En voisi enempää olla samaa mieltä kanssasi. On ollut ikävä seurata median ja suomalaisten poliitikkojen vastenmielistä ylistämistä kun murhapaikanhakijoista leivotaan milloin mitäkin sankareita tyyliin; muhamat 17v oppi lukemaan tai käyttämään vessaa kolmessa vuodessa.Sama. Ennen vuoden 2015 syksyä kannatin pakolaisten ottamista ja pidin islam-kritiikkiä Suomessa täysin turhana pienen vähemmistön kiusaamisena. Pidin Halla-ahoa vastenmielisenä opportunistina, joka lietsomalla muukalaisvihaa käytti hitaalla käyvää kansanosaa hyväkseen ja täten hommasi itselleen poliittisen uran ja hyvät tulot. Vuoden 2015 pakolaisvyöry ja sitä seurannut hillitön suomalaisia syyllistävä mediamylläkkä ravisteli kyllä tuota maailmankuvaa perin juurin, ja nyt kun tuota irakilaisten geelitukkapellejen perseilyjä on saanut pari vuotta seurata, niin on tehokkaasti karissut aivan kaikki sympatia pakolaisia kohtaan, niitä aivan oikeitakin pakolaisia kohtaan siis. Kannatan nykyään koko turvapaikkasysteemin romuttamista, ja tunnustettava se on, Halla-aho oli alusta asti oikeassa.
Paskapuheissa pyörii aina sama nauhuri, jakamattomat ihmisarvot, kulttuuriset rikkaudet, moniosaajat, koodaajat ja työvoimapulanpaikkaajat. 2015 mediassa hoettiin jopa turvaa hakevista lapsista ja naisista. Hyi helvetti mitä touhua.