• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Leikkaamisen sijaan voisi olla hyödyllisempää yrittää poistaa kannustinloukkuja. Työn teon pitäisi aina kannattaa, ja kuulostaa myös aika järjettömältä että joissain tapauksissa esimerkiksi omatoiminen opiskelu voi johtaa tukien menetykseen. Ihan kuin tarkoituksena olisi lopullisesti passivoida osa ihmisistä.
Tuo oli joskus itse työttömänä ollessa käsittämätöntä. Yhden omatoimisen opiskelun sai suorittaa, mutta jos olisi mennyt omalla ajalla ja omalla rahalla myös sen jatkokurssille, niin tuet olisi katkenneet. Tai no päivärahat vai mitkä ne nyt olikaan.

Sen toisen opiskelun jälkeen olisi auennut pätevyydellä monen työpaikan ovet. Sen sijaan meni sitten vuosi pidempään ilman töitä.
 
Jos joku haluaa asua Savukoskella niin asukoon, mutta ei ole minun tehtävä maksaa siitä päätöksestä. Päätöksentekijä kantakoon vastuun persaukisuuden muodossa. Sosialismi on sairautta. Työttömällä kuuluu olla just sen verran kurjaa, että motivaatio hakea töitä pysyy yllä.
"Savukoskelainen" toki kysyy kenen etua ajaa asumistukijärjestelmä tai palveluiden keskittäminen keskuksiin ja miksi "savukoskelaisen" tulisi niistä maksaa penniäkään ja maksaa muiden päätöksestä asua muualla kuin "savukoskella". Miksi "savukoskelainen" maksaa jostain puolustusvoimista tai natoista, kun sinne "savukoskelle" ei edes ryssä vahingossa eksy valtaamaan jotain rintamamiestaloa. Miksi pitää pitää jotain varmuusvarastoja ja maksaa niistä kun kaikki varmuusvarastohan on lähimetsässä, piharakenuksissa ja kellareissa...

Yhteiskunta ei vaan toimi noin että maksettaisiin vaan niitä mikä on "tehtävä" tai enemmänkin jonkun yksilön mielestä "kivaa" maksaa ja mikä ei, miks mun tehtäväni on maksaa jostain ajokorteista ja ajoluvista, aseluvista, koronarokotteista, amerikan hävittäjistä, autokatsastuksesta, nopeusvalvonnoista, töiden vaatimista lisensoinneista jne. kun en vaan halua. Enemmänkin mun pitäs laskuttaa niistä mitkä vie mun aikaani. Pitäskö vaan olla maksamatta ja todeta että minä en ole tälläistä tänne halunnut, en maksa, sosialismi on sairautta. Eläkemaksunkin varmaan voisin käyttää paremmin, joten senkin voisi jättää maksamatta.
 
Tässä työttömyyskeskustelussa mun mielestäni korostuu liikaa se kuka saa ja keneltä, ja niiistä palveluista ja niiden olemattomuudesta ei puhuta. Siinä olisi se parannus tehtävissä mun mielestäni. Kerran olen käynyt työvälityksessä joskus 17 vuotiaana, vai mikä aakkosyhdistelmä se sillon olikaan, niin mitään hyötyä siitä käynnistä ei ollut. Kovasti jotain typeriä tukilippuja sun muuta skeidaa halusivat tuputtaa että haetko tuota, ja millään ei meinannut mennä kalloon että en hae mitään tukia vaan työtä. Antoivat jonkun random työtarjouksen tulosteen mikä varmaan joku geneerinen, ei sieltä muistaakseni kukaan edes vastannut. Työkkäristä luvattiin soittaa mulle, mutta kukaan ei koskaan soittanut.

Eli tässäkin olisi ilmeisesti pitänyt hakea jotain tukia jotta olisi saanut heitä välittämään minulle työtä, jos en hakenu mitään tukea kun en tarvinnut niin ihan tyhjän päällä oli, hoida itte asias kun eivät saaneet jotain outoa valtasuhdetta minuun tuon tukien nostamisen kautta, millä rajoittaa kouluttautumista tai toimintaa, kuten sinun tapauksessasi oli tehty.

Samaten sitä virkailijatyötä aika paljon vähenisi jos sieltä ne oikeasti työkyvyttömät karsittaisiin pois ja päästettäisiin eläkkeelle tuon vuosiakin kestävän kidutusrumban sijaan. Ihan turhaa niitä on välittää jos ne ei mihinkään kelpaa, parempi olisi kohdistaa kaikki resurssit niihin jotka ainakin vielä on työkykyisiä.
 
Edelleen Suomen perustuslain 9 § sanoo, että jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. Eli on hienoa jos joku muuttaa töiden perässä, mutta laki turvaa sen, että voi jäädä odottelemaan työmahdollisuuksien tuloa Savukoskelle tai Kuusamoon niin halutessaan.
Tätä olet jaksanut toistaa varmaan jo vuoden päivät täällä.

Laissa lukee "Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa."

Kyllä, on oikeus valita asuinpaikkansa, mutta ei tuo laki tarkoita sitä, että muiden se tulee kustantaa eikä sitä, että jokaisessa paikkakunnassa tulee olla vapaita asuntoja niitä haluaville.

Se tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksien mukaan saa asua ihan missä vain Suomen rajojen sisällä ilman, että kukaan sitä voi estää vedoten esimerkiksi henkilön etnisyyteen, syntymäpaikkaan, ikään, koulutukseen, poliittiseen suuntaukseen tai mihinkään muuhun vastaavaan vedoten.
 
Olemme molemmat oikeassa yhtä aikaa. Perustuslakivaliokunta on tosiaan linjannut kuten sanot kolmannessa kappaleessa. Eli toimeentulotuessa saa olla asumisnormit eli yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta maksaa mitä tahansa vuokratasoa tai asumisen hintaa vain siksi, että kunnassa ei ole muita vapaita asuntoja.

Olen kuitenkin oikeassa siinä, että ihmisellä on oikeus valita asuinkuntansa siinä mielessä, että häntä ei saa pakottaa alueen työttömyyden tai alueen talousvaikeuksien vuoksi muuttamaan muualle, vaan yhteiskunnalla on velvollisuus tukea hänen asumistaan Savukoskella, mikäli asumisen hinta jää asumisnormin tasoiseksi ja työtön itse viihtyy Savukoskella, vaikka työpaikkoja ei sinne olisi tulossa.

Toinen seikka puolustaa myös kantaani - Kelassa on kuusi eri poikkeussääntöluokkaa, jossa asumisnormia suuremmat asumiskulut voidaan hyväksyä kansalaisen itse valitsemassa asuinkunnassa.

Erityisiä perusteita ovat lapsen etu, lisätilan tarve vamman tai hoidon vuoksi, lisätilan tarve lapsen tapaamisen vuoksi, (heikko terveydentila, muutoin alentunut toimintakyky tai korkea ikä), hyvinvointialueen järjestämä asumispalvelu tai muu edellisiin kohtiin verratava perusteltu syy.

Näissä erityisluokissa voidaan hyväksyä 200 euroa korkeammat asumismenot asumisnormiin nähden ja tätä suuremmissa asumismenoissa Kela alkaa hönkiä niskaan muuton suhteen. Eli esimerkiksi heikon ja alentuneen toimintakyvyn työttömän osalta voitaisiin Helsingissä hyväksyä 715 euron asumismenojen sijaan noin 915 euron asumismenot.

Eli molemmat väitteet ovat totta, mutta varsin monesssa kunnassa on asumisnormia lähellä olevia kämppiä, joten työttömällä on ja tulee olla oikeus valita asuinpaikkansa, vaikka alueella ei olisikaan töitä.

Eikö sinusta tuo perustuslain kirjaus ole kuitenkin siinä mielessä vahva kirjaus, että sen pitäisi koskea kaikkia kansalaisia, olitpa tuilla tai et? Koska samainen perustuslaki puhuu tasa-arvosta ja sehän ei toteudu, jos työttömän ja työllisen välille syntyy ero siitä, että ei voi asua stadissa vaikka haluaisi.
 
Jos joku haluaa asua Savukoskella niin asukoon, mutta ei ole minun tehtävä maksaa siitä päätöksestä. Päätöksentekijä kantakoon vastuun persaukisuuden muodossa. Sosialismi on sairautta. Työttömällä kuuluu olla just sen verran kurjaa, että motivaatio hakea töitä pysyy yllä.

Eli tämä kivikylmä linjaus kohdistuu myös osatyökykyisiin työttömiin myös? Myös haja-asutusseudun asukkaille olet kaatamassa kylmää vettä niskaan, sillä esimerkiksi Imatralla työttömyys on 17%. Eli melkoiselle joukolle olet toivomassa kurjuutta, vaikka Imatralla on todella vähän työpaikkoja auki työttömiin nähden.

Työttömän elämä ei saa olla vain kurjuutta, vaan rahaa pitää olla myös kuntosaliin sekä siihen, että voi välillä käydä leffassa tai Tallinnan matkalla.
 
"Savukoskelainen" toki kysyy kenen etua ajaa asumistukijärjestelmä tai palveluiden keskittäminen keskuksiin ja miksi "savukoskelaisen" tulisi niistä maksaa penniäkään ja maksaa muiden päätöksestä asua muualla kuin "savukoskella". Miksi "savukoskelainen" maksaa jostain puolustusvoimista tai natoista, kun sinne "savukoskelle" ei edes ryssä vahingossa eksy valtaamaan jotain rintamamiestaloa. Miksi pitää pitää jotain varmuusvarastoja ja maksaa niistä kun kaikki varmuusvarastohan on lähimetsässä, piharakenuksissa ja kellareissa...

Yhteiskunta ei vaan toimi noin että maksettaisiin vaan niitä mikä on "tehtävä" tai enemmänkin jonkun yksilön mielestä "kivaa" maksaa ja mikä ei, miks mun tehtäväni on maksaa jostain ajokorteista ja ajoluvista, aseluvista, koronarokotteista, amerikan hävittäjistä, autokatsastuksesta, nopeusvalvonnoista, töiden vaatimista lisensoinneista jne. kun en vaan halua. Enemmänkin mun pitäs laskuttaa niistä mitkä vie mun aikaani. Pitäskö vaan olla maksamatta ja todeta että minä en ole tälläistä tänne halunnut, en maksa, sosialismi on sairautta. Eläkemaksunkin varmaan voisin käyttää paremmin, joten senkin voisi jättää maksamatta.
Se työtön savukoskelainen ei maksa yhtään mistään mitään, vaikka "veroja" maksaakin. Se että etuudesta maksetaan osa takaisin nimikkeellä "vero", on vaan oikeiden veronmaksajien rahojen kierrättämistä.. Muutenhan tuo olikin aikamoista oksennusta, koska esim. aseluvat ja ajokortit maksetaan itse, paitsi työttömät maksaa tietty yhteiskunnan varoista jos rahaa jää yli niistä etuisuuksista.

Eli tämä kivikylmä linjaus kohdistuu myös osatyökykyisiin työttömiin myös? Myös haja-asutusseudun asukkaille olet kaatamassa kylmää vettä niskaan, sillä esimerkiksi Imatralla työttömyys on 17%. Eli melkoiselle joukolle olet toivomassa kurjuutta, vaikka Imatralla on todella vähän työpaikkoja auki työttömiin nähden.

Työttömän elämä ei saa olla vain kurjuutta, vaan rahaa pitää olla myös kuntosaliin sekä siihen, että voi välillä käydä leffassa tai Tallinnan matkalla.
"kivikylmä". Taidat olla Tytti Tuppuraisen miehiä/naisia, kun kielikuvat on hyvin samanlaisia. Ja kyllä, yhteiskunnan kuuluu kustantaa vain ne pakolliset ruuat, katto pään päälle ja terveysmenot. Kuntosalit sun muu luxus sitten jääköön henkilön itsensä maksettavaksi vaikka pulloja keräämällä tai marjoja poimimalla. Onhan noita vaihtoehtoja kun vähän kehtaa tehdä jotain sen eteen. Mutta onhan se nähty. Ei sosialisti kehtaa. Se on käsi aina muiden taskulla. Näitä kommentteja lukiessa en yhtään ihmettele, miksi tämän maan talous on tässä kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Monessa kunnassa myös perushuonekaluihin annetaan sitoumus kunnan kierrätyspjasta tai -keskuksesta jos sellainen on ja jos on joutunut tyhjään asuntoon muuttamaan.
Vepsäläisellekö pitäisi?

Opiskeluaikoina hain omatkin huonekalut kierrätyskeskuksista, enkä tarvinnut edes maksusitoumuksia.
 
Pointti oli, ettei sieltä todellakaan mitään avoimia shekkejä kirjoitella.
Jaajaa. Konteksti huomioon ottaen tuossa pointissa on yhtään mitään järkeä vain, jos olet sitä mieltä, että noihin hankintoihin pitäisi kirjoitella avoimia shekkejä. Ehkä vain unohdit kesken viestin, mistä olikaan puhe.
 
”kivikylmä". Taidat olla Tytti Tuppuraisen miehiä/naisia, kun kielikuvat on hyvin samanlaisia. Ja kyllä, yhteiskunnan kuuluu kustantaa vain ne pakolliset ruuat, katto pään päälle ja terveysmenot. Kuntosalit sun muu luxus sitten jääköön henkilön itsensä maksettavaksi vaikka pulloja keräämällä tai marjoja poimimalla. Onhan noita vaihtoehtoja kun vähän kehtaa tehdä jotain sen eteen. Mutta onhan se nähty. Ei sosialisti kehtaa. Se on käsi aina muiden taskulla. Näitä kommentteja lukiessa en yhtään ihmettele, miksi tämän maan talous on tässä kunnossa.

Et edelleenkään vastannut siihen, että onko oikein, että osatyökykyiselle työttömälle tulee kohtalo, jossa koko loppu aikuisikä ennen eläkettä on kurjaa eli ei ole rahaa leffalippuun tai kuntosaliin? Todella tylyä omasta mielestäni Pohjolan maan linjaksi…

Kyllä työttömällä tulee olla pientä pelivaraa myös satunnaisia Tallinnan laivareissuja varten sekä varaa uusia vaatteita ilman, että anotaan joka kerta harkinnanvaraisia toimeentulotukia kunnasta.

Muistutan sinua siitä, että tämä ei-sosialistinen hallitus eli kovan Orpon, Purran, kristillisten ja RKP:n hallitus on tekemässä jopa sellaisia kiristyksiä toimeentulotukeen, että he ovat poistamassa toimeentulotuesta 150 euron suojaosuuden palkasta.

Eli ei-sosialistinen hallitus on sosialisoimassa toimeentulotukea saavan pienenkin palkan hallituksen omaksi säästöksi.

Pidätkö siis Orpon hallituksen työryhmän linjaa oikeana siinä, että kaikki palkkaeurot vaikuttaisivat välittömästi toimeentulotukea pienentävästi? Tämä idea saattaisi vaikuttaa marjojen myynnin mahdollisuuteen, koska samainen työryhmä on kiristämässä tulkintaa tilillepanojen suhteen eli jatkossa myös veronpalautuksista poistuisivat 50€ ja 100€ suojaosuudet eli kaikki tilille saadut eurot voisivat vähentää tukea.

Kierrätyskeskukset on ok.
Pointti oli, ettei sieltä todellakaan mitään avoimia shekkejä kirjoitella.

Näin on, eli lähtökohta on aina se, että pitää ostaa halvinta (jos sosiaalitoimisto tilaa kodinkoneen kotiin heidän tekemällään suoraostosopimuksella) tai niin, että saat tukena halvimman laitteen hinnan ja voit laittaa itse lisää rahaa päälle jonkun vähän paremman laitteen saamiseksi.

Ja pyykinpesukoneissa tosiaan ensin tutkitaan, onko taloyhtiössä pesula. Jos on, niin konetta ei myönnetä useissa hyvinvointialueissa, ei edes perheelliselle.

Ja niissä siis nykyisin autetaan pääosin tavalla, jonka kuvasin.
Onko jonkun mielestä sekin (siis käytetty, kierrätetty, kunnostettu) liikaa tuettu?
Minusta ei.

Ei ole tosiaan liikaa tuettu, eli hyvinvointialueiden sosiaalitoimistoissa on säästävä linja käytössä jo.
 
Et edelleenkään vastannut siihen, että onko oikein, että osatyökykyiselle työttömälle tulee kohtalo, jossa koko loppu aikuisikä ennen eläkettä on kurjaa eli ei ole rahaa leffalippuun tai kuntosaliin? Todella tylyä omasta mielestäni Pohjolan maan linjaksi…

Kyllä työttömällä tulee olla pientä pelivaraa myös satunnaisia Tallinnan laivareissuja varten sekä varaa uusia vaatteita ilman, että anotaan joka kerta harkinnanvaraisia toimeentulotukia kunnasta.

Muistutan sinua siitä, että tämä ei-sosialistinen hallitus eli kovan Orpon, Purran, kristillisten ja RKP:n hallitus on tekemässä jopa sellaisia kiristyksiä toimeentulotukeen, että he ovat poistamassa toimeentulotuesta 150 euron suojaosuuden palkasta.

Eli ei-sosialistinen hallitus on sosialisoimassa toimeentulotukea saavan pienenkin palkan hallituksen omaksi säästöksi.

Pidätkö siis Orpon hallituksen työryhmän linjaa oikeana siinä, että kaikki palkkaeurot vaikuttaisivat välittömästi toimeentulotukea pienentävästi? Tämä idea saattaisi vaikuttaa marjojen myynnin mahdollisuuteen, koska samainen työryhmä on kiristämässä tulkintaa tilillepanojen suhteen eli jatkossa myös veronpalautuksista poistuisivat 50€ ja 100€ suojaosuudet eli kaikki tilille saadut eurot voisivat vähentää tukea.

Näin on, eli lähtökohta on aina se, että pitää ostaa halvinta (jos sosiaalitoimisto tilaa kodinkoneen kotiin heidän tekemällään suoraostosopimuksella) tai niin, että saat tukena halvimman laitteen hinnan ja voit laittaa itse lisää rahaa päälle jonkun vähän paremman laitteen saamiseksi.

Ja pyykinpesukoneissa tosiaan ensin tutkitaan, onko taloyhtiössä pesula. Jos on, niin konetta ei myönnetä useissa hyvinvointialueissa, ei edes perheelliselle.

Ei ole tosiaan liikaa tuettu, eli hyvinvointialueiden sosiaalitoimistoissa on säästävä linja käytössä jo.
Kerroin jo mitä mieltä olen asiasta. Työttömille ei kuulu työtätekevän elintaso vaikka se kuinka kiukuttaa. Voit olla vapaasti eri mieltä, mutta sinun mielipide on ajanut tämän maan konkurssin partaalle, kun rahaa on jaettu vuosikymmeniä holtittomasti sinne ja tänne. Nyt on noussut seinä pystyyn ja onneksi on hallitus joka uskaltaa toimia kannatuksen laskusta huolimatta. Leikata joutaisi ihan kaikesta, mikä ei kuulu valtion ydintehtäviin.
 
Mielestäni yhteiskunnan tulee huolehtia ihmisistä siten, että kukaan ei palellu pakkaseen eikä näänny nälkään, ja että he pysyvät työkuntoisena. Kaikki sen päälle tulisi mielestäni yksilön itse hankkia itselleen.
Käytännössä siis pitäisi maksaa asumisen kulut, sekä tarjota sopiva määrä rahaa ruokaan ja muihin päivittäistavaroihin, mielestäni noin 200€/kk yhdelle aikuiselle. Ehkä lisäksi pieni extrasumma henkilöille, joilla on kuukautiset.
Lisäksi sitten harkinnan mukaan maksettaisiin työttömille näitä käytettyjä pesukoneita ja muuta sellaista, kuten tähänkin asti. Kiertotaloudessa on paljon hyvää ja se on mielestäni erittäin suotavaa toimintaa.

Koska olisi hyvä huolehtia työkyvyn ylläpitämisestä, eikä noin 200€/kk jätä paljoa ylimääräistä, niin mielestäni kuntien pitäisi tarjota työttömille alennusta joukkoliikenteensä ja liikuntapaikkojensa käyttöön vähintään 50%, ehkä jopa 75% tai 90%.
Syrjäisimmissä paikoissa ei toki joukkoliikennettä tai liikuntapaikkoja ole, niin tämä ehkä osaltaan kannustaisi muuttamaan "Savukoskelta" sellaiseen paikkaan, jossa työllistyminenkin samalla olisi todennäköisempää. Ylipäätään olisi mielestäni hyödyllistä kannustaa ihmisiä muuttamaan lähemmäs isoja kasvukeskuksia ja toteuttaa kuntaliitoksia kasvavalla tahdilla.

Tavoitteena ei mielestäni pitäisi pitäisi olla, että tarjotaan kaikille onnellinen elämä, vaan että mahdollistetaan kaikille onnellisen elämän rakentaminen itselleen.
 
Se työtönkin kuitenkin tarvii ruoan lisäksi ainakin välillä esim. vaatteita. Ja nykypäivänä vähintään älypuhelin sekä mielellään myös tietokone sekä internet yhteys alkaa olla melkein välttämättömiä, jos haluaa pysyä mukana yhteiskunnan menossa.

Ymmärrettävästi tuo tukien jakaminen kiukuttaa monia, mutta työttömien syyttäminen kaikista ongelmista on kyllä aika populistista. Kertaluokkaa suurempi ongelma on vanheneva väestö sekä sen vaatiman terveydenhuollon kustannukset. Juuri tällä hetkellä on vieläpä kaiken lisäksi aika synkkä tilanne työmarkkinoilla työnhakijan näkökulmasta.
 
Kukaan tuskin työttömien syyksi kaikkea laskee, mutta työttömyys on yksi ongelma muiden rinnalla ja siitäkin pitää puhua. Nyt kun leikkuri iskee lähes kaikkialle, niin lähinnähän tässä kaikki vaan huutaa ettei heiltä ainakaan saa leikata. Se vaan on niin että kaikkialta pitää leikata, osuupahan omalle kohdalle tai ei ja tuntuupahan miten pahalta tahansa. Tähän tilanteeseen olis pitänyt tarttua jo 15v sitten, mutta eipä ole kukaan uskaltanut, vaan tilanteen on annettu mennä aina vaan pahemmaksi. No nyt se paska lopultakin osui tuulettimeen, ja on aika alkaa laittamaan taloutta kuntoon.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 502
Viestejä
4 587 253
Jäsenet
75 442
Uusin jäsen
0rav4

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom