Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Kunnen heitä on riittävästi ja alkavat vaatia Suomen muuttamista kivikauden lakeihinsa.
Jolloi se näyttää kuin tuossa yllä Tommy robinson videon alussa .

niinpä, siis sehän tässä huolestuttavinta onkin, että vaikka kurdejakin on vain promilleluokkaa väestöstä, niin he ovat käsittämättömän äänekkäitä ja aktiivisia, pelkästään omaa etuansa ajavia mölisijöitä, jotka ovat jo osoittaneet voimansa niin Helsingin kuin Tampereen keskustan tukkimisessa parin päivän sisällä laittomissa mielenosoituksessaan ja vyörymällä poliisin yli heitellen kiviä sivullisia kohden, sekä samaan aikaan toki mediassa itkien kun joku mummeli omassa porukassaan oli kompuroinut "poliisiväkivallan vuoksi"... kunnon lähi-itäläistä filmausmeininkiä & uhriutumista siis, 6/5.. :psmoke:

mutta rajat auki vaan, kyllä siitä hyvä seuraa kun noita saadaan miekkariinsa sen 100-200 sijasta ensin 1000-2000, sitten 10 000-20 000 ja lopulta.. no, se on sitten tervetuloa Suomen islamistinen tasavalta se.

ja tätähän ei missään nimessä voinut ennalta nähdä ei, yllättyneitä on runsain mitoin niin rasmus-ryhmässä, rhc-ryhmässä kuin muissa suvakkien kokoontumiskerhoissa.. ja toki kaikissa eduskuntapuolueissamme - poislukien ainoastaan persut.
 
niinpä, siis sehän tässä huolestuttavinta onkin, että vaikka noita kurdikusipäitäkin on vain promilleluokkaa väestöstä, niin he ovat käsittämättömän äänekkäitä ja aktiivisia, pelkästään omaa etuansa ajavia mölisijöitä, jotka ovat jo osoittaneet voimansa niin helsingin kuin tampereen keskustan tukkimisessa parin päivän sisällä laittomissa mielenosoituksessaan ja vyörymällä poliisin yli heitellen kiviä sivullisia kohden, sekä samaan aikaan toki mediassa itkien kun joku mummeli omassa porukassaan oli kompuroinut "poliisiväkivallan vuoksi"... kunnon lähi-itäläistä filmausmeininkiä & uhriutumista siis, 6/5.. :psmoke:

Toki jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä, että vaikka netissä on videoita noiden sikailuista (joita ei toki katso kuin pari hassua tyyppiä), niin lehdistö ei kerro mitä oikeasti on tapahtunut.

Sitä alkaa ainakin meikäläinen miettiä, että miten on mahdollista, että media valehtelee asiasta, mistä on täysin selvät todisteet? Tällöinhan niiden yhteenkään juttuun ei voi luottaa, koska valehtelu on niiden verissä.

Sitten jotkut vielä kehtaavat väittää jostain luotettavasta mediasta. Oikeastaan pitäisi laittaa ylös joku video ja siihen liittyvä juttu. Sen jälkeen kun joku taas vaatii jotain todisteita suomalaisen median epäluotettavuudesta, niin laittaa ne jakoon.

Mutta sekin on turhaa, koska video ei kelpaa, jos se on epäluotettavalta sivustolta tai tyypiltä. Mutta kun ei niitä videoita voi mistään Hesarista linkittää, vaan vaikkapa joltain June Lokalta. Ja silloin se video on automaattisesti feikki, vaikka olisi viisituntinen striimi, mistä ei ole leikattu mitään pois.
 
Mielestäni on aika yhdentekevää noiden mamujen raiskailut. Ihan sama vaikka yli 50% naisista tulisi raiskatuiksi ennen 18 vuoden ikää, kyllä yhteiskunta sopeutuisi.

Aika paljon tulee suomessa tapahtua kulttuurin taantumisen suhteen että tuohon voisimme sopeutua. Vai oliko tässä hieman subjektiivista mielipidettä?

edelliseen viestiini tässä ketjussa viitaten, olivat sitten taas tänään kurdiperseilijät asialla Tampereella:

Mielenilmaus keskeytti valtuustokokouksen Tampereella – Yleisölehteriltä huudettiin iskulauseita ja heitettiin paperilappuja

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

tällaisten islamistien ja kehitysmaalaisten tyyliin kun aletaan "hoitamaan" jatkossa yhä enemmän ja enemmän asioita niin saadaan nopeasti kunnon Big Brother -meininki meillekin.. :psmoke:

sillä juurikin tuollaisten perseilyjen perusteella täälläkin vedetään keposesti vaikka mitkä tahansa stasi-tiedustelulait läpi, annetaan poliiseille lisää oikeuksia, tiukennetaan aselupia, estetään kansalaisilta pääsy valtuustojen ja eduskunnan istuntoihin "ennaltaehkäisevästi", ja sitten ihmetellään kun entisestään polarisoituu kansan ja eliitin kahtiajako toisten päästessä pakenemaan multikulttia aidatuille asuinalueille joissa ei tarvi kuunnella minareettijoikujia ja lapset saavat käydä koulunsa rauhassa, tavikset sitten koittaa selvitä no-go alueilla ja niiden liepeillä miten kuten pystyy... ja toki tämä kaikki pitää vain hyväksyä, koska Lontoonkin pormestarin ja muiden suvakkipoliitikkojen mielestä "se nyt vain on uusi eurooppalainen normaali!1".. :facepalm:

Tavallisen kansan ja eliitin äärimmäisestä kahtiajaosta on seurannut lähinnä verisiä vallankumouksia. Nykyisen helpon liikkuvuuden aikana eliitin päät tuskin joutuvat pölkylle, mutta vaikutus on sama. Aina
tulee muistaa että päättäjät ajavat ensisijaisesti oman porukkansa asioita, ja jos et itse kuulu siihen, ei sinun kannata kyseistä poliitikkoa äänestää. Tavallisen duunarin asema ei kokkaria äänestämällä parane.
 
Ylellä on hauska tilastokäppyrä: Korkeakoulutettujen pako Suomesta kiihtyi, osaajien maahanmuutto junnaa paikoillaan

Korkeakoulutettuja siis muuttaa yhä enemmän Suomesta pois ja yhä vähemmän Suomeen. Erikoista tuossa on kuitenkin se, että Suomeen muuttaneiden korkeakoulutettujen määrässä ei ole minkäänlaista piikkiä vuosina 2015–2016, vaikka tuolloinhan Suomeen saapui runsaasti porukkaa Lähi-idän korkeakulttuureista.
 
Korkeakoulutus ja korkeakulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Rakkaus tiedettä ja kulttuuria kohtaan on korkeakulttuuria, riippumatta koulutustasosta.

Tutkimusten mukaan pakolaisilla on erittäin kova motivaatio opiskella. Suomen opiskelijalle ilmainen koulutusjärjestelmä on vasta lapsenkengissä mitä tulee maahanmuuttajien sopeutumis- ja muuntokoulutuksiin.

Runsaasti resursseja kieli- ja kulttuuriopetukseen ja tätä kautta väylä aina yliopistoon asti. Näin saamme uusia ammattilaisia paikkaamaan työvoimapulaa eri aloille. Aina kirvesmiehistä lääkäreihin.
 
f21553d8d6669bbeadcbae4f6ef9e53ea96453052a410cde3623a7a561724e3e.jpg
 
Asiaton käytös
Korkeakoulutus ja korkeakulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Rakkaus tiedettä ja kulttuuria kohtaan on korkeakulttuuria, riippumatta koulutustasosta.

Tutkimusten mukaan pakolaisilla on erittäin kova motivaatio opiskella. Suomen opiskelijalle ilmainen koulutusjärjestelmä on vasta lapsenkengissä mitä tulee maahanmuuttajien sopeutumis- ja muuntokoulutuksiin.

Runsaasti resursseja kieli- ja kulttuuriopetukseen ja tätä kautta väylä aina yliopistoon asti. Näin saamme uusia ammattilaisia paikkaamaan työvoimapulaa eri aloille. Aina kirvesmiehistä lääkäreihin.

Hyvin te hyväksikäyttäjät vedätte...:rofl::lol:
 
Runsaasti resursseja kieli- ja kulttuuriopetukseen ja tätä kautta väylä aina yliopistoon asti. Näin saamme uusia ammattilaisia paikkaamaan työvoimapulaa eri aloille. Aina kirvesmiehistä lääkäreihin.

:facepalm:

ensinnäkin, meillä ei ole työvoimapulaa, vaan lähinnä koulutuspaikka-ja resurssipula (jota resursseja syövä maahanmuutto ainoastaan pahentaa) - tosin, poikkeuksena kuitenkin lääkäriliittoa voi kiittää keinotekoisesti aiheutetusta lääkärien työvoimapulasta joka pitää eturyhmänsä palkat korkealla.

fakta nimittäin on se, että meillä tasan tarkkaan on jo ennestään kiinnostuneita ja motivoituneita opiskeluhalukkaita omassa porukassammekin ihan joka lähtöön, mutta opiskelupaikkoja ei ole tarpeeksi:

Uusista ylioppilaista 70 prosenttia ei pääse korkeakouluun - Itä-Suomen aluehallintovirasto: Tulppa opiskelijavirrassa aiheuttaa mielenterveysongelmia

..elikkä se mitä meillä korkeintaan on, on pulaa vähän koulutusta vaativaan duuniin ja huonoihin työehtoihin alistuvasta halpatyövoimasta (ts. palkanmaksuhalukkuudessa parantamisen varaa), eikä siihenkään* (kuten ei mihinkään muuhunkaan oikeaan tai kuviteltuun "ongelmaamme") auta lähi-itäläisten roudaus tänne pätkän vertaa (ja meille taviksille todellakin täysin päinvastoin, löperö maahanmuuttopolitiikka on sen sijaan huomattavan haitallista, sillä halpatyövoimatulijat laskevat yleistä palkkatasoa sekä nostavat painetta sosiaaliturvan heikennyksiin - molemmat kätevästi liian monen poliittisen ja taloudellisen eliitin jäsenen tahtolistalla jo valmiiksi)!

mistä päästään toiseen pointtiin, eli aitoon työperäiseen erikoisosaaja-maahanmuuttoon; ikävä kyllä sitäkään ei ratkaista lähi-itäläisten avulla, vai kuvitteletko että bagdadin torilta ostetuilla koneinssin papereilla oikeasti pärjätään vaikkapa Wärtsilän palkkalistoilla - ja muutenkin ylipäätään hyvin harva on tässäkään langassa käsittääkseni vastustanut pitkälle koulutettujen erikoisasiantuntijoiden maahanmuuttoa pätkän vertaa.. :psmoke:

*varmemmaksi vakuudeksi, tässä vielä näitä mukavia tilastoja itse kullekin miten "suureksi avuksi" varsinkin tämä lähi-idän sakki on sen vähemmän koulutusta vaativankaan työn suhteen yhteiskunnassamme.. :kahvi:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152441/265_Lehti_ym_2014.pdf

”Toimettomuus on yksi yksilön rikollisuusriskiä lisäävä tekijä, vaikkakaan yhteys syrjäytymisen ja rikosriskin välillä ei ole yksiselitteinen. Valtaosa varkaus- ja väkivaltarikoksista tuomituista henkilöistä on toimettomia, mutta toimettomista ihmisistä suurin osa ei ole rikollisia.”

”Työllisyysaste kuvaa työllisten osuutta työikäisestä väestöstä. Se ei ole työttömyysasteen peilikuva, vaan huomioi työttömien ohella myös muut työikäiset työvoiman ulkopuoliset väestöryhmät (esimerkiksi varhaiseläkeläiset, opiskelijat, perhevapaalla olevat).” (s. 22)

Työllisyysaste äidinkielen mukaan, suluissa todennäköisin kotimaa ja puhujien lukumäärä Suomessa:

31. vieraskieliset yhteensä, keskiarvo 49,7 %

- -

44. arabia 29,4 % (arabimaat, 13 170)

45. persia 28,9 % (Iran, 7 281)

46. afgaani/pašto 28,2 % (Afganistan, vähän*)

47. somali 19,5 % (Somalia, 15 789)

48. burma 17,9 % (Myanmar, vähän*)

^ lisätehtäväksi annettakoon kunkin tykönään päätellä, mikä uskonto-ja kulttuuritausta yhdistää KAIKKIA noita vähiten työllistyviä, tukiaisia nostavia ryhmiä jotka nyt valitettavasti ovat täällä keskuudessamme yhteistä ja ikävän rajallista resurssikakkuamme ahmimassa.. :think:
 
Viimeksi muokattu:

Rakennusalalla ei työvoimapulaa? Hoitoalalla pulaa työpaikoista?

Ei yhteiskunnan kannata laittaa mamuja samoihin opiskeluhakujonoihin muiden kanssa. Harva pääsisi opiskelemaan kielitaito-ongelmien takia.

Pitää perustaa omia oppilaitoksia mamuille, joissa opetellaan suomen kieltä yhdessä tutkinnon kanssa. Parasta kehitysapua on auttaa ihmisiä suoraan, eikä kylvää rahaa korruptoituneiden diktaattorien taskuun.

Korkeakoulujen lukukausimaksut pois ulkomaalaisilta. Tilalle pääsykokeet englanniksi jokaisessa Suomen suurlähetystössä kerran vuodessa. Opiskelupaikka Suomessa tarkoittaa jo nykyisellään automaattista määräaikaista oleskelulupaa, joten lakimuutoksia ei tarvita. Kun olet valmistunut saat kansalaisuuden. 5000 opiskelupaikkaa maahanmuuttajille, aloille joilla on työvoimapula. Ei ole enää päiväkodeissa henkilöstövajausta kuten nyt. Metrotkin kulkevat ajallaan.

Työttömyyskorvaukset pois ja tilalle työllistämisseteli jossa valtio maksaa 50% palkasta. Näin varmistutaan että valmistunut siirtyy työelämään.

Olen jutellut asiasta muiden humanistien ja valtiotieteilijöiden kanssa. Oikein toteutettuna malli toimisi. Opiskelulinjojen kokoja säädeltäisiin joka vuosi työvoimatarpeen mukaan.
 
Entäpä han-suomalaiset? Suoraan vaan Soylent Greeniksi maahanmuuttajille?
 
Miksi matujen pitäisi lukea lääkäriksi? Ylehän tietää että ne on korkeasti koulutettuja lääkäreitä ja insinöörejä jo Suomeen tullessaan.

Ja onhan meillä jo kirvessomalikin valmiiksi. Ainiin, no sen vihapoliisi joutui ampumaan hengiltä kun yritti lyödä poliisia kirveellä päähän.
 
Pitää perustaa omia oppilaitoksia mamuille, joissa opetellaan suomen kieltä yhdessä tutkinnon kanssa. Parasta kehitysapua on auttaa ihmisiä suoraan, eikä kylvää rahaa korruptoituneiden diktaattorien taskuun.

Olen samaa mieltä sen suhteen että ne humanitaariset mamut joita on "pakko" ottaa tulisi lapset laittaa päiväkotiin heti kun pystyy (1v, 2v? iässä) ja vanhemmat johonkin eri amislinjoille jo vuoden sisällä. Kieli on pakko oppia 3-4v aikana niin hyväksi että viimeinen vuosi menee ihan suomenkielisten kanssa samassa ryhmässä (4-5v tutkinto). Koskee naisia ja miehiä. Jos ei onnistu niin tukia leikkuriin urakalla, samoin asuinpaikka jonka suomi ei-kansalaisille tarjoaa pitäisi olla osoitettuna paikassa X ja sieltä pääsee pois vain omalla rahalla. Koulutukseen pitäisi hyödyntää mahdollisimman paljon verkkokursseja ja digitalisaatiota.
 
Miksi matujen pitäisi lukea lääkäriksi? Ylehän tietää että ne on korkeasti koulutettuja lääkäreitä ja insinöörejä jo Suomeen tullessaan.

No varmaan osittain siksi, että etenkin lääketieteen alalla meillä on ihan helvetin kankea byrokratia ulkomaisten koulutusten hyväksymisen suhteen. Vastahan tuossa oli juttu siitä korealaisesta vai japanialaisesta naislääkäristä, jolla meni byrokratiassa vuosia. Ite kysyit :smoke:
 
Eli hölmölän byrokratia on syyllinen matujen korkeakoulutuspapereiden heikkoon läpimenoon. Onhan niillä kuitenkin osaamista alueilta joissa koulutusta eikä kielitaitoa tarvitse.

Kuten joukkoraiskaaminen, yksittäistapaukset, ryöstely, huumekauppa, kerjääminen, sosiaalituen nosto, yleinen häiriökäyttäytyminen, kunnia(ton) väkivalta, sotilaskarkuruus ym.
 
Eli hölmölän byrokratia on syyllinen matujen korkeakoulutuspapereiden heikkoon läpimenoon.

Sä kysyit, miksi lääkäriksi koulutettujen pitäisi "lukea lääkäriksi", minä esitin arvauksen osittaisesta syystä. En tiedä miksi joukkoraiskarien, huumekauppiaiden yms. pitäisi lukea lääkäreiksi. Ehkä ne haluaa lääkärin hommiin?
 
Enkä kysynyt. Kysyin miksi matujen pitäisi lukea lääkäriksi? Korkeakoulutetut loiset puhkui intoa jo 2016.

Korkeasti koulutetut turvapaikanhakijat puhkuvat työintoa – "Haluaisin osoittaa kiitollisuuteni suomalaisille"

img108691-previewImage.jpg
 
Oppisitko itse arabian kielen kahdessa vuodessa? Tottakai jo kielen oppiminen vie aikaa. Sen jälkeen 5 vuoden yliopistokoulutus päälle. Suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on tulossa kansainvälisestikin arvioituna menestystarina.
 
Jaa, millähän mittarilla? Työllisyys? Rikollisuustaso? Taidat vain unelmoida..

Rikollisuustaso, kulttuurin rikastuminen yms. Kannattaa joskus muuten käydä maistamassa syyrialaista ruokaa. Koftaa, shawarmaa yms. Hakkaa muuten kebabit mennen tullen. Maustaminen on taidetta.
 
Moneskohan altteri menossa? Vielä ei ole tässä ketjussa lipsahtanut avautumaan venäläisistä vaikka sormet varmasti syyhyävätkin. :kahvi:
 
Rikollisuustaso, kulttuurin rikastuminen yms. Kannattaa joskus muuten käydä maistamassa syyrialaista ruokaa. Koftaa, shawarmaa yms. Hakkaa muuten kebabit mennen tullen. Maustaminen on taidetta.

Haluatko jakaa näitä rikollisuustaso tilastoja, joissa näkyy vaikka Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien matala rikollisuus? Todellisuudessa he kyllä rötöstelevät kymmenkertaisesti kantasuomalaisiin miehiin verrattuna vaikka ikä, sukupuoli, tulotaso ja asuinalue huomioitaisiin.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos - maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152441/265_Lehti_ym_2014.pdf

Tuossa on minun lähteeni. Missä sinun? Tarkoitatko muuten kulttuurin rikastumisella joukkoraiskauksia, happohyökkäyksiä ja kunniamurhia? Niiden rinnalla pari syyrialaista ravintolaa ei oikein lämmitä.
 
Vertaa rikostilastoja Ruotsiin. Olemme onnistuneet hyvin. Tästä on suunta ylöspäin. Rauhaa, rakkautta ja ymmärrystä.
 
Oppisitko itse arabian kielen kahdessa vuodessa? Tottakai jo kielen oppiminen vie aikaa. Sen jälkeen 5 vuoden yliopistokoulutus päälle. Suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on tulossa kansainvälisestikin arvioituna menestystarina.
Tietysti oppisin ja varmasti suurin osa täällä jos aikaa opiskella esim. se 5h päivässä joka päivä kuten tänne humanitäärisin syin muuttavilla on. Kielen oppii ahkera ja lahjakas vuodessa, vähemmän ahkera ja lahjakas kahdessa ja kolmessa vuodessa ei enää ole mitään tekosyitä olla puhumatta kieltä sujuvasti ellei ole vakavasti puutteita älykkyydessä.

Totuus on että vuosikausia maassa asuneet eivät osaa kieltä tarpeeksi työllistyäkseen (ja taso ei ole kovin vaativa mitä esim. pikaruokapaikoissa on vastaan tullut) ja se on vain ja ainoastaam valtion syy kun ei vaadita kepillä ja porkkanalla. Näillä tulioilla on vain aikaa mutta aika käytetään ihan muuhun kuin opiskeluun. 5h päivässä ei ole paljoa vaadittu.
 
Oppisitko itse arabian kielen kahdessa vuodessa? Tottakai jo kielen oppiminen vie aikaa. Sen jälkeen 5 vuoden yliopistokoulutus päälle. Suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on tulossa kansainvälisestikin arvioituna menestystarina.

Aivan taatusti oppisin. Muutama vuosi sitten opin kaksi eri kieltä yhteensä alle kahdessa vuodessa. Itseopiskeluna pari kuukautta netissä ja sanoja pänttäämällä, ja siitä sitten vaan paikallisille puhumalla ja hieman telkkaria katsellessa. Ei ole temppu eikä mikään, jos vaan kiinnostaa.
 
Oppisitko itse arabian kielen kahdessa vuodessa? Tottakai jo kielen oppiminen vie aikaa. Sen jälkeen 5 vuoden yliopistokoulutus päälle. Suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on tulossa kansainvälisestikin arvioituna menestystarina.
Jos "maahanmuuttopolitiikan menestystarinaksi" piisaa se, ettei ole päivittäisiä ammuskeluja ja pommeja Ruotsin malliin niin toki. Jos taas katsotaan objektiivisesti esimerkiksi työllistymistä niin tarina on kaikkea muuta kuin menestyksekäs.
 
On se melkoista showta tämäkin. Tekijä itse sanoo että murhasi terroristisessa tarkoituksessa ja puollustus sanoo että ei ollut terroristinen tarkoitus ja tämä heikki lampelan heimoveli yrittää vielä saada tekijän muuttamaan mieltään että ei murhannut terroristisessa tarkoituksessa.

E: Kopioin jutun iltasanomien sivuilta puhelimella joten kuvat jäi nyt näköjään pois.

Syyttäjä myöntää, että Turun puukotusten oikeuskäsittely on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä. Nyt linjataan sitä, mikä on terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos ja mikä ei.

Turun puukotusten oikeuskäsittely alkoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina. Kyse oli niin sanotusta valmisteluistunnosta, jossa sovittiin muun muassa pääkäsittelyn aikataulua.

Valmisteluistunnossa nähtiin kuitenkin heti alkuun mielenkiintoinen ristiriita.

Terroristisessa tarkoituksessa tehdystä kahdesta murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksesta tehdystä murhan yrityksestä syytetty 23-vuotias Abderrahman Bouanane katsoo, että hän toimi ”terrorismin nimissä”.

Miehen asianajaja Kaarle Gummerus kiistää kuitenkin terrorismirikosnimikkeet.

– Kyse on terrorismimääritelmän sisällöstä, mikä lainsäädännöstä tulee ja sen tulkinnasta. Ja se mitä päämieheni itse ajattelee, ei välttämättä kata sitä, mitä lainsäädäntö edellyttää siltä, että menettely olisi terroristisessa tarkoituksessa tehtyä, Gummerus perusteli ristiriitaista asetelmaa.

Puolustusasianajaja Kaarle Gummerus.

Puolustusasianajaja Kaarle Gummerus. (KUVA: Markku Ulander)

Gummeruksen mukaan puolustus myöntää kuitenkin tapot ja tapon yritykset.

– Me olemme myöntäneet tapot ja muiden väkivaltatekojen osalta me on myönnetty tapon yritykset, Gummerus totesi.

– Kun hänen kuulemistaan käydään läpi, tulen varmasti tekemään hänelle täsmentäviä kysymyksiä ja loppujen lopuksi tulen tuomaan hänen puolestaan esille ne seikat, jotka puhuvat terroristista tarkoitusta vastaan. Sen jälkeen tuomioistuin tekee ratkaisun, minkä rikoksen tämä hänen menettely täyttää, Gummerus alleviivasi.

Syyttäjät ovat vahvasti sitä mieltä, että teko oli terroristinen.

– Syytteessä on lähdetty siitä, että teot on tehty terroristisessa tarkoituksessa ja keskeinen väitteemme on se, että vastaaja on teot tehdessään tarkoittanut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa.

– Ja näemme niin, että vastaaja on halunnut tukea Isis-terroristijärjestöä ja mieltänyt itsensä eräänlaiseksi Isisin taistelijaksi tai sotilaaksi, kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistinen sanoi.

Terrorismirikoksen toteennäyttäminen on haasteellista
Gummerus myöntää, että terrorismirikoksen määrittely on vaikeaa.

– Tuomioistuin joutuu arvioimaan kriteerien täyttymisen, ja kun olen itse puolustajana käynyt sitä materiaalia läpi, niin minullekin on epäselvää, täyttyykö terroristisen tarkoituksen tunnusmerkistö, Gummerus selvitti.

Myös syyttäjä myöntää, että terrorismirikoksen toteennäyttäminen on vaikeaa.

– Jokseenkin varmana pidän sitä, että käräjäoikeuden tuomion varaan tämä ei jää.

Jokseenkin varmana pidän sitä, että käräjäoikeuden tuomion varaan tämä ei jää.
– Tässä on monta tärkeää ennakkoratkaisun arvoista kysymystä, joihin toivottavasti ja varmasti saadaan tämän prosessin myötä selvyys, Koistinen sanoo.

Ei vaaratilanteita vankilassa
Rikoksista syytetty marokkolaismies on ollut kiinniotostaan lähtien viranomaisten huomassa. Gummeruksen mukaan mies on saanut olla vankilassa ”turvassa.”

– Kyllä minä uskon, että Suomen vankilajärjestelmä turvaa henkilöiden koskemattomuuden ihan hyvin, Gummerus selvitti.

Tiistaina aloitettu valmisteluistunto pidettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turun istuntosalissa. Varsinainen pääkäsittely pidetään kuitenkin Turun vankilassa. Pääkäsittely alkaa 9. huhtikuuta.

– On kysymys rikoksesta, jolla on väitetty olevan terroristinen tarkoitus ja syytteen mukaan teolla on yhteyksiä Isis-terroristijärjestön aatemaailmaan ja toimintaan. Niin kyllä tässä on selkeät turvallisuussyyt, jotka puoltavat tämmöistä järjestelyä.

– Tässä on ajatus, että ennaltaehkäistään kaikki mahdolliset ongelmat, joita asiaan voisi liittyä.

– Syyttäjien tietoon mitään uhkaa ei ole kuitenkaan tullut, kihlakunnansyyttäjä Sampsa Hakala totesi.

Oikeudenkäynnin on määrä loppua toukokuun puoliväliin mennessä. Turun traaginen puukotus tapahtui 18.8.2017. Puukotuksissa kuoli kaksi naista, minkä lisäksi kahdeksan ihmistä loukkaantui. Syyttäjä vaatii marokkolaismiehelle elinkautista vankeusrangaistusta.
 
On se melkoista showta tämäkin. Tekijä itse sanoo että murhasi terroristisessa tarkoituksessa ja puollustus sanoo että ei ollut terroristinen tarkoitus ja tämä heikki lampelan heimoveli yrittää vielä saada tekijän muuttamaan mieltään että ei murhannut terroristisessa tarkoituksessa.

No se nyt johtuu lähinnä siitä, että ihmiset pyritään edelleen tuomitsemaan teoistaan, ei myöntelyistään. Tuo äijähän suorastaan hinkuaa terroristiksi pääsyä ja olisi halunnut kuolla poliisin luoteihin. Paras kaikille olisi kun olisi saatu leimattua mielenvikaiseksi niin olisi voitu lukita lopuksi elämäänsä eikä ISIS varmasti haluaisi "kunniaa" teosta.
 
Onko tässä kyse lapsista vai 17-vuotiaista "lapsista"?

Suomessa vakavia puutteita turvapaikanhakijalasten oikeuksissa: Yksikään viranomainen ei hyväksyisi vastaavaa suomalaislasten kohtelua
Suomessa vakavia puutteita turvapaikanhakijalasten oikeuksissa: Yksikään viranomainen ei hyväksyisi vastaavaa suomalaislasten kohtelua

Tiistai 20.3.2018 klo 02.04 (päivitetty klo 07.24)

UNICEFin tuoreen tutkimuksen mukaan turvapaikanhakijalasten oikeudet ovat heikoissa kantimissa kaikissa Pohjoismaissa.

Turvapaikanhakijalapset Kauhavan vastaanottokeskuksessa syksyllä 2015. (TOMI OLLI)

Yksikään Pohjoismaa ei ole onnistunut varmistamaan turvapaikanhakijalasten oikeuksien toteutumista, vaikka juuri Pohjoismailla olisi kaikki edellytykset onnistua tässä. Näin toteaa YK:n lastenjärjestö UNICEF tuoreessa tutkimuksessaan.

Suomen UNICEFin kotimaan vaikuttamisen päällikkö Mirella Huttunen kertoo Iltalehdelle, että Suomen isoin ongelma on asioiden väärä tärkeysjärjestys.

- Kansainvälistä suojelua hakeva lapsi nähdään ensisijaisesti turvapaikanhakijana, vaikka hän on ensisijaisesti lapsi. Turvapaikkastatus määrittelee lasta niin vahvasti, että lapsen oikeudet ikään kuin hukkuvat siinä viranomaisprosessissa, Huttunen sanoo.

Huttusen mukaan jos kyseessä olisi vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen lapsi, jokainen viranomainen puuttuisi heti tilanteeseen. Nyt siihen ei samalla tavalla puututa eikä oteta huomioon, että turvapaikanhakijalapsella on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin lapsilla.

- Maahanmuuttoviranomaisten toiminta ei lähde lasten oikeuksista.

Turvattomat olot

Turvapaikanhakijalasten ja -nuorten tulevaisuus on usein epävarma, eivätkä he saa tarvittavia palveluita.

Hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan varhaiskasvatuslaki ei velvoita kuntia tarjoamaan varhaiskasvatusta turvapaikanhakijalapsille.

- Tämä johtaa siihen, että turvapaikanhakijalapsi ei pääse varhaiskasvatukseen kuten muut lapset, Huttunen kommentoi.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että turvapaikanhakijalasten säilöönotto on vastoin lapsen oikeuksien sopimusta kaikissa tapauksissa, myös silloin, kun lapsi on säilössä perheensä kanssa. Komitean mukaan turvapaikanhakijalasten ja -perheiden säilöönotto on kiellettävä lailla.

- Säilössä olosuhteet eivät ole turvalliset lapselle eikä lapsi pääse kouluun. Säilöönotto on tutkitusti vakava uhka lapsen mielenterveydelle.

Suomessa turvapaikanhakijalapsia on eniten Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Somaliasta.

ANNA EGUTKINA
anna.egutkina@iltalehti.fi
 
Unicefilla saa pyyhkiä persettä. Pakolainen on aina pakolainen ja laki on aina laki.

Yleensä ei pitäisi edes olla mahdollista matkustaa yksin ilman vanhempien suostumusta. Tämäkin on näemmä mahdollista lapsyttäjäkansoille + ketkä ovat niitä todellisia alaikäisiä, eikä näitä puuron pahasta mausta välittäviä partalapsia.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei tainnut vielä tässä langassa olla?

Saa ainakin jonkunlaisen käsityksen miten homma eteni. Tuosta voi myös nähdä sen TS:n toimittajan luoman kunnikansalaissankarin uroteot.
 
Tiedättekö mikä yhdistää näitä tälläkin sivulla olleita juttuja. Esim. turun puukotus, Spekers Corner hässäkkä, saksalaisten sairaanhoitajien itsepuollustuskurssit yms?

Nämä sankarit kohdistavat vihansa ja hyökkäyksensä pääosin länsimaisiin naisiin. On vissiin kova paikka nähdä vahvoja naisia, joilla on oma mielipide ja tahto.
 
Taas joutui käyttämään yliviivausta iltapaskan edellä linkattuun juttuun.

Suomessa turvapaikanhakija partalapsia on eniten Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Somaliasta.
 
Tiedättekö mikä yhdistää näitä tälläkin sivulla olleita juttuja. Esim. turun puukotus, Spekers Corner hässäkkä, saksalaisten sairaanhoitajien itsepuollustuskurssit yms?

Nämä sankarit kohdistavat vihansa ja hyökkäyksensä pääosin länsimaisiin naisiin. On vissiin kova paikka nähdä vahvoja naisia, joilla on oma mielipide ja tahto.
Ei se ole siitä kiinni, vaan uskontotaustaisesta rasismista, kuten Rotherhamin ja Telfordin lapsien hyväksikäyttöliigoissa. Siellä karvaiset pakistanilaisäijät raiskaili teinityttöjä hokien jotain "Tästä saat v*tun valkoinen h*ora!" Ei muslimimiehiä kiinnosta naisten oma tahto ja mielipiteet. Naiset pitävät suunsa kiinni tai saavat nyrkistä.
 
Lapsuudenystävä näki Turun puukottajan muutoksen: ”Hän puhui lähinnä siitä, että Isis on oikeassa”

Tosta artikkelista paistaa kyllä niin pahasti läpi se, että tämä oli taas suomalaisten väkivaltaisten vääräuskoisten miesten vika ja ennenkaikkea sankari oli jo ilmoittanut poliisille, mutta suomalainen ei taaskaan ollut tehnyt asialle mitään.

Itse kyllä ihmettele, jos tämä turun puukottaja ei ole ollut jollain listalla, niin miksi häntä ei otettu kiinni, kuulusteltu ja pistetty sille vitun listalle?
 
Toisaalta suvakit on pääosin naisia ja länkkärinaiset ajavat kovasti kohti sukupuolien välistä sotaa (#metoo yms), joten vittuakos tässä, jos nuo mutakuonot ei uskalla kuin naisia tappaa ja raiskata. Noh, lapsiakin vähän. Näin miehenä voi vain olla tekemättä mitään ja hymyillä vittumaisen jälkiviisaasti.

Taputelkaa siis paskanne, osallistun minimipanoksella.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväntahtoisuus on monen länsimaalaisen ongelma. Ennustan, että arvomme tulevat koventumaan, mutta siihen tarvitaan lisää tapahtumia, jotka järisyttävät pumpulissa elävien massojen arkea. Kipu on se mikä viime kädessä opettaa, jos ei ole älliä olla terveen ennakkoluuloinen.
 
Lapsuudenystävä näki Turun puukottajan muutoksen: ”Hän puhui lähinnä siitä, että Isis on oikeassa”

Tosta artikkelista paistaa kyllä niin pahasti läpi se, että tämä oli taas suomalaisten väkivaltaisten vääräuskoisten miesten vika ja ennenkaikkea sankari oli jo ilmoittanut poliisille, mutta suomalainen ei taaskaan ollut tehnyt asialle mitään.

Itse kyllä ihmettele, jos tämä turun puukottaja ei ole ollut jollain listalla, niin miksi häntä ei otettu kiinni, kuulusteltu ja pistetty sille vitun listalle?

Tämän taustan omaavia tulijoitahan on sadat määrät + paljon kadonnut maan alle. Jos nuo kaikki alettaisiin ottaa kiinni, tarhaamaan ja siirtämään lähtömaihinsa, olisi toiminta niin nazia ja sietämättömän rumaa toisten rakentaessa utopiaa kaikella kivalla.
Tässä vaiheessa ei valtiot voi alkaa osoittamaan, että meistä ei ole elämään keskenään, vaan kaikin keinoin pitää saada kulissi pitämään.
 
Olet oikeassa. Vähän kuin tehtäisiin jatkuvaa valintaa ruotsin ja natsisaksan matupolitiikan välillä. Hyi Unkari, senkin kapiset naazimustalaiset! Kiva ruåtsi, jättebra multikultturell!
 
Viimeksi muokattu:
Tämän taustan omaavia tulijoitahan on sadat määrät + paljon kadonnut maan alle. Jos nuo kaikki alettaisiin ottaa kiinni, tarhaamaan ja siirtämään lähtömaihinsa, olisi toiminta niin nazia ja sietämättömän rumaa toisten rakentaessa utopiaa kaikella kivalla.
Tässä vaiheessa ei valtiot voi alkaa osoittamaan, että meistä ei ole elämään keskenään, vaan kaikin keinoin pitää saada kulissi pitämään.

Eli jos on epäily, niin ei saa kuulustella? Eli on niin nazia, jos esimerkiksi minun autoni on nähty kilvestäpäätellen katoavan horisonttiin, niin minua ei saa kuulustella, koska se on nazia?

Jos et sattumoisin tiedä, että murhan suunnittelu on suomessa laitonta ja jo pelkästään suunnittelu rangaistavaa. Asioihin puuttumatta jättäminen antaa niille oikean luulon siitä, ettei heitä kyetä seuraamaan. Eli sinusta kuka tahansa saa suomessa suunnitella murhaa, koska "nazia"? Pari aamupalaa tainnut jäädä väliin..
 
Hyväntahtoisuus ei ole ongelma. Hyväksikäytettävyys ja tosiasioiden kieltäminen on...

Voisi sanoa että hyväntahtoisuus voi toisinaan edesauttaa hyväksikäytettävyyttä. Riippuu ihmisestä antaako sen tapahtua.

Minulla on muutama hyväntahtoinen kaveri enkä koskaan vaarantaisi ystävyyttämme käyttämällä heitä hyväksi.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
284 380
Viestejä
4 883 484
Jäsenet
78 820
Uusin jäsen
Dreisoc

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom