Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Itelläkin kaikki olkapää ongelmat lähti kun otti 3 kiertäjäkalvosin liikettä mukaan saliohjelmaan joko alku tai loppu verryttelyyn pari kertaa viikossa. Kyllä ainakin omalla salilla isommatkin miehet tekee niitä kuminauha liikkeitä joko lämmittelyksi tai sitten lopussa, ei ole häpeän asia ja kulkee treenit paremmin kun ei kolota joka paikkaa.
eiköhän noi kuminauhajumpat oo joittenki mummojen juttuja
Viime keväänä, kun tämä mummo haki penamaksimia piikkausohjelmalla niin otin tavaksi tehdä kuminauhoilla olkavarren sisä- ja ulkokierron 1 x 20 / suunta / puoli. Tämä riitti siihen, että ongelmallinen oikea olkapää ei ole kertaakaan enää vihlonut. Tulee nykyään tehtyä sekä vetävien että työntävien päivinä tuo, kun joskus leuoissa tullut myös olkapää kipeäksi. On toiminut kyllä ihan 5/5, eikä tohon mee kuin joku 2 minuuttia korkeintaan.

Vasen kyynärpää vittuilee nyt, tiedä sitten olisko dippiykkösissä tullut joku huono asento. Ehkä se pääsi yliojentumaan siinä tai jotain. Ei kyllä tehdessä sattunut, vaan salin jälkeen vasta alkoi kipuilla.
 
Rn7

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
53
Nyt oli hyvä aika täydentää proteiinivarastoja. Proteinbolagetilla GAAM:n konsentraatti alennuksella (4kg -19%) ja PROTEIN20-koodilla 20% alennus koko valikoimasta, joten kilohinnaksi tulee 16,70e, kun tilaa 4kg.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 127
Onko penkissä tuo selän kaari kuinka tärkeä? Tuntuu että en saa melkein mitään kaarta ja se vie keskittymistä itse nostosta, jos oikein yrittää.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
Ihan sama ongelma itellä, selkä ei taitu kaarelle tarpeeksi. Aina penkannut "bodaustyyliin" kyynärpäät pitkin maita & mantuja ja lahnana pelkissä. Nyt vasta alkanut tekniikkaa koittaa parantaa mutta ei oikein irtoa. Etuolkapäät eniten kipeinä penkin jälkeen. Mihinkään isoihin rautoihin ei ole asiaakaan näillä nostoilla, ja penkki laahaa muihin liikkeisiin nähden aikalailla. Viimevuosien paras on 130kg x 6 ja ykköstä ei viitti edes koittaa kun paikat tuntuu rutisevan muutenkin...
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Onko penkissä tuo selän kaari kuinka tärkeä? Tuntuu että en saa melkein mitään kaarta ja se vie keskittymistä itse nostosta, jos oikein yrittää.
Kysymykseen "kuinka tärkeä" ei ole ihan spesifiä vastausta, mutta hyvä kaari lyhentää nostomatkaa, ottaa rinnan alaosaa paremmin mukaan, säästää olkapäitä ja helpottaa lapojen päällä makaamista erityisesti noston loppuvaiheessa. Nämä johtavat siihen että saa menemään rautaa ylös ja olkapäiden osalta vähemmän kipuiluja. Tietysti sitä kaarta ei kannata muun tekniikan kustannuksella liioitella.

Miinuksena siinä kyllä se, että alaselkä menee helpolla kramppiin. Tämä toki hyvänlaatuista lihaskipua, eikä siis vakavaa.

E: ilman kaarta ei saa myöskään oikein hyödynnettyä leg drivea, mitä se sitten suomeksi onkaan. Mutta oikealla tekniikalla penassa työskentelee kaikki lihakset päästä varpaisiin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 242
Onko penkissä tuo selän kaari kuinka tärkeä? Tuntuu että en saa melkein mitään kaarta ja se vie keskittymistä itse nostosta, jos oikein yrittää.
Itse oon mennyt ennemmin sellaisella kaarella, mikä luonnollisemmin muodostuu, kun vie lavat ja hartiat alas/pakettiin. Jalkoja en myöskään vedä mitenkään älyttömään koukkuun, kunhan on tukevasti maassa ja saa sen ylempänäkin mainitun leg driven.

En ole mikään lähimainkaan kyvykäs penkissä, ja salikävijänäkin suhteellisen alkupäässä verrattuna moneen muuhun täällä, joten en mitään yhtä tiettyä tapaa sulje pois, mutta näin olen kokenut hyväksi. Joskus koitin vähän väkisin isommalla kaarella, mutta ehkäpä se kuuluu vähän eri hommiin.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 593
Kysymykseen "kuinka tärkeä" ei ole ihan spesifiä vastausta, mutta hyvä kaari lyhentää nostomatkaa, ottaa rinnan alaosaa paremmin mukaan, säästää olkapäitä ja helpottaa lapojen päällä makaamista erityisesti noston loppuvaiheessa. Nämä johtavat siihen että saa menemään rautaa ylös ja olkapäiden osalta vähemmän kipuiluja. Tietysti sitä kaarta ei kannata muun tekniikan kustannuksella liioitella.

Miinuksena siinä kyllä se, että alaselkä menee helpolla kramppiin. Tämä toki hyvänlaatuista lihaskipua, eikä siis vakavaa.

E: ilman kaarta ei saa myöskään oikein hyödynnettyä leg drivea, mitä se sitten suomeksi onkaan. Mutta oikealla tekniikalla penassa työskentelee kaikki lihakset päästä varpaisiin.
Sitte tietää penkin sujuneen hyvällä tekniikalla kun hapottaa pitkät penkkisarjat reisiäkin. Ja tosiaan pitkät selkälihakset kaaressa aika kovassa työssä...
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 593
Juu näin. Kantapäät täytyy pysyä lattiassa (koska säännöt).
No periaatteessa 99,9999 % ihmisistä ei oo mitään väliä nouseeko salipenkissä kantapäät. Kaikissa muissa paitsi IPF-kisoissa saa nousta kantapäät maasta. Kaikilla ei riitä liikkuvuus tai sitten paskoissa penkeissä penkin korkeus ihan liian matalalla ja et pysty avaamaan jalkoja niin paljo et sais asennon.
 
zig

Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
181
No näin käytännössä.
Periaatteessa jos ei pysy kantapäät lattiassa ni ei ole penkkipunnerrus.
Mutta kuten sanoit, niin aivan sama perusjantterille.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 593
Onhan sitä sotilaspenkkipunnerruskin, mikä on penkkipunnerrus vaikka jalat on hyvin kaukana lattiasta :)
 
zig

Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
181
No siksihän sitä juuri kutsutaankin sotilaspenkiksi - erotukseksi penkkipunnerruksesta.
Et varmaankaan väitä, että nämä olisivat sama laji?
Juu, ei tarvitse vastata. Ymmärrän kyllä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 651
Korona osui vihdoin omalle kohdalle, kyllä se vain rokotti kuntoa kun viikon suunniteltu tauko venyi 3 viikkoon.

Aikalailla 10% lähti tuloksista ja jännästi maksimivoimasta katosi sellainen paras terä. Normaalisti kun pystyi tiukassa vedossa puristamaan niin nyt lihakset sanoi stop jos yhtään yritti lähelle rajoja vääntää.

Vähitellen pitää rakentaa taas kondista takaisin, onneksi ei tunnu mitään pahempaa jälkilöylyä koronasta.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
61
Tänää oli viisurin poisto, taitaa tulla lepoviikko. :smoke:
No eihän sitä jaksanut viikkoa pysyä poissa, vklp sali kiinni ni hyvä käydä nyt. :tup:
Huomas kyllä heti että jakso huomattavasti paremmin salilla kun vklp tuli tankattuu vähä enemmä hiilareita ja pari lepopäivää enemmän kuin normaalisti.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
Onko tullut luettua tai kokemusta miten verenpainelääkitys vaikuttaa kuntoiluun / suorituskykyyn? Pitää ruveta tarkkailemaan omia paineita, lääkärillä muun asian yhteydessä mitatut arvot olleet AINA selkeesti koholla, kotona kun leikkii kuollutta niin saa just aisoihin muttei välttämättä ole ihan totuus. Lisätty suola nyt alkuunsa pois.

Kyselin lääkäriltä niin väitti ettei nykyiset verenpainelääkkeet mitenkään rajoita tai hankaloita kuntoilua / suorittamista mutta oli hiukan tuollainen lässyttäjä :D Jotkut verenpainelääkkeet kuitenkin rajoittaa sykettä tms. ettei ihan toivottavaa aina ole sekään.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
1 609

Henkilökohtaisesti ei ole, mutta tutulla on jonkinnäköinen verenpainelääkitys. Ongelma tuntuu olevan ettei syke juuri nouse reenatessa. Ennsitten konkreettisesti tiedä miten se vaikuttaa, mutta aina valittelee ettei esim. sulkkista harrastaessa tunnu kohoovan.

Maalaisjärjellä voisi vaikuttaa kunnon kohottamiseen, mutta mutta..
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Beetasalpaajat heikentää suorituskykyä, mutta eivät yleensä ainakaan yksistään ole verenpaineen hoidossa ensilinjan lääke. Kuten edellä kirjoitetaan, niin sykkeet ei nouse kunnolla ja siitä johtuen sydämen minuuttivirtaus vähenee.

Angiotensiinin estäjillä verenpainetta laskeva vaikutus perustuu verisuonien laajenemiseen ja tällä ei ole haitallista vaikutusta suorituskykyyn. En tiedä, mutta ehkä jopa parantaa pumppia salilla? Näitä kai kuitenkin yleensä määrätään alkuunsa ja jos eivät riitä niin sitten yhdistetään muita lääkkeitä näihin.

E: Tuolla aika kattava taulukko

Viimeksi muokattu:

latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
No näin ymmärsin että lääkkeistä kiinni miten vaikuttaa noihin sykkeisiin, ja että sopiiko sitte just sellanen lääke itelle mikäli tarve olis.

Angiotensiini kuullostaa paremmalle :D
 
Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
6
Hei, onko postaajilla suosituksia painonnostopenkille kotiin? Ei tarvitse olla mitään ylimääräisiä ominaisuuksia, kunhan ei olisi mikään heiluva rimpula.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Hei, onko postaajilla suosituksia painonnostopenkille kotiin? Ei tarvitse olla mitään ylimääräisiä ominaisuuksia, kunhan ei olisi mikään heiluva rimpula.
En tiedä mikä penkki, mutta kiinnostaisi lisäkysymyksenä tähän, että onko jotain suositeltavia paikkoja mistä ostaa kotisalille varusteita. Mieluusti kotitoimituksella.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Puhdin testipaketeista oli aiemmin puhetta ja sattui tulemaan Mehiläisen työterveysasiakkaana tällainen mainosmeili, niin jaetaanpa se edelleen, jos siitä vaikka olisi apua jollekin:
1680788762945.png

1680788792887.png
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Pitkään olen selvinnyt salilla ilman suurempia kommelluksia, mutta tänään jäi penkissä viimeinen työntö rinnalle, eikä ole yksin treenatessa tietenkään varmistajaa (lisäksi oli vielä vinopenkki, jossa ei ollut varmistusrautojakaan). Onneksi ei ole tässä vaiheessa kiinni mitään isoja painoja, niin sain siirrettyä tangon melko helposti syliin ja siitä sitten edelleen. Eipä siinä mitään sen ihmeempää, mutta olihan se vähän nolo tilanne.

Vähän ihmettelin kun takana toisella penkillä oli porukkaa, mutta kukaan ei vaivautunut auttamaan, vaikka varmasti näkivät, että en minä siinä tarkoituksella yritä jonglöörata.

No, eipä siinä, tekevälle sattuu... :D
 
Olen kokeillut testimielessä tuota roll of shamea, vaikka painoa ei ole paljoa niin se on aika hankala tehdä ja tuntuu aika ikävältä varsinkaan jos ei saa nopeasti mahan yli.
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
609
Itse jätän myös aina tankolukot laittamatta, niin saa hätätapauksessa kipattua levyt pois tangosta.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Itse jätän myös aina tankolukot laittamatta, niin saa hätätapauksessa kipattua levyt pois tangosta.
Sama itsellä. Voisihan sitä käyttää varmistus rautojakin mutta jaksa ikinä kiinnitellä niitä. Vinopenkkiä teen aina käsipainoilla niin siinä ei luonnollisesti ongelmaa ole.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Olen kokeillut testimielessä tuota roll of shamea, vaikka painoa ei ole paljoa niin se on aika hankala tehdä ja tuntuu aika ikävältä varsinkaan jos ei saa nopeasti mahan yli.
Ite laitan aina ne varmistusraudat oikeaan korkeuteen jos tangossa >80% maksimista. Säätö siten että kaulan päälle jää muutama sentti tyhjää niin sieltä välistä pääsee hyvin pois ja raudat ei haittaa tekemistä kun siihen jää vielä se 5-10 cm väliä.

Vahva suositus rautojen käytölle sekä sille että harjoittelee pari kertaa hallitun laskun tukien päälle ja pyörittää tangon kohti kaulaa, jolloin sieltä alta pääsee pois. Pienessä paniikissa ekaa kertaa kun jää sinne alle niin se ei kuitenkaan ole luonnollinen reaktio että pyörittää tangon kaulan päälle.

Vatsan yli rullaaminen jollain 150 kilolla sattuu varmaan aivan vitusti ja painojen tiputtaminen tangosta saattaa hajottaa nostajan lisäksi muita salillakävijöitä tai materiaa.

Rautojen käytön etuna myös se, että jos tanko syystä tai toisesta (luksaatio, kollapsi, joku äkillinen kipu tai kramppi jne) hallitsemattomasti putoaa niin se ei murskaa kaulaa. Rinnan toki voi rikkoa, mutta se on hoidettavissa kirurgin kanssa. Em tilanteet toki harvinaisia, mutta en halua kokeilla tuota edes harvakseltaan.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 593
@Rapilysin just noin. Se on silkkaa tyhmyyttä ja ylimielisyyttä luulla pärjäävänsä ilman varmistusrautoja kun jotain sattuu. Vaikka tippus vaan 20 kg kaulaan tai nenään niin sattuu varmuudella.

