mulla auttoi, kun ymmärsi aivan perinpohjaisesti sen, että se alkoholi on myrkky. Ei se kuulu elimistöön. Et sä jois tärpättiäkään. Tai no jos juot, ni sit tarvit kyl myös lääkkeitä avuksi sen lopettamiseen :D Mutta niin, oli kyseessä olut, viini, lonkero, vodka, kaikki on samaa myrkkyä. Ei niiden käyttö edes pienissä määrin ole järkevää. Nyky-yhteiskunnassa se on vaan jotenki hyväksyttävää tai jopa kannustettavaa sosiaalisissa tilaisuuksissa myrkyttää itseään. Tai kalsarimyrkytys on jotenki hieno asia. Tai ottaa pari annosta myrkkyä töiden päätteeksi. Itse en enää jaksa eikä huvita, kun tämän ymmärsi. Voi olla, että ei auta sinua mutta minua auttoi. Enkä myöskään saarnaa niille, jotka päättävät käyttää. Se on täysin ok mulle jos joku haluaa, jokainen on vapaa päättämään mitä tekee :)
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Minulle toimi kun hankkiutui eroon KAIKISTA kavereista, jotka joivat sitä myrkkyä edes vähän.

Jätin bileet, klubit, baarireissut.

Nollatoleranssi, ei edes alkoholitonta. Mieliala parani perusteellisesti, enää ei ole stressiä kun on vuosia ilman sitä myrkkyä.

Lopeta juominen heti. Se kannattaa.
 
Niin ajattelinkin, olen yleensä ollut pienestä pitäen oman kehoni herra ja todella päättäväinen kaveri.
nyt vaan paha sai pikkurillin tekosyitä että miksi ottaa vain yksi lonkero, sitten se pursuaa ja menee 7purkkia sitä paskaa.
pitää tuomita koko viina, maistuu paskalta, lääkkeiden kanssa tappaa maksan, kohta olen dialyysikoneessa jne. .
kiitos tuesta kaikille <3
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Huomenta, taas alkaa uusi viikko.
keksikääs millä pääsen alkoholista eroon?
Tuossa oli yksi aiheeseen liittyvä (uudehko) juttu, joka sattumalta osui silmiin:

"Jantunen nostaakin esiin muutaman hälytysmerkin.
– Sosiaaliset suhteet ja harrastukset vähenevät tai jäävät kokonaan pois. Päihteestä tulee keskeinen asia elämää. Työpoissaolot saattavat lisääntyä. Riippuvuus alkaa hallita mieltä ja tekoja. Innostuminen voi lakata.

Lisäksi hänen mukaansa päihderiippuvaiselle tyypillistä on myös yksin juominen, sekä se että juhlien jälkeen päihteiden käyttö jää päälle.

Päihderiippuvuudelle altistaa kolme tekijää: geeniperimä, ympäristö ja isot elämänmuutokset. Mutta mitä Jantusen mukaan kannattaa tehdä, jos epäilee olevansa riippuvainen?

– Kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen ja mennä vaikkapa työterveyshuoltoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat meitä varten ja heillä on vaitiolovelvollisuus, hän kehottaa.

Jantusen mukaan varsinkin omia läheisiä kannattaa kuunnella tarkasti. Silloin on yleensä tosi kyseessä. Oma rakas ihminen ei turhaan sano, jos epäilee toisen tarvitsevan apua.

Puheeksi ottaminen voi olla vaikea paikka. Jantusella on käytännön vinkkejä siihen, miten asia kannattaa ottaa esiin, jos epäilee läheisen päihderiippuvuutta.

– Ei ainakaan kesken juhlien. Vaan rauhallisella ja neutraalilla hetkellä. Kertoa henkilölle olevansa huolissaan ja ohjata ammattilaisten juttusille."

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Se Siunattu tapahtuma on hyväke, että 23-08 meni nilkka paskas, kepin ja lääkkeiden kanssa töpötellään menee.
koskee fitusti niin ei kerkiä märehtiä itsesäälissä masista, kipu on kiva tuote.
ensi viikon tiistaina toista kertaa lekuriin, ei muuten mutta kuukausi kohta mennyt ja nilkasta alaspäin jalka on kuin turvonnut pullataikina.
vain kumppariin sopii nipin napin, hauskan näköinen ballo :)

hyvää sekä rauhallista viikonloppua kaikille <3
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493

Toivottavasti ei oo tulehtunu pahasti..amputaatio tehty joillekin :(
 
cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
363
Alan pikku hiljaa hyväksyä sen että lievä ahdistus on pysyvästi osa elämääni. Ahdistuslääke vähentää ahdistusta ja piristää mielialaa mutta ei vie ahdistusta pois kokonaan.
Aluksi syksy näytti valoisalta mutta viikko sitten kuulin etten pääsekään hakemaani vapaaehtoistyöhön. Ja tämän lisäksi TE-toimisto lähetti vielä ajanvarauksen TYP:iin vaikka olen monta kertaa sanonut että haluan tavallisen TE-toimiston asiakkaaksi. Ei ilahduta yhtään kun toiveita ei kuunnella ja päälle saa vielä uhkaukset tukien katkaisusta.
En enää ihmettele että jotkut työttömät lopettavat työnhaun ja hakevat mieluummin toimeentulotukea.
 
cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
363
Mietin, et voidaanko mua rankaista sen takia, et perseilin intissä liikaa
Ei siitä rangaista.
Rangaistus on se, et en ikinä löydä parisuhdetta, vaikken täysin ymmärrä mekanismia.
Mistä päättelet että parisuhteen puuttuminen on rangaistus? Ei se parisuhteen löytäminen ole niin helppoa kuin romanttiset komediat antavat ymmärtää.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 115
Mistä päättelet että parisuhteen puuttuminen on rangaistus? Ei se parisuhteen löytäminen ole niin helppoa kuin romanttiset komediat antavat ymmärtää.
Yritän keksiä syitä sille, miks ei ole parisuhdetta ja toi vois olla syy, ku en muutakaan keksi.

Toki vainoilen myös sossun käyttämisestä samalla seurauksella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Alan pikku hiljaa hyväksyä sen että lievä ahdistus on pysyvästi osa elämääni. Ahdistuslääke vähentää ahdistusta ja piristää mielialaa mutta ei vie ahdistusta pois kokonaan.
Aluksi syksy näytti valoisalta mutta viikko sitten kuulin etten pääsekään hakemaani vapaaehtoistyöhön. Ja tämän lisäksi TE-toimisto lähetti vielä ajanvarauksen TYP:iin vaikka olen monta kertaa sanonut että haluan tavallisen TE-toimiston asiakkaaksi. Ei ilahduta yhtään kun toiveita ei kuunnella ja päälle saa vielä uhkaukset tukien katkaisusta.
En enää ihmettele että jotkut työttömät lopettavat työnhaun ja hakevat mieluummin toimeentulotukea.
Näiden lukeminenkin tai kirjoittaminenkin saattaisi lisätä ahdistusta/masennusta. Itse pääsin kouluun, mutta piakkoin täytyy soittaa terveyskeskukseen, että saisi lääkäriajan. Toivottavasti lääkäri määräisi kuntoutustuelle vielä jatkoa.

Sullakin useampi juttu, jotka harmittaa ja ei ole sitten kiva olo. Sitä varmaan aina kannattaisi vaatia itseltään kiitettävää tulosta, mutta sitten te-toimistolle pitäisikin pystyä vakuuttamaan, että ei pysty. Varmaan myös sekin vaatii taitoa. Itsekin olin jossain typ tyylisessä jutussa ja ei sietä oikein mitään sopivaa löytynyt. Vähän sen jälkeen loppuikin "erikoissairaanhoito", tai siis se hoitosuhde loppui. Kun alkoi olla kaikki kokeiltu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Onko kukaan kokeillut sähköhoitoa masennukseen? Onko siitä ollut hyötyä?
Mulla oli joskus vajaa 3 vuotta sitten. Alku 8 kertaa tiheämmin ja loput 4 kertaa harvemmin. Minusta tuo harvempi jakso ei niin hyvin auttanut.

En kumminkaan päässyt enää uudelle jaksolle ja toisaalta ihan hyvä, jos kriteerit ei enää täyttyneet. Ilmeisesti persoonallisuushäiriöön ei sähköhoito auttaisi ja itselle laitettiinkin sitten se eristäytyvä persoonallisuushäiriö yhdeksi muista jutuista.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Rauhoittavia pitäs kirjoittaa kaikille ahdistuneille,joilla myös paniikkihäiriötä ja masennus..

Ovat tehokkaimmat lääkkeet ongelmaan!

Eriasia sit seka/viihdekäyttäjät..
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Eilen olin karmean masis, kipeällä nilkalla mennä jokeltaen kuukauden jo, huomenna sitten röntgeniin kun itselle sopii.
ei aina jaksa, katselen vaan jalkoihini ja kerhollakin olen hiljaa, onneksi on rakas avustaja, välittävä hauva kotona <3
ei tehnyt mieli viinaa eikä mitään, nukkumaan 19-21, sitten telkkua katsomaan ja iltapalaa, 23 diego koira ulos,
sitten 00:30 koisimaan ja 09 reippaana ulos,
Luojallle kiitos kaveri eukko soitteli, sain duunaamista koko päiväksi, läppäriin ssd kiintari, jätin klooni-telakan duuniin ja haettiin i5:een ssd, niin nopseutuu vähäsen bootti.
sitten tabletin katsominen sekä tallentavan dikkarin, tänään tulee hakemaan 18:n kerhon jälkeen niin instaan ssd:n ineen ja täti heittää mut himaan.
en jaksa veloittaa mitään tuttavalta, sanon usein että laitetaan piikkiin.

oma asia jos väkisin työntää taskuun, mutta en tartte, raha on kaiken paskan alku ja loppu :(
04.10 tulee hyvä tili, jää 100e diegon lekuriin kun ja jos tarttee, mukavaa että välillä näinkin päin.
huomenna takuueläkkeestä jää parikybää, ne menee juustoon ja minitomaatteihin.

Joku päivä on iloinen joku päivä on niin tyhmä ettei yhtään kiinnosta vaikka kaveri jäisi rekan alle, melkein itkettää :( pöh

Koittakaa pärjäillä kaverit <3
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Mulle pitäs kyl kirjottaa säännöllinen resepti jotain Diapameja..mulla oli se 5-6 vuotta!
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
Täällä kans menossa hankalin viikko pitkään aikaan. Itku tullut joka päivä heti aamusta. Alkuviikosta painaa aina helvetinmoinen syyllisyys siitä, että en oo "kunnon veronmaksaja" ja "tehokas ja tuottava kansalainen", kun olen työelämän ulkopuolella. Sunnuntai-iltana syyllisyys/ahdistus oli niin paha, etten pystynyt olla aloillani. Sitten tiistaista lähtien onkin ollut "vain" pelkkä Weltschmerz päällä tosi raskaana. Hankala hyväksyä sitä, miten paha maailma on. Rasismi, seksismi, epäoikeudenmukaisuus, väkivalta, ahneus ja korruptio, kaikki maailman pahat painaa tavallista kovempaa päälle niin, että itku tulee. Oon nähny uutta psykologia nyt pari kertaa pitkän psykologitauon jälkeen - se on varmaan herkistänyt mieltä sen verran, että tunteet kuohuilee ihan vastaanoton ulkopuolellakin. Jospa se tästä ajan kanssa tasoittuisi...
 
Itsekin tein eilen virheen ja se tietysti harmittaa. Mutta pakko vaan ajatella, että ei pysty oikeastikaan tehdä mitään korjausta tähän. Korkeintaan se, että ottaa opiksi, eikä tee tuota virhettä enää toiste.

Kai se itsellä on, että lääkkeet vähän rauhoittaa, eikä "kunnon veronmaksaja" tai "tehokas kansalainen" ahdistusta ole vielä tullut. Toki nuo kaikki uutiset tahtoo vähän ahdistaa siltikin. Itse oon nyt muutamana päivänä katsonut klo 17.00 uutiset, mutta en sitten muuta telkkaria. Varmaan on jokaisella ne omat ongelmat, jotka sitten ahdistaa/masentaa mieltä, eli syy voisi olla monessa eri jutussa riippuen henkilöstä. Vaikkapa menneet suhteet ja jonkinlainen mustasukkaisuus. Noissakin lääkkeet auttaa "miettimään jotain muuta", mutta voi silti asiat pyöriä mielessä, vaikka järki sanoo, että älä mieti menneitä tai sellaista, jota ei voi muuttaa.

Kiva nyt että saa vähän huilata viikonloppuna. Mutta täytyy varmaan jo maanantaina soitella aikaa terveyskeskukseen kuntoutustukeen liittyen.

Mulla varmaan se ahdistus olisi epämääräistä, enkä noin selviä syitä pystyisi kuvailemaan, kuten sulla.

Rauhoittavia pitäs kirjoittaa kaikille ahdistuneille,joilla myös paniikkihäiriötä ja masennus..

Ovat tehokkaimmat lääkkeet ongelmaan!
Bentsoja tosiaan voisi käyttää ahdistukseen, mutta eipä niitä taida saada. Ja uneen itsellä toimii pieni ketipinor ja pieni mirtazapin. Se bentso sitten jäisi oikeasti siihen ahdistukseen aamulla tai päivällä tai sekä että. Sulla joku toinen lääke väsytti, niin uni varmaan tulee muutenkin ongelmitta.

Pitäisi joskus koittaa olla ottamasta 25mg ketipinor aamulla. Varmaan menisi pelkällä kahvillakin, niin ei tarvitsisi ottaa. Ja tänään otin 25mg Ketipinorin myös joskus klo 15.00 aikaan.

Nyt mukava kun voi vähän huilata ja näpytellä puhelimella. Unohtaa virheet ja suunnitella vaikka huomista tekemistä ja ensi viikkoakin sitten.

Koittakaa pärjäillä kaverit <3
Samoin!
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
Toki nuo kaikki uutiset tahtoo vähän ahdistaa siltikin. Itse oon nyt muutamana päivänä katsonut klo 17.00 uutiset, mutta en sitten muuta telkkaria. Varmaan on jokaisella ne omat ongelmat, jotka sitten ahdistaa/masentaa mieltä, eli syy voisi olla monessa eri jutussa riippuen henkilöstä. Vaikkapa menneet suhteet ja jonkinlainen mustasukkaisuus. Noissakin lääkkeet auttaa "miettimään jotain muuta", mutta voi silti asiat pyöriä mielessä, vaikka järki sanoo, että älä mieti menneitä tai sellaista, jota ei voi muuttaa.
Joo, itse en katso TV:tä ollenkaan, en ole katsonut kohta 20 vuoteen, mutta Twitteristä seuraan maailman tapahtumia. Se on ihan tarpeeksi paha. :)

Tänään ihmettelin psykologille, että mun on hankala hahmottaa masennuksen ja ahdistuneisuuden eroa. Psykologin mukaan masennus suuntaa enemmän menneeseen, kun taas ahdistus liittyy enemmän nykyhetkeen ja tulevaan. No ihan kiva, että on nuo molemmat hanskassa! :lol:

Bentsoja tosiaan voisi käyttää ahdistukseen, mutta eipä niitä taida saada. Ja uneen itsellä toimii pieni ketipinor ja pieni mirtazapin. Se bentso sitten jäisi oikeasti siihen ahdistukseen aamulla tai päivällä tai sekä että. Sulla joku toinen lääke väsytti, niin uni varmaan tulee muutenkin ongelmitta.
Mulla itse asiassa on ollut bentsoresepti toukokuusta lähtien, mutta en oo ottanu ulos vielä tablettiakaan. Sain (täysin yllätyksekseni) reseptin, kun mainitsin lääkärille, että mulla oli FitBit taltioinut rasvanpolttosykkeitä 5 tuntia ihan vain istuessa päivänä, jolloin mulla oli työkkärissä tapaaminen. (Sen jälkeen jäinkin sitten sairaslomalle, joten bentsoille ei ole ollut tarvetta, kun stressitasot ovat laskeneet.) Nyt kun ahdistus on taas ollut nousussa, niin pitää katsella laimentuuko se itsekseen, vai pitäisikö kokeilla ottaa satsi ulos apteekista jos se tästä yhtään pahenee...

Edit.
AARGH! Nyt meni B-sanat sekaisin päässä! Eivät kyllä ole bentsoja vaan betasalpaajia ne mun reseptilääkkeet. :)
 
Viimeksi muokattu:

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Sama vika, sielu ei kestä katsoa 24/7 uutisia, nykyään on negatiivisia asioita, en sen takia katso ollenkaan uutisia, tv päälle vasta 21-01 välisen ajan ja ei mitään politiikkaa, sotaa tms. sontaa joka masentaa...
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
Mun pitää varmaan oikeasti lopettaa uutisten seuraaminen. Tänään heräsin noin tunnin ennen herätyskelloa ja käytin "ylimääräisen" ajan uutisten seuraamiseen Twitterissä. Lopputulos: päivän ensimmäinen itku itketty jo ennen aamuseitsemää. En tiedä kuinka monta uutista äärioikeiston noususta Italian johtoon ja kovatuloisten veronkevennyksistä Britanniassa kestän enää lukea ennen kuin hajoan. Miten ihmeessä suurin osa ihmisistä tuntuu elävän ilman huolen häivää, kun maailma välillä ihan kirjaimellisestikin palaa ympärillä?
 
Et ole ainut, minäkään en katso uutisia ollenkaan, siellä on kurjuutta ja sotaa koko ajan ja pahaa ja pahaa.
nyt kävi kivasti, koko lahdesta on rivatrilit loppu, kivat sullensa, ehkä saadaan lainattua toisesta apteekista 2mg:sia 0.5:n sijaan.
tulee vasta viikolla 44.
nooh, eihän hätää, sanoin jo suoraan että kova kovaa vastaan.
jollei saa mistään niin sitten tulee viekkarit, otan romppeet ja menen terapiakoiran kanssa sairaalaan makaamaan sänkyyn siksi kunnes lääkkkeitä tulee saatavilla, ei ole pennin jeniä minun vikani.

ei nämä kakkapäät muuten usko ellei hakkaa kovaa kovaa vastaan, on niin helppoa piiloutua atk-näytön ja puhelimen taakse!!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 566
Viestejä
4 166 596
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom