Toi kierre pitäisi katkaista, mutta jos yksineläminen tai lapsettomuus ei ole oma valinta vaan olosuhteiden pakko, pitäisi varmaan keksiä miten.
Hedonistiseen elämäntapaan kuulunee se että kumppanin ja kaiken muun pitäisi olla täydellistä, tavikset eivät herkästi enää kelpaa, puolin ja toisin.
On muutakin, nykyään nuoret tuntuvat herkemmin saavan syviä masennuksia ja migreeneitä ja sukupuolidysforiaa ja vaikka mitä, jossa tilassa ei ehkä tulisi mieleen eikä pitäisikään tulla perheen perustaminen. Nykynuoret tuppaavat olemaan liian herkkiä, heille on pehmoiltu liikaa ja he eivät meinaa kestää edes normaalielämää. Jossakin jopa mainittiin että kovin monelle nykynuorelle olisi mahdoton ajatus yöpyä poissa kotoa tuntemattomien luona, esim. rippileirillä.
50-luvulla syytettiin rokkenrollia, 80-luvulla VHS-vuokravideoita ja videopelejä ja MusicTV:tä, ja nyt 20-luvulla voidaan syyttää somea. Nuoriso on ihan pilalla, taas!
EDIT: Osansa taitaa olla silläkin että pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa olemme ulkoistaneet itsestämme huolehtimisen valtiolle tai kunnalle. Toisinkuin ennesvanhaan tai edelleen useissa maissa, ihmisiä ei aja perheen perustamiseen se että olisi vanhuuden turvana jälkeläisiä jotka huolehtivat sinusta.
Nykysuomalaisen ei tarvitse tuollaista juurikaan miettiä, kai sitä jostain vanhainkodista vielä paikka irtoaa itselle ja valtio maksaa eläkettä jolla voi elää vaikka yksin. Tämän takia myöskään jälkikasvun hankkiminen ei tunnu niin välttämättömältä vaan on enemmänkin elämäntapavalinta, kliffaa jos on jälkikasvua se yksi tai maksimissaan kaksi lasta, mutta eri tavalla kliffaa voisi myös olla ettei olisi ollenkaan lapsia ja voisi olla vapaa kuin taivaan lintu tehdä mitä vaan.
Minä ehkä olen siinä mielessä erilainen tapaus että olen itsekin monilapsisesta perheestä kotoisin, ja meillä se toteutui että molemmat vanhempamme saivat meistä lapsista sekä taloudellista että muutakin turvaa. Itsekin muutin tarkoituksella vain parin kilometrin päähän vanhempien luota jotta voin tarvittaessa käydä siellä pikavisiiteillä, ja monina viikonloppuina yövyinkin siellä tuoden turvaa yksinasuvalle äidilleni.
Tämä vastaavasti on ehkä osittain saanut itsenikin ajattelemaan että ehkä lapsistani on minulle kuitenkin jotain vanhuuden turvaa, tosin sitä ennen koen itse olevani heille jonkinlainen turva jonka puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. Ehkä tällainen ajattelu että hankitaan jälkikasvua vanhuuden turvaksi on kuitenkin nyky-Suomessa aika harvinaista, ja siitähän on jo Pahkasikakin vääntänyt vitsiä jo 80-luvulla Miihkali-sarjakuvissaan kuinka ihmiset hylkäävät vanhempansa vanhainkoteihin pelkkää mukavuudenhaluaan.