Meidän salilla on yks katkaissut sormensa kässäreillä irtipoikki kun tiputti painot maahan ja alla toiset kässärit ja jäi sormi ristiin tankojen väliin. Sit joku yleisurheilijanuorukainen kerran latas "kyykkyyn"("1/4-niiauksiin") ihan liikaa ja kun tyttöurheilijoita tuli sopivasti kattoon niin vähä lisää vielä... Ja sit tippu kaikki kiekot ekalla toistolla tangon toisesta päästä, kaveri hyppäs jotenki pois ja sen jälkeen kiekkoja omaava painava pää tangosta maahan, tangon tyhjä hihapää ampui kattoa kohti ja tätä kaveria suoraan alaleukaan ja siitä melkein mun päälle käytävän yli penkkipunnerruspaikalle. Sattu varmaan ihan vitusti siihe leukaan mut hirmu tuuri et ei osunu otsaan tai nenään tms. mistä ois voinu olla henki pois pahimmillaan tommosesta terästangon ruoskasusta.
 
No tokihan nyt kyykyssä on lukot kiinni. Sen tangon saa kuitenkin tiputettua jos tekniikka on kohdillaan.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 593
Kyykyssäkin varmistusraudat/-liinat tms. on aina varmempi ku ihmiset varmistajana tai nakkominen. Kokeneellakin varmistajalla voi tulla aivopieru esim. kerran kun olin tehny jo alltime enkan ja latasin 5 kg lisää, niin yritys meni persiilleen ku hovivarmistaja tarras jo alasmenomatkalla tangon toisessa päässä kiinni. Ihmetteli itekkin että wtf mitä hän oikein ajatteli ja pyyteli anteeksi että pilas mun yrityksen.

Itte oon ollu varmistamassa kun painonnostaja kyykkäs 240 kiloa ja pohjassa kramppas yllättäen toinen pohje totaalisesti -> vaikka kaveri painonnostajana aina ennen heittäny painot pois niin nytpä ei pystynykään niin piti toisen varmistajan kans kahteen pekkaan nostaa se 240 kg takasi koukkuihin. Toisessa päässä oli selvästi heikompi kaveri mut onneks olin minä kramppipäässä. Aika homma vetää zercherinä ylös ettei kaveri mene lyttyyn.

Ja on muaki ollu varmistamassa näitä "juu otin sillon 200 parhaimmillaan" ja ens salikerralla se oli sit "juu otin sillon 300" ja ku ollu varmistamassa sit niin ei oo ollu mihinkään itseni failatessa vaikken todellakaan lopeta nostamista vaikke ylös tuliskaan. Pyydän siis vaan sellasia nykysin, kenen oon itte livenä nähny tekevän jotain muutaku suun liikettä ja ennen kaikkea en oikein pyydä varmistajia ku pari kertaa vuodessa sit kun sopivat fiilikset ja sopivat duudsit paikalla.

Penkissä kerran osu paikalle eräs Suomessa ja kenties vähän maailmallakin kuuluisa naispainonnostaja ja ajattelin et se on vahva ja hyvä varmistaan ja sanoin vielä et "älä koske tankoon paitsi sit jos sanon et ei tuu". Nostin 1RM onnistuneesti ja meinasin sen jälkeen räkitelläkin itsenäisesti mutta yllättäen tää mimmi tarttu ja tempas niin *itusti tankoa ylös ja sivuun kohti tolppia, että tuntu olkapäissä monta viikkoa... Näitä tarttujia kyllä on paljo, vaikka kaks kertaa sanos etukäteen, että et sit koske paitsi jos kuolen tai sanon "ei tuu". Sit joku tarttuu heti tankoon ja avustaa nostossakin... :D Teen nykysin kovat penkit aina himassa omassa ipf combossa niin saa säädöt just millilleen eikä tartte varmistajia tai sit lähipiiristä joku johon voi luottaa.

Oon salilla nähny muuten viimeksi 3 viikkoo sitte kun penkkisetin jälkeen teinijannulla toinen puoli ei mennykään koukkuun ja otteen irrottaessaan tanko tippu vinossa kaulalle. Onneks ei ollu paljo painoo niin toinen pää pysy koukussa. Varmistusraudat oli irrotettu kokonaan penkistä... Ihan ku ne haittais jotain?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Itse jätän myös aina tankolukot laittamatta, niin saa hätätapauksessa kipattua levyt pois tangosta.
Minä urpo olen aina kuvitellut, että ne laitetaan juuri siksi ettei näyttäisi huojuessaan aloittelijalta.
Ite laitan aina ne varmistusraudat oikeaan korkeuteen jos tangossa >80% maksimista. Säätö siten että kaulan päälle jää muutama sentti tyhjää niin sieltä välistä pääsee hyvin pois ja raudat ei haittaa tekemistä kun siihen jää vielä se 5-10 cm väliä.
Tottakai näin, mutta vinopenkissä se ei ainakaan tuolla omalla salilla onnistu ja nyt oli hitusta huonompi päivä kuin viimeksi, niin jäi sitten vajaaksi, vaikka tuntui että vielä se viimeinen menee. Tämä on yksi syy miksi pidän laitteista.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 779
Yksin aina raudat käyttöön, varsinkin jos toisia ei ole mailla ja halmeilla. Kun jonkun hermoiskun tai vastaavan takia käsi menee hervottomaksi, ei isoon vahinkoon painoja tarvitse olla paljonkaan. Pahimillaan jää painojen alle kitumaan eikä apuja tule, jos ei niitä pysty huutamaan.

Kyykkyräkki turvarautoineen ja penkkiraudat ovat olemassa syystä. Kun ne ovat käytössä, itselläni tulee lisää luottoa tehdä tarvittaessa kovaa. Vinopenkkiinkin saa räkin eteen laitettavat raudat, mutta toki siinä säätöä on löytää sopiva korkeus. Kaikilla saleilla sellaisia ei välttämättä ole.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
No tokihan nyt kyykyssä on lukot kiinni. Sen tangon saa kuitenkin tiputettua jos tekniikka on kohdillaan.
Juu kyykky on turvallisempi koheltaa ilman tukirautoja, kun lähtökohtaisesti sinne tangon alle ei jää edes pohjassa, ellei sitten kippaa eteenpäin. Kerran kävi itsellä punttiharrastuksen alkupuolella niin, että kantapäät irtosi maasta, tasapaino petti ja kaaduin painojen kanssa eteenpäin. K.o. salilla ei ollut räkkiä vaan semmoinen "tolppamallin" teline. Taisi olla loppuen lopuksi hyvää tuuria, että seinä oli aika lähellä ja levyjen reunat otti suurimman energian vastaan kasvojen sijasta.

Toki hallitun ja turvallisen oloinen failure kyykyssä on aika helppo tehdä räkissä sivurautojen päälle vrt. tangon tiputtaminen.
Tottakai näin, mutta vinopenkissä se ei ainakaan tuolla omalla salilla onnistu ja nyt oli hitusta huonompi päivä kuin viimeksi, niin jäi sitten vajaaksi, vaikka tuntui että vielä se viimeinen menee. Tämä on yksi syy miksi pidän laitteista.
Vinopenkissä voi fail safen tehdä, kun siirtää kyykkyräkkiin semmoisen liikuteltavan penkin ja laittaa sivuraudat johonkin navan korkeudelle. Omalla salilla vp:ssä ei kanssa ole muuten mahdollisuutta tukirautoihin. Tuolla on myös semmoinen alaviistopenkki missä ollaan siten, että pää on alimpana ja se olisi ihan hyvä rinnan alaosaan tuntuman hakemisessa, mutta siinä ei ole turvarautoja ja se vaikuttaa kyllä melkoiselta giljotiinilta, jos sinne tangon alle sattuisi jäämään. Käytännössä tästä syystä oon tehnyt vp käsipainoilla ja alemmas suuntautuvaa työntöä yrittänyt parantaa dipeillä.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
61
Juu kyykky on turvallisempi koheltaa ilman tukirautoja, kun lähtökohtaisesti sinne tangon alle ei jää edes pohjassa, ellei sitten kippaa eteenpäin. Kerran kävi itsellä punttiharrastuksen alkupuolella niin, että kantapäät irtosi maasta, tasapaino petti ja kaaduin painojen kanssa eteenpäin. K.o. salilla ei ollut räkkiä vaan semmoinen "tolppamallin" teline. Taisi olla loppuen lopuksi hyvää tuuria, että seinä oli aika lähellä ja levyjen reunat otti suurimman energian vastaan kasvojen sijasta.

Toki hallitun ja turvallisen oloinen failure kyykyssä on aika helppo tehdä räkissä sivurautojen päälle vrt. tangon tiputtaminen.

Vinopenkissä voi fail safen tehdä, kun siirtää kyykkyräkkiin semmoisen liikuteltavan penkin ja laittaa sivuraudat johonkin navan korkeudelle. Omalla salilla vp:ssä ei kanssa ole muuten mahdollisuutta tukirautoihin. Tuolla on myös semmoinen alaviistopenkki missä ollaan siten, että pää on alimpana ja se olisi ihan hyvä rinnan alaosaan tuntuman hakemisessa, mutta siinä ei ole turvarautoja ja se vaikuttaa kyllä melkoiselta giljotiinilta, jos sinne tangon alle sattuisi jäämään. Käytännössä tästä syystä oon tehnyt vp käsipainoilla ja alemmas suuntautuvaa työntöä yrittänyt parantaa dipeillä.
Ite teen käsipainoilla vp aina, välil jos tekee mieli tehä tangolla niin smithissä saa tehtyy turvallisesti kunha onnistuu löytämään sen hyvän asennon. Normi penkissä ei ainakaa omat sarjapainot oo ikinä niin isot et varmistajaa tartteis ja harvoin menee failuree asti ykskää sarja, sit ei jaksais enää tehä vp.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
309
Juuh, olen nyt miettinyt jo ihan tosissani että menisin kuntosalille ja yrittäisin nyt ainakin kesäkauden treenata. Lihaskuntoa paremmaksi ja ryhtiä, se on aika rumaksi mennyt atk-elämän myötä.
Katotaas jääkö tälläkin kertaa vaan puheiden tasolle. :smoke:

Mietin että treenaisi 2 kertaa viikossa, arki-iltaisin, ja ehkä viikonloppuisin kolmas kerta jos ei ole menoja silloin. 1-jakoinen ohjelma ettei ole liikaa miettimistä siitä mitä treenataan. Arnoldin kutonen ehkä malliksi.
Kuulostaako järkevältä?

Yksi sali on mukavan lähellä ja liittyjälle tarjotaan pt-palvelua ilmaiseksi. Se on melkein ehdoton juttu mulle että valmentaja opastaa vähän liikkeiden kanssa kun en hirveästi tiedä treenaamisesta.

Firmalla olis myös sali käytettäväksi ja halvempi kuin tämä, mutta kodin lähellä treenaaminen olis kyllä kiva.

Sit tyhmiä kysymyksiä, mitä kannattaa päälleen laittaa kun treenaa? Jotain intersportista treenikuteiden kategoriasta? Sisälenkkarit jalkaan, sellaiset jo löytyykin.
Onko saleilla yleensä hyvät suihkutilat vai kannattaako käydä vasta kotona? Kävelymatkaa on pari sataa metriä vaan.

Joku kamppailulajikin voisi ihan vähän kinostaa, mutta jos ensin koittaisi parantaa vähän peruskuntoa.
 
Liittynyt
10.03.2023
Viestejä
12

Itellä verkkarit ja paita kun reenailee. Tärkeintä että tuntuu mukavalta.
Yleensä kyllä noilla saleilla hyvät suihkutilat mitä kannattaa käyttää.
Tohon reenailun alotukseen kannattaa myös tarkistaa elintapojaan. Eli kiinnittää huomiota ruokavalioon ja nukkumiseen. Sillä saa niitä positiivisia kokemuksia ja motivaatiota.
Sitten vaan kovaa reeniä.:thumbsup:
 
Liittynyt
08.12.2020
Viestejä
192

Ehdottomasti kannattaa ottaa pt jos ilmaiseksi saa. Pt-ohjaukset on normaalisti aika kalliita. Myöhemmin voi sitten vaihtaa salia jos siltä tuntuu, kun treenaamiseen alkaa löytyä rutiini. Peseytymistilat löytyy aina, mitä kannattaa kyllä käyttää ja riippuen salista saattaa olla myös saunakin käytössä.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Kuulostaako järkevältä?
Voimaharjoittelu on aina järkevää, joten :thumbsup:

Arnoldin kutonen voi olla aika raju. 1-jakoinen silti hyvä idea, jos tavoite 2 treeniä viikossa. Joku helppo, nopea ja tulokset takaava 3 x 5 -tyylinen voisi olla hyvä ja se tuo myös motivaatiota, kun kehittyy. Eli esim.:
Treeni A
- Kyykky 3 x 5
- Pena 3 x 5
- Leuat 3 x 5
Treeni B
- Mave 3 x 5
- Pystäri 3 x 5
- Kulmasoutu 3 x 5

Keksi joku sopiva progressio, esim. aloita kevyesti ja laita joka viikko lisää painoa. Sitten kun ei pariin kolmeen viikkoon pysty lisäämään siten, että saa sarjat tehtyä niin voi vaikka vaihtaa ohjelmaa. Riippuen palautumisesta jotain tuon tyylistä pystyy tekemään 2-5 kertaa viikossa, joten voi käydä useamminkin sitten jos innostuu. EDIT: Noita A ja B -treenejä piti siis vuorotella.

Tai sitten netistä joku aloittelijan 1-jakoinen, niitä on kyllä paljon löydettävissä. Salin pt antaa varmaan myös ihan hyviä ohjelmia, kun kerrot vähän millaisen haluat, mitä tavoittelet ja kuinka paljon käyntikertoja ja treenitunteja on käytettävissä viikoittain. Tuo mitä edelle hahmottelin päästäni, on lähinnä nopea ja helppo ja tähtää yleisesti voiman hankintaan, sivutuotteena luultavasti erityisesti aloittelevalle treenaajalle odotettavissa ihan hyvää lihaskasvua.
Sit tyhmiä kysymyksiä, mitä kannattaa päälleen laittaa kun treenaa? Jotain intersportista treenikuteiden kategoriasta? Sisälenkkarit jalkaan, sellaiset jo löytyykin.
Onko saleilla yleensä hyvät suihkutilat vai kannattaako käydä vasta kotona?
Omat setit on:
- Shortsit
- T-paita
- Sisälenkkarit
- Talvikaudella huppari, koska salilla on kylmä. Otan sitten pois kun alkaa olemaan lämmin.

Lisäksi joku juomapullo, sopivan kokoinen salikassi ja vaikka vihko ja kynä, jolla voi pitää kirjaa treeneistä. Tätä varten on myös kännykkäsovelluksia.

Suihkut vaihtelee salikohtaisesti, itse käyn useimmiten salin suihkussa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 242
Kenkiin kannattaa varmaan sen verran panostaa, että katsoo jotkut melko tasapohjaiset mallit. Pitäisi siis itsekin vaihtaa joku päivä vähän parempiin, nykyään kun käytössä on jotkut pronaatiotuetut sisäkengät jotka nappasin muinoin alesta. Enkä siis tarvitse pronaatiotukea missään kengissä muutenkaan, mutta noi nyt sain halvalla ja silloin kuvittelin että salilla sillä ei ole mitään väliä.

Tarkempia vinkkejä ja suosituksia osanee muut antaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
780
Tiedä missä muuallakaan kysyä, niin löytyiskö jostain shortsit mitkä menee salilla ja pyöräilessä ja lahje ulottuu polven alapuolelle? Fat pipella oli aikaisemmin hyvät, mutta valmistus lopetettu.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Itellä verkkarit ja paita kun reenailee. Tärkeintä että tuntuu mukavalta.
Yleensä kyllä noilla saleilla hyvät suihkutilat mitä kannattaa käyttää.
Tohon reenailun alotukseen kannattaa myös tarkistaa elintapojaan. Eli kiinnittää huomiota ruokavalioon ja nukkumiseen. Sillä saa niitä positiivisia kokemuksia ja motivaatiota.
Sitten vaan kovaa reeniä.:thumbsup:
Verkkarit käytössä täälläkin. Ihan perusmallin t-paidoista en niinkään pidä, kun kostuvat hiestä herkästi ja suosin siksi mieluummin "teknisiä" t-paitoja.

Vaatetuksella ei ylipäätään ole niin väliä, kunhan on mukava itsellä olla, eikä ihan perse paljaana vetele. Ei sinne salille kuitenkaan muille poseeraamaan mennä.

GoGo Express on ollut ainakin omalla alueella paras vaihtoehto saliksi. Kaikki toimii, olennaiset fasiliteetit löytyy ja on siistiä, eikä ennen kaikkea tarvitse maksaa turhasta.

Omalla kohdalla on kyllä ollut huimaa edistystä alkuvaiheen kompurointien jälkeen. Paino ei ole hirveästi pudonnut alkuvaiheen spurtin jälkeen edelleenkään, mutta vanhat vaatteet jäävät silti isoiksi yksi kerrallaan ja lihasta on selvästi tullut lisää koko kroppaan. Ensi viikolla pitää käydä tekemässä inbody-mittaus (1kk edellisestä) ja on kyllä jännä nähdä mitä lukemat siinä näyttävät, erityisesti kiinnostaa rasvaprosentti.
 
Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
398
Tuo mitä edelle hahmottelin päästäni, on lähinnä nopea ja helppo ja tähtää yleisesti voiman hankintaan, sivutuotteena luultavasti erityisesti aloittelevalle treenaajalle odotettavissa ihan hyvää lihaskasvua.
Hahmottelit kaksijakoisen ohjelman yhdelle viikolle aloittelijalle, jolloin käytännössä jää tostomäärät aivan liian pieniksi. Se alkuperäinen Arskan treeni on ihan hyvä parikin kertaa viikossa tehtynä aloittelijalle. Kovuus määräytyy kuitenkin enemmänkin käytettyjen painojen mukaan. Siitä kun pikkuhiljaa lähtee painoja nostamaan, niin oppii ymmärtämään omia kykyjä sekä rajoja.

@huglo lle loput:

Kunhan se innostus siitä sitten lähtee, niin samanaikaisesti voi vähän haalia lisää tietoa ja alkaa soveltaa sitä. Tuolla pääsee kuitenkin hyvään alkuun, jos liikkeet muuten eivät tuota hankaluuksia. Voisin kuvitella, että leuanvedossa aloittelijalla voi olla vaikea saada fiksua määrää toistoja aikaiseksi (jos tulee sitä ensimmäistäkään), jolloin kehitystäkään ei kannata odottaa. Mutta onneksi siihenkin löytyy hyviä vinkkejä, miten sitä aletaan kehittämään (tässä yksi vaihtoehto, jossa kaikki tekeminen on perusteltu):

Homman alkuun saattamiseksi leuanvedon sijaan käänteinen soutu, lapojen nostot, negatiiviset leuat ja avustetut leuat (kuminauhalla).

Varusteista sen verran, että lenkkarit menevät vähän aikaa ok, mutta jos kyykyssä tms. alkaa painot nousta, niin parempi panostaa kenkiin, joissa ei käytännössä ole "vaimennusta". Jos ne kengät on suunniteltu 100 kg henkilön käyttöön ja niiden päällä onkin yht'äkkiä +200 kg, niin jalan asento on kaukana siitä, mitä sen on tarkoitus olla.

Saliksi se, mihin kynnys mennä on matalin.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Hahmottelit kaksijakoisen ohjelman yhdelle viikolle aloittelijalle, jolloin käytännössä jää tostomäärät aivan liian pieniksi. Se alkuperäinen Arskan treeni on ihan hyvä parikin kertaa viikossa tehtynä aloittelijalle.
Kaksijakoisen ohjelman määritelmä lienee jokseenkin, että treenataksesi koko vartalon läpi tarvitset kaksi treenikertaa ja kaksijakoista ei oikeastaan kannata lähteä tekemään, ellei saa neljää treeniä viikkoon tai sitten volyymin pitää olla tosi kova.

Ehdottamassani yksijakoisessa ohjelmassa taas tarkoitus on saada yhdellä treenikerralla jotakuinkin koko kroppa rasitettua. Ohjelmassa on varianssia, joka painottaa eri kerroilla vähän eri lihasryhmiä, kuitenkin joka kerralla treenataan "kaikki" = yksijakoinen.

Huglon itsensä ehdottamalla tahdilla tuossa tehdään koko kroppa läpi 2-3 kertaa viikkoon ja pienempi volyymi tarkoittaa nopeampaa palautumista. Lyhyempien sarjojen etuna on lisäksi se, että hermosto oppii tuottamaan voimaa pyydettäessä ja tekniikat on helpompi hallita raskaissa liikkeissä, kun niistä ei tehdä hapenottokykyharjoitteita laskemalla kuormaa ja nostamalla toistomäärää. Toisaalta toistojen määrällä ei ole merkittävää eroa edes lihaskasvun kannalta sikäli kun liike tehdään ns. loppuun asti.

Arnoldissa vedetään kolme kertaa viikossa failureen pitkät sarjat samoja liikkeitä, siitä on vaikeuksia palautua monella, vaikka olisi jo jonkinlainen adaptaatio voimaharjoitteluun olemassakin. Ehkä hauikset ja vatsat onnistuu useimmilla, mutta esim. kyykky ja pena kolme kertaa viikossa tappiin asti on kyllä aika raju tutumiskierros kuntosaliharjoitteluun. Itse lähtisin katselemaan golden six-tyylistä ohjelmaa vaikka vuoden tai kahden jälkeen, kun on hyvät pohjat alla.

Mutta tietysti jokainen etsii itselleen sen sopivan ohjelman, yksilöllisiä erojahan meillä on paljon palautumisessa, motivaatiossa ja missä tahansa ominaisuuksissa.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
309
Juuh, täytyy tuota ohjelmaa vielä miettiä, keskustella vähän pt:n kanssa myös. Kiitos vastauksista.

Kunhan se innostus siitä sitten lähtee, niin samanaikaisesti voi vähän haalia lisää tietoa ja alkaa soveltaa sitä. Tuolla pääsee kuitenkin hyvään alkuun, jos liikkeet muuten eivät tuota hankaluuksia. Voisin kuvitella, että leuanvedossa aloittelijalla voi olla vaikea saada fiksua määrää toistoja aikaiseksi (jos tulee sitä ensimmäistäkään), jolloin kehitystäkään ei kannata odottaa. Mutta onneksi siihenkin löytyy hyviä vinkkejä, miten sitä aletaan kehittämään (tässä yksi vaihtoehto, jossa kaikki tekeminen on perusteltu):

Homman alkuun saattamiseksi leuanvedon sijaan käänteinen soutu, lapojen nostot, negatiiviset leuat ja avustetut leuat (kuminauhalla).
Leukoja mulla itse asiassa menee jonkun verran, koska niitä on tullut vähän tehtyä. Nuo painoilla tehtävät liikkeet onnistuvat kunhan valitsee oikeat painot. Siinäkin se pt varmaan auttaa. Kyykkyä en ole varmaan koskaan edes kokeillut. Vatsalihakset matolla on perseestä mutta onnistuu.

Motivaatio, se motivaatio on se hankalin este vielä. Nyt ollaan kuitenkin lähempänä kuin koskaan ennen. Ja kun arkielämä rupeaa käymään muuten tylsäksi niin tästä voisi saada jotain järkevämpää tekemistä.
 
Ihime

Tukijäsen
Team SER
Liittynyt
20.05.2018
Viestejä
3 284
Se ois itsellä tarkoitus huomenna taas aloittaa salihommat muutaman vuoden tauon jälkeen. Viimeksi meni niin överiksi homma että lopahti innostus lopulta. Salilla kävi 5-6x viikossa ja sen päälle juoksu/pyörälenkkiä 3x viikkoon.
Tahtoo olla päässä sellasta vikaa että joko vedetään täysillä tai ei ollenkaan. Katotaan saisko sitä nyt pidettyä järkevässä 3x viikkoon hommat ja motia päälä. Sen verran aikakin nykyään tiukassa että senkään puolesta kerkeä oikein käydä useammin.
Voimanosto reeniä ois tarkotus alkaa taas vetämään. Saa nähä mitä toinen polvi vaan tykkää kyykystä kun tullut elopainoa lisää reippaasti ja polvi jo aikanaan vähän protestoi kovia kyykkypainoja. Pitää soveltaa sitten sen mukaan miten kroppa nykyään kestää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 690
Viestejä
4 189 113
Jäsenet
70 781
Uusin jäsen
JohannesP.P.

Hinta.fi

Ylös Bottom