Lihavuusepidemia

Mitä tarkoittaa "gynosta kärsiviä niskapartoja"?
Tässä arvatenkin viitataan kahteen piirteeseen, jotka usein yhdistetään velttouteen ja ylipainoon.

Gynekomastia tarkoittaa ns. miestissejä. Kun joku noituu yllä lainatun fraasin tavoin laajalti vallitsevaa ylipainoa ja sairaalloisuutta, voidaan ymmärtää että ei viitata pelkästään epänormaaliin rintakudoksen kasvuun. Samantapainen vaikutelma tulee jo silloin kun siinä missä kuuluisi olla lihasta on etupäässä laardia.

Niskaparta lienee överi tapa sanoa kaulaparta, jonka merkityksen kaikki ymmärtänevät. Siihen liittyy mielikuva sekä parrankasvun heikkoudesta että tyylitajun puutteesta. Mahdollisesti tällainen tyylivalinta ilmaisee myös silkkaa laiskuutta.
 
Mieluummin itse syön sellaisia ruokia, joiden kanssa ei tarvitse olla nälissään mutta ei tarvitse koko aikaa olla hounaamassa. Sillä tavalla pystyy menemään 2 aterialla per päivä ihan hyvin, jonain 3 jos pitkä hereilläoloaika, ja pysyy hoikkana. En ymmärrä miksi söisin jotain puuroa, marjoja tms. turhaa ja olisin nälissäni heti syömisen jälkeen, ei sellasessa syömisessä mielestäni ole mitään järkeä.
Voi ihan hyvin jättää kokonaan syömättä niin turhan aterian. Marjojakaan ei ymmärtääkseni montaa tarvitse syödä jotta saa tarpeeksi vitamiineja, mikä niiden päätarkoitus on.


No noin se vaan tuntuu toimivan. Ne jotka niitä hiilariaterioita syö tuntuu syövän koko ajan kun siitä ei nälkä lähde. Tai sitten ovat nälissään. En oikein ymmärrä tämänkaltaista ajattelua kun voisi syödä sellaista mistä ei tule heti nälkä, win-win. Käyn itse vaaálla joka aamu. En välttele hysteerisesti hiilareita, mutta ei ne kyllä kovin hyvältä energianlähteeltäkään tunnu. Helposti tulee liikaa. Nälkädieetit ei väestötasolla ikinä tule toimimaan, olisi ehkä parempi ohjata syömään jotain mistä siis lähtee pidemmäksi aikaa nälkä niin ei tarvitse syödä koko aikaa.
En tiedä, että harrastatko urheilua? Itse tulee viikkotasolla juostua 40-60km ja muuta liikuntaa päälle. Itselle hiilihydraatti on se polttoaine mikä mahdollistaa etenkin pidempien matkojen juoksemisen. Syön monesti pidemmällä esim. 25km lenkillä muutaman vauhtikarkin, tai vaihtoehtoisesti juon Vitargoa. Eron huomaa ainakin omassa suorituksessa, jos ei ole syönyt riittävästi hiilaria. Monesti tosiaan välttelen rasvaa ja kaikkea hitaasti imeytyvää raskasta ruokaa etenkin lenkkipäivinä, koska rasva hidastaa hiilarin imeytymistä ja aiheuttaa itselle todella huonon olon urheillessa, etenkin kovemmilla sykealueilla.

Jos söisin kilon lihaa tai jotain muuta yhtä raskasta ja huonosti imeytyvää, niin tuskin edes pystyisin lähtemään juoksemaan 15km tai 20km lenkkiä.

Toisaalta voin väittää, että vaikka olisi kuinka kova nälkä, niin 1-2h liikuntaa kovilla sykkeillä ja ei ole yhtään nälkä muutamaan tuntiin. Eli toimii tähän tarkoitukseen varmasti yhtä hyvin, kuin raskas ruoka tai lääkkeet.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
281 737
Viestejä
4 839 503
Jäsenet
78 297
Uusin jäsen
jeesuslapsi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom