Tanskassa sakotettiin ensi kertaa kasvot peittävän huivin käytöstä
Tanskassa astui elokuun alussa voimaan laki, joka kieltää kasvot peittävien huivien kuten burkan tai niqabin käytön julkisilla paikoilla. LEHTIKUVA/AFP
Tanskassa poliisi on ensimmäistä kertaa sakottanut naista kasvot peittävän huivin käytöstä. Maassa astui elokuun alussa voimaan laki, joka kieltää kasvot peittävien huivien kuten burkan tai niqabin käytön julkisilla paikoilla.
Poliisi kutsuttiin paikalle ostoskeskukseen, koska kahden naisen välille oli puhjennut kärhämä. Toinen naisista oli pukeutunut niqabiin, ja toinen oli yrittänyt kiskoa huivin hänen päältään pois.
Poliisi käski niqabiin pukeutuneen 28-vuotiaan naisen joko riisumaan huivin tai poistumaan julkiselta paikalta ja ilmoitti, että hänelle lähetettäisiin postissa tuhannen Tanskan kruunun (134 euron) sakko. Hän poistui paikalta.
Tanskan uusi huivikieltolaki määrää tuhannen kruunun sakon kasvot peittävän huivin, naamion tai tekoparran käyttämisestä julkisella paikalla. Rikoksen uusimisesta voi saada kovemman sakon, enimmillään jopa 10 000 kruunua.
Kasvot voi peittää julkisilla paikoilla poikkeustapauksissa, jos se on "tarkoituksenmukaista". Esimerkiksi kylmällä ilmalla kaulahuivin voi nostaa kasvojen suojaksi tai naamiaisjuhliin voi kulkea naamari päässään.
Kiellon vastustajien mielestä kielto loukkaa naisten oikeuksia. Puolustajien mielestä se edistää muslimimaahanmuuttajien integroitumista tanskalaiseen yhteiskuntaan.
Muuallakin huivikieltoja
Tanska ei ole ainoa kasvojen peittämisen kieltänyt Euroopan maa. Esimerkiksi Itävallassa astui viime vuonna voimaan vastaava laki, jonka mukaan kasvojen pitää olla näkyvissä hiusrajasta leukaan asti.
Myös Itävallassa laki mahdollistaa kasvojen peittämisen poikkeustapauksissa. Lain rikkomisesta voi saada enintään 150 euron sakon. Laki koskee myös Itävallassa vierailevia turisteja.
Ranska ja Belgia kielsivät kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla vuonna 2011. Ranska oli ensimmäinen kiellon käyttöön ottanut maa.
Saksassa taas kiellettiin viime vuonna kasvojen peittäminen kulkuneuvoa ajaessa. Viranomaiset perustelivat lakia sillä, että kuljettaja täytyy tunnistaa esimerkiksi liikennekamerasta. Kasvojen peittämisestä voi saada 60 euron sakon.
Norjassa kiellettiin tänä kesänä kasvot peittävä vaatetus koululuokissa niin oppilailta kuin opettajiltakin.