Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.

Cojin de Raton

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 682
Tänään reilu tunti sitten tapahtunutta bussissa 562 Mellunmäestä Aviapolikseen.

Bussiin nousi samaan aikaan Isiksen taistelijan näköinen mies ja aasialainen tyttö (tunsivat toisensa ja juttelivat jotain).

Aasialainen tyttö painoi heti bussin lähdettyä liikkeelle stop-nappia jäädäkseen pois seuraavalla pysäkillä ja bussikuljettaja, sekin ulkomaalainen alkoi huutelemaan hytistään, että kuka painoi heti stop-nappia kun lähdettiin liikkeelle.

Kukaan ei vastannut ja kuljettaja ajeli seuraavalle pysäkille ja avasi ovet. Seuraavaksi kulttuuriamme rikastuttava mies alkoi huutelemaan englanniksi kuljettajalle, että mitä sanoit äsken suomeksi koska en ymmärrä sitä.

Kuljettaja sanoi, että keskustelen vain suomeksi, ja jos kerran olet suomessa puhu sitä. Rikastuttaja hermostui ja alkoi huutelemaan kuljettajalle fuck you sanoja ja kuljettaja vastasi samalla mitalla takaisin matkustajalle.

Vielä ulkona olleessa rikastuttaja näytti tehostukseksi keskisormea kuljettajalle ja jatkoi fuck you huutelua ja kuljettaja jatkoi fuck yourself huudoilla ja painoi kaasun pohjaan.

Alkupuoli matkasta mentiin melkein lintassa joka kurvissa ja pelotti jonkin verran että mennäänkö jossain vaiheessa ojaan vai vastaantulijan keulaan.

Täällä pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä todella liukasta kaduilla sohjoisen lumen vuoksi. Mellunmäkeen mennessä bussi jäi pari kertaa jumiin pysäkille ja pääsi jatkamaan matkaa vain ensin peruuttamalla pari metriä taakse päin.
Bussimatkatkin varsin rikkaita kokemuksia nykyään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 008

Täs on yks asia mitä näis hiekkiksis en tajua. Jos joku sanoo niille jotain vastaan tms, ni alkaa jäätävä itku ja vinku, ihan kun olis tapahtunu jotain suurtakin. Lapsellisia ne ainakin on jos jotain. Mut nyt tätä kirjottaessa tajusin, että eikös niistä iso osa oo henkisesti ala-aste ikästen tasolla, ni sit kyllä ymmärrän tollasen lapsellisen reagoinnin negatiivisiin asioihin. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ joku teki jotain mistä en tykkää BYÄÄÄÄÄÄÄ se on varmasti RASISTI!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
79
Täs on yks asia mitä näis hiekkiksis en tajua. Jos joku sanoo niille jotain vastaan tms, ni alkaa jäätävä itku ja vinku, ihan kun olis tapahtunu jotain suurtakin. Lapsellisia ne ainakin on jos jotain. Mut nyt tätä kirjottaessa tajusin, että eikös ne iso osa oo henkisesti ala-aste ikästen tasolla, ni sit kyllä ymmärrän tollasen lapsellisen reagoinnin negatiivisiin asioihin. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ joku teki jotain mistä en tykkää BYÄÄÄÄÄÄÄ se on varmasti RASISTI!
Kunniakulttuuria? Muistan erään upseerin sanoneen, että Lähi-Idässä kunnioitus ansaitaan voimannäytön ja -käytön kautta. Ja näyttää moni hallitsija soveltavan tuota keinoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 253
Minusta tuossa bussitarinassa kuski oli kusipää, ja kusipäille on syytäkin haistatella, erityisesti jos he ovat kusipäitä asiakaspalvelutyössä. Se on hyvää viihdettä itselle jos on moraalinen oikeus haistatella. Ei toki välttämättä sivullisille :smoke:
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Tänään reilu tunti sitten tapahtunutta bussissa 562 Mellunmäestä Aviapolikseen.

Bussiin nousi samaan aikaan Isiksen taistelijan näköinen mies ja aasialainen tyttö (tunsivat toisensa ja juttelivat jotain).

Aasialainen tyttö painoi heti bussin lähdettyä liikkeelle stop-nappia jäädäkseen pois seuraavalla pysäkillä ja bussikuljettaja, sekin ulkomaalainen alkoi huutelemaan hytistään, että kuka painoi heti stop-nappia kun lähdettiin liikkeelle.

Kukaan ei vastannut ja kuljettaja ajeli seuraavalle pysäkille ja avasi ovet. Seuraavaksi kulttuuriamme rikastuttava mies alkoi huutelemaan englanniksi kuljettajalle, että mitä sanoit äsken suomeksi koska en ymmärrä sitä.

Kuljettaja sanoi, että keskustelen vain suomeksi, ja jos kerran olet suomessa puhu sitä. Rikastuttaja hermostui ja alkoi huutelemaan kuljettajalle fuck you sanoja ja kuljettaja vastasi samalla mitalla takaisin matkustajalle.

Vielä ulkona olleessa rikastuttaja näytti tehostukseksi keskisormea kuljettajalle ja jatkoi fuck you huutelua ja kuljettaja jatkoi fuck yourself huudoilla ja painoi kaasun pohjaan.

Alkupuoli matkasta mentiin melkein lintassa joka kurvissa ja pelotti jonkin verran että mennäänkö jossain vaiheessa ojaan vai vastaantulijan keulaan.

Täällä pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä todella liukasta kaduilla sohjoisen lumen vuoksi. Mellunmäkeen mennessä bussi jäi pari kertaa jumiin pysäkille ja pääsi jatkamaan matkaa vain ensin peruuttamalla pari metriä taakse päin.
Sen ymmärrän että jos on tavaraa kannettavana niin käyttää bussia mutta yleensä tuolla se seuraava pysäkki on parin sadan metrin päässä ja kuskia voinut alkaa ärsyttää se ettei ole jaksanut kävellä sinne asti.Tuolla taitaa olla vielä tiet auki joka on ihan varmasti ärsyttänyt kuskeja kun koko ajan joutuu painelemaan jarrua/kaasua ja jos jää vielä kiinni niin siellä on voinut sillä kuskilla olla k*rpä otsassa joka sitten johtaa tollaiseen käyttäytymiseen.Noikin on vain ihmisiä ja jos joku alkaa huudella sulle niin melko varmasti huutelet takaisin varsinkin kun lunta tulee ja tiet on mitä on.:D:kahvi:
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 184
Isisin pääkaupunki Syyriassa vapautui – mitä tapahtuu, kun jihadistit palaavat kotiin?
25lok2017
Kirjoittanut Alan Salehzadeh | 14 Kommenttia
...
Syyria on toisistaan merkittävästi poikkeavien väestöryhmien asuttama. Suurimman ryhmän muodostavat sunni-muslimit, mutta valta on ollut keskitettynä shiia-haaraa edustavalle alaviitille Bashar al-Assadille. Tämä on ollut koko konfliktin alku ja juuri. Rauhan saadakseen olisi Syyria jaettava kolmeen autonomiseen osaan: sunni-alueeksi, alaviitti-alueeksi (shiioille) ja kurdi-alueeksi. Askel hyvään suuntaan on jo otettu. Syyrian viranomaiset ovat ilmoittaneet tunnustavansa kurdien ja kristittyjen itsehallintoalueen maan pohjoisosissa.

Jos taas maahan perustetaan vahva keskushallitus, jota johtaa kuka vain näistä kolmesta ryhmästä, ei rauhaa todennäköisesti pääse syntymään – varsinkaan, kun kurdit ja kristityt haluavat ajaa itselleen sekulaarista ja demokraattista hallitusmuotoa, mutta sunnit uskonnollista mallia. Niin kauan kun konflikti jatkuu, maaperä on otollinen terroristisille organisaatioille. Ja niin kauan kun suurvallat kilpailevat toistensa kanssa omien intressien toteutumisesta Syyriassa, löytyy terroristeille myös rahoitus.
...
Kirjoitus on alunperin julkaistu 24.10.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh
Syyriassa diversiteetti ei ole voimavara, kuten länsimaissa. Voi vikaa tietysti olla itse diktaattorissakin, mutta ilman vahvaa johtajaa, näissä maissa tuntuu vallitsevan muuten usein täysi kaaos tai islamistinen hallinto. Olen lukenut aavistuksen verran, että Tunisia tekisi tähän nykyään poikkeuksen. Siellä on kaiketi jossain määrin sekulaari demokraattinen hallinto.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 276
Kuinkahan monelle tämäkin tulee yllätyksenä (miten nämä uudet Nokiat ei pysykkään pikkupaikkakunnilla?):
Oleskeluluvan saaneet muuttavat nyt Helsinkiin – "Väestönkasvu tänä vuonna liki 10 000"
Tai sitten se on vain osa suunnitelmaa maan mädättämiseksi?
Olisi niin kiva olla tuossakin asiassa väärässä...

Ulkomaalaistaustaisten osuus alueen koko väestöstä osa-alueittain Helsingissä 1.1.2017

Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsinki kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Asiasta kertoo Helsingin kaupungin väestötilastoihin erikoistunut järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Facebookissa ja Twitterissä.

– Syyskuun loppuun mennessä kasvua oli 8 000, eli 1 700 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Tänä vuonna kasvua saattaa tulla lähes 10 000, Vuori kirjoittaa julkisessa Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä.

Hän kertoo, että merkittävä osa kasvusta näyttää olevan peräisin oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden muutoista, erityisesti muualta Suomesta Helsinkiin.

Vuori taustoittaa havaintojaan tilastolla, jossa on 1.1.–30.9. Helsinkiin muuttaneet henkilöt eriteltynä kielitaustansa mukaan. Kaikkiaan 8 011 asukkaan väestölisäyksestä 2 640 henkilöä on kielensä mukaan kotoisin maista, joista on haettu turvapaikkaa. Hieman vähemmän, 2 590 henkilöä, on äidinkieliryhmänsä mukaan muualta ulkomailta ja 2 780 puhuu kotimaisia kieliä.

Vuori toteaa, että turvapaikan saaneet keskittyvät asumaan Itä-Helsinkiin.

– Koska heikoimmassa asemassa olevilla ei ole asuntomarkkinoilla juuri muuta tarjolla kuin kaupungin vuokra-asunnot, ja nämä (asunnot) sijoittuvat sinne missä on eniten kaupungin tonttimaata, ulkomaalaistaustainen väestö keskittyy Itä-Helsinkiin, Vuori toteaa.

Vuori muistuttaa, että vaikka syntyperältään ulkomaalaisia on lähtöisin myös Euroopasta, pakolaistaustaisten kartta näyttää sijoittumisen suhteen samalta.

– Esimerkiksi kun lauttasaarelaisista afrikkalaistaustaisia on 0,35 %, Mellunkylässä osuus on lähes 6 %.

Suurpiiritasolla ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä vaihteli vuoden 2017 alussa Östersundomin 6,8 prosentista Itäisen suurpiirin 24,6 prosenttiin, selviää kaupungin tietokeskuksen tilastoista.

Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Itäisessä suurpiirissä selvästi muita suurpiirejä korkeampi. Helsingin kaikista ulkomaalaistaustaisista jopa 28,7 prosenttia, yhteensä 27 204 henkilöä, asui siellä.

Heidän osuutensa alueen väestöstä oli 24,6 prosenttia. Koillisessa suurpiirissä ulkomaalaistaustaisia oli 16 235 eli 16,4 prosenttia väestöstä ja Läntisessä suurpiirissä 15 473 eli 14,3 prosenttia väestöstä.

Osa-alueittain ulkomaalaistaustaisia asui eniten Kontulassa, Kannelmäessä, Myllypurossa ja Kallahdessa.

Vuoden 2017 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kurkimäessä, Meri-Rastilassa, Kallahdessa ja Itäkeskuksessa, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa. Näiden lisäksi 8 osa-alueella vieraskielisiä oli yli neljäsosa alueen väestöstä.

Pienin osuus ulkomaalaistaustaisia oli Suomenlinnassa, Kyläsaaressa ja Paloheinässä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Mutta tuohan on Helsingin kannalta vain hyvä, koska kunta ei enää hoida toimeentulotukea vaan Kela, eli valtio. Helsinki saa lisää vuokratuloja yms. ja lähialueen liiketoimintakin vilkastuu tt-tukien muodossa.

Eikä ole keneltäkään pois; valtio hoitaa kulut.
 
Noi prosenttiluvut on vähän harhaanjohtavia eli pitäisi katsoa määriä ja alueiden asukasmääriä eikä prosentteja.Myöskin ulkomaalaisiksi lasketaan kaikki ei suomea puhuvat eli virolaiset,venäläiset eli ei kaikki ole afrikasta tulleita.Osassa alueista on myös jotain moskeijoita jotka voi johtaa siihen että porukka muuttaa niiden viereen.Itä-blockin maista/baltiasta tulleet yleensä käyttäytyy aika hyvin ja ne opettelee jopa suomea koska tietävät ettei täällä pärjää ilman kielen osaamista kun taas tietyt ryhmät ei taas tunnu edes haluavan opetella suomea.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Mutta tuohan on Helsingin kannalta vain hyvä, koska kunta ei enää hoida toimeentulotukea vaan Kela, eli valtio. Helsinki saa lisää vuokratuloja yms. ja lähialueen liiketoimintakin vilkastuu tt-tukien muodossa.

Eikä ole keneltäkään pois; valtio hoitaa kulut.
heh,taidat asua landella kun ajattelet vaan jotain vuokratuloja mitä kunta saa kun omassa kunnassa on niitä kokonaisia tyhjiä kerrostaloja.Täällä ei kämpät todellakaan pysy tyhjinä kauan aikaa ja niihin olisi tulossa ihan suomalaisiakin.Noihan pitäisi oikeasti pakottaa juuri niihin kuntiin joissa on niitä tyhjiä asuntoja eikä niitä saisi päästää tänne.:D:think::kahvi:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Niin muuten, mistäs näille 10.000 muuttajalle sitten löytyy yhtäkkiä tilat kun kaupunkien asuntojonot ovat täysin tukossa?
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Niin muuten, mistäs näille 10.000 muuttajalle sitten löytyy yhtäkkiä tilat kun kaupunkien asuntojonot ovat täysin tukossa?
Ne luultavasti muuttaa jo täällä olevien luo ja/tai yrittää saada vuokrattua asuntoa vapailta markkinoilta.Sato/vvo yms on tosin nostaneet vuokraa niin että porukka on muuttaneet niistä pois joten niillä on vapaita asuntoja eli kai ne niihin sitten menee mutta ei noillakaan ole mitään 10k vapaata asuntoa pk-seudulla.Helsinkiin valmistuu tällä hetkellä uusia asuntoja aika monta mutta vuokrat ei ole sieltä halvimmasta päästä.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Niin muuten, mistäs näille 10.000 muuttajalle sitten löytyy yhtäkkiä tilat kun kaupunkien asuntojonot ovat täysin tukossa?
Muuttajia voi kutsua myös omalla nimellään eli hiekkaneekeri tai neekeri. Kukaan tavallinen "muuttaja" Suomessa ei saa valita mihin kaupunkiin haluaa ilmaiseksi asumaan. Kutsu vaikka voimavaraksi ennemmin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Ranskassa avattu uusi ostoskeskus, niin heti avajaisissa matujengit alkanut siellä ottamaan matsia keskenään, että kenelle se kuuluu.

http://www.leparisien.fr/seine-et-m...-victime-de-son-succes-26-10-2017-7356144.php

Aah. Ei taida mennä enää pitkään kunnes median mädättämät kansalaiset nuivistuu ja viheltää pelin poikki. Helsingillä on edessä mielenkiintoiset ajat. Ei siellä ainakaan turvallisuustilanne ja yleinen asumismukavuus tule kasvamaan. "Tulimerta" ja sitten myöhemmässä vaiheessa palopesäkkeiden sammuttelua on mukava seurata täältä sopivan välimatkan päästä :cigar2:
 
Backstage

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
489
Eikös niille ole ohituskaistat vähän joka asiassa? Asunto, työpaikka, koulutus...
Asunto toki kelpaa, koulutus taasen ei kiinnosta ja työt kuuluvat dhimmi-orjille.

Rikkauden tuojalle kelpaa suomessa vain...

Ps. Tuo on se Fahad ”Olen 17-vuotias ja pystyn todistamaan sen” Firas euroopan valloituskiertueellaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lexy

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
529
Onnea Suomi jälleen! Helsinki tuki sadoilla tuhansilla maksuhäiriöihin päätyneitä maahanmuuttajajärjestöjä – jopa parkkisakot menivät perintään

Helsinki tuki sadoilla tuhansilla maksuhäiriöihin päätyneitä maahanmuuttajajärjestöjä – jopa parkkisakot menivät perintään

Julkista rahaa on virrannut ulosotossa olleille maahanmuuttajajärjestöille. Helsingin kaupunki tarkastelee käytäntöjään.
Joukko maahanmuuttajajärjestöjä on päätynyt ulosottoon ja saanut maksuhäiriömerkintöjä, vaikka niihin on virrannut suuria raha-avustuksia veronmaksajilta.

Merkittävää taloudellista tukea järjestöille antaneen Helsingin kaupungin pitäisi edellyttää omien ohjeidensa mukaan avustamiltaan yhdistyksiltä asiantuntemusta, suunnitelmallisuutta ja taloudenhallintaa.

”Afrikkalaisten ja eurooppalaisten etujen ajajana” verkkosivujensa mukaan toimiva Afrikkalaisten ja Afrikkalais-eurooppalaisten yhdistys (AFAES) on kerännyt vuosina 2015–2017 lähes 110 000 euron avustukset Helsingin kaupungilta ja oikeusministeriön rikostorjuntaneuvostolta.

Yhdistykseltä on jouduttu vuosina 2015 ja 2016 perimään saatavia kymmenessä ulosottoasiassa, joista viidessä saatavat on maksettu ja viidessä ulosotto on nyt peruutettuna. Ulosottovelkaa yhdistyksellä on ollut yhteensä yli 6 500 euroa. AFAES:lle on tullut tänä vuonna Asiakastiedon mukaan yksi maksuhäiriömerkintä.

SOMALIALAISTEN työllistymisedellytysten edistämistä varten perustettu Puntland community ry on saanut Helsingin kaupungin avustuksia vuosina 2015–2017 yli 61 000 euroa.

Yhdistys on joutunut maksamaan velkojaan kuudessa ulosottoasiassa viime ja tänä vuonna. Yksi ulosotto oli lokakuun alussa vielä vireillä. Puntland community on saanut Asiakastiedon mukaan kolme maksuhäiriömerkintää vuosina 2016 ja 2017.

Kuvakaappaus afrikkalaisten ja afrikkalais-eurooppalaisten yhdistyksen AFAESin verkkosivuista.

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti myöntää Suomen afrikkalaiset työttömät ry:lle viime marraskuussa 7 000 euron avustuksen vuodelle 2017. Kun avustus päätettiin myöntää, oli vireillä yhdistykseen kohdistuva ulosotto, johon liittyi häätö ja jossa yhdistys todettiin varattomaksi. Kiinteistöfirmalle jäi yli 3 600 euron saatavat yhdistykseltä.

Myös Somaliland development organisation ry todettiin varattomaksi ulosotossa syksyllä 2015. Varattomuuden vuoksi yhdistykseltä ei saatu perittyä 60 euron parkkisakkoa. Sen jälkeen yhdistys on saanut vuosina 2016 ja 2017 vajaan 10 000 euron avustukset Helsingin kaupungilta ja Aluehallintovirastolta.

HELSINGIN kaupungilla on yleisohjeet, jotka määrittävät avustusten myöntämistä. Ohjeiden mukaan avustusta myönnettäessä on kiinnitettävä huomiota muun muassa avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen sekä avustettavan yhteisön asiantuntemukseen.

Helsingin kaupunginkanslia on myöntänyt työllisyysavustusta sekä AFAES:lle että Puntland communitylle vuosille 2015, 2016 ja 2017. Ilta-Sanomat kysyi Helsingin kaupunginkanslian maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päälliköltä Ilkka Haahtelalta, miten suunnitelmallista ja asiantuntevaa on yhdistyksen toiminta, jos sillä on toistuvasti ulosottoasioita.

– Jos ne ovat toistuvia ja laajempimittaisia ja tilanne nähdään sellaisena, ettei toiminta ole osaavaa, totta kai sen pitää näkyä meidän kokonaisharkinnassa. Tältä osin täytyy katsoa, että meidän uudet ohjeet ja toiminta on sellaista, että se toteutuu, Haahtela sanoi.

HAAHTELAN mukaan Helsingin kaupunki on uusimassa avustuksia koskevia yleisohjeita ja on mahdollista, että ulosottoasiat ja maksuhäiriöt huomioidaan niissä.

Helsingin kaupungin avustuksia ovat myöntäneet maahanmuuttajajärjestöille myös muun muassa sosiaali- ja terveyslautakunta ja nuorisolautakunta.

Kuvakaappaus Putlandin Communityn verkkosivuista.

Kaupungin ohjeiden mukaan avustettavien yhdistysten on talouden hoidossa otettava huomioon menojen sovittaminen käytettävissä oleviin tuloihin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta moitti vuosien 2016 ja 2017 avustuksia koskevien päätöksien yhteydessä useita maahanmuuttajatyötä tekeviä yhdistyksiä negatiivisesta omasta pääomasta ja omavaraisuusasteesta.

MOITTEET omavaraisuudesta tuli molempina vuosina myös Monik ry:lle ja Monika-Naiset liitto ry:lle.

Lautakunta myönsi moitteista huolimatta niille avustukset vuosina 2016 ja 2017, Monika-Naiset liitolle yhteensä 200 000 euroa ja Monikille 35 000 euroa. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä molemman yhdistyksen oma pääoma oli negatiivinen.

Sosiaali- ja terveystoimialan talouspäällikkö Johanna Simpanen kertoo Ilta-Sanomille, että negatiivisen oman pääoman yhdistyksiä velvoitetaan kiinnittämään huomiota talouden tasapainoon ja yhdistyksen taloustilannetta seurataan.

Vaikka Monik ja Monika-Naiset liitto ovat saaneet suuria avustussummia Helsingiltä ja muilta tukijoilta, on niillä molemmilla Asiakastiedon mukaan maksuhäiriömerkinnät.

Monika-Naiset liitosta kerrottiin Ilta-Sanomille, että sen oma pääoma ja tulos olivat vuonna 2016 positiivisia.

Muiden järjestöjen osalta Ilta-Sanomilla oli käytössään Helsingin sosiaali- ja terveysalan luovuttamat tuoreimmat tilinpäätökset, jotka ovat vuodelta 2015.

Ilta-Sanomat ei saanut kommenttia muilta yhdistyksiltä tai tavoittanut niiden edustajia

Näin avustuksia myönnettiin

AFRIKKALAISTEN JA AFRIKKALAIS-EUROOPPALAISTEN YHDISTYS (AFAES)

Myönnettyjä avustuksia 2015-2017

Helsingin kaupunki: 94 600 €

Oikeusministeriön rikostorjuntaneuvosto: 15 000 €

Yhteensä: 109 600 €

Maksetut ulosottoasiat

2015 Itä- ja Pohjois-Suomen veronkanto- ja perintäyksikkö, 34 euroa

2016 Itä- ja Pohjois-Suomen veronkanto- ja perintäyksikkö, 38 euroa

2016 Pysäköintivirhemaksut, 74 euroa

2016 Pysäköintivirhemaksut, 74 euroa

2016 Itä- ja Pohjois-Suomen veronkanto- ja perintäyksikkö, 76 euroa

Lisäksi ulosotossa on ollut vuosina 2016 ja 2017 yhteensä yli 6 000 euron saatavat TEL-vakuutusmaksusta ja TEL-hyvikemaksusta, mutta niiden ulosotto on peruutettu.

Maksuhäiriö

7.11.2016: yksityisoikeudellinen trattaprotesti 155 euroa, Svea Perintä Oy

Taloustiedot 2015

liikevaihto: 110 867 €

tulos: -17 013 €

oma pääoma: -1 442 €

PUNTLAND COMMUNITY

Myönnettyjä avustuksia 2015-2017

Helsingin kaupunki: 61 200 €

Maksetut ulosottoasiat

2016 PRH julkisoikeudelliset maksut, 26 euroa

2017 TEL-vakuutusmaksut ja TEL-hyvikemaksut, 822 euroa

2017 Lakisääteinen tapaturmavakuutusmaksu, 183 euroa

2017 TEL-vakuutusmaksut ja TEL-hyvikemaksut, 82 euroa

2017 TEL-vakuutusmaksut ja TEL-hyvikemaksut, 83 euroa

Lisäksi vireillä on reilun 25 euron TEL-vakuutusmaksuja ja TEL-hyvikemaksuja koskeva ulosottoasia

Maksuhäiriöt

15.3.2017 yksityisoikeudellinen trattaprotesti 564 euroa, Lindorff Oy

8.4.2016 yksityisoikeudellinen trattaprotesti 192 euroa, Varma

4.11.2016 yksityisoikeudellinen trattaprotesti 200 euroa, Varma

Taloustiedot 2015

tuotot: 102 966 €

tulos: -5 083 €

oma pääoma: -4 970 €

SUOMEN AFRIKKALAISET TYÖTTÖMÄT

Myönnettyjä avustuksia 2015-2017

Helsingin kaupunki: 16 800 €

Oikeusministeriön rikostorjuntaneuvosto: 6 000 €

Yhteensä: 22 800 €

Ulosottoasia

Häätö, kiinteistöfirmalla saatavia yli 3 600 euroa. Ulosoton vireilläolo päättyi yhdistyksen varattomuuteen tammikuussa 2017

Taloustiedot 2015

tuotot: 3 787 €

tulos: 229 €

SOMALILAND DEVELOPMENT ORGANISATION

Myönnettyjä avustuksia 2016-2017

Helsingin kaupunki: 7 600 €

AVI:n avustus lasten ja nuorten harrastuksiin: 2 000 €

Yhteensä: 9 600 €

Ulosottoasia

Pysäköintivirhemaksut. Vantaan kaupungin saatavat 60 euroa. Ulosoton vireilläolo päättyi yhdistyksen varattomuuteen lokakuussa 2015

Taloustiedot 2015

tuotot: 14 121 €

ylijäämä: 43 €

MONIK RY

Myönnettyjä avustuksia 2015-2017

Helsingin kaupunki: 100 400 €

Ray: 316 000 €

Te-toimisto: 312 800 €

Yhteensä: 729 200 €

Maksuhäiriömerkintä

27.7.2017: yksityisoikeudellinen trattaprotesti 270 euroa, velkojana Svea Perintä Oy

Taloustiedot 2015

tulos 2015: -1 152 €

oma pääoma: -1 075 €

MONIKA-NAISET LIITTO

Myönnettyjä avustuksia 2015-2017

Helsingin kaupunki: 600 000 €

Ray: 2,4 miljoonaa euroa

Yhteensä: Noin 3 miljoonaa euroa

Maksuhäiriömerkintä

4.3.2015: yksityisoikeudellinen trattaprotesti 84 euroa, velkojana työttömyysvakuutusrahasto

Taloustiedot 2015

tuotot: 1 243 604 €

tulos: 3 298 €

oma pääoma: -8 537 €

Tietoja avustuksista on kerätty avustusten myöntäjien tietokannoista ja avustusten saajien tilinpäätöksistä. On mahdollista, että yhdistykset ovat saaneet avustuksia myös muualta. Ulosottotodistukset ovat lokakuun alusta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Mihin niitä luottotietoja edes tarvitsisi, kun valtio jakaa tyhjästä rahaa.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
335
Aasialainen tyttö painoi heti bussin lähdettyä liikkeelle stop-nappia jäädäkseen pois seuraavalla pysäkillä ja bussikuljettaja, sekin ulkomaalainen alkoi huutelemaan hytistään, että kuka painoi heti stop-nappia kun lähdettiin liikkeelle.
Meneekö tässä joku minulta ohi, vai mitä vittua tuo kuski tuossa huutelee? Missä vaiheessa sitä nappia pitäisi painaa, 5 metriä ennen pysäkkiä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Meneekö tässä joku minulta ohi, vai mitä vittua tuo kuski tuossa huutelee? Missä vaiheessa sitä nappia pitäisi painaa, 5 metriä ennen pysäkkiä?
Lienee pointti se, että kantikset saa kulttuurivärinää tylsään bussimatkaan, kun maahanmuuttajat uhoavat toisilleen jonkun napin painamisen takia.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
558
Kauankohan Fahad pysyy välimeren pohjoispuolella uhoamassa sen jälkeen, kun Dracomir ja kumppanit pääsee vapaanliikkuvuuden piiriin Eun ja schengenin laajetessa serbiaan. Eksoottista värinää ainakin tiedossa jatkossakin
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Tälläistä ruotsissa :think:
Tässä on hieman foorumiystävällisempi uutinen samasta asiasta.

Kymmenet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet lapset kärsivät selittämättömästä oireyhtymästä Ruotsissa – eivät puhu, syö, kävele tai avaa silmiään

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita lapsia on vajonnut Ruotsissa tilaan, jossa he makaavat paikoillaan eivätkä reagoi mihinkään. Sairaus on vaivannut Ruotsia jo lähes kaksikymmentä vuotta.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista lapsista saa selittämättömiä oireita Ruotsissa.

Lapset eivät esimerkiksi puhu, syö, kävele tai avaa silmiään. Useat ovat letkuruokinnassa. He vain makaavat eivätkä välitä ympäröivästä maailmasta. Osa ei reagoi edes kipuun.

Tämä mystinen sairaus on piinannut Ruotsia lähes kahden vuosikymmenen ajan. Se tunnetaan nimellä ”uppgivenhetssyndrom” eli alistuneisuussyndrooma.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen aiheeseen ovat tarttuneet useat kansainväliset mediat. Omat tarinansa sängyissä kuihtuneina makaavista lapsista ovat kirjoittaneet muun muassa BBC, The New Yorker ja The Independent.

Esimerkiksi BBC kertoo yhdeksänvuotiaan Sophien tarinan. Tyttö ei ole viimeiseen 20 kuukauteen reagoinut ulkomaailmaan mitenkään. Ulkoapäin hän näyttää täysin terveeltä lapselta, mutta todellisuus on karu.

Sophie joutuu käyttämään vaippoja ja on letkuruokinnassa. Häntä siirretään paikasta toiseen pyörätuolin avulla. Tyttö ei reagoi mihinkään.

Sophien perhe saapui Ruotsiin vuonna 2015. Tytön oireet alkoivat pian sen jälkeen kun perhe kuuli, etteivät he saa jäädä Ruotsiin. Ensin loppui puhuminen ja syöminen, sen jälkeen oikeastaan kaikki muukin tahdonalainen toiminta.

Perheen tarkkaa kotimaata ei mainita, mutta kyseessä on tiettävästi entinen neuvostotasavalta, jossa perhe joutui mafian hampaisiin.

Sophieta hoitava lääkäri kertoo selittävänsä tytön tilannetta tämän vanhemmille sillä, että ”maailma on ollut niin kauhea, että Sophie on vetäytynyt itseensä”.

Tarinat seuraavat toisiaan. The New Yorker julkaisi keväällä jutun venäläisestä Georgi-pojasta ja kosovolaisista kaksostytöistä Djenetasta ja Ibadetasta. He kaikki menettivät toimintakykynsä, kun heidän perheitään uhkasi lähtö Ruotsista. Jutun julkaisuhetkellä Georgi oli selättänyt syndrooman.

Sairastuneiden enemmistö ei mediatietojen mukaan ole kotoisin nykyisiltä kriisialueilta, kuten Syyriasta, Irakista tai Afganistanista. Sen sijaan useat ovat kotoisin entisistä neuvostotasavalloista ja kuuluvat kotimaassaan vähemmistöryhmään.

Sveriges Radio uutisoi viime vuonna, että vuonna 2015 alistuneisuussyndrooman takia hoidettiin ainakin 64:ää ihmistä. Heistä 58 oli alaikäisiä. Tuolloin Ruotsin viranomaiset arvioivat luvun voivan todellisuudessa olla jopa noin 150 sairastuneen paikkeilla, sillä virallisissa tilastoissa näkyvät vain ne ihmiset, joilla on henkilötunnus.

Yhteistä kaikille sairastuneille on, että he saivat oireita yleensä sen jälkeen kun he ja heidän perheenjäsenensä olivat saaneet kielteiset turvapaikka- tai oleskelulupapäätökset.

Lapsia hoitavat lääkärit uskovat, että syndrooman aiheuttaa trauma. Lisäksi syyksi on arveltu esimerkiksi kotimaahan palaamiseen kohdistuvaa pelkoa. Osa lapsista on asunut vuosia Ruotsissa, sopeutunut yhteiskuntaan ja saanut ystäviä. Lähtö ja edessä oleva sopeutuminen lähtömaahan tuntuvat osasta lannistavalta.

Kenelläkään ei ole antaa tarkkaa vastausta, miksi tapauksia on raportoitu vain Ruotsista.

Useat lääkärit ovat todenneet, että lapset saavat elämänhalunsa takaisin ja paranevat, kun heillä on takeet turvatusta tulevaisuudesta. Yleensä tämä tarkoittaa turvapaikan tai oleskeluluvan saamista.

Tämä on saanut osan ruotsalaisista epäluuloisiksi. Maahanmuuton noustua suureksi poliittiseksi puheenaiheeksi osa ruotsalaisista on syyttänyt lapsia teeskentelystä. Vanhempien on myös arveltu kannustavan jälkikasvuaan apaattiseen käytökseen, jotta turvapaikka tai oleskelulupa heltiäisi. BBC:n mukaan mitään näistä väitteistä ei ole pystytty todistamaan paikkansapitäväksi.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881

Voisin kuvitella että "trauma" johtuu lasten vanhemmista, jotka ovat tuputtaneen lasten päät täyteen sellaista tietoa joka ei normaalisti sen ikäisille kuulu.

Puhutaan sodasta, kuolleista, pahoista asioista ja palaamisesta takaisin vihamieliseen sekä "turvattomaan" kotimaahan.

Itse olen eronnut noin vuosi sitten lasteni äidistä, ja olen puhunut asiasta ainoastaan lapsilleni jos he ovat kysyneet, mutta en ole koskaan alkanut dissamaan tai muuten puhumaan negatiivisesti heidän äidistään missään tilanteessa.
 
E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Voisin kuvitella että "trauma" johtuu lasten vanhemmista, jotka ovat tuputtaneen lasten päät täyteen sellaista tietoa joka ei normaalisti sen ikäisille kuulu.
Kun ihmettelee näiden rikastuttajien touhuja, kannattaa muistaa, että suuri osa niistä tulee maista, joissa keskimääräinen älykkyysosamäärä on lähellä lievästi älyllisesti kehitysvammaisen tasoa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 224
"Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo Iltalehdelle, että kaupasta näpistettyjen tavaroiden piilottaminen hameen alle ei ole harvinainen ilmiö."

Mutta kotoutuminen on vielä kesken, vasta 500 vuotta takana.

Naiset näpistivät kaupasta ison kasan elintarvikkeita - tunkivat tuotteet hameidensa alle

Perjantai 27.10.2017 klo 15.17

Tutkinnanjohtaja: ”Ei ole harvinainen ilmiö”.

Kahden alle 30-vuotiaan naisen epäillään anastaneen ison kasan elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja pesuaineita Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevasta ruokakaupasta.

Poliisi sai torstaina ilmoituksen silminnäkijältä, joka näki naisten piilottavan valitsemansa tuotteet hameidensa alle ja lähtevän kaupasta maksamatta. Kaupan ulkopuolella he nousivat henkilöautoon, joka poistui paikalta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo Iltalehdelle, että kaupasta näpistettyjen tavaroiden piilottaminen hameen alle ei ole harvinainen ilmiö.

- Tällaista on kyllä tullut ennenkin vastaan, hän sanoo.

Poliisipartio pysäytti naisten pakoauton lähistöllä. Kuljettajana ollut mies päästettiin jatkamaan matkaa, ja kyydissä olleet naiset vietiin kuulusteltavaksi. Heitä epäillään näpistyksestä.

Autosta löytyneet anastetut tuotteet toimitettiin takaisin myymälään.

SAKARI NUUTTILA
sakari.nuuttila@iltalehti.fi
 
Tätä lukiessa aiemmin mietin jo, että on varmaan kauppiaana aika hankalaa, kun tietää, että tietystä porukasta on ongelmia ja sit jos rajottaa niiden pääsyä kauppaan, koska siihen on suuri riski et ne alkaa ryöstelemään, niin sit saat syytteen jostain rasismista tms ja pienen, mutta äänekkään vihat niskaan.

edit: noissakin tapauksissa pitäis se hame takavarikoida rikoksentekovälineenä ja jos meinaa hakea rahaa uuteen hameeseen, niin sitä ei anneta, koska rikoshistoria.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Hallinto-oikeus linjasi: Kelan on maksettava paperittomalle tukea

KELAN on maksettava paperittomalle turvapaikanhakijalle toimeentulotukea, linjasi Turun hallinto-oikeus viime viikolla.

Oikeuden mukaan Kelan päätös evätä toimeentulotuki paperittomalta sillä perusteella, että hän oleskelee tilapäisesti Suomessa, oli toimeentulotukilain sekä perustuslain vastainen.

KELA oli alkuvuonna evännyt paperittomalta toimeentulotuen kahteen otteeseen. Etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen sanoo Kelan selvittävän lähtökohtaisesti, onko toimeentulotukea hakenut paperiton kunnan hätämajoituksessa ja saako hän sieltä palvelut, ruoan ja lääkkeet.

”Jos paperiton ei niitä saa, voimme maksaa hänelle muutaman päivän ajaksi toimeentulotukea tai antaa maksusitoumuksen esimerkiksi ruokaan tai lääkkeisiin.”
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Minusta tuossa bussitarinassa kuski oli kusipää, ja kusipäille on syytäkin haistatella, erityisesti jos he ovat kusipäitä asiakaspalvelutyössä. Se on hyvää viihdettä itselle jos on moraalinen oikeus haistatella. Ei toki välttämättä sivullisille :smoke:
Aika erikoinen olet, jos sinusta on hyvää viihdettä, kun koet, että "sinulla on moraalinen oikeus haistatella" sanoisin, että aika k...päistä käytöstä. Ja vielä kehtaat arvostella kuskin käytöstä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903
Hallinto-oikeus linjasi: Kelan on maksettava paperittomalle tukea

KELAN on maksettava paperittomalle turvapaikanhakijalle toimeentulotukea, linjasi Turun hallinto-oikeus viime viikolla.

Oikeuden mukaan Kelan päätös evätä toimeentulotuki paperittomalta sillä perusteella, että hän oleskelee tilapäisesti Suomessa, oli toimeentulotukilain sekä perustuslain vastainen.

KELA oli alkuvuonna evännyt paperittomalta toimeentulotuen kahteen otteeseen. Etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen sanoo Kelan selvittävän lähtökohtaisesti, onko toimeentulotukea hakenut paperiton kunnan hätämajoituksessa ja saako hän sieltä palvelut, ruoan ja lääkkeet.

”Jos paperiton ei niitä saa, voimme maksaa hänelle muutaman päivän ajaksi toimeentulotukea tai antaa maksusitoumuksen esimerkiksi ruokaan tai lääkkeisiin.”
Jos nyt suurennuslasilla, niin tuon kanssa voi tulla jotain pientä ongelmaa kun anonyymeille henkilöille aletaan maksamaan tukia. Kai se tuki maksetaan vielä käteisenä tai bitcoineina, kun ilman papereita ei saa avattua tiliä:think:
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Venäläisperhe toi huviveneellä 17 ihmistä Saimaan kanavan läpi  -  epäillään järjestäytynyttä ihmissalakuljetusta
"Rajavartiolaitos epäilee yhteensä 15:tä ihmistä rikoskokonaisuudesta, jossa Suomeen salakuljetettiin Saimaan kanavan kautta ainakin 70 ihmistä seitsemällä eri matkalla.

Järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään johtaneen salakuljetusta Venäjältä vuosien 2016-2017 aikana.

Rajavartiolaitos pääsi toiminnan jäljille, kun kesäkuussa Saimaan kanavaa pitkin tuli huvivene, jonka kyydissä oli venäläinen perhe ja 17 ihmistä, joilla ei ollut maahantulolupaa. Rajavartiolaitos totesi kiinnioton jälkeen, että ihmiset olivat olleet piilossa veneen rakenteissa. Veneestä löytyneet 17 ihmistä ovat kaikki aikuisia miehiä.
.
Rikollisryhmä järjesti Jemenin, Turkin, Afganistanin, Syyrian ja Egyptin kansalaisia sekä kansalaisuudettomia ihmisiä Eurooppaan, Rajavartiolaitos epäilee. Rikollisryhmän jäseniä on ainakin Venäjällä, Malesiassa, Irakissa sekä Libanonissa."

Venäläisperhe toi huviveneellä 17 ihmistä Saimaan kanavan läpi  -  epäillään järjestäytynyttä ihmissalakuljetusta

Kiitti v-tusti.
 
Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
79
Protestilista - Yrityksien protestit listattuna

Tuolta löytyy protesteja ja velkomustuomioita. Kohtaan "Yritys" on kiva kokeilla kaikenlaisia sanoja esim. löytyykö ruokapuolen sanoilla osumia. Riisi -> ei. Perun -> 1 osuma (perunkirjoitukseen liittyvä). Maito -> 5 osumaa. Kebab -> 10 sivullista osumia.
Uskonnon / uskonnollisilla sanoilla saatuja tuloksia voisi myös listata, mutta väsyttää sen verran että on mentävä nukkumaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Lakimiehen huomio saatavuusharkinnasta: ”Meidän pitäisi pyrkiä maahanmuuttoajattelussa enemmän Kanadan suuntaan”

SDP:n eduskuntaryhmän lainopillinen asiantuntija Valtteri Aaltonen arvioi, että Suomen tulisi työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinnassa ottaa mallia Kanadasta.

–Jos katsoo maailmalta esimerkkejä, niin onnistuneeseen ja kansantalouden kehitystä tukevaan työperäisen maahanmuuttopolitiikan piirteitä näyttäisivät ovat suunnitelmallisuus ja kontrolli. Ehkä paras esimerkki tästä on Kanada, joka hyötyy valtavasti maahanmuutosta vetäen koulutettua ja motivoitunutta huippuosajaa joka puolelta maailmaa, Aaltonen toteaa Puheenvuoron blogissaan.

Hän vertaa Kanadaa Ruotsiin ja sanoo molempien olevan laajamittaisen maahanmuuton maa, mutta muuten linjat ovat Aaltosen mukaan "aika kaukana toisistaan".

Kanadan maahanmuuttopolitiikkaa leimaa suunnitelmallisuus ja kontrolli. Hiukan yksinkertaistaen Kanadaan tulevat ne, jotka Kanada haluaa. Ruotsi taas edustaa juuri peilikuvaa. Mitään suurempaa suunnitelmaa kontrollista puhumattakaan on ainakin ulkopuolelta vaikea hahmottaa ja niinpä Ruotsiin tulevat ne, jotka Ruotsiin haluavat tulla. Toinen näistä maista nousee yleensä esiin, kun haetaan esimerkkiä onnistuneesta työperäisestä maahanmuuttopolitiikasta. Toiseen taas pääsee Turusta laivalla, hän kuvailee.

Suomessa pitäisi Aaltosen mielestä keskittää huomio korkean osaamistason työvoimaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Onko tuossa Aaltosen kannanotossa havaittavissa lievää rasismia, vai siltäkö tuo pariin kertaan tekstin lukeneena hieman tuntuu? Tänne Suomeenhan on juurikin tulossa sitä koulutettua työvoimaa, kuten pari vuotta sitten suurin otsikoin kirjoitettiin. Siinä on suurilla firmoilla nyt mahdollisuuden paikka rekrytä näitä lähi-idästä saapuneita arkkitehtejä, lääkäreitä, fysiikan tohtoreita ja webbisuunnittelijoita. Korkeasti koulutettujahan heistä suurin osa kuuleman mukaan on.
 
Viimeksi muokattu:

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 752
Aah. Ei taida mennä enää pitkään kunnes median mädättämät kansalaiset nuivistuu ja viheltää pelin poikki. Helsingillä on edessä mielenkiintoiset ajat. Ei siellä ainakaan turvallisuustilanne ja yleinen asumismukavuus tule kasvamaan. "Tulimerta" ja sitten myöhemmässä vaiheessa palopesäkkeiden sammuttelua on mukava seurata täältä sopivan välimatkan päästä :cigar2:
Ei tule tapahtumaan mitään muuta kuin lisää ymmärrystä. kunnes ollaan olematon vähemmistö. Jos tällaista perseilyä, mitä nämä partalapset yms. Suomessa ovat vuosia harjoittaneet, tehtäisiin jossain muslimimaassa, niin olisi jo loppunut (tosin muslimit eivät oikein osaa elää missään oloissa rauhassa edes keskenään, aina sotaa ja nahistelua ties mistä asiasta). Mutta ei suvaitsevaisessa ja sivistyneessä Euroopassa, ei. Kaikki negatiivinen on rasismia.

Että ihan turha odotella. Euroopasta tulee islamilainen pikkuhiljaa. Ainoa nautinto on siinä, kun suurin osa on musuja niin alkaa sompuilla miettiminen että minne mennä nostamaan tukia, ehkä Australiaan? Ja siinä, että nyt nuoret rekkalesbo-vihervassuvakkiämmät saavat pitää wanhoina eukkoina burkaa päällään ja ihmetellä että missäs ne naisten oikeudet ovat jne.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Onko tuossa Aaltosen kannanotossa havaittavissa lievää rasismia, vai siltäkö tuo pariin kertaan tekstin lukeneena hieman tuntuu? Tänne Suomeenhan on juurikin tulossa sitä koulutettua työvoimaa, kuten pari vuotta sitten suurin otsikoin kirjoitettiin. Siinä on suurilla firmoilla nyt mahdollisuuden paikka rekrytä näitä lähi-idästä saapuneita arkkitehtejä, lääkäreitä, fysiikan tohtoreita ja webbisuunnittelijoita. Korkeasti koulutettujahan heistä suurin osa kuuleman mukaan on.
Kyllä Aaltonen vaikuttaa rasistilta kun sanoo näin: "Ruotsiin tulevat ne, jotka Ruotsiin haluavat tulla". Tarina ei kerro miksi Aaltonen väheksyy vuohi-insinöörejä?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
2 juhlapaikanhakijaa kokivat rasismia Turussa:

ÅU: Turvapaikanhakijat eivät päässeet Turussa baareihin

Turvapaikanhakijoita ei päästetty sisään moniin turkulaisbaareihin. Lehti seurasi irakilaisen turvapaikanhakijan Hayder Kadhim Abedin ja tämän nimettömänä pysyttelevän tuttavan pyrkimistä turkulaisiin baareihin. Abdedilla oli näyttää irakilainen henkilökortti, mutta se ei kelvannut sisäänpääsyyn. Selityksenä oli, että baariin pyrkivillä pitäisi olla suomalainen henkilöllisyystodistus.
 
Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
79
HS.fi kertoo:

Vaimoja kuritetaan ja naisia ahdistellaan kadulla ”huvin vuoksi” – Useimmat arabimiehet eivät usko, että tasa-arvo sopii omaan kulttuuriin, tutkimus kertoo

"YK:n tutkimus kertoo, että asenteet eivät välttämättä muutu entistä vapaamielisimmiksi ajan kanssa. Useimmat arabimiehet eivät usko, että tasa-arvo sopii omaan kulttuuriin. Professori Shereen El Feki panee toivonsa miesten neljännekseen, jotka ovat avoimia naisten oikeuksille. Sillä välin nuoret arabinaiset unelmoivat ulkomaisesta aviomiehestä, joka kääntyisi muslimiksi."
Kannattaa lukea koko uutinen.

Eli naisten pitäisi saada länkkäri, joka kääntyy islamiin. Toisaalta nainen on se kuka lapset kasvattaa ja haluaa lastensa olevan kunnon muslimja. Rukoilut, koraanikoulut jne. eli mikä voisi mennä pieleen?
Erittäin tuttu aihe itselleni, kun eräs musliminainen haluaisi kanssani naimisiin. Nainen haluaisi vapauksia, ei halua mennä paikallisen kanssa naimisiin. Mutta silti kaikki mikä on vastoin uskontoa on huono asia. Johtuu siitä, ettei huono muslimi pääse paratiisin.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 253
Itsehän en ole päässyt klubeihin/yökerhoihin esim. seuraavissa:
Berliini, Berghain ja joku toinen: Berghainiin kai turha edes yrittää yksin miehenä mutta kokeilin silti, toisessa sitten poke ei tykännyt mun paidasta
Boston: "you can't have cargo pants, you can't have sneakers and you must have a collared shirt" :D
Seoul: väärä ihonväri (yökerhon ovessa luki englanniksi, että "ulkomaalaisilta pääsy kielletty", oli ihan pakko kokeilla silti)

Vaihtoehdot on joko ymmärtää, että mestat saavat valita asiakkaansa, tai sitten ruveta raivoamaan että SINA OLLA RASISTI
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
553
2 juhlapaikanhakijaa kokivat rasismia Turussa:

ÅU: Turvapaikanhakijat eivät päässeet Turussa baareihin

Turvapaikanhakijoita ei päästetty sisään moniin turkulaisbaareihin. Lehti seurasi irakilaisen turvapaikanhakijan Hayder Kadhim Abedin ja tämän nimettömänä pysyttelevän tuttavan pyrkimistä turkulaisiin baareihin. Abdedilla oli näyttää irakilainen henkilökortti, mutta se ei kelvannut sisäänpääsyyn. Selityksenä oli, että baariin pyrkivillä pitäisi olla suomalainen henkilöllisyystodistus.
No mutta, poket sentään tekee duuninsa tunnollisesti silläkin uhalla että oikeamielinen media tuomitsee heidät rasisteiksi ym. vihaajiksi. Kerrankin hyviä uutisia tässä ketjussa :)
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Vaimoja kuritetaan ja naisia ahdistellaan kadulla ”huvin vuoksi” – Useimmat arabimiehet eivät usko, että tasa-arvo sopii omaan kulttuuriin, tutkimus kertoo
YK:n tutkimus kertoo, että asenteet eivät välttämättä muutu entistä vapaamielisimmiksi ajan kanssa. Useimmat arabimiehet eivät usko, että tasa-arvo sopii omaan kulttuuriin. Professori Shereen El Feki panee toivonsa miesten neljännekseen, jotka ovat avoimia naisten oikeuksille. Sillä välin nuoret arabinaiset unelmoivat ulkomaisesta aviomiehestä, joka kääntyisi muslimiksi.

Egyptiläis-walesilainen professori Shereen El Feki on erikoistunut tutkimaan seksuaalisuuden, vallankäytön ja tasa-arvon leikkauskohtaa arabimaissa: ”Seksillä olisi tilaa islamissa enemmän kuin monet nykymuslimit tajuavat. Esivanhemmat tiesivät paremmin, mutta historian kuluessa paljon on hukattu.” (KUVA: CONOR O'LEARY)
Annamari Sipilä HS
Julkaistu: 28.10. 18:19

LONTOO. Valtaosalle arabimiehistä sukupuolten välinen tasa-arvo on yhä kauhistus. He kannattavat perinteistä roolijakoa ja pitävät oikeutenaan kontrolloida vaimoaan ja tyttäriään.

Esimerkiksi Egyptissä 70 prosenttia miehistä kannattaa naisten sukuelimien silpomista. Marokossa 91 prosenttia miehestä haluaa tietää koko ajan missä hänen vaimonsa on. Palestiinalaismiehistä 81 prosenttia ei salli, että vaimolla on yhtään miespuolista ystävää.

Monet kertovat kurittavan vaimoaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vieraita naisia ahdistellaan kadulla sekä ”huvin vuoksi” että siksi, koska nainen ”provosoi”.

LUVUT ja asenteet käyvät ilmi YK:n tasa-arvojärjestön ja tasa-arvotyöhön erikoistuneen Promundo-kansalaisjärjestön laajasta tutkimuksestaUnderstanding Masculinities - International Men and Gender Equality Survey (Images), joka valmistui keväällä.

Tutkimus on lajissaan ensimmäinen laatuaan. Koskaan aiemmin arabimaiden miesten asenteita ja tasa-arvotilannetta ei ole tutkittu yhtä laajalti. Tutkimuksessa oli mukana noin 10 000 miestä ja naista.

Yksi raportin päätutkijoista oli egyptiläis-walesilainen tohtori Shereen El Feki. Hän löytää tuloksista hyvääkin:

”Vähintään neljäsosa miehistä kussakin maassa suhtautuu myönteisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon.”

upload_2017-10-28_19-51-48.gif

Egyptiläinen vihanneskauppias palvelemassa naisasiakkaita Kairossa lokakuun alussa.(KUVA: MOHAMED ABD EL GHANY / REUTERS)

EL FEKIN mukaan tasa-arvotyö arabimaissa etenee pienin askelin. Taka-askeleita tulee yhtä lailla. Vallankumousta on turha odottaa, sillä ihanteet ovat kaukana läntisistä.

Poikkeuksellista muuhun maailmaan verrattuna on se, että arabimiesten tasa-arvoasenteet eivät ole muuttuneet ajan myötä suvaitsevaisempaan suuntaan.

Niin Egyptissä, Marokossa kuin Palestiinassakin nuoret miehet ovat vähintään yhtä konservatiivisia kuin isänsä. Vain libanonilaiset nuoret miehet ovat vanhempia miehiä edistyksellisempiä.

Samaan aikaan arabimaiden nuoret naiset kannattavat tasa-arvoa selvästi useammin kuin vanhemmat naiset tai miehet. Nuoret naiset janoavat henkilökohtaista autonomiaa ja valtaa päättää omasta elämästään.

”Tämä aiheuttaa jännitteitä sukupuolten välille”, El Feki kertoo HS:lle Lontoossa, jossa hän on puhumassa tutkimustuloksista muun muassa Chatham House -ajatuspajassa.

”Toki on paljon suu- ja anaaliseksiä.”

SEKSUAALISUUTTA arabimaissa tutkinut El Feki kertoo tavanneensa monia nuoria yksinäisiä naisia, jotka eivät yksinkertaisesti löydä miestä. Paikalliset miehet ovat heille liian konservatiivisia, vaikka olisivat kuinka koulutettuja.

”Nuoret naiset unelmoivat ulkomaalaisesta aviomiehestä, joka kääntyisi muslimiksi.”

Muslimimaissa yleensä vain miehille on sallittua naida ei-muslimi. Vastaavan oikeuden naisille antoi äskettäin Tunisia.

Seksiä nuoret arabinaiset eivät välttämättä edes halua harrastaa ennen avioliittoa. Immenkalvoa ei sovi puhkaista, koska se tuottaisi häpeää koko suvulle.

”Toki on paljon suu- ja anaaliseksiä”, El Feki kertoo.

NUORTEN miesten konservatiivisuuden takana on useita seikkoja.

Työpaikkaa on vaikea löytää, sillä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän tilanne on kaoottinen. Miehet kokevat, että vähät työpaikat kuuluvat heille, ja naisen paikka on kotona.

Samaan aikaan konservatiivinen islamin tulkinta on vahvistunut. Se pönkittää perinteisiä sukupuolirooleja ja patriarkaattia.

Nuorilla miehillä on kova paine päästä töihin, sillä vasta sitten pääsee naimisiin.

”Työ on pääsylippu avioliittoon, säännölliseen seksiin ja omaan perheeseen.”

Mistä tasa-arvotietoisia arabimiehiä sitten saadaan?

Raportin mukaan korkea koulutus ja varakkuus näkyvät usein keskivertoa suopeampana suhtautumisena naisten oikeuksiin. Ratkaisevaa on myös äidin koulutus sekä isän antama malli: oliko mies nähnyt isänsä osallistuvan kotitöihin, jotka kuuluvat perinteisesti naisille.

El Feki pitää rohkaisevana tutkimustulosta, jonka mukaan monet arabimiehet pitivät isyyttä tärkeänä. Yli puolet miehistä katsoi, että työ vie aikaa lasten kanssa olemiselta.

Miesten toivetta olla entistä parempi isä voi käyttää keinona edistää tasa-arvoa ja kitkeä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa:

”Ei voi olla hyvä isä, jos hakkaa lastensa äitiä.”

upload_2017-10-28_19-51-48.gif

Palestiinalaismies tyttärensä kanssa Hamas-puolueen juhlissa joulukuussa 2012. (KUVA:MOHAMMED SALEM / REUTERS)

LUPAAVAA on myös se, että monet miehet haluavat kouluttaa tyttärensä. Esimerkiksi suurin osa palestiinalaismiehistä ei pidä poikien koulutusta tärkeämpänä kuin tyttöjen, vaikka rahasta olisi pulaa.

Silti vielä puolet arabimiehestä kokee, että sukupuolten välinen tasa-arvo ei kuulu omaan kulttuuriin. Samaa mieltä ovat kuitenkin myös monet naiset.

Naiset ylläpitävät patriarkalismia siinä missä miehetkin. Egyptissä suurempi osuus naisista (84 prosenttia) kuin miehistä (74 prosenttia) uskoo, että seksuaalinen ahdistelu on ”provokatiivisesti” pukeutuneen naisen oma syy.

Katuahdistelijat puolestaan ovat yleisemmin koulutettuja kuin kouluttamattomia miehiä.

”Egypti on luokkayhteiskunta”, El Feki selittää ilmiötä.

Pyramidin pohjalla olevat eivät uskalla edes huudella kadulla. Yleisimpiä ahdistelijoita ovat toisen asteen koulutuksen saaneet miehet, jotka kostavat pettymyksensä naisille.
Kuka?
Shereen El Feki

Professori Shereen El Feki tutkii seksuaalisuutta, politiikkaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa arabimaissa.

Hänen äitinsä on walesilainen ja isänsä egyptiläinen. Hän kasvoi itse Kanadassa.

El Feki on väitellyt molekyyli-immunologiasta Cambridgen yliopistosta.

Hän toimii professorina Toronton yliopiston kansainvälisten suhteiden Munk School -yksikössä sekä vierailevana tutkijana Sussexin yliopistossa.

Hänen teoksensa Sex and the Citadel: Intimate Life in a Changing Arab World (2013) perkaa seksuaalisuutta, politiikkaa ja vallankäyttöä arabimaissa.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 033
No mutta, poket sentään tekee duuninsa tunnollisesti silläkin uhalla että oikeamielinen media tuomitsee heidät rasisteiksi ym. vihaajiksi. Kerrankin hyviä uutisia tässä ketjussa :)
"Lehden haastatteleman yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kaikki kuvalliset henkilöllisyystodistukset pitäisi kelpuuttaa."

Pahus kun en itse tajunnut 17 vuotiaana kirjoittaa itselle todistusta jos kaikki todistukset pitäisi kelpuuttaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 276
Tajukangas käynyt Sellossa.
Mikä tossa nyt oli pointtina?
Se, että siellä oli useampi nignog ja hiekkakansan edustaja paikalla vai se, että ne tuli toimeen keskenään? :confused:

Mun mielestä tuo oli vain positiivista, että ketään ei rikastettu, ruokaa ei haukuttu eikä mikään paikka ollut tulessa.

Se, että ruvetaan kuvaamaan joka kerta, kun tulee ulkomaalaisia vastaan on vain typerää, eikä auta ketään tai mitään.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 262
Viestejä
4 212 861
Jäsenet
71 031
Uusin jäsen
Juho I

Hinta.fi

Ylös Bottom