Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

Mistä sen todellisen lähtöpainon josta turvotus on poissa tietää? Niin ei mistään, jos on syöty mitä on mieli tehnyt.

Kyllähän kehonkoostumusmittaukset antaa rasvan lisäksi nestepitoisuuksiakin, voi seurailla ennen/jälkeen ensi viikkojen (jos turhaa aikaa). Saa siis jotain osviittaa. Mut jos tarkan haluaa niin se on päästävä/mentävä liikuntabiologian laitokselle koehenkilöksi.

Mut siis joo karkeesti 1/3 vettä ei-elintoimintojen-kannalta-oleellisen varastorasvasolun sisällöstä. Ja sitä oleellista rasvaa on kropassa salesti alle 10 %.

Eli jos sulla on rasvamassaa vaikka 30 kg (mikä ei monelle näytä olevan ongelma) niin se monta kiloa nestettä lähtee kyllä hyvistä varastoista ulos.

Sehän on toki hyvä siinä mielessä, että mitä enempi rasvaa(ja nestettä) niissä kropan miljoonissa rasvasäkeissä on, sitä nopeammin kroppa antaa luvan polttaa rasvaa eli merkittävässä ylipainossa sitäkin voi tapahtua pirun kovaa tahtia (rasvaa 1-2 kg/vko mistä voi joku normaalipainoinen kiristellessään/viimeistellessään vaan haaveilla jäädessään 0,25-0,5 kg/vko nurkille) nesteen poistumisen ohessa. Eli lihavien ei kannata masentua, ottaa tuonkin vahvuutena.

Kelatkaa miten monimutkanen ihmiskroppa on kun sen viestintäjärjestelmät tietää tasan tarkkaan varastoidun rasvan tilanteen ja antaa sen mukaan lupaa paljonko saa lähteä helposti ja nopeasti. Ja siinä on myös sisäänrakennettuna kello jonka täyttyessä tulee kapulaa rattaaseen eli rasvanpolttoahan ei voi oikeesti jatkaa loputtomiin tai toki yrittäähän voi mut ei onnistu (fysikaalinen fakta, vaatii taukoja ja "kevyitä viikkoja" eli jos nyt joku meinaa polttaa rasvaa pidempään ku puoli vuotta yhtä soittoa niin älä hulluttele ku vituks menee ellei pidä parin kk taukoa välissä esim. ylläpidolla tai pikku plussilla. Painoahan voi toki tiputtaa pidempäänkin, mikäli tykkää lihasta poltella kitudieeteillä).
 
Ottasin ite varmaan vaan protsujuomaa(sellaista jossa on myös hiilareita) isosta pussista (4kg..) tai sitten palautusjuomaa jossa on protsku+hiilari. Isoja säkkejä kerrallaan niin pysyy kustannukset kurissa. En kans oikein näe tarvetta pelkästään hiilaritankkaukselle.

Mun mielestä eka lause vaan tueksi jos ei muuten saa helposti riittävästi+säännöllisesti prodeannoksia. Kotona jumppailee ylipainoisena niin ei sitä kuitenkaan niin pitkään ja kovaa treenaa, että pussista tarvis proteiinihiilaripalkkaria, kun ei tarvitse oikeat urheilijatkaan (kun syövät esim. banaania tms.). Hiilarijauheelle mun mielestä tarvetta vaan jos on äärimmäisen kovan treenin/suorituksen jälkeen kiire saada varastot täyteen seuraavaa suoritusta varten, tai jos ongelmia saada ittellensä massaa muutoin. Rahan tuhluuta siinä mielessä, että hiilarijauheessa ei oo mitään kuitua/ravinteita vs. aiemmassa viestissäni luettelemani luonnolliset hyvät hiilarilähteet.

Eka perusruokavalio, lepo ja treeni kuntoon niin se on 99,9 % ja sit jos on liian rikas niin sitte jotain muutakin lisäravinnetta ku kreatiini tai heraproteiini.
 
Tottahan toki. Ja olet oikeassa, että ehkä nyt jostain 130kg lähtöpainoista iso tiputtelu ei tartte lisäproteiinia, eikä kyllä mun mielestä sitäkään vähää lisähiilaria mistä koko kommentti lähti. Ainoa etu voisi olla, että minimoisi paljonko lihasta lähtee muun painon pudotuksen ohessa. Mutta ehkä se ensimmäinen prioriteetti tuossa tilanteessa on pelkkä painonpudotus ja voi sitten myöhemmin miettiä lihaskasvuja. Ehkä kommentoin yleisemmin lisäravinteita ns. normaalitreenitilanteessa.

Itsellä ainaki vähä ongelmia saada tarpeeksi protskua ilman lisäravinteita ja koetan saada sen 2g x 80kg eli ~160g päivässä. Eilen ostin juuri Whey 80 4kg hintaan 64e, mielestäni ns. euro suhteessa proteiinigrammaan aletaan olla jo hinnoissa, että ei tämä nyt mitään rahan tuhlaamista tai "liian rikas" meininkä ole - enkä paljon halvempaakaan proteiininlähdettä kaupasta keksi. 20g annos 40snt, jonka voi valmistella minuutissa ja juoda vaikka treenin aikana. Itsellä ainakaan ole kummoista ruokahalua juuri treenin jälkeen tai intoa alkaa valmistella kovin montaa ateriaa päivisin, joten lisäprotsku on loistava lisä.
 
Eilen ostin juuri Whey 80 4kg hintaan 64e, mielestäni ns. euro suhteessa proteiinigrammaan aletaan olla jo hinnoissa, että ei tämä nyt mitään rahan tuhlaamista tai "liian rikas" meininkä ole - enkä paljon halvempaakaan proteiininlähdettä kaupasta keksi. 20g annos 40snt, jonka voi valmistella minuutissa ja juoda vaikka treenin aikana. Itsellä ainakaan ole kummoista ruokahalua juuri treenin jälkeen tai intoa alkaa valmistella kovin montaa ateriaa päivisin, joten lisäprotsku on loistava lisä.
Hinta-asia ei liene niin yksioikoista kun otetaan peliin eri tuotevalmisteiden mahdolliset eri imeytymistekijät (+muut ravintoaineet, mitä saa munista/lihasta/kalasta/pavuista/linsseistä/ym. tuotteista, niitähän ei ole piirun vertaa herajauheessa). Tuoreen kananmunan proteiinista suolistossa imeytyvyys ihmisessä ylivoimaisesti suurin vs. kaloissa/lihoissa tai varsinkin kasvikunnan prodetuotteissa. Sinällään puhdas ainakin "tutkimushera" on kai ajanhetkellä x munien tasolla mutta veikkaan säilötyn yksipuolisesti käytetyn tusinahalpamuovikassiherajauheen olevan silti oikeasti imeytymismäärältään ei-niin-korkeaa kastia myös (varsinkin pitkäaikaisesti käytettynä jos tulee yhtään mitään suolistovaikutuksia, pieruheraksikinhan moni sanoo). Nuohan tehään maitotuotannon jätteistä kuitenkin elikkä aineksia hillotaan ympäri maita ja mantuja, vaikka toki onhan niissä sisältöä silti. Mitä siinä sitten tapahtuu imeytyvyydelle, kun aikaa kuluu ja sitä heraa jatkojalostellaan moneen kertaan / kuivaillaan ja suodatellaan. Maalaisjärjellä ajateltuna tuoreet puolukat on ravinteiltaan parempia ihmiselle vs. jauhoksi jauhetut kuivatut ja pari vuotta muovipussissa olleet. TOKI, onhan nuo broilerfileet ym. myös valtaosa pumpattu täyteen suolavesipaskaa jne... Kananmunia/kalaa kun ostaa, niin ne on varmaan aika lailla harvoja elukkaperäsiä, mitä ei oo päästy pilaamaan jollain kummallisilla täyteaineilla. Lihojakin saa katella aika tarkkaan.

Käytän toki ittekin Whey100 (Star Nutrition, naturell/maustamaton, kaikki muut on lopulta hirveetä skeidaa vaikka kuin maistuis hyvältä ekalla kerralla) silloin tällöin treenin päälle 1 skuuppi, mutta paljonhan noissa on tutkailemattomia pointteja ja voinee kuormittaakin kroppaa esim. suuri kemiallinen hapenkulutus. Ei näissä turhaan ole kuitenkaan sitten tutkittu munuaispotilaille soveltuvuutta jne.. Kuinka moni heraproteiinin suurkuluttaja mahtaa miettiä kehon pH-tasapainoa? Nojoo... Ja nuorille innokkaille jonneille jauheet voi tuoda vaikka huomattavan placebovaikutuksen siltikin kun ovat niin innoissaan ennen/kesken/jälkeen treenin euron bisfenolisheikkereitä heiluttelemassa. Ei voi tehdä hyvää, jos vuosikausia vetelee 3 annosta päivässä.

Ilman muuta laadukkaalla harjoituksen jälkeen nautitulla runsaasti kaikkia välttämättömiä aminoja sisältävällä ravinnolla on tärkeä merkitys, mutta liioitella ei parane ja LAADUKAS ruoka lienee aina parempi vaihtoehto ku jauho. Toki jos syö paskaa tai ei syö ollenkaan, niin heraskuuppi-pari toimii helposti laadukkaimpana siihen hetkeen. Hyvästä ruuasta saa toki muutakin nautintoa kuin ravinneaineet, herajauheen jälkeen mulle ei tuu ainakaan ikinä hyvä mieli, eikä se hivele silmiäkään.

No semmonen mielipide/avautuminen taas :D
 
En halua pilata juhlia ja jeesustella mutta kai tiedätte polyesterin mahdolliset haitat varsinkin alusvaatteissa?

”According to a study by the National Institutes of Health, polyester underwear has been found to be a 100% effective contraceptive for men. Also, polyester underwear may cause miscarriages in women and impotence in men and may also cause infertility, sterility, insomnia, heart, liver, kidney and skin ailments. This kind of fabric is also very bad for the environment.”

Mielestäni polyesterilla on paikkansa tietyissä urheiluvaatteissa joissa vaaditaan kestävyyttä ja elastisuutta mutta en käyttäisi jatkuvasti siitä tehtyjä alusvaatteita. Ongelma ei tietenkään ole päällysvatteissa muuten kuin ympäristön kannalta.

Kannattaa pestä polyester-vaatteet erillään eikä varsinkaan samassa puuvillaisten alusvaatteiden kanssa. Muuten tarttuu mikromuovia.
...säilötyn yksipuolisesti käytetyn tusinahalpamuovikassiherajauheen..pari vuotta muovipussissa olleet. TOKI, onhan nuo broilerfileet ym. myös valtaosa pumpattu täyteen suolavesipaskaa jne... Kananmunia/kalaa kun ostaa, niin ne on varmaan aika lailla harvoja elukkaperäsiä, mitä ei oo päästy pilaamaan jollain kummallisilla täyteaineilla. Lihojakin saa katella aika tarkkaan.
Nojoo... Ja nuorille innokkaille jonneille jauheet voi tuoda vaikka huomattavan placebovaikutuksen siltikin kun ovat niin innoissaan ennen/kesken/jälkeen treenin euron bisfenolisheikkereitä heiluttelemassa. Ei voi tehdä hyvää, jos vuosikausia vetelee 3 annosta päivässä.
Tuli tuosta ylläolevasta masaf2 viestistä mieleen, hieman aihetta sivuten kun on nyt ollut tämä aihe pinnalla, esim. "Miesten muoti" ketjussa keskusteltiin "muovisista" alushousuista, ja tuossa masaf2 viestissä pisti silmään tuo osuva sanavalinta "bisfenolisheikkereitä". Niin haluaisin herättää seuraavaksi keskustelua mikromuoveista, BPA:sta, ftalaateista yms. ja näiden vaikutuksista kuntosaliin ja painonpudotukseen.

Havahduin tuossa yksi päivä Dr. Rhonda Patrickin (FoundMyFitness) Microplastics podcastia kuunnellessani kuinka paljon itsellänikin oli edelleen muovituotteita käytössä.

Otetaan esimerkkinä kun ostan vaikka lihaa/kalaa/kanaa kaupasta. Ensinnäkin ruoka kaupassa on tietysti pakattu muoviin, mutta tämä nyt ei vielä yllätä ketään ja vaikea sille on tehdä mitään jos asuu kaupungissa. Saatan ottaa vielä kuitin joskus paljain käsin kaupankassalta vastaan. Sen jälkeen tuote siirtyy kuluneelle, muoviselle leikkuulaudalle, josta paistan kyseisen elintarvikkeen halvimmalla mahdollisella non-stick pannulla. Kun ruoka on syöty niin se siirretään täysin muoviseen pakkausrasiaan joka laitetaan jääkaappiin. Näitä muovisia pakkausrasioita käytetään myös uudelleenlämmittämiseen mikrossa ja esim. marjojen pakastamiseen eli ovat aika kovalla käytöllä. Ihan tavan juomavedetkin huuhdotaan kotona näistä masaf2 mainitsemista, usein kylkiäisinä tai korkeintaan muutaman euron maksaneista muovisista sheikkereistä..

Sitten urheillessa muoviset alushousut ja usein suurimmaksi osaksi polyesteristä valmistetut urheilupaidat ovat ihollani hikoillessa. Julkiseen uimahalliin ja saunaan mentäessä uimasandaalit ovat usein muovisia ja allekirjoittanut mukaanlukien on näitä välillä siellä käyttänyt.

Tässä nyt päällimmäiset esimerkit mitkä tuli ensimmäisenä mieleen, varmasti on enemmänkin muovialtistuksia mm. vesijohtoputkistoista lähtien mutta ei nyt mennä ihan niin syvälle.

Mitä tämä kaikki tekee ihmisten hormonituotannolle, syöpäriskille, hyvinvoinnille jne.?

Minkälaisia ajatuksia tämä herätti teissä ja miten olette(ko?) omassa elämässään ottaneet tämän huomioon?
 
En ehkä niinkään tietoisesti, mutta jostain syystä vierastan erityisesti halpoja muovisia juomapulloja/mukeja sekä käytän lasisia ruoan pakkaus- ja tarjoiluastioita.
 
Tässä nyt päällimmäiset esimerkit mitkä tuli ensimmäisenä mieleen, varmasti on enemmänkin muovialtistuksia mm. vesijohtoputkistoista lähtien mutta ei nyt mennä ihan niin syvälle.

Mitä tämä kaikki tekee ihmisten hormonituotannolle, syöpäriskille, hyvinvoinnille jne.?

Minkälaisia ajatuksia tämä herätti teissä ja miten olette(ko?) omassa elämässään ottaneet tämän huomioon?

Siirryin 2023 (kun oli testot niin matalalla, mutta se johtui kovista treeneistä ja kokonaisstressistä ns. sekundäärisenä vaivana kun oli kortisolitkin 550 tjsp) puisiin ja lasisiin leikkuulautoihin + vaan ja ainoastaan lasisiin eväskulhoihin ja lasieen juomapulloonkin. Shakeri on kyllä muovia. Käytän enimmäkseen Prisman bambukalsareita ja puuvillaisia paitoja (treenatessakin ovat parhaita, kun kunnon puuvillaa tai puuvilla/lycra mut jotkut lycrat ihan hirveitä) jne... Juoma- ja ruuanvalmistusveden suodatan (keittiön hanassa ollut suodatin jotain 10 vuotta, ja kyllähän se uskomattoman määrän kaikkea sedimenttiä/savea/rautaa/muovia/limaa/paskaa suodattaa ts. aika musta on likaannuttuaan -> vähentänee sisuskalujen mustumista -> kannan töihinkin päiväkanisterin omaa vettä kotoota). Lisäksi astianpesukoneeseen huuhtelukirkasteeksi 50/50 vesi/etikkaliuos, pyykissä ei käytetä huuhteluaineena myöskään mitään muuta ku etikkaa. Lattiat imuroidaan päivittäin Dyson Gen5detect, ilmanputsareita 3 kpl (2x Xiaomi 2H +1x Electrolux EAP450). Matoissa on siirrytty tekokuitu/-muovimatoista Dysonin hommaamisen myötä tänä vuonna kudottuihin aitoihin puuvilla yms. vs. muovipohjaiset, mikrohiukkasmäärä on laskenut huomattavasti siinä tämän vuoden vaihdoksessa. Dysonilla saa tommosesta Sotka/Asko tekomatosta ihan loputtomasti mikro(muovi)hiukkasia irti vaikka paikallaan pitäs imuria. Vastapainoksi on hyvä hakea kunnon korpimaastosta keuhkoihinsa hyviä mikrobeja tai laavulta noet :D

Tuttu patologi sanoi joskus jo muinoin, että raatoja avatessa näkee kyllä suolistosta heti, että kenellä on kotona käytetty huuhtelukirkasteita tiskikoneessa.

Jos vahingossa/lasikippojen loppuessa on erehtynyt pistämään aamupalan jälkeisen aamu"kahvin" ja iltapäivä"kahvin" siis töihin otettavan marjarahkan IKEAn muoviseen pyöreeseen BPA-vapaaseen eväskippoon, niin kyllä maistuu/haisee muovilta koko rahka sen jälkeen kun on lasiastioita käyttänyt jo 1,5 vuotta -> pakko sitä muovia on silloin suuhunkin eksyä. IKEAn 365-non-stick -paistinpannuja joutuu käyttämään kun ei jaksa valuraudalla turata tai aina ehdi lasi- tai savipadalla ruokaakaan tehdä uunissa, niin pinnoitettua pataakin tulee käytettyä välillä. Koitetaan silti elellä vähin mikromuovialtistuksin.
 
Non-stick aistinpannut on pahemmasta päästä. Mä hommasin keraamisen pannun minkä pitäisi olla parempi. Pyykit pesen pelkällä etikalla ja astiat ruokasoodalla. Aurinkorasva itsetehtyä. Jne jne.
 
Ite en noista muovi, mitä ainetta boxerit ovat , mitä pesuainetta käytän etc. asioista välitä paskan vertaa. Jos ois lapsia näkisin ehkä asiat heitä ajatellen toisin.

Onneksi sentään asun kaukana tehtaiden / katujen jne. saasteista ja pölyistä.. lähes keskellä ei mitään.
 
Alkaa ideat loppumaan laihduttamisen suhteen. Minulla on ollut erilaisia terveysongelmia jo monia vuosia ja paino noussut n. 20kg viimeisen 6v aikana (ikää reilu 50v) ja trendi edelleen ylöspäin.
Olen yrittänyt tämänkin vuoden puolella laihduttaa lukuisia kertoja vähän eri taktiikoilla ja keinoilla.

Tämän hetkinen 'super tiukka' dieetti on kestänyt n. 3viikkoa. Laihdutuksen ensimmäisinä päivinä on lähtenyt aina sen pari kiloa (nestettä?), mutta sen jälkeen aina jumittaa.
Ennen tämän kertaista dieettiä aamupaino oli 98.x ja nyt 96.x (pituus 172cm, eli BMI n. 32). Ja ongelma on lähinnä viskeraalirasva (muualla rasvan määrä kohtuu tasolla).
Vatsan ympärys 102-104cm, eikä ole pienentynyt yhtään kolmen viikon aikana. Lisäksi minulla on paremman luokan älyvaaka (Withingsin paras malli) joka osaa mitata viskeraalirasvan - tässäkään ei muutosta.
Eli varmaankin on lähtenyt vain nestettä sen pari kiloa.

Olen pitänyt Yazio sovelluksella tarkkaa ruokapäiväkirjaa.
Kalorit keskimäärin vajaa 1900 päivässä, josta hiilihydraattia 153g, proteiiniä 132g ja rasvaa 76g.

Olen jättänyt lähes täysin alkoholin ja herkut ja muutenkin yritän syödä mahdollisimman terveesti.
Salilla käyn 4-5krt viikossa, mutta ei muuta liikuntaa.
Energiatasot salilla vaihtelee aika lailla, mutta esim eilen oli hyvä päivä ja tein mave sarjaennätykseni.

Pitäiskö kalorimäärä tiputtaa edelleen tästä 1900:stä vai pitäiskö mennä toiseen suuntaan ja vähän keventää dieettiä?
 
Noh, dietin kesto on jo sen verran lyhyt tällä hetkellä että muutoksia painossa ei välttämättä esiinny kehon pitäessä kynsin hampain kiinni nesteistä. Kalorinsaanti tuntuu toistaiseksi toimivan kun tulokset on nousujohteisia. Kroppa voi piristyä jos vaikka salipäivisin söisit hieman enemmän, järki tähän mukaan. "Cheattipäivää" en suosittele piristämään vielä aineenvaihduntaa koska nyt olisi hyvä että totut sellaiseen ruokavalioon ja elämään mitä noudatat loppuikäsi, mutta sellainen on kiva pitää vaikka kerran kuussa - eli sinun vko 5 kohdilla. Laihduttaessa on hyvä muistaa kulutus: arkiaktiivisuus voi huomaamatta kadota kun energia kuluu palautumiseen treeneistä (ja itse treeneihin) jolloin vrk aktiivikalorit voi jäädä pienemmäksi mitä ennen diettiä, eli ei jakseta treenien ohella kuin maata sohvalla ja koirakin joutuu tyytymään lyhyisiin kusetustaukoihin. Suosittelisin helppoa ja kivaa 10k -askeleen päivätavoitetta ja yleisesti matalan tehon liikuntaa kuten työmatkojen kävely/pyöräily jne.
 
Pitäiskö kalorimäärä tiputtaa edelleen tästä 1900:stä vai pitäiskö mennä toiseen suuntaan ja vähän keventää dieettiä?
Liian tiukkaa. Vähennä salilla käynti näin aluksi kahteen kertaan viikossa ja lisää harjoitteluun 30 minuutin kävely joka päivä. Kaloreja voisit vähän lisätä mutta älä lisää enää proteiinin määrää. Ja mielellään yksi cheat päivä kahteen viikkoon (älä vedä övereitä kuitenkaan).

Mainitsit terveysongelmat haluatko avata sitä? Kilpparit ja testot kannattaa ainakin katsoa.

Nämä neuvot ovat vaan viihdetarkoituksessa en ota vastuuta mistään.
 
Alkaa ideat loppumaan laihduttamisen suhteen. Minulla on ollut erilaisia terveysongelmia jo monia vuosia ja paino noussut n. 20kg viimeisen 6v aikana (ikää reilu 50v) ja trendi edelleen ylöspäin.
Olen yrittänyt tämänkin vuoden puolella laihduttaa lukuisia kertoja vähän eri taktiikoilla ja keinoilla.

Tämän hetkinen 'super tiukka' dieetti on kestänyt n. 3viikkoa. Laihdutuksen ensimmäisinä päivinä on lähtenyt aina sen pari kiloa (nestettä?), mutta sen jälkeen aina jumittaa.
Ennen tämän kertaista dieettiä aamupaino oli 98.x ja nyt 96.x (pituus 172cm, eli BMI n. 32). Ja ongelma on lähinnä viskeraalirasva (muualla rasvan määrä kohtuu tasolla).
Vatsan ympärys 102-104cm, eikä ole pienentynyt yhtään kolmen viikon aikana. Lisäksi minulla on paremman luokan älyvaaka (Withingsin paras malli) joka osaa mitata viskeraalirasvan - tässäkään ei muutosta.
Eli varmaankin on lähtenyt vain nestettä sen pari kiloa.

Olen pitänyt Yazio sovelluksella tarkkaa ruokapäiväkirjaa.
Kalorit keskimäärin vajaa 1900 päivässä, josta hiilihydraattia 153g, proteiiniä 132g ja rasvaa 76g.

Olen jättänyt lähes täysin alkoholin ja herkut ja muutenkin yritän syödä mahdollisimman terveesti.
Salilla käyn 4-5krt viikossa, mutta ei muuta liikuntaa.
Energiatasot salilla vaihtelee aika lailla, mutta esim eilen oli hyvä päivä ja tein mave sarjaennätykseni.

Pitäiskö kalorimäärä tiputtaa edelleen tästä 1900:stä vai pitäiskö mennä toiseen suuntaan ja vähän keventää dieettiä?

Harvemmin muistaakseni pitää vetää alta 2000kcal, oisko enemmin portaittainen kalorien nosto että aineenvaihdunta lähtisi rullaamaan.

Kilpparit ja testoarvot ehdottomasti selvitykseen ellei ole jo mitattu lähimain.
 
Kalorit on laskurin mukaan ihan ok. 50v, 172/94 korkealla rasvaprosentilla ei todellakaan paljoa kuluta levossa ja salina toimiva liikunta kuluttaa sitäkin vähemmän. 172/94 matalilla rasvoilla on taas eri asia koska lihassolut tarvitsee energiaa, rasvasolut varastoi sitä eivätkä kuluta mitään.
 
Alkaa ideat loppumaan laihduttamisen suhteen. Minulla on ollut erilaisia terveysongelmia jo monia vuosia ja paino noussut n. 20kg viimeisen 6v aikana (ikää reilu 50v) ja trendi edelleen ylöspäin.
Olen yrittänyt tämänkin vuoden puolella laihduttaa lukuisia kertoja vähän eri taktiikoilla ja keinoilla.

Tämän hetkinen 'super tiukka' dieetti on kestänyt n. 3viikkoa. Laihdutuksen ensimmäisinä päivinä on lähtenyt aina sen pari kiloa (nestettä?), mutta sen jälkeen aina jumittaa.
Ennen tämän kertaista dieettiä aamupaino oli 98.x ja nyt 96.x (pituus 172cm, eli BMI n. 32). Ja ongelma on lähinnä viskeraalirasva (muualla rasvan määrä kohtuu tasolla).
Vatsan ympärys 102-104cm, eikä ole pienentynyt yhtään kolmen viikon aikana. Lisäksi minulla on paremman luokan älyvaaka (Withingsin paras malli) joka osaa mitata viskeraalirasvan - tässäkään ei muutosta.
Eli varmaankin on lähtenyt vain nestettä sen pari kiloa.

Olen pitänyt Yazio sovelluksella tarkkaa ruokapäiväkirjaa.
Kalorit keskimäärin vajaa 1900 päivässä, josta hiilihydraattia 153g, proteiiniä 132g ja rasvaa 76g.

Olen jättänyt lähes täysin alkoholin ja herkut ja muutenkin yritän syödä mahdollisimman terveesti.
Salilla käyn 4-5krt viikossa, mutta ei muuta liikuntaa.
Energiatasot salilla vaihtelee aika lailla, mutta esim eilen oli hyvä päivä ja tein mave sarjaennätykseni.

Pitäiskö kalorimäärä tiputtaa edelleen tästä 1900:stä vai pitäiskö mennä toiseen suuntaan ja vähän keventää dieettiä?
Kokeile jättää kasviöljyt (paitsi oliiviöljy) pois puoleksi vuodeksi. Kalorivaje aiheuttaa vain lisää ongelmia.
 
Pari lisäystä vielä.
Kilpirauhastesti tehtiin hiljattain ja S-Tyroksiini vapaa oli normaali; 18.3pmol/l
Testot hieman alakantissa, kokonaistesto yleensä n. 10 ja vapaa n 200. Mutta ei riittävän huonot että olisin saanut testo-korvaushoitoa.

Oireet ovat hieman kroonisen väsymysoireyhtymän tapaisia, mutta ei ihan niin pahoja kuin varsinaisessa sairaudessa; oireina aivosumu, energian puute, epämääräinen huonovointisuus ja erilaisia neurologisia oireita jne, mutta ei kipuja.
Ja liikunta auttaa hieman noihin oireisiin. Tämän takia käynkin salilla monta kertaa viikossa, mutta lyhyitä treenejä (n 30min). Kävelylenkit ovat jääneet ilmojen heikentyessä.

Rasvaprosentti on vaa'an mukaan n. 25%, mutta todellisuudessa todennäköisesti hieman korkeampi. Mutta on jonkin verran lihasta, eli kaikki ei ole ns läskiä.
 
Oliko kilpparin THS myös?

Ne ja testot jos janan laidoilla niin ei ihme jos energian puutetta yms tuntuu. Toki taitaa olla yleistäkin ja kun ei enää 20v olla. Noilla on kyllä osansa painonkin hallintaan.
 
Testot hieman alakantissa, kokonaistesto yleensä n. 10 ja vapaa n 200. Mutta ei riittävän huonot että olisin saanut testo-korvaushoitoa.
Toi on ihan hyvä arvo nykyaikana kun sulla on niin paljon rasvaa. Nousee vielä paremmaksi kun saat hieman pudotettua painoa ja tulee positiivinen kierre.

Onko sattumoisin kortisoli mitattu? Se voi olla korkealla jos on stressiä. Se jos mikä nostaa painoa. Entä viitteitä uniapneasta josta ainakin itse kärsin kun olin 10 kg ylipainoinen. Lähti sekin kilojen myötä. Uniapnea on kanssa vähän tälllainen muna-kana ongelma.

Sulla on muuten ihan samat oireet kuin mulla oli. Mihinkään lääkärin tuputtamaan SSRI rumbaan ei kannata sitten missään nimessä lähteä.
 
Pari lisäystä vielä.
Kilpirauhastesti tehtiin hiljattain ja S-Tyroksiini vapaa oli normaali; 18.3pmol/l
Testot hieman alakantissa, kokonaistesto yleensä n. 10 ja vapaa n 200. Mutta ei riittävän huonot että olisin saanut testo-korvaushoitoa.

Huonothan noi ovat. Yksityiseltä saisit hoidon. Voi olla laihduttaminen tai ehkä pikemminkin rasvanpoltto aika nihkeää noilla arvoilla. Se kun ei ole muutenkaan ikääntyessä helppoa.
 
Pari lisäystä vielä.
Kilpirauhastesti tehtiin hiljattain ja S-Tyroksiini vapaa oli normaali; 18.3pmol/l
Testot hieman alakantissa, kokonaistesto yleensä n. 10 ja vapaa n 200. Mutta ei riittävän huonot että olisin saanut testo-korvaushoitoa.

Oireet ovat hieman kroonisen väsymysoireyhtymän tapaisia, mutta ei ihan niin pahoja kuin varsinaisessa sairaudessa; oireina aivosumu, energian puute, epämääräinen huonovointisuus ja erilaisia neurologisia oireita jne, mutta ei kipuja.
Ja liikunta auttaa hieman noihin oireisiin. Tämän takia käynkin salilla monta kertaa viikossa, mutta lyhyitä treenejä (n 30min). Kävelylenkit ovat jääneet ilmojen heikentyessä.

Rasvaprosentti on vaa'an mukaan n. 25%, mutta todellisuudessa todennäköisesti hieman korkeampi. Mutta on jonkin verran lihasta, eli kaikki ei ole ns läskiä.
Pakko suositella Macrofactor sovellusta niin ei tarvii itse arvailla kulutusta vaan antaa sovelluksen säätää dynaamisesti. Ottaa vaikka muutaman viikon ylläpitojakson alkuun ja sitten vaikka maltillisella 0.5kg/vk tahdilla pudottamaan. Sovellus on ollut ainakin itselle suuri apu dieteille, annat vaan preferenssit ja toivotun pudotustahdin niin sovellus kertoo kalorit ja makrosuositukset ja niitä sitten pyrit noudattamaan parhaasi mukaan ja sovellus säätää kulutusta toteutuneen painonpudotukset mukaan kerran viikossa.

Kannattaa myös ottaa esimerkiksi vyötärönympärys seurantaan jos on tullut aloitettua salilla käynti (tai esim. kreatiini) niin ei välttämättä muutos näy heti painossa kun lihakset ottaa nestettä ja mahdollisesti kasvaa niin paino saattaa pysyä samana mutta vyötärö kaventua ts. rasvaa palaa.

Testot yleensä lähtee nousemaan kun ylipaino vähenee.
 
Huonothan noi ovat. Yksityiseltä saisit hoidon. Voi olla laihduttaminen tai ehkä pikemminkin rasvanpoltto aika nihkeää noilla arvoilla. Se kun ei ole muutenkaan ikääntyessä helppoa.
Testo tai Ozempic ovat tässä short cutit mutta en kyllä suosittele. Voi jäädä juurisyy piiloon ja sivuvaikutukset tulevat. Jos ei mikään muu toimi niin sitten ehkä.
 
Samaa mieltä kuin kuoris yllä.

Testoarvot eivät kyllä ole parhaat, mutta eivät todella huonotkaan.
Kannattaa kuunnella sitä lääkäriä.
 
Testo tai Ozempic ovat tässä short cutit mutta en kyllä suosittele. Voi jäädä juurisyy piiloon ja sivuvaikutukset tulevat. Jos ei mikään muu toimi niin sitten ehkä.
Joskus sitä juurisyytä nyt ei vaan ikinä saada selville. Yhtälailla sitä laiskaa aivolisäkettäkin joudutaan lääkkeillä boostaamaan. Sinne harvemmin mikään laihdutus vaikuttaa. Estrogeeni sen sijaan viihtyy rasvakudoksessa. Eikä yksikään laihduttaja ole niitä arvojaan hyväksi nostanut esim. facebookin korvaushoitoryhmässä. Hyvällä tarkoitan sieltä 10 -> 17 ja vapaa esim. 200 -> 300. Se pärjääkö matalemmilla on taas aivan henkilöstä itsestään kiinni. Sikstoisekseen voishan sitä laihduttaa myös niillä paremmilla arvoilla ja sitten katsoa miten oma tuotanto kantaa hoikempana.

Itse taas todellakin olisin korvaushoidon kannalla, koska sen verta on omakohtaista kokemusta matalista, keskitason, korkeista ja erittäin korkeista arvoista. Tiedän parikin yksityisen puolen lääkäriä jotka päivittävät ja ylläpitävät omaa tietämystään näihin asioihin liittyen. Niille näistä asioista kannattaa puhua, eikä nyt ainakaan kunnallisen puolen puoskareille.

Kukin toki tyylillään. On vaan aika helvetin monta vuotta ihan omakohtaista kokemusta näistä.
 
Toi on ihan hyvä arvo nykyaikana kun sulla on niin paljon rasvaa. Nousee vielä paremmaksi kun saat hieman pudotettua painoa ja tulee positiivinen kierre.

Onko sattumoisin kortisoli mitattu? Se voi olla korkealla jos on stressiä. Se jos mikä nostaa painoa. Entä viitteitä uniapneasta josta ainakin itse kärsin kun olin 10 kg ylipainoinen. Lähti sekin kilojen myötä. Uniapnea on kanssa vähän tälllainen muna-kana ongelma.

Sulla on muuten ihan samat oireet kuin mulla oli. Mihinkään lääkärin tuputtamaan SSRI rumbaan ei kannata sitten missään nimessä lähteä.

Masennuslääkkeitä on kokeiltu varmaankin puolenkymmentä (mukaan lukien SSRI), mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta (ei positiivista tai negatiivistä). Ei olla enää kokeiltu n. 3 vuoteen.

Keskivaikea asentoriiippuvainen uniapnea todettiin ja nyt on ollut CPAP laite käytössä 1.5v. Tästä on ollut hieman apua pahimpaan väsymykseen. Eikä oikeastaan ns perinteinen väsymys olekaan ongelma, vaan aivot ovat ns puolivaloilla ja väsyvät helposti. Olen semi koomassa koko päivän ja vasta illalla joskus klo 20 aikoihin alkaa normiväsymys.
Myös vaikeasteinen levottomat jalat on jo todettu 2018 ja menenkin aika lailla maksimiannostuksella niihin.
Nukunkin tuntimääräisesti hyvin (8-9h) ja nukahdan suht hyvin. Mutta laadun kanssa niin ja näin, syvää unta aika vähän.

Ja oireet alkoi 20kg kevyempänä, eli painon nousu on ollut kyllä seuraus kuin syy oireille.
Mutta haluan laihduttaa ihan yleisen terveyteni takia (mm. verenpaine ja kolestrolilääkkeet käytössä), eikä laihtumine varmasti pahenna noita muita oireita.

TSH on mitattu n. 10 kertaa oireiden alettua (2017) on ollut haarukassa 1.6-2.6. Myöskin muut kilpirauhasarvot ovat olleet hyvin raja-arvojen sisällä.

Kortisoli on mitattu useamman kerran ja on ollut 300-480 välillä, mutta tämä olisi ehkä hyvä mitata taas uudestaan.
Kasvuhormoni on myös mitattu useamman kerran ja joka kerta se on ollut 0, mutta tämäkin on raja-arvojen sisällä :-)

Työstressiä on jonkun verran, mutta johtuu pääosin siitä etten oireiden takia pysty tekemään niin hyvin töitä kuin pitäisi. Eli vähän itseä ruokkiva kierre.

Ozempicille ei ole tarvetta kun pystyn pitämään halutessani kalorit helposti jossain 1500-1600 ilman että tarvitsen nähdä nälkää. Kalorimäärissä yritän hakea määrää jolla laihtuisin :).

Edit: Vielä pieni lisäys. Teen töitä kotoa käsin, eli ns arkiliikunta on hyvin vähäistä. Riittää että käy kaupassa kerran päivässä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän se on suorastaan vastuutonta, että tietyt lääkärit tosta noin vaan kiltisti antaa korvaushoidot asiaa perinpohjaisesti tutkimatta. Aivolisäkkeen toimintaankin voi vaikuttaa adaptogeenisellä ruokavaliolla jne. ja itse sain (toki kortisolitkin 551->334 laskettua) S-lutikan alle 3 kk:ssa 2,8->6,0.

Jos treenaan pitkään kovaa, niin testot on hyvin alhaalla, pari viikkoa lepoa niin jo selvästi nousseet.

Työkiireet ne pahin vaikuttaja on tai stressi varmasti @JeanS kohdalla + alisyöminen tai väärien asioiden syöminen ja alkoholi ei helpota asiaa yhtään (lisää stressiä elimistössä) + 30 min salitreeni kuulostaa melkein siltä et ei siinä kerkii mitään tehä kunnolla.

Mitä sä @JeanS tarkalleen ottaen syöt ja mitä/miten/millä painoilla treenaat, paljonko aerobisia jne?

Ja uppooko puhdasta ruokaa isoja määriä helposti?
 
Non-stick aistinpannut on pahemmasta päästä. Mä hommasin keraamisen pannun minkä pitäisi olla parempi. Pyykit pesen pelkällä etikalla ja astiat ruokasoodalla. Aurinkorasva itsetehtyä. Jne jne.

Keraamisesta lähti pinta selkeesti pois pirun nopeesti. Ikealaisia hyvä käyttää vaan vähän. Sit jos tulee edes pientä naarmua/jälkeä niin heti mäkeen ja seuraava. On niissä ainaki paino pysyny ennallaan gramman tarkkuudella.
 
Niissäkin varmaan eroja. Mulla on hyvin kestänyt päivittäistä käyttöä.
 
Vuoden kun laihduttelee testolla, niin todennäköisyys sille, että oma tuotanto sen jälkeen 404, on melkolailla 5/5.
Höpölöpö. Todella tyhmää lähteä yleistämään näissä asioissa. Itselläkin nousi tasot 4vuoden jälkeen vuodessa siihen mitä ne oli aloittaessa. Saattoi jopa olla pykälää paremmatkin. Myös iät ja ajat on ollut näitä (kevyellä testolla) kuurittelijoita joilla kuurit jääneet muutamaan ja hyvin ovat palautuneet.

Kyllähän se on suorastaan vastuutonta, että tietyt lääkärit tosta noin vaan kiltisti antaa korvaushoidot asiaa perinpohjaisesti tutkimatta.
Puhut ilmeisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä ja olet tietoinen millä perusteella tämän maan johtavat, (eli ne ketkä ikänsä mieshormonitasoja ovat hoitaneet) määräävät korvaushoidon. Ja ilmeisesti luulet että kaikkien kropat toimii niinkuin sinunkin ?. No sinun tietämys näissä asioissa on kyllä jo aiemminkin huomattu. Fabon korvaushoito ryhmä on pullollaan ihmisiä ketkä ovat saaneet elämänsä takaisin KH:n myötä. Mene niille pätemään että väärin tutkittu, ja että teitä hoidetaan väärin.
 
Viimeksi muokattu:
Höpölöpö. Todella tyhmää lähteä yleistämään näissä asioissa.

En jaksa lähteä vääntämään asiasta.
Ikää on jo kertynyt sen verran, että useampaa kuurittelijaa ja korvaushoidon aloittanutta olen kerinnyt seuraamaan hyvinkin läheltä.
Ehkä tyhmää yleistämistä, mutta yhdelläkään näistä tuntemistani tapauksista ei ole ollut paluuta omaan tuotantoon.

Itselläni ei ole mitään korvaushoitoa vastaan - päin vastoin, mutta kannattaa omasta mielestäni harkita todella tarkkaan sen aloittamista.

Hienoa, että sinulla vielä oma tuotanto lähti toimimaan.
 
En jaksa lähteä vääntämään asiasta.
Ikää on jo kertynyt sen verran, että useampaa kuurittelijaa ja korvaushoidon aloittanutta olen kerinnyt seuraamaan hyvinkin läheltä.
Juu, on seurattu täälläkin ja oltu ihan itsekin samassa junassa aika pitkäänkin. Kovasti tuo omakin parta alkaa jo harmaantumaan, ei ihan koltiaisia olla.
 
Viimeksi muokattu:
Kasvuhormoni on myös mitattu useamman kerran ja joka kerta se on ollut 0, mutta tämäkin on raja-arvojen sisällä :-)
Onko tuo kuitenkin vaan ”IGF-1” arvo? Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä lääkäri sanoi tuosta? Jos olen oikein ymmärtänyt niin kasvuhormonia on vaikea mitata kun se erittyy pulsseittain yöllä.

Liikatuotanto aiheuttaa akromegalian joka tarkoittaa yleensä hyvälaatuista kasvainta aivolisäkkeessä. Tästä sairaudesta kärsi legendaarinen Andre The Giant.
 
En jaksa lähteä vääntämään asiasta.
Ikää on jo kertynyt sen verran, että useampaa kuurittelijaa ja korvaushoidon aloittanutta olen kerinnyt seuraamaan hyvinkin läheltä.
Ehkä tyhmää yleistämistä, mutta yhdelläkään näistä tuntemistani tapauksista ei ole ollut paluuta omaan tuotantoon.

Itselläni ei ole mitään korvaushoitoa vastaan - päin vastoin, mutta kannattaa omasta mielestäni harkita todella tarkkaan sen aloittamista.

Samat sanat. Voimailu- ja bodailupiireissä monella kanssatrenaajalla (ihan ovat itte sanoneet) korvaushoidot päällänsä ja kaikki on sitä mieltä, että loppuelämän homma / laskee pohjamutiin ja masentuu täydellisesti (kato ku ei pysty treenaan 5x viikossa sitten ja saattaa tulla rasvaa elimistöön jos käy kebabilla) kun kokeiltu vähentää -> ei pysty, liian hapokasta, helpompi jatkaa ja kun vaikka vähän lisää annosta salaa niin salillakin sujuu paremmin kun vapaa testo >600. Ja kaikki paitsi yksi tuntemistani on mua nuorempia (minä 40-vuotias). Sinällään surullista, että jengi aikoo kemikaalitella seuraavat 30-50 vuotta vs. yrittää itse poistaa sekundäärisyyt. Mut sellastahan se nykymaailmassa on, kaikki pitää saada valmiiseen pöytään valmiina, jos mahdollista. Mut ehkä nää ei ole siellä face-ryhmässä.

Yks 36-vuotias, voimanostossakin kisannut yrittäjäkaveri on sellasessa kierteessä kaikkien burnouttien ym. jälkeen, että kun isot pojat sano et vapaa T sais olla mielellään tuhatkin että sujuu niin kaverihan polttaa hyvin lankaa molemmista päistä kun isojen annosten myötä hyvät gainssit. Just selkä leikattu keväällä ja taas paskana ja jumissa/tiltissä koko ukko. Toisia ei vaan oo luotu kestämään edes natuna, saatika kemikaaliavusteisena. Turboahdetuilla+korvaushoitajilla tuppaa paikat paskomaan silti aina ainakin mun näkemän mukaan ja onhan se selvä, että näin on todennäköisempää kun kropan omia suojamekanismeja ohitetaan.

Paskomalla hormonitoimintaa ja lyömällä kapulaa rattaaseen kroppa siis yrittää sanoa jotain ja se viesti kannattaa kuunnella. Sähkötaulussakin yleensä kantsii pitää sulakkeita vai muistaako joku, kun Salkkareissa Kari Taalasmaa pisti pihdeillä rautanaulan sulakkeen tilalle, että miten kävi? :D Niputettuna yhteen asia on täysin sama.
 
Mielenkiinnosta kysyn että onko joku saanut nuo alarajoille vajonneet testot takaisin sinne käyrän keskivaiheille tai vastaavalle hyvälle tasolle ilman korvaushoitoa? Ne laskee iän myötä joka tapauksessa, se että kuinka paljon ja minkä takia, tosiaan vaihtelee. Kovat tressit ja kivessyövät jos ottaa pois niin ei niitä taida enää takaisin saada vaikka korjausta tuleekin :hmm:

Keskiajalla olisin kuollut vanhuuteen 10v sitten, suunnitelmissa on mennä 90v muna pystyssä gyproc seinien läpi ilman paitaa jos vaan lääketieteelle sopii kehittyä ja itellenikin saannille sitten sellaista reseptiä :p
 
Turboahdetuilla+korvaushoitajilla tuppaa paikat paskomaan silti aina ainakin mun näkemän mukaan ja onhan se selvä, että näin on todennäköisempää kun kropan omia suojamekanismeja ohitetaan
Ole hyvä ja kerro miten mulla on paikat paskana ? Kun olet kertonut niin kerro miten tämä voi pitää paikkaansa.

However, there's a link to the male hormone testosterone, which helps keep the bones healthy. Men continue producing testosterone into old age, but the risk of osteoporosis is increased in men with low levels of testosterone.

Veikkaan ettei sulla ole mitään järkevää annettavaa tähän, vaan tapasi mukaan sivutat koko kysymyksen.
Mielenkiinnosta kysyn että onko joku saanut nuo alarajoille vajonneet testot takaisin sinne käyrän keskivaiheille tai vastaavalle hyvälle tasolle ilman korvaushoitoa? Ne laskee iän myötä joka tapauksessa, se että kuinka paljon ja minkä takia, tosiaan vaihtelee. :p

Ei varmaan ole saanut, siis oikeasti. Toki joku kohta ryntää kertomaan kuinka kaveri tai kaverin kaveri on tähänkin pystynyt ihan vaan ruokavaliolla.. 🤣
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän se on suorastaan vastuutonta, että tietyt lääkärit tosta noin vaan kiltisti antaa korvaushoidot asiaa perinpohjaisesti tutkimatta. Aivolisäkkeen toimintaankin voi vaikuttaa adaptogeenisellä ruokavaliolla jne. ja itse sain (toki kortisolitkin 551->334 laskettua) S-lutikan alle 3 kk:ssa 2,8->6,0.

Jos treenaan pitkään kovaa, niin testot on hyvin alhaalla, pari viikkoa lepoa niin jo selvästi nousseet.

Työkiireet ne pahin vaikuttaja on tai stressi varmasti @JeanS kohdalla + alisyöminen tai väärien asioiden syöminen ja alkoholi ei helpota asiaa yhtään (lisää stressiä elimistössä) + 30 min salitreeni kuulostaa melkein siltä et ei siinä kerkii mitään tehä kunnolla.

Mitä sä @JeanS tarkalleen ottaen syöt ja mitä/miten/millä painoilla treenaat, paljonko aerobisia jne?

Ja uppooko puhdasta ruokaa isoja määriä helposti?

Vielä lisää aiheesta, tulee aika pitkä kirjoitus :)

Minulla on diagnosoitu osittainen 'empty sella' aivolisäkkeessä. Mutta tämä ei yleensä aiheuta ongelmia, niin lääkäreiden mielestä tämä ei ole syy oireisiini.

Hormoneista:
- Lutenisoiva hormoni on ollut ihan hyvä; 5-7 välillä
- SBGH on ollut aina matala, viimeiset kolme mittausta alle 20 -> kertooko jostain?
- Kortisoli on ollut mielestäni ihan ok; 480 korkeimmillaan
- Kilpirauhasta on tutkittu paljon, ja kaikki mittaukset suht keskellä normijakaumaa.
- Kasvuhormoni on ollut käytännössä aina 0 (testattu n 10kertaa, alla olevassa kuvassa vain osa mittauksista). Vaikka kasvuhormoni taso vaihtelee paljon vuorokauden aikana, olisin luullut että joskus olisi ollut yli 0 aamupaastomittauksessa. Toisaalta IGF-1 tasot ovat olleet jopa suht korkeat, yli 20. Tämän takia ei lääkärit ole noteerannut tätä. Kasvuhormoni tosin vaikuttaa rasva-ainevaihduntaan, erityisesti viskeraali joka on itsellä ongelmana.
- S-E2 on tutkittu kerran ja oli 0.08 eli täysin normaali.
- Paljon muitakin hormoneja yms mitattu, mutta ovat olleet normaaleja.

GH.jpg

Treenauksesta:
Vaikka treenit ovat lyhyitä n. 30min, niin periaatteessa mulla on 4-5 jakoinen ohjelma.
- Mavepäivä, siis pelkkä maastaveto
- Kyykkypäivä, samoin pelkkä takakyykky
- Rintapäivä; penkkipunnerrus, vinopenkki tai vipunosta ja ojentajat, eli kolme liikettä
- Selkäpäivä; yläselkä, alaselkä ja hauis
- Ja satunnaisesti ynnä muuta päivä; esim. vatsan, suora selkä, hartiat, olkapäät jne.
Eli jokainen lihas n. kerran viikkoon.
Eikä ole ihan ns lasten painot käytössä; maksimisarjapainot kyykyssä ja mavessa on 130kg ja penkissä 90kg.

Kävelyä pitäisi kyllä harrastaa, koska salitreenin voluumi on kuitenkin aika pieni.

Ruokavaliosta:
Ruokavalion perusrunko on ollut jo aika pitkään suht samanlainen (useita vuosia).
Aamupala:
- Benecol kreikkalainen jogurtti, puoli purkkia
- Energiajuoma, sokeriton
- Puhdistamon viherjauho
- Proteiinijauho, n. 30g
- Kreatiini
- Kalanmaksaöljy
- Pakastemarjoja n. 100g
=> kalorit n. 400
(välillä vaihtelun vuoksi Kanawrap+proteiinipatukka)

Lounas:
- Joku Hetki valmissalaatti
- Raejuustoa
- Proteiinirahka
=> kalorit n. 500

Illallinen:
- Jotain itsetehtyä perusruokaa, tällä viikolla tein isomman satsin Italian pataa.
=> kalorit n. 500-700

Välipalat:
Proteiinirahka, proteeiinipatukka, suklaapatukka, hedelmiä yms.
Eli dieetillä tulee näistä se n. 1800-1900kaloria.

Varsinainen dieetti on:
- Olen jättänyt Hesburger, Burger King yms käynnit pois (aikaisemmin kerran viikossa).
- Alkoholin määrän olen n. puolittanut, nyt 3-4 olutta, lonkeroa tms. viikossa.
- Karkit jättänyt pois, paitsi suklaapatukat (menee n. 3-4 viikossa, n. 200kal / patukka).
Eli dieetti on käytännössä vain herkkujen ja turhien kalorien vähentämistä.

Mutta itse ruokavaliossa en keksi äkkiseltään parantamisen varaa, ehkä lounas on turhan kevyt.
 
Onko tuohon 1900kcal päivittäiseen kalorimäärään/keskiarvoon laskettu mukaan nuo 3-4 lonkeroa ja 3-4 suklaapatukkaa per viikko?
 
@JeanS eli kasviksia ei mee hirveen paljoa... Mitä jos lisäis den 500 kcal edestä ensijaisesti marjoja/juureksia/kasviksia ja toissijaisesti vaikka ompun/banskun, lopettas suklaapatukat + rahan haaskaamisen Benecol-tuotteisiin + tekis itte sellasia salaatteja, mitkä ei ole ihan pikkutytön annos eli pohjaksi yks (mielellään vaikka kaksikin) salaattipuskaa ja siihe päälle kasviksia ja vaikka kalaa/tonnikalaa/tms. oman maun mukaisesti. Marjojakin tuo 100g on aika pieni tirri (makuasia toki, mutta itte syön 3x päivässä 250 g tai enempikin kun todistetusti suomalaisia marjoja syömällä kukaan ei ole lihonnut).

Jos kalorit tuntuu "noin" niin varmista vaikka kaikki vaa'an kautta ja kirjaa ylös vaikka viikon ajan kaikki sitä kautta. Jos menee arviopohjalta, niin voi mennä persiilleenkin.

Miten tiukkoja ne salitreenit on oikeasti ts. rasittaako ne? Vaikea kuvitella kyykkyä tai vetoa 30 minuuttiin hirveen kovaa jos meinaa yleislämmitellä ja lajilämmitelläkin. Ja aerobisia sais olla kyllä yks kovempi / vko ja yks pidempi / vko sen lisäksi, että hyötyliikuntaa tulis mahd. paljon.
 
Vähän offtopiccia, mutta täällä tuntuvat nuo veriarvot kiinnostavan. Onko täällä kokemuksia miten matala ferritiiniarvo saa miehellä olla ennen kuin se vaikuttaa suorituskykyyn? Varmaan yksilöllistä, mutta jos joku on kärsinyt matalasta ferritiinistä niin paljonko se arvo on sitten lopulta ollut kun mahdolliset oireet ovat poistuneet?

Mittautin omat veriarvoni niin testot olivat erinomaiset, samoin kilpirauhasarvot ja perusverenkuva. Ainut mikä pomppasi silmiin oli ferritiini, joka oli "vain" 81. Tätä ei ole aiemmin mitattu, niin en osaa sanoa miten se on kehittynyt vuosien saatossa. Ajattelin, että voisi jotain rautalisää kokeeksi nappailla kerran pari viikkoon jos saisi tuota vähän tankattua korkeammaksi ja sitä kautta puhtia lisää. Hemoglobiini on aina huidellut yli 150:n, viimeisimmässä mittauksessa 163. Painoindeksi pyörii 22-23 välissä, perusterve.
 
Ole hyvä ja kerro miten mulla on paikat paskana ? Kun olet kertonut niin kerro miten tämä voi pitää paikkaansa.

However, there's a link to the male hormone testosterone, which helps keep the bones healthy. Men continue producing testosterone into old age, but the risk of osteoporosis is increased in men with low levels of testosterone.

Veikkaan ettei sulla ole mitään järkevää annettavaa tähän, vaan tapasi mukaan sivutat koko kysymyksen.

Ei varmaan ole saanut, siis oikeasti. Toki joku kohta ryntää kertomaan kuinka kaveri tai kaverin kaveri on tähänkin pystynyt ihan vaan ruokavaliolla.. 🤣

Millon sanoin, että sulla olis paikat paskana? Puhuin vain kavereista, kenet tuntenut voimahommissa pitkän aikaa. Ikävä kyllä ne vakavammat paskomiset + eräänlaiset loputtomat kierteet alkaneet vasta douppaamisen tai lääkäriltä haettujen korvaushoitojen myötä. Kyllä noissa on moni sitten välillä lisännyt pwoksi vähän amfetamiiniakin, ei se harvinaista ole että nälkä kasvaa syödessä kun lähetään voima- tai bodausurheilussa roinahommiin (geelinkin tai hoitsun pistosten lisäksi sitten aletaan "tehostella" omahankinnoilla.)

Jos sinä pysyt ehjänä, hyvä niin. Mutta ei ole tae, että moni muu olis yhtään niin fiksu, että ei ulosmittailis gainsseja yltiöpäisesti.

Ja tietysti terveellä hormonitoiminnalla luusto(kin) pysyy mieluummin kunnossa kuin vajaalla.

Rasvaprosenttihan vaikuttaa hyvin paljo hormonitoimintaan. Liian matalana tai liian korkeena.

Onhan niitä endokriiniprofiilitutkimuksia esim. se tännekin linkkaamani Why do endocrine profiles in elite athletes differ between sports? missä en todellakaan usko, että maailman eliitti monessakin lajissa olis korvaushoitoa vailla. Kovaa treenatessa ylikunnon rajamailla stressi kropalle on vaan kova ja kaikki hormonit menee käyttöön. Ihan yhtä lailla sen huippu-urheilun sijaan se stressi voi tulla elämästä/töistä/ylipainosta/alisyömisestä/liiallisesta kropan turpiin vedosta, "kullakin omalla tasollaan".

Hyvin alipuhuttu aihe asiaan liittyen on esim. maksan kokonaiskuormitus, mistä aiheutuu sekundäärisesti esim. hemoglobiini-, rauta-, veriarvo- ja hormoniongelmia ym..

Adaptogeeneistä (ruokavaliossa) kannattaa todellakin lukea lisää esim. vaikka laiskan aivolisäkkeen ollessa kyseessä (stressikin sen voi laiskottaa, kuten kuuluukin).

Tää on vähä semmonen muotihömpötys, että yks kana kun alkaa kotkottaa niin kohta koko kanala kotkottaa. Sitten hiljenee, kunnes tulee taas joku... Jos sulla tulee polvi kipeeks tai olkapää kipeeks, niin et kai sä heti ensimmäisenä halua sitä leikattavan vaan ensin kannattaa kokeilla muitakin menetelmiä. Silti noitakin leikattiin määrällisesti 90 % turhaan ennen ku tajuttiin, että oho...
 
Olen kirjannut kotona syömiset tarkkaan ja itse tehdyt ruuat olen mitannut talousvaa'alla. Olen laittanut syömiset Yazio sovellukseen ja tämä 1900cal/päivä on sovelluksen laskema keskiarvo sisältäen suklaat, oluet yms.
Mutta olen pari kertaa käynyt ravintolassa syömässä; Thaikkupaikka ja Pancho Villa (Quesadilla annos) - nämä ovat menneet mutuna.

Salilla lämmittelen 5min (esim soutulaite) ja esim. viimeisin mave treeni oli seuraava; 70*10, 100*8, 120*6, 130*5 ja 130*3.
Eli pari puhdasta lämmittelysarjaa, yksi semikova ja pari kovaa sarjaa. Nämä kaksi viimeistä sarjaa oli aikalailla max, tuskin olisi mennyt lisätoisto.
Yleensä teen samalla kaavalla muutkin pääliikkeet, mutten ihan maksimi toistoilla kyykkyä (uskallus loppuu vaikka on raudat)

Ja vielä Ferritiinistä. Itsellä viimeisin mittaus 124, joten se ei ole ongelma.
 
Mielenkiinnosta kysyn että onko joku saanut nuo alarajoille vajonneet testot takaisin sinne käyrän keskivaiheille tai vastaavalle hyvälle tasolle ilman korvaushoitoa?

No mikä nyt on keskitaso, mutta itselläni nousi kymmenestä kahdeksaantoista.
Tuossa samassa ne on nyt pysyneet jo muutaman vuoden.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on diagnosoitu osittainen 'empty sella' aivolisäkkeessä. Mutta tämä ei yleensä aiheuta ongelmia, niin lääkäreiden mielestä tämä ei ole syy oireisiini.

Hormoneista:
- Lutenisoiva hormoni on ollut ihan hyvä; 5-7 välillä
- SBGH on ollut aina matala, viimeiset kolme mittausta alle 20 -> kertooko jostain?
- Kortisoli on ollut mielestäni ihan ok; 480 korkeimmillaan
- Kilpirauhasta on tutkittu paljon, ja kaikki mittaukset suht keskellä normijakaumaa.
- Kasvuhormoni on ollut käytännössä aina 0 (testattu n 10kertaa, alla olevassa kuvassa vain osa mittauksista). Vaikka kasvuhormoni taso vaihtelee paljon vuorokauden aikana, olisin luullut että joskus olisi ollut yli 0 aamupaastomittauksessa. Toisaalta IGF-1 tasot ovat olleet jopa suht korkeat, yli 20. Tämän takia ei lääkärit ole noteerannut tätä. Kasvuhormoni tosin vaikuttaa rasva-ainevaihduntaan, erityisesti viskeraali joka on itsellä ongelmana.
- S-E2 on tutkittu kerran ja oli 0.08 eli täysin normaali.
- Paljon muitakin hormoneja yms mitattu, mutta ovat olleet normaaleja.
Ihan hyvät arvot. Lutenisoiva hormoni mm. ihan ok, eli aivolisäke käskyttää kasseja tuottamaan testoa mutta vastaako kassit ?? Eli oletko mitannut s-FSH -arvoa koskaan ? Tuo on yksi mikä kannattaisi (imo) tsekata.

Vähän offtopiccia, mutta täällä tuntuvat nuo veriarvot kiinnostavan. Onko täällä kokemuksia miten matala ferritiiniarvo saa miehellä olla ennen kuin se vaikuttaa suorituskykyyn? Varmaan yksilöllistä, mutta jos joku on kärsinyt matalasta ferritiinistä niin paljonko se arvo on sitten lopulta ollut kun mahdolliset oireet ovat poistuneet?

Mittautin omat veriarvoni niin testot olivat erinomaiset, samoin kilpirauhasarvot ja perusverenkuva. Ainut mikä pomppasi silmiin oli ferritiini, joka oli "vain" 81. Tätä ei ole aiemmin mitattu, niin en osaa sanoa miten se on kehittynyt vuosien saatossa. Ajattelin, että voisi jotain rautalisää kokeeksi nappailla kerran pari viikkoon jos saisi tuota vähän tankattua korkeammaksi ja sitä kautta puhtia lisää. Hemoglobiini on aina huidellut yli 150:n, viimeisimmässä mittauksessa 163. Painoindeksi pyörii 22-23 välissä, perusterve.
Itellä tulee anemian oireita jos ferritiini laskee alle 50. Sen kyllä tuntee olossaan. Hyvä tuon ois olla yli 100. Itsellä oli viime mittauksessa 38 ja nyt pieni rautaboostaus menossa.

Millon sanoin, että sulla olis paikat paskana? Puhuin vain kavereista, kenet tuntenut voimahommissa pitkän aikaa. Ikävä kyllä ne vakavammat paskomiset + eräänlaiset loputtomat kierteet alkaneet vasta douppaamisen tai lääkäriltä haettujen korvaushoitojen myötä. Kyllä noissa on moni sitten välillä lisännyt pwoksi vähän amfetamiiniakin, ei se harvinaista ole että nälkä kasvaa syödessä kun lähetään voima- tai bodausurheilussa roinahommiin (geelinkin tai hoitsun pistosten lisäksi sitten aletaan "tehostella" omahankinnoilla.)

Jos sinä pysyt ehjänä, hyvä niin. Mutta ei ole tae, että moni muu olis yhtään niin fiksu, että ei ulosmittailis gainsseja yltiöpäisesti.
Ok. En vaan ota oikein selkoa koska puhut yleisellä tasolla ja koska onkin kyse vaan kavereistasi tai tutuistasi.

Oma lääkäri suosittellu aina injektiovälin pidentämistä jos tasot ovat "liian" hyvät. Ei noi lääkärit todellakaan suosittele mitään 600 nmol:n vapaan teston arvoja.

Sitten taas jos mennään noilla suprafysiologisilla arvoilla ja lisätään jotain extraakin niin tällöin ei todellakaan ole kyse mistään korvaushoidosta enään. Ei se ihminen mikskään supermieheksi muutu korvaushoidossa kuten helvetin monella on tapana asia nähdä.

Tokihan joillain voi olla tapana käydä siellä labrassa esim. 10 päivän sijasta 14 pvän jälkeen injektiosta ja tätä kautta hakea suurempaa annosta kun ei muka toimi. Edelleen mennään sinne roinaamisen puolelle jolla ei ole toimivan korvaushoidon kanssa mitään tekemistä. Pitää osata erottaa korvaushoito ja "korvaushoito". + Pelkällä korvaushoidolla ei kyllä todellakaan kukaan ulosmittaa yhtään mitään gainsseja. Eriasia jos siellä on taustalla jotain dboleja, treniä, oxyja yms. mitkä oikeasti tuo sitä voimanpaskaa. Aivan kaikkea ei kannata uskoa mitä kaveritkaan sanoo.
 
Viimeksi muokattu:
- Alkoholin määrän olen n. puolittanut, nyt 3-4 olutta, lonkeroa tms. viikossa.
- Karkit jättänyt pois, paitsi suklaapatukat (menee n. 3-4 viikossa, n. 200kal / patukka).
Eli dieetti on käytännössä vain herkkujen ja turhien kalorien vähentämistä.
Sanoisin, että tuo alkoholiannos joka toinen päivä viikosta toiseen voi olla aika pahakin painon tippumisen kannalta. Alkosta kannattaisi päästä kokonaan eroon arjen käytön osalta ja mieluummin sitten kerran tai kaksi vuodessa ottaa enemmän, jos tekee mieli tai on syy juhlia.

Samoin suklaapatukka joka toinen päivä on pitkässä juoksussa melko paljon turhia kaloreita. Välillä tulee mielitekoja ja heikkoja hetkiä, mutta ne on pienempi paha kuin säännöllinen herkkujen syöminen.
 
Olen saanut parin kuukauden tasanto vaiheen jälkeen 6 kiloa pois heinäkuun alusta. Mutta syöminen on kyllä iso ongelma välillä. Tänäänkin kalorit varmaan 4500kcal.
 
Se on kyllä hyvä nousu, miksiköhän oli lähes puolittuneet? Millasia vapaan arvot oli?

Syynä liian pitkään jatkunut painonpudotus yhdistettynä liialliseen treeniin ja huonoon palautumiseen.
Vapaata en ole mitannut aikoihin, mutta huonoimmillaan oli noin 175.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
254 889
Viestejä
4 433 981
Jäsenet
73 426
Uusin jäsen
jususteri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom