- Liittynyt
- 25.04.2017
- Viestejä
- 2 509
Bitcoinin hinta se pomppii kuin kenguru, mutta yksi mikä on pysyvää, on keskustelun ympyrä, joka sen ympärillä pyörii. Samoilla tyypeillä on molemmilla puolilla argumenttia sama levy päällä 
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Iso osa kullan arvosta on sovittua ja kulttuurin kautta erittäin laajasti opittua statusarvoa. Järkevää tai ei, mutta ei siinä mitään uutta ole ja sama tilanne on ollut voimassa muutaman tuhat vuotta. Vaikea sanoa muutenkin, miten digiaika tätä ikuista prameilun tarvetta ja kullitettujen turhakkeiden kysyntää muuttaisi?
Viittausta uusiin sukupolviin en tajua. Ihmisten taipumus erilaisiin massapsykooseihin, ajatusvirheisiin ja tunneperustaiseen reagointiin on edelleen aikalailla samalla tasolla, kuin ajanlaskun alussa. Ohut kerros sivistystä ja kulttuuria on päällä, mutta samalla tavalla esimerkiksi FOMO näyttää ajavan laumoja... kaikenlaisten ilmiöiden äärelle.
Bitcoinin hinta se pomppii kuin kenguru, mutta yksi mikä on pysyvää, on keskustelun ympyrä, joka sen ympärillä pyörii. Samoilla tyypeillä on molemmilla puolilla argumenttia sama levy päällä![]()
En tiedä onko tämä vitsi, tiesitähän että vapaassa markkinassa kaikki menee aina ylös ja alas. Bitcoin ei ole kuin FIAT, joka on instituution liikkeellelaskema jonka reaaliarvoa ylläpidetään keinotekoisesti.
Tästä täysin samaa mieltä. Ainoa millä voi perustella sijoituskullan pitämistä, mitä joskus aikoinaan (erehtynyt) ostamaan, on tuo FIATin romahdus ja kulta osana jotain uutta rahajärjestelmää.En kyllä tuota kulttuuria osta nykypäivänä ainakaan länsimaissa. Oma näkemys, että sijoituskullan arvo perustuu kyllä nykyään sille, että se on ns. valtioiden "varasuunnitelma", jonka takia monella maalla on isot kulta reservit. Sellainen mitä USA hodlaa niin eihän sen arvo voi romahtaa?
Tästä täysin samaa mieltä. Ainoa millä voi perustella sijoituskullan pitämistä, mitä joskus aikoinaan (erehtynyt) ostamaan, on tuo FIATin romahdus ja kulta osana jotain uutta rahajärjestelmää.
Muuten sitten sanoisin syvemmälle fundamentteihin katsoessa, että sijoituskullan arvo perustuu samaan mihin bitcoininkin nyt. Se on vaan selkeästi huonompi vaihtoehto, jos oletetaan ettei bitcoinille voi käydä jotain yllättävää ja katastrofaalista.
Sitä en käsitä, miksi jengi pitää täällä puhdasta digitaalirahaa jotenkin hyvänä juttuna. Ihan kuin pelkkään elektroniikkaan turvaava vaihdannan väline ei olisi todella riskaabelia puuhaa muualla kuin joissakin Star Trek -maailmassa, jossa yhteydet eivät pätki ja sähkökin joka puolella ja aina saatavilla ilman häiriöitä.
Toki näin voi käydä enkä kiistä, kyse on todennäköisyyksistä ja siitä haluaako mennä all-in vai millä painotuksella mukaan.Siinäpä onkin hyvä kysymys. Miksi me ikinä olettaisimme näin, että näin ei kävisi omaisuuslajille, jonka pelkkä olemassaolo vaatii monimutkaista infrastruktuuria?
Toisaalta suuri osa omaisuudesta on jo digitaalista ja suurin osa kaupaunkäynnistäkin tapahtuu puhtaasti digitaalisesti. Osakekirjat ovat historiaa, samoin epäilen, että varsin pieni prosentti esim. suomalaisista näkee palkkarahojaan koskaan fyysisesti.
Kulta ei myöskään häviä kun pieru saharaan jos sattuu sähköt/ netit katkeamaan huonossa kohtaa.Kullan suurin ero Bitcoiniin on siinä, että kulta kelpaa maksuvälineenä missä hyvänsä maailmankolkassa suht pienellä vaivalla, aina kultaa ei edes tarvitse vaihtaa rahaksi, vaan kelpaa sellaisenaan. Tässä suhteessa bitcoin on todella kaukana.
Toki kullalla on muitakin etuja, eli se on käyttökelpoinen materiaali, raaka-aine. Ja hintavaihtelultaan melko vakaa.

Siis täh? Ihan varmasti bitcoinilla voi maksaa laajemmin kun kullalla. Kulta on maksamiseen toiminnaltaan valovuosia bitcoinia jäljessä joka osa-alueella.Kullan suurin ero Bitcoiniin on siinä, että kulta kelpaa maksuvälineenä missä hyvänsä maailmankolkassa suht pienellä vaivalla, aina kultaa ei edes tarvitse vaihtaa rahaksi, vaan kelpaa sellaisenaan. Tässä suhteessa bitcoin on todella kaukana.
Bitcoin on sijoitusinstrumentti, ei maksuväline.Siis täh? Ihan varmasti bitcoinilla voi maksaa laajemmin kun kullalla. Kulta on maksamiseen toiminnaltaan valovuosia bitcoinia jäljessä joka osa-alueella.
Bitcoin ei tuota mitään, se on raha eikä sijoitusinstrumentti.Bitcoin on sijoitusinstrumentti, ei maksuväline.
Tossa on se harha, että peilaat tilannetta lähihistoriaan, kun bitcoin on kuumaa kamaa ikuisesti nousevilla markkinoilla ja aina löytyy brokeri, joka vaihtaa bitcoinit oikeaksi rahaksi, mutta tilanne voi muuttua viikoissa. Kullan suhteen tämä ei ole riski, kulta kelpaa maksuvälineenä vaikka siellä persläven basaarissa nyt ja tulevaisuudessa.Siis täh? Ihan varmasti bitcoinilla voi maksaa laajemmin kun kullalla. Kulta on maksamiseen toiminnaltaan valovuosia bitcoinia jäljessä joka osa-alueella.
Et taida oikein olla kärryillä mitä sillä bitcoinilla tehdään. Kyllä se on nykyään nimenomaan sijoitusinstrumentti. Bitcoinilla maksaminen on lähinnä pienen piirin harrastus, vähän kuin vesijäähdytys tietokoneissa yms.Bitcoin ei tuota mitään, se on raha eikä sijoitusinstrumentti.
Kyseessä on rahan luonnollinen kehitys kautta historian, ensin siihen säilötään arvoa ja kun se on yleistynyt tarpeeksi, niin sitä aletaan käyttämään vaihdon välineenä.Et taida oikein olla kärryillä mitä sillä bitcoinilla tehdään. Kyllä se on nykyään nimenomaan sijoitusinstrumentti. Bitcoinilla maksaminen on lähinnä pienen piirin harrastus, vähän kuin vesijäähdytys tietokoneissa yms.
Kyseessä on rahan luonnollinen kehitys kautta historian, ensin siihen säilötään arvoa ja kun se on yleistynyt tarpeeksi, niin sitä aletaan käyttämään vaihdon välineenä.
Se että iso osa ihmisistä käyttää bitcoinia spekulointiin ja sijoitusinstrumentin tavoin ei tee siitä sijoitusinstrumenttia.
Boldatut ovat olleet kirjaimellisesti rahaa.Anteeksi mitä? Missä näin on toimittu? Yleisesti ottaen rahana ovat alusta lähtien toimineet joko jonkinasteiset velkakirjat tai sitten riittävän yleiset, mutta samalla riittävän harvinaiset hyödykkeet, joihin on ollut helppo yhteisesti sopia jokin vaihtoarvo.
Kyseessä on rahan luonnollinen kehitys kautta historian, ensin siihen säilötään arvoa ja kun se on yleistynyt tarpeeksi, niin sitä aletaan käyttämään vaihdon välineenä.
Se että iso osa ihmisistä käyttää bitcoinia spekulointiin ja sijoitusinstrumentin tavoin ei tee siitä sijoitusinstrumenttia.
Ei osakkeet toimi rahana ja niissä on selkeitä tuotto odotuksia, eli ovat sijotuksia. Ei se ole sijoittamista ku vaihtelet esim euroja dollareihin ja takas voittojen toivossa. Mutta menee ehkä liikaa semantiikan puolelle tää keskustelu.Tuolla perusteella voidaan sanoa samaa lähes kaikista osakkeista. Ei kaikki esim. syö makeisia... ei se poista sitä faktaa että kyseisen makeisia valmistavan yrityksen osakkeet ovat sijoitusinstrumentti. Bitcoiniin sijoittajat sijoittavat lohkoketjuun... ei tätäkään kaikki käytä mutta silti sille on oma käyttäjäkuntansa ja kysyntä.
Editoidaan nyt vielä sen verran... että itsehän pyrin tekemään vaan rahaa. Mulle on loppupeleissä sama vaikka kauppaa käytäisiin kivilllä kunhan osta halvalla myy kalliilla toteutuu.
Minusta kullan vertaaminen Bitcoiniin on hölmöä. Kullan tarina sijoituskohteena jatkuu vielä senkin jälkeen kun Bitcoin on kuollut ja kuopattu. Bitcoin on käytännössä vain teknologia ja sen elinkaari tulee olemaan lyhyt uusien teknologioiden korvatessa sen. Jos joku väittää muuta hän elää ihan omassa todellisuudessa. Nauttikaa Bitcoin voitoista niin kauan kuin sitä kestää, mutta älkää hyvän tähden laittako siihen kaikkia varojanne toivoen että eläkkeelle päästyänne olisitte rikkaita Bitcoinin jatkaessa kasvua loputtomasti. Muutamat Bitcoin kuplan sisällä uskovat jo oikeasti, että Bitcoinista tulee globaali reservivaluutta. Varokaa näitä tahoja ja kaikkea mitä he sanovat.
Ihan mielenkiinnosta, mitkä asiat Bitcoin täyttää rahan määritelmästä? Vaihdon väline? Ei, en voi maksaa sillä juuri missään. Arvon säilyttäjä? Ei, heittelee aivan liikaa. Arvon määrittäjä? Ei, koska edellinen.Bitcoin ei tuota mitään, se on raha eikä sijoitusinstrumentti.
Täyttää kaikki, kuhan on realistinen oletus asioiden kehityksestä. Todella moni asia voisi olla rahaa jos ihmiset päättäisi niin. Mutta mikään niistä ei voisi olla yhtä hyvää rahaa kuin bitcoin.Ihan mielenkiinnosta, mitkä asiat Bitcoin täyttää rahan määritelmästä? Vaihdon väline? Ei, en voi maksaa sillä juuri missään. Arvon säilyttäjä? Ei, heittelee aivan liikaa. Arvon määrittäjä? Ei, koska edellinen.
No munkin mielestä hyvää rahaa voisi olla vaikkapa mun signeeraamat paperilappuset, eli ihan sama juttu, hyvää rahaa on se, mitä itsellä sattuu olemaan. Tosiasiassa raha ei ole sinällään mitään, se kuvaa vain talouden tilaa. Jos USA ja Eurooppa köyhtyvät kehitysmaiksi, niin eurolla ja dollarilla ei ole mitään arvoa. Raha kuvaa talouden tilaa.Täyttää kaikki, kuhan on realistinen oletus asioiden kehityksestä. Todella moni asia voisi olla rahaa jos ihmiset päättäisi niin. Mutta mikään niistä ei voisi olla yhtä hyvää rahaa kuin bitcoin.
Tuon näyttää sitten tulevaisuus, mutta tällä hetkellä se ei ole.Täyttää kaikki, kuhan on realistinen oletus asioiden kehityksestä. Todella moni asia voisi olla rahaa jos ihmiset päättäisi niin. Mutta mikään niistä ei voisi olla yhtä hyvää rahaa kuin bitcoin.
Tässä vaikka esimerkkiä jenkkilästä.
Myös valtioon kytköksissä olevat trendit, joita pakotetaan päivästä toiseen mediassa alentaa selkeästi kuluttajahintaindeksin kasvua. Koska tämä indeksi mukautuu ihmisten ostokäyttäytymiseen.
Tärkeä myös huomioida että inflaatio on ihan eri luokkaa eri ihmisille.
Jahas, keskustelua videoilla... Sun pitää ihan omin sanoin kertoa, miten tuo video liittyy Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin luotettavuuteen ja manipulaatioon. En lähde puolen tunnin videolta arvaamaan argumenttejasi. Edellinen kaveri keskusteli infografiikalla, jossa linkin takana oli muutama kymmenen kuvaa graafeista. (Osalla alifoorumeista täällä on kuvilla/linkeillä/videoilla keskustelu kokonaan kielletty. Syystä.)
Hmm, mitähän tarkoitat. Mitä ovat nämä "trendit joita pakotetaan päivästä toiseen" ja jotka "alentavat inflaatiota"? Jotenkin hassu tapa käyttää sanaa "trendi" joka tarkoittaa esim. "kehityssuuntaa" tai "suuntausta".. Ja miten nämä liittyivät absurdeihin väitteisiin siitä, että Tilastokeskus manipuloisi inflaatiolaskentaa "keskuspankkiireille edulliseksi"? Mähän jo osoitin ton vääräksi: virallinen inflaatio laukkaa Euroopassa ja Suomessa ihan hemmetin kaukana keskuspankkien tavoitteista. Ei nyt näytä ihan manipulaatiolta.
Tämä on selvä asia, mutta ei oikein liity aiheeseen eikä ole mitään manipulaatiota. Jos OP olisi tarkoittanut jonkun tietyn hyödykkeen tai kategorian hintojen nousua, hän olisi sen sanonut. Hän kuitenkin puhui vain "hinnoista" ja "inflaatiosta" ihan yleisellä tasolla, eli eri sijoituskohteiden reaalituotosta. Ja sitten toiset tulivat valittamaan että "manipulaatio" ja "joulupukki".
Minä jo totesin, että Tilastokeskus dokumentoi, miten laskee hintaindeksin, eli mitä hyödykkeitä siinä on mukana ja millä painolla ja miten ne painot muuttuvat. Jos OP haluaa tarkastella jotain muuta painotusta, niin on hyvä ja kertoo. Manipulaatio ei tuohon kuitenkaan liity.
Video on vaikea referoida tarkasti, se kannattaa katsoa.Jahas, keskustelua videoilla... Sun pitää ihan omin sanoin kertoa, miten tuo video liittyy Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin luotettavuuteen ja manipulaatioon. En lähde puolen tunnin videolta arvaamaan argumenttejasi. Edellinen kaveri keskusteli infografiikalla, jossa linkin takana oli muutama kymmenen kuvaa graafeista. (Osalla alifoorumeista täällä on kuvilla/linkeillä/videoilla keskustelu kokonaan kielletty. Syystä.)
Nämä trendit ovat suuntia kuluttajien ostokäyttäytymiseen, missä niitä ohjataan asioihin joihin inflaatio ei pure yhtä vahvasti. Esimerkiksi nämä punaista lihaa kannattaa syödä maksimissaan jotain 100 grammaa viikossa tyyliset uutiset. Ja kyllä olen vahvasti saliittoteoreetikko näissä asioissa suurimman osan mielestä.Hmm, mitähän tarkoitat. Mitä ovat nämä "trendit joita pakotetaan päivästä toiseen" ja jotka "alentavat inflaatiota"? Jotenkin hassu tapa käyttää sanaa "trendi" joka tarkoittaa esim. "kehityssuuntaa" tai "suuntausta".. Ja miten nämä liittyivät absurdeihin väitteisiin siitä, että Tilastokeskus manipuloisi inflaatiolaskentaa "keskuspankkiireille edulliseksi"? Mähän jo osoitin ton vääräksi: virallinen inflaatio laukkaa Euroopassa ja Suomessa ihan hemmetin kaukana keskuspankkien tavoitteista. Ei nyt näytä ihan manipulaatiolta.
Nautitaan kyllä aivan varmasti jos voittoa tulee, kuulema tämän Butcoinin arvo tulee menemään nollaan joten saa nähdä miten meitten käy. Pelastautukaa ken voi, nyt tulee rumaa jälkeä. Luojan kiitos Butcoiniin ei ole pakko laittaa pennosiaan jos ei siihen usko. Kulta on rahan evoluution viimeinen päätepysäkki, eikun siis FIAT on. Se on parempi piste, koska näin on päätetty. FIAT:sta parempaa ei koskaan tule joten voidaan nauttia kun saadaan elää nyt tätä aallonharjaa. Turha edes koittaa voitaa FIATia.
Ei onneksi ole yhtään naurettavaa lukea tätä samaa stooria vuodesta toiseen siitä miten Bitcoin on epäonnistunut, koska se ei ole onnistunut vallloittamaan maailman rahamarkkinoita +10 vuodessa.
Video on vaikea referoida tarkasti, se kannattaa katsoa.
Siellä on esimerkki CPI laskutavan muutoksesta 2022 alkaen jenkeissä
Kuluttajahintaindeksi ilman manipulaatioita olisi mutulla selkeästi yli 10%.
Jos sä haluat laskea inflaation omilla painoillasi, niin tietenkin saat sen tehdä. Dokumentoi painot ja kerro mistä ja miten keräsit hintatiedon niin homma on selvä.Ja kyllä olen vahvasti saliittoteoreetikko näissä asioissa suurimman osan mielestä.
Kuluttajahintaindeksi on mikä on, ei löydy montaa sellaista henkilöä, jonka kuluttajaprofiili sopisi täydellisesti indeksiin, joten henkilökohtainen inflaatio vaihtelee suurestikin.
Bitcoinissa ja bitcoinerien idea on varmistaa eikä luottaa.
Kuluttajahintaindeksi ilman manipulaatioita olisi mutulla selkeästi yli 10%.
Paitsi Tetheriin luotetaan, vaikka todistetusti valehdellut monia kertoja. Jännä.@Paapaa
Senkun luotat virallisiin totuuksiin. Bitcoinissa ja bitcoinerien idea on varmistaa eikä luottaa.
Valehdellut mistä? En ole koskaan käyttänyt tetheriä, mutta pidän sitä hyödyllisenä yleisesti.Paitsi Tetheriin luotetaan, vaikka todistetusti valehdellut monia kertoja. Jännä.
Siitä että niillä ois dollareita sen verran kun Tethereitä on.Valehdellut mistä? En ole koskaan käyttänyt tetheriä, mutta pidän sitä hyödyllisenä yleisesti.
"Tether has represented that the tether token is a stablecoin with its value pegged to fiat currency and 100% backed by corresponding fiat assets, including U.S. dollars and euros."Siitä että niillä ois dollareita sen verran kun Tethereitä on.
Tether on luokkaa 70% bitcoin kaupoista vastaparina näin ulkomuistista.
Et tietenkään, tässä ei ole mitään yllättävää. Luotat vaan virallisiin tahoihin, joilla on mielestäsi uskottavat arvonimikkeet. Se että normaali ihminen koittaa ymmärtää asioita on täysin turhaa. Eikä hyväuskoisia naiiveja ihmisiä ole koskaan hyväksikäytetty historiassakaan onneksi.Näin sitä mutulla näitä asioita varmistellaan. Kiitos mutuilusta, mutta enpä taida jatkossakaan kysyä sinun arviotasi inflaatiosta tai eri sijoitusinstrumenttien reaalituotoista.
Luotat vaan virallisiin tahoihin, joilla on mielestäsi uskottavat arvonimikkeet
Täällä on ollut jo selkeää kritiikkiä laskentatavan muutoksiin liittyen, mihin et ole kommentoinut millään tavalla. Se että puhut jostain subjektiivisista ja objektiivisista numeroista, kertoo jo ettet tajua asiasta mitään. Tottakai sulle vittuillaan ja olkiukkoillaan, jos sivutat täysin kaikki asiapitoiset väittämät.Taas meni väärinJa ihan hyvä yritys olkiukkoilla! Luotan tahoihin, jotka uskottavasti määrittelevät ja dokumentoivat, mitä mittaavat ja miten mittaavat. Luotan tieteelliseen menetelmään, jolloin joku muu voi toistaa mittauksen riittävällä vaivannäöllä. Kuluttajahintaindeksin kohdalla kyse on läpinäkyvästä tavasta määrittää, mistä hyödykekorista (tuotteista, palveluista jne.) indeksi koostuu, mitkä ovat hyödykkeiden painot, miten hintatiedot on kerätty - ja miten laskentaa muutetaan jos muutetaan. Fooruminimimerkin heittämä "Kuluttajahintaindeksi ilman manipulaatioita olisi mutulla selkeästi yli 10%. " ei täytä mitään määritelmiä uskottavalle inflaatiolaskennalle. Se on vitsi, jonka voi laittaa lainauksiin.
Ja indeksin laskentaa saa ehdottomasti kritisoida ja ehdottaa parannuksia. "Kato tää Juutupe-video!" ei ole tällainen kritiikki tai parannusehdotus. Tällä hetkellä Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksi antaa parhaan yleiskuvan Suomen inflaatiosta. Parempaa indeksiä odotellessa totean vain, että en ole kanssasi samaa mieltä aiheesta.
Täällä on ollut jo selkeää kritiikkiä laskentatavan muutoksiin liittyen, mihin et ole kommentoinut millään tavalla
Koetas nyt keskittyä:Dataa voidaan saada näyttämään melkolailla miltä halutaan, jos sen tulkitsemiseen annetaan vapaat kädet ja tulkintaa voidaan jatkuvasti muutella.
Seuraava tiivistää ihan kaiken oleellisen sun viesteistäsi koskien inflaatiota:Ja kyllä olen vahvasti saliittoteoreetikko näissä asioissa suurimman osan mielestä.
Tällaisessa keskustelussa on se ongelma, että jos jokainen voi valita oman totuuden, voi jokainen olla oikeassa väittäessään ihan mitä tahansa kun viralliset hyväksytyt ja käytetyt indikaattorit todetaan tuosta vain manipuloiduiksi. Jos ei ole yhteistä totuutta mistään, niin eipä keskustelulla ole oikein mitään pointtia.
Itselleni inflaatio tarkoittaa valuutan ostovoiman (arvon) muutosta.
Esimerkkejä miten inflaatiolukuihin vaikutetaan on vaihtaa jokin tuote/hyödyke "vastaavaan" tuotteeseen joka on edullisempi. Edellen lasketaan "samaa asiaa" paperilla mutta oikeasti tuote on vain halvempi vastaava.
Jenkeissä myös asumiskustannuksien laskutapa on muuttunut vuosien saatossa talon ostohinnan sijaan "paljonko tästä talosta voisi pyytää vuokraa?"-menetelmään
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.