Kyselin tämmöistä joku aika sitten ja vastauksista ymmärsin ettei jatkojohto tai haaroittimet ole oikein hyviä tuommoisessa kohteessa kun voi tulla liikaa kuormaa joko rasialle tai sulakkeelle. Laskeskelin että yhteen rasiaan, jossa paikka kahdelle pistokkeelle voisi helposti tulla 3500-4000 W kuorma, jos siihen laitettaisiin jatkojohdon avulla kaikki sitä rasiaa tavallisesti käyttävät vermeet kiinni (kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin) ja päälle yhtä aikaa, enemmänkin jos joskus jaksaa vetää voileipägrillin kaapista. Eli vähintään riskirajoilla mennään ja niinpä töpselien vaihtelu on jatkunut, jottei olisi koskaan kiinni enemmän kuin kaksi konetta kerrallaan.
Sainpa nyt sitten "loistoidean"... onkohan olemassa sellaista haaroitinta, joka jakaisi yhden töpselinpaikan kahdeksi, kuitenkin niin että haaroittimessa olisi jonkinlainen kytkin, jonka asennon perusteella vain toinen haaroitettu paikka olisi käytössä? Siis koko rasiaa käyttäisi edelleen max 2 laitetta kerrallaan, mutta johdot saisivat olla kiinni ja töpselien vaihtamisen sijaan homma hoituisi jonkun napin painamisella tai vivun vääntämisellä.
Äkkiä en netistä löytänyt, joten onko tuommoisia lainkaan? Ja jos tuommoinen olisi vielä laillinen, olisi tietty tärkeää. Arvaatte varmaan että olen kyllästynyt vaihtelemaan töpseleitä kun näin pitkään jaksan töpseleistä kirjoittaa...