• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kepun Sipilä johti hallitusta, joka katkaisi velanoton kierteen edes hetkeksi. Paras pääministeri vuosikausiin.
Velkaantuminen kyllä taittui, mutta pysäyttämisestä ei oikein voida puhua, koska se tehtiin silmänkääntötempulla, jossa velan sijasta budjetin tulopuolelle kirjattiin parilla miljardilla kertaeriä valtion omistusten myynnistä.

Vähän sama, kuin maksaisit asuntolainaasi myymällä huonekalujasi.

Nykyään tuo Sipilän perustama Vake on muuten ilmastorahasto!
 
Sipilän hallitus edes yritti. Antti Rinne ilmoitti, että rahaa on. Sanna Marin jatkaa samaa linjaa.
Jos sinä pidät tästä meiningistä, niin hyvä niin. Minä halveksin.
 
Eihän jatka. Koska toinen suuri hallituspuolue ensi hallituskaudella on pakostikin kokoomus, on SDP nyt ilmoittanut vahvistavansa julkista taloutta, vähintään 3,5 miljardilla, mahdollisesti enemmän riippuen työllisyyskehityksestä, jotta se voisi olla kokoomuksen kanssa hallituksessa.
 
Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista. Henkilökohtaiset loukkaukset ja hyökkäykset toista keskustelijaa kohtaan ovat ankarasti kielletty
Jos Marin nyt myisi vaikka moottoritiet Italiaan niin olisikin äkkiä paras pääministeri kaikista?
Sinulla on yleensäkin aika typeriä yhden rivin olkiukkoja. Nyt ylitit itsesi.
 
Eihän jatka. Koska toinen suuri hallituspuolue ensi hallituskaudella on pakostikin kokoomus, on SDP nyt ilmoittanut vahvistavansa julkista taloutta, vähintään 3,5 miljardilla, mahdollisesti enemmän riippuen työllisyyskehityksestä, jotta se voisi olla kokoomuksen kanssa hallituksessa.
Tästä jää kyllä auttamatta sellainen kuva, että SDP:ssä päätöksiä ei tehdä koska ne ovat järkeviä ja oikein, vaan jotta päästään hallitukseen.
 
Talousnero Mäkynen lupasi muutaman sadan miljoonan säästöt. En usko unelmiisi.
 
Sinulla on yleensäkin aika typeriä yhden rivin olkiukkoja. Nyt ylitit itsesi.
Juuri kehuit nousukaudella velkaa ottanutta hallitusta kaikkein aikojen parhaaksi, tai siis vain keskustaa(joka potki persut ulos) siitä että "yrittivät" kun saivat ne rahat myymällä valtion omaisuutta.

Kysymys oli johdatteleva, että avaisit vähän logiikkaasi.

muoks: pelkkä pääministeri olikin paras vuosikausiin. Muistin väärin.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä jää kyllä auttamatta sellainen kuva, että SDP:ssä päätöksiä ei tehdä koska ne ovat järkeviä ja oikein, vaan jotta päästään hallitukseen.
Kyllähän se noilla menee pikemminkin niin päin, että ennen vaaleja ei kerrota että leikattaisiin, jotta saataisiin ääniä ja päästäisiin hallitukseen, josta tiedetään jo etukäteen että siellä joudutaan hyväksymään leikkauksia.
 
Juuri kehuit nousukaudella velkaa ottanutta hallitusta kaikkein aikojen parhaaksi, tai siis vain keskustaa(joka potki persut ulos) siitä että "yrittivät" kun saivat ne rahat myymällä valtion omaisuutta.Kysymys oli johdatteleva, että avaisit vähän logiikkaasi.
En kehunut kaikkien aikojen parhaaksi. Nyt alat muistuttamaan palstan jeesusta, joka useasti haluaa kikkailla termeillä. Minä toivottavasti lopetan tämän keskustelun omalta osaltani tähän.
 
Kepun Sipilä johti hallitusta, joka katkaisi velanoton kierteen edes hetkeksi. Paras pääministeri vuosikausiin.
Möi omaisuutta ja sattui olemaan hyvään aikaan pääministeri. Verrokkimaissa Tanskassa ja Ruotsissa meni samoin joten tuskin millään lailla Sipilän ansiota.
 
Ei nuo muillakaan uskonnoilla ratsastavat ole pärjänneet hyvin vaalitaistossa. Paljon huonommin kuin Sari.

KD:n arvomaailma on tunkkainen kuten muillakin uskontoihin nojaavilla.

"muillakin uskontoihin nojaavilla" tarkoittanet vihreitä, SDPtä ja vasemmistoliittoa?

Joissa on paljon esillä esim sellainen uskonto, että sukupuoli ei liity biologiaan, sekä muutenkin hyvin selkeät kaksoistandardit suhtautumisessa eri uskontoihin (käytännössä tapsapuolisuusharhan kautta).

Tästä voin kuvitella äänestäväni keskilinjan alapuolella olevia, pl. Skp, Eop ja Vasemmistoliitto.
1677847605191.png

Ei vihdeiden ja vasemmmistoliiton touhulla oli mitään tekemistä liberaaliuden kanssa. Se on arvoprogressiivisuutta, ei liberalismia.

Todellista liberalismia Suomessa edustaa lähinnä kokoomuksen oikeistosiipi (elina valtonen, binga tupamäki, tere sammallahti jne) sekä liberaalipuolue.
 
Viimeksi muokattu:
...sellainen uskonto, että sukupuoli ei liity biologiaan...

Ei vihdeiden ja vasemmmistoliiton touhulla oli mitään tekemistä liberaaliuden kanssa. Se on arvoprogressiivisuutta, ei liberalismia.
Libertarismi on kuitenkin aika yksinkertainen ja vakiintunut käsite joka käsittää niin "vasemmistoliberalismin" kuin "oikeistoliberalismin". Se että omasta kuplastaan huutelee ettei mielestään oikea liberalismi ole kuin toista noista, on oikeastaan aika nurkkakuntaista ryönää.

Sekä sukupuolen moninaisuuden hyväksyminen purkamalla turhia julkisen vallan asettamia rajoitteita, että verotuksen keventäminen purkamalla turhia julkisen vallan tehtäviä, tähtäävät molemmat kansalaisten vapauden lisäämiseen.

"muillakin uskontoihin nojaavilla" tarkoittanet vihreitä, SDPtä ja vasemmistoliittoa?

Joissa on paljon esillä esim sellainen uskonto, että sukupuoli ei liity biologiaan, sekä muutenkin hyvin selkeät kaksoistandardit suhtautumisessa eri uskontoihin (käytännössä tapsapuolisuusharhan kautta).
Miksi levität uskontoasi tänne, jos siis uskonnon käsite on se miten sen viestissäsi esität?

Sukupuolen voi katsoa biologisesti tai sitten ymmärtää että puhutaan sen käsitteestä, joka ei ole yhtä yksiselitteinen. Mutta haluat näköjään pitää uskonnontunnin että juuri nuo puolueet väittäisivät tuota nimenomaan biologiseksi asiaksi.
 
Katsoppas nyt peiliin sitten tuon kuplasta huutelusi kanssa.

Liberalismin idea == kaikki tehkööt mitä huvittaa, kunhan ei vahingoita toisia tai toisten omaisuutta.

Konservatiivisuuden idea == "if it works, dont fix it."

Nämä eivät ole millään tavalla vastakkaisia aatteita

Se, että nämä virheellisesti yhdistetään yhteen on nimenomaan sitä omasta kuplasta huutelua.

Sekä sukupuolen moninaisuuden hyväksyminen purkamalla turhia julkisen vallan asettamia rajoitteita, että verotuksen keventäminen purkamalla turhia julkisen vallan tehtäviä, tähtäävät molemmat kansalaisten vapauden lisäämiseen.

Se, että kielletään ihmisiä käyttämästä korrekteja biologisia termejä toisista ihmisistä ei ole vapauden lisäämistä vaan vähentämistä.

Se, että kielletään hehkulamppuja, polttomoottoreita, aseiden hallussapitoa ja väärien asioiden sanomista ei ole liberalismia vaan auktoritärismiä, liberaaliuden vastakohtaa.

Tämä on täysin rikkinäinen luokittelu koska yhdistää samalle akselille kaksi täysin erilaista asiaa.

Liberaaliuden vastakohta on auktoritärismi.
Konservatiivuiden vastakohta on progressiivisuus.

Toki progressiivit haluavat sotkea nämä akselit keskenään, koska sillä voidaan virheellisesti yhdistää heidän vastustamansa aate(konservatiivisuus) melkein kaikille lännessä vastenmieliseen aatteeseen (auktoritärismi).
 
