Melkeen joka ikinen ihminen joka kritisoi Bitcoinia näkee asian täysin binäärisenä. Jokaiseen seikkaan on vain kaksi vaihtoehtoa, en ymmärrä miksi. Koita nyt hetki avartaa mieltäs siten että Bitcoin tarjoaa täysin avoimen järjestelmän missä kuka tahansa voi säilyttää arvoa, kuka vain voi osallistua siihen syntyperästä, varallisuustasosta tai maantieteelisestä sijainnista huolimatta. Tavallaan avoin portti kullan kaltaiseen rahaan jossa arvo säilyy eikä sula pois. Eikä siihen kukaan pääse käsiksi tai määräämään sääntöjä mitä sillä arvolla tekee. Pankit aivan taatusti tulee tarjoamaan custodial palveluja niinkuin annoin esimerkin ja väitän että massat tulee olemaan ihan tyytyväisä tässä samassa KYC järjestelmässä missä nuolevat saappaita nytkin. Tärkeintä on että mahdollisuus irtautua tuosta yksityisyyden raiskaamisesta tarjotaan. Vaihtoehto pankin kaltaiselle custodian palvelulle ja maksujärjestelmälle löytyy myös. Kukin voi hallita omia avaimiaan mutta kantaa samalla vastuun siitä ettei niitä hukkaa tai luovuta ulkopuolisille. 2nd layer maksujärjestelmiä kehitetään koko ajan kuten salamaverkko jossa sun ei tarvi olla tarkkailun alla perinteiseen tapaan. Pitää osata pohtia näitä asioita boxin ulkopuolelta ja ymmärtää ettei kaikki ole niin binääristä.
Kyllä minä tajuan oikein hyvin, että tuollainen on mahdollista. Edelleenkään en kannata noita ratkaisuja edellä mainitsemistani syistä. On hyvin naiivia kuvitella, että tuollaisen järjestelmän myötä ei poliittinen riski toteudu huomattavasti helpommin, kun jo nyt se toteutuu ilmankin niitä, kun valtiolliseen valuuttajärjestelmään on pakko olla liitoksissa vaihtopörssien kautta.
Sitä minä taas en ymmärrä ollenkaan, miksi täällä "kryptovaluuttakeskustelussa" jumitellaan tässä Bitcoinissa niin syvällä, että muita projekteja ei huomioida mitenkään, joissa tuollaista saappaannuolentaa ei kenties tarvitsisi harrastaa ollenkaan. Maalitolppia vain siirrellään sitä mukaa, mitä kauemmas siitä alkuperäisideasta mennään.
Ei se digitaalikolikko rakasta takaisin. Saa käydä vieraissa.
Lohkoketjuja ja teknologioitahan edelleenkin riittää. Myönnettävästi moni on massatoteutuksen osalta samanlaista paskaa ja suurin osa ei ole mitään muuta kuin kovia puheita, mutta toki toivonpilkahduksiakin on. Esimerkkinä vaikka Monero, jonka jo aiemminkin mainitsin.
Monerohan näistä esimerkiksi on käytettävyydeltään BTC:tä valovuosia edellä ja aidosti käytettävistä jo tänään, jos vaikkapa transaktionopeutta tarkastellaan. Käyttötapahan on täysin sama loppukäyttäjälle ja samalla se täyttää juuri sen ajatuksen, mitä BTC:lle aluksi uumoiltiin.
Ehkäpä olennaisin kysymys täällä onkin siis se, että miksi olette kaivaneet itsenne niin syvälle sinne BTC-kuoppaan, että kaikki käy sen osalta, kunhan nimi Bitcoin on asiaan liitettynä mukaan. Ottaen siis huomioon, että sen perustoiminnot hoituu huomattavasti paremmin jollakin muulla jo olemassaolevilla ja toimivaksi todistetuilla ratkaisu(i)lla.
Johtuuko se siitä, että siihen on sen verran monta tuhatta upotettu euroja, ettei oikeastaan edes haluta nähdä metsää puilta?
Mikä on täällä itse kunkin syy olla innostumatta esimerkiksi mainitusta Monerosta, kun sitä vertaa esimerkiksi vain pseudonyymiin ja todistettavasti järjettömän kankeaan Bitcoiniin?