- Liittynyt
- 21.01.2019
- Viestejä
- 504
Olisiko vaikka niin, että ne jotka keräävät varallisuutta kryptojen avulla kaiken varalle lisäksi niin vahingon sattuessa ei lopulta mene oikeasti iso kasa varallisuutta tuhkana tuuleen.Kryptot ratkaisee nykyisen rahan ongelmia = kaikkien pitää hankkia oma paloturvakaappi.
Tämä on yksi niistä syistä, miksi en usko yhdestäkään nykyisestä isolla market capillä olevasta kryptosta kovinkaan käyttökelpoiseksi. Maksaminen ja säilyttäminen on vaan aivan liian vaikeaa tavalliselle ihmiselle. Nykyiset ratkaisut FIATin ympärillä on helppoja, että ne on taattu ja varmistettu (myös isossa osassa kehittyviä maita) pankkien ja valtioiden toimesta.
Jos ja kun kryptojen ympärille alkaa rakentua vastaavaa infraa, niin ne tietyt kryptoihin liittyvät vapauden asiat taas poistuvat. Sillä ei käyttäjälle ole hirveästi merkitystä mitä ne valuutat siellä taustalla on, kunhan homma vaan toimii.
Disclaimer: riskisijoituksena mulla on ollut kryptoja vuodesta 2013, tuotot hyviä, mutten edelleenkään usko nykyisistä tulevan mitään.
Ne ovat turvallisesti tallessa ja edelleen käytettävissä tarpeen tullen. Oli se tarve sitten FIAT kaatumisen syytä tai muuten vain säästöjä työnnettävä muuhun tarpeeseen.
Ihan yhtä lailla jos omistat käteistä paljon niin kyllä se mukavempi on palokaapissa säilöä kuin patjan välissä. Tai vaikka korut tai muut arvo paperit.
Ei se palokaappi ole vain kryptojen ylivaltaa varten



taitaa olla jo yli 25eb