Se, että kielletään ihmisiä käyttämästä korrekteja biologisia termejä toisista ihmisistä ei ole vapauden lisäämistä vaan vähentämistä.

Tämä on taas se jotenkin koominen olkiukko. Se, että halutaan, että ihmiset käyttävät toisista ihmisistä niitä termejä, joita ne ihmiset haluavat että heistä käytetään, ei ole kieltämistä. Vaan se on ihan yleisiä, hyviä käytöstapoja.
 
Miksi levität uskontoasi tänne, jos siis uskonnon käsite on se miten sen viestissäsi esität?

Missä olen "levittänyt uskontoani tänne" ?

Voisitko nyt vähän rajoittaa tätä olkiukkoilua.

Sukupuolen voi katsoa biologisesti tai sitten ymmärtää että puhutaan sen käsitteestä, joka ei ole yhtä yksiselitteinen. Mutta haluat näköjään pitää uskonnontunnin että juuri nuo puolueet väittäisivät tuota nimenomaan biologiseksi asiaksi.

Mistä lähtien tieteellisten faktojen ilmaiseminen on ollut "uskontotunnin pitämistä" ?

Sukupuoli on tuhansia vuosia ollut käytännössä täysin yksikäsitteinen asia. Ja jo tuhansia vuosia sitten oli myös eunukkeja, jotka ymmärrettiin silti miehiksi.
Ja koromosomit on tunnettu yli 100 vuotta ja niiden perusteella on märitelty täysin yksikäsitteinen luokitus (joko y-kromosomi on tai sitä ei ole).

Asioita voi toki aina väärinymmärtää. Siinä, että ruvetaan poliittisista syistä uudelleenmäärittelemään tuhansia vuosia käytössä olleita ilmiselviä käsitteitä/sanoja että voi tarkoituksellisesti väärinymmärtää asioita ei ole mitään järkeä.

Se, että ei lähde mukaan tähän sanojen/asioiden uudelleenmäärittelyyn ei ole mitään "ymmärryksen puutetta", päin vastoin.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä lähtien tieteellisten faktojen ilmaiseminen on ollut "uskontotunnin pitämistä" ?

On tieteellinen fakta, että sana "sukupuoli" tarkoittaa useaa eri asiaa riippuen kontekstista. "Uskontotunnin pitämistä" on se, että hylätään noista useista tarkoituksista kaikki muut paitsi se yksi, joka sopii omaan ajatusmaailmaan, ja sitten käyttäydytään kuten ne muut tarkoitukset eivät olisi olemassakaan.
 
Sotket taas baggio:n kanssa tahallasi sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin toisiinsa. Hieman tarkkuutta, kiitos.
 
Ei tuossa sotketa mitään. Sukupuoli-identiteetti on vain yksi niistä asioista joihin sanalla “sukupuoli” viitataan. Yleensä ihmiset kyllä tajuaa kontekstista, että mistä on kyse. Mutta sitten jotku tarkoituksellaan väärinymmärtävät tuon tarkoituksen, jotta voivat rakentaa sen olkiukon, jota vastaan sitten voi hyökätä.
 
Puhutaan asioista oikeilla termeillä niin ei tule väärinymmärryksiä.
On ihan tarkoituksenmukaista vänkäystä teiltä yrittää muuttaa sanan "sukupuoli" merkitystä vastaamaan teidän maailmankuvaanne, koska tälle sukupuolen moninaisuudelle on olemassa ihan kaikkien tahojen hyväksymä termikin, eli "sukupuoli-identiteetti".
 
On myös mahdollista, että joku keskustelija tahallaan vääristelee termejä, jotta pääsee vääntämään kättä täysin väärässä ketjussa. Tiedän yhden tällaisen tyypin.
 
Puhutaan asioista oikeilla termeillä niin ei tule väärinymmärryksiä.
On ihan tarkoituksenmukaista vänkäystä teiltä yrittää muuttaa sanan "sukupuoli" merkitystä vastaamaan teidän maailmankuvaanne, koska tälle sukupuolen moninaisuudelle on olemassa ihan kaikkien tahojen hyväksymä termikin, eli "sukupuoli-identiteetti".

Kieli kehittyy, ja nykyään sana sukupuoli tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Ja kyllä nyt kaikkien pitäisi jo tajuta, että se sana voi tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Vaikka ei itse sitä sanaa haluaisikaan käyttää siinä kontekstissa.
Joten riippumatta siitä, että mitä termiä itse haluaa käyttää, pitäisi tajuta siitä kontekstista se, että mitä tarkoitusta se toinen käyttää siinä yhteydessä. Jolloin se, että tahallaan ymmärtää sen sanan tarkoituksen väärin, on vain olkiukkojen rakentamista ja keskustelun paskomista.
Mutta eiköhän tuo ole tarpeeksi tätä metakeskustelua.
 
Laissa käytetään sanaa sukupuoli
 
Sukupuoli on tuhansia vuosia ollut käytännössä täysin yksikäsitteinen asia. Ja jo tuhansia vuosia sitten oli myös eunukkeja, jotka ymmärrettiin silti miehiksi.
Ja koromosomit on tunnettu yli 100 vuotta ja niiden perusteella on märitelty täysin yksikäsitteinen luokitus (joko y-kromosomi on tai sitä ei ole).

Onhan intersukupuolisia syntynyt maailmaan aina.

Onneksi nykyään ymmärretään myös, että sukupuoli ei ole pelkästään biologiaa ja hyvä niin.
 
Puhutaan asioista oikeilla termeillä niin ei tule väärinymmärryksiä.
On ihan tarkoituksenmukaista vänkäystä teiltä yrittää muuttaa sanan "sukupuoli" merkitystä vastaamaan teidän maailmankuvaanne, koska tälle sukupuolen moninaisuudelle on olemassa ihan kaikkien tahojen hyväksymä termikin, eli "sukupuoli-identiteetti".
Onko oikea termi siis nyt se mikä laissa lukee, vai mitä persut netissä sanoo?

Kieli kehittyy, ja nykyään sana sukupuoli tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Ja kyllä nyt kaikkien pitäisi jo tajuta, että se sana voi tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Vaikka ei itse sitä sanaa haluaisikaan käyttää siinä kontekstissa.
Joten riippumatta siitä, että mitä termiä itse haluaa käyttää, pitäisi tajuta siitä kontekstista se, että mitä tarkoitusta se toinen käyttää siinä yhteydessä. Jolloin se, että tahallaan ymmärtää sen sanan tarkoituksen väärin, on vain olkiukkojen rakentamista ja keskustelun paskomista.
Mutta eiköhän tuo ole tarpeeksi tätä metakeskustelua.
Minun mielestäni sinun pitäisi ymmärtää, että sinun mielipiteesi asioista ja sanojen merkityksestä ei ole yleispätevä. Näyttää olevan sinulle todella mahdotonta ymmärtää.
 
No tuo merkitys on ollut muun muassa osana Suomen lainsäädäntöä viimeiset 35 vuotta.
 
Onko oikea termi siis nyt se mikä laissa lukee, vai mitä persut netissä sanoo?

Minä en persuista tiedä ja olen väärä henkilö tuohon vastaamaan, mutta jos te haluatte rakentavasti keskustella asioista, niin voisitte edes yrittää käyttää asioista niiden oikeita termejä, eikä väkisin yrittää provosoida kanssakeskustelijoita. On typerää, lapsellista ja virheellistä argumentointia väittää esimerkiksi että perussuomalaiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa. Kuten on myös typerää, lapsellista ja tieteen vastaista väittää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, tai että ihminen voi mutiloimalla kehonsa muuttaa sukupuolensa, saati ilmoittamalla siitä.
Mitä te tällä vänkäämisellänne oikein haette?
Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?
 
Ei tuossa ole kyse mun mielipiteestä, tuossa on kyse siitä, että mitä Suomen laissa lukee.
Sinä kerroit:
"Kieli kehittyy, ja nykyään sana sukupuoli tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Ja kyllä nyt kaikkien pitäisi jo tajuta, että se sana voi tarkoittaa myös sitä sukupuoli-identiteettiä. Vaikka ei itse sitä sanaa haluaisikaan käyttää siinä kontekstissa.
Joten riippumatta siitä, että mitä termiä itse haluaa käyttää, pitäisi tajuta siitä kontekstista se, että mitä tarkoitusta se toinen käyttää siinä yhteydessä. Jolloin se, että tahallaan ymmärtää sen sanan tarkoituksen väärin, on vain olkiukkojen rakentamista ja keskustelun paskomista.
Mutta eiköhän tuo ole tarpeeksi tätä metakeskustelua. "

Mikä osa tästä on suomalaisissa laissa?
 
Minä en persuista tiedä ja olen väärä henkilö tuohon vastaamaan, mutta jos te haluatte rakentavasti keskustella asioista, niin voisitte edes yrittää käyttää asioista niiden oikeita termejä, eikä väkisin yrittää provosoida kanssakeskustelijoita. On typerää, lapsellista ja virheellistä argumentointia väittää esimerkiksi että perussuomalaiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa. Kuten on myös typerää, lapsellista ja tieteen vastaista väittää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, tai että ihminen voi mutiloimalla kehonsa muuttaa sukupuolensa.
Mitä te tällä vänkäämisellänne oikein haette?
Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?

No mitä sä haet tuolla vänkäämisellä?
Sä täällä valitat siitä, että sanaa “sukupuoli” ei pitäisi käyttää viittaamaan sukupuoli-identiteettiin. Mutta Suomen lainsäädännössä on vuodesta 1988 asti ollut mahdollista vaihtaa sun sukupuoli, siis kirjaimellisesti laissa sukupuoli, vastaamaan sitä sun sukupuoli-identiteettiä.
Joten pitäisi nyt olla jo aika helvetin selvää, että sana “sukupuoli” tarkoittaa muutakin kuin vain sitä geneettistä, biologista sukupuolta. Koska se on tarkoittanut muutakin ihan siinä Suomen lainsäädännössäkin jo viimeiset 35 vuotta.
 
Ei tuossa ole kyse mun mielipiteestä, tuossa on kyse siitä, että mitä Suomen laissa lukee.
Suomen laki on siitä huono esimerkki, että se on täynnä pykäliä joissa nuo kaksi asiaa on eritelty toisistaan.

Laki naisten ja miesten tasa-arvosta:
"Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. "

Hallituksen esitys tasa-arvo lain muuttamiseksi viime vuodelta
"Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa olevan kirjauksen mukaisesti esityk-
sessä ehdotetaan tasa-arvosuunnitteluvelvoitteen laajentamista koskemaan myös varhaiskasva-
tusta. Lisäksi sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän....... "

Kyllä sukupuolella varsinkin lääketieteessä tarkoitetaan sitä biologista sukupuolta. Mielenterveyspuoli toki erikseen, jossa tuosta kokemuspohjaisestakin saatetaan käynnillä puhua.
 
"muillakin uskontoihin nojaavilla" tarkoittanet vihreitä, SDPtä ja vasemmistoliittoa?
Mistä sinä moisen hulluuden sait päähäsi? En tarkoittanut, ei kannata arvailla jos menee noin pahasti metsään. Tarkoitin yleisesti yksittäisiä ehdokkaita. Sipilä ja Soini olivat uskovaisia mutta he eivät ajaneet asiaansa uskonnollaan. Ei tule edes mieleen muita kuin KD:n edustajia jotka olisivat vähääkään menestyneet. Heillä uskovaisuus toimii. Eli itseasiassa mitsumiehen väite oli vielä enemmän metsässä.

Joissa on paljon esillä esim sellainen uskonto, että sukupuoli ei liity biologiaan, sekä muutenkin hyvin selkeät kaksoistandardit suhtautumisessa eri uskontoihin (käytännössä tapsapuolisuusharhan kautta).
Sinulla näemmä täysin omat määritelmät sanoille. Onko perussuomalaisuuskin uskonto? Ei ole ainakaan valtaosalle.

Ei vihdeiden ja vasemmmistoliiton touhulla oli mitään tekemistä liberaaliuden kanssa. Se on arvoprogressiivisuutta, ei liberalismia.

Todellista liberalismia Suomessa edustaa lähinnä kokoomuksen oikeistosiipi (elina valtonen, binga tupamäki, tere sammallahti jne) sekä liberaalipuolue.
Arvoliberalismi kysymyksessä. Näitä puolueita on useampi. Talousliberalismi on sitten eri asia. Nuo mainitsemasi ovat talousliberaaleja (jopa Kokoomus jonkun verran) mutta myös arvoliberaaleja. Liberaalipuolue on molempia paljon enemmän kuin Kokoomus. Minne unohdit RKP:n?