• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

No niinhän mekin teemme, pakkauduimme Etelä-Suomen ja maakuntien ykköskaupunkeihin. Ja hyvinvointikeskukset keskittää maakunnissa hoidon pois pienemmiltä paikkakunnilla anyway.
Että hoitajat on sitten siellä minne postilaatkin menee, joko vapaaehtoisesti tai hyvinvointialueen ohjaamina.

Vakavammin ottaen, täällä maakunnassa on jo nykyisin ihan jonkun verran ulkomaalaistaustaista hoitoalan henkilöstöä, avustavissa rooleissa siivoamassa yms. paljonkin. Ja hyvä niin.
Onnea sille. Tietää asumiskulujen radikaalia nousua niissä keskittymissä, sikäli kun asuntorakentaminen edes pysyy sen tarpeen perässä. Mutta onpahan sitten metropolia kun ihmiset tungetaan asumaan hätäisesti rakennettuihin koirankopin kokoisiin itsemurhakuutioihin. Vaikka etelässä asunkin niin noista isoista ongelmapesäkkeistä pysyn mielelään poissa mahdollisuuksien mukaan. :)

Vakavammin ottaen, maahanmuuttajien muuttoliike kohdistuu valtaosiltaan isoihin kaupunkeihin, ei pohjoisemmaksi jolloin ongelman ratkaisu tuskin onnistuu. Meillä on vähän sellainen tilanne että se "maailman paras terveydenhoitojärjestelmä" on pitkälti perustunut mataliin palkkoihin, enkä usko että sitä pystyy pidemmän päälle pyörittämään maahanmuuttajienkaan varassa. Varsinkin jos suomenkielen opiskelu ei oikein maistu.
 
Eli maahanmuuttajia pääsee halutessaan pakoon muuttamalla pohjoiseen. Palveluakin saa suomalaisilta, jos näitä osaavia löytyy heistä. Ongelma vaan on, ettei ole ystpeeksi hyviä ja suostuvaisia suomalaisia. Virkoja on paljon auki.
 
Ei kai tarvitse ihan pohjoiseenkaan mennä, mutta vähän pienemmälle paikkakunnalle. Kysymys on toki preferensseistä, jotkut haluavat asua rauhattomissa kaupungeissa ja maksaa siitä kalliisti. Joillekin se taas on töiden takia pakkopulla. Ja sitten on meitä joille se ei onneksi ole välttämätöntä. White flight-ilmiö on kyllä näkyvissä myös meillä ja sitä ruokkii osittain myös se, että maahanmuuttajat mielellään pakkautuvat omanlaistensa seuraan jolloin syntyy tietynlaisia lähiöitä. Ja kun yhdestäkin Suomen "rikkaimmista" lähiöistä jollain tasolla tiedän, niin ei se tulevaisuudenkuva ihan valtavan houkuttelevakaan ole. Yhtä kaikki, hoitoalan epäsuosioon on syynsä ja kysymys on paljolti siitä, miten se ratkaistaan (vai ratkaistaanko lainkaan) - maahanmuuton yhtenä, erään talousjannunkin avoimesti tunnustamana, motiivina on saada maahan halvempaa työvoimaa, jotta suomalaisillekaan ei tarvitsisi maksaa niin paljon palkkaa. Hoitoalalla se tuskin on yhtään sen kummoisempaa.
 
En ohita, vaan pointtasin, että tarkastelutapani on rakenteellinen ja kulttuurinen (vallan, hallinnan ja kontrollin näkökulma) eikä sisällöllinen. Tämähän on kuitenkin politiikkapalsta.

Mutta ehkä sitä tarkastelutapaa on vaikea ymmärtää, jos oma vakaumus keskittyy sisältöön. Se tapa tarkastella silti on mainitsemillani tieteenaloilla varsin peruskauraa.
Uskontoja uskot osaavasi arvostella puolueettomasti, koska olet ulkopuolinen.
Oletko sitä mieltä, että pystyt tarkastelemaan pääosin demareiden luomaa hyvinvointihimmeliä kuin olisit ulkopuolinen tarkastelija? Olet hyvinvointihimmeliä useasti puolustanut ja en millään usko, että tarkastelusi olisi riippumaton.

Uskontoja on moneen makuun ja tarpeeseen. Tämän otsikon alle kuuluvista asioista valtioriippuvuus on yksi näistä nykyajan riippuvaisuuksista.
Nuo muut uskontokeskustelut olisi pitänyt käydä jossakin muualla kuin tässä ketjussa.
 
Purra sanoi aiemmin
Purra vahvisti, että sosiaaliturva ja sote tulevat säästymään lisäleikkauksilta, mikä oli hänen listansa lähtökohta.
Nyt hän vaatii tulevaa hallitusta leikkaamaan noista. Ei taida haluta liata käsiään. Muistakin ulostuloista päätellen vaalipeli on heillä alkanut kunnolla.

Suuria leikkauksia kyllä tarvitaan, mutta täytyy ajatella mitä varten valtiomme on olemassa. Kannattaa tutustua liberaalipuolueeseen ajatellen seuraavia ääniä. Persutkin nousi tyhjästä, tehdään sama liberaaleille.
 
Tämä nyt on varsin selvää ja fiksua peliä persuilta jos ja kun katsovat tilannetta itsekkäästi. Seuraava hallitus on joka tapauksessa demarivetoinen eikä se sisällä perussuomalaisia, joten mikäli nykyhallitus olisi kuristanut kaikesta, mistä vaan on mahdollista, olisi riskinä nykyistäkin pahempi pudotus kannatuksessa ja kaupan päälle seuraava sosialistihallitus saattaisi nollata saavutetut säästöt. Tällä pelillä persut varmistaa, että seuraava pääministeri sosialisti-Lindtman joutuu juottamaan myrkkyä omilleenkin.
 
Lisäksi varmaan Purralla henkilökohtaisesti valtiovarainministerinä on ollut kovat luulot siitä kuinka Orpon sanoin velkalaiva käännetään tällä hallituskaudella. Ehkä ylitulkitsen, mutta siltä Purra on vaikuttanut että on ollut alkuun täysin vakuuttunut yhden hallituskauden vaikutuksesta asiassa. Sitten on ehkä huomannutkin että tätä velkaahan tulee koko ajan lisää johtuen puolustusmenoista joita on tällä hetkellä pakko lisätä sekä läpimädästä sote-uudistuksesta ja ennestään suuren valtiovelan korkotasosta. Nyt on havaittavissa vähän turnausväsymystä kun häntä on pari vuotta vihattu, parjattu, tehty pilakuvia, masinoitu anarkistijoukkoja tekemään aiheettomia huoli-ilmoituksia ja vastustettu kaikkia leikkauksia mitä hallitus tekee. Kaikki on perinteiseen tapaan henkilöitynyt valtiovarainministeriin ja se on parin vuosikymmenen sisään toinen kerta kun PS joutui tyytymään tähän kusitolppaministerin salkkuun vaikeana aikana jolloin leikkauksia on pakko tehdä.

Varmaankin Purralla stressi vähenee tulevalla oppositiokaudella ja hän pääsee taas loistamaan leipälajissaan eli tämän velkaantumisen ja vasemmistopolitiikan kritisoimisessa. Ikävää meidän veronmaksajien kannalta, ettei tällä järjestelmällä saada todellista suurta korjausliikettä aikaiseksi sillä yhden tai kahden halukkaan puolueen kannatus ei siihen riitä (ne joiden riittää, eivät ole halukkaita). Toivotaan ja odotellaan siis ulkomaisia saneeraajia.
 
Purra sanoi aiemmin

Nyt hän vaatii tulevaa hallitusta leikkaamaan noista. Ei taida haluta liata käsiään. Muistakin ulostuloista päätellen vaalipeli on heillä alkanut kunnolla.

Suuria leikkauksia kyllä tarvitaan, mutta täytyy ajatella mitä varten valtiomme on olemassa. Kannattaa tutustua liberaalipuolueeseen ajatellen seuraavia ääniä. Persutkin nousi tyhjästä, tehdään sama liberaaleille.

Suomen kansa tuota vissiin haluaa, kun sixpack hallitusta silmäilevät taas. Kansalaiset näkivät vaaran omille saavutetuille eduilleen ja jähmettyivät kuin gaselli. Luottoluokituksen rajut laskut ovat edessä ja ne osuvat viimeistään seuraavalle hallitukselle. Nykyinen saattaa välttää ne näillä pienillä puheilla ja ruuvailuilla.

Mielestäni tässä hallitus pelaa kylläkin sellaista vaarallista strategiaa, jossa suomesta tulee kommunistinen valtio talouskriisissä. Kreikastahan meinasi tulla myös, mutta kävi toisin koska siellä ihmiset halusivat olla vapaita. En usko että suomalaisista löytyy sellaista halua.
 
Toivotaan ja odotellaan siis ulkomaisia saneeraajia.
Kyllähän kun galluppeja katsoo, niin taitaa ainoa toivo olla Suomen osalta juuri siinä, että 2027 Suomelle lätkäistään ulkopuolisten saneeraajien toimesta AA -> B-luottoluokitus heti uuden SDP vetoisen hallituksen varmistuttua. Nopea ryhtiliike olisi ainoa ja tarpeellinen korjaus nopealla aikataululla. Nykyisenkaltainen hidas näivettyminen on kaikista kivuliain tapa mennä konkurssiin.
1756448726086.png
 
Persut taisivat lopultakin tajuta, että nykyisellä poliittisella järjestelmällä valtiontaloutta ei voi enää pelastaa. Looginen päätelmä tästä on yrittää edistää niitä muita tavoitteita sitten senkin edestä, jos liikaa profiloituu leikkauspolitiikkaan niin todennäköisesti muiden muutosten ajaminen muuttuisi mahdottomaksi.
 
Suomen kansa tuota vissiin haluaa, kun sixpack hallitusta silmäilevät taas. Kansalaiset näkivät vaaran omille saavutetuille eduilleen ja jähmettyivät kuin gaselli. Luottoluokituksen rajut laskut ovat edessä ja ne osuvat viimeistään seuraavalle hallitukselle. Nykyinen saattaa välttää ne näillä pienillä puheilla ja ruuvailuilla.

Mielestäni tässä hallitus pelaa kylläkin sellaista vaarallista strategiaa, jossa suomesta tulee kommunistinen valtio talouskriisissä. Kreikastahan meinasi tulla myös, mutta kävi toisin koska siellä ihmiset halusivat olla vapaita. En usko että suomalaisista löytyy sellaista halua.
Suomen kansa haluaa perua nykyisetkin sote-leikkaukset

Ara-lainoista saadaan hyvä summa kasaan, jos leikkaus toteutuu. On tämä hallitus tehnyt hyviäkin leikkauksia.

Sote, koulutus ja turvallisuus ovat tärkeimmät suojeltavat asiat. Purra on väärässä, että tulevan tulisi leikata. Ehkä hän sanoo niin äänestäjien takia, mutta ei itse toivo leikkauksia.
 
Aika vähän Suomessa on enää puhuttu Kreikan tapahtumista. Ne ulkopuolisten rahoittajien asettamat ehdot olivat oikeasti rankat, eli julkisen sektorin palkkoja alennettiin jopa kymmeniä prosentteja, väkeä vähennettiin, lähes kaikkia veroja nostettiin, sosiaaliturvaa leikattiin, eläkevaatimuksia tiukennettiin ja valtion omaisuutta yksityistettiin. Varmaan jotain muutakin.

Kreikkalaiset siis hyväksyivät nämä. Vaihtoehtona olisi tietysti ollut jättää velat maksamatta ja erota eurosta, mutta se olisi voinut olla jopa rankempi vaihtoehto, koska jos maa on pyörittänyt talouttaan velkarahalla, niin jotain seurauksia silläkin on, jos velkaa ei enää saa.

Eli kyllä ne realiteetit lopulta hyväksytään ;)
 
Vaihtoehtona on mm. PK sektorin kassojen realisointi, eläkerahastojen ulosmaksatus eläkeläisille ja exit verot. Täysin varteenotettavia vaihtoehtoja ja meillä on todella paljon olemassaolevia keinoja näiden yön yli implementointiin. Tärkeimpänä on tehokas ja kallis verotuskoneisto eli juuri se mitä kreikalta puuttui kommunismiin kääntymiseksi.

