Hemmetin asiallinen kirjoitus joka herättää aidosti huolta tällaiselle kahden pienen lapsen isälle. Palstatilaa tämä ei saisi missään valtamediassa koska nykyisin kaikki paitsi yltiösuvaitsevaisuus on ilmeisesti rasismia:
Erityisopettajan haastattelu: koulujen monikulttuurinen rappio
Julkaistu: 2.11.2016
Koulujärjestelmän kanssa on menty väärään suuntaan. Koulu heijastaa aina yhteiskunnan arvoja. Aikaisemmin opetuksen lähtökohtana oli laaja-alainen, kaikille tasokas perusopetus, josta pystyi sosiaaliluokasta huolimatta etenemään. Koulun kasvatustyössä oli aikaa harjoitella oppilaiden kanssa pitkäjännitteisesti tärkeitä perustaitoja, kuten lukemista ja laskemista, ja myös taito- ja taideaineita arvostettiin. Ahkeruus ja käytöstavat olivat hyveitä, jotka arvioitiin myös todistuksessa.
Nyt uuden opetussuunnitelman ja vallitsevien arvojen mukaan koulun pitäisi tuottaa tulevaisuusosaajia markkinavoimien rattaisiin. Koulutuksen avainsanoja ovat innovaatio, digiloikka ja kilpailukyky. Tulospalkkauksen puolesta kouluihin puhui jo presidenttimme
Martti Ahtisaari.
Ensimmäisen 1990-luvun laman säästöistäkään ei ole vieläkään toivuttu, ja säästöt jatkuvat edelleen. Opettajat opettavat suurissa ryhmissä lapsia, jotka voivat entistä huonommin. Repaleiset kirjat kiertävät, kouluterveydenhoitoa on vähennetty ja homekoulut sairastuttavat.
Suomen koulunlaitoksen menestyksen syynä on pidetty loistavaa opettajankoulutusta ja opettajien ammattitaitoa. Tätä on ihailtu ympäri maailmaa. Nyt koulusta on tehty “markkinatori”, jossa oppilas hankkii itse tietoa ja jossa opettaja on “ohjaaja”. Vastuu oppimisesta oppilaalle tehdään kuitenkin säästösyistä. Myös maahanmuuttajien opetus sitoo entistä enemmän koulun resursseja.
Yhteiskunta on muuttunut, ja eriarvoistuminen on voimakasta myös kouluissa. Enää ei edes pyritä siihen, että kaikilla menisi hyvin. Kantasuomalaisten lasten köyhyys on lisääntynyt, ja heikosti pärjääviä on entistä enemmän. Koulukiusaaminen on rajua, ja erilaisista kampanjoista huolimatta se on lisääntynyt. Suomen kansakunnan ylpeydenaihe, peruskoulu, on kovaa vauhtia rapautumassa joka saralla.
Mitä opettajien auktoriteetille on tapahtunut 20 viime vuoden aikana?
Opettajan auktoriteetti on heikentynyt. Oppilailla on paljon oikeuksia ja vähän velvollisuuksia. Rajojen asettaminen on monelle vanhemmille vaikeaa, tai sitten vanhempien kasvatustyön edelle menevät oma ura, harrastukset yms. Perhekeskeisestä arvomaailmasta on luovuttu, ja kasvatusvastuuta siirretty entistä enemmän yhteiskunnan hoidettavaksi.
Opettajien juridista valtaa puuttua oppilaiden häiriökäyttäytymiseen on vähennetty. Opettajat eivät puutu ongelmiin, koska he pelkäävät tekevänsä virkavirheen esimerkiksi takavarikoimalla oppilaalta kännykän tai teräaseen. Oppilaat on jo kasvatettu nykyiseen arvoyhteiskuntaan, jossa auktoriteetteja ei ole ja jossa toisista ihmisistä ei tarvitse välittää. Tämä on johtanut entistä enemmän työrauhaongelmiin, vakavaan koulukiusaamiseen ja jopa väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Sanktioista on luovuttu, ja tilalle on tullut kasvatuksellinen dialogi.
Ennen kouluyhteisössä johtajat ja rehtorit toimivat arvojohtajina. Nykyiset rehtorit ovat hallintokoneiston virkamiehiä, jotka on sidottu tulospalkkaukseen toteuttamaan erilaisia viraston kehittämishankkeita. Näin ollen monelta opettajalta puuttuu myös oman esimiehen tuki työhönsä.
Vaikka meillä on koulukiusaamiseen olemassa toimiva lainsäädäntö esimerkiksi kiusaajan erottamiseksi koulusta, jätetään uhri perheineen usein yksin. Pahimmissa tapauksissa kokoonnutaan vuodesta toiseen keskustelemaan ja pohtimaan ongelmaa samalla kun kiusaaja jatkaa kiusaamistaan. Välinpitämättömyys ja pelkuruus ovat vakavia ongelmia koulujen johdossa ja viranomaistoiminnassa, ja niiden uhreiksi joutuvat kiusattu lapsi ja hänen perheensä. Naiivit pehmeät arvot vain jatkavat ja pahentavat ongelmia.
Millaisten järjestöjen/viranomaisten kanssa koulut tekevät yhteistyötä poliittisesti tärkeissä asioissa?
Koululaitosta ohjaavat voimakkaasti vasemmistolainen poliittinen ideologia sekä liberaalit markkinavoimat. Kouluilla on useita niin sanottuja kehittämishankkeita, joita rahoitetaan koulun ulkopuolelta. Vasemmistoliitto, vihreät ja SDP ajavat voimakkaasti koulun monikulttuuristamista. Erityisen hyvin kokoomuksen arvot näkyvät mainosmiesten ja yritysten lobbaamisessa koululaitokseen.
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 kunniaksi on toteutettu 100 Koulua -hanke, jossa koulua kehitetään uusilla innovaatioilla. Kun pintaa raaputetaan hieman, onkin taustalla erilaisten tuotteiden myyminen kouluihin – kyse on siis ennen kaikkea bisneksestä!
Omassa luokassani on usein vieraillut ryhmiä EU-rahoitushankkeista käsin. Monet päättäjät, kuten presidentit Martti Ahtisaari ja
Tarja Halonen sekä ministeri
Alexander Stubb ovat nostaneet omat motiivinsa kouluvierailuunsa monikulttuurisuuden puolesta. Monikulttuurisuuden edistämiskeskus Caisa on ollut näkyvästi edistämässä monikulttuurisia kouluvierailuja. Kun aikaisemmin koulun juhlasaliin kokoonnuttiin seurakunnan aamunavaukseen, voidaan nyt kuunnella afrikkalaisen miehen rumpujensoittoa.
Etelä-Afrikan kommunistiterroristien kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Ahtisaari manipuloi Suomen koulujärjestelmää.
Minkä maalaiset/rotuiset oppilaat ovat tuottaneet eniten vaikeuksia? Millaisia?
Olen toiminut vuodesta 1995 virassa monikulttuurisessa kouluympäristössä. Rodullisista eroista puhuminen on tabu. Rotueroista pitää kuitenkin puhua, koska ne ovat totta tieteellisesti, minkä lisäksi ne ovat koulun arkielämässä vahvasti läsnä.
Jokaisesta ryhmästä löytyy aina heikkoja sekä menestyjiä, joten vastaan nyt yleisellä tasolla. Eniten vaikeuksia on afrikkalaisilla oppilailla sekä arabeilla. Suurin heikko ryhmä on somalit. Parhaiten ulkomaalaistaustaisista lapsista pärjäävät aasialaiset, venäläiset ja virolaiset oppilaat.
Muslimitaustaiset eivät usein ymmärrä koulun vahvaa roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Voi olla, ettei oppilas ole lainkaan käynyt koulua omassa maassaan. Kulttuurista johtuen monet maahanmuuttajien vanhemmat eivät osaa tukea lastaan koulussa. Heiltä puuttuu jopa kymmenen vuoden Suomessa olon jälkeen kielitaito täysin, joten yhteistyö kotiin ei toimi tai siihen täytyy palkata tulkki. Opettajan resursseja meneekin paljon heikkojen maahanmuuttajien tukemiseen, joten koko opetuksen taso tietysti laskee.
Paljon aikaa ja rahaa menee tukiopetukseen, erityisopetukseen sekä koulupsykologin testeihin. Usein paljastuu, että maahanmuuttajaoppilaalla on suuria, laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Tämä on monille ikävää kuultavaa, mutta rotu- ja älykkyyserot näkyvät selvästi koulussa, koska siellä korostuvat erityisesti kognitiiviset taidot. Mitä enemmän maahanmuuttajia kouluun tulee, sitä huonompiin oppimistuloksiin päästään, koska tasokurssejakaan ei enää ole. Lisäksi maahanmuuttajat kerääntyvät tietyille asuinalueille, jolloin monikulttuurisuuden ongelmat korostuvat entisestään.
Oman ongelman tuovat muslimioppilaiden ja heidän vanhempiensa kulttuuri. Suurin osa heistä, kotouttamisesta ja tukitoimista huolimatta, ei integroidu. Koulu on lähtenyt myös sille linjalle, että sen tehtävänä on opettaa islamin uskontoa sekä omaa äidinkieltä, esimerkiksi somalin kieltä, perusopetuksessa. Monikulttuurinen koulu onkin kuin sirkusmarkkinat: kaikille kaikkea ja kaikkien ehdoilla. Muslimit säilyttävät tiukasti omat tapansa ja arvonsa. Esimerkiksi naisopettajia ei arvosteta, opettajia kieltäydytään kättelemästä jne. Hyvin usein maahanmuuttajat käyttävät niin sanottua rasistikorttia, etenkin, jos heidän toimintaansa puuttuu.
Moraalikäsitys, joka kehittyy jo varhaislapsuudessa, on muslimeilla erilainen, joten konfliktien selvittely on haastavaa. Mielestäni koko kotouttamisesta tulisi luopua, koska se on täysin turhaa. Epäonnistuneesta kotouttamisesta on tullut myös käsite, jolla voi syyttää opettajaa sen sijaan, että tunnustettaisiin todelliset ongelmien syyt. Ne maahanmuuttajaoppilaat, joilla on kova motivaatio ja riittävä kognitiivinen kapasiteetti, pärjäävät tuetun S2:n (suomi toisena kielenä) ja valmentavan luokan tukitoimilla. Erityisopettajan näkökulmasta maahanmuuttajat ovat taakka, eivät rikkaus.
Puhutaanko opettajien keskuudessa positiivisesta syrjinnästä?
Maahanmuuttajien erityiskohtelu on arkea. Koska opettajalla ei useinkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin “raahata” oppilasta mukana, hänelle annetaan armosta parempia arvosanoja kuin kuuluisi. Myöskään huonoon käytökseen ei puututa, koska yhteistyö kotiin ei toimi tai koska opettaja pelkää rasistiksi leimautumista.
Erityisopetus, joka kuuluisi ensisijaisesti kantasuomalaisille lapsille, joilla on vaikkapa neurologinen lukivaikeus, kuormittuu kohtuuttomasti maahanmuuttajaoppilaista. Maahanmuuttajien positiivinen syrjintä uhkaa nimenomaan suomalaisia lapsia ja heidän oikeuksiaan. Positiivinen diskriminaatio luo kouluun vahvat kaksoisstandardit, joissa maahanmuuttajat pääsevät kantasuomalaisia lapsia huomattavasti helpommalla. Maahanmuuttajille ikään kuin opetetaan, että olemalla tekemättä mitään pärjää aina vain eteenpäin eikä tarvitsekaan pinnistellä. Koska kulttuurierot ovat valtavat eikä integraatio onnistu, on tämä erityiskohtelu todellisuutta.
On opettajia, jotka edesauttavat omilla asenteillaan positiivista diskriminaatiota. Maahanmuuttajalapsi nähdään reppanana, joilta ei voi vaatia samoja asioita kuin suomalaiselta lapselta, tai ei uskalleta antaa maahanmuuttajalapsen kotiin negatiivista palautetta, koska pelätään väkivaltaista isää. Osa opettajista kokee tilanteen jo niin toivottomana, että oppilaan annetaan mennä siitä, mistä aita on matalin. Vahinko on helpointa laittaa kiertämään.
Esimerkkejä poliittisesta korrektiudesta koulussa
Poliittinen korrektius näkyy koulussa muun muassa kielenkäytössä. Se, että asioista puhuttaisiin rehellisesti, on johtanut siihen, että ongelmista vaietaan, koska ei haluta loukata ketään. Tämä johtaa lopulta siihen, että myös koulun käytännöt muuttuvat.
Omassa koulussani on lopetettu Suvivirsi, joululaulut ja joulukuvaelma. Myös itsenäisyyspäivän vietto ja sen juhliminen siniristilipulla ja vaakunatunnuksilla on joidenkin opettajien mielestä liian isänmaallista. Suomen kansan kulttuuria korvataan ihailemalla monikulttuuria. Oppimateriaaleja on muutettu islamille sopivaksi; esimerkiksi Aapisesta on poistettu maatilan eläimistä possut. Niin ikään muslimien pukeutuminen ja ruokatottumukset pitää huomioida. Jotkut muslimit taas eivät osallistu musiikintunneille, ja joiltakin on ihmisen ja eläimen piirtäminen kielletty. Paaston aikana isommat lapset eivät jaksa opiskella, ja jotkut haluavat moskeijaan rukoilemaan. Heidät pitää huomioida, ja nämä ohjeet tulevat opetusviranomaisilta.
Se, että vältetään loukkaamasta ketään ja halutaan olla suvaitsevaisia muita kohtaan, johtaa epäoikeudenmukaisuuteen sekä suomalaislasten että maahanmuuttajalasten oikeuksia kohtaan. Järkyttävimmät tapaukset ovat olleet oppilaiden katoamiset. Oppilashuollossa on ollut myös tyttöjen ympärileikkausepäilyjä. Vaikka lastensuojeluviranomaisiin oltaisiin yhteydessä, ei asiaan puututa. Olen itse istunut lukuisissa moniammatillisissa lastensuojelupalavereissa kuulemassa toteamuksen, että “emmehän me näille mitään voida”. Kaksoisstandardit pätevät myös lastensuojelussa. Maahanmuuttajien takia luovutaan oman kansan tavoista, kulttuuriperinnöstä ja jopa lain noudattamisesta.
Mikä on ammatissasi turhauttavinta nykyään?
Turhauttavinta on nähdä kovalla työllä rakennetun koululaitoksen täydellistä arvotyhjyyttä ja välinpitämättömyyttä lapsia ja nuoria kohtaan. Eriarvoisuus on lisääntynyt. Tuntuu pahalta, kun pieni oppilas toteaa joulujuhlapäivänä, että “meille ei kai se joulupukki tule, koska ollaan niin köyhiä”. Maahanmuuttajalapsilla on upouudet reimatecit ja iphonet samalla kun suomalaislapset tulevat rikkinäisissä kirpputorivaatteissa ja nälkäisinä kouluun. Päättäjillämme ei ole mitään käsitystä siitä, ahdingosta, jossa köyhät suomalaisperheet ovat. Tämän näkeminen on hyvin surullista ja ahdistavaa. Kaiken lisäksi syrjäytyneitä perheitä syyllistetään, vaikka taustalla olisi inhimillinen tragedia.
Opettamisen olosuhteet ovat usein niin haastavia, että tavoitteista on tultava reilusti alas. Opettaminen onkin toissijaista – koulut ovat enemmänkin oppilaiden säilömispaikkoja. Nyt uuden opetussuunnitelman myötä lapset koneellistetaan kouluissa, vaikka perustaitojakaan ei hallita.
Lasten maailmaa hallitsevat koneet sekä kotona että koulussa. Lapset tarvitsisivat ennen kaikkea turvallisia aikuisia, rauhaa ja hidasta aikaa. Lapsilta on varastettu lapsuus; sadut, leikit ja laulut on korvattu tietokoneohjelmilla ja viihdekulttuurilla. Varhaiskasvatuksen aloittamisikää on laskettu, ja entistä pienemmät lapset hoidetaan kodin ulkopuolella.
Professori
Liisa Keltikangas-Järvinen on monien muiden tavoin ottanut kantaa siihen, että pienten lasten paras hoitopaikka olisi koti. Ministeri
Jyrki Katainen taas “patisti” pienten lasten äitejä mahdollisimman nopeasti työelämään. Perhe- ja koulutuspoliittiset päätökset palvelevat elinkeinoelämää ja työmarkkinoita, eivät lapsia ja heidän vanhempiaan.
Kouluissa on kasvava joukko täysin koulunkäyntiin kykenemättömiä lapsia. Heillä saattaa olla oppilashuollollisia toimenpiteitä jo neuvolasta lähtien. Nämä lapset, jotka kuuluisivat lastenpsykiatriseen hoitoon, ovat joko normaali- tai erityisluokissa odottamassa vapautuvia psykiatrisia hoitopaikkoja jopa vuosia. Opettajalla on ollut joskus ainoa keino soittaa psykoottiselle lapselle ambulanssi lastenpsykiatriseen päivystykseen. Psykiatrisen tutkimusjakson jälkeen koulu on velvollinen ottamaan kaikki tapaukset, jopa väkivaltaiset, takaisin oppivelvollisuuden pariin.
On täysin kohtuutonta, että hiljaiset, herkät lapset joutuvat olemaan oppimisympäristössä, jossa on väkivallan uhka päivittäin läsnä. Kannatan segregaatiota psykiatristen, väkivaltaisten lasten oppivelvollisuuden kohdalla.
Ovatko tietyt poliitikot/kouluvaikuttajat/virkamiehet vieneet monikulttuurisuutta eteenpäin?
Monikulttuurisuudesta on tullut jo useamman vuoden aikana kyseenalaistamaton hurmoshenkinen itseisarvo koulussa. Se on ohjattu ylhäältä, opetushallituksesta käsin kentälle. Monet koulun kehittämishankkeet ovat monikulttuurisia, ja ne on sidottu tulospalkkaukseen. Helsingin yliopistossa on erillinen koulutusohjelma monikulttuuriselle opettajalle. Siinä koulutetaan rasisminvastaisia ja suvaitsevaisia opettajia. Opetushallitus aloitti vuonna 2007 laajan, yli 50 kuntaa kattavan MOKU-hankkeen (Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä). Opetushallitus jakaa paljon käytännön tietoa ja materiaalia kouluihin eri tutkijoiden kautta, muun muassa rasisminvastaisen viikon materiaalipaketteja.
Eräs tutkijoista ja monikulttuurisuusvaikuttajista on maahanmuuttajatyössä toiminut sosiologi
Anna Rastas. Hän on toiminut myös rasismiin ja antirasismiin liittyvien aineiden opettajana. Tutkijoista myös
Karin Creutz on puhunut rakenteellisesta rasismista eli koululaitoksessa tapahtuvasta syrjinnästä. Professori
Karmela Liebkindon niin ikään merkittävä monikulttuurisuusvaikuttaja koululaitoksessa.
Kun silmäilee yliopistojen tutkimuksia aiheesta monikulttuurisuus, on tutkimuksen lähtökohta maahanmuuttaja. Tutkimusongelma on yleensä: millaisia ongelmia maahanmuuttajalla on? Siitä, miten suomalaiseen lapseen vaikuttaa monikulttuurisuus, ei ole keskusteltu.
Median vahva rooli tässä fanaattisuudessa näkyy siinä, ettei mitään ikäviä asioita koulun monikulttuurisuusongelmista kirjoiteta.
Helsingin Sanomien toimittajista ei kukaan, pyynnöstäni huolimatta, suostunut tekemään juttua monikulttuurisuuden ongelmista, vaikka olisin siihen omalla nimelläni suostunut. Myöskään rasismin tutkija Karin Creutz ei hyväksynyt mielipidettäni siitä, että maahanmuuttajaoppilaani käyttäytyvät paljon rasistisemmin ja väkivaltaisemmin kuin kantasuomalaiset oppilaani. Hän ei kuulemma tutki muuta kuin maahanmuuttajien rasismikokemuksia.
Helsingissä puolueista vasemmistoliitto, vihreät ja SDP ajavat voimakkaasti monikulttuurisuuden lisäämistä. Myös kokoomus on ilmoittanut monikulttuurisuuden olevan rikkaus, joka kehittää yhteiskuntaa. RKP ajaa monikulttuurisuutta Suomeen, mutta vastustaa rajusti sitä, että suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä luokkia saisi toimia edes samassa koulurakennuksessa. Tätä perustellaan sillä, että se heikentää ruotsinkielisten lasten oikeuksia heidän äidinkieleensä. Ruotsinkielisissä kouluissa ei Helsingissä ole maahanmuuttajia, adoptiolapsia lukuun ottamatta. Samaa argumenttia ruotsinkieliset kunnat käyttivät aikoinaan, kun ne kieltäytyivät vastaanottamasta evakkoja. Ruotsinkielisten kuntien positiiviset mainokset maahanmuuttajista perustuvat aasialaistaustaisiin tomaatinpoimijoihin, ei lähiöelämään pääkaupunkiseudulta.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljasen mukaan Suomi on mukana EU-maiden yhteishankkeessa, jossa koulutus- ja kotoutumismalliin haetaan oppia Ruotsista. Viljasen mukaan Helsingin kaupunki käy opintomatkoilla Tukholmassa. Olen ollut mukana opettajien monikulttuurisella opintomatkalla ruotsalaisessa lähiökoulussa. Tämä on täysin järjetöntä, kun tiedetään, miten Ruotsi on epäonnistunut oman maahanmuuttopolitiikkansa kanssa.
Oikeuskansleri
Jaakko Jonkka ryhtyi itse selvittämään maahanmuuttajalasten oikeuksia valmistavassa opetuksessa. Hän on ollut huolissaan nimenomaan maahanmuuttajalasten syrjäytymisriskistä, vaikka he saavat ylimääräistä valtionrahoitusta suomalaisoppilaisiin nähden.
Koskaan en ole kuullut keskustelua siitä, kuinka paljon kouluihimme on tarkoitus ottaa joka vuosi aina vain lisää maahanmuuttajia tai mikä tämän hinta on? Sanomattakin selvää on ollut jo pitkään, että monikulttuurisuus on nostettu jalustalle hyvin tietoisesti ja ohjatusti.
Karmela Liebkind on pakotetun monikulttuurisuuden tärkeimpiä taustavoimia.
Millaisia seurauksia väärinajatteluun syyllistyneet (kansallismieliset) koulutyöntekijät voivat kohdata?
Suurin osa tuntemistani opettajista on tyytymättömiä pääkaupunkiseudulla työssä tapahtuviin muutoksiin. Uskalletaan kritisoida hometta, oppilaiden levottomuutta, käytöstapoja, lisääntyvää työn määrää jne. Maahanmuuttokriittisiä on paljon, mutta etenkin viime vuosien aikana on omassa työyhteisössäni hiljalleen vaiettu maahanmuuttajalasten tuomista ongelmista. Monet pelkäävät rasistin leimaa. Poliittinen korrektius on myös hävittänyt huumorin arjesta.
Helsingissä kouluissa valtaa käyttää rehtori ja hänen suosikeistaan koottu johtoryhmä. Työyhteisöt ovatkin monissa kouluissa jakautuneita ja tulehtuneita. Konservatiivinen opettaja nähdään taantumuksellisena ihmisenä. Kritisointi tai asioista puhuminen voi johtaa kiusaamiseen ja syrjintään työyhteisössä. Tulospalkkauksessa olevissa kouluissa tämä näkyy palkassa. Rehtorit voivat myöntää suosimilleen opettajille niin sanottua henkilökohtaista palkanlisää. Pätevää opettajaa suojaa tietysti oma virka, mutta työyhteisöstä riippuen monet kansallismieliset koettavat hoitaa hiljaa oman työnsä.
Millaisia muutoksia tahtoisit nähdä koululaitoksessamme?
Tärkein asia olisi kuunnella opetusalan ammattilaisia eikä vielä koulua eteenpäin ulkoa ohjautuvien voimien avulla. Kasvatustieteiden emeritusprofessori
Kari Uusikylä onkin todennut, että koulumme ovat kaapanneet puoskarit ja markkinamiehet. Totuudenmukaista tietoa pitää jakaa sen sijaan, että koulua muutetaan epädemokraattisesti ainoastaan kulttuurimarxilaiseksi.
Kouluihin pitää palauttaa työrauha ja järjestys. Opettajien pedagogista osaamista tulisi käyttää laadukkaaseen perustaitojen opettamiseen myös ilman koneita ja loputtomia ylhäältä määrättyjä kehittämishankkeita. Koneiden sijaan vaalisin suomalaisen sielunmaiseman rakasta ja herkkää luontosuhdetta. Pienen kansamme kulttuuriperinnön vaalimisen tulisi olla kunnia-asia kouluissamme.
Poikien kouluviihtyvyys Suomessa on maailman heikointa. Kouluista puuttuvatkin kunnon miehen mallit ja tekemisen meininki. Toisin kuin aikuiset luulevat, lapset arvostavat reiluja ja vahvoja roolimalleja. Tätä ollaan päinvastoin häivyttämässä sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Uusiin helsinkiläiskouluihin rakennetaan unisex-wc:t. Monien poikien viihtyvyyttä on perinteisesti lisännyt koululiikunta. Uuden opetussuunnitelman myötä sieltä poistettiin kaikki urheilulajit, kuten hiihto, luistelu, pesäpallo jne. Tässä on taas esimerkki yhteiskunnan muutoksesta. Fyysinen ponnistelu ja kilpailu ovat kiellettyjä – kaiken pitää olla mukavaa. Tämä lisää erityisesti fyysisten poikien turhautumista.
Erityisopettajana kannatan inkluusion sijasta segregaatiota. Maahanmuuttajille pitäisi olla omat luokat ja tasotestit ennen normaaliopetukseen siirtämistä. Erityisopetuksen tuki tulisi suunnata kantasuomalaisille lapsille, joiden juridiset oikeudet eivät nyt toteudu. Lasten opetus samoissa ryhmissä ei takaa hyvää opetusta kaikille.
Millaisia terveisiä sinulla on opetusministerillemme?
Sanni Grahn-Laasonen on tekemässä valtavan virheen uuden opetussuunnitelman myötä. Tätä on ihmetelty myös Ruotsissa, joka on aikaisemmin kadehtinut suomalaista peruskoulua. Digiloikka ja kaiken vanhan hylkääminen ammattilaisten vastustuksesta huolimatta on vastuutonta. Selvää on, että iältään nuorta opetusministeriä, jolla ei ole mitään koulutusta ja kokemusta opettamisesta, ohjaavat aivan muut tahot kuin opetusala. Taustalla on, jälleen kerran, taloudellinen hyötyajattelu.
Opetusministeri on poistamassa myös lukio-opinnoista yleissivistäviä pakollisia oppilaineita kuten historian opetuksen. Kansastamme tehdään tyhmää, globaalin eliitin orjaa. Opetusministerin toimista näkee hyvin sen, ettei opetusalan ammattikunnan näkemyksillä ole todellisuudessa mitään väliä.
Aiotko jatkaa alalla?
Olen siirtynyt opetusalalta toistaiseksi toisiin tehtäviin. En voi toimia ammatissani opettajana, jos oma arvomaailma on voimakkaasti ristiriidassa ympäristön arvojen kanssa. Perheemme harkitsee muuttoa pois pääkaupunkiseudulta. Voisin palata opetustyöhön johonkin pieneen maalaiskouluun, jossa arvomaailma olisi lapsilähtöisempi ja inhimillisempi. Monet koulut noudattavat onneksi piilo-opetussuunnitelmaa, jossa käytäntö on eri kuin valtakunnallinen OPS.
Koen, että olemme saaneet tämän maan lahjana esivanhemmiltamme. Perintöä tulee vaalia, ja se tulee siirtää entistä rikkaampana seuraavalle sukupolvelle. Nykyisessä kulttuurimarxilaisessa arvomaailmassa entistä tärkeämmäksi nouseekin kotien rooli: pitää lapsiemme juuret syvällä isänmaassamme. Toivon, että kansallismieliset opettajat eivät vaikene, ja uskon, että yhdessä muutos on mahdollinen.
