Niin paha sanoa, kun linkität kolme vuotta vanhoja maksumuuri uutisia. Onneksi meidän talousnerot orpo purra valittiin maata johtamaan ja kyllähän ennätysmäärä konkursseja ja luvatut tulevat satatuhatta työtöntä tuon velkasuhteen varmasti kääntää.
Menee kato ens vaalit mukavasti samoilla vaaliteemoilla ja lupauksilla, kun voi luvata että tämä velkaantuminen laitetaan kuriin.
Junalla pääsee turust tuolloin kans vartin nopeemmin stadiin niin kyllähän sekin varmasti jossain näkyy.
Minua ainakin hirvittää silkka ajatuskin siitä millaista olisi kyyti jos Saramon ja Mäkysen kaltaiset "talous-savantit" ja vasemmistopopulistit olisivat päässeet jatkamaan ralliaan.
Rakenteellinen alijäämä on ilmiselvästi haastava konsepti ymmärtää.
Harva edes tuntuu tiedostavan/muistavan sitä etteivät tarjonneet mitään realistista pohjaa vaaliohjelmissaan. Vasemmistopopulisteillahan teemahan oli silloin sama kuin oli
hallituskautensakin ajan, rahaa ja kivaa kaikille ja kaikkialle, sekä kasvua ilman keinoja. Tuohon tietysti myös vuorineuvoksien ajojahti ja veropohjan tiivistykset.
Tähän nyt vaikka kontekstina esimerkki Saramon kannanottoa siitä milloin sopeutuksen aika olisi:
Mitä tulee konkursseihin, niin kovin moni ei tunnu edes muistavan väliaikaisia lakimuutoksia joilla pyrkivät suitsimaan koronatilanteen vaikutuksia yritystoimintaan.
Väliaikaisten muutosten vaikutukset näkyvät selkeästi konkurssitilastojen kuvioistakin. Mäkysen suitsuttaessa kuinka taloudella menee lujaa, niin päättyi seuraavana kuukautena
väliaikaiset lakimuutokset, jonka jälkeen lumipallo pääsikin vasta pyörimään.
Siitä huolimatta vaaliohjelmat olivat vain hattaraa ja sateenkaaria.
Tässäkin aiheessa jaksaa naurattaa vasemmistopopulistien pyrkimys osoittaa syyttävää sormea hallitukselle joka ei ollut edes muodostunut kun konkurssisuma lähti pyörimään.
Ensimmäiset toimetkin ajoittuivat tälle vuodelle, silti yksinkertaisimmat hönöt osoittelevat sormea. Kertakaikkiaan koomista kultaa tuo.
Viimeksi muokattu: