Masennus

[Jukkis]

Menestystä! Ja kaikkea hyvää toivon.

Kiitos ja samaa sinulle ja kaikille muillekin

edit. Ettei mene liian lässyksi niin ei ääliöille (niille toivon, että oppisivat nöyryyttä ja elämän totuuksia)

 

[Jukkis]

Lääkäri ei ole tosiaan osannut selittää että miksi pitää syödä Risperidon psykoosilääkettä (on epätyypillinen eli toisen polven psykoosilääke). Selvä haittavaikutus on ollut ainakin painonnousu (toki tähän voi itse vaikuttaa). Muistiinkin varmasti vaikuttaa ainakin isommat määrät. Muistaakseni tuota risperidonia määrätään myös haastavaan käytökseen, mutta vain lyhyeksi aikaa.

Nyt olen syönyt yhden 120 kpl paketin (1mg), eikä siitä oikein mitään hyötyäkään ole ollut. Jossain vaiheessa kokeilin jättää syömättä ja siitä ei seurannut oikein mitään, ehkä väsytti vain normaalia enemmän. Nyt ajattelinkin kokeilla olla ottamatta ja ainakaan vielä ne ei ole tarkistelleet lääkkeiden määriä, eli olen syönyt vähemmän kun olisi pitänyt syödä.

Hyvä kumminkin kun varoitit Ei ne apteekissakaan osanneet kertoa juuri tuosta psykoosilääkkeestä tai Ketipinoristakaan oikeastaan yhtään mitään. Paitsi että paino nousee ja Ketipinor väsyttää huomattavasti enemmän. Ketipinoria "tyrkytti" ensimmäinen lääkäri ja Risteridonia sitten psykiatri. Toki omalla käytökselläkin luultavasti saa aikaan "risperidonin vaikutuksen", eli olemalla vain hiljaa ja kuunnella tyynesti.

edit:
Mun muistiongelmat oli siltä ajalta kun ei ollut vielä mitään lääkkeitä käytössä. Toki muistia ei ole "mitattu" nyt viimeisen vuoden aikana ollenkaan. Muistin toimintaan auttoi parhaiten sairausloma ja nukkuminen normaalisti ja samalla unirytmillä kokoajan.

Kannattaa ottaa selvää noista lääkkeiden vaikutuksista ja haastaa lääkäriä jos ei usko/ymmärrä, söin jokunen vuosi takaperin n. vajaan vuoden jotain masennuslääkettä (olisko ollut escitalopram), eikä toiminut minulla oikein mitenkään. Sitten kun aloin vähentämään niin tuli kuin sähköiskuja ja oli epätodellinen olo. Otin vähän selvää näistä tanskalaisten rahanteko sammosta mitä suomen lääkärit jakaa (esim jos on varvas kipeä) niin ei ollut kaunista luettavaa. Sitä en kiellä etteikö niistä vakavaan tai keskivakavaankin masennukseen olisi apua, muttei montaa vuotta ja ainoastaan terapian kera!!

 

[jm82]

Kannattaa ottaa selvää noista lääkkeiden vaikutuksista ja haastaa lääkäriä jos ei usko/ymmärrä, söin jokunen vuosi takaperin n. vajaan vuoden jotain masennuslääkettä (olisko ollut escitalopram), eikä toiminut minulla oikein mitenkään. Sitten kun aloin vähentämään niin tuli kuin sähköiskuja ja oli epätodellinen olo. Otin vähän selvää näistä tanskalaisten rahanteko sammosta mitä suomen lääkärit jakaa (esim jos on varvas kipeä) niin ei ollut kaunista luettavaa. Sitä en kiellä etteikö niistä vakavaan tai keskivakavaankin masennukseen olisi apua, muttei montaa vuotta ja ainoastaan terapian kera!!

Itsellekin tuli niitä sähköiskuja Cymbalta lääkkeen lopettamisen aikoihin. Mutta vaikka olen säätänyt Venlafaxin lääkkeen määrää, niin siitä ei ole tullut mulle mitään sähköiskuja. Venlafaxin on aika tehokas 150 tai 225mg annoksella, ainakin itsellä. Luinkin jotain psykoosilääkkeistä ja ilmeisesti niitäkin määrätään tehostamaan masennuslääkkeen tehoa, jos masennuslääke on jo maksimi annoksella.

Tässä lähiaikoina olen miettinyt tuota että mikä tässä nyt oikein kiikastaa ja tulin siihen tulokseen että ahdistus kasvaa joskus suureksi ja ahdistus toisi kipua jalkoihin ja käsiin. Tuollainen skenaario mielessä. Se lyrica lääke ehkä voisikin olla hyvä mulle. Lääkäri sen on kirjoittanutkin 2x 75mg päivässä, mutta en sitä sitten hakenut lääkkeen hinnan takia. Mutta jo 25mg auttoi sekin ainakin vähän. Hoitajalta voisin kysyä ansi viikolla Buspironi ahdistuslääkkeestä. Sitäkin voisin kokeilla jos sitä vaan olisi mahdollista saada. Ei varmaankaan olisi niin kallis lääke kun Lyrica. Mulla itsellä on se vaikea masennus ilman psykoottisia oireita, mutta ei onneksi muita juttuja ole löydetty. Yritän kysyä myös jostain ryhmäteräpiasta. Yhden ryhmän haastattelussa olinkin (ahdistus ryhmä), mutta ryhmä tuli täyteen ja en itse mahtunut siihen ryhmään. On tässä ehtinyt silti itse miettiä paljonkin että mistä asiosta sitä on ollut vaikkapa ahdistunut. Ajatellut että mitkä asiat voisi olla sitä ahdistusta ja mikä vaikka masennusta. Molemmathan taitaa olla hyvin samankaltaisia. Ei ole vain tullut koskaan ennen mieleen miettiä vaikkapa ahdistuneisuutta? Mulla se ahdistus tuntuu tai on tuntunut jo pienenä lapsenakin, että pää meinaa levitä siitä ahdistuksesta jollain tavalla. Että pitää vain "purra hampaat yhteen" ja mennä läpi ja sitten se ahdistus onkin joskus helpottanut. Eli ei tuota ahdistuneisuutta kukaan muu ole koskaan edes huomannut. Terapiassa varmasti osattaisiin käsitellä noita juttuja. Mulla olikin vuosi sitten psykologilla laaja ja pitkä työkykyarvio ja siinä saatiin käsiteltyä asioita hyvin läpi. Tuosta arviosta on se tuloskin mulla tiedossa ja luinkin sen tässä jotain viikko sitten. Psykologin mukaan mulla ei ollut vielä oikeaa sanastoa esim ahdistuneisuudelle tai masentuneisuudelle tai jollekin muille jutuille?

Psykiatri ei ehkä helpolla vaihda tuota Risperidon psykoosilääkettä, koska olo tai ne käynnit psykiatrisella on helpottuneet. Toki voi olla syömättä ja kuulostella itse että miten se olo muuttuu. Jollain "hyvä olo" on kait jäänyt päälle, vaikka psykoosilääke on poistettu, eli periaatteessa käytös olisi parantunut pysyvästi (joku netin kirjoitus). Pahasti "vänkyrää" henkilöä on vaikea mitenkaan auttaa vaikka haluaisikin? Mitään psykoosia kun ei ole koskaan ollut, niin lääkkeen lopettaminen voisi siksi olla suht turvallista ainakin omasta mielestä. Ainut pieni ongelma voi olla, että uni ei välttämättä tule aivan niin hyvin. Uneen kumminkin on 7.5mg mirtatsapin joka on ollut ihan sopiva lääke. Lisäksi voi päässä tuntua vähän seuraavina päivinä tai väsyttää. Ei kumminkaan mitään maata mullistavaa ole ollut. Niin ja pari kertaa olen unohtanut ottaa illalla Mirtatsapiinin ja Risperidonin ja silti olen nukkunut yön ihan normaalisti.

Sen verran kanssa itse olen lukenut, että Venlafaxin pitäisi tehota aika hyvin masennukseen. Toki on muitakin jotka tehoaa (yhtä hyvin) ja jotkut saattaa olla aavistuksen tehottomampia. Itse olen tykännyt myös mini annoksesta Mirtatsapinia joka tosiaan nukuttaa lievästi. Mirtatsapinin saisin lopettaakin, mutta ei ole oikein pystynyt lopettaa, koska lääke kerran auttaa. Ilmeisesti useampi eri lääke samaan aikaan voi tehostaa toisiaan ja teho olisi siksi parempi? Silti nytkin on jalat kipeät ja luulen että kipu voisikon olla siitä ahdistuneisuudesta johtuvaa juttua. Jalat tuntuu vähän siltä kun olisi kävellyt aivan liian kauan ja jalat olisi vähän "tulessa".

Niin ja ehkä sekin voi olla totta, että masennuslääke auttaa kunnolla vasta kun on oikeasti ja pahasti masentuntut? Jos on vain jotain vähäsen lievempää juttua, niin lääke ei ehkä tehoakaan juuri ollenkaan? Tästä ei kumminkaan ole mitään omaa kokemusta. Toki nuo haittavaikutukset tulee kaikille terveillekin, eli turhaankaan ei kannattaisi alkaa syömään. Venlafakinissakin huomaa selvän eron haittavaikutuksissa jos annos on 75mg tai 150mg. Eli 75mg annoksella ei ole vielä juuri mitään haittavaikutuksia, mutta lääkkeen tehokin on vähän "kehno".

edit: heräsin joskus 4 aikaan, ja päätin kumminkin ottaa sen määrätyn risperidon lääkkeen. Muuten olo ihan ok, mutta lisää unta vain tarvitsee.

 

[viskiritari]

Annanpa omat kaksi senttiä keskustelulle. Masennus on sairaus siinä missä alkoholismi. Molemmissa esiintyy täysin selvästi havaittavissa olevia fysiologisia oireita. Eli ne täyttävät sairauden määritelmän. Väittäisin silti, että ihmisen mieli ja ympäristö on tässä olennaisessa asemassa. Siksi vähän huolettaa tämä nykyaikainen trendi, että kaikkeen määrätään lääkkeitä, kun ne tavallaan vaan syrjäyttää sen ongelman.


Mulla on ollut siis viikkoja, kuukausia ja joskus vuosi putkeen masennusta. Ei siis masentuneisuutta. Vaan aloitekyvyttömyyttä, kyynisyyttä, apaattisuutta, flegmaattisuutta, lihomista, yliajattelua, sulkeutuneisuutta. Tiedän homman juonen varsin hyvin. Se ei silti muuta sitä, että masennus mahdollistuu vain, kun tietyt ehdot sun elämässä täyttyy. Ja ne ehdot oman näkemyksen mukaan on:

• -Epäterve kuva itsestä eli huono itsetunto: peilaat tekemisiäsi sen mukaan ansaitsetko nyt varmasti jotain, tai mitäköhän muut susta ajattelee. Olet liian ankara itsellesi ja asetat itsellesi turhia paineita. Et usko onnistuvasi missään, mutta pelkäät epäonnistumisia. Tää aiheuttaa lopulta sen, että pettymyksiä on vaikeampi sietää ja silti niitä lopulta jopa odottaa ja niihin turtuu. Koska on helpompi pettyä ja mukautua siihen omaan kuvaan itsestä kuin poistua tältä mukavuusalueelta. Mitä tällä asenteella voi saavuttaa muuta kuin masentumisen?
• Varautuneisuus ja sulkeutuneisuus ihmissuhteissa. Pelkäät näyttää ihmisille todellista minääsi. Et aina sano mitä ajattelet, vaan muodostat kovan ulkokuoren, jonka läpi ihmisten on vaikea päästä. Tämä toimii defenssinä pettymyksiä vastaan, vaikka tosiasiassa se tekee sinusta vaikeasti lähestyttävämmän ja turhauttaa ajan myötä sinua itseä, koska et saa ilmaistua itseäsi niin kuin haluat ja ihmiset ymmärtävät sinut väärin. Eristyt ihmisistä. Tämä vaikeuttaa myös huomattavasti opiskeluja ja saavutuksia työelämässä, mikä ei ainakaan johda poispäin masennuksesta.
• Negatiiviset kokemukset ihmisistä ja läheisyyden puute. Esimerkiksi toisen ihmisen kosketus tutkitusti helpottaa ahdistusta. Tämä voi olla tai olla olematta seurausta kahdesta edellistä, mutta yleensä se on seurausta niistä. Lopulta kyynistyt ja ahdistut ja masennus toimii kehon defenssinä.

Jos olette masentuneita ja teidän elämässänne ei ole esiintynyt yhtäkään em. asioista, niin voi sanoa, että kyse on puhtaasti sairaudesta. Muuten, jos yksikään ehto täyttyy, niin kyse on psykosomatisaatiosta jolloin te itse voitte vaikuttaa sairauden syntyyn. Mieli ja keho on kokonaisuus. Ei placebo-efektikään ole keksitty juttu, tai alkoholismia kehity onnellisille ja sosiaalisille ihmisille. Ja kun kyse on mielestä, niin silloin sairauden vakavuuteen ja kehittymiseen voi aina itse vaikuttaa. Alkoholismin ja masennuksen tapauksessa 'sairautta' ei ole ilman mielen haavoittuvuutta. En ainakaan tälläiseen esimerkkiin ole törmännyt.

Kiinostais nyt tietää, että onko täällä masennusta sairastavia ihmisiä joilla yhtäkään noista kolmesta asioista ei ole esiintynyt?

 

[Jukkis]

Annanpa omat kaksi senttiä keskustelulle. Masennus on sairaus siinä missä alkoholismi. Molemmissa esiintyy täysin selvästi havaittavissa olevia fysiologisia oireita. Eli ne täyttävät sairauden määritelmän. Väittäisin silti, että ihmisen mieli ja ympäristö on tässä olennaisessa asemassa. Siksi vähän huolettaa tämä nykyaikainen trendi, että kaikkeen määrätään lääkkeitä, kun ne tavallaan vaan syrjäyttää sen ongelman.


Mulla on ollut siis viikkoja, kuukausia ja joskus vuosi putkeen masennusta. Ei siis masentuneisuutta. Vaan aloitekyvyttömyyttä, kyynisyyttä, apaattisuutta, flegmaattisuutta, lihomista, yliajattelua, sulkeutuneisuutta. Tiedän homman juonen varsin hyvin. Se ei silti muuta sitä, että masennus mahdollistuu vain, kun tietyt ehdot sun elämässä täyttyy. Ja ne ehdot oman näkemyksen mukaan on:

• -Epäterve kuva itsestä eli huono itsetunto: peilaat tekemisiäsi sen mukaan ansaitsetko nyt varmasti jotain, tai mitäköhän muut susta ajattelee. Olet liian ankara itsellesi ja asetat itsellesi turhia paineita. Et usko onnistuvasi missään, mutta pelkäät epäonnistumisia. Tää aiheuttaa lopulta sen, että pettymyksiä on vaikeampi sietää ja silti niitä lopulta jopa odottaa ja niihin turtuu. Koska on helpompi pettyä ja mukautua siihen omaan kuvaan itsestä kuin poistua tältä mukavuusalueelta. Mitä tällä asenteella voi saavuttaa muuta kuin masentumisen?
• Varautuneisuus ja sulkeutuneisuus ihmissuhteissa. Pelkäät näyttää ihmisille todellista minääsi. Et aina sano mitä ajattelet, vaan muodostat kovan ulkokuoren, jonka läpi ihmisten on vaikea päästä. Tämä toimii defenssinä pettymyksiä vastaan, vaikka tosiasiassa se tekee sinusta vaikeasti lähestyttävämmän ja turhauttaa ajan myötä sinua itseä, koska et saa ilmaistua itseäsi niin kuin haluat ja ihmiset ymmärtävät sinut väärin. Eristyt ihmisistä. Tämä vaikeuttaa myös huomattavasti opiskeluja ja saavutuksia työelämässä, mikä ei ainakaan johda poispäin masennuksesta.
• Negatiiviset kokemukset ihmisistä ja läheisyyden puute. Tämä voi olla tai olla olematta seurausta kahdesta edellistä, mutta yleensä se on seurausta niistä. Lopulta kyynistyt ja ahdistut ja masennus toimii kehon defenssinä.

Jos olette masentuneita ja teidän elämässänne ei ole esiintynyt yhtäkään em. asioista, niin voi sanoa, että kyse on puhtaasti sairaudesta. Muuten, jos yksikään ehto täyttyy, niin kyse on psykosomatisaatiosta jolloin te itse voitte vaikuttaa sairauden syntyyn. Mieli ja keho on kokonaisuus. Ei placebo-efektikään ole keksitty juttu, tai alkoholismia kehity onnellisille ja sosiaalisille ihmisille. Ja kun kyse on mielestä, niin silloin sairauden vakavuuteen ja kehittymiseen voi aina itse vaikuttaa. Alkoholismin ja masennuksen tapauksessa 'sairautta' ei ole ilman mielen haavoittuvuutta. En ainakaan tälläiseen esimerkkiin ole törmännyt.

Kiinostais nyt tietää, että onko täällä masennusta sairastavia ihmisiä joilla yhtäkään noista kolmesta asioista ei ole esiintynyt?

Ainakin päihderiippuvuuksiin vaikuttaa perimä huomattavasti(enkä puhu nyt denso vanhemmista) ja kyllä se masennus iskee ihan "terveisiinkin ihmisiin", eikä vain introvertti kalsarikännääjiin joilla omakuva on pieni ja heiveröinen...

 

[Jukkis]

niin ja masennus ja masentuneisuus on kaksi eri asiaa..

 

[viskiritari]

Ainakin päihderiippuvuuksiin vaikuttaa perimä huomattavasti(enkä puhu nyt denso vanhemmista) ja kyllä se masennus iskee ihan "terveisiinkin ihmisiin", eikä vain introvertti kalsarikännääjiin joilla omakuva on pieni ja heiveröinen...

Jos näytät minulle esimerkiksi täysin onnellisen, hyväitsetuntoisen ja sosiaalisen ihmisen joka ryhtyi alkoholistiksi, niin ehkä voimme sitten keskustella siitä onko pelkkä sairaus sanana yhtään merkitsevä.

niin ja masennus ja masentuneisuus on kaksi eri asiaa..

Siksi puhuinkin masennuksesta.

 

[Jukkis]

Totta.

 

[Jukkis]

Enkä kyllä varsinaisesti usko että päihderiippuvuus on niinkään sairaus kuin seuraus..

 

[Jukkis]

Jos näytät minulle esimerkiksi täysin onnellisen, hyväitsetuntoisen ja sosiaalisen ihmisen joka ryhtyi alkoholistiksi, niin ehkä voimme sitten keskustella siitä onko pelkkä sairaus sanana yhtään merkitsevä.



Siksi puhuinkin masennuksesta.

Tämä on sellainen kumpi oli ensin, muna vai kana-juttu kuten mainitsit että odotan mielenkiinnolla ihmisaivojen kuvantamisen ja toiminnan tarkentumista.

 

[viskiritari]

Laitan tähän vielä listan jonka avulla itse sain masennuksen lopulta karistettua. Varmaan aika usein kuultua monelle täällä, mutta nää toimii:

• ala olemaan avoimempi ihmisten seurassa. Sinusta tulee helpommin lähestyttävä ja sosiaalinen elämäsi paranee. Kerro ihmisille mitä ajattelet sen sijaan, että sulkeutuisit. Optimisti voittaa eniten ja ei ahdistu häviöistä niin paljoa kuin pessimisti.
• syö terveellisesti.
• Liiku. Vedä edes yksi kunnon hikilenkki ja kerro mulle, että et tunne oloas hyväksi. Jos tunnet, niin ehkä haluat toistaa sen joku päivä.
• hanki rutiineja. Laita elämäs kondikseen ja tee siitä merkityksellistä.
• jätä alkoholi aluksi pois kokonaan

Toki masennuksessa on myös sellasta rappioromantiikkaa, et usein siitä ei edes halua parantua. On paljon helpompi olla siellä omassa kuplassa, ilman pelkoa epäonnistumisesta ja sattumisesta.

Aiheesta lisää tässä Hesarin artikkelissa:

Spoileri: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle

Ajattelin tässä kolumnissa tarjoutua koekaniiniksi ihmiskokeeseen. Siinä minulle annetaan lääkärin valvonnassa aloittelijan annos heroiinia.

Tämän lisäksi tarjoudun ottamaan heroiinia kliinisessä ympäristössä muutaman päivän peräkkäin ja lopettamaan yhtäkkiä. Haluan nimittäin tietää pitääkö lukemani paikkansa.

Heroiinin vaikutuksia tutkittiin tieteen metodein 1920-luvulta 1960-luvulle, minkä jälkeen heroiinista tuli laitonta ja tutkimukset lopetettiin. Tutustuin näihin varhaisiin tutkimuksiin hiljattain, ja suhteessa siihen, mitä olen heroiinista lukenut ja kuullut, tuloksissa oli paljon nieltävää.

Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää.

Parhaiten toteutetut kokeet suoritettiin Harvardin lääketieteellisessä koulussa 1960-luvun alussa. Niissä terveille vapaaehtoisille annettiin heroiinia, morfiinia tai vaihtoehtoisesti plaseboa siten, että edes tutkijat eivät tienneet, mikä ryhmä sai mitäkin ainetta ennen kuin tulokset oli analysoitu.

Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi.

Olisiko euforian puute voinut johtua liian pienestä annostuksesta? Tuskin. Sveitsiläiset tutkijat selvittivät asiaa harvinaisessa tutkimuksessa vuonna 2001. Siinä vapaaehtoisille annettiin korkeita annoksia ensin morfiinia, sitten heroiinia. Eräs tutkimuksen löydöksistä oli se, miten heikko näiden aineiden euforiaa aiheuttava vaikutus oli – ja että annoskoon nostaminen vähensi euforian tunnetta.

Entäpä jos tulokset johtuivat siitä, että ensimmäinen kerta ei aiheuta euforiaa? Tutkijat ovat kysyneet itseltään saman kysymyksen ja selvittäneet sitäkin.

Kaksi vapaaehtoista, jotka ottivat heroiinia useana päivänä peräkkäin, kuvasivat kokemusta British Medical Journalissa vuonna 1969 seuraavasti: “Heroiini ei tuota minkäänlaista iloa. Nämä seitsemän päivää ovat olleet pelkkää synkkää kärsimystä.”

Entä sitten ne vieroitusoireet? Ehkäpä ihmiset eivät käytä heroiinia euforian vuoksi vaan siksi, että kerran makuun päästyään, he eivät pääse siitä eroon vieroitusoireiden vuoksi? Mutta sekään ei aivan näytä pitävän paikkaansa.

Kanadalainen lääketieteellinen komissio totesi vuonna 1973, että “vakavat opioidivieroitusoireet näyttävät olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö; useimmat heroinistit ja heitä hoitavat lääkärit vertaavat vieroitusoireita flunssaan”.

Tutkijat ovat kuvanneet myös lukuisia tapauksia, joissa markkinoilla ollut heroiini on ollut niin heikkoa, ettei sillä ole voinut olla plaseboa kummempaa vaikutusta. Silti heroinistit ovat jatkaneet sen käyttöä kuin se olisi aitoa tavaraa. Jos totuus on käynyt ilmi, he ovat olleet hyvin noloja.

Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat.

Jos tämä kaikki tulee teille yllätyksenä, ja reaktionne on hölmistynyt epäusko, sama oli täällä. Kuinka monta tiedejuttua olenkaan kirjoittanut siitä, että addiktio on aivosairaus, pysyvä neurofysiologinen muutos aivoissa. Siksi soitin psykiatri Hannu Lauermalle, jolla on paljon kokemusta heroinisteista ja muistakin huumeriippuvaisista.

Tutkimukset olivat hänenkin mielestään hieman yllättäviä, mutta kliiniseen kokemukseensa nojaten hän pitää niitä uskottavina. Heroiiniaddiktio nimittäin tuntuu monesti vaativan enemmän kuin pelkän heroiinin.

Tässä kolumnissa aionkin väittää, että addiktioissa ylipäänsä on kyse paljon enemmästä kuin addiktion kohteista tai sen vaikutuksesta aivoihin. Jos haluamme ymmärtää heroinisteja, emme voi hakea selitystä vain heroiinista.

Jos haluamme ymmärtää peliaddiktia, emme löydä selitystä vain mielihyväkeskuksesta. On katsottava laajemmin elämää, yhteisöä ja kulttuuria, josta addiktiot nousevat.

Sallikaa minun siis aloittaa perusteluni eläimistä. Se on luonnollinen paikka aloittaa, sillä suuri osa siitä, mitä tiedämme addiktiosta ja sen neurofysiologiasta, on peräisin eläinkokeista.

Eläinkokeissa koe-eläimillä on vapaa pääsy niin sanottuun skinnerin boksiin, jossa eläin voi itse käydä hakemassa päivittäisen annoksensa tutkittavaa huumetta.

Tutkijat lukevat boksin seinässä olevasta mittarista, kuinka innokkaasti rotta on käynyt huumaamassa itseään, ja päättelevät sen pohjalta, miten pahasti se on addiktoitunut. Havainto saa vahvistuksensa aivojen anatomisesta tutkimuksesta.

Kanadalainen huumausainetutkija Bruce Alexander oli ensimmäisiä, jotka alkoivat epäillä, että addiktio saattaisi olla sivutuote koe-eläinten surkeasta elämästä.

Kuvittele, että olet sosiaalinen rotta, ja sinut eristetään lajikumppaneistasi. Sinut pannaan läpinäkyvään häkkiin, jossa ei ole virikkeitä saati sen vertaa sahanpurua, että sen alle voisi kaivautua piiloon. Sen päälle lisätään vielä kivuliaat tutkimusoperaatiot; verinäytteet, kokeet ja kanyylit. Alkaako morfiini tai heroiini yhtäkkiä kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta?

Alexander ja kollegat panivat pystyyn klassisen kokeen, joka tunnetaan nimellä Rat Park Experiment. Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia.

Päteekö tämä myös ihmisiin? Selittääkö sosiaalinen ympäristö, miksi jotkut addiktoituvat ja toiset eivät? Jos näin on, meidän pitäisi löytää siitä kahdenlaisia todisteita. Ensinnäkin eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta. Toiseksi, kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään niistä juuriltaan, addiktioiden pitäisi lisääntyä.

Historia tarjoaa molemmista runsaasti esimerkkejä.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla.

Kaikki varmasti tietävät, miten vaikeasti alkoholisoituneita ja huumeriippuvaisia monet Pohjois-Amerikan intiaaniyhteisöt ovat tänä päivänä. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Monet intiaaniheimot käyttivät esimerkiksi alkoholia vuosisatojen ajan ilman mitään todisteita laajamittaisesta addiktiosta.

Antropologi Colin Samsonin mukaan Quebecin Innut tutustuivat alkoholiin jo 1700-luvulla. Turkiskauppiaat koettivat aktiivisesti addiktoida heitä saadakseen heidät työskentelemään itselleen viskipalkalla.

Osa varmasti alkoholisoituikin, mutta mitään todisteita laajamittaisesta alkoholismista Innujen historiassa ei ole olemassa, vaikka antropologeja lappasi heimon vieraana 1800-luvulta lähtien. Ajan antropologien mukaan alkoholia käytettiin lähinnä osana uskonnollisia seremonioita ja kiitosuhrina hengille.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla. Silloin Innut siirrettiin pois omalta maaltaan ja pakotettiin luopumaan elintavastaan. Heistä tuli riippuvaisia Kanadan hallituksesta, ja he menettivät kulttuurinsa ja merkityksensä kansana.

Tämä kaava toistuu jokaisen Pohjois-Amerikan intiaaniheimon, Uuden-Seelannin maorien, Australian aboriginaalien ja Skandinavian ja Venäjän saamelaisten parissa. Kaikilla kansoilla on ollut kosolti tilaisuuksia addikoitua johonkin päihteeseen, mutta ongelmat laajamittaisen addiktion kanssa alkavat vasta kun yhteisöt tuhotaan ja ihmiset revitään juuriltaan.

Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut. Vanhalla ystävällä olikin tapana sanoa humalan noustessa: “Tuntuu kuin tulisi kotiin.”

Tämä “kodin” tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen, ja joka on hyväksynyt hänet. Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?

Katsotaan sitten vielä mikrotasolla, miten juurettomuus voi vaikuttaa myös meidän addiktioidemme taustalla. Meitä ei ole revitty juuriltamme, kuten intiaaneja, mutta juurettomuutemme on toista laatua.

On lapsia, joita vanhemmat eivät koskaan osanneet rakastaa; nuoria, joita ei koskaan huolittu mihinkään porukkaan; aikuisia, jotka ajelehtivat työttöminä; ihmisiä, joiden annettiin ymmärtää pienestä pitäen, etteivät he kelpaa mihinkään.

Eivätkä juurettomuuden ongelmat koske vain huono-osaisia. Varakkaiden perheiden lapset voivat tuntea olevansa kykenemättömiä täyttämään heihin kohdistuvia odotuksia, ja he haluavat riuhtaista itsensä niistä irti.

Näille ihmisille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta kasvattaa juuria mihinkään yhteisöön, tai he katkaisivat ne itse. Sosiaaliselle eläimelle tällainen irtolaisuus tuottaa kuitenkin psyykkistä kipua. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät.

Heroiini on nimenomaisesti kipulääke, ja ilman kipua on todennäköisesti turha odottaa kovin voimakasta vastetta – ellet sitten ole 18-vuotias, ja ota sitä vastaan ihannoimaltasi desperadolta, joka hehkuttaa miten mahtavaa se on.

Zoomatakseni takaisin makrotasolle, haluan mainita vielä voimasta, joka tietyllä tavalla altistaa kokonaiset kansakunnat addiktioille.

Oli kyseessä nimittäin sademetsän heimo, jolta hakkuut tuhoavat kodin; itäeurooppalaiset siirtotyöläiset Olkiluoto III:n työmaalla; filippiiniläiset naiset, jotka jättävät omat lapsensa kotimaahan hoitaakseen rikkaiden amerikkalaisten muksuja; tai yritysjohtajat, jotka ovat liian kiireisiä tutustuakseen lapsiinsa, nykyinen versio markkinataloudesta repii ihmisiä ja yhteisöjä juuriltaan valtavalla mittakaavalla – ja tilalle se tarjoaa vain palveluita ja kaapit täyteen roinaa.

Missään tämä markkinatalouden ja addiktioiden yhteys ei näy tällä hetkellä niin traagisesti kuin Venäjällä, jossa alkoholiongelma ei ole koskaan ollut näin paha. Alexanderin teoriaa mukaillen on helppo nähdä, kuinka sosialismin hajoaminen jätti ihmiset juurettomiksi.

Vaikka monet nauravat sosialismille, se tyydytti ihmisten yhteisöllistä tarvetta varmasti satakertaisesti enemmän kuin sen tilalle tullut individualistinen kilpailu ja tavarataivas. Nyt venäläiset lääkitsevät psyykkistä kipuaan vodkalla ennennäkemättömällä intensiteetillä, mikä vie yhä useamman aikaiseen hautaan.

Suurella monitieteilijällä, Gregory Batesonilla, oli tapana sanoa, että addiktio on yksi isoista kysymyksistä – kysymys, jonka varassa sivilisaatiot nousevat tai kaatuvat. Jos se on totta, ennuste on heikko.

Vapaa markkinatalous on heltymätön vaatimuksessaan alistaa kulttuuriset ja sosiaaliset arvot taloudellisen hyödyn imperatiiville. Se ei epäröi kajota mihinkään sosiaaliseen yksikköön, jos talous vaatii sen hajottamista tai uudelleen järjestämistä.

Eikö moderni maailma siis tee meistä kaikista eräänlaisia reservaatti-intiaaneja? Onhan meillä mönkijöitä, autoja, pelejä, vehkeitä ja pakasteruokaa. Olisi mahdollisuus tehdä sitä tai ruveta tähän, kun vain viitsii.

Vähemmän on yhteisön tuntua. Vähemmän on maata, johon kasvattaa juurensa.
Addiktiot ovat korvikkeita tälle hengen köyhyydelle.

En ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä sosialismin hypetyksestä. Suomihan on hyvin sosialistinen maa ja tuon kirjoituksen perusteella masentuneita pitäisi olla täällä hyvin vähän, vaikka tilanne on päinvastoin. Muuten ihan hyviä pointteja juurettomuudesta ja rappioromantiikasta.

 

[jm82]

Annanpa omat kaksi senttiä keskustelulle. Masennus on sairaus siinä missä alkoholismi. Molemmissa esiintyy täysin selvästi havaittavissa olevia fysiologisia oireita. Eli ne täyttävät sairauden määritelmän. Väittäisin silti, että ihmisen mieli ja ympäristö on tässä olennaisessa asemassa. Siksi vähän huolettaa tämä nykyaikainen trendi, että kaikkeen määrätään lääkkeitä, kun ne tavallaan vaan syrjäyttää sen ongelman.


Mulla on ollut siis viikkoja, kuukausia ja joskus vuosi putkeen masennusta. Ei siis masentuneisuutta. Vaan aloitekyvyttömyyttä, kyynisyyttä, apaattisuutta, flegmaattisuutta, lihomista, yliajattelua, sulkeutuneisuutta. Tiedän homman juonen varsin hyvin. Se ei silti muuta sitä, että masennus mahdollistuu vain, kun tietyt ehdot sun elämässä täyttyy. Ja ne ehdot oman näkemyksen mukaan on:

• -Epäterve kuva itsestä eli huono itsetunto: peilaat tekemisiäsi sen mukaan ansaitsetko nyt varmasti jotain, tai mitäköhän muut susta ajattelee. Olet liian ankara itsellesi ja asetat itsellesi turhia paineita. Et usko onnistuvasi missään, mutta pelkäät epäonnistumisia. Tää aiheuttaa lopulta sen, että pettymyksiä on vaikeampi sietää ja silti niitä lopulta jopa odottaa ja niihin turtuu. Koska on helpompi pettyä ja mukautua siihen omaan kuvaan itsestä kuin poistua tältä mukavuusalueelta. Mitä tällä asenteella voi saavuttaa muuta kuin masentumisen?
• Varautuneisuus ja sulkeutuneisuus ihmissuhteissa. Pelkäät näyttää ihmisille todellista minääsi. Et aina sano mitä ajattelet, vaan muodostat kovan ulkokuoren, jonka läpi ihmisten on vaikea päästä. Tämä toimii defenssinä pettymyksiä vastaan, vaikka tosiasiassa se tekee sinusta vaikeasti lähestyttävämmän ja turhauttaa ajan myötä sinua itseä, koska et saa ilmaistua itseäsi niin kuin haluat ja ihmiset ymmärtävät sinut väärin. Eristyt ihmisistä. Tämä vaikeuttaa myös huomattavasti opiskeluja ja saavutuksia työelämässä, mikä ei ainakaan johda poispäin masennuksesta.
• Negatiiviset kokemukset ihmisistä ja läheisyyden puute. Esimerkiksi toisen ihmisen kosketus tutkitusti helpottaa ahdistusta. Tämä voi olla tai olla olematta seurausta kahdesta edellistä, mutta yleensä se on seurausta niistä. Lopulta kyynistyt ja ahdistut ja masennus toimii kehon defenssinä.

Jos olette masentuneita ja teidän elämässänne ei ole esiintynyt yhtäkään em. asioista, niin voi sanoa, että kyse on puhtaasti sairaudesta. Muuten, jos yksikään ehto täyttyy, niin kyse on psykosomatisaatiosta jolloin te itse voitte vaikuttaa sairauden syntyyn. Mieli ja keho on kokonaisuus. Ei placebo-efektikään ole keksitty juttu, tai alkoholismia kehity onnellisille ja sosiaalisille ihmisille. Ja kun kyse on mielestä, niin silloin sairauden vakavuuteen ja kehittymiseen voi aina itse vaikuttaa. Alkoholismin ja masennuksen tapauksessa 'sairautta' ei ole ilman mielen haavoittuvuutta. En ainakaan tälläiseen esimerkkiin ole törmännyt.

Kiinostais nyt tietää, että onko täällä masennusta sairastavia ihmisiä joilla yhtäkään noista kolmesta asioista ei ole esiintynyt?

Jäi vielä lukematta, mutta luen kyllä tässä kun ehtii.

Kaverilla oli "löytynyt" tuollainen juttu, mutta itsellä ei ole kyllä mitään pienintäkään käsitystä että mikä tuo sitten on? Ihan terveeltä se näyttää, eikä mitään lääkkeitäkään ole tietääkseni "koskaan" syönyt.

Yksittäinen immunologinen tulehdustilanne, jälkitila. Ei parane koskaan. Ei ole oma syy eikä ole voinut vaikuttaa sen syntymiseen.

 

[jm82]

Mulla siis psykiatrikaan ei ole keksinyt syytä että miksi esimerkiksi jalat ja kädet on kipeät. Ja omasta mielestä en ole edes yhtään masentunut tai mitään muuta. Mutta enpä silti ole työkykyinenkään. Eli nää on vähän vaikeita juttuja, kuten ne "kaikki" sanoo.

 

[Armatt]

Laitan tähän vielä listan jonka avulla itse sain masennuksen lopulta karistettua. Varmaan aika usein kuultua monelle täällä, mutta nää toimii:

• ala olemaan avoimempi ihmisten seurassa. Sinusta tulee helpommin lähestyttävä ja sosiaalinen elämäsi paranee. Kerro ihmisille mitä ajattelet sen sijaan, että sulkeutuisit. Optimisti voittaa eniten ja ei ahdistu häviöistä niin paljoa kuin pessimisti.
• syö terveellisesti.
• Liiku. Vedä edes yksi kunnon hikilenkki ja kerro mulle, että et tunne oloas hyväksi. Jos tunnet, niin ehkä haluat toistaa sen joku päivä.
• hanki rutiineja. Laita elämäs kondikseen ja tee siitä merkityksellistä.
• jätä alkoholi aluksi pois kokonaan

Toki masennuksessa on myös sellasta rappioromantiikkaa, et usein siitä ei edes halua parantua. On paljon helpompi olla siellä omassa kuplassa, ilman pelkoa epäonnistumisesta ja sattumisesta.

Jotenkin maagisella tahdonvoimalla voisi kääntää kaikki introvertit ekstroversteiksi. Varmaan sopisi nykyiseen hallitusohjelmaan.
Kasvikset maksavat huomattavasti enemmän kuin liha per/kg.
Itse en ole saanut lenkkeilystä mitään kiksejä, jälkeenpäin tekee mieli tupakkaa.
Onko niillä rutiineilla mitään merkitystä jos seuraavanakaan päivänä ei ole mitään odotettavisssa.
Viimesin pointti varmaan se tärkein. Ei helpota ensimmäisen viikon aikana, kolmisen viikkoa kun selviää niin alkaa elämää kirkastumaan.

Laita elämäs kondikseen kommentti tuskin auttaa ketään.

 

[Vais]

Jotenkin maagisella tahdonvoimalla voisi kääntää kaikki introvertit ekstroversteiksi. Varmaan sopisi nykyiseen hallitusohjelmaan.
Kasvikset maksavat huomattavasti enemmän kuin liha per/kg.
Itse en ole saanut lenkkeilystä mitään kiksejä, jälkeenpäin tekee mieli tupakkaa.
Onko niillä rutiineilla mitään merkitystä jos seuraavanakaan päivänä ei ole mitään odotettavisssa.
Viimesin pointti varmaan se tärkein. Ei helpota ensimmäisen viikon aikana, kolmisen viikkoa kun selviää niin alkaa elämää kirkastumaan.

Laita elämäs kondikseen kommentti tuskin auttaa ketään.

Allekirjoitan jokaisen noista listan kohdista.

Ihmisseura:

Itsekin olen introvertti, mutta olen huomannut, että fiilis nousee aina kun tapaan kavereita, kunhan sen jälkeen saa ladata akkuja rauhassa. Jos sinulla ei ole kavereita, niin nettituttavuudetkin ovat hyvä korvike.

Ravinto:

Salaatti on ravintoarvoiltaan melko turha kasvis, osta esim. porkkanoita (euron kilo), kaalia (reilu euro per kilo, paljon esim. C-vitamiineja), vihreitä linssejä (halpaa kuin saippua, voi keitettynä lisätä esim. pastakastikkeeseen tai syödä sellaisenaan idätettynä salaatinkastikkeen kanssa, paljon proteiineja, googleta), valkosipulia (eurolla saat parin viikon annoksen, vedä raakana, superterveellinen, googleta), jne.

Juo ainakin kolme litraa vettä päivässä, luovu sokerilitkuista. Huomaat nopeasti eron olossa. Vähennä kahvia, korvaa vihreällä teellä.

Omenat, appelsiinit ja banaanit ovat halpoja. Samoin kuin pakastemarjoista etenkin mustaherukka ja puolukka, lisää vaikka maitorahkaan (paljon proteiinia, 500g purkki alle euron) sellaisenaan. Mustaherukka on melkein yhtä terveellinen kuin mustikka.

Jos et syö kalaa, osta Omega 3:sta purkissa (DHA+EPA). Jos et saa D-vitamiinia auringosta, vedä ravintolisänä. Ravinnosta et tuota saa tarpeeksi.

Liikunta:

Jos et saa liikunnasta kiksejä, teet jotain väärin. Pelkkä kävely ei välttämättä riitä, jos et saa kunnolla sykettä nousemaan. Kävele jyrkkiä ylämäkiä vaikka ruokaostokset repussa. Jos et kehtaa juosta ihmisten ilmoilla, pyöräile korkealla vaihteella ylämäkiä. Kotona voit tehdä vaikka mitä omalla painollasi, googlaa "reddit bodyweight fitness" ja "high interval training". Kun huomaat kehossasi positiivisia muutoksia, motivaatio kasvaa. Totut myös jossain vaiheessa treenaukseen, eikä se enää tunnu vittumaiselta, vaan odotat seuraavaa treenikertaa:



Googlaa myös "Joe Rogan on depression".

Rutiinit:

Aivot välittävät dopamiinia, kun saat tehtyä asioita - olivat ne kuinka pieniä tahansa. Saat hyvänolontunteen, kun esimerkiksi vihdoin päätät siivota tai vaikka tiskata tiskivuoren. Googlaa "dopamine task completion".

Alkoholi:

Tunnen parikin alkoholistia, jotka tuhoavat elämäänsä, joten on sanomattakin selvää, että käytä kohtuudella, jos et voi elää ilman.

Noilla pääsee ainakin alkuun.

 

[Ryydike]

Näköjään muron/suomi24 sohvapsykologit ovat löytäneet tämän ketjun...

 

[Jukkis]

Kannattaisi vilkaista vaikkapa tällainen luento:

edit. niin ja hän lienee ihan oikea psykologi
edit2.enkä tässä yritä kiistää ruokavalion, liikunnan ym. merkitystä, masentuneiden on vaan todella hankala sellaisia toteuttaa

 

[jm82]

Allekirjoitan jokaisen noista listan kohdista.

Ihmisseura:

Itsekin olen introvertti, mutta olen huomannut, että fiilis nousee aina kun tapaan kavereita, kunhan sen jälkeen saa ladata akkuja rauhassa. Jos sinulla ei ole kavereita, niin nettituttavuudetkin ovat hyvä korvike.

Ravinto:

Salaatti on ravintoarvoiltaan melko turha kasvis, osta esim. porkkanoita (euron kilo), kaalia (reilu euro per kilo, paljon esim. C-vitamiineja), vihreitä linssejä (halpaa kuin saippua, voi keitettynä lisätä esim. pastakastikkeeseen tai syödä sellaisenaan idätettynä salaatinkastikkeen kanssa, paljon proteiineja, googleta), valkosipulia (eurolla saat parin viikon annoksen, vedä raakana, superterveellinen, googleta), jne.

Juo ainakin kolme litraa vettä päivässä, luovu sokerilitkuista. Huomaat nopeasti eron olossa. Vähennä kahvia, korvaa vihreällä teellä.

Omenat, appelsiinit ja banaanit ovat halpoja. Samoin kuin pakastemarjoista etenkin mustaherukka ja puolukka, lisää vaikka maitorahkaan (paljon proteiinia, 500g purkki alle euron) sellaisenaan. Mustaherukka on melkein yhtä terveellinen kuin mustikka.

Jos et syö kalaa, osta Omega 3:sta purkissa (DHA+EPA). Jos et saa D-vitamiinia auringosta, vedä ravintolisänä. Ravinnosta et tuota saa tarpeeksi.

Liikunta:

Jos et saa liikunnasta kiksejä, teet jotain väärin. Pelkkä kävely ei välttämättä riitä, jos et saa kunnolla sykettä nousemaan. Kävele jyrkkiä ylämäkiä vaikka ruokaostokset repussa. Jos et kehtaa juosta ihmisten ilmoilla, pyöräile korkealla vaihteella ylämäkiä. Kotona voit tehdä vaikka mitä omalla painollasi, googlaa "reddit bodyweight fitness" ja "high interval training". Kun huomaat kehossasi positiivisia muutoksia, motivaatio kasvaa. Totut myös jossain vaiheessa treenaukseen, eikä se enää tunnu vittumaiselta, vaan odotat seuraavaa treenikertaa:



Googlaa myös "Joe Rogan on depression".

Rutiinit:

Aivot välittävät dopamiinia, kun saat tehtyä asioita - olivat ne kuinka pieniä tahansa. Saat hyvänolontunteen, kun esimerkiksi vihdoin päätät siivota tai vaikka tiskata tiskivuoren. Googlaa "dopamine task completion".

Alkoholi:

Tunnen parikin alkoholistia, jotka tuhoavat elämäänsä, joten on sanomattakin selvää, että käytä kohtuudella, jos et voi elää ilman.

Noilla pääsee ainakin alkuun.

Joo toki fiilis nousee jos tapaa mukavia kavereita. Täytyy kuitenkin muistaa että kaikki kaverit ei ole hyvästä. Ehkä vain ne joista tuntee, että tulee hyvä olo kun niitä tapaa? Ei siis kannata haalia kavereita vain "määrän" takia vaan ennemminkin laadun?

Toki olen samaa mieltä että pieni määrä liikuntaa tai vaikka kävelyä ulkona on ihan hyvästä, jos ei liiku yhtään. Ja kannattaa vaikka katsella tai yrittään jollain lailla "ihastella" jotain paikkoja ja jotain näkymiä. Eli jotain vähän eriä johon on tottunut? Ehkä löytyy sitten jotain josta voisikin tulla vähän hyvä mieli? Olin siis jossain ryhmäterapian haastattelussa ja siellä oli asiasta ainakin jotain puhetta. Jo ihan sisältäkin voi katsella ulos "kauaksi"? Ehkä se vaikuttaa sitten aivoihin jollain lailla?

Kannattaa tosiaan vaikka siivota, mutta ei pakon omaisesti, vaan sitten kun jaksaa ja vähän kerrallaan. Onhan se sitten kait kiva jos huomaakin, että onkin saanut jotain "erikoista" tehtyä jota ei ole pitkään aikaan oikein jaksanut tehdä?

 

[Vais]

Näköjään muron/suomi24 sohvapsykologit ovat löytäneet tämän ketjun...

Ooks sä tosissas? Olen kärsinyt masennuksesta sekä muista mielenterveysongelmista ja komppasin kaveria asioista, jotka olen itsekin hyväksi havainnut, niin ensimmäinen vitun viesti on kaltaistasi viisastelua. Ehkä en sitten vain ole ollut oikealla tavalla masentunut, mikä sopisi herralle.

Mutta jatka toki valitsemallasi tiellä, pääset pitkälle tolla asenteella.

Ja mikä tää lapsellinen me vastaan muu maailma -asettelu oikein on? Onko IO-Techissä jotenkin parempia ihmisiä keskustelemassa?

 

[Jukkis]

Olisi mahtavaa jos (yleensäkään missään) tässä ketjussa ei tarvitse turhaan kinastella. On monenlaisia ihmisiä, monenlaisista taustoista ja se mikä auttaa toiselle ei välttämättä riitä kaikille. Minun juttuja saa ainakin haastaa, kunhan ei mene vittuilun puolelle. Se että olen saanut avun lääkehoidosta ei käsittääkseni ole keneltäkään muulta pois (-kelakorvaukset).. Liikunta, ruokavalio ja oikeat sosiaaliset suhteet varmasti kaikille hyväksi.

Aurinkoista kevättä T Jukka

 

[Vais]

Olisi mahtavaa jos (yleensäkään missään) tässä ketjussa ei tarvitse turhaan kinastella. On monenlaisia ihmisiä, monenlaisista taustoista ja se mikä auttaa toiselle ei välttämättä riitä kaikille. Minun juttuja saa ainakin haastaa, kunhan ei mene vittuilun puolelle. Se että olen saanut avun lääkehoidosta ei käsittääkseni ole keneltäkään muulta pois (-kelakorvaukset).. Liikunta, ruokavalio ja oikeat sosiaaliset suhteet varmasti kaikille hyväksi.

Aurinkoista kevättä T Jukka

Hyvin sanottu.

Spoileri

Itse en vain voi sietää tuollaista raukkamaista yhden lauseen paskapostailua, kun on itse juuri nähnyt paljon vaivaa oman viestinsä kirjoittamiseen (ja siihen päälle monen vuoden omakohtaista tutkimusta, että mikä mun pääkoppaa vaivaa ja mitä voin asialle tehdä). Sitten vielä sössötetään jostain Muropaketista tai Suomi24:stä vaikka se oma paskapostaus ei tuo yhtään mitään tähän keskusteluun.

Ei mulla muuta, jatkakaa.

 

[jm82]

Tuossa on myös juttua ahdistuksesta ja siinä on puhetta myös esim liikkumisesta ja muista. Kai siinä myös yritettiin kertoa, että pitäisi saada ajatuksesta kiinni, että miksi ahdistuu? Sama juttu se varmaan voisi myös olla masennuksen kohdalla. Ehkä aika harva taitaa olla pelkästään masentunut tai pelkästään ahdistunut?
Lisäksi ilmeisesti ahdistus voi aiheuttaa myös erilaisia kipuja? Elimistö on valmiudessa hyökkäykeen tai pakenemiseen ja elimistö siis on hälytystilassa ahdistuksen aikana. Liikunta lievittää tuota hälytystilaa ja siksi liikunta saattaa auttaa oloa?

Tuo siis saattaisi selittää omat kivut ja sen että esim Lyrica ahdistuslääkettä kannattaisi nyt kokeilla "tosissaan". Tuossa oli vielä siitä lääkkeestä. Apteekkarin mukaan lääkettä annetaan "useaan eri vaivaan" Pregabaliini – Wikipedia

Ahdistuksen omahoitoCurrently selected

• Mistä yleistyneessä ahdistuksessa on kyse?
• Irti murehtimisesta
• Arki haltuun

Mistä yleistyneessä ahdistuksessa on kyse?

Tuossa jutussa on myös lyhyitä videoita. Tuossa ensimmäinen video:
Siinä heti alkuun tulikin tuo yskä jota "ei ole". Ja erilaiset hengityksen vaikeudet. Venlafaxin lääke sai tuon yskimisen loppumaan, mutta kivut vielä jäi.

Spoileri: youtube

Spoileri: rentoutus - youtube

Spoileri: toinen

 

[jm82]

Onkohan kukaan hakeutunut tuohon nettiterapiaan? Täytyisi varmaan kysyä hoitajalta tuosta asiasta ja mahdollisesta lähetteestä?
Yleiset läheteohjeet nettiterapiaan


Masennuksesta löytyi kanssa tuollainen omahoito juttu:
Mielenterveystalo.fi: Masennuksen omahoito

Tuossa vielä yksi video ahdistuksesta. Omasta mielestä tuo yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on ihan yhtä "hankala" juttu kuin masennuskin?

Spoileri: youtube

 

[Memory]

Yökyöpelit Oy kello on vasta 01:33 Keskiviikkona, jalkoja särkee enkä saanut unta, haukotus.
Aamu 08;ksi sytostaattiin, perjantaina 14:n maissa himaan, onneksi on aikaa päivällä koisia sairaalassa
Ketään en saanut hoitamaan koiraani, viedään se broidin kanssa koirahoitolaan perjantaiksi, ei paha-ottaa vain 60e koko keikasta hoitola, tosin tulee ikävä namipäätä, sniif...
Jaksamista kaikille <3

 

[jm82]

Yökyöpelit Oy kello on vasta 01:33 Keskiviikkona, jalkoja särkee enkä saanut unta, haukotus.
Aamu 08;ksi sytostaattiin, perjantaina 14:n maissa himaan, onneksi on aikaa päivällä koisia sairaalassa
Ketään en saanut hoitamaan koiraani, viedään se broidin kanssa koirahoitolaan perjantaiksi, ei paha-ottaa vain 60e koko keikasta hoitola, tosin tulee ikävä namipäätä, sniif...
Jaksamista kaikille <3

Täälläkin heräsin jo 4:00. Jätin 7.5mg Mirtazapin lääkkeen pois ja hassusti onkin paljon normaalimpi olo. Kääntöpuolena sainkin nukuttua vain jotain 3 tuntia ja en tiedä nukuttaisiko vielä lisää. Vähän sama että käsiä ja jalkoja vähän särkee, mutta onneksi ei kovin paljoa. Koira on kyllä ihan kiva elukka.

e: Kaksi iltaa pystyin olla ilman Mirtatsapiinia ja sitten ahdistus kasvoi jo liian suureksi ja täytyi ottaa lääke. Otin lääkkeen päivällä, kun en jaksanut iltaan odottaa.


edit: Huomasin tänään että telkkarista on tullut "kummalliset kammot" sarjaa. Tuossa pelle jaksossa huomaa ainakin millainen on paniikki ja miten se paniikki näkyy. Sitä ei tietenkään voi "nähdä" että miltä se paniikki tuntuu. Mutta ilmeisesti ahdistus ja paniikki tosiaan voi saada fyysisiä oireitakin, kuten vaikka hengenahdistusta tai kai myös lihaskipua voisi saada. Luin myös että voisi aiheuttaa myös vaikkapa selittämätöntä pääkipua?
Kummalliset kammot - Kausi 1 - Jakso 2 - Punaisen nenän voima

 

[Algron28]

Laitan tähän vielä listan jonka avulla itse sain masennuksen lopulta karistettua. Varmaan aika usein kuultua monelle täällä, mutta nää toimii:

• ala olemaan avoimempi ihmisten seurassa. Sinusta tulee helpommin lähestyttävä ja sosiaalinen elämäsi paranee. Kerro ihmisille mitä ajattelet sen sijaan, että sulkeutuisit. Optimisti voittaa eniten ja ei ahdistu häviöistä niin paljoa kuin pessimisti.
• syö terveellisesti.
• Liiku. Vedä edes yksi kunnon hikilenkki ja kerro mulle, että et tunne oloas hyväksi. Jos tunnet, niin ehkä haluat toistaa sen joku päivä.
• hanki rutiineja. Laita elämäs kondikseen ja tee siitä merkityksellistä.
• jätä alkoholi aluksi pois kokonaan

Toki masennuksessa on myös sellasta rappioromantiikkaa, et usein siitä ei edes halua parantua. On paljon helpompi olla siellä omassa kuplassa, ilman pelkoa epäonnistumisesta ja sattumisesta.

Aiheesta lisää tässä Hesarin artikkelissa:

Spoileri: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle

Ajattelin tässä kolumnissa tarjoutua koekaniiniksi ihmiskokeeseen. Siinä minulle annetaan lääkärin valvonnassa aloittelijan annos heroiinia.

Tämän lisäksi tarjoudun ottamaan heroiinia kliinisessä ympäristössä muutaman päivän peräkkäin ja lopettamaan yhtäkkiä. Haluan nimittäin tietää pitääkö lukemani paikkansa.

Heroiinin vaikutuksia tutkittiin tieteen metodein 1920-luvulta 1960-luvulle, minkä jälkeen heroiinista tuli laitonta ja tutkimukset lopetettiin. Tutustuin näihin varhaisiin tutkimuksiin hiljattain, ja suhteessa siihen, mitä olen heroiinista lukenut ja kuullut, tuloksissa oli paljon nieltävää.

Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää.

Parhaiten toteutetut kokeet suoritettiin Harvardin lääketieteellisessä koulussa 1960-luvun alussa. Niissä terveille vapaaehtoisille annettiin heroiinia, morfiinia tai vaihtoehtoisesti plaseboa siten, että edes tutkijat eivät tienneet, mikä ryhmä sai mitäkin ainetta ennen kuin tulokset oli analysoitu.

Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi.

Olisiko euforian puute voinut johtua liian pienestä annostuksesta? Tuskin. Sveitsiläiset tutkijat selvittivät asiaa harvinaisessa tutkimuksessa vuonna 2001. Siinä vapaaehtoisille annettiin korkeita annoksia ensin morfiinia, sitten heroiinia. Eräs tutkimuksen löydöksistä oli se, miten heikko näiden aineiden euforiaa aiheuttava vaikutus oli – ja että annoskoon nostaminen vähensi euforian tunnetta.

Entäpä jos tulokset johtuivat siitä, että ensimmäinen kerta ei aiheuta euforiaa? Tutkijat ovat kysyneet itseltään saman kysymyksen ja selvittäneet sitäkin.

Kaksi vapaaehtoista, jotka ottivat heroiinia useana päivänä peräkkäin, kuvasivat kokemusta British Medical Journalissa vuonna 1969 seuraavasti: “Heroiini ei tuota minkäänlaista iloa. Nämä seitsemän päivää ovat olleet pelkkää synkkää kärsimystä.”

Entä sitten ne vieroitusoireet? Ehkäpä ihmiset eivät käytä heroiinia euforian vuoksi vaan siksi, että kerran makuun päästyään, he eivät pääse siitä eroon vieroitusoireiden vuoksi? Mutta sekään ei aivan näytä pitävän paikkaansa.

Kanadalainen lääketieteellinen komissio totesi vuonna 1973, että “vakavat opioidivieroitusoireet näyttävät olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö; useimmat heroinistit ja heitä hoitavat lääkärit vertaavat vieroitusoireita flunssaan”.

Tutkijat ovat kuvanneet myös lukuisia tapauksia, joissa markkinoilla ollut heroiini on ollut niin heikkoa, ettei sillä ole voinut olla plaseboa kummempaa vaikutusta. Silti heroinistit ovat jatkaneet sen käyttöä kuin se olisi aitoa tavaraa. Jos totuus on käynyt ilmi, he ovat olleet hyvin noloja.

Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat.

Jos tämä kaikki tulee teille yllätyksenä, ja reaktionne on hölmistynyt epäusko, sama oli täällä. Kuinka monta tiedejuttua olenkaan kirjoittanut siitä, että addiktio on aivosairaus, pysyvä neurofysiologinen muutos aivoissa. Siksi soitin psykiatri Hannu Lauermalle, jolla on paljon kokemusta heroinisteista ja muistakin huumeriippuvaisista.

Tutkimukset olivat hänenkin mielestään hieman yllättäviä, mutta kliiniseen kokemukseensa nojaten hän pitää niitä uskottavina. Heroiiniaddiktio nimittäin tuntuu monesti vaativan enemmän kuin pelkän heroiinin.

Tässä kolumnissa aionkin väittää, että addiktioissa ylipäänsä on kyse paljon enemmästä kuin addiktion kohteista tai sen vaikutuksesta aivoihin. Jos haluamme ymmärtää heroinisteja, emme voi hakea selitystä vain heroiinista.

Jos haluamme ymmärtää peliaddiktia, emme löydä selitystä vain mielihyväkeskuksesta. On katsottava laajemmin elämää, yhteisöä ja kulttuuria, josta addiktiot nousevat.

Sallikaa minun siis aloittaa perusteluni eläimistä. Se on luonnollinen paikka aloittaa, sillä suuri osa siitä, mitä tiedämme addiktiosta ja sen neurofysiologiasta, on peräisin eläinkokeista.

Eläinkokeissa koe-eläimillä on vapaa pääsy niin sanottuun skinnerin boksiin, jossa eläin voi itse käydä hakemassa päivittäisen annoksensa tutkittavaa huumetta.

Tutkijat lukevat boksin seinässä olevasta mittarista, kuinka innokkaasti rotta on käynyt huumaamassa itseään, ja päättelevät sen pohjalta, miten pahasti se on addiktoitunut. Havainto saa vahvistuksensa aivojen anatomisesta tutkimuksesta.

Kanadalainen huumausainetutkija Bruce Alexander oli ensimmäisiä, jotka alkoivat epäillä, että addiktio saattaisi olla sivutuote koe-eläinten surkeasta elämästä.

Kuvittele, että olet sosiaalinen rotta, ja sinut eristetään lajikumppaneistasi. Sinut pannaan läpinäkyvään häkkiin, jossa ei ole virikkeitä saati sen vertaa sahanpurua, että sen alle voisi kaivautua piiloon. Sen päälle lisätään vielä kivuliaat tutkimusoperaatiot; verinäytteet, kokeet ja kanyylit. Alkaako morfiini tai heroiini yhtäkkiä kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta?

Alexander ja kollegat panivat pystyyn klassisen kokeen, joka tunnetaan nimellä Rat Park Experiment. Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia.

Päteekö tämä myös ihmisiin? Selittääkö sosiaalinen ympäristö, miksi jotkut addiktoituvat ja toiset eivät? Jos näin on, meidän pitäisi löytää siitä kahdenlaisia todisteita. Ensinnäkin eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta. Toiseksi, kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään niistä juuriltaan, addiktioiden pitäisi lisääntyä.

Historia tarjoaa molemmista runsaasti esimerkkejä.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla.

Kaikki varmasti tietävät, miten vaikeasti alkoholisoituneita ja huumeriippuvaisia monet Pohjois-Amerikan intiaaniyhteisöt ovat tänä päivänä. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Monet intiaaniheimot käyttivät esimerkiksi alkoholia vuosisatojen ajan ilman mitään todisteita laajamittaisesta addiktiosta.

Antropologi Colin Samsonin mukaan Quebecin Innut tutustuivat alkoholiin jo 1700-luvulla. Turkiskauppiaat koettivat aktiivisesti addiktoida heitä saadakseen heidät työskentelemään itselleen viskipalkalla.

Osa varmasti alkoholisoituikin, mutta mitään todisteita laajamittaisesta alkoholismista Innujen historiassa ei ole olemassa, vaikka antropologeja lappasi heimon vieraana 1800-luvulta lähtien. Ajan antropologien mukaan alkoholia käytettiin lähinnä osana uskonnollisia seremonioita ja kiitosuhrina hengille.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla. Silloin Innut siirrettiin pois omalta maaltaan ja pakotettiin luopumaan elintavastaan. Heistä tuli riippuvaisia Kanadan hallituksesta, ja he menettivät kulttuurinsa ja merkityksensä kansana.

Tämä kaava toistuu jokaisen Pohjois-Amerikan intiaaniheimon, Uuden-Seelannin maorien, Australian aboriginaalien ja Skandinavian ja Venäjän saamelaisten parissa. Kaikilla kansoilla on ollut kosolti tilaisuuksia addikoitua johonkin päihteeseen, mutta ongelmat laajamittaisen addiktion kanssa alkavat vasta kun yhteisöt tuhotaan ja ihmiset revitään juuriltaan.

Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut. Vanhalla ystävällä olikin tapana sanoa humalan noustessa: “Tuntuu kuin tulisi kotiin.”

Tämä “kodin” tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen, ja joka on hyväksynyt hänet. Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?

Katsotaan sitten vielä mikrotasolla, miten juurettomuus voi vaikuttaa myös meidän addiktioidemme taustalla. Meitä ei ole revitty juuriltamme, kuten intiaaneja, mutta juurettomuutemme on toista laatua.

On lapsia, joita vanhemmat eivät koskaan osanneet rakastaa; nuoria, joita ei koskaan huolittu mihinkään porukkaan; aikuisia, jotka ajelehtivat työttöminä; ihmisiä, joiden annettiin ymmärtää pienestä pitäen, etteivät he kelpaa mihinkään.

Eivätkä juurettomuuden ongelmat koske vain huono-osaisia. Varakkaiden perheiden lapset voivat tuntea olevansa kykenemättömiä täyttämään heihin kohdistuvia odotuksia, ja he haluavat riuhtaista itsensä niistä irti.

Näille ihmisille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta kasvattaa juuria mihinkään yhteisöön, tai he katkaisivat ne itse. Sosiaaliselle eläimelle tällainen irtolaisuus tuottaa kuitenkin psyykkistä kipua. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät.

Heroiini on nimenomaisesti kipulääke, ja ilman kipua on todennäköisesti turha odottaa kovin voimakasta vastetta – ellet sitten ole 18-vuotias, ja ota sitä vastaan ihannoimaltasi desperadolta, joka hehkuttaa miten mahtavaa se on.

Zoomatakseni takaisin makrotasolle, haluan mainita vielä voimasta, joka tietyllä tavalla altistaa kokonaiset kansakunnat addiktioille.

Oli kyseessä nimittäin sademetsän heimo, jolta hakkuut tuhoavat kodin; itäeurooppalaiset siirtotyöläiset Olkiluoto III:n työmaalla; filippiiniläiset naiset, jotka jättävät omat lapsensa kotimaahan hoitaakseen rikkaiden amerikkalaisten muksuja; tai yritysjohtajat, jotka ovat liian kiireisiä tutustuakseen lapsiinsa, nykyinen versio markkinataloudesta repii ihmisiä ja yhteisöjä juuriltaan valtavalla mittakaavalla – ja tilalle se tarjoaa vain palveluita ja kaapit täyteen roinaa.

Missään tämä markkinatalouden ja addiktioiden yhteys ei näy tällä hetkellä niin traagisesti kuin Venäjällä, jossa alkoholiongelma ei ole koskaan ollut näin paha. Alexanderin teoriaa mukaillen on helppo nähdä, kuinka sosialismin hajoaminen jätti ihmiset juurettomiksi.

Vaikka monet nauravat sosialismille, se tyydytti ihmisten yhteisöllistä tarvetta varmasti satakertaisesti enemmän kuin sen tilalle tullut individualistinen kilpailu ja tavarataivas. Nyt venäläiset lääkitsevät psyykkistä kipuaan vodkalla ennennäkemättömällä intensiteetillä, mikä vie yhä useamman aikaiseen hautaan.

Suurella monitieteilijällä, Gregory Batesonilla, oli tapana sanoa, että addiktio on yksi isoista kysymyksistä – kysymys, jonka varassa sivilisaatiot nousevat tai kaatuvat. Jos se on totta, ennuste on heikko.

Vapaa markkinatalous on heltymätön vaatimuksessaan alistaa kulttuuriset ja sosiaaliset arvot taloudellisen hyödyn imperatiiville. Se ei epäröi kajota mihinkään sosiaaliseen yksikköön, jos talous vaatii sen hajottamista tai uudelleen järjestämistä.

Eikö moderni maailma siis tee meistä kaikista eräänlaisia reservaatti-intiaaneja? Onhan meillä mönkijöitä, autoja, pelejä, vehkeitä ja pakasteruokaa. Olisi mahdollisuus tehdä sitä tai ruveta tähän, kun vain viitsii.

Vähemmän on yhteisön tuntua. Vähemmän on maata, johon kasvattaa juurensa.
Addiktiot ovat korvikkeita tälle hengen köyhyydelle.

En ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä sosialismin hypetyksestä. Suomihan on hyvin sosialistinen maa ja tuon kirjoituksen perusteella masentuneita pitäisi olla täällä hyvin vähän, vaikka tilanne on päinvastoin. Muuten ihan hyviä pointteja juurettomuudesta ja rappioromantiikasta.

Tämä kuulostaa juurikin sellaiselta kun alkoholistille sanoisi että lopeta se kittaaminen tai univaikeuksita kärsivälle että silmät kiinni ja unta palloon vaan.

Mitä tuossa spolerissa mainittuun alkoholismiin, venäjään ja sosialismin hajoamiseen ja niiden yhteyteen toisiinsa niin jos hieman jaksaa lukea historian kirjoja niin alkoholia on käytetty venäjällä aina runsain mitoin. Asiasta voi lukea lisää vaikka täältä: Viina vie Venäjää

 

[Algron28]

Olisi mahtavaa jos (yleensäkään missään) tässä ketjussa ei tarvitse turhaan kinastella. On monenlaisia ihmisiä, monenlaisista taustoista ja se mikä auttaa toiselle ei välttämättä riitä kaikille. Minun juttuja saa ainakin haastaa, kunhan ei mene vittuilun puolelle. Se että olen saanut avun lääkehoidosta ei käsittääkseni ole keneltäkään muulta pois (-kelakorvaukset).. Liikunta, ruokavalio ja oikeat sosiaaliset suhteet varmasti kaikille hyväksi.

Aurinkoista kevättä T Jukka

Komppaan tätä. Itselläkin vai heti tuli mieleen osasta postauksia joskus muropaketin vastaavassa ketjussa olleita kirjoittajia joiden mielestä masennus ja muutkin mielenterveyden ongelmat ovat enemmänkin yksilön oman mielen/tahdon heikkoutta tai jopa henkilökohtainen valinta ja asioita jotka ovat täysin henkilöstä itsestään kiinni. Voihan se joillain näin ollakkin mutta itse en ainakaan allekirjoita tätä. Tuo vain usein muotoillaan asuun "ainoa oikea totuus". Tuli itseasiassa mieleen tämä vanha kirjoitus murosta:

 

[jm82]

Komppaan tätä. Itselläkin vai heti tuli mieleen osasta postauksia joskus muropaketin vastaavassa ketjussa olleita kirjoittajia joiden mielestä masennus ja muutkin mielenterveyden ongelmat ovat enemmänkin yksilön oman mielen/tahdon heikkoutta tai jopa henkilökohtainen valinta ja asioita jotka ovat täysin henkilöstä itsestään kiinni. Voihan se joillain näin ollakkin mutta itse en ainakaan allekirjoita tätä. Tuo vain usein muotoillaan asuun "ainoa oikea totuus". Tuli itseasiassa mieleen tämä vanha kirjoitus murosta:

Kieltämättä tuokin esimerkki viesti on puhdasta vittuilua ja provoa ja trollausta. Itsellä ainakin raskas liikunta saa masennuksen pahentumaan, siis jos tosiaan otan itseni tuolla lailla niskasta kiinni ja pakotan itseni siihen raskaaseen liikuntaan ja nimen omaan "pakotettuna" (niskasta kiinni). Itsellä nyt on vakava masennus, eli hunaja-muron kaltaisiin lievempiin tapauksiin raskas liikunta varmasti auttaakin!

Toisaalta voiko oikeasti olla masentunut ilman sitä "mitään syytä"? Mielestäni olen samaa mieltä, että ei? Kyllä siihen masennukseen, pahaan ahdistukseen ja paniikkiin varmasti joku syy on? Sitä vaan ei ole käsittänyt vielä itse? Aikaa on kulunut liian vähän aikaa? Olen ymmärtänyt että juuri terapiassa yritetään löytää se "hukassa oleva" syy ja yritetään saada niitä solmuja auki? Jos syy on selvillä, niin eihän silloin ole "syytäkään" masentua, ahdistua tai panikoitua? Jos syy on selvillä, niin osaa paremmin elää niiden "omien ongelmiensa" kanssa?

Niin se vielä unohtui mainita että masennus, ahdistus ja/tai paniikki saavat aikaan myös niitä enemmän tai vähemmän pahoja unen ongelmiakin.

 

[luujauho]

• -Epäterve kuva itsestä eli huono itsetunto: peilaat tekemisiäsi sen mukaan ansaitsetko nyt varmasti jotain, tai mitäköhän muut susta ajattelee. Olet liian ankara itsellesi ja asetat itsellesi turhia paineita. Et usko onnistuvasi missään, mutta pelkäät epäonnistumisia. Tää aiheuttaa lopulta sen, että pettymyksiä on vaikeampi sietää ja silti niitä lopulta jopa odottaa ja niihin turtuu. Koska on helpompi pettyä ja mukautua siihen omaan kuvaan itsestä kuin poistua tältä mukavuusalueelta. Mitä tällä asenteella voi saavuttaa muuta kuin masentumisen?
• Varautuneisuus ja sulkeutuneisuus ihmissuhteissa. Pelkäät näyttää ihmisille todellista minääsi. Et aina sano mitä ajattelet, vaan muodostat kovan ulkokuoren, jonka läpi ihmisten on vaikea päästä. Tämä toimii defenssinä pettymyksiä vastaan, vaikka tosiasiassa se tekee sinusta vaikeasti lähestyttävämmän ja turhauttaa ajan myötä sinua itseä, koska et saa ilmaistua itseäsi niin kuin haluat ja ihmiset ymmärtävät sinut väärin. Eristyt ihmisistä. Tämä vaikeuttaa myös huomattavasti opiskeluja ja saavutuksia työelämässä, mikä ei ainakaan johda poispäin masennuksesta.
• Negatiiviset kokemukset ihmisistä ja läheisyyden puute. Esimerkiksi toisen ihmisen kosketus tutkitusti helpottaa ahdistusta. Tämä voi olla tai olla olematta seurausta kahdesta edellistä, mutta yleensä se on seurausta niistä. Lopulta kyynistyt ja ahdistut ja masennus toimii kehon defenssinä.

Tämä kuvaus sopii minuun aika hyvin.

 

[jm82]

Kuvaa minuakin oikeastaan ihan hyvin. Ainakin jos miettii että kaksi suhdetta on molemmat päättyneet ja muuta vastaavaa. Mulla itsellä ongelma luultavasti voisi olla ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Vaikka noista ei diagnoosiakaan kumminkaan ole.


Nyt tajusin viimein soittaa lääkärille ja sain 3x 25mg lyrica reseptin ahdistuneisuuteen. Esim kädet on kipeät, jotain lihaskipua ja jännittynyt olo. Aloitetaan tuolla pienellä määrällä ja sitten varmaan myöhemmin nostetaan 75 mg, koska sellainen resepti minulla on ollut ennenkin, ainut että lääke jäi hakematta.

Itselle oli jäänyt joku väärä mielikuva ett Lyrica lääke olisi ollut kallista tai sitten lääke on halventunut. Jotain 7 euroa oli 56 kpl paketti sen kela korvauksen jälkeen, eli olikin tosi halpaa? Tuo 25 mg pabletti ei juuri mitään vaikuttanut, mutta kai se ahdistus kummiskin väheni. Hyvä lääke mielestäni.

 

[Memory]

Huoh, viimeinkin kotona *?KELE!! Meinasin vetää eilen jo itteni sängyn keulaan hirteen VATTU!
#? kun menin 10.05 ja piti päästä himaan perjantaina niin eikös perkele veriarvot ollutkin perseellään
piti olla <0.1 ja mulla paskalla oli 0.16, luovuin jo elämästä ja toivosta kun naapuri pääsi kotiin vaikka oli tehnyt sydänleikkaus ja meikä jää kaivamaan paskaa, evvk enää mikään, nukuin vaan ja rukoilin että perkeleen viikatemies tulisi yöllä duuniin
Niin nukuin kun tuli hoitsukin sanomaan "arvaas mitä, pääset kotiin" kello 14:n maissa, kohta hakemaan koiruli hoiturista 17:n maissa, iloa se kait tuottaa vaikka masentaa v*tusti, eikä siinä vielä kaikki, saan olla pari vrk:tta kitumatta, sitten TAAS ke-pe uudestaan myrkkyjä imee
Tästäkin satsista tuli paskat sivuoireet, pohkeita särki sikana, suonta veti, varpaat tunnottomat, sormet kosketus-arat. Sitten oli vielä ultra ja lekuri totesi "juuh sulla on lievä sydänpussin tulehdus ja 5ml vettä siellä että kaikki liikunta on kielletty, tarkkaillaan".

Kohta alkaa tuntua että kyselen Cittarin kulmilta mistä niin perkeleen eutanasia piikkejä saa ostaa

Koivistokin kupsahti, perässä tullaan vaikka hitaasti

Kaikeasta huolimatta keväistä viikonloppua ja äiskänpäivää kaikille

 

[jm82]

Pakkoa sanoa lääkkeistä jotakin tietävänä ja lukeneena että vaikka bentsoissa on se riippuvuustekijä niin neuroleptit ovat tutkimuksien mukaan vaarallisia pitkään syötynä (muistelisin muutamien vuosienkin riittävän). Toisaalta tämä neurolepti tietämys on vain kirjaviisautta eli omaa kokemusta niistä ei ole.

edit."Neuroleptien yksi vaikutusmekanismihan (1. polven neurolepteillä oikeastaan ainoa merkittävä vaikutusmekanismi) on dopamiinin D2-reseptorien salpaus. Liikkeiden normaalia toteuttamista varten aivot tarvitsevat jatkuvaa dopaminergistä stimulaatiota striatumissa. Kun dopamiinin vaikutus epäselektiivisesti estetään koko keskushermoston alueella, saadaan aikaan samanlainen vaikutus kuin Parkinsonin taudissa, jossa dopamiinin eritys on vähentynyt. Oire on yleensä pysyvä ja tälle on oma nimityksensäkin: lääkeparkinsonismi. Neurolepteillähän on jäätävä määrä muitakin haittavaikutuksia, kuten juuri kuvailemasi muistiongelmat, painonnousu ja muut antikolinergiset oireet ja esim. maligni neuroleptioireyhtymä (n. sadasosalla käyttäjistä), joka hoitamattomana tappaa nopeasti 10-15% sairastuneista."

Neljä kuukautta olen syönyt tuota neurolepti Risperidonia. Nyt sain lääkäriltä 3*25mg pregabalin lääkettä joka auttaakin kai?

Tuossa vielä yksi juttu jostain lääkkeistä. Taidettiin pitää Risperidonia huonona ja Lyricaa/Bregabalinia hyvänä lääkkeenä. Lääkkeillä vaiennetut vanhukset | MOT

Tuossa taas eri juttua:
Suositus - Käypä hoito

Lääkeresistenttiä depressiota voidaan hoitaa yhdistämällä serotoniinin takaisinoton estäjään epätyypillinen psykoosilääke aripipratsoli, ketiapiini tai risperidoni.

 

[Memory]

6. kerta (kait) toden sanoen, meni taas ke-pe sytoissa, aina se sairaala vaan masentaa sikana, ei siellä jaksa muuta kuin nukkua itsesäälissä velloen, paska paikka
Hyviä uutisia oli että joka toinen myrkytyskerta käy silleen että käyn päiväpolilla ja pääsen yöksi kotiin 3vrk:n satseissa, ei tartte maata kuolemassa sängyssä muiden muumioiden kanssa!
Sitten toinen hyvä uutinen että keuhkovälien kasvain n. poistunut kokonaan.
Huonot uutiset urolta, eturauhasen hermo tuhoutunut syövässä, lottovoiton mahis päästä kertakatetreista eroon, paskaas tässä- ihminen on sopeutuva eläin, parempi se kuin delata kokonaan veke.
Viikonloppuja kaikille ja kiitos tuesta.
ps. älkää työ ottako paineita meikän saikusta, riittää että yksi kantaa nämä masikset, thx

 

[Ile_26]

Minulla on ollut aina aikuisiällä, keväällä alkava masennus. Alakulo alkaa ensimmäisestä kunnon kesäpäivästä ja on voimistunut mitä pidemmälle kalenterissa edetään.

Kaikkein veemäisintä maata pitkälle päivään peiton alla ---> koneelle ja tilata ruuat kotiin ---> pelata yömyöhään. Sama noidankehä jatkuu ja päässä takoo ajatus siitä, että nyt on kesä, pitäisi olla ja mennä, nauttia olosta.

Tälläisiä oloja ollut kesäisin ja talvella ollut se perus mitättömyyden tunne.

Olen kyllä onnellinen mies nykyään, päässyt irti useimmista riippuvuksistani, tupakanpolttokin on vähentynyt. Hirveää on ajatella minkälaisia tuhoja olen elimistööni saanut aikaiseksi, kun 7 vuotta "millään ei ole väliä" -asenteella käyttänyt energiani olotilan helpottamiseen päihdeaineilla.

Kaikille tsemppiä masennuksen kanssa painimiseen, älkää luovuttako sen suhteen, että jotakin elämässä itsellesi tärkeää ei tulisi eteenne.

 

[oestrus taurus]

Ähh... Nämä "äänteistä mauksi"-synestesia-ilmiöt tuntuvat sittenkin palautuvan. Luulin olevani herra ja kukkuloilla, kun sitten taas... Silloin kun ne olivat pois, oli sentään ajatukset muualla. Kuten vaikkenpa tässä sitä korttia menetänyt, jos suoritan näitä "pillerien ottamisesta kirjanpitoja" (kuin mummot lootassa, minä A4 arkissa) ja pieniä sivuhommia tehden, joihin korvausta vasten aktivoduin...

Kaipa nämäkin ovat vain sen toispuolisen stressiin tuotosta, selitys miksi ne olivat pois tuon tovin aikaa.

 

[jm82]

Minulla on ollut aina aikuisiällä, keväällä alkava masennus. Alakulo alkaa ensimmäisestä kunnon kesäpäivästä ja on voimistunut mitä pidemmälle kalenterissa edetään.

Kaikkein veemäisintä maata pitkälle päivään peiton alla ---> koneelle ja tilata ruuat kotiin ---> pelata yömyöhään. Sama noidankehä jatkuu ja päässä takoo ajatus siitä, että nyt on kesä, pitäisi olla ja mennä, nauttia olosta.

Tälläisiä oloja ollut kesäisin ja talvella ollut se perus mitättömyyden tunne.

Olen kyllä onnellinen mies nykyään, päässyt irti useimmista riippuvuksistani, tupakanpolttokin on vähentynyt. Hirveää on ajatella minkälaisia tuhoja olen elimistööni saanut aikaiseksi, kun 7 vuotta "millään ei ole väliä" -asenteella käyttänyt energiani olotilan helpottamiseen päihdeaineilla.

Kaikille tsemppiä masennuksen kanssa painimiseen, älkää luovuttako sen suhteen, että jotakin elämässä itsellesi tärkeää ei tulisi eteenne.

Minullakin tuo valoisuus saattaa vaikuttaa nukkumiseen ja sitä kautta ehkä masennukseen, mutta vaikea sanoa. Voi olla että ei ole mitään vaikutusta. Viime kesä meni toisessa asunnossa ja jumitin sinne kun en jaksanut lähteä pihalle. Lisäksi koira haittasi, kun koirankin olisi pitänyt ottaa mukaan. Nyt sitten taas omakotitalossa ja täällä on helppo mennä vain pihalle aurinkoon ja koirakin pysyy pihassa vahtimatta (varjossa) jos itsekin on pihalla. Ainut että poltin jo kädet eilen, mutta nyt laitoin pitkähihaisen paidan päälle, niin pääsi taas pihalle ja otin kannettavankin mukaan. Saa kuunnella linnun laulua ja raitista ilmaa ja aurinkoa sekä lämpöä.

Mullakin aamut on vaikeita. Ahdistaa ja masentaa ja sitten taas illalla olisi eniten virtaa. Siksipä se pelaaminen ehkä kannattaisi aloittaa jo aamusta ja illalla sitten ei enää pelaisikaan yhtään?

Oikein hyvä kun olet päässyt riippuvuuksista irti. Ei ole mitään helppoa varmaankaan. Oloa kun pystyy helpottamaan ihan väärillä konsteilla ja se sitten ei ole oikein hyvä juttu.

Tänäänkin herättyäni oli jotenkin aivan kipean tuntuinen olo, mutta olo helpotti kahvin jälkeen kun pääsin raahautumaan pihalle. Saattoi johtua siitäkin että eilen oli vähän migreeniä ja pää oli vähän kipeä. Ehkä ei ollut oikein apua tästä kirjoituksesta, mutta itsellä oli tosiaan sama viime kesänä että jumitin sisälle kun pihallakin olisi ollut ihan hyvä sää.

 

[oestrus taurus]

Saa kuunnella linnun laulua ja raitista ilmaa ja aurinkoa sekä lämpöä.

Kaveri kertoi 2015 vihaavansa juurikin pikkulintujen lauluja. Nyt kun tuota talitintin laulua oikein kuuntelee, niin jonkinlainen kalman sävy siinä kieltämättä on. Ja punatulkun ääni, se on omasta mielestä mitä melankolisin.

En sitten tiedä sitten, oliko "pikkulintujen laulu" suora vihan kohde, vai olivatko "pikkulinnut laulaneet" silloin, kun jotain pahaa tapahtui. "Pikkulintujen lauluhan" silloin palauttaa kaiken pahan mieleen. Se on sitä psykologiaa. Voihan tämä tosin pohjautua myös johonkin tulevaan "pikku linnut lauloivat" Vares dekkariin, mutta mielikuvitus on rajana, mihin ei.

Edit: unohtui tärkeä sana, "talitintin", joka määrittää subjektin.

 

[jm82]

Kaveri kertoi 2015 vihaavansa juurikin pikkulintujen lauluja. Nyt kun tuota talitintin laulua oikein kuuntelee, niin jonkinlainen kalman sävy siinä kieltämättä on. Ja punatulkun ääni, se on omasta mielestä mitä melankolisin.

En sitten tiedä sitten, oliko "pikkulintujen laulu" suora vihan kohde, vai olivatko "pikkulinnut laulaneet" silloin, kun jotain pahaa tapahtui. "Pikkulintujen lauluhan" silloin palauttaa kaiken pahan mieleen. Se on sitä psykologiaa. Voihan tämä tosin pohjautua myös johonkin tulevaan "pikku linnut lauloivat" Vares dekkariin, mutta mielikuvitus on rajana, mihin ei.

Edit: unohtui tärkeä sana, "talitintin", joka määrittää subjektin.

Ehkä ei kuulunut talitintin tai punatulkun ääntä. Ehkä noita tai sinne päin västäräkki, mustarastas, peippo, kirjosieppo.

edit:
Nyt alkoi tuulemaan, niin ei enää niin hyvin kuule. Luultavasti olikin peippo useammasta eri suunnasta ja sitten joku toinen lintu. Vähän satakieleltä kuulostava mutta pelkistetympi.
Nyt rupesi myös käki kukkumaan jossain kaukana.

 

[oestrus taurus]

Ehkä ei kuulunut talitintin tai punatulkun ääntä. Ehkä noita tai sinne päin västäräkki, mustarastas, peippo, kirjosieppo.

Ehkä nämä sekaisin. Tuo olisi eräs ne kaikki selittävä, kun "sekametelisoppa" siitä syntyisi. Kaikki loilottaisivat omiaan yhtä aikaan.

Tuo västäräkki tuntuu tosin olevan hiljainen vikittäjä. Laulurastas tuntuu edustavan soundia. Kirjosieposta en sitten yhtään tiedä, muuta kuin ulkonäön puolesta.

 

[oestrus taurus]

Sitten toinen hyvä uutinen että keuhkovälien kasvain n. poistunut kokonaan.

mistä tämä n. tulee? Eikai se ole yhtä kuin "ns" röntgen-kuvissa? Vai onko se kasvaintyypin sijaintipaikan johdosta määritelty nimitys?

Onnea tästä!

 

[Memory]

mistä tämä n. tulee? Eikai se ole yhtä kuin "ns" röntgen-kuvissa? Vai onko se kasvaintyypin sijaintipaikan johdosta määritelty nimitys?

Onnea tästä!

Kiitos, "noin" poistunut kokonaan, vielä pitää tunkea myrkkyjä ettei jää yhtään elämää syöpäsolua joka tahtoo duunata copy-pastella kehon täyteen paskaa

 

[Memory]

Kivat sulle, pennit mulle!
Yö meni perseelleen, keskiviikkona alkoi kurkkukipua, oikeastaan kielen vasen puoli turposi, nukkumisesta ei tullut mitään, kerran tunnissa 1g:n panadol, helpotti tunnin verran, aamulla sitten ea-polille, nieleminen koskee v*tusti, ihan kuin sydäntä revittäisiin rinnasta pihalle, syödäkkin pitäisi taikka tulee noutaja
ea-polille mennessä bussia odottaen tunnin, sitten ea-polilla 4h, määräsi jotain puudute salvaa, antoi tuubin mukaan ja respan, onneksi tuttava tuli hakemaan veke, ei tarvinnut bussia pyhäpäivänä odotella.

Nyt olen hölvännyt kielen syrjään illodinit, puudutteet, suuvedet ym. eikä auta, turhaan kyllä valitan, kotona ollut vasta 6h lääkäristä pääsyn jälkeen, sekään mikään Mc Gyver ole. Ihmetteli vaan että "mitäs me tähän keksittäisi" :o
Kielen alla lisäksi ärjäkkä afta. huomenna 12:30 verikokeisiin ja ti-to(pe):ksi sitten myrkkyjä saamaan, toivottavasti tämä kieli paranisi, kärsii syöminen satasella

 

[Memory]

Okkei, perjantai yö perseelleen, ylös 04. dogi ulos 05, sitten soitin ea:han ja roinat mukaan sekä linkulla sinne.. olin perillä n.07-osastolle pääsin 14:ksi, otettiin verikokeet, tungettiin kaksi pussia verta (hemot 70:ssä) crp:t 49:ssä, tiesin tuon ja verikokeen ottaja tätikin tiesi, näki heti että "nämä veriarvot eivät ole kunnossa, sen verran olen nähnyt näitä kokeita ottaessa" siinä se meni kivasti eristyksessä ollessa ja kaksi pakua antibioottia suoneen saadessaan, sairaala on kiva paikka kun on perkeleen tuskat, mutta jollei ole niin sinne kuollee viikossa, jollei muuten niin henkisesti sekoaa kuin käkikello
Paskamainen oli syödä, niellä, juoda, puhua jne. kun aina kun nielaisi niin koski peesti aina sydänjuuria myöten, yöt olivat kivoja kun aina kun meinasi saada unen päästä kiinni niin meinasi tukehtua omaan räkäänsä ja sitten oli pakko nielaista ja 100:lla heräsi ylös
Sytostaatit tältä viikolta siirrettiin Future-boxiin suosiolla kun kerran oli limakalvo tulehdus, mutta ensi viikolla on sitten 5pullon myrkyt taas 3vrk, onneksi on "päivävuorossa" eli 09:ksi polille ja 5h:n päästä himaan, eipä tarvi kuolla siellä sängyssä maaten 3vrk:tta peräkkäin.

Suun aftoihin on muutes paras respa lääke kolmois-geeni, puuduttaa-desinfio ja auttaa pahimmatkin aftat 3vrk:ssa kun hölvää sitä ½h:n välein.

 

[jm82]

Soitin tänään lääkärille ja Venlafaxin (SNRI) lääke vaihtuisi nyt 10 mg Escitalopram (SSRI) lääkkeeseen (myöhemmin nosto 20 mg). 2-3 päivää olisi hyvä syödä Venlafaxin lääkettä 75 mg annoksella ja sitten vaihtaa toiseen lääkkeeseen. Kysyin myös reseptin 25 mg Ketipinoriin. Jos saisi Ketipinor lääkkeen avulla lopetettua Mirtazapin lääkkeen.

Katsoin että 100 kpl Escitalopram olisi aika halpaa. Huomattavasti halvempaa kuin 225 mg venlafaxin.
https://www.yliopistonapteekki.fi/escitalopram-ratiopharm-tabletti-10mg.html
Myös 100 kpl Ketipinor pitäisi olla aika edullista. Selviää sitten apteekissa että onko siellä samat vai eri hinnat https://www.yliopistonapteekki.fi/ketipinor-tabletti-25mg.html

Pregabalin 25 mg on myös, mutta teho taitaa olla aika heikko noin pienellä annoksella. https://www.yliopistonapteekki.fi/pregabalin-ratiopharm-25-mg-kova-kapseli-56-fol-57320.html


Aiemmin en ole syönyt mitään SSRI lääkettä. Eka lääke oli Ketipinor + Cymbalta (SNRI), sitten Brintellix (oli "täysin" tehoton) jonka jälkeen Mirtazapin ja sitten tuo Venlafaxin -> Essitalopraami. Muistaakseni nuo lääkkeet alkoi joskus 2015 syksyllä.

edit:
Kävin apteekissa ja 100 kpl paketit maksoi, Escitalopram actavis 100kpl 10mg 3.50€ ja Ketipinor 100kpl 25mg 3.69€. Heh, olipas halpaa. Otin jo yhden Escitalopram tabletin, mutta ei ole tullut mitään vaikutusta, eikä varmaan kuulukaan.


Räbän puolelta löytyi "mielenkiintoinen" juttu:

Spoileri: juttu

Asperger todettiin aikuisena: ”Diagnoosi helpotti elämää”
Lapsena Janne Fredriksson kuvitteli olevansa aivan tavallinen. Jäätyään yksinhuoltajaksi hän alkoi etsiä syitä käytökselleen. Diagnoosi autismin kirjoon luettavasta Aspergerin oireyhtymästä auttoi ymmärtämään, miksi hän kokee maailman niin toisin kuin muut.

Aina välillä Janne Fredriksson, 47, hukkuu päänsä sisäiseen avaruuteen. Se on kuin laaja verkosto, visuaalinen, täynnä kuvia.

Kuvat ovat Jannen ensisijainen kieli. Ne eivät hahmotu suoraan ajatuksiksi. Kuva käy Jannen mielessä läpi jonkinlaisen prosessin, vähän kuin se kulkisi kielenkääntäjän kautta. Joskus kuvasta kumpuaa ajatus, toisinaan ei.

Kun ajatus syntyy, Janne saattaa innostua intohimoisesti. Etenkin kielet kiehtovat.

Otetaan vaikka sana ymmärtää. Miksi se ilmaistaan ruotsiksi sanomalla, että seisotaan edessä,förstår? Englanniksi taas seistään alla, understand, ja suomeksi kierretään ympäri, ymmärtää. Tällaisia Janne saattaa pohtia.

Lapsena Janne ei ymmärtänyt olevansa erilainen, ei ainakaan olennaisesti. Hän oli rauhallinen ja kiltti poika, jolla oli hyvä muisti. Vielä aikuisenakin Jannea ihmetytti, miksi ihmiset ärsyyntyivät häneen.

Monta kysymystä ehti herätä ennen kuin Janne sai diagnoosin: autismin kirjo, jonka alle Aspergerin oireyhtymä nykyisin luetaan.

Tarkka näkömuisti
Lapsena Janne rakasti dinosauruksia. Hän tiesi niistä kaiken, jopa latinankieliset nimet.

Kun häntä pyydettiin kertomaan dinosauruksista, Janne huikkasi kaverit ympärilleen ja kiipesi isolle kivelle.

”Päästyäni vauhtiin en huomannut, että muut lapset lähtivät pois.”

Jannen oli helppo omaksua uutta tietoa. Koulussa hän ihmetteli, miksi joidenkin täytyi päntätä kokeisiin. Hän itse näki kirjan sivun edessään.

”Vastasin kysymyksiin sanasta sanaan ja podin siitä syyllisyyttä.”

Monet autismin kirjon ihmiset ovat joissakin asioissa hurjan hyviä ja toisissa todella huonoja. Janne oli kehno liikunnassa, hän oli aina viimeinen joukkueeseen valittu.

Sen sijaan lukemaan Janne oppi kolme- tai neljävuotiaana. Koulussa opettaja ei laittanut häntä tavaamaan vaan päästi kirjastoon. Erityiskohtelu herätti kateutta. Jannea lellitään, muut oppilaat ilkkuivat. Tuolloin ei tiedetty autismista tai Aspergerista. Ihmiset olivat vain erilaisia.

Tunneilla Janne tylsistyi, mutta ratkaisi ongelman ajattelemalla ja piirtelemällä omiaan.

”En uskaltanut häiriköidä. Pelkäsin rehtorin mustaa kirjaa. Luulin, että sinne joutuminen voi estää hyvän työn saannin aikuisena.”

Älä vain innostu!
Jannella oli lapsena autismin kirjon ihmisille tyypillisiä maneereita, esimerkiksi käsien räpyttelyä innostuessa, mikä nauratti koulukavereita. Jannen on myös vaikea säädellä puheensa voimakkuutta, ja häntä moitittiin koppavaksi.

Janne oli hikipinko, täydellisyyden tavoittelija. Yhdeksikkö kokeesta oli pettymys.

Syrjintä oli ala-asteella haukkumista ja sitä, että Janne suljettiin porukan ulkopuolelle. Yläasteella kiusaaminen muuttui fyysiseksi. Pää kastettiin vessanpyttyyn, tavaroita hajotettiin.

Hardrockyhtye KISS auttoi jaksamaan. Janne ajatteli olevansa KISS-sotilas.

”Sain voimaa aatteesta. Puolustin KISSiä.”

Lukiossa arvostettiin pärjäämistä lukuaineissa eikä Jannea enää kiusattu. Kaverit tosin muistuttelivat, että älä Janne vain innostu.

”Jos innostun, sytyn todella vahvasti. Innostus saattaa vallata kaiken ajatteluni ja viedä energiani ja aikani.”

Hämmentävä video
Lukiossa Janne viehättyi ihmisen mielestä. Hän pyrki ja pääsi opiskelemaan psykologiaa yliopistoon. Yllättäen hyvä ulkomuisti ei enää riittänyt. Tietoa piti osata jäsennellä ja soveltaa.

”Olin tottunut siihen, että pärjään. Yliopisto järjesti tyrmäysiskun.”

Janne selvisi opinnoista, mutta se vaati paljon työtä. Yhtenä vuonna Janne osallistui kurssille, jolla katsottiin haastatteluvideoita. Tehtävänä oli arvata, mikä kutakin haastateltavaa vaivasi. Janne näki videolla hulvattoman miehen, joka käyttäytyi kuin hän.

”Minua alkoi pelottaa, sillä tiesin, että mies on jonkin sortin potilas.”

Kukaan ei keksinyt miehen diagnoosia. Lopulta opettaja kertoi sen: Aspergerin oireyhtymä. Aivojen neurobiologinen kehityshäiriö.

Janne kiinnostui aiheesta, mutta ei lähtenyt vielä hakemaan itselleen diagnoosia. Elämään lennähti muuta ajateltavaa.

Rakkaus sekoitti pään
Kun Janne oli 23-vuotias, hänen sisarensa japanilainen kirjeystävä vieraili Suomessa. 19-vuotias neito opiskeli vaihto-oppilaana Berliinissä. Janne rakastui, ja se oli ihanaa. Ihastuminen täytti pään.

”En ollut seurustellut aiemmin. Minulla ei ollut kokemusta edes ensisuudelmasta.”

Pian 23-vuotias Janne muutti pois kotoa suoraan Tokioon. Hän suunnitteli tutkivansa ja vertaavansa suomalaisten ja japanilaisten sosiaalisia pelkoja. Myös zenbuddhismiin perustuva Morita-terapia kiinnosti.

Kaikki Jannen elämässä nivoutuu aina yhden johtoteeman ympärille. Lapsena se oli dinosaurukset, nyt rakastettu ja tämän kotimaa Japani. Janne hankki kaikki Suomessa painetut Japania käsittelevät kirjat.

Nuori pari avioitui ja palasi kahden vuoden jälkeen yhdessä Suomeen. Syntyi tytär. Kun Saga oli ekaluokkalainen, vaimo muutti takaisin Japaniin. Janne jäi lapsen kanssa Suomeen.

Jälkeenpäin ajateltuna Janne arvelee, että entinen puoliso oli osa suurta innostusta, kuin jäävuoren huippu rakenteessa, jossa kaikki oli Japania.

”Kuvittelin kai pääseväni lähemmäs rakasta ihmistä käsittelemällä asiaa akateemisesti.”

Samoihin aikoihin avioeron kanssa Janne irtisanottiin graafikon työstään pelifirmasta. Häntä masensi, ja hän päätti hakea apua.

”Toivoin saavani tukea lapseni yksinhuoltajuuteen, jos hankin diagnoosin.”

Prosessi vei kaksi vuotta. Lopulta Janne pääsi psykoterapiaan.

Kohtaukset säikäyttävät
Joskus Janne saa stressaantuneena Aspergeriin liittyviä ylikuormituskohtauksia. Kun sellainen lähestyy, Janne muuttuu vetäytyväksi.

”En voi itselleni mitään. Aivoni alkavat sammuttaa itseään.”

Toisinaan seuraa raivokohtauksia, jotka kohdistuvat Janneen itseensä. Muiden kehotukset rauhoittua eivät auta. Parasta olisi vain ohjata Janne paikkaan, jossa ei ole aistiärsykkeitä.

Joskus päälle hyökyy ahdistus sellaisella voimalla, että Janne kokee ainoaksi avuksi itsensä viiltelyn.

”Se palauttaa aistimukseni fyysiseen kipuun.”

Kuntouttava psykoterapia on auttanut tunnistamaan vaikeita tilanteita. Nyt Janne tietää, mitkä tekijät kuormittavat häntä: liialliset aistimukset, esimerkiksi mylläävät tietyökoneet, kovat äänet ja kiireiset ihmiset. Niitä Janne pyrkii välttämään.

”Ulkoinen kaaos muuttuu minulla helposti pään sisäiseksi.”

Janne pitää siisteydestä ja siitä, että asiat ovat ennakoitavissa. Hän inhoaa äkillisiä muutoksia aikatauluissa.

”Kun terapeuttini peruutti ajan viime tipassa, päiväni meni pilalle. Oli vaikea keksiä tekemistä.”

Mikä on sopivaa?
Jannella on ollut muutaman vuoden pituisia työsuhteita. Vielä pari vuosikymmentä sitten hänen oli helppo työllistyä yksinkertaisiin tehtäviin, mutta nykyisin monet avustavat työt on lopetettu.

”Autismin kirjon henkilöt ovat kuin jääkarhuja sulavalla lautalla: tutussa elementissään vahvoja, mutta heikoilla silloin, kun maailma muuttuu arvaamattomasti.”

Edellisessä työpaikassaan Autismi- ja Aspergerliitossa Janne oli elementissään. Omat kokemukset ja psykologian opinnot auttoivat, kun hän suunnitteli koulutuksia.

Töissä tiedettiin hänen diagnoosinsa.

”Se saattoi muutaman kerran pelastaa nahkani.”

Janne vaikuttaa usein tylyltä, vaikka ei haluaisi. Työpaikan palaverissa hän saattaa ilmaista mielipiteensä näin: Eikö tämä keskustelu ole hedelmätöntä? Mentäisiinkö asiaan? Tehän tunnette jo toisenne.

Tällaisesta ei seuraa ystävällisiä katseita. Eikä siitä, jos jokin muille vakava asia näyttää Jannen mielestä koomiselta.

Mieluisassa työssä Janne tietää olevansa tehokas ja innostunut.

”Pystyn keskittymään tehtävääni täysillä.”

Oikeus mokata
Vanhemmat ovat tukeneet Jannea paljon etenkin silloin, kun hänen lapsensa oli pieni. Nyt lukioikäiseksi varttunut Saga on asunut puoliksi isällään, puoliksi isovanhemmillaan. Tyttärellä ei ole kehityshäiriötä.

Läheisten huolehtivaisuus on Jannesta hyvä asia, mutta hän kehottaa kannustamaan autismin kirjon henkilöä omatoimisuuteen. Diagnoosi ei saa määrittää koko ihmistä.

”Asperger on vain yksi osa minua. Meillä kaikilla on lisäksi temperamentti, oma elämänkokemus ja kiinnostuksen kohteet, arvot ja oma luonne.”

Äiti on auttanut poikaansa sosiaalisissa suhteissa.

”Pääni on ystävien suhteen kuin laatikko, johon mahtuu kerrallaan vain pari palikkaa. Jos yhden lisää, toisen täytyy poistua.”

Yhden palikan tilan vie nykyisin naisystävä, jonka kanssa Janne on seurustellut kuusi vuotta. He asuvat eri osoitteissa.

”Tarvitsemme omaa aikaa ja tilaa. Hänellä on todennäköisesti sama diagnoosi kuin minulla.”

Omien vanhempien vanheneminen ei pelota Jannea. Kun sisar menehtyi yllättäen, Janne järkyttyi, mutta ei muistele asiaa enää. Hän elää hetkessä, koska siten hänen aivonsa toimivat. Elämä on Jannelle kudelma satunnaisia tapahtumia, joista hän yrittää muodostaa järkevän kaaren. •



Lue myös:

Minun tarinani: Autistisen lapsen äitinä
Kaulavaltimon vuoto pysäytti Anun: ”Nyt suhtaudun elämään entistä rennommin”
Ongelmana yksinäisyys? Näin autat toista yksinäistä
Asperger on vaikeus ja voimavara

Tytär Saga isästään:
”Olen oppinut puhumaan asioista suoraan, koska isä ei välttämättä ymmärrä vihjailua tai tunnista tunnetiloja pelkän olemuksen, kasvojen ilmeen tai vastaavan perusteella.

Joskus meillä on ollut riitaa mielestäni pienistä asioista, esimerkiksi hajuveden käytöstä. Nykyään ymmärrän isän yliherkkyyksiä ja huomioin ne. Vastaavasti taas jotkut muiden mielestä vakavat asiat ovat isän mielestä vähemmän vakavia.

Isällä ei ole ollut yhtä selvää auktoriteettia kuin vanhemmilla yleensä, mutta toisaalta olen pystynyt puhumaan hänelle vaikeistakin asioista helposti. Minulla on paljon samankaltaisia piirteitä kuin isällä. Koen, että hän ymmärtää minua ja on käynyt läpi samanlaisia tunnetiloja ja asioita. Välillä isä vaikuttaa etäiseltä ja kaipaa omaa tilaa. Siinä olemme melko samanlaisia.

Kaiken kaikkiaan minulla menee isän kanssa hyvin. Rakastan isää yli kaiken. Hän on minulle korvaamaton.”

 

[Melchor]

Laitan tähän vielä listan jonka avulla itse sain masennuksen lopulta karistettua. Varmaan aika usein kuultua monelle täällä, mutta nää toimii:

• ala olemaan avoimempi ihmisten seurassa. Sinusta tulee helpommin lähestyttävä ja sosiaalinen elämäsi paranee. Kerro ihmisille mitä ajattelet sen sijaan, että sulkeutuisit. Optimisti voittaa eniten ja ei ahdistu häviöistä niin paljoa kuin pessimisti.
• syö terveellisesti.
• Liiku. Vedä edes yksi kunnon hikilenkki ja kerro mulle, että et tunne oloas hyväksi. Jos tunnet, niin ehkä haluat toistaa sen joku päivä.
• hanki rutiineja. Laita elämäs kondikseen ja tee siitä merkityksellistä.
• jätä alkoholi aluksi pois kokonaan

Toki masennuksessa on myös sellasta rappioromantiikkaa, et usein siitä ei edes halua parantua. On paljon helpompi olla siellä omassa kuplassa, ilman pelkoa epäonnistumisesta ja sattumisesta.

Aiheesta lisää tässä Hesarin artikkelissa:

Spoileri: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle

Ajattelin tässä kolumnissa tarjoutua koekaniiniksi ihmiskokeeseen. Siinä minulle annetaan lääkärin valvonnassa aloittelijan annos heroiinia.

Tämän lisäksi tarjoudun ottamaan heroiinia kliinisessä ympäristössä muutaman päivän peräkkäin ja lopettamaan yhtäkkiä. Haluan nimittäin tietää pitääkö lukemani paikkansa.

Heroiinin vaikutuksia tutkittiin tieteen metodein 1920-luvulta 1960-luvulle, minkä jälkeen heroiinista tuli laitonta ja tutkimukset lopetettiin. Tutustuin näihin varhaisiin tutkimuksiin hiljattain, ja suhteessa siihen, mitä olen heroiinista lukenut ja kuullut, tuloksissa oli paljon nieltävää.

Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää.

Parhaiten toteutetut kokeet suoritettiin Harvardin lääketieteellisessä koulussa 1960-luvun alussa. Niissä terveille vapaaehtoisille annettiin heroiinia, morfiinia tai vaihtoehtoisesti plaseboa siten, että edes tutkijat eivät tienneet, mikä ryhmä sai mitäkin ainetta ennen kuin tulokset oli analysoitu.

Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi.

Olisiko euforian puute voinut johtua liian pienestä annostuksesta? Tuskin. Sveitsiläiset tutkijat selvittivät asiaa harvinaisessa tutkimuksessa vuonna 2001. Siinä vapaaehtoisille annettiin korkeita annoksia ensin morfiinia, sitten heroiinia. Eräs tutkimuksen löydöksistä oli se, miten heikko näiden aineiden euforiaa aiheuttava vaikutus oli – ja että annoskoon nostaminen vähensi euforian tunnetta.

Entäpä jos tulokset johtuivat siitä, että ensimmäinen kerta ei aiheuta euforiaa? Tutkijat ovat kysyneet itseltään saman kysymyksen ja selvittäneet sitäkin.

Kaksi vapaaehtoista, jotka ottivat heroiinia useana päivänä peräkkäin, kuvasivat kokemusta British Medical Journalissa vuonna 1969 seuraavasti: “Heroiini ei tuota minkäänlaista iloa. Nämä seitsemän päivää ovat olleet pelkkää synkkää kärsimystä.”

Entä sitten ne vieroitusoireet? Ehkäpä ihmiset eivät käytä heroiinia euforian vuoksi vaan siksi, että kerran makuun päästyään, he eivät pääse siitä eroon vieroitusoireiden vuoksi? Mutta sekään ei aivan näytä pitävän paikkaansa.

Kanadalainen lääketieteellinen komissio totesi vuonna 1973, että “vakavat opioidivieroitusoireet näyttävät olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö; useimmat heroinistit ja heitä hoitavat lääkärit vertaavat vieroitusoireita flunssaan”.

Tutkijat ovat kuvanneet myös lukuisia tapauksia, joissa markkinoilla ollut heroiini on ollut niin heikkoa, ettei sillä ole voinut olla plaseboa kummempaa vaikutusta. Silti heroinistit ovat jatkaneet sen käyttöä kuin se olisi aitoa tavaraa. Jos totuus on käynyt ilmi, he ovat olleet hyvin noloja.

Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat.

Jos tämä kaikki tulee teille yllätyksenä, ja reaktionne on hölmistynyt epäusko, sama oli täällä. Kuinka monta tiedejuttua olenkaan kirjoittanut siitä, että addiktio on aivosairaus, pysyvä neurofysiologinen muutos aivoissa. Siksi soitin psykiatri Hannu Lauermalle, jolla on paljon kokemusta heroinisteista ja muistakin huumeriippuvaisista.

Tutkimukset olivat hänenkin mielestään hieman yllättäviä, mutta kliiniseen kokemukseensa nojaten hän pitää niitä uskottavina. Heroiiniaddiktio nimittäin tuntuu monesti vaativan enemmän kuin pelkän heroiinin.

Tässä kolumnissa aionkin väittää, että addiktioissa ylipäänsä on kyse paljon enemmästä kuin addiktion kohteista tai sen vaikutuksesta aivoihin. Jos haluamme ymmärtää heroinisteja, emme voi hakea selitystä vain heroiinista.

Jos haluamme ymmärtää peliaddiktia, emme löydä selitystä vain mielihyväkeskuksesta. On katsottava laajemmin elämää, yhteisöä ja kulttuuria, josta addiktiot nousevat.

Sallikaa minun siis aloittaa perusteluni eläimistä. Se on luonnollinen paikka aloittaa, sillä suuri osa siitä, mitä tiedämme addiktiosta ja sen neurofysiologiasta, on peräisin eläinkokeista.

Eläinkokeissa koe-eläimillä on vapaa pääsy niin sanottuun skinnerin boksiin, jossa eläin voi itse käydä hakemassa päivittäisen annoksensa tutkittavaa huumetta.

Tutkijat lukevat boksin seinässä olevasta mittarista, kuinka innokkaasti rotta on käynyt huumaamassa itseään, ja päättelevät sen pohjalta, miten pahasti se on addiktoitunut. Havainto saa vahvistuksensa aivojen anatomisesta tutkimuksesta.

Kanadalainen huumausainetutkija Bruce Alexander oli ensimmäisiä, jotka alkoivat epäillä, että addiktio saattaisi olla sivutuote koe-eläinten surkeasta elämästä.

Kuvittele, että olet sosiaalinen rotta, ja sinut eristetään lajikumppaneistasi. Sinut pannaan läpinäkyvään häkkiin, jossa ei ole virikkeitä saati sen vertaa sahanpurua, että sen alle voisi kaivautua piiloon. Sen päälle lisätään vielä kivuliaat tutkimusoperaatiot; verinäytteet, kokeet ja kanyylit. Alkaako morfiini tai heroiini yhtäkkiä kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta?

Alexander ja kollegat panivat pystyyn klassisen kokeen, joka tunnetaan nimellä Rat Park Experiment. Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia.

Päteekö tämä myös ihmisiin? Selittääkö sosiaalinen ympäristö, miksi jotkut addiktoituvat ja toiset eivät? Jos näin on, meidän pitäisi löytää siitä kahdenlaisia todisteita. Ensinnäkin eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta. Toiseksi, kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään niistä juuriltaan, addiktioiden pitäisi lisääntyä.

Historia tarjoaa molemmista runsaasti esimerkkejä.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla.

Kaikki varmasti tietävät, miten vaikeasti alkoholisoituneita ja huumeriippuvaisia monet Pohjois-Amerikan intiaaniyhteisöt ovat tänä päivänä. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Monet intiaaniheimot käyttivät esimerkiksi alkoholia vuosisatojen ajan ilman mitään todisteita laajamittaisesta addiktiosta.

Antropologi Colin Samsonin mukaan Quebecin Innut tutustuivat alkoholiin jo 1700-luvulla. Turkiskauppiaat koettivat aktiivisesti addiktoida heitä saadakseen heidät työskentelemään itselleen viskipalkalla.

Osa varmasti alkoholisoituikin, mutta mitään todisteita laajamittaisesta alkoholismista Innujen historiassa ei ole olemassa, vaikka antropologeja lappasi heimon vieraana 1800-luvulta lähtien. Ajan antropologien mukaan alkoholia käytettiin lähinnä osana uskonnollisia seremonioita ja kiitosuhrina hengille.

Ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa nykyisessä mittakaavassa alkoivat vasta 1960-luvun tienoilla. Silloin Innut siirrettiin pois omalta maaltaan ja pakotettiin luopumaan elintavastaan. Heistä tuli riippuvaisia Kanadan hallituksesta, ja he menettivät kulttuurinsa ja merkityksensä kansana.

Tämä kaava toistuu jokaisen Pohjois-Amerikan intiaaniheimon, Uuden-Seelannin maorien, Australian aboriginaalien ja Skandinavian ja Venäjän saamelaisten parissa. Kaikilla kansoilla on ollut kosolti tilaisuuksia addikoitua johonkin päihteeseen, mutta ongelmat laajamittaisen addiktion kanssa alkavat vasta kun yhteisöt tuhotaan ja ihmiset revitään juuriltaan.

Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut. Vanhalla ystävällä olikin tapana sanoa humalan noustessa: “Tuntuu kuin tulisi kotiin.”

Tämä “kodin” tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen, ja joka on hyväksynyt hänet. Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?

Katsotaan sitten vielä mikrotasolla, miten juurettomuus voi vaikuttaa myös meidän addiktioidemme taustalla. Meitä ei ole revitty juuriltamme, kuten intiaaneja, mutta juurettomuutemme on toista laatua.

On lapsia, joita vanhemmat eivät koskaan osanneet rakastaa; nuoria, joita ei koskaan huolittu mihinkään porukkaan; aikuisia, jotka ajelehtivat työttöminä; ihmisiä, joiden annettiin ymmärtää pienestä pitäen, etteivät he kelpaa mihinkään.

Eivätkä juurettomuuden ongelmat koske vain huono-osaisia. Varakkaiden perheiden lapset voivat tuntea olevansa kykenemättömiä täyttämään heihin kohdistuvia odotuksia, ja he haluavat riuhtaista itsensä niistä irti.

Näille ihmisille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta kasvattaa juuria mihinkään yhteisöön, tai he katkaisivat ne itse. Sosiaaliselle eläimelle tällainen irtolaisuus tuottaa kuitenkin psyykkistä kipua. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät.

Heroiini on nimenomaisesti kipulääke, ja ilman kipua on todennäköisesti turha odottaa kovin voimakasta vastetta – ellet sitten ole 18-vuotias, ja ota sitä vastaan ihannoimaltasi desperadolta, joka hehkuttaa miten mahtavaa se on.

Zoomatakseni takaisin makrotasolle, haluan mainita vielä voimasta, joka tietyllä tavalla altistaa kokonaiset kansakunnat addiktioille.

Oli kyseessä nimittäin sademetsän heimo, jolta hakkuut tuhoavat kodin; itäeurooppalaiset siirtotyöläiset Olkiluoto III:n työmaalla; filippiiniläiset naiset, jotka jättävät omat lapsensa kotimaahan hoitaakseen rikkaiden amerikkalaisten muksuja; tai yritysjohtajat, jotka ovat liian kiireisiä tutustuakseen lapsiinsa, nykyinen versio markkinataloudesta repii ihmisiä ja yhteisöjä juuriltaan valtavalla mittakaavalla – ja tilalle se tarjoaa vain palveluita ja kaapit täyteen roinaa.

Missään tämä markkinatalouden ja addiktioiden yhteys ei näy tällä hetkellä niin traagisesti kuin Venäjällä, jossa alkoholiongelma ei ole koskaan ollut näin paha. Alexanderin teoriaa mukaillen on helppo nähdä, kuinka sosialismin hajoaminen jätti ihmiset juurettomiksi.

Vaikka monet nauravat sosialismille, se tyydytti ihmisten yhteisöllistä tarvetta varmasti satakertaisesti enemmän kuin sen tilalle tullut individualistinen kilpailu ja tavarataivas. Nyt venäläiset lääkitsevät psyykkistä kipuaan vodkalla ennennäkemättömällä intensiteetillä, mikä vie yhä useamman aikaiseen hautaan.

Suurella monitieteilijällä, Gregory Batesonilla, oli tapana sanoa, että addiktio on yksi isoista kysymyksistä – kysymys, jonka varassa sivilisaatiot nousevat tai kaatuvat. Jos se on totta, ennuste on heikko.

Vapaa markkinatalous on heltymätön vaatimuksessaan alistaa kulttuuriset ja sosiaaliset arvot taloudellisen hyödyn imperatiiville. Se ei epäröi kajota mihinkään sosiaaliseen yksikköön, jos talous vaatii sen hajottamista tai uudelleen järjestämistä.

Eikö moderni maailma siis tee meistä kaikista eräänlaisia reservaatti-intiaaneja? Onhan meillä mönkijöitä, autoja, pelejä, vehkeitä ja pakasteruokaa. Olisi mahdollisuus tehdä sitä tai ruveta tähän, kun vain viitsii.

Vähemmän on yhteisön tuntua. Vähemmän on maata, johon kasvattaa juurensa.
Addiktiot ovat korvikkeita tälle hengen köyhyydelle.

En ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä sosialismin hypetyksestä. Suomihan on hyvin sosialistinen maa ja tuon kirjoituksen perusteella masentuneita pitäisi olla täällä hyvin vähän, vaikka tilanne on päinvastoin. Muuten ihan hyviä pointteja juurettomuudesta ja rappioromantiikasta.

Hyvä viesti sisälsi paljon juuri niitä asioita joita olen itsekin yrittänyt saada omaan masennukseeni ja elämääni. Kun vihdoinkin olen lääkityksen ja terapian avulla saanut ns. Pyörän pyörimään.
Kaikille nämä eivät toimi ja sehän on selvää, eikä siitä tarvitae tulla tänne heittelemään päivän selviä faktoja besswisserinä. Eiköhän kaikki ymmärrä masennuksen yksilöllisyyden joten se mikä toimii toisella ei toimi taas toisella jos näin ei olisi niin tuskin meillä olisi masentuneitakaan.

 

[Memory]

Itselläni masis on jäänyt kivasti huomiotta, kun sen jättää, eli kun on muita "vakavampia" huolen aiheita niin ei vaan jaksa eikä kiinnosta masentua, välillä tietty kun on tyhmää luppoaikaa niin tulee masis että mitä vattua nyt taas tällä elämällä tekee. Enemmän häiritsee panikset, niitä varten pitää ottaa lisä rivatrilia kun meinaa hermot mennä..
Itse olen havainnut että "joskus" masikseen auttaa kun menee vaan seikkailemaan toisten ihmisten seuraan esim. ostarille taikka kaupunkiin. välillä olo ei siitä parane vaan turpa on rullalla, usein kuitenkin sitä piristyy kun näkee muitakin ihmisiä.

 

[jm82]

Itselläni masis on jäänyt kivasti huomiotta, kun sen jättää, eli kun on muita "vakavampia" huolen aiheita niin ei vaan jaksa eikä kiinnosta masentua, välillä tietty kun on tyhmää luppoaikaa niin tulee masis että mitä vattua nyt taas tällä elämällä tekee. Enemmän häiritsee panikset, niitä varten pitää ottaa lisä rivatrilia kun meinaa hermot mennä..
Itse olen havainnut että "joskus" masikseen auttaa kun menee vaan seikkailemaan toisten ihmisten seuraan esim. ostarille taikka kaupunkiin. välillä olo ei siitä parane vaan turpa on rullalla, usein kuitenkin sitä piristyy kun näkee muitakin ihmisiä.

Täälläkin olen huomannut joskus (lähes jatkuvasti) ahdistusta, jotain lievää paniikkia, tuskaisuutta ja jännittyneisyyttä. Eilen aloitin tuon Escitalopram 10mg lääkkeen ja luulen että olo ei olisikaan enää niin ahdistunut. Pitäis myös lopettaa tuo vanha masennuslääke jota otin myös eilen ja tänään 75 mg. Lisäksi uusi lääke pitäisi vaikuttaa vasta kahden viikonpäästä. Itse uskon että teho tulee jo aikaisemmin

Psykiatri oli laittanut reseptiin hyvän ohjeen että kuinka niitä Ketipinor 25mg tabletteja voi käyttää. "1-4 tablettia iltaisin unta parantamaan. Tarvittaessa 1-3 tablettia lisäksi päiväahdistukseen." Toivottavasti tuolla ketipinorilla saisi jätettyä sitten Mirtazapin ja Risperidon lääkkeet pois. Ja lisäksi varmaan Bregabalin lääke on myös aivan turha. Jotain järkeä noihin lääkkeisiin siis Ketipinoria en vielä käytä, aloitan vasta sitten kun Mirtazapin ja Risperidon loppuu.

Löysin lääkkeiden paketit ja tein vertailua. Google kertoi että Escitalopram (ja Venlafaxinkin) pitäisi olla tehokasta.
Ilman kelakorvausta:
Venlafaxin 225 mg (150+75), 98 kpl
43.02€ + 35.63€ = 78,65 €

Escitalopram Actavis 20 mg, 100 kpl
5.83€ * 2 = 11,66 €

Uuden ja vanhan lääkkeen ohje:

Spoileri: lainaus

Aikuiset
Masennus
Suositeltu Escitalopram Actavis –annos on 10 mg kerran päivässä. Lääkäri saattaa nostaa annostusta enintään 20 mg:aan vuorokaudessa.
Paniikkihäiriö, johon voi liittyä myös julkisen tilan pelko
Ensimmäisen viikon ajan Escitalopram Actavista otetaan 5 mg kerran päivässä, ja sen jälkeen annos nostetaan 10 mg:aan vuorokaudessa. Lääkäri voi nostaa vuorokausiannosta edelleen enintään 20 mg:aan vuorokaudessa.
Sosiaalisten tilanteiden pelko (sosiaalifobia)
Suositeltu Escitalopram Actavis –annos on 10 mg kerran päivässä. Lääkäri voi laskea annosta 5 mg:aan vuorokaudessa tai nostaa sen enintään 20 mg:aan vuorokaudessa sen mukaan, miten lääke vaikuttaa sinuun.
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
Tavallinen suositeltu Escitalopram Actavis –annos on 10 mg kerran päivässä. Lääkäri voi myöhemmin nostaa annoksen enintään 20 mg:aan vuorokaudessa.
Pakko-oireinen häiriö
Suositeltu Escitalopram Actavis –annos on 10 mg kerran vuorokaudessa. Lääkärisi voi nostaa annoksen enintään 20 mg:aan vuorokaudessa. Pitkäaikaiskäytössä hoidon hyödyt on arvioitava uudelleen säännöllisin välein
Iäkkäät potilaat (yli 65-vuotiaat)
Escitalopram Actavis –valmisteen suositeltu aloitusannos on 5 mg kerran päivässä. Lääkäri voi nostaa annoksen 10 mg:aan vuorokaudessa. Escitalopram Actaviksen tehoa sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa ei ole tutkittu iäkkäillä potilailla.


Venlafaxin ei ilmeisesti ollut vielä maksimiannoksella?

3. Miten Venlafaxin Orion –depotkapseleita käytetään
Ota tätä lääkettä juuri sen verran kuin lääkärisi on määrännyt. Tarkista ohjeet lääkäriltä tai apteekista,
mikäli olet epävarma.

Masennuksen, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa suositeltava
aloitusannos on tavallisesti 75 mg vuorokaudessa. Lääkäri voi suurentaa annosta vähitellen, tarvittaessa jopa 375 mg maksimiannokseen vuorokaudessa, jos lääkettä käytetään masennuksen hoitoon. Jos lääkettä käytetään paniikkihäiriön hoitoon, lääkäri aloittaa hoidon pienemmällä annoksella (37,5 mg) ja suurentaa sitten annosta vähitellen. Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön hoidossa maksimiannos on 225 mg vuorokaudessa.

 

[ttjm]

Itsellä oli tuo Escitalopram ensin 10mg ja sitten vielä 20mg. Sain alkuun jotain pientä pahoinvointia, joka ilmeisesti on aika yleistä, mutta sen jälkeen en huomannut mitään vaikutusta melkein kahden kuukauden aikana.
Lopetin lääkkeen käytön lääkärin kanssa juttelun jälkeen. Jostain syystä viikko lopettamisen jälkeen tuli aivan käsittämättömän hyvä fiilis kaikesta. Tavallaan tajusi että on vielä kyllä masentunut, mutta oli vaan sellainen helvetin rauhallinen olo. Ehkä se Koiviston sanonta kuvasi aika hyvin sitä fiilistä, että on syytä olettaa että hyvin tässä käy tai jotenkin niin.
Tästä on nyt mennyt jo muutama kuukausi ja tuo hyvä fiilis on vähän laantunut, mutta kuitenkin mennään vielä kohtuu positiivisella mielellä.

Lääkärikin vähän ihmetteli tätä, koska ei ilmeisesti uralla ollut tullut tällaista vastaan. Totesi vaan, että nuo lääkkeet voi kyllä teoriassa vaikuttaa eri ihmisiin aika eri tavalla, mutta ei ollut tällaisesta kuullut ennen.

 

[jm82]

Mielenkiintoista juttua. Mullahan olo on jotenkin huono (ahdistunut) kun herään.

Unessa serotoniinieritys vähenee, ja REM-unessa miltei kokonaan lakkaa. Näin ollen voidaan olettaa, että uni pahentaa depressiota, ja erityisesti REM uni. Vastaavasti unen eston pitäisi lievittää depressiota, ja näinhän usein käykin. Moni masentunut ihminen on myös uneton. Pyrkiiköhän elimistö näin turvaamaan edes jonkinasteista serotoniinin tuotantoa?

Serotoniinin puute voi aiheuttaa impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä.

Aivot ja välittäjäaineet


Eilen ja tänään otin Venlafaxin lääkettä maksimiannoksen 375 mg. Saa siis syödä tuon vanhan lääkkeen pois. Luultavasti tuo isompi määrä auttaakin paremmin kuin 225 mg. Ajatus siis että jotain vajetta on (serotoniinissa) ja isompi annos voisi auttaa. Nyt oli luultavasti vähän rennompi herätä.

 

[peq]

Minulla oli ensin essitalopraami masennukseen, en nyt muista mikä oli aloitusannos. Se alkoi vaikuttamaan 1,5 kk kuluttua, olo helpottui selvästi ja olin erittäin toiveikas että kyllä tämä tästä. Sitten vaikutus lakkasi ja annosta nostettiin. Ei muutosta, muuta kuin että "halut" katosivat kokonaan. Sitten vaihdettiin sertraliini, ei silläkään vaikutusta. Nyt on venlafaksiini ja jostain syystä - onko se sitten lääkkeen vaikutus vai ei - niin olen alkanut nukahtamaan paremmin. Olen havainnut, että yöllinen, ennen nukahtamista tapahtuva "automaattinen" murehtiminen on vaihtunut haaveiluun.

Mitä uskotte, onko tuo lääkkeen vaikutusta? Ainakin motivoisi jatkamaan lääkkeen käyttöä jos näin on, koska noin viikko-pari sitten ajattelin että lopetan kokonaan masennuslääkityksen. Lisäksi iltaisin minulla menee zyprexa 15mg, se on pakko ottaa tai muuten en ainakaan nuku.