Sepä se. Kyllähän sen tajuaa järjellä, että tyhjästä luotu fiiat raha ON kiihdyttänyt ja nostanut taloutta ja nostanut samalla elintasoa, mutta kun aivan kaikessa syntyvässä rahassa on se korko aina mukana, vaikka aivan pienikin, niin vääjäämättä kansantalous velkaantuu ja alkaa näemmä näin loppupeleissä myymään omaa reaaliomaisuuttaan pois. Ostajat ovat tietenkin näitä rahan tyhjästä luojia. Niillähän sitä riittää. Se että omat päättäjät ovat myyneet pois sähkönjakeluverkon ja ovat myymässä teitä ja esim. kunnallisia vesilaitoksia täyttää omassa päässä maanpetokset tunnusmerkit. Hölmöläisten hommaa kerta kaikkiaan.
Ei ole helppoja eikä oikeita ratkaisuja siis tarjolla. Rahan luomisen oikeus olisi pitänyt jättää itselle, tietenkin, enkä ole vielä vakuuttunut siitä, etteikö merkkanttilismi olisi kuitenkin ihan toimiva järjestelmä pidemmällä aikavälillä. Se sisältää luonnostaan säätelymekanismeja, joita markkinat (ja siis kansat) aivan selvästi kuitenkin tarvitsevat. Edelleen olen sitä mieltä, että taloustiede ei ole oikeastaan tiedettä ollenkaan, vaan lähinnä nippu uskontojen kaltaisia mielipide suuntauksia, joita eri koulukunnat raivopäisesti ja toisiaan täysin kuuntelematta sokeasti puolustavat. Siksi pahasti ja raskaasti taloudesta voidaan olla perustellusti täysin eriä mieltä keskenään.
Suomi on viimeisen noin 24 vuoden aikana maksanut valtion velan korkomenoja noin 74-75 miljardia ulkomaille, ja jos velka olisi otettu nolla korolla omalta keskuspankilta, niin tilanne olisi aivan kokonaan toinen. Itseltä otetun velan määräksi on arvioitu noin 15-20 miljardin väliin jäävää summaa. Nyt siinä on ykkönen edessä, ja käytännössä koko kansallisomaisuus on nyt myyntilistalla. Yleensä vieläpä täysin alle sen käyvän arvon. On syntymässä tilanne, että kaikki maksaa aina erikseen markkinahinnan, mutta myös ne korkeat verot jäävät. Verot, joille ei kohta saa enää mitään vastinetta.
Ei tätä maata ole hyvin hoidettu. Ei todellakaan. Omat päättäjät vaikuttavat epäisanmaallisilta, jotka eivät yhtään enää välitä tästä omasta kansasta.
Ja näin se vain on, kun se siltä niin näyttää. Siksi kannattaa kokeilla äänestää nyt jotain muuta, kuin näin globalisaation ja "yhteisvastuun" nimiin vannovia idiootti puolueita. Ei tässä koko maailmaa pystytä pelastamaan, sen tämä muu maailma voi tehdä vain ihan itse, mutta meidät itsemme me kyllä voimme pelastaa.
Olisi mukavaa, jos se voitaisiin vielä tehdä ilman sitä pelättyä fasismia, mutta jos sitä fasismia siihen pelastamiseen vaaditaan, niin sitten sitä siihen vaaditaan. Ei se ole mahdollista käytännössä, että kaikki ihmiset olisivat keskenään jotenkin "samanarvoisia", jos toiset opiskelevat ja tekevät töitä niska limassa ja toiset vain hengailevat vapaamatkustajina. Yhteiskunta myös lakkaa olemasta mikään "yhteis"-kunta, jos osalla ei ole edes mitään käsitystä siitä, mitä tuo asia oikeasti tarkoittaa. "Tulkaa kaikki tänne, täällä on kaikki ilmaista" ei ole myöskään mitään rikkautta, ei oikeasti. Oikeasti tuo tarkoittaa vain hyvinvointiyhteiskunnan täydellistä tuhoutumista. Osa edes yliopisto tason opiskelijoistakaan ei tunnu tätä asiaa enää tajuavan.
Kaikella tässä maailmassa on se oma aikansa, ja oma aikansa myös kadota. Ehkäpä länsimaisen hyvinvointi yhteiskunnan elämänkaari on nyt kääntymässä oman elämänsä iltaan, ja tämän kuluvan vuosisadan loppuun kuluttua sitä ei enää ole. Näin käy, jos me emme itse ymmärrä ollenkaan tätä omaa länsimaista kulttuuriamme puolustaa. Siistein tapa tehdä niin, on nyt vaaleilla vaihtaa nämä nykyiset päättäjät täysin uusiin. Jos nykyiset puolueet eivät tähän pysty sopeutumaan, myös ne puolueet täytyy vaihtaa täysin uusiin puolueisiin. Puolueisiin, joiden arvot ovat realistisia ja täyspäisiä. "Me tienataan tällä" ovat jo sen luokan mokia ja suoranaisia typeryyksiä, että niistä täytyy joutua poliittiseen vastuuseen.
T -.-