Olloaudio S4R:t nyt olleet vajaan viikon käytössä ja jkv kerennyt näitä kokeilemaankin.
Oma mielipiteeni, ns. MiniReview, seuraa, mikäli tästä on jollekulle hyötyä

. Kyseessä toki täysin subjektiivinen mielipide.
Viikon aikana kokeilu sisältänyt lähinnä
musiikin kuuntelua (nyt tällä viikolla vain vähän 70-luvun progea, rauhallista chillailumusaa sopivilta nettiradioilta ja jkv fuusiojazzia ja vähän rauhallisempaakin jazzia) sekä jkv
toimintapelien (3rd person shooterien tällä kertaa) pelailua.
Näissä käytöissä olen huomannut sen, että suljetuiksi kuulokkeiksi minusta aika
tasapainoiset, varsinkin siinä mielessä että
bassoa ei ole liikaa. Monissa suljetuissa kuulokkeissa mitä olen päässyt erinäisissä liikkeissä kokeilemaan, on bassoa todellakin "vähän" liikaa (ilmeisesti kohderyhmänä on Eurodance, rap ja muun
*put*teh*base*to*teh*MAX* -musiikin fanit?
Anteeksi stereotypisoinnista!). Näissä näin ei ole, eli
bassopää ei hypi liikaa esiin (mikä nyt ylipäätänsä on usein suljettujen "ominaisuus" tai ongelma"), ja muutenkin ihan
tasapainoisen oloiset taajuusvasteeltaan omiin korviin. Jkv bassoa on toki enemmän kuin aiemmin käytössä olleissa DT 990 Pro:issa (puoliavoimet). Noihin kuulokkeisiin omat korvani ovat siis viime aikoina lähinnä tottuneet. Laitteisto jolla käyttö on tapahtunut, on muuten tismalleen sama kuin DT990Pro:illa (250Ohm), toki ulostulon voimakkuus säädetty sopivaksi näille (30Ohm?).
Nämä ovat suljettuina tietenkin
jkv hiostavammat kuin avoimemmat kuulokkeet, mutta tämäkään ominaisuus ei tällä kertaa haittaa. Joissakin suljetuissa kuulokkeissa hiostavuus on niin ahdistava ominaisuus, ettei niitä voi käyttää edes 5-10 minuuttia, saatti pidempään, paitsi jos on pakko (esim. äänityspuuhissa?). Näitä ei voi ihan yhtä helposti unohtaa korville kuin puoliavoimia DT 990Pro:ita, mutta
1½-2h sessioissakaan hiostavuus ei tule ongelmaksi. Pidempiä sessioita nyt ei ole tullut pidettyä. Muutoin ergonomisesti ainakin allekirjoittaneelle "riittävän mukavat", ts. en oikein osaa hakea / löytää mitään valittamisen aihetta.
Nämä
eristävät ääntä ympäristöstä jonkin verran, mutteivät täysin, mikä nyt oli sellainen ominaisuus mitä olin hakemassakin. En oikein osaa verrata eristävyyttä muihin suljettuihin, koska sellaisia en ole omistanut. Riippuen käyttötarkoituksesta sitä voi haluta enemmän tai vähemmän (jolloin katsoisin ehkä avoimia kuulokkeita, esim. OlloAudion sisarmallia tai S4X:ää).
Negatiivista:
Sangan metalliosa "soi", jos joku sitä rämpyttää. Mikäli kuulokkeiden kanssa on tarkoitus liikkua, ja sanka saattaa kolahdella johonkin käytön tiimellyksessä, tämä "ominaisuus" voi olla pahimmillaan ns. dealbreaker joillekin

. Soimisen saa toki lakkaamaan esim. pitämällä kämmentä hetken sangan päällä. Jos näin ei tee, se jatkuu todella pitkään (>10 sekuntia), ja kuullostaa vähän bassokielen näppäisyltä - ja voi olla todella häiritsevää kesken kuulokkeiden käytön.
Hmm muuta?
Johdoksi haluaisin mielellään spiraalilla olevan vaihtoehdon. OlloAudio ei sellaista tarjoa tällä hetkellä. Plussaa toki se että johto on helposti vaihdettavissa (2x2.5mm monojack molemmissa puoliskoissa). Muutenkin
OlloAudio mainostaa näitä helposti huollettaviksi, joskin näiden purkamiseen ei ole tietenkään ollut vielä tarvetta.
Mukana tulee
nahkapussi johon kuulokkeet voi laittaa suojaan, ja
3.5mm -> 6.35mm adapteri.
p.s. jos joku löytää netistä 2x2.5mm (mono; kuulokkeisiin sopiva "haaran" kohta) -> (3.5mm) stereoplugijohdon spiraalilla, niin sellanen olisi ihan kiva.
EDIT: Korostuksia. Aiemmin kirjoitusvirhettä ja pari (merkityksetöntä) selvennöstä.