- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 1 391
Tuossa vkl aikana katsoin yhden peli podcastin jossa sattui olemaan yksi aihe se että etenkin nykyään nuoret ihmiset upottautuvat peleihin unohtaakseen oikean maailman.
Selittänee meikäläisen pelitunnit.
Mutta ei nyt sentään niin paha itsellä ole etten ikinä kotoa ulos lähtisi, etenkään kun asun vielä vanhempani taloudessa.
Muuttamisesta olen haaveillu jo aikoja kun ei omaa huonettakaan ole mutta sen lupauksen olen itselleni tehny että muutan vasta sitten kun on töitä ettei tarvitse millään pirun tuilla elää mutta noh, 10 vuotta kohta ollu työttömänä niin...
Töitäkään hankala hakea kun tuntuu siltä ettei mitään osaa vaikka on 2 "ammattia" opiskeltu ja aina on se fiilis että kuka hitto meikäläisen edes palkkaisi.
Rahasta onneksi ei ole isompaa huolta kun mummi ennen dementoitumistaan oli mulle säästäny rahaa ajokorttia varten ja kuitenkin noissa työkkärin "kuntouttavissa" käyty parit kerrat enkä muutenkaan mitään turhia ostele että se on sentään jokin positiivinen asia.
Laihduttaakin varmaan pitäisi mutta siihen hommaankaan ei ole mitään motivaatiota, tietty voisin sellaisen asettaa että laihduttaa x-kiloon ja sitten ostan uuden koneen/auton mutta jotenkin tuokaan ei tunnu miltään.
Kavereitahan meikällä luonnollisesti ei ole. Parit päätyivät koulussa ns kusipää porukoihin, paras kaveri muutti paikkakunnalta veke joskus 2001~ eikä pitäny yhteyttä sen jälkeen ja naispuolisia immeisiä nyt turha edes mainita.
En nyt tiedä mitä tällä hain takaa että oliko tämä nyt jokin avautumine vaikko mitä.
Selittänee meikäläisen pelitunnit.
Mutta ei nyt sentään niin paha itsellä ole etten ikinä kotoa ulos lähtisi, etenkään kun asun vielä vanhempani taloudessa.
Muuttamisesta olen haaveillu jo aikoja kun ei omaa huonettakaan ole mutta sen lupauksen olen itselleni tehny että muutan vasta sitten kun on töitä ettei tarvitse millään pirun tuilla elää mutta noh, 10 vuotta kohta ollu työttömänä niin...
Töitäkään hankala hakea kun tuntuu siltä ettei mitään osaa vaikka on 2 "ammattia" opiskeltu ja aina on se fiilis että kuka hitto meikäläisen edes palkkaisi.
Rahasta onneksi ei ole isompaa huolta kun mummi ennen dementoitumistaan oli mulle säästäny rahaa ajokorttia varten ja kuitenkin noissa työkkärin "kuntouttavissa" käyty parit kerrat enkä muutenkaan mitään turhia ostele että se on sentään jokin positiivinen asia.
Laihduttaakin varmaan pitäisi mutta siihen hommaankaan ei ole mitään motivaatiota, tietty voisin sellaisen asettaa että laihduttaa x-kiloon ja sitten ostan uuden koneen/auton mutta jotenkin tuokaan ei tunnu miltään.
Kavereitahan meikällä luonnollisesti ei ole. Parit päätyivät koulussa ns kusipää porukoihin, paras kaveri muutti paikkakunnalta veke joskus 2001~ eikä pitäny yhteyttä sen jälkeen ja naispuolisia immeisiä nyt turha edes mainita.
En nyt tiedä mitä tällä hain takaa että oliko tämä nyt jokin avautumine vaikko mitä.