• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Entinen valtioyhtiö Neste sitten lakkautti Naantalin jalostamon. Samaan aikaan Neste ostaa uuden jalostamon Hollannista 258 miljoonalla eurolla.

Valtiolla on ylivoimaisesti suurin omistusosuus yhtiössä ja määräysvalta, mutta se ei sano mitään. Eikä Suomen uutisissakaan haluta sanoa tästä mitään.

Suomen uutisissa ei haluta sanoa siitäkään mitään, että valtion tiukentuneiden ympäristönormien vuoksi Naantaliin olisi vaadittu kymmenien miljoonien eurojen lisäinvestoinnit. Yrityksessä nähtiin järkevämpänä ajaa koko yksikkö alas. Tässä nähdään nyt ihan konkreettisesti EU:n asettamien ympäristötavoitteiden hedelmiä, mutta en pidätä hengitystäni odotellessani YLE:n tai Maikkarin uutista jossa nämä asiat yhdistetään.

Suomen viennille ja teolliselle tuotannolla tällä on valtava vaikutus. Suomen kemianteollisuuden vienti oli vuonna 2019 12,4 miljardia. Tästä öljytuotteiden vienti edustaa noin 35% eli yli 4 miljardia euroa, joka on jakautunut Porvoon ja Naantalin kesken.

Naantalin öljyjalostamon tuotteista noin 40% on mennyt vientiin, eli Suomen viennistä siis katosi noin 900 miljoonaa euroa/vuosi.

Neste on investoinnit Porvoon jalostamoon miljardikaupalla, ja investoi koko ajan lisää. Naantali oli liian pieni ja vanhentunut.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 561

Joo, mutta tossa katosi 900 miljoonan euron vuosittaiset viennit + paikallinen katastrofi Naantalin alueelle. Tuollaisen jalostamon työllisyysvaikutus on paljon suurempi kuin 400 henkeä, kun monia kunnossapitotoimintoja, kuljetuksia, korjauksia jne jne hoitaa alihankkijat.

Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, millä konsteilla tämä maa aikoo pärjätä tulevaisuudessa. Tätä maata johtaa aivan täydelliset idiootit ja tilanne ei olisi yhtään kummempi Kokoomuksen ollessa hallituksessa.

Juuri katsoin Kymppiuutisista, että energiaturpeen kysyntä on ympäristölinjausten vuoksi vähenemässä pikavauhtia. Kun energiaturpeen käytön piti loppua vuoteen 2030 mennessä, on kuntien turpeenpolttolaitokset vähentämässä turpeen käyttöä pikavauhtia johtuen hallituksen linjauksista ja turpeen verotuksen kaksinkertaistumisesta.

Turpeesta saa elinkeinonsa suoraan yli 2000 ihmistä ja välillisestä suurempi lukema. Nämä(kin) ihmiset ollaan ajamassa täydelliseen kuseen ideologisista syistä, kun kysyntä on tippumassa alta alle vuoden pituisessa ajassa.
 
No en tiedä, kuinka erilaista olisi Persujen johtamassa Suomessa: yritykset eivät lakkauttaisi kannattamattomia yksiköitä eivätkä investoisi ulkomaille ja turvetta poltettaisiin hamaan tappiin asti?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Valtiolla on ylivoimaisesti suurin omistusosuus yhtiössä ja määräysvalta, mutta se ei sano mitään. Eikä Suomen uutisissakaan haluta sanoa tästä mitään.
Niin on se kumma juttu kun sosialistit on vallassa ja sitten eivät harrasta sitä sosialismia vaan antavat markkinatalouden toimia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
63
Entinen valtioyhtiö Neste sitten lakkautti Naantalin jalostamon. Samaan aikaan Neste ostaa uuden jalostamon Hollannista 258 miljoonalla eurolla.

Valtiolla on ylivoimaisesti suurin omistusosuus yhtiössä ja määräysvalta, mutta se ei sano mitään. Eikä Suomen uutisissakaan haluta sanoa tästä mitään.

Suomen uutisissa ei haluta sanoa siitäkään mitään, että valtion tiukentuneiden ympäristönormien vuoksi Naantaliin olisi vaadittu kymmenien miljoonien eurojen lisäinvestoinnit. Yrityksessä nähtiin järkevämpänä ajaa koko yksikkö alas. Tässä nähdään nyt ihan konkreettisesti EU:n asettamien ympäristötavoitteiden hedelmiä, mutta en pidätä hengitystäni odotellessani YLE:n tai Maikkarin uutista jossa nämä asiat yhdistetään.

Suomen viennille ja teolliselle tuotannolla tällä on valtava vaikutus. Suomen kemianteollisuuden vienti oli vuonna 2019 12,4 miljardia. Tästä öljytuotteiden vienti edustaa noin 35% eli yli 4 miljardia euroa, joka on jakautunut Porvoon ja Naantalin kesken.

Naantalin öljyjalostamon tuotteista noin 40% on mennyt vientiin, eli Suomen viennistä siis katosi noin 900 miljoonaa euroa/vuosi.

Ei se vaikutus vaihtotaseeseen kuitenkaan ole niin paha. Kaikki raakaöljy kuitenkin tuodaan Suomeen ja jalostamisen marginaalikin näyttää olevan erittäin pieni, ellei tällä hetkellä jopa negatiivinen
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Nesteen 2019 tilinpäätöstiedoista (luvut MEUR):

Konserniin liikevaihto: 4053
Liikevoitto: 1046
Vertailukelpoinen liikevoitto: 781

Uusituvat tuotteet:
Liikevaihto: 1081
Liikevoitto: 888
Vertailukelpoinen liikevoitto: 671

Öljytuotteet:
Liikevaihto: 2595
Liikevoitto: 141
Vertailukelpoinen liikevoitto: 117

Että joo, noiden valossa ei mikään ylläri että Neste haluaa laittaa paukut Suomessa Porvoossa uusiutuviin eikä Naantalissa öljytuotteisiin.
 
Alla olevan tilaston mukaan vuonna 2019 öljytuotteiden tuonti oli 2,6 mrd euroa ja öljytuotteiden vienti 5,2 mrd euroa. Eli kyllä tällä on suuri vaikutus Suomen kauppataseeseen.

Raakaöljyn hinta on tällä hetkellä matalimmalla sitten vuoden 2016, mikä tekee jalostamisen marginaalille hyvää. Tosin kysyntä on selvästi tammikuuta alempana, eli valitettavasti tämä ei ole ideaalitilanne.

Nesteen 2019 tilinpäätöstiedoista (luvut MEUR):

Konserniin liikevaihto: 4053
Liikevoitto: 1046
Vertailukelpoinen liikevoitto: 781

Uusituvat tuotteet:
Liikevaihto: 1081
Liikevoitto: 888
Vertailukelpoinen liikevoitto: 671

Öljytuotteet:
Liikevaihto: 2595
Liikevoitto: 141
Vertailukelpoinen liikevoitto: 117

Että joo, noiden valossa ei mikään ylläri että Neste haluaa laittaa paukut Suomessa Porvoossa uusiutuviin eikä Naantalissa öljytuotteisiin.
Joo, mutta edelleenkin 64% liikevaihdosta tulee niistä perinteisestä öljytuotteista. Eikä Neste luultavimminkaan halua luopua näistä markkinaosuuksista ja jättäytyä pelkkien uusiutuvien varaan.

Jos Suomessa päättäjillä olisi munat, olisi perinteistä öljyjalostusta vähennetty muualla ja säästetty Nesteen Naantalin tuotantoyksikkö. Mutta valitettavasti meidän puolueet vasemmalta oikealle ovat täydellisen kyvyttömiä puolustamaan Suomessa sijaitsevaa teollisuutta. Tämä on yksi niistä syistä, miksi tämä maa velkaantuu rajusti sen kuitenkaan näkymättä tavallisten kansalaisten elintasossa.
 
Päättäjät toimivat juuri siten kuten valtion pitääkin toimia pörssiyhtiön omistajana, eli antaa yrityksen toimia markkinaehtoisesti.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075

Äänestä ensi kerralla kommunisteja, jos nykyhallitus ei näköjään ole läheskään tarpeeksi vasemmalla.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 561
Päättäjät toimivat juuri siten kuten valtion pitääkin toimia pörssiyhtiön omistajana, eli antaa yrityksen toimia markkinaehtoisesti.
Ongelma on se, ettei tässä maailmassa juuri mikään valtio pelaa markkinaehtoisesti. Kun kerran on näin, niin ei täällä pärjää pelaamalla kaikilla markkinatalouden säännöillä.

Jossakin Ranskassa tai Etelä-Koreassa Nesteen kaltaisessa asemassa olevan yrityksen hallitus ei tohtisi edes ehdottaa kotimaassa sijaitsevan jalostamon sulkemista kun samaan aikaan ostetaan ulkomailta uusi jalostamo.
 
Ja Ranskassa tuollaiset firmat kiikkuvat konkurssin partaalla eläen jatkuvilla valtion bailouteilla. Kun taaskin Suomessa valtion omistamat firmat tekevät tehokkaasti tulosta ja siten myös tuovat valtiolle todella hyviä osinkotuloja.

Muutaman vuoden takainen telakkateollisuuden sekoilu oli mainio esimerkki tästä. Ranska pumppasi lisää rahaa konkurssikypsälle firmalle jotta pystyy rakentaan yhden laivan lisää. Suomessa todettiin että vittu joku roti, haettiin markkinapohjainen ratkaisu joka oli ylivoimaisesti parempi ratkaisu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Ongelma on se, ettei tässä maailmassa juuri mikään valtio pelaa markkinaehtoisesti. Kun kerran on näin, niin ei täällä pärjää pelaamalla kaikilla markkinatalouden säännöillä.
Se, että emme elä täydellisessä markkinataloudessa ei mitenkään ole peruste sille, että poliitikkojen pitäisi saada alkaa paskoa elinvoimaisia yrityksiä lyhytnäköisten poliittisten tavoitteidensa ajamiseen. Ihan älytöntä, että haikailet ilmeisesti jonkinlaista suunnitelmataloutta.

(Ja niin kauan kun tuollaista haikailua esiintyy, niin olisi hyvä että valtiolla ei ole määräenemmistöjä pörssiyrityksissä.)
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 142
Ja Ranskassa tuollaiset firmat kiikkuvat konkurssin partaalla eläen jatkuvilla valtion bailouteilla. Kun taaskin Suomessa valtion omistamat firmat tekevät tehokkaasti tulosta ja siten myös tuovat valtiolle todella hyviä osinkotuloja.
Voi olla hyväkin asia. Ehkä ne osinkotulot sit kattaa niiden potkut saaneiden ihmisten työttömyysturvat yms. yhteiskunnalliset kulut, jos nyt pelkkää rahaa ajatellaan. Mut kyl vaik 500 henkilön tuet tulee hyvin kalliiks. 500 * 2000 olis esimerkiksi miljoona; tiiä sit, mitä luokkaa ne osingot on.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Voi olla hyväkin asia. Ehkä ne osinkotulot sit kattaa niiden potkut saaneiden ihmisten työttömyysturvat yms. yhteiskunnalliset kulut, jos nyt pelkkää rahaa ajatellaan. Mut kyl vaik 500 henkilön tuet tulee hyvin kalliiks. 500 * 2000 olis esimerkiksi miljoona; tiiä sit, mitä luokkaa ne osingot on.
No Nesteen osingot vuodessa Suomen valtiolle taitaa olla noin 250 miljoonan euron luokkaa.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 079
Onko Sanna Marin kuuluttanut Nesteen vastuuta työpaikkojen säilyttämisestä tai että miksi sulkea tuottava laitos?
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
594
Poliittinen kenttä "normalisituu" takaisin tilanteeseen ennen koronaa. Suurimmat nousijat kannatusluvuissa PS ja Vihreät.

Olisin luullut, että Persujen kannatus olisi ottanut takkiin viimeisimpien ulostulojen jälkeen. Olin näköjään väärässä.
Näköjään pormestariehdokkaan avoimesti myöntämä rasismi hekumoi näitä punaniskaisia rasisteja vieläkin enemmän, tai sitten tässä on heittoja.
Kumminkin mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 688
Korjattud. Sattui kirjoitusvirhe.
Vastaan myös:
Vähän hölmösti sanottu kieltämättä, mutta en tiedä tekeekö se tuosta rasismia jos toteaa mitä Helsingin ei tulisi olla/tulisi olla.

Ja hölmösti sanottu siksi, että Suomessa palvelukielinä tulisi olla suomi, ruotsi ja englanti (pääsääntönä, toki itärajalla Venäjä vaikuttaa). Se että ei tunnusta monikulttuurisuuden ihanuutta ei tee sinusta automaattisesti rasistia.

Luulisi sinunkin tietävän, että suden huutaminen turhaan on omaan nilkkaan ampumista.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
594
No tottahan tuo o. Kyllä hesassa pitäisi suomea osata.
Isoisäni joka on yli 75-vuotias puhuu stadin slangia täysin sujuvasti.
Suosittelen perehtymään sen muodostumisen historiaan jos tuo on kantasi.

"Vanhassa stadin slangissa noin 3/4 sanoista oli ruotsin kielestä, suomalaista alkuperää olevia viidennes ja viisi prosenttia (noin sata sanaa) on venäjästä. Muutamia sanoja on lainautunut muistakin kielistä kuten slaafaaminen ’nukkuminen’ saksasta ja "donna" 'nainen' italiasta. Uudempi slangi on lainannut sanastoaan pääasiassa englannin kielestä[2] ja 2000-luvulla maahanmuuttajien myötä myös arabiasta ja somalista. Kieliopiltaan slangi on kuitenkin pääosin suomea. "

Ulkopaikkakuntalaisen (Halla-ahon) on turha tulla kertomaan mitä Helsinki on tai mitä sen pitäisi olla.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
594
Vähän hölmösti sanottu kieltämättä, mutta en tiedä tekeekö se tuosta rasismia jos toteaa mitä Helsingin ei tulisi olla/tulisi olla.

Ja hölmösti sanottu siksi, että Suomessa palvelukielinä tulisi olla suomi, ruotsi ja englanti (pääsääntönä, toki itärajalla Venäjä vaikuttaa). Se että ei tunnusta monikulttuurisuuden ihanuutta ei tee sinusta automaattisesti rasistia.

Luulisi sinunkin tietävän, että suden huutaminen turhaan on omaan nilkkaan ampumista.
Olen yrittänyt ymmärtää pitkään Perussuomalaisia. Enää ei vaan pysty. Puoliksi ulkosuomalaisena ja juuri kesällä pahoinpideltynä ulkosuomalaisten juurien takia, en hyväksy mitään rasismia.
Tässä tapauksessa en nimitä Halla-ahoa vielä rasistiksi, mutta rasismiin viittaavana vähintään pidän tuota julkilausumaa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
No onhan se nyt tyhmää maksaa somalien kielen tulkin palveluja 20v maassa asuneelle. Ja kuitenkin koko ajan saavilla kaadetaan rahaa heidän kotoutumisiin. Ehkäpä se tarvitsee ulkopuolisen kertomaan että ei se säkillä kannettu valo sisällä pysy. Ps kuka tahansa saa turpaa jos haluaa. Ja vielä syytkin voi päälle keksiä.
 
En ole tietääkseni puolustanut 20v suomessa asuneen ihmisen tulkkauspalveluita. Olen itsekin järkevämmän kotouttamis & tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannalla.

Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Korjattud. Sattui kirjoitusvirhe.
Vastaan myös:
Itse ymmärrän tuon viittaavan siihen että monikulttuurisuus itsessään ei ole mikään automaattisesti hyvä asia. Äänekkäimmät monikulttuurisuuden kannattajat eivät asu "monikulttuurisilla" alueilla ja eivät laita lastaan sellaiseen kouluun. Miksihän?

Ei suomi houkuttele osaajia millään "monikulttuurisuudella" mutta se voisi sitä tehdä turvallisuudella, tylsyydellä, puhtaudella, rauhallisuudella yms. Se että voit laittaa ala-asteikäisen kulkemaan yksin helsingissä matkan kotoa kouluun ei ole mitenkään itsestäänselvää monikulttuurisissa maissa.

Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.
Ikävää että sait turpaasi, kylläHAN suomalaisetkin siis hakkaavat eikä sitä ole kukaan kiistänyt.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Onko Sanna Marin kuuluttanut Nesteen vastuuta työpaikkojen säilyttämisestä tai että miksi sulkea tuottava laitos?
Ei ole, ehkä juurikin siksi että Nesteen kohdalla tuollainen kommentointi voitaisiin tulkita epäsopivaksi poliittiseksi ohjaukseksi.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.
Kerrotko lisää "näistä ihmisistä" ketä tällä tarkoitit? Jos kyse on persuista niin kertoiko lyöjä ennen kontaktia olevansa persu vai mistä päättelit että lyöjä on "isänmaanpuolusta" mitä tällä sitten tarkoitatkin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

Ylen tämän vuoden viimeinen kannatusmittaus:

PS 20,9 (+1,4)
SDP 20,6 (-0,6)
KOK 15,9 (0,7)
KESK 12,1 (-0,3)
VIHR 11,6 (+0,8)

Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.
SDP:n alamäki jatkuu, työmarkkinajärjestöjen neuvottelut kaatuivat ja koronan toinen aalto on täällä, ensimmäinen etappi jossa mitataan kannatusta.
Kokoomuksen alamäki sen kuin jatkuu, vaikka oppositiossa sitä kannatusta pitäisi olla nostattamassa, onko Orpon lähtölaskenta alkanut? Puolue on lievästi sanottuna hajuton ja mauton Orpon johdolla.
Keskustalle Saarikko toi vähän nostetta, mutta puolue on silti jumahtanut sinne 10-12% tietämille, onko aika ajanut ohi keskustasta?
Vihreät varastamassa nuorten naisten äänet takaisin SDP:lta? Kannatusmittauksen toiseksi suurin nousija.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Sehän tuli jo koronakriisin alkuvaiheessa todettua että SDP:n raketoimisen syynä oli se rally to the flag efekti eikä puolueen erinomaisuus. Se alkaa nyt hiipua ja ei se koronan selätystkään nyt ihan niin tainnut mennä kuin hienoimmissa kuvitelmissa. Kysymys taitaa olla että riittääkö kannatus pysymään myös kokoomuksen yläpuolella. Näyttöjen puolella vähän hiljainen tunnelma hallituksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
132
Silmiin pistävää on keskustan mittauksesta toiseen jatkuva vapaapudotus. Kuinka pitkään keskustan rahkeet riittävät hallituksessa? Itse veikkaan että lähtö hallituksesta tulee nopeasti kun maakuntauudistus on nuijittu laiksi.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 892

Eiköhän tuo ole kaikille ihan selvää, ettei kepulle myydä luotolla mitään. Saavat maakuntansa siinä vaiheessa kun vaalit ovat niin lähellä, että hallituksen hajottaminen olisi noloa. No eipä tuo viime vaalikaudellakaan sitä estänyt tekemästä, mutta ei siitä mitään hyötyäkään ollut.

edit: Ai kappas kehveliä. Ne maakunnat on ihan oikeasti tulossa jo ensi vuonna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 892
Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.
Huomionarvoista, että tässä gallupissa KD laski yhden prosenttiyksikön verran. Suurin osa persujen noususta selittyy helpoiten oikeistokonservaiivien sisäisellä liikehdinnällä.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
Ihan hyvä hypoteesi, mutta mikään ei taida kuitenkaan viitata tähän tai todistaa tätä.
Paitsi juuri nämä oikeiston kannatusmuutokset nyt ja viimeisten kuukausien aikana. Aamun uutisia lukiessa huomasin, että tällaisen johtopäätöksen on tehnyt myös useampi toimittaja ja kolumnisti, ei ainoastaan @VuohiKauhu .
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Paitsi juuri nämä oikeiston kannatusmuutokset nyt ja viimeisten kuukausien aikana. Aamun uutisia lukiessa huomasin, että tällaisen johtopäätöksen on tehnyt myös useampi toimittaja ja kolumnisti, ei ainoastaan @VuohiKauhu .
Toimittajat ja kolumnistit tehneet johtopäätöksiä?
No sitten ilman muuta. Miten saatoinkin edes epäillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Huomionarvoista, että tässä gallupissa KD laski yhden prosenttiyksikön verran. Suurin osa persujen noususta selittyy helpoiten oikeistokonservaiivien sisäisellä liikehdinnällä.
Varmasti näinkin, vuotoa tapahtuu Kristillisdemokraateista sekä Kokoomuksesta. Marinin uutuuden viehätys sekä jatkuva koronakriisin ympärillä esiintyminen alkaa puuduttaa äänestäjiään, eli voimme puhua paluusta normaaliin politiikan arkeen.

edit: Setä Arkadia tuota gallupia summailee kommentissaan: Kommentti: Perussuomalaisten nousu ei yllätä, Marinin esiintyminen pelkästään koronan ympärillä alkaa ehkä riittää
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Eiköstä KD:n kannatus ole aina gallupeissa heitellyt tuollaista +/- 1% tämän tästä, johtuen siitä että niiden näytekoko on sen verta pieni että galluppien tarkkuus niiden osalta on aika heikko.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
128
Jos jossitellaan, niin mitä taphtuisi jos vaalien voittajapuolue ei saisi ketään hallitukseen tai sitten hallituksessa olisi vähemmistö?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Jos jossitellaan, niin mitä taphtuisi jos vaalien voittajapuolue ei saisi ketään hallitukseen
No sitten joku muu saisi yrittää hallituksen muodostamista, ei hallituksen tarvitse muodostua vaalivoittajan ympärille.
tai sitten hallituksessa olisi vähemmistö?
No sitten olisi vähemmistöhallitus, ei hallitusten tarvitse olla enemmistöhallituksia.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
594
Itse ymmärrän tuon viittaavan siihen että monikulttuurisuus itsessään ei ole mikään automaattisesti hyvä asia. Äänekkäimmät monikulttuurisuuden kannattajat eivät asu "monikulttuurisilla" alueilla ja eivät laita lastaan sellaiseen kouluun. Miksihän?

Ei suomi houkuttele osaajia millään "monikulttuurisuudella" mutta se voisi sitä tehdä turvallisuudella, tylsyydellä, puhtaudella, rauhallisuudella yms. Se että voit laittaa ala-asteikäisen kulkemaan yksin helsingissä matkan kotoa kouluun ei ole mitenkään itsestäänselvää monikulttuurisissa maissa.

Ikävää että sait turpaasi, kylläHAN suomalaisetkin siis hakkaavat eikä sitä ole kukaan kiistänyt.
Noh itse olen asunut ja käynyt koulussa näillä alueilla mistä sinä käytät termiä "monikulttuurinen" Esim. Jakomäki, Tapulikaupunki, Kontula etc. Hyvin tultiin toimeen lapsina ja hyvin tultiin toimeen aikuisina.
Toki olen itsekkin nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastainen, koska kototutus ei toimi ja Ohisalo esittää laittomasti täällä olleille oleskelulupa konetta.
Kannatan siltikin työperäistä ja tarveharkintaan perustuvaa maahanmuuttoa.

Hyvin minä pystyin kävellä ekalla luokalla yksin kouluun pihan läpi missä asui kanssani vietnamilaisia, somaleita, virolaisia ja venäläisiä.
Myönnän tosiasiat. Esim. maahanmuuttajien lasten huonomman koulumenestyksen = kotouttaminen ei toimi.

En ole väittänyt, että suomalaiset eivät saisi turpaan. Sorrut nyt itse samaan olkiukkoiluun, kun kiihkovassarit jotka argumentoivat raiskauksia vastaan näin: "Kyllähän suomalaisetkin raiskaa"

Kerrotko lisää "näistä ihmisistä" ketä tällä tarkoitit? Jos kyse on persuista niin kertoiko lyöjä ennen kontaktia olevansa persu vai mistä päättelit että lyöjä on "isänmaanpuolusta" mitä tällä sitten tarkoitatkin?
Puhuin yleisesti rasisteista. En väitä kaikkia Persuja rasisteiksi, nyt itse oletit ja väität että sanoin niin.
Ennen tätä lyöntiä oltiin suomalaisuutani kyseenalaistettu kahden ihmisen toimesta.
Eli väännän nyt rautalangasta, ihan rasistit ovat niitä "näitä ihmisiä"

Aika hauskaa, että täälläkin foorumilla hyväksytään näköjään väkivalta ihmistä kohtaan joka ei ole kantasuomalaisen näköinen.

Päteekö tämä myös somaaleihin, irakilaisiin geelitukkiläähättäjiin, junalla tulleisiin lesbofeministeihin yms.?

Hyvä vain että koronan luoma häiriö alkaa kadota ja se oikea kannatus tulee esille.
Näin en ole väittänytkään. Siltikin nään ihmisen yksilönä.

Kiitos teille kaikille näistä viesteistä, tajusin taas kuinka paljon teidän kaltaisianne ihmisiä on näköjään Suomessa.
Minua on koulukiusattu läpi elämäni osittain ulkomaalaisten sukujuurteni takia ja nyt te idiootit (anteeksi kielenkäyttöni ylläpito) väitätte, että minä en voi tietää minuun kohdistuneen pahoinpitelyn ja hyökkäyksen syytä.

Kai te ymmärrätte, että tälläiset asenteet ja kirjoittelut saavat minut vielä enemmän taistelemaan teitä rasismia vähintään symppaavia ihmisiä vastaan?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 561
Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

Ylen tämän vuoden viimeinen kannatusmittaus:

PS 20,9 (+1,4)
SDP 20,6 (-0,6)
KOK 15,9 (0,7)
KESK 12,1 (-0,3)
VIHR 11,6 (+0,8)

Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.
SDP:n alamäki jatkuu, työmarkkinajärjestöjen neuvottelut kaatuivat ja koronan toinen aalto on täällä, ensimmäinen etappi jossa mitataan kannatusta.
Kokoomuksen alamäki sen kuin jatkuu, vaikka oppositiossa sitä kannatusta pitäisi olla nostattamassa, onko Orpon lähtölaskenta alkanut? Puolue on lievästi sanottuna hajuton ja mauton Orpon johdolla.
Keskustalle Saarikko toi vähän nostetta, mutta puolue on silti jumahtanut sinne 10-12% tietämille, onko aika ajanut ohi keskustasta?
Vihreät varastamassa nuorten naisten äänet takaisin SDP:lta? Kannatusmittauksen toiseksi suurin nousija.
Tämä on päivän paras uutinen, oikea viikon pelastus. Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää.

Vihreisiin Persujen menestys ei vaikuta, mutta heidän äänestäjäkunta tuntuukin elävän jossakin rinnakkaistodellisuudessa eikä Suomessa.

Demarien kannatuslasku tekee hyvää yksityissektorin palkansaajan näkökulmasta eläkeputkihankkeelle. Jos demarit nyt päähallituspuolueena vie putken poiston läpi, niin se saa varmuudella tehdä Keskustalle seuraa "entisten suurten puolueiden joukossa". Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Silmiin pistävää on keskustan mittauksesta toiseen jatkuva vapaapudotus. Kuinka pitkään keskustan rahkeet riittävät hallituksessa? Itse veikkaan että lähtö hallituksesta tulee nopeasti kun maakuntauudistus on nuijittu laiksi.
Ei muuten tule, ainakaan niin kauan kuin Saarikko on siellä johdossa nyt.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
Tämä on päivän paras uutinen, oikea viikon pelastus. Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää.

Vihreisiin Persujen menestys ei vaikuta, mutta heidän äänestäjäkunta tuntuukin elävän jossakin rinnakkaistodellisuudessa eikä Suomessa.

Demarien kannatuslasku tekee hyvää yksityissektorin palkansaajan näkökulmasta eläkeputkihankkeelle. Jos demarit nyt päähallituspuolueena vie putken poiston läpi, niin se saa varmuudella tehdä Keskustalle seuraa "entisten suurten puolueiden joukossa". Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
Eläkeputki poistuu satavarmasti. Vasemmistoliittoa lukuunottamatta hallituspuolueet on siitä yksimielisiä (ja VAS taipuu kun saa tietyt jutut läpi). Työmarkkinaosapuolet molemmat haluavat sen, vaikka eivät yhteistä esitystä kyenneet tekemään; työntekijäpuoli haluaa muutosturvan, työnantajapuoli haluaa yritysten sijaan veronmaksajan hoitamaan muutosturvakustannukset ja laskee, että se onnistuu, kun hallitus kokemattomuuttaan lupasi sen hoitaa itse jos partit ei kykene.
Että sellainen ”joululahja” on vielä tulossa, aivan varmasti. Vasemmistoliiton mukaan saamiseksi samalla tulee muutakin reformia (porkkanapuolta).
Ajoitus olisi paras niin, että Li Andersonin äitiysloma on juuri alkamassa jos mukana on kuulemaani porkkanaa. Ja jos ei ole, niin vasta kun loma on jo alkanut.
Tai niin ainakin itse pyrkisin neuvottelemaan asian, jos olisin sen puolueen poliittinen suunnittelija...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
594
Tämä on päivän paras uutinen, oikea viikon pelastus. Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää.

Vihreisiin Persujen menestys ei vaikuta, mutta heidän äänestäjäkunta tuntuukin elävän jossakin rinnakkaistodellisuudessa eikä Suomessa.

Demarien kannatuslasku tekee hyvää yksityissektorin palkansaajan näkökulmasta eläkeputkihankkeelle. Jos demarit nyt päähallituspuolueena vie putken poiston läpi, niin se saa varmuudella tehdä Keskustalle seuraa "entisten suurten puolueiden joukossa". Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
En ole persukannattaja, mutta tämä pointtisi on mielestäni hyvä.
Tämä oli myrskyvaroitus, nyt tarttis ehkä tehdä jotain.

"Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää."
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 142
Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
Lähteet tälle?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 580
Viestejä
4 191 427
Jäsenet
70 771
Uusin jäsen
jeppemiess

Hinta.fi

Ylös Bottom