• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Ei muutu ei, noissa kahdessa on täsmälleen sama sisältö. Ja juuri noin sana väestönvaihto pitääkin tulkita aina kun laitaoikeiston edustaja tai ministeri tai kuka tahansa muu sitä käyttää.
Siis salaliittoteoriana, johon mm. äärioikeisto uskoo. Ehkä joki muukin.
Sellaisena missä heidän mielestä jollakin tosiaan on mainitsemasi ”tietoinen suunnitelma hävittää valkoihoiset suomalaiset ja suomalainen kulttuuri".

Ja sen jälkeen pohtia, voiko henkilö joka tosiaan uskoo tuollaiseen olla hallituksen ministeri.

Väestönvaihto tapahtuu parhaillaan kovilla kierroksilla koko Euroopassa. Se, miksi sitä kutsutaan, on toisarvoista.

Siitä olen samaa mieltä, että väestönvaihdon tapahtuminen ei ole mikään salaliitto tai tietoinen koukkunokkien maailman dominaatioon liittyvä suunnitelma

Nykyinen tilanne on suurimmalta osin seurausta pitkään jatkuneesta rauhanajasta, joka rapauttaa kansallisen identiteetin ja päästää tietynlaisen aineksen valtapositioihin. Jo Rooma aikanaan kaatui sisäiseen rappioon, ja sama tulee tapahtumaan länsimaille, ellei tule isoa yhtenäistävää rähinää.

Pieni osa kummastakin ääripäästä tekee väestöpolitiikkaa tietoisesti, mutta ei se mielestäni ole suuren kansanosan konsensus.
 
Ihan mielenkiinnosta, kumpi näistä on mielestäsi kiinnostava poliittinen puheenaihe sekä kumpi on tapahtumassa?

A) Suhteelliseen varakkaaseen, hyvän sosiaaliturvan, maahan muuttaa vapaaehtoisia ihmisiä, jotka ovat oma-aloitteisesti muuta väestöä hedelmällisempiä. Jos osa näistä ei integroidu kunnolla ja väärinkäyttää sosiaaliturvaa tai aiheuttaa järjestyshäiriöitä ja rikoksia, tästä on yhteiskunnalle haittaa

B) Jokin suomalaista kulttuuria ja vaaleaa pigmenttiä vihaava taho suunnitelmallisesti etsii mahdollisimman kaukana näistä olevia, jonkin toisen lajin edustajia, Suomeen ja länsimaihin sekä yllyttää näitä lisääntymään alkuperäisväestöä nopeammin sekä mahdollisesti aktiivisesti hidastaa valtaväestön lisääntymistä
 
Jos henkilö kannattaa oikeistoa ja puhuu väestönvaihdosta, niin meneekö tuo siihen samaan salaliittolaariin?
 
Olen varma että kokoomus esitti radikaalisti isompaa lukua. 1,5 miljoonaa 30 vuodessa. Jos tämä ei ole väestön muuttumista radikaalisti (eli, väestön vaihtumista) niin en tiedä mikä on

Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa
Seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä puolestaan kääntyy nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.

Nykyisellään ulkomailla syntyneitä on 10 %, ja sisäministerin pelkoskenaariossa, jolloin eläkemaksuja ei tarvitsisi nostaa, tuo osuus nousisi 20 %:iin.

Suhdeluvuksi tulisi sama, kuin nelihenkinen perhe hankkisi vielä adoptiolapsen kolmanneksi. Tuntuisiko se väestönvaihdolta?
 
Äärinatseja näkyy edelleen olevan nykyhallituksen ministereinä. Milloin jättävät eroilmoituksensa?

Juttua on nyt korjattu. Valtonen ja Essayah eivät kannattaneet esitystä:

Toisin kuin jutussa aluksi kerrottiin, kokoomuksen Elina Valtonen ja kristillisdemokraattien Sari Essayah eivät kannattaneet aloitetta.

Rahoituksen puolesta äänestivät tuolloin myös muun muassa nykyhallituksen sisäministeri Mari Rantanen (ps), oikeusministeri Leena Meri (ps) ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps).
SS-miesten perinneyhdistyksen rahoituksen puolesta äänesti yhteensä 25 perussuomalaista, kaksi kokoomuslaista sekä Wille Rydmanin eduskuntaryhmä.
123 kansanedustajaa äänesti esitystä vastaan ja 48 oli poissa.
 
Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa
Seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä puolestaan kääntyy nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.

Niin, Katainen tuolloin 2008 tosiaan sanoi, että asiaa ei voida ratkaista maahanmuutolla. Tuo 1.8M oli laskelma, että paljonko niitä maahanmuuttajia pitäisi olla enemmän jotta huoltosuhde pysyisi samana. Se on eri asia kuin että halutaan tai tavoitellaan 1.8M maahanmuuttajaa lyhyessä ajassa.
 
Minä seuraan näitä keskusteluja harvakseltaan, ja tämä sama asia on silti tullut vastaan jo aika monetta kertaan. Osaako joku selittää, miksi tämä sama väite, joka sitten taas korjataan, vain uusii ja uusii? Onko kyse jostakin perustavanlaatuisesta epärehellisyydestä, pisa-tuloksista, vai mistä?
 
Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa
Seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä puolestaan kääntyy nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.

Ei tarvii kuin oottella kuin 20vuotta, niin silloin maahanmuuttajia Suomeen tarvitaan vähemmän. Silloin nämä massalla syntyneet 40-50 luvulla ihmiset ovat jo kuolleet suurimmaksi osaksi.
 
Jos suomalaiset hoitaisivat hommaan ja tekisivät lapsia niin ei tarvitsisi valittaa maahanmuuttajista. Niin yksinkertaista se.
 
Suomen valtio on kyllä pitkään ja systemaattisesti tehnyt selväksi, että se ei halua suomalaisten tekevän lapsia. Koulutusleikkaukset, leikkaukset lapsiperheiden tukiin ja palveluihin, päivähoidon pysyvä alennustila jne. Perheitä ja lasten hankkimista voisi kannustaa monilla eri tavoin, mutta joka käänteessä on päätetty valita toisin. Nyt sitten roudataan tänne kehitysmaalaisia halpatyövoimaksi, että päästään kilpailemaan jonkun Bangladeshin kanssa matalan jalostusasteen bulkkiteollisuudessa. Suomi nousuun!
 
Tämän hallituksen kaudella ei kannata. Tulot on liian epävarmat riskinottoon. Kansalaispalkka kaikille vauvasta vaariin niin saataisiin ne kaivatut halpatyöntekijät omasta maasta. Toki 18v pitäisi odotella sadon kypsymistä.
 
Koko yhteiskunta on rakennettu lapsiperheiden ympärille, yksin asujia päähän potkien. Lapsilisiä jaetaan rikkaillekin ja nykyään vielä tuputettiin ylimääräinenkin. Toki työelämä on muuttunut siihen suuntaan, että lasten tekemistä harkitaan tämän takia. Nykyhallituksen toimet vaikuttavat sellaisilta että lasten teko tyrehtyy vielä enemmän.

Silti aivan karmeita nämä vanhasmattimaiset synnytystalkoopuheet. Ihmiset tekee lapsia oman halunsa mukaan, ja valtiota muokataan tämän mukaan, ei toisinpäin.

Maahaanmuuttoa vaan lisää ja vitusti. Helpompi pääsy ja kansalaisuus pitää saada helpommin. Näin saadaan tänne suomalaisia synnyttäjiä.
 
Ihan mielenkiinnosta, kumpi näistä on mielestäsi kiinnostava poliittinen puheenaihe sekä kumpi on tapahtumassa?

A) Suhteelliseen varakkaaseen, hyvän sosiaaliturvan, maahan muuttaa vapaaehtoisia ihmisiä, jotka ovat oma-aloitteisesti muuta väestöä hedelmällisempiä. Jos osa näistä ei integroidu kunnolla ja väärinkäyttää sosiaaliturvaa tai aiheuttaa järjestyshäiriöitä ja rikoksia, tästä on yhteiskunnalle haittaa

B) Jokin suomalaista kulttuuria ja vaaleaa pigmenttiä vihaava taho suunnitelmallisesti etsii mahdollisimman kaukana näistä olevia, jonkin toisen lajin edustajia, Suomeen ja länsimaihin sekä yllyttää näitä lisääntymään alkuperäisväestöä nopeammin sekä mahdollisesti aktiivisesti hidastaa valtaväestön lisääntymistä

Eiköhän sekä persut että @Teme_ viittaa väestönvaihdolla ihan siihen tapahtuvaan prosessiin ilman salaliittoja, kuten ovat sanoneetkin. Vasemmiston mylvintä ei tätä miksikään muuta.

Näemmä Halla-Aho oli käyttänyt termiä blogissaan jo 2005, joten vähän hitaammankin pitäisi tajuta ettei hän ole viitannut 2010-luvulla keksittyyn salaliittoon. Eli toisin sanottuna persut on termin alkuperäinen keksijä, ja joku on myöhemmin keksinyt samannimisen liskojuutalaissalaliiton tjsp. Vai meinaatko että sana on saastunut huurunatsien sitä käytettyä, ja se on siksi ehdottomasti kielletty?

Suomen valtio on kyllä pitkään ja systemaattisesti tehnyt selväksi, että se ei halua suomalaisten tekevän lapsia. Koulutusleikkaukset, leikkaukset lapsiperheiden tukiin ja palveluihin, päivähoidon pysyvä alennustila jne. Perheitä ja lasten hankkimista voisi kannustaa monilla eri tavoin, mutta joka käänteessä on päätetty valita toisin. Nyt sitten roudataan tänne kehitysmaalaisia halpatyövoimaksi, että päästään kilpailemaan jonkun Bangladeshin kanssa matalan jalostusasteen bulkkiteollisuudessa. Suomi nousuun!

Syyksi syntyvyyden vähenemiseen esitetään usein taloudellisia syitä mutta pidän selitystä täysin epäuskottavana. Suomi on edelleen yksi parhaista ja turvallisimmista maista tehdä lapsi ihmiskunnan historiassa. Niitä tehdään silti vähemmän kuin koskaan ja sama vaivaa vähän kaikkia muitakin länsimaita. En ole asiaa tutkinut mutta veikkaan, että jossain kyselytutkimuksissa varmaan voi saada vastaukseksi talous sitä ja epävarmuus tätä. Jos ihmisiä oikeasti kiinnostaisi lapsien teko ja se nähtäisiin tärkeänä, ei niiden tekemiselle olisi mitään todellisia esteitä. Muut asiat ovat vain ajaneet ohi ja elämänsä voi käyttää muutenkin.
 
Koko yhteiskunta on rakennettu lapsiperheiden ympärille, yksin asujia päähän potkien. Lapsilisiä jaetaan rikkaillekin ja nykyään vielä tuputettiin ylimääräinenkin. Toki työelämä on muuttunut siihen suuntaan, että lasten tekemistä harkitaan tämän takia. Nykyhallituksen toimet vaikuttavat sellaisilta että lasten teko tyrehtyy vielä enemmän.

Silti aivan karmeita nämä vanhasmattimaiset synnytystalkoopuheet. Ihmiset tekee lapsia oman halunsa mukaan, ja valtiota muokataan tämän mukaan, ei toisinpäin.

Maahaanmuuttoa vaan lisää ja vitusti. Helpompi pääsy ja kansalaisuus pitää saada helpommin. Näin saadaan tänne suomalaisia synnyttäjiä.
Eikö se olisi vaan helpompi sytyttää koko maa palamaan, säästyttäisiin monelta ongelmalta mitä moinen toimintatapa aiheuttaisi
 
Syyksi syntyvyyden vähenemiseen esitetään usein taloudellisia syitä mutta pidän selitystä täysin epäuskottavana. Suomi on edelleen yksi parhaista ja turvallisimmista maista tehdä lapsi ihmiskunnan historiassa. Niitä tehdään silti vähemmän kuin koskaan ja sama vaivaa vähän kaikkia muitakin länsimaita. En ole asiaa tutkinut mutta veikkaan, että jossain kyselytutkimuksissa varmaan voi saada vastaukseksi talous sitä ja epävarmuus tätä. Jos ihmisiä oikeasti kiinnostaisi lapsien teko ja se nähtäisiin tärkeänä, ei niiden tekemiselle olisi mitään todellisia esteitä. Muut asiat ovat vain ajaneet ohi ja elämänsä voi käyttää muutenkin.

Toki aikaisempia sukupolvia alempi syntyvyys on ihan kaikkia länsimaita riivaava ongelma, mutta Suomessa (tai oikein muuallakaan) ei olla kunnolla edes yritetty kääntää trendiä. Todetaan vaan, että mitään ei ole tehtävissä, joten turha edes yrittää. Antaa koko paskan mennä.

Ihmisten toiveet lapsiluvusta eivät ole merkittävästi muuttuneet, mutta yhä useammalla jää lapset kokonaan hommaamatta tai alle sen toivotun määrän. Juurisyyt on toki moninaisia, mutta kyllä itselläkin näin ihan kohtuullisen hyvin tienaavana kahden lapsen isänä nimenomaan taloudelliset syyt painaa vaakakupissa aika paljon siinä, että kolmatta ei melko varmasti tule.
 
Näemmä Halla-Aho oli käyttänyt termiä blogissaan jo 2005, joten vähän hitaammankin pitäisi tajuta ettei hän ole viitannut 2010-luvulla keksittyyn salaliittoon. Eli toisin sanottuna persut on termin alkuperäinen keksijä, ja joku on myöhemmin keksinyt samannimisen liskojuutalaissalaliiton tjsp.

Ei ole persujen keksimä termi:

No ei, väestönvaihtoa harrastettiin esimerkiksi toisen maailmansodan kynnyksellä ja eri vaiheissa. Tässä leike Uusi-Suomi lehdestä 18.11.1939 jossa kerrotaan siitä kuinka NL:n valtaamilta Puolan alueilta siirrettiin saksalaista syntyperää olevaa väestöä Saksan valtaamille Puolan alueille ja valkovenäläisiä ja ukrainalaisia NL:n valtaamille:

Screenshot 2023-06-30 at 22-16-36 MF54647 no. 312 18.11.1939 - Uusi_Suomi_312_18_11_1939.pdf.png

Tosiaan 1930-luvulla tolla ei ole varmastikaan tarkoitettu juutalaisten ja globalistien salaliittoa, eli sanan merkitys elää.

Vai meinaatko että sana on saastunut huurunatsien sitä käytettyä, ja se on siksi ehdottomasti kielletty?
Sanan käytön ei tulisi olla kiellettyä, onko kukaan tällaista edes esittänyt?

Kun kerran Supon hiljattaisen (2021) näkemyksen mukaan "väestönvaihtoteoriaan nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa", niin onko tuon termin käyttö kovin viisasta persujen taholta vuonna 2023 oman politiikkansa tekemisessä?
 
Syyksi syntyvyyden vähenemiseen esitetään usein taloudellisia syitä mutta pidän selitystä täysin epäuskottavana. Suomi on edelleen yksi parhaista ja turvallisimmista maista tehdä lapsi ihmiskunnan historiassa. Niitä tehdään silti vähemmän kuin koskaan ja sama vaivaa vähän kaikkia muitakin länsimaita. En ole asiaa tutkinut mutta veikkaan, että jossain kyselytutkimuksissa varmaan voi saada vastaukseksi talous sitä ja epävarmuus tätä. Jos ihmisiä oikeasti kiinnostaisi lapsien teko ja se nähtäisiin tärkeänä, ei niiden tekemiselle olisi mitään todellisia esteitä. Muut asiat ovat vain ajaneet ohi ja elämänsä voi käyttää muutenkin.
Naisten oikeuksien paraneminen ja raskauden ehkäisyn hyväksyttävyys ja edullisuus, koulutustason nousu ja tiiviimpi työelämään osallistuminen on globaalisti merkittävin hedelmällisyysluvun laskemisen kanssa korreloiva tekijä.

Se ei tarkoita sitä, etteikö myös epävarmuudella ja ilmapiirillä ole merkitystä. Esim. meillä on tutkittu, että Sipilän hallituksen aikana lisääntymishalukkaatkin lapsettomat lykkäsivät asiaa - mikä on ongelma lähinnä, koska ikävuosien myötä laskee biologinen hedelmällisyys, ja koska lykkääminen useimmiten tarkoittaa silloinkin, kun lapsi lopulta tehdään, sitä, että lapsiluku jää pienemmäksi kun silloin, jos lisäännytään aikaisemmin ts. kokonaishedelmällisyysluku kärsii.

Mutta. Vaikka yhteiskunnan kannalta matala syntyvyys on ongelma, niin pitäähän meidän kunnioittaa ihmisten itsemääräämisoikeutta. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö yhteiskunta voisi poliittisesti päättää pehmeistä ohjauskeinoista eli lapsien tekemisestä palkitsemisesta erilaisin porkkanoin, etuuksien ja verovähennyksin. Asia on kuitenkin täysin poliittinen valinta.
 
Kun kerran Supon hiljattaisen (2021) näkemyksen mukaan "väestönvaihtoteoriaan nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa", niin onko tuon termin käyttö kovin viisasta persujen taholta vuonna 2023 oman politiikkansa tekemisessä?

Ei varmaankaan, mutta vasemmiston mylvintä aiheesta on silti melko naurettavaa, kun persut olivat käyttäneet termiä ennen kuin samanniminen salaliittoteoria keksittiin.
 
Eikö se olisi vaan helpompi sytyttää koko maa palamaan, säästyttäisiin monelta ongelmalta mitä moinen toimintatapa aiheuttaisi
Kovastihan tätä maan polttamista yritetään tällä nykyhallituksella. Onneksi kansalaisilla ja sen verran toimintakykyä vielä, että ainakin kapuloita heitetään rattaisiin. Suomi on merkittävästi jäljessä maahanmuutossa ja se heijastuu talouteen. Ja tämä nykyhallitys yrittää pahentaa tilannetta entisestään. Äärimmäisen vastuutonta politiikkaa, eikä ihme että yritykset ovat tästä käärmeissään.
 
Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista. Henkilökohtaiset loukkaukset ja hyökkäykset toista keskustelijaa kohtaan ovat ankarasti kielletty
Suomen valtio on kyllä pitkään ja systemaattisesti tehnyt selväksi, että se ei halua suomalaisten tekevän lapsia. Koulutusleikkaukset, leikkaukset lapsiperheiden tukiin ja palveluihin, päivähoidon pysyvä alennustila jne. Perheitä ja lasten hankkimista voisi kannustaa monilla eri tavoin, mutta joka käänteessä on päätetty valita toisin.
Tuota, lapsien teko on suomessa halpaa vanhemmille/kasvattajille. Ihan sieltä raskaudesta, synnytyksestä, koulujen käyntiin.
2000 luvulla realiset julkisen puolen koulutus menot on kasvaneet huomattavasti, vaikka uutisoitu että ikäluokat pienentyneet ja sen lisäksi asutuksen keskittymisen myötä koulujen määrää on voitu vähentää.

Oppivelvollisuus ikää on pidennetty molemmista päistä (eskari pakollinen, ja toiseen päähän tuli lisävuosi), nuo pidennykset tarkoittaa myös sitä että se on veloituksetonta laspella/huoltajille.

Toki vanhemmat maksaa nuo veroissaan, varsinkin se keskiluokka, mutta ne maksaa sen siitä huolimatta tekevätkö lapsia vai ei, joten se lisää tehottomuutta, kun kannattaa käyttää niitä julkisia veloituksettomia etuja, vaikka ei käyttäisi jos joutuisi itse maksamaan. Vähän paremmin tienaava keskiluokka joutuu osasta palveluista maksamaan enemmän, esim päivähoito, mutta sekin tehty niin että edullisempaa käyttää sitä julkista.

Ilman muuta lasten ja nuorten kohdalla on kipupisteitä, pisteitä jotka olisi julkiselle puolelle tärkeitä hoitaa, mutta kun se raha kiertää julkisenpuolen kautta niin isosti niin se johtaa siihen että raha kuluu niihin isoihin asioihin, sen sijaan että sitä kohdistettaisiin kipupisteisiin.

Lisäksi erottaisin haasteet jotka ei niinkään rahasta kiinni, vaan siitä että tehty valintoja joista syntyy ongelmia, en tarkoita että pitäisi yrittämisen halua tuomita, vaan sitä että niiden korjaaminen/muuttaminen voi olla haastavaa.

Nykyisellä hallituksella on taakkana edellisen hallituksen pysyvät menolisäykset, joten sillä ei riitä pelimerkit edes kaikkeen olemassaolevaan, saati laittaa kipupisteisiin lisää, joten se joutuu ja onkin ohjelmassa miettinyt.
 
Ei varmaankaan, mutta vasemmiston mylvintä aiheesta on silti melko naurettavaa, kun persut olivat käyttäneet termiä ennen kuin samanniminen salaliittoteoria keksittiin.
Siis noita salaliittoteorioita on ollut ainakin vuosisatoja. Ainoastaan se taho, joka muka pyrkii väestöä vaihtamaan on vaihdellut. Nuo äärioikeistokirjailijat toki yhdisteli, jäsentely ja kehitti niitä nykyiseen muotoonsa. Mutta ne foliohattusadut on olleet olemassa jo paljon ennen persujen tai edes smp:n syntyä.
 
Ei varmaankaan, mutta vasemmiston mylvintä aiheesta on silti melko naurettavaa, kun persut olivat käyttäneet termiä ennen kuin samanniminen salaliittoteoria keksittiin.
Eli joku päivä joku persu päätti ettei ole raflaavaa puhua siitä että väestöpohjat pikkuhiljaa sulautuu ja huomasi että venäjällä tätä on tehty tietoisesti että viedään vanhat pakolla pois ja tuodaan uudet tilalle, niin miksipä en käyttäisi sitä kuvaavaa termiä ihan muuhun ja heittäisi vielä lisäksi että muut kuin me tekee tätä tarkoituksella tuhotakseen valkoisen värin?

Kuulostaa vähän salaliitolta tuossakin kohtaa tämä "teoria".
 
Eiköhän sekä persut että @Teme_ viittaa väestönvaihdolla ihan siihen tapahtuvaan prosessiin ilman salaliittoja, kuten ovat sanoneetkin. Vasemmiston mylvintä ei tätä miksikään muuta.

Näemmä Halla-Aho oli käyttänyt termiä blogissaan jo 2005, joten vähän hitaammankin pitäisi tajuta ettei hän ole viitannut 2010-luvulla keksittyyn salaliittoon. Eli toisin sanottuna persut on termin alkuperäinen keksijä, ja joku on myöhemmin keksinyt samannimisen liskojuutalaissalaliiton tjsp. Vai meinaatko että sana on saastunut huurunatsien sitä käytettyä, ja se on siksi ehdottomasti kielletty?

A tai b riittää vastaukseksi. Halla-aho tuli kuuluisaksi provosoivasta blogistaan (mutta en kertaa muita kohtia koska se triggeröi hänen fanejaan), sana oli tuossa käytössä jo 30-luvulla ja kielioppi on suht selkeä myös. Eilen ongelma oli lähinnä että B-vaihtoehdossa oli mainittu uskontokunta, mutta nyt otin sen pois hämäämästä koska se ei ole olennaista. Samoin useampikin käyttäjä sanoi että tarkoittaa tuota mutta tiivistää
 
Sitten ei kannata puhua väestönvaihdosta vaan väestörakenteen muutoksesta.

Selitin jo pari kertaa että "se on myös faktisesti sanamuodoilla helposti nähtynä totta jos jotkut haluavat maahanmuuton voimakasta kiihdytystä käsittämättömiin lukemiin ja vastuu tästä halutaan sisällyttää sitä ehdottaneille. " Toki se on myös raflaavaa ja politiikassa halutaan olla raflaavia.
 
Ei varmaankaan, mutta vasemmiston mylvintä aiheesta on silti melko naurettavaa, kun persut olivat käyttäneet termiä ennen kuin samanniminen salaliittoteoria keksittiin.
Jos väestönvaihtoa ei ole menossa länsieuroopassa, mutta sellaista väitetään olevan, niin kuullostaa ihan salaliitto teorialta.

Jos kannattaa ja tarinoi salaliitto teorioista ja lisää loppuun että en usko salaliitto teoriaan, niin ei se ainakaan ole vapautta kortti, vaan ennemmin päinvastoin.
 
Eli joku päivä joku persu päätti ettei ole raflaavaa puhua siitä että väestöpohjat pikkuhiljaa sulautuu ja huomasi että venäjällä tätä on tehty tietoisesti että viedään vanhat pakolla pois ja tuodaan uudet tilalle, niin miksipä en käyttäisi sitä kuvaavaa termiä ihan muuhun ja heittäisi vielä lisäksi että muut kuin me tekee tätä tarkoituksella tuhotakseen valkoisen värin?

Kuulostaa vähän salaliitolta tuossakin kohtaa tämä "teoria".

Salaliitto tarkoittaa että se edes yrittää olla salainen ja toimia jotakuta vastaan, kun taas nyt motiivina on ollut hyvin julkisesti esitetty humanitäärinen ideologia sen sijaan että kantaväestöä vastaan suoranaisesti olisi mitään - toki on kantaväestölle ikävää ettei heidän etujansa sovi laittaa ns. ison kuvan edelle tämmöisellä ylikansoitetulla pallolla, mutta se on vaan voi voi. :hmm:
 
Selitin jo pari kertaa että "se on myös faktisesti sanamuodoilla helposti nähtynä totta jos jotkut haluavat maahanmuuton voimakasta kiihdytystä käsittämättömiin lukemiin ja vastuu tästä halutaan sisällyttää sitä ehdottaneille. " Toki se on myös raflaavaa ja politiikassa halutaan olla raflaavia.
Kerro syy miksi täytyy käyttää nimenomaan termiä väestönvaihto jos tarkoitus ei ole kosiskella ääriainesta? Se vain haittaa tavoitteiden saamista läpi kokoomuksen ja muiden kanssa.
 
Jos väestönvaihtoa ei ole menossa länsieuroopassa, mutta sellaista väitetään olevan, niin kuullostaa ihan salaliitto teorialta.

Kyllä siellä Ranskassa esim. on aika menestyksekkäästi suoritettu väestönvaihtoa jonka hedelmistä saadaan lukea nyt uutisista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jep. Tuhansia vuosia. Caesar vaihtoi useita gallialaisia roomalaisiin
 
Kyllä siellä Ranskassa esim. on aika menestyksekkäästi suoritettu väestönvaihtoa jonka hedelmistä saadaan lukea nyt uutisista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Niin koska ranskalaisillahan ei ollut tapana mellakoida tai harrastaa vallankumouksia ennen kuin sinne tuli paljon maahanmuuttoa :kahvi:

Tuo mellakointihan on vain merkki siitä, että maahanmuuttajat ovat omaksuneet ranskalaisen poliittisen kulttuurin.
 
Junnila-kohun kenties paras puoli on siinä, että tutkijat ja mediat riisui viimein persuilta naamiot ja alkoi puhumaan asioista suoraan.
Samoin näyttää siltä, että Persukannattajat on aktivoituneet ja rohkaistuneet avoimesti kertomaan oudoista ajattelutavoistaan, vaikka puolueen ammattipoliitikot koettaakin vielä kiemurrella ja poistella vanhoja postauksiaan.

Toivottavasti se jatkuu ja etenee. On kaikkien etu, että poliittisten puolueiden todelliset ideologiat, arvot ja uskomukset tulee ns. suuren yleisön tietoon.

Lisäksi Kokoomuksen osalta yhdyn Ville Blåfieldin Twitter-toiveeseen:
”Lukisin mielelläni rauhassa kasvotusten tehdyn sit-down-haastattelun, jossa joku fiksu toimittaja pyrkisi kartoittamaan, avaamaan, haastamaan ja ymmärtämään pmi Orpon ihmisoikeusajattelua, dealbreaker-arvoja ja toisaalta pragmatismia.”
”Tää ei siis minään piikkinä, vaan vilpittömänä toiveena. Politiikanjournalismissa ei oo pulaa toimittajien hot takeista tai twitter-raportoinnista, mutta tämmösistä vanhan koulun hyvin taustoitetuista, ajan kanssa tehdyistä ja vielä kirkkaasti kirjoitetuista haastatteluista on.”
 
Poliisi ampui päähän ja se on maahanmuuttajien vika?
Ihan omaa syytä koska rikollinen. Niin makaa kuin petaa. Eikö?

On turha kitistä noista ääripäistä jos perusta on oikeasti sama kuin esim Suomessa tällä hetkellä rasismissa.Se rasismi johtuu väärinkäytöksien takia ihmisiin jotka tekevät ja hyväksyvät sitä. Maahanmuuttajat.
 
Maahanmuutto on keskeinen syy nuoriso- ja jengirikollisuudelle, arvioi sisäministeri Rantanen - Politiikka | HS.fi

Maahanmuutto on keskeinen syy nuoriso- ja jengirikollisuudelle, arvioi sisäministeri Rantanen
Mari Rantasen (ps) mukaan jengi- ja nuorisorikollisuuden torjunta on tällä hallituskaudella on yksi keskeisistä asioista sisäministeriön tehtävälistalla.

"

KANSALLISTA turvallisuutta koskevista kirjauksista pisin käsittelee hallitusohjelmassa nuoriso- ja jengirikollisuutta ja sen torjuntaa. Aihe oli vahvasti esillä perussuomalaisten vaalikampanjassa, ja tuoreen sisäministerin mukaan se on myös korkealla sisäministeriön prioriteettilistalla.

Nuorisorikollisuudella viitataan yli 15-vuotiaiden ja alle 21-vuotiaiden tekemiin rikoksiin, jengirikollisuudella puolestaan täysi-ikäisten, tiettyihin kaupunginosiin leimautuvien ryhmien harjoittamaan rikollisuuteen.

”Nämä ovat ilmiöinä nousseet merkittävästi, ja siihen pitää puuttua kaikin mahdollisin keinoin, jotta kehitys ei johda meitä Ruotsin tielle”, Rantanen sanoo.

”Ruotsin tie” toistuu haastattelun aikana usein. Rantanen kertoo pitävänsä sitä vääjäämättömänä tienä myös Suomelle, mikäli hallitus ei pysty riittäviin toimenpiteisiin.

”Kun katsoo Ruotsiin, niin siellä harva se päivä ammutaan ihmisiä, siellä räjähtelee ja siellä on syntynyt tällaisia yhteiskunnan ulkopuolella olevia yhteisöjä, jotka noudattavat omia sääntöjään”, Rantanen kuvailee Ruotsin tilannetta.

”Se viesti, mitä Ruotsista minulle on tullut, on ollut, että ’puuttukaa vielä kun ehditte’.”

"

Toivottavasti hallitukselle annetaan nyt työrauha että voisivat korjata näitä menneisyyden virheitä.
 
Jos tässä on keskusteltu näistä salaliitto kannatuksista, ja rasistista kannanotoista, niin tuo oli hyvä nosto.

Helpottaa kummasti ministerin työtä, jos hän uskottavan oloisesti yrittää irtisanoutua noista aiemmista ilmaisustaan.

Linkin artikkeli ilmeisen tuore, nopeasti ei selvinnyt koska haastattelut tehty, ilmeisesti Junnila kohon aikana, mutta ennen äänestystä, niin uskoisin että olisi kovasti toisenlainen jos olisi tehty tänään.

Artikkelissa on paljon muutakin kuin tuo mitä olit sieltä raakasti copy/pastennut.
 
Helpottaa kummasti ministerin työtä, jos hän uskottavan oloisesti yrittää irtisanoutua noista aiemmista ilmaisustaan.

Et vieläkään ole kertonut että mistä pitäisi irtisanoutua vaikka ilmeisesti kovasti pitäisi?? Artikkelissa ei käsittääkseni irtisanouduta mistään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 627
Viestejä
5 139 771
Jäsenet
82 003
Uusin jäsen
Suoli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom