- Liittynyt
- 20.07.2019
- Viestejä
- 2 991
Sanoisin että siinä mielessä yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkekassojen varojen puute on salaisuus, ettei suuri yleisö tiedä tästä ongelmasta oikeastaan mitään. Minullakaan ei ollut tästä kunnollista käsitystä, vaikka jossain määrin seuraan talousasioita. Vasta copy-pastettamani foorumikommentin lukeminen antoi valaistuksen.Näin on. Asia ei ole mikään salaisuus, vaan on ollut pitkään tiedossa: YEL ja MYEL yrittäjien lakisääteiset eläkemaksut ovat ongelma. Eläkekassojen varat eivät ole ikinä riittäneet yrittäjien eläkkeiden maksuun, joten valtio on maksanut valtaosan. Suurin osasyy on siinä, että yrittäjät voivat itse määritellä, minkä suuruisen tulon perusteella eläkettä maksaa. Säännösten mukaan maksun pitäisi mennä niin, että yrittäjä arvioi työnsä arvon sillä periaatteella, että minkä suuruista palkkaa tulisi omasta työpanoksestaan maksaa, mikäli sen tekisi palkattu työntekijä. Eläkekassan periaatteessa pitäisi valvoa aihetta. Koska tähän ei kuitenkaan ole rakennettu kassoille kannustetta, valvontamekanismia tai sanktiota, ne eivät ole sitä milloinkaan tehneet ja niinpä ns. maan tavaksi on tullut maksaa niin matalat maksut, kuin vaan kehtaa. Tämä on kierre, joka on sitten johtanut myös erittäin mataliin eläkekertymiin, joka on johtanut siihen, että järjestelmään ei luoteta, joka taas on johtanut siihen, että senkään vuoksi ei haluta maksaa kuin mahdollisimman pientä maksua sisään....
Vaje sitten kustannetaan valtion budjetista eli verovaroista.
Tämä edellyttäisi ehdottomasti reformia.
Mutta ei se silti muuta sitä, että eläkeputkiasiakin pitää hoitaa.
Tässähän on siis käymässä siten, että valtio diilaa keskituloisilta kerätyt eläkerahat mamuille, elämäntapatyöttömille ja yrittäjille, joista mikään ryhmä ei ole maksanut omaa eläkettään. Minulla ei ole euromääräisiä lukuja, mutta faktahan on se, että Suomen aivan ylivoimaisesti suurin eläkekertymä tulee keskituloisilta.
Kun kerran keskustellaan niin karmaisevasta asiasta, kuin eläkeputken poistamisesta, niin kyllä perkule kohtuuden nimissä median pitäisi kertoa ihmisille, että samaan aikaan valtion varoista laitetaan joka vuosi maatalousyrittäjien eläkkeisiin 740 miljoonaa ja yrittäjien eläkkeisiin 420 miljoonaa ns. tasausmaksua. Kokoomus ja Keskusta on tästä vain hiljaa ja huutaa, että yksityissektorin työntekijöiden eläkeputket pois.