Laadukkaat kuulokkeet?

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Jommalla kummalla teistä (Roderick?) oli taas tuo kilohertsin tienoo hankala, vai muistanko omiani? :) Koitin RME:n equlla jossain kohti nostella ja laskea tuota aluetta, en kylläkään enää muista vaikutuksia kunnolla, mutta en noin muuten kiinnitä noille nurkille oikein mitään ylimääräistä huomiota, jos soundi on muuten vaan balanssissa.
Roderickilla olleessa LCD-X:n aiemmassa mallissa tuo kilon alue taitaa olla kaikkein ongelmallisin. Yksinään ei välttämättä niinkään, mutta jos ylemmät keskitaajuudet on samaan aikaan pahasti kuopalla, vokaaleista tulee oudot.

LCD-2C:ssä asia ei itseänikään niin häirinnyt. Huomasin kuitenkin, että THX-vahvistin oli ehkä huonoin mahdollinen kaveri noille tasapaksuudessaan ja luonnottomuudessaan. Sillä korostui vain vokaalien honotus. :D Taisi olla muutenkin melko lyhyt tuo THX-laitteiden "menestystarina". Vaikken esim. Toppingin vahvistimien äänestä niin välitä, niin on se silti luonnollisempaa kuin THX:lle tyypillinen toisto. Toki kaikkia voi kompensoida muilla valinnoilla ja joillekin kuulokkeille nuokin sopii varmasti hyvin.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Roderickilla olleessa LCD-X:n aiemmassa mallissa tuo kilon alue taitaa olla kaikkein ongelmallisin. Yksinään ei välttämättä niinkään, mutta jos ylemmät keskitaajuudet on samaan aikaan pahasti kuopalla, vokaaleista tulee oudot
Joo, juurikin noin. LCD-2c ja LCD-3f ei aiheuttanut ongelmia mutta LCD-X:ssä syöksy oli sitten liian kova heti 1khz jälkeen. Voi olla että kompensoin sitä puuttuvaa 1-3khz aluetta voluumilla ja kun 1khz soi koviten niin se käy korvaan.

LCD-R on kyllä loistava. Pitää lyhyesti siitä kirjoittaa jossain vaiheessa. Kahdella sanalla jos pitäisi arvostella niin se olis "paljolla myyt?" @Sword Of Damocles :lol:

Mulle kävi samalla tavalla että LCD-5 rupesi tuntumaan ihan "järkevältä" vaihtoehdolta. Tein myös saman huomion että nuo toimii mystisesti myös huonoilla äänitteillä. Oli kiva kuunnella iron maidenia ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen ilman että koko ajan v*tutti äänitteen laatu :D
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Saatoin muistaa vähän omiani LCD-R:n vasteesta, mutta head-fi:stä jäi päähän, että tuon vitosen bassojen yleistaso ois ollut useamman desibelin kolmosta matalammalla ja yläkeskialue taas kilsan korkeammalla, että tuo ei oo kyllä itelle kovin mieluinen yhtälö :D
Tämä kuva ilmeisesti kyseessä?
1632155300452.png

Porukka veti tosiaan head-fi:ssa herneen nenään, että nyt ei ole bassoa enää ollenkaan :)

Kun tuon asettelee eri tavalla niin bassokin sieltä löytyy ja 2-5khz ero selkenee.
1632155387157.png

Todella lähellä Sennheiser hd650 alabassolla höystettynä ja maltillisemmalla diskantilla.
1632155296379.png

Noissa kuvissa hämää myös se, että tuo ruutujen väli on vain 2,5db kun joillakin se saattaa olla vaikka 10db.

Jos ASR mittais LCD-5 niin se saattaisi näyttää suurinpiirtein tältä. Ei tietysti ihan mutta sinneppäin :D
InkedSennheiser HD650 Measurements Frequency Response_LI.jpg
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Porukka veti tosiaan head-fi:ssa herneen nenään, että nyt ei ole bassoa enää ollenkaan :)

Kun tuon asettelee eri tavalla niin bassokin sieltä löytyy ja 2-5khz ero selkenee.
Joo, tuo kuva se oli. Tuosta jälkimmäisestä näkee oikeastaan selkeämmin, miten paljon enemmän energiaa LCD-5:n yläkeskialueella on versus bassotaajudet. LCD-5:n bassotaajuuksien ja yläkeskialueen huipun välillä on ~12,5dB siinä missä LCD-4:llä sama ero on ~6dB ja kyllähän tuollainen balanssi voi saada noi luurit kuulostamaan bassottomilta, kun tuo kirkkausalue jyrää. Lisäksi LCD-4:ssä 4kHz alue on bassotaajuuksiin nähden hiukan vaimentunut ja LCD-5:ssä taas koholla. Tuolla alueella on herkästi kaikkia epämiellyttäviä kihinöitä.

Tosiaan kuulla pitäisi ihan omin korvin, miltä soundaa, mutta kyllä kaikki noi käppyrät viestii meikäläiselle sitä, että aivan liian kirkas luuri on itelle, kun pääkäyttö on kuitenkin rennossa musan kuuntelussa.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
@pappatech Jos tuo 2-4khz rajoittaa volyymin niin kyllähän se tosiaan sitten basso jää alemmaksi. Olet oikeassa. Nyt ajateltuna maltillinen hintaero lcd-5 ja lcd-4 välillä on ihan looginen. Ehkä Audezekin ajatteli ne vaihtoehdoksi toisilleen.

Kiva olis kuulla miltä nuo oikeasti kuulostaa. Pienet erot muuttaa soundia todella paljon. Joku Focal ei mitattuna kauheasti eroa hd650 mutta focalia luonnehditaan usein kirkkaaksi ja senkut on tyyliin jokaisella "warm sounding headphones" listalla. Ja diskantiltaan lcd-5 on kuitenkin vaimeampi kuin hd650. Ero tulee focalin ja senkun välillä jostain mikä ei näy taajuusvasteessa kaiken selittävästi.
Screenshot_20210925-105250__01.jpg

LCD-R taisi tosiaan olla jossain "normaalin Audezen" ja vitosen välissä mitattuna. Jännästi se ei kuulosta oikein miltään. Ei tumma, ei kirkas, soi vaan. Ensimmäiset kuulokkeet joita olen kuunnellut jotka lähes onnistuneesti poistavat itsensä yhtälöstä. Vaikka utopia onkin loistava ja joissain asioissa parempikin kuin lcd-r niin siinä on kuitenkin selkeitä ominaispiirteitä. Audeze kuulosti lähinnä siltä kuin kuuloelimet olis suoraan kolvattu kiinni vahvistimeen :D

RAAL:lta pitäis pian tulla over-ear malliset kuulokkeet. Ilmeisesti tänä viikonloppuna tulee asiasta lisää infoa. Hintaa pitäis olla melkein puolet vähemmän kuin LCD-5:llä. Tehokas stereovahvistin tietysti pitää olla tai ostaa jotunheim-r. Joka tapauksessa mielenkiintoinen uutuus taas tällekin viikolle :)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
@Roderick Oletko huomannut missään puhuttavan laajemmin mittaustulosten esitystavasta? Kaikilla kuvaajilla sekä itselleni tutummilla kartoilla voidaan helposti huijata osaa yleisöstä sen mukaan, mitä tavoitetta esityksen halutaan palvelevan.

Kuvaajan venyttäminen/kasaan puristaminen tuottaa herkästi eri tulkintoja. Ja tosiaan mittauksissa Y-akselilla voidaan saada tarvittaessa pienetkin erot näyttämään todellisuutta suuremmilta.

ASR etenkin pyrkii siihen, että erot harman targetiin nähden näyttäytyvät mahdollisimman suurina.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
@pappatech Miten muuten toimii Verite C sun korvilla? Niissähän soi 3–4 kHz alue hieman hiljempaa, mutta on sitten korkeahko piikki 5,5 kHz alueella.
Tuota viiden kilohertsin aluetta kuvattiin "crunch" alueeksi jossain kuvassa, jossa oli koitettu havainnollistaa, miltä mikäkin taajuusalue kuulostaa. En valitettavasti löydä nyt tuota kuvaa, mutta tuolta se piikki just minusta kuulostaa. Särökitaroiden särön korostuminen se kaikkein ilmeisin juttu tuolla alueella itselle ja kuuluu toki muutenkin yleisenä terävyytenä ja tarkkuutena.

En tiedä onko se just tuo alue vai mikä, kun tekee sit soundista itelle sopivan huonolla matskulla vähän räikeän tai rasittavan. Ja vähän nuo LCD-3:sta eroaa siinäkin, miten LCD-3:t voi pistää päähän melkein missä tilanteessa hyvänsä ja kuunnella taustalla rennosti, kun taas Veriteillä tulee vähän semmosta "liikaa informaatiota" fiilistä, jos ei oo tarkoitus keskittyä musaan sataprosenttisesti.

Mut kyllä noilla molemmilla paikkansa on. LCD-3 on ollut semmonen laid back -luuri töiden lomaan ja Veriteillä sit enemmän kuunnellut kuunnellut. Kun jaksaa keskittyä, niin kyllähän se Veriten mukavasti potkaiseva ja innostava soundi toimii hienosti.

@pappatech Jos tuo 2-4khz rajoittaa volyymin niin kyllähän se tosiaan sitten basso jää alemmaksi. Olet oikeassa. Nyt ajateltuna maltillinen hintaero lcd-5 ja lcd-4 välillä on ihan looginen. Ehkä Audezekin ajatteli ne vaihtoehdoksi toisilleen.
Tuosta oli vähän ristiriitaista infoa, että meinasivatko ylipäätään jättää nelosta vielä mallistoon.. Toivottavasti eivät lopettaisi valmistusta, koska ois tota kiva päästä halutessaan testaamaan tulevaisuudessa, jos mielenhäiriö iskee.

Ja joo, en itse asiassa ajatellut aikaisemmin tuota, että tottahan toki bassotaajuudet korostuu volan noustessa, mutta tuo liian kirkas yläkeskialue tekee meikäläiselle kyllä sen, ettei pysty volaa nostamaan. Tai ainakaan kuuntelemaan muuta kuin väkisin sen jälkeen. Ei oo enää kovin nautinnollista kuuntelua se :D
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
^ Tuosta kun vielä jaksaisi tehdä suomalaisen version hyvillä sanavalinnoilla.

Myönnän katselevani tuota välillä itsekin.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Taisin löytää sen omankin kuvani. Tuossa hauskana lisänä eri instrumenttien skaalaa.




Ja muistinpa näköjään väärin tuon "crunch" alueen. Se jää tuossa kuvassa alle 5 kilohertsin. "Edge" alueena kuvattu tuossa viiden kilohertsin tienoo, mutta tosiaan Veriten soundissa korostuu meikäläisen korviin nuo em. jutut ihan samalla tavalla kuin huomasin Genen Ones-monitorien kanssa ekaa kertaa niitä kuullessa.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Lähdettä tuntematta sen paremmin, onko tuo suhteessa mihin referenssiin? Kuvaako 0db kenties Harmania tuossa vai jotain muuta?
DYI-audio-heavenistä siis tuo kuva, ja tommonen teksti vaan ennen tuota kuvaa:

Frequency response (tonal balance) is the most sound-determining aspect of headphones. A horizontal line shows audible neutral response in the plots on this website. Deviations in different severities at different frequency bands have an effect on the sound character.
The bigger the deviation the stronger the effect.
Below an aid to help determining the sound character of headphones with relation to the frequency response.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
En tiiä oisko jossain semmosta juttua mikä selittäisi hyvin niitten eri tavotevasteiden eroja (Harman, HEQ, hpn yms). Hankalaahan tuo on kun edes asr:n käyrä ei taida olla puhdas uusin Harman vaan siihen yltääkseen kai pitää vielä olla vähän enempi alimpia bassoja. Crinaclella on oma preference curve, oisko oratoryllakin ja en nyt muista perustuuko Sbaf käppyrä vain yhden jäsenen käsitykseen neutraalista vai oliko se joku yhteisprojekti.

En tykkää tuosta asr:n ehdottomuudesta sen suhteen että pitäis käyrälle täysin osua tai se on sitten game over. Tykkään kuitenkin tuosta esitystavasta että siinä näkyy selkeästi pienet erot. Heddphone on hyvä esimerkki.
HEDD HEDDphone Measurements Headphone Frequency Response (1).png

Tuossa näkyy hyvin tuo 600hz-1000hz kummallisuus mikä mun mielestä kuuluukin äänessä tehden siitä hieman loudnessmaisen. Headphones.comin mittauksessa se on saatu siloiteltua pieneksi poimuksi johon ei niin kiinnitä huomiota
HEDDphone_HEQ.jpg

Toisaalta tuo asr:n esitystapa on tosiaan liiankin "tarkka". Ei Amir itsekään osaa aina tulkita mikä möykky missäkin on merkityksellinen ja missä on oikeasti jotain outoa.

Leikin vähän rew:llä. Yhdestä mittauksesta tehty heq,hpn,sbaf,raw ja skaalausta muutettu kuvien välillä. Kaikki on kuitenkin siloteltu samalla 1/12 octave smoothingilla.
bbs1.jpg
bbs2.jpg
bbs3.jpg
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Tuossa on yks veto, joka on Veritellä aika, no.. karmea :D Tommonen räkäinen miksaus ei oikein natsaa Veriten kanssa.



Sitten taas tiettyä matskua nää vähän niin kuin elävöittää. Dream Theaterin Awake toimii tosi hyvin, samaten vaikka nyt Soilworkin The Panic Broadcast. Molemmat levyt minusta miksaukseltaan pikkaisen tummempia ja rauhallisempia. (muoks. tai oikeastaan kitarasoundin osalta tummempia ja rauhallisia, mutta kitarathan noissa on molemmissa melkein pääosassakin).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Ei tuo Awake ole niin tummasoundinen kuin Metropolis Pt.II Scenes From A Memory. Tuota levyähän jotkut käyttää kuulokkeita testatessaan, en kyllä ymmärrä miksi kun rummut on miksattu niin taustalle.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
^ Awakella on vielä levyllinen hyviä biisejä, noissa Falling Into Infinityn jälkeisissä ei oikein enää oo, niin ei juuri jaksa kuunnella. Tuo kyseinen kyllä menee vielä jotenkuten.

muoksista. ja huom, en testaa luureja vaan kuuntelen musiikkia :D

toinen muoks. Toolin Aenima ja Nirvanan Nevermind taas sellaisia, että mieluummin noita LCD-3:lla kuuntelee niin kuin tuo Cornellin vetokin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
^ Awakella on vielä levyllinen hyviä biisejä, noissa Falling Into Infinityn jälkeisissä ei oikein enää oo, niin ei juuri jaksa kuunnella. Tuo kyseinen kyllä menee vielä jotenkuten.

muoksista. ja huom, en testaa luureja vaan kuuntelen musiikkia :D
Juu minäkin kuuntelen musiikkia, kunhan vaan kommentoin joutessani. :speechless:
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Juu minäkin kuuntelen musiikkia, kunhan vaan kommentoin joutessani. :speechless:
Kaikessa rauhassa, sitä vartenhan nämät voorumit on :) :thumbsup:

Vähän vaan matsku taas vähissä, kun ei jaksa aina samoja biisejä / levyjä pyöritellä. Kattelin sattumalta jonkun tuottajan top 10 -listan parhaista Drop D -vireessä soitetuista biiseistä, niin niistä löytyi jotain ihan mielenkiintoista. Mm. Filter -nimisen orkesterin Short Bus -levy (1995).

Ja kai tää Verite vaan putkilla soi parhaiten. Oon nyt pari päivää soitellut tämän Teacin UD-501:n kautta ja vaikka tää ehkä pykälän miellyttävämmältä soundaa kuin ADI-2 fs, niin kyllä nuo putket vaan vie voiton.

Jos ois Nodessa yks digitaalinen ulostulo lisää, niin saisin kolme eri systeemiä siihen kiinni, mutta nyt joutuu vaihtelemaan optista Teacin ja ADI-2 fs:n välillä, kun toinen, jäljelle jäävä digilähtö menee Genelecin kajarisysteemille.

Liekö noita ois jotain digitaalisia switchejä olemassa, joilla pääsis johtojen venkslaamisesta, mutta ei jotenkin houkuta änkeä mitään tuollaisia signaalitielle. Ainakaan mitään markan purkkeja.

muoks. ja testatahan pitäs vielä Toraudio Teacin dacista syötettynä, mutta hirvee mönkiminen noiden vetojen kanssa, kun menee tuolla tasojen yms. takana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
@pappatech Taidanpa kokeilla noita samoja biisejä mun Veritellä, koska mulla on kuitenkin ihan eri kuuntelulaitteet. Raportoin myöhemmin, miltä noi musta kuulostaa.

Tänään sain lainaan Focal Stelliat, joten pian tulee Veritestä vihdoin pitkä arvostelu vertailun kera. Katsotaan, onko tämäkin jo moden mielestä liikaa mainostamista. :D
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
@pappatech Taidanpa kokeilla noita samoja biisejä mun Veritellä, koska mulla on kuitenkin ihan eri kuuntelulaitteet. Raportoin myöhemmin, miltä noi musta kuulostaa.
Jes, testaa ihmeessä. Minähän oon, varmaan jo kohta tunnettu, silkkikorva :D Ja huom. nuo kommentit trankkuvahvarikuunteluiden jälkeen.

Nyt pyörii tuo Toolin Aenima, mutta Toraudion putkilla, eikä tää ehkä niin paha enää ole. Volatasot ei oo kyllä välttämättä sinne päinkään samat, mutta kummiskin..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Meikäläiselle iski himo hommata Avantone Planarit kun luin arvosteluja. Harmi vaan kun en ymmärrä toistokäyristä enempää kuin pässi tähdistä. Miten lie nuo tämän perusteella vertautuu näihin meikäläisen halpiksiin.
Screenshot 2021-09-25 at 19-30-04 Oratory Grapher Headphones.png
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Meikäläiselle iski himo hommata Avantone Planarit kun luin arvosteluja. Harmi vaan kun en ymmärrä toistokäyristä enempää kuin pässi tähdistä. Miten lie nuo tämän perusteella vertautuu näihin meikäläisen halpiksiin.
Ihan asialliselta noiden vaste ainakin näyttää. Vertasin nopsaan LCD-3:een noita, niin parisen desibeliä vähemmän bassoja (alle 100hz), mutta suhteellisen suorana tuntuu menevän pohjaan. Lisäksi nelisen desibeliä enemmän energiaa ~2,5kHz - 3,5kHz ja ~4-5kHz. Saattaa olla vähän kirkkaampi, terävämpi ja kuulijaa lähempänä noiden perussoundi Audezeen verrattuna.

Joku noita kuullut saattaa osata sanoa vähän paremmin noiden soundista, mutta ite en tyrmää ainakaan vasteen perusteella :D
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Jes, testaa ihmeessä. Minähän oon, varmaan jo kohta tunnettu, silkkikorva :D Ja huom. nuo kommentit trankkuvahvarikuunteluiden jälkeen.

Nyt pyörii tuo Toolin Aenima, mutta Toraudion putkilla, eikä tää ehkä niin paha enää ole. Volatasot ei oo kyllä välttämättä sinne päinkään samat, mutta kummiskin..
Ei huolta, sillä mulla on itselläni flunssan vuoksi korvat vielä osittain lukissa ja joudun kuuntelemaan hieman normaalia kovemmalla äänenvoimakkuudella.

You know my name on kieltämättä paikoin hieman raskas kuunnella, mutta Bifrost + RebelAmp combolla meni kyllä hyvin. Mainitsemasi Soilworkin levy sen sijaan kuulosti näillä laitteilla tosi hyvältä. Toolin Aenima kuulostaa myös hyvältä, mutta ehkä paikoin liian läsnäolevalta preesens-alueelta.

Kuuntelin samoja biisejä myös Stellialla. Voisi ehkä tiivistää niin, että Verite C tuo enemmän esiin bassokitaraa ja rumpuja ja Stellia puolestaa kuulostaa paremmalta sähkökitaroiden osalta. Stellian äänikuva on kyllä niin pieni, että paikoin alkoi jo ahdistaa etenkin kun ylämidit on melko kirkkaat ja in your face. :hmm: Stellialla myös rumpujen lautaset kuuluu paikoin hieman liian ilmavina mun makuun - ei silti mitenkään korvia raastavasti ja tossakin voi äänikuvan koko enemmän häiritä. Chris Cornell oli esim. Stellialla parempi.

Tämä bändi kuulostaa Veritellä erinomaiselta. Basso, kitara, rummut, laulu - kaikki toimii! Tässä on melko kuuluvat lautaset, joten kirkkaammilla kuulokkeilla menee jo aika säihkyväksi.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
868
Täytyypä itsekin testailla noita levyjä. Alestormin No Grave but the Sea voi olla vähän rujon kuuloinen levy myös, etenkin avausraita. Opethin Credence kuulostaa puolestaan pirun hyvältä Veriteillä.

Itse tuli vaihdettua Universe lambskin padit ekan päivän jälkeen, ja kivasti tuli lämpöä ääneen lisää. Pitää kokeilla Auteur padeja taas kun on ehtinyt tottumaan kunnolla kuulokkeisiin.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Tämä on pelottava kuva oman rahankäytön suunnittelun vuoksi. Sinulla on toki reilu 2v. etumatkaa harrastuksessa, mutta tietääpähän mitä kaikkea on tulossa :D
Hah, pelkkää alamäkeä tiedossa (toivottavasti vain lompakolle). :D

Onneksi Stelliat ja HD6XX:t on vaan lainassa, mutta toisaalta kuvasta puuttuu mun Atticukset ja ATH-WP900. Tulee kyllä arvostelujen jälkeen myytyä ainakin yhdet Zmf:t. :)
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 307
Tuossa on yks veto, joka on Veritellä aika, no.. karmea :D Tommonen räkäinen miksaus ei oikein natsaa Veriten kanssa.



Sitten taas tiettyä matskua nää vähän niin kuin elävöittää. Dream Theaterin Awake toimii tosi hyvin, samaten vaikka nyt Soilworkin The Panic Broadcast. Molemmat levyt minusta miksaukseltaan pikkaisen tummempia ja rauhallisempia. (muoks. tai oikeastaan kitarasoundin osalta tummempia ja rauhallisia, mutta kitarathan noissa on molemmissa melkein pääosassakin).
Tosiaankin aika räikeä miksaus, TH900llä aivan jäätävän kuuloinen...... Focal Cleareilla just ja just "menetteli":)
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
19
Ihan sama ostaa uudet, tulee halvemmaksi kun ei tartte veroja ym. kuluja maksaa. Toisaalta tilasin ksc75 jotka tökkään porta pron pantaan kun semmoinen ylimääräisenä löytyy.
Minkä väriset ne KPH30i -kuulokkeet on? Voin ottaa pois kuljeksimasta, jos niille ei ole käyttöä
Edit: Ja kuva katkenneesta kohdasta olis kiva:)
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 567
Piuhat sen sijaan kilpailee huonoudessaan tasaväkisesti Hifimanin kanssa. :lol:
Joo, noista on kuulunut muiltakin omistajilta soraääniä, että olisivat luokattomat.

Ite oon katellu käytettyä Forzan johtoa, kun keikkuu toisella foorumilla myyntiosiolla, mutta on kyllä justiinsa niin välimallin mitta (2m).. Tähän työpöydälle turhan pitkä ja olkkariin taas just ehkä puoli metriä, metrin liian lyhyt, että toimis nykyisellä huonejärjestyksellä mukavasti. Kyllä minä tuollaisen jossain kohti testaan, sen verran jääny kiinnostamaan, mutta ehkä pitää vaan sitten maksaa täysi hinta ja ottaa sellaisen mittaisena, että pystyy käyttäänkin kunnolla.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Täytyy Focalia puollustaa vähän, niiden johdot on erittäin huonoja käytettävyydeltään mutta korkalaatuisen oloisia. Hifimanit on paskoja sekä käytetävyydeltään että laadultaan.
Tosta oon kyllä samaa mieltä! Kummatkaan ei vaan pahemmin taida kulua, kun niitä ei tee mieli käyttääkään. :) Ehkä osittain turhaa valittaa jostakin piuhasta, mutta jos sen käyttö ärsyttää joka kerta, voisi ajatella, että valmistajalla olisi parannettavaa.
 
Liittynyt
11.03.2021
Viestejä
151
Täytyy Focalia puollustaa vähän, niiden johdot on erittäin huonoja käytettävyydeltään mutta korkalaatuisen oloisia. Hifimanit on paskoja sekä käytetävyydeltään että laadultaan.
Ostin tänään käytetyt Clearit ja enpä ole aiemmin törmännyt näin tönkköön johtoon. Varmaan paljon sitä sisäistä kauneutta varmaan ja isot luut ja sillain,
 
Liittynyt
15.03.2021
Viestejä
659
Mitkä ois hyvät kuulokkeet 200€ budjetilla pelaamiseen ja musiikin kuunteluun tietokoneella?
 

Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Mitkä ois hyvät kuulokkeet 200€ budjetilla pelaamiseen ja musiikin kuunteluun tietokoneella?
Pelaamiseen itse suosin avoimia kuulokkeita mutta noita ei välttämättä kannata ostaa jos on meluisa tila tai haittaa äänten vuotaminen kuulokkeista huoneeseen.

Avoimista vaikea keksiä parempaa tuohon hintaluokkaan kuin Hifiman HE400se. Varsinkin jos nostaa Equalizer APO:lla alapään kuntoon mikä on hyvä tehdä käytännössä kaikille avoimille kuulokkeille. Jos ei EQ hommat nappaa niin Philips Fidelio X2HR voisi olla hyvä myös, niissä on tuolla alapäässä energiaa aika paljon enemmän mutta ei muuten kyllä pärjää Hifimaneille mielestäni.

Suljetuista voisi harkita AKG K371 tai Beyerdynamic DT 770 Pro.
 
Liittynyt
15.03.2021
Viestejä
659
Pelaamiseen itse suosin avoimia kuulokkeita mutta noita ei välttämättä kannata ostaa jos on meluisa tila tai haittaa äänten vuotaminen kuulokkeista huoneeseen.

Avoimista vaikea keksiä parempaa tuohon hintaluokkaan kuin Hifiman HE400se. Varsinkin jos nostaa Equalizer APO:lla alapään kuntoon mikä on hyvä tehdä käytännössä kaikille avoimille kuulokkeille. Jos ei EQ hommat nappaa niin Philips Fidelio X2HR voisi olla hyvä myös, niissä on tuolla alapäässä energiaa aika paljon enemmän mutta ei muuten kyllä pärjää Hifimaneille mielestäni.

Suljetuista voisi harkita AKG K371 tai Beyerdynamic DT 770 Pro.
Kiitos vastauksesta :). Pitänee tutustua noihin hifimaneihin. Miten avoimien ja suljettujen luurien äänenlaatu eroaa?
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
100
Beyerdynamic DT990 palveli nimenomaan pelikäytössä pitkään meikäläistä. 770 käyttää monet "prot" myös joten ei voi mennä silläkään vikaan.
 
Liittynyt
11.03.2021
Viestejä
151
Beyerdynamic DT990 palveli nimenomaan pelikäytössä pitkään meikäläistä. 770 käyttää monet "prot" myös joten ei voi mennä silläkään vikaan.
DT990 Pro:lle täältäkin ääni. FPS peleissä aivan lyömättömät. todella hyvin paikantuu vihulaiset. Musiikkiakin kuuntelee mielellään taajuuskorjauksella. 770 ei niin hyvä pelailuun ainakaan tuon soundstagensa puolesta, Muuten aivan loistavat nekin, ja Bayerdynamic on kyllä tehty kestämään käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Vähän OT mutta tuli tilattua ZMF:ltä co-pilot padi ja just hain DHL:n automaatista sen. Muuten mukava mutta ne lähetti sen perus pilot-padin eikä tuota co-pilottia minkä tilasin :D
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Juu laitoin s-postia sinne heti ku sain paketin auki. Oletan että lähettävät toisenki, usko että vanhaa ny pitää jenkkeihin alkaa takas laittaan.

Mutta hauska vaikutelma jää kyllä heti kättelyssä vaikkei mikään kallis ostos toki kyseessä ole; kaks vaihtoehtoa ja ne kusee senki :D
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Mulle kävi hieman vastaavasti kun Hart Audio Cables unohti mun paketista puolet adaptereista. Sitten ei ollutkaan koronan takia normaalin postin rahtilentoja jenkeistä Eurooppaan, joten odotin toista pussukkaa lähes 3kk.

Tuskinpa tota väärää pilottia olis rahtikulujen takia kenenkään kannalta järkevää lähettää takaisin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 537
Viestejä
4 165 809
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom