Toisistaan poikkeavat ilmanopeuden anturit ei välttämättä ole "muistilistalla". Lentokoneissa on miljoona eri järjestelmää eikä mikään ihminen kykene kaikkia niitä muistamaan ulkoa, vaan käytössä on checklistit missä askelittain ohjeistetaan tekemään se tarvittava toimenpide.
Ilmanopeus ja korkeusmittarit ovat sen verran kriittisiä järjestelmiä, että niiden häiriö/vikatilanteita harjoitellaan taatusti simulaattoreissa säännöllisesti.
Aikoinaanhan ei taidettu opettaa kuin lähinnä normaalilentämistä.
Mutta nykyisin taatusti todella suuri osa simulaattoriajasta käytetään häiriö/vikatilanteiden hallinnan harjoitteluun.
Tosin tuossahan koneiden kasvanut automatisaatio on haaste, että lentäjä ymmärtää nopeasti epäillä lukemia ja siirtyä varajärjestelmiin, eikä vain sokeasti usko siihen että kaikki toimii.
Mutta juuri sitä varten on sitten säännöllinen simulaattoriharjoittelu, jossa kouluttaja generoi vikatilanteita niitä simuloivalta tietokoneelta.
Sen sijaan että lentäjät vain vuodesta toisen tekisivät vakiota "liukuhihnatyötä" ilman sen kummempaa ajattelua.
Siinä täytyy olla hermot rautaa, kun kone on hajoamassa ympäriltä ja käydään vaan jotain miljoonan sivun checlistiä läpi. Kun se Qantasin Airbussin moottori räjähti ja hajoitti suunnilleen kaiken, niin ennenkuin yrittivät edes käännöstä takaisin, niin eivät tainneet tehdä muuta kuin yrittivät selvittää vikalistaa. Ja se kesti.
Tuota vartenkinhan se on ollut koulutuksessa vuosikymmeniä perusasia, että yksi lentäjä keskittyy sen varmistamiseen että koneen asento/nopeus/korkeus pysyisivät vakaana.
Ainakin länsimaisissa lentoyhtiöissä tuon ohjaamotyöskentelyn opetus on merkittävä osa koulutusta.
Päivällä hyvän näkyvyyden aikaanhan siihen on vielä visuaalisia vertailukohtia, joihin verrata mittareidenkin näyttämää.
Toisella Indonesialaisella yhtiöllä, Garudalla, puutteet ohjaamotyöskentelyssä olivat isona tekijänä useissa aiemmissa onnettomuuksissa.