Kreikassahan pyörii kaksi taloutta, toinen on se pimeä talous jota meillä ei ole. Siellä voidaan nostaa alvi vaikka 100% ilman että maa on kommunismissa, koska silloin vain siirrät 100% töistä pimeään talouden mekanismiin. Heille riitti, että Jutta Urpilainen lupasi Suomesta ilmaista rahaa jos leikitte meidän kanssa taloutta jatkossakin.

ps. Meillähän on huoltovarmuus hyvällä mallilla, emme "tarvitse" mitään ulkopuolelta. Sähkö tulee töpselistä Kallion yksiöön edelleen ja kaupasta voidaan jakaa kupongeilla leipää makkaran kanssa kotimaisesti tuotettuna. Telkkarista veronmaksajien maksamaa viihdettä. Sitten vähän votkulipulloa peukkusiivulla, mikään ei muutu valtaosalla väestöä kommunismissa.
 
Purra on väärässä, että tulevan tulisi leikata. Ehkä hän sanoo niin äänestäjien takia, mutta ei itse toivo leikkauksia.
Purra on ihan oikeassa ja pakon edessä se leikkaa sosialistikin, on se jo nähty 2000-luvulla aiemminkin. Tulevan hallituksen pitää leikata, sillä jakovara ei riitä kaikkeen nykyiseenkään ja kun leikkauksia aletaan perua niin riittää vielä vähempään.
 
Muualla on tarpeeksi leikattavaa. Vanhusten määrä tulee kasvamaan ja vaatimaan lisää rahaa. Sote tulee kasvamaan, ellemme sitten tee priorisointia ketä hoidamme.

Eläkkeisiin joudumme kyllä koskemaan ja kaikkiin muihin menoihin. Verohelpotuksiakin joudumme tarkastelemaan, ehkä lapsilisääkin. Tarvitsemme rönsyjen karsintaa, emme ydintoimintojen höyläämistä ohuemmiksi.
 
Ara-lainoista saadaan hyvä summa kasaan, jos leikkaus toteutuu. On tämä hallitus tehnyt hyviäkin leikkauksia.
ARA-lainojen leikkaaminen on erittäin todennäköisesti nettona miinusmerkkinen valtiontaloudelle. Asuntorakentaminen on jäässä, ja rakennusalan työttömyys on suurinta kaikista aloista. Lisäksi tämäkin koituu osin heikompiosaisten kannettavaksi, asuntopula lisääntyy, vuokrat nousevat koska yhä suurempi osa esim. opiskelijoista joutuu hakemaan asunnon yksityiseltä puolelta, asumistukeen menee enemmän rahaa jne. Vuokra-asunnoilla bisnestä tekeville tämä on boostausta tuloihin. ARA-rakentaminen on paljolti myös rakentamista erityisryhmille, mutta vammaisia ja muita vähemmistöryhmiähän saa potkia päähän.

Nuo ARA-rahat ovat lainojen takauksia, joista toki on kuluakin, koska siinä on korkotuki- ja avistus-elementti. Toki matalilla koroilla se on pieni. Eli valtiolla on mennyt rahaa tuohon n. 90-220 miljoonaa, ja ARA-hankkeiden hankekustannukset ovat olleet 1,5-2 miljardia.

Huono leikkaus tässä suhdanteessa. Tässäkin pitäisi olla vastasyklinen mekanismi, johon suomalaiset poliitikot eivät koskaan tule pääsemään.

Tämä hallitus leikkaa pääsääntöisesti väärin, ja velkaantumisen estäminen ei ole kiinnostanut.
 
Nuo ARA-rahat ovat lainojen takauksia, joista toki on kuluakin, koska siinä on korkotuki- ja avistus-elementti. Toki matalilla koroilla se on pieni. Eli valtiolla on mennyt rahaa tuohon n. 90-220 miljoonaa, ja ARA-hankkeiden hankekustannukset ovat olleet 1,5-2 miljardia.

Tuki ohjaa pääomia vääriin paikkoihin ja jos nämä asunnot rakennetaan ihmisille joiden asuminen maksetaan suoraan valtion kassasta niin se on aivan mieletöntä haaskaamista jo. Suomessa on tilastokeskuksen mukaan 12% asuntokannasta vailla vakituista asukasta.

Kohtuuhintainen asuminen on kuin kohtuuhintainen auto. Ei sellaista ole mahdollista tehdä.

Nyt tuli juuri tieto, että suomi on virallisesti taantumassa (entiseltä nimeltään lama). Katsotaan ylittääkö enää uutiskynnystä Ylellä ja mikä villapaitaekonomisti sinne raahataan kertomaan, että syy on Purran.
 
  • Tykkää
Reactions: skl
Muualla on tarpeeksi leikattavaa. Vanhusten määrä tulee kasvamaan ja vaatimaan lisää rahaa. Sote tulee kasvamaan, ellemme sitten tee priorisointia ketä hoidamme.

Eläkkeisiin joudumme kyllä koskemaan ja kaikkiin muihin menoihin. Verohelpotuksiakin joudumme tarkastelemaan, ehkä lapsilisääkin. Tarvitsemme rönsyjen karsintaa, emme ydintoimintojen höyläämistä ohuemmiksi.
Ilman muuta sen parempi mitä enemmän leikataan epäolennaisuuksista ja rönsyistä. Veikkaan ja pelkään pahinta, että tuo sote siinä mielessä ennen pitkää kaatuu omaan mahdottomuuteensa, että priorisointia siellä tullaan tekemään. Uudistuksesta tuli julmetun kallis ja ainakin näkyvin ja helpoiten ymmärrettävä muutos oli ylimääräinen hallintokerros alalle jossa ongelmana on suorittavan työn työolot ja työvoiman pysyvyys. Jokin rakenteellinen uudistus siellä saattaa tulla jossakin vaiheessa väkisinkin eteen ja se voi olla valtion ydintehtävien ja kansan hyvinvoinnin kannalta hyvinkin negatiivinen esim. isoja yksityistämisiä ja sitä kautta julkisten resurssien vähenemistä ja palveluiden saavutettavuuden alenemista pienituloisille.

Yksi kehityssuunta voi olla hyvin se, mistä muuttotappiokunnissa on monin paikoin nautittu jo vuosikymmeniä - terveyskeskus kyllä on olemassa mutta siellä on yksi lääkäri ja pari hoitajaa jakamassa buranaa ja lähettämässä kotiin ellet ole päivystyspotilas. Päivystyspotilaille annetaan sitten kiireisin hoito päivystyksessä ja sen jälkeen lähetetään ambulanssilla yliopistolliseen riittävämmän ja osaavamman henkilökunnan sekä kattavamman välineistön piiriin. Tämän levitessä entistä elinvoimaisempiin kuntiin pyrittäisiin tietysti hakemaan vähennetyillä resursseilla säästöjä, mutta kun huomioidaan että yhden ambulanssikyydinkin kustannus valtiolle taisi pyöriä keskimäärin jossain kuuden tonnin kieppeillä niin leikkaamalla luultavasti vain lisätään menoja.
 
Tällä hetkellä kehityssuunta näyttäisi olevan se, että hyvinvointialueet suunnittelevatentisten terveyskeskusten lakkauttamisia ja pyrkivät luomaan niiden tilalle alueelle sairaalan lisäksi vähäisemmän määrän monialaisia hyvinvointikeskuksia, joilla on myös sosiaalipalvelut.

Luulenpa, että lähivuosina entistä useampi kunta jää ilman lähipalveluita.
 
Sote, koulutus ja turvallisuus ovat tärkeimmät suojeltavat asiat. Purra on väärässä, että tulevan tulisi leikata. Ehkä hän sanoo niin äänestäjien takia, mutta ei itse toivo leikkauksia.
Ne ovat myös ne asiat mihin rahaa menee paljon. Nykytlanteessa turvallisuus on sellainen mitä ei voi laiminlöydä (varsinkin kun "hyvinä aikoina" sitä laiminlyötiin aika urakalla), joten ihan valtavan montaa kohtaa ei taida jäädä mistä rahaa voisi säästää. Ja kysymysmerkki on sekin miten tulevaa kasvua voitaisiin saada (vinkkivinkkinä, jyrkkä veroprogressio ja korkeat veroasteet eivät varsinaisesti ole voittava kortti siinä leikissä), mutta antaa seuraavan hallituksen häärätä. Saadaan uudet haukuttavat neljäksi vuodeksi matkalla alaspäin.
 
Vielä vähemmän auttaa kannustinloukkujen lisääminen, kuten suojaosan poisto oli. Leikkausten takia kulutuskin on taantumassa.

Leikkauskohteita on muuallakin, jos halua olisi
 
Tähän mennessä Liberaalipuolueen suurin saavutus tosiaan on, huolimatta jo aikanaan keskutelluisista siihen sisältyvistä ongelmista, selkeän listan luominen.

Harmi vaan, että puolueella ei ole tekijöitä eikä medianäkyvyyttä rummuttamaan näitä esiin silloin, kun sille olisi tilausta. Kuten ajanjaksolla kuukausi ennen ja jälkeen budjettineuvottelujen nimenomaan olisi.

Lähtökohtaisesti riittävällä rummutuksella mikään hallitus ei voisi paeta vastuutaan kun julkisuudessa olisi valtava määrä vaihtoehtoja. Ja sitähän tuo lista todella on.

Se veisi silloin väistämättä keskustelua niihin arvovalintoihin joita tehdään. Nykyisin ne jää usein peittoon ja moni leikkaus onkin ”leikkaus” eli laskennallinen kikka.
Nyt esimerkiksi esitetystä Ara-rahoituksen purkamisesta näyttää todetun, että esitetyn 350 miljoonan sijaan säästö onkin vain 10-30 miljoonaa euroa (korkotukiosuus). Säätiö purkamalla saadaan sen pääoma valtiolle nyt, mutta seuraava hallitus saa sitten käsiinsä sen erääntyvän velkapaperin uusinnan.
Tämä taitaakin ollla se todellinen syy manööverille: vaikeutetaan jo ennalta seuraavan hallituksen budjettikautta.
 
Viimeksi muokattu:

Harmi vaan, että puolueella ei ole tekijöitä eikä medianäkyvyyttä rummuttamaan näitä esiin silloin, kun sille olisi tilausta. Kuten ajanjaksolla kuukausi ennen ja jälkeen budjettineuvottelujen nimenomaan olisi. Lähtökohtaisesti riittävällä rummutuksella mikään hallitus ei voisi paeta vastuutaan kun julkisuudessa olisi valtava määrä vaihtoehtoja. Ja sitähän tuo lista todella on.
Harvoin olen kanssasi samaa mieltä, mutta nyt täytyy antaa pisteet.
Draco76lla on tapana kompata vihervasemmistoa lähes kaikissa kirjoituksissaan, mutta sitten sivulauseessa kehuu Liberaalipuolueen listaa. Tuo lista on hieno, mutta on oikeassa elämässä satuilua. Puolue yrittää aivan liikaa.

Veikkauskratia-kirja on esitys, josta jokainen voisi ottaa oppia. Siinä ollaan asian ytimessä ja hyvin kirjoitettu. Se ei yritä olla koko Suomen korjaaja, kuten Liberaalipuolue yrittää olla.

Tarvitsemme kunnollisen oikeistopuolueen Suomeen.
Onko esimerkiksi Yle jo kertonut mitä Argentiinassa tapahtuu? Otsikkotasolla siellä on hyvä kehitys menossa. Ylessä näyttää olevan useita taloustoimittajia. En ole nähnyt asiasta yhtään ainoaa perusteellista juttua. Ainoa juttu oli vasemmistolaisen Pertti Pesosen juttu, jossa väitettiin köyhien kuolevan masssoittain:
Pelkkää huttua koko 54 minuuttia. Juttu oli tehty ennen kuin kukaan tiesi, miten Milein ideat toimivat.
Ylen Pesonen tiesi. Hänellä on joku kristallipallo. No, ei oikeasti ole. Hän jää nyt eläkkeelle ja Ylen talousosaamisen taso nousee edes vähän.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän mennessä Liberaalipuolueen suurin saavutus tosiaan on, huolimatta jo aikanaan keskutelluisista siihen sisältyvistä ongelmista, selkeän listan luominen.

Harmi vaan, että puolueella ei ole tekijöitä eikä medianäkyvyyttä rummuttamaan näitä esiin silloin, kun sille olisi tilausta. Kuten ajanjaksolla kuukausi ennen ja jälkeen budjettineuvottelujen nimenomaan olisi.

Lähtökohtaisesti riittävällä rummutuksella mikään hallitus ei voisi paeta vastuutaan kun julkisuudessa olisi valtava määrä vaihtoehtoja. Ja sitähän tuo lista todella on.

Se veisi silloin väistämättä keskustelua niihin arvovalintoihin joita tehdään. Nykyisin ne jää usein peittoon ja moni leikkaus onkin ”leikkaus” eli laskennallinen kikka.
Nyt esimerkiksi esitetystä Ara-rahoituksen purkamisesta näyttää todetun, että esitetyn 350 miljoonan sijaan säästö onkin vain 10-30 miljoonaa euroa (korkotukiosuus). Säätiö purkamalla saadaan sen pääoma valtiolle nyt, mutta seuraava hallitus saa sitten käsiinsä sen erääntyvän velkapaperin uusinnan.
Tämä taitaakin ollla se todellinen syy manööverille: vaikeutetaan jo ennalta seuraavan hallituksen budjettikautta.
Tämä oli kyllä hyvä teksti, mutta samalla kertoo kuinka rikki suomen(kin) politiikka on. Joku suunta tästä täytyisi löytää, mutta taitaa olla tekemätön paikka, oli hallituksessa tai oppositiossa kuka vaan?
 
Harvoin olen kanssasi samaa mieltä, mutta nyt täytyy antaa pisteet.
Draco76lla on tapana kompata vihervasemmistoa lähes kaikissa kirjoituksissaan, mutta sitten sivulauseessa kehuu Liberaalipuolueen listaa. Tuo lista on hieno, mutta on oikeassa elämässä satuilua. Puolue yrittää aivan liikaa.

Veikkauskratia-kirja on esitys, josta jokainen voisi ottaa oppia. Siinä ollaan asian ytimessä ja hyvin kirjoitettu. Se ei yritä olla koko Suomen korjaaja, kuten Liberaalipuolue yrittää olla.

Tarvitsemme kunnollisen oikeistopuolueen Suomeen.
Onko esimerkiksi Yle jo kertonut mitä Argentiinassa tapahtuu? Otsikkotasolla siellä on hyvä kehitys menossa. Ylessä näyttää olevan useita taloustoimittajia. En ole nähnyt asiasta yhtään ainoaa perusteellista juttua. Ainoa juttu oli vasemmistolaisen Pertti Pesosen juttu, jossa väitettiin köyhien kuolevan masssoittain:
Pelkkää huttua koko 54 minuuttia. Juttu oli tehty ennen kuin kukaan tiesi, miten Milein ideat toimivat.
Ylen Pesonen tiesi. Hänellä on joku kristallipallo. No, ei oikeasti ole. Hän jää nyt eläkkeelle ja Ylen talousosaamisen taso nousee edes vähän.
Eipä ole kunnollista oikeistopuoluetta. Liberaalipuolue on alku, toki se on vain alku. Paras alku kuitenkin. Voi tietty aina tukkia vuotoja ja vähän juustohöyläillä, mutta sillä ei varsinaista muutosta saa.

Olen ensisijassa arvoliberaali, ehkä siksi näyttäydyn vasemmistolaisena. Pidän myös perusturvaa tärkeänä, olen aiemmin esittänyt kuinka toimeentulotuki voisi olla ainoa tuki ansiosidonnaisen ja eläkkeiden lisäksi. Onko se vasemmistolaista? Koko ns. vasemmistolaisuuteni johtuu oikeistopuolueiden huonoudesta. RKP on ainoa kunnollinen oikeistopuolue eduskunnassa. Ilman kielikysymystä äänestäisin heitä.

Vai unohdinko kuinka RKP ja Kokoomus ovatkin vasemmistoa?
 
Vielä vähemmän auttaa kannustinloukkujen lisääminen, kuten suojaosan poisto oli. Leikkausten takia kulutuskin on taantumassa.

Leikkauskohteita on muuallakin, jos halua olisi
Se menee vähän niin että aina jos jostain leikataan niin se näkyy jossain, eikä ole mitään takeita siitä että liberaalipuolueen lista olisi sen onnistuneempi. Se nyt on kuitenkin aikalailla tosiasia, että Suomi alisuoriutuu todella pahasti myös verrattuna muihin vastaaviin maihin missä ikääntymisen ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Siitä huolimatta, että veroaseteet ovat aikalailla tapissa. Joten mitään kovin maagisia taikaluoteja ei taida olla yhdelläkään puolueella - varsinkaan niillä, ketkä uhoavat "puolustavansa hyvinvointiyhteiskuntaa" minkä ovat aiempina vuosina rakentaneet liian kalliiksi ja jäykäksi.
 
Vai unohdinko kuinka RKP ja Kokoomus ovatkin vasemmistoa?
Jos puhutaan vain taloudesta, niin tämän näkee helposti vertailemalla budjettiehdotuksia. Kaikilla eduskuntapuolueilla ne ovat muutaman miljardin sisällä toisistaan, painottaetn tietty omia sidosryhmiään. Oikeasti talousoikeistolainen puolue ajaisi rajusti pienempää julkista sektoria, mutta sellaista ei eduskunnasta löydy.
 
EK:n hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell taisi tuossa taannoin tehdä suomalaisen ongelman näkyväksi puheessaan, jossa patisti jäsenyhtiöiden suomalaisia omistajia viimeinkin kantamaan vastuuta panostamalla tuotekehitykseen ja investointiin kotimaahan.

Tämä on todellinen syy, miksi tuottavuus ei kehity. Jos tuottavuus ei kehity, talous ei kasva. Sillä käytännössä talouden kasvu tulee tuottavuuden kehityksestä.
 
Se on totta, että tämä hallitus on tehnyt myös onnistuneita leikkauspäätöksiä. Jotkut ovat vain kohdennettu väärin taikka olleet haitallisia. Kokoomus suojelee liikaa omiaan, enkä pidä tuota miljoonan ansaitsevien veronalennusta hyvänä. En usko sen tulevan takaisin piristyneenä tuloina. Ehkä jos se olisi kohdistettu pien- ja keskituloisiin, sillä olisi ollut elvyttävä vaikutus. Myöskin irtisanomiset ovat aiheuttaneet pelkoa kansassa, jonka takia kulutus on yhä säästöliekillä.

Raha olisi kannattanut ohjata infran parantamiseen, enkä nyt tarkoita tunnin rataa. Myöskin kiinteistöissä on paljon korjausvelkaa, sitä voisi helpottaa lisäten työllisyyttä. Kokoomus mainosti ratkaisevansa velkaongelman ja siksi harkitsin heidän äänestämistään. Kävi kuitenkin niin kuin pelkäsin ja velka on noussut. RKP on sentään toiminut varsin hyvin pieneksi puolueeksi. Välillä mietin onko kielikysymys sittenkään este, kyseessä kuitenkin ainoa puolue liberaalien lohkossa.

Ehkä demarit ja kokoomus saisivat yhdessä jotain aikaan, mutta yleensä he vain pitävät asiat vakaina ja samanlaisina. Seuraava hallitus tulee joka tapauksessa olemaan taas demarivetoinen. Kyse on vain siitä, onko välit korjaantuneet niin, että on taas kokoomuslainen valtiovarainministeri. RKP on luultavasti mukana.
 
Kuka ehdolla olevista ajoi? Retorinen kysymys, liberaalipuolue.
 
Niin, mutta se ei tee RKP:stä tai Kokoomuksesta talousoikeistolaisia. Ne ovat systeemipuolueita.
RKP ja Kokoomus ovat talousoikeistoa Suomen mittakaavassa, samoin nykyiset persut. Mutta eivät ole karsimassa yhteiskunnan toimintoja pl. persut maahanmuuttonsa kanssa.

Kela antaa varsin hyviä kohteita, mutta niissäkin juustohöylää.

Lapsilisät voisi poistaa kokonaan, ehkä myös nuo yksityislääkärien kelakorvaukset. Julkisella vaan saa nykyään noin huonoa hoitoa, että meilläkin käytetään noita palvelua lähetteen hakemisessa. Anoppikaan ei olisi tainnut saada hoitoa ilman yksityislääkäriä. Erikoislääkärikäynti julkisella sujui kyllä hyvin. Eriarvoisuus tuossa on lisääntynyt paljon.
 
Ilman muuta sen parempi mitä enemmän leikataan epäolennaisuuksista ja rönsyistä. Veikkaan ja pelkään pahinta, että tuo sote siinä mielessä ennen pitkää kaatuu omaan mahdottomuuteensa, että priorisointia siellä tullaan tekemään. Uudistuksesta tuli julmetun kallis ja ainakin näkyvin ja helpoiten ymmärrettävä muutos oli ylimääräinen hallintokerros alalle jossa ongelmana on suorittavan työn työolot ja työvoiman pysyvyys. Jokin rakenteellinen uudistus siellä saattaa tulla jossakin vaiheessa väkisinkin eteen ja se voi olla valtion ydintehtävien ja kansan hyvinvoinnin kannalta hyvinkin negatiivinen esim. isoja yksityistämisiä ja sitä kautta julkisten resurssien vähenemistä ja palveluiden saavutettavuuden alenemista pienituloisille.

Yksi kehityssuunta voi olla hyvin se, mistä muuttotappiokunnissa on monin paikoin nautittu jo vuosikymmeniä - terveyskeskus kyllä on olemassa mutta siellä on yksi lääkäri ja pari hoitajaa jakamassa buranaa ja lähettämässä kotiin ellet ole päivystyspotilas. Päivystyspotilaille annetaan sitten kiireisin hoito päivystyksessä ja sen jälkeen lähetetään ambulanssilla yliopistolliseen riittävämmän ja osaavamman henkilökunnan sekä kattavamman välineistön piiriin. Tämän levitessä entistä elinvoimaisempiin kuntiin pyrittäisiin tietysti hakemaan vähennetyillä resursseilla säästöjä, mutta kun huomioidaan että yhden ambulanssikyydinkin kustannus valtiolle taisi pyöriä keskimäärin jossain kuuden tonnin kieppeillä niin leikkaamalla luultavasti vain lisätään menoja.

Vaikka sote ei ole täydellinen, niin kyllä se kuntapohjainen malli oli myös matkansa päässä ja kesti aivan liian kauan uudistaa se. Hallintoa oli huomattavan paljon enemmän varsinkin luottamushenkilöpuolella, kun joka kunnassa oli lautakuntia sotea varten. Myös valtionosuusuudistus 1993 osaltaan vaikutti etenkin perusterveydenhuollon rapautumiseen.

Harmi, että kepu oli molemmissa sotea rakentaneissa hallituksissa, niin alueita jäi ihan liikaa, kepu yritti sillä sementoida valtansa.
 
Se on totta, että tämä hallitus on tehnyt myös onnistuneita leikkauspäätöksiä. Jotkut ovat vain kohdennettu väärin taikka olleet haitallisia. Kokoomus suojelee liikaa omiaan, enkä pidä tuota miljoonan ansaitsevien veronalennusta hyvänä. En usko sen tulevan takaisin piristyneenä tuloina. Ehkä jos se olisi kohdistettu pien- ja keskituloisiin, sillä olisi ollut elvyttävä vaikutus. Myöskin irtisanomiset ovat aiheuttaneet pelkoa kansassa, jonka takia kulutus on yhä säästöliekillä.

Raha olisi kannattanut ohjata infran parantamiseen, enkä nyt tarkoita tunnin rataa. Myöskin kiinteistöissä on paljon korjausvelkaa, sitä voisi helpottaa lisäten työllisyyttä. Kokoomus mainosti ratkaisevansa velkaongelman ja siksi harkitsin heidän äänestämistään. Kävi kuitenkin niin kuin pelkäsin ja velka on noussut. RKP on sentään toiminut varsin hyvin pieneksi puolueeksi. Välillä mietin onko kielikysymys sittenkään este, kyseessä kuitenkin ainoa puolue liberaalien lohkossa.

Ehkä demarit ja kokoomus saisivat yhdessä jotain aikaan, mutta yleensä he vain pitävät asiat vakaina ja samanlaisina. Seuraava hallitus tulee joka tapauksessa olemaan taas demarivetoinen. Kyse on vain siitä, onko välit korjaantuneet niin, että on taas kokoomuslainen valtiovarainministeri. RKP on luultavasti mukana.
Kokoomus on vähän sellainen kaverikapitalistipuolue, missä yksityisille firmoille halutaan kanavoida julkista rahaa. Demarit taas haluavat lapioida julkista rahaa julkisomisteisille yrityksille ja laitoksille. Kepu jotain tuolta väliltä plus haluaa huolehtia maajussien asiasta (mikä toki on huoltovarmuuden ym. kannalta ihan järkevääkin). Verokevennysten kohdennuksesta olen kuitenkin eri mieltä. Tähän asti joka kerta kun tuloveroja on kevennetty, se on kohdistettu pienituloisille ja matalampaan keskituloon, mikä on käytännössä jyrkentänyt veroprogressiota. Jos se olisi se menestysresepti talouden kasvulle, niin siitä olisi merkkejä, mutta meidän suurimpia ongelmiamme on tuottavuuden laahaaminen, mikä on suoraan sidoksissa paitsi investointeihin, myös siihen miten kannattavana lisävaivannäköä pidetään. Jos ansaitusta lisäsatasesta puolet menee veroihin, niin ei se kyllä sanottavammin motivoi. Mutta tämä onkin tällainen persaukisten paratiisi missä suurinta onnea on se jos saa jotain jonkun muun maksamana...

Infraa on kyllä jossain määrin parannettukin, mutta pelkästään sen varaan on vähän huonoa yrittää rakentaa suurta talouskasvua. RKP nyt on oma itsensä - ylimielinen kielipuolue varmistamassa ettei rannikkoruotsalaisten eduista tingitä. Hirveästi muuta agendaa niillä ei olekaan. Paitsi ehkä kusta suomenkielisten muroihin milloin vain suinkin pystyvät. Noh, saadaan ehkä jonkinlainen aroliberaali viritys taas sotkemaan asioita lisää niin seuraavalla kierroksella meno taas muuttuu.
 
Työ maksaa ihan helvetisti, jos raksapertti laskuttaa tunnilta 60€ alvin kanssa ja saa siitä itsellensä 20€, niin minusta aika moni asia on vinossa.
Tämä. Päivittäin kuulee puhuttavan miten konkursseja on liikaa, yritykset luovat talouskasvua jne.

Paha on tyhjästä nyhjästä kun Suomessa on kunnat, kaupungit ja muutama iso rakennusliike jotka ostaa esim. putkareilta ja sähkäreiltä töitä.

Koskee muidenkin alojen yrittämistä, raksa on kokonaiskuviona itselle jollain lailla tuttu.

Paljon myös jankataan siitä kuinka ei saa enää rahalla laatua ja yrittäjät laskuttavat liikaa ja kaikki on lisätöitä. Sitten tilaajat kilpailuttavat kaiken ja valitsevat aina halvimman eli suunnitelmat vastavalmistuneilta suunnittelijoilta ja suorittavan työn virolaisilla teettäviltä yrityksiltä.

Kokeneempien suunnittelijoiden suunnitelmilla tehdessä tulee vähemmän lisätöitä sillä enemmän asioita osataan ottaa huomioon ensimmäisellä kerralla jo urakkatarjousvaiheessa.

Itse haluaisin palkkatyön ohella tehdä monenlaisia ilta- ja viikonlopputöitä yrittäjänä maksaakseni velkojani pois lyhemmässä ajassa, mutta liian kannattamattomaksi se tuppaa menemään ellei kulut ole täysin pyöreä nolla. Tätä se kilpailukyky ja työn kannustimet ovat.
 
EK:n hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell taisi tuossa taannoin tehdä suomalaisen ongelman näkyväksi puheessaan, jossa patisti jäsenyhtiöiden suomalaisia omistajia viimeinkin kantamaan vastuuta panostamalla tuotekehitykseen ja investointiin kotimaahan.

Tämä on todellinen syy, miksi tuottavuus ei kehity. Jos tuottavuus ei kehity, talous ei kasva. Sillä käytännössä talouden kasvu tulee tuottavuuden kehityksestä.
Se isompi kysymys on, MIKSI Suomi ei ole houkutteleva investointikohde. Siinä on pelissä vähän enemmän kuin Cantellin käsitys vastuunkannosta.
 
Vähänväliä saa lukea kun sanotaan ettei saisi myydä suomalaisia firmoja ulkomaille vaan pitää ne täällä. Ehkä vain aina löytyy vastustusta sille että raha liikkuu, tai ei liiku.
 
Lapsilisät voisi poistaa kokonaan, ehkä myös nuo yksityislääkärien kelakorvaukset.
1.46miljardia 2024. Tavallaan vois poistaa, mutta kyllä noi auttaa kivasti lapsiperheitä elämänsä tärkeimpinä ja kalleimpina hetkinä. Yleensä juuri alkanut työura rullaamaan, niin pitää päivittää asuntoa ja autoa samalla.

Edelleen enemmän leikattavaa on todella monessa muussa paikassa ennen lapsilisiä mm. Eläkeläisillä, mamuilla ylellä jne.

Julkisessa keskustelussa oleva lapsilisien poisto hyvätuloisilta on kyllä naurettavaa skeidaa, kun Suomessa on jo massiivinen tuloprogressio päiväkotimaksujen suhteen. Jos lapsilisistä pitäis leikata, niin ehdottomasti helpoin olisi, että lasketaan 4+ (173e) ja 5+ (193e) lapsen jälkeen saatava tuki tuolle 3lapsen tasolle (n.130e). Jotenki outoa, että miksi ekasta lapsesta, joka on kaikkei kallein, saa kaikista vähiten tukea.
 
Järkevintä olisi luultavasti nostaa lapsilisän tasoa, mutta laittaa se verolle, jolloin verotus leikkaisi sen hyvätuloisilla käytännössä pois.
 
En oikein ymmärrä, miksi hyvätuloisten lastenhankkimisintoa pitäis vähentää entisestää? (Suomessa tähän "hyvätuloiseen" pääsee esim päiväkotimaksujen suhteen täysin keskituloinen). Samalla lisättäis entisestään kannustinloukkuja kokonaan töitä tekemättömälle väestönosalle tai insentiiviä tehdä mahd vähän töitä. Toivottavasti tuollainen ei mene missään muodossa läpi, mutta kun survotaan SDP+vas leikkaamaan seuraavaan hallitukseen niin siinä on jokainen yli 40k vuodessa tienaava ei-eläkeläinen Suomalainen helisemässä.
 
Kirjoitan tämän nyt tänne, koska Kepu-ketjua tai parempaa en löytänyt.

Hesarissa on taloussivuilla kirja-arvostelun tapainen paljastusartikkeli entisestä pääministeristä Juha Sipilästä. Kirjan on kirjoittanut Iltalehden entinen kustantaja Kari Kivelä.
Muutama oma poimintani jutusta. Asenteeni on nyt klikkijournalismimainen, mutta kaikki ovat HS:n toimittajan Juha-Pekka Raesteen kynästä:
Kirjassa huomio kohdistetaan Sipilän 60-prosenttisesti omistaman Solitran myyntiin amerikkalaisille. Kivelän kirjan mukaan Sipilä äkkirikastui vuonna 1996 Solitran myynnillä ja suurelta osin valtionyhtiö Rautaruukin rahoilla. ”Hämmentävä tapaus, kuten tutkiva toimittaja Jarno Liski Iltalehdessä keväällä 2019 paljasti. Paljastus jäi vähälle huomiolle, koska jutun ilmestymisen aikoihin Sipilä oli jo poliittinen ruumis”, Kivelä kirjoittaa.

Kivelä selostaa Sipilän Solitran myynnin ”uskomattomalta näyttävän tapahtumien sarjan” yhdessä kappaleessa kuin syytekirjelmässä:
”Sipilä oli noussut Solitran pääomistajaksi ostettuaan Rautaruukin osakkeet joulukuussa 1994. Osakkeet oli ostettu Rautaruukin antamalla lainalla, jonka vakuutena olivat vain ostetut osakkeet. Rautaruukin antama laina oli vaihtovelkakirjalaina, joka antoi Rautaruukille oikeuden muuttaa laina takaisin osakeomistukseksi. Sipilä maksoi kuitenkin lainan pois jo vuoden päästä marraskuun lopulla 1995 vain viikkoja ennen kuin sai tietää amerikkalaisen ADC Telecommunicationsin halukkuudesta tehdä tarjous Solitrasta. Kahdessa kuukaudessa ADC tekikin tarjouksen, joka johti yrityksen myyntiin.”
Kivelän arvion mukaan ”Sipilän pois maksama vaihtovelkakirjalaina pullautti siis Rautaruukin pois messevästä kaupasta, koska Rautaruukilla olisi ollut maaliskuusta 1996 alkaen oikeus vaihtaa lainansa osakkeiksi”.
”Sipilä myi yrityksen nelinkertaisella hinnalla verrattuna siihen, mitä itse maksoi Rautaruukin osakkeista. Hinta oli nelinkertaistunut reilussa vuodessa.”

Kivelä käy 24-sivuisessa Sipilä-luvussa läpi myös julkisia varoja sijoittaneen Teknoventure-yhtiön kohtalon, josta Sipilä sen yksityistämisen aikoihin neuvotteli sijoitusyhtiölleen 29 prosentin osuuden ”pilkkahinnalla suhteessa yrityksen sijoitusvarallisuuteen”. Sipilä oli tuolloin osakkeet myyneen Sitran hallituksen jäsen.
Hän muistuttaa myös ristiriitaisuuksista, jotka liittyivät Sipilän pääministeriajan Intian-matkasta kerrottuihin tietoihin.
Vienninedistämismatkaan osallistui myös konkurssikypsä Chempolis-bioteknologiayritys, joka oli osin Sipilän lainoittama ja hänen lapsilleen siirtämän sijoitusyhtiön omistuksessa.

En itse osaa ottaa kirjan totuuteen, mutta pahalta näyttää Juha Sipilän kannalta. Sipilä ei ole halunnut kommentoida Hesarille kirjan asettamia kysymyksiä.

Ihmettelen miksi tämän kirjan Sipilä-osuudesta ei ole muissa tiedotusvälineissä juttua. Kaikenlaiset väärät kravattivalinnat ja muut vähäpätöiset asiat saavat palstatilaa viikkojen ajan. Ehkä taloustoimitukset vasta lukevat kirjaa.
 
En oikein ymmärrä, miksi hyvätuloisten lastenhankkimisintoa pitäis vähentää entisestää? (Suomessa tähän "hyvätuloiseen" pääsee esim päiväkotimaksujen suhteen täysin keskituloinen). Samalla lisättäis entisestään kannustinloukkuja kokonaan töitä tekemättömälle väestönosalle tai insentiiviä tehdä mahd vähän töitä. Toivottavasti tuollainen ei mene missään muodossa läpi, mutta kun survotaan SDP+vas leikkaamaan seuraavaan hallitukseen niin siinä on jokainen yli 40k vuodessa tienaava ei-eläkeläinen Suomalainen helisemässä.

Niin, pointti oli juuri siinä, että mikäli halutaan, että lapsilisistä hyötyvät eniten vähävaraiset, niin on paljon järkevämpää tehdä tuo verotuksen kautta kuin leikkaamalla lapsilisät kokonaan pois hyvätuloisilta tai tekemällä niistä enemmän tuloihin perustuvia. Koska jälkimmäinen lisää vain byrokratiaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 419
Viestejä
5 131 048
Jäsenet
81 986
Uusin jäsen
Tozaah

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom