Onkohan vanhemmiten ihminen herkempi ulkoisille vaikutuksille kuin nuorena?
mietin vaan että ite olen 52 ja tuntuu että olen herkempi muuttujille sekä tunteille, jota en ollut 18:veenä junnuna.
on se veikeetä kautta sääli että ihmisen pitää muuttua myöskin sisäisesti ulkoisen olemuksen kanssa kun ikää tulee mittariin.
Nyt ilmottauduin kivalle kurssille syyskuussa, ihan on mahdollinen viikonloppukurssi, mutta yö meni helvetix.
01 nukkumaan, 03 voikkarii, sitten vasta 04 sain unen päästä kiinni kun hemmetin idiootti jännitän tuota hemmetin kaukana olevaa tapahtumaa
mm. miten suhtaudun masennuksen, ja paniikkien kanssa toisiin tuntemattomiin ihmisiin, miten yhteismajoitus, saanko paniikkokohtauksia.
Kun viimeistä vastaavasta tilanteesta on 30vuotta, se on helvetin pitkä aika.
En kuitenkaan luovuta, menen sinne, viime vuonna katselin kuvia "olisinpa ajoissa hakenut tuonne"
jos tulee paha olo niin sitten lähtee poies kotiin taas märehtimään neljän seinän sisälle että nyt on turvallinen bunkkeri, nyt on kaikki hyvin.
aina vaan ei jaksa, ei aina jaksa ottaa muita huomioon.
teen vapaa-ehtoisduunia 2-3h/arkipäivä, tuntuu että se on velvollisuus, mutta ei sitä pidä ottaa sellaisena, saan myöskin vertaistukea, tosin itseään pitää ajatella ja suojella kaikelta, mikä käsittää sanan "kaikelta"? sen kun vielä hokasen niin hyvin menee.
Paniikkikohtaukset tulee helposti uusissa/tuntemattomissa paikoissa, joissa tulee tunne ettei tilanne enää ole omassa hallinnassa, se tuntuu nytkin pahalta.
ilkeetä vain ettei ole mitään hoitokontaktii, ei ole kuin muitten vertaistuki.
Välillä tuntemattomassa paikassa/tilanteessa olo laukeaa sillä kun vetää lisää rauhoittavia, tai sitten muistelee että olen jo ottanut rivatrilit ei mitään hätää.
Sitten vielä tulee multipersoonallisuus, se on paskamaista, tuntuu että katsoo itseään ulkopuolelta, se on yhtä helvettiä.
eikä kukaan mc gyver eikä psyka ole osannut selittää tuosta mitään juuta eikä jaata
kokeillaan ja jaksellaan.
tylsyyttää vain kun juuri minä olen se joka tarvii muiden apua, juuri se joka soittaa toisille, toiset eivät saa soitetuksi mulle muuta kuin asian kanssa, eivät hallitse eikä tahdo pitää sitä smalltalkia.
Onneksi en ole yksin ongelmien kanssa.
Välillä vaan pitää istua ja koota itsensä, toiset katsoo että oletko kunnossa? "kyllä olen, kasaan vain itseäni"
se varmaan kuulostaa monilta omituiselta, sitten jos sanoo että mulla on vähän mielenterveysongelmia niin suhtautuminen on sitten kellosepästä hulluun saakka.
Voimia kaikille jotka kamppailee saman asian kanssa <3