Ihan sama onko ensimmäisen polven tai kolmannen polven maahanmuuttajamuslimi, ni aina tuntuu ettei osata maan sääntöjä ja aina tulee yhtä yllätyksenä kulttuurierot ja miten käyttäytyä.
Onko ne vaan niin saatanan tyhmiä vai eikö ne kenties halua kotoutua?
Rasismileimaa otsaani peläten
jätän tämän tähän, koska mielestäni liittyy viestiisi:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1478751941841?jako=d62017d39a7cd2ee3095f0adb7f353f5&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=FrontPage
Yritän saada pitkän sepustuksen spoileriin ja jos ei onnistu, anteeksi tyhmyyteni....
”Joudun kertomaan pirullisia puolitotuuksia” – Saijan adoptioperhe hajosi, kun hänen poikansa käytti hyväksi pikkusiskoaan
Adoptioperheet eivät aina saa apua vaikeissakaan ongelmatilanteissa.
Kotimaa 11.11.2016 2:00 Päivitetty: 11.11.2016 6:35
12
Satu Vasantola
Helsingin Sanomat
Satu Vasantola
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien uutistoimituksen toimittaja.
Kaisa Rautaheimo / HS
Saija toivoisi pojalleen psykiatrista apua, jotta tämä toipuisi traumoistaan eikä vahingoittaisi muita. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
luulivat, että kaikki sujuu hyvin. Niinhän adoptioperheissä useimmiten sujuu.
Perheeseen oli adoptoitu kaksi lasta, joiden kanssa heiteltiin palloa, leikittiin ja opeteltiin iltaisin suomen sanoja: nenä, suu, silmät.
Vanhempi lapsista, Onni, tosin sai välillä raivokohtauksia, rikkoi lelujaan ja kutsui itseään roskapojaksi. Hänen itsetuntonsa oli huono ja hän pelkäsi, että hänet hylätään uudelleen.
”Raivareita oli, mutta pidimme sitä normaalina, kun ottaa huomioon, että hänellä oli rankka tausta ennen adoptiota”, Saija sanoo.
Kunnes tuli maanantaiaamu, jolloin pikkusisko
Anna sairastui ja jäi kotiin yhdessä Saijan kanssa. Jarmo oli töissä ja Onni koulussa, kun Anna uskoutui äidilleen. Äiti, kun Onni tuli yöllä, minä en jaksanut.
Kun Annalta kysyttiin asiasta tarkemmin, paljastui, että Onni oli käyttänyt siskoaan seksuaalisesti hyväkseen. Ei vain kerran vaan säännöllisesti jo vuoden ajan.
Onnin ja hänen perheensä tarina on poikkeuksellisen rankka adoptiokertomus. Tutkimusten mukaan valtaosa adoptioista sujuu hyvin eikä lapsella ole suuria ongelmia.
Suomalaisen
väitöskirjatutkimuksen mukaan adoptiolapsilla on selvästi muita lapsia enemmän kiintymyssuhteen ongelmia. Ongelmat kuitenkin helpottuvat yleensä muutamassa vuodessa. Tutkimukseen osallistuneissa perheissä kiintymyssuhdeongelmat olivat selvästi näkyvissä vielä kaksi vuotta adoption jälkeen, mutta neljän vuoden kuluttua tilanne oli tasoittunut. Ongelmat helpottivat useimmilla niilläkin, joiden kiintymyssuhdehäiriö oli ollut vakava.
Kiintymyssuhteen ongelmista on kyse, kun lapsella ei ole muodostunut turvallista kiintymyssuhdetta keneenkään aikuiseen. Tällöin lapsi saattaa esimerkiksi olla valmis lähtemään kenen tahansa aikuisen matkaan tai olla kykenemätön ottamaan vastaan aikuisen tarjoamaa lohtua ja läheisyyttä.
Arvioiden mukaan noin neljä viidestä adoptiosta sujuu hyvin, mutta yhdellä viidestä adoptiolapsesta on vakavia ongelmia. Ongelmat näkyvät useimmiten käytöshäiriöinä ja raivokohtauksina tai masennuksena ja ahdistuksena. Joillain lapsilla voi olla myös neuropsykiatrisia vaikeuksia, kuten ADHD tai Aspergerin oireyhtymä.
”Perheet voivat alkuvaiheessa olla todella kovilla raivokohtausten ja muun traumaoireilun kanssa”, sanoo nuorisopsykiatri, Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri
Kirsi Kettunen.
Taustalla on monesti se, että lapsi on ennen adoptiota ehtinyt kokea voimakkaita traumoja. Joskus ongelmat ovat niin suuria, että lapsi joudutaan huostaanottamaan, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa.
”Jos lapsi tulee vaikka nelivuotiaana Suomeen, me emme voi tietää, mitä kaikkea hän on kokenut ennen adoptiota. Joskus ongelmat ovat niin suuria, ettei mikään perhe tai minkäänlainen vanhemmuus riitä”, Kettunen sanoo.
Tästä oli kyse Onninkin kohdalla. Kukaan ei tiennyt, mitä Onnille oli tapahtunut.
Onni itse alkoi kertoa asioista vähitellen. Väkivallasta, kerjäämisestä ja siitä miten hän nukahti kerjäävän äitinsä viereen kadulle. Heräämisestään ja siitä, miten tajusi äidin lähteneen. Lastenkodista, jossa isommat pojat kiusasivat.
Kolme päivää sen jälkeen, kun Anna oli kertonyt hyväksikäytöstä, Onni tunnusti. Hän kaivautui illalla peiton alle, tunnusti ja kertoi samalla lisää omasta menneisyydestään.
Äiti, kumpi on pahempi? Kun toinen on viisi ja yksin vai isompi ja kotona?
Onni oli aiemmin kertonut isompien lasten kiusanneen lastenkodissa, mutta nyt paljastui, että nämä olivat myös hyväksikäyttäneet Onnia. Saija ja Jarmo eivät olleet voineet kuvitella, että kiusaaminen olisi tarkoittanut myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Nyt Onni kuitenkin kertoi enemmän siitä, mitä hänelle oli tehty, kun hän oli viisivuotias ja koki jääneensä lastenkodissa yksin.
Saijan ja Jarmon elämä muuttui täysin. Muutaman päivän aikana oli paljastunut, että perheessä oli kaksi seksuaalirikoksen uhria ja yksi vakavan rikoksen tehnyt lapsi.
Myöhemmin psykiatri arvioi, että Onni oli toistanut traumaansa tekemällä saman pikkusiskolleen. Psykiatrisen sairaalan lääkärinlausunnon mukaan Onni on ”varhaisesti ja vaikea-asteisesti traumatisoitunut” ja hänellä on määrittelemätön käytöshäiriö.
Kun hyväksikäyttö paljastui, vanhemmat ottivat yhteyttä perheneuvolaan, josta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Yhdessä lastensuojelun kanssa päätettiin, että perhe voisi asua edelleen yhdessä.
Molemmille lapsille järjestettiin terapiaa, ja vanhemmat alkoivat vahtia lasten tekemisiä tarkemmin kuin koskaan.
Jos vanhemmat lähtivät ulos, toinen lapsista otettiin mukaan. Jos lapset pelasivat palloa, vanhemmat vahtivat peliä ikkunasta. Varotoimet eivät silti riittäneet. Onni pääsi kuin pääsikin hiipimään yöllä Annan luo ilman, että vanhemmat heräsivät.
Onni sijoitettiin nuorisokotiin, jotta Anna saisi elää ja kasvaa rauhassa. Vanhempien mielestä perhe olisi tarvinnut enemmänkin tukea.
”Meidän elämämme oli räjähtänyt, ja me vanhemmat pysyimme hädin tuskin jaloillamme. Kun Onni sijoitettiin nuorisokotiin, lastensuojelun kanssa sovittiin seuraava tapaaminen kahden viikon päähän. Siinä välissä kukaan ei soittanut ja kysynyt, hengitämmekö edes”, Saija sanoo.
Tilanteen tekee vielä vaikeammaksi se, että aivan läheisimpiä lukuunottamatta ystävillekään ei ole kerrottu hyväksikäytöstä.
”Joudun kertomaan pirullisia puolitotuuksia, koska en voi kertoa totuutta. Kyse on lasten henkilökohtaisista, intiimeistä asioista. Onneksi minulla on yksi ystävä, jolle voin kertoa kaiken. Kutsun häntä 112:ksi”, Saija sanoo.
Myöhemmin auttajatahoja on kyllä ollut, mutta vanhempien mukaan sosiaalityöntekijöillä ei ole ollut aikaa eikä nuorisokodissa ole tarjottu Onnille hoitoa. Nuorisokoti on kaukana, joten Onnin psykoterapia lopetettiin pitkän välimatkan vuoksi. Perheterapiasta on ollut puhetta, mutta sitä ei ole saatu.
”Onni on nuorisokodissa vain säilytyksessä. Mitään terapiaa tai hoitoa hän ei saa. Nuorisokoti ei juuri pidä yhteyttä meihin ja sosiaalityöntekijää on vaikea saada kiinni. Joskus on mennyt kaksi ja puoli kuukautta ennenkuin sosiaalityöntekijä on vastannut soittopyyntöön tai sähköposteihin”, Saija sanoo.
Kirsi Kettunen Pelastakaa Lapset ry:stä toteaa, että apua on joskus vaikea saada.
”Sosiaalityössä on todella kovat paineet ja suuri resurssipula. Heillä on niin paljon työtä, että he eivät useinkaan pysty paneutumaan ja pitämään huolta lapsista parhaalla mahdollisella tavalla. Kokemukseni mukaan varsinkin lasten ja nuorten itsensä kuuleminen on usein puutteellista. Tästä ei voi syyttää yksittäisiä sosiaalityöntekijöitä. He tekevät työtään usein kohtuuttoman paineen alla.”
Kettusen mukaan myös yhteistyö lastensuojelun sekä lapsi- ja nuorisopsykiatrian kanssa ontuu paikoin pahasti. Tavoitteena on, että perheen ympärille koottaisiin ammattilaisten tiimi, joka tekisi tiivistä yhteistyötä. Tämä onnistuu harvoin.
Avunsaannin vaikeus on huomattu myös Adoptioperheet ry:ssä.
”Meidän jäsenemme kertovat, että apua on välillä todella vaikea saada, varsinkin, jos lapsella ei ole mitään diagnoosia”, sanoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Julia Kurki Adoptioperheet ry:stä.
Onni on perheelleen katkera siitä, että joutui pois kotoaan. Hän ei ole kuukausiin suostunut pitämään mitään yhteyttä. Saija toivoo, että tämä muuttuu ajan myötä. Epävarmaa on, millaiseksi perheen yhteydenpito jatkossa muodostuu.
”Selvää on, että Onni ei voi muuttaa takaisin kotiin, enkä tiedä, pystyykö Anna koskaan viettämään vaikkapa joulua tai syntymäpäiviä niin, että Onni on mukana”, Saija sanoo.
”Anna voi onneksi aika hyvin. Hänellä on ystäviä, hän on iloinen ja hänen koulunsa sujuu. Onnin osalta toivon, että hän pääsisi paikkaan, jossa on tarjolla terapiaa ja psykiatrista osaamista. Että hän selviäisi traumoistaan. Onni on meidän lapsemme, ja olemme hänestä todella huolissamme.”
Kirsi Kettunen tuo kuitenkin toivoa vaikeaan tilanteeseen.
”Aina on mahdollisuus toipumiseen. Ihminen voi selvitä vakavistakin traumoista. Toipuminen tarkoittaa sitä, että vaikeiden kokemusten kanssa oppii elämään. Silloin ne eivät ole enää mielessä joka päivä.”
Perheenjäsenten nimet on muutettu perheen yksityisyyden suojelemiseksi.
En osannut, joten anteeksi.
Oheiseen artikkeliin boldasin ns. oleelliset ja en tiedä, mistä lapset on haettu. Kokemuksen perusteella voin väittää ns. ongelma-alueiden lapsista olevan kyse.
Jokainen voi itse tehdä omat johtopäätökset.
sattuuhan noita, pojat on poikia
muitakin hyviä pätkiä löytyy.
(kun termejä raiskaa riittävästi niin niiltä menee se alkuperäinen merkitys pois)
oli plussa, jossa oli spoiler juttu. Sitä painoin ja perseelle silti meni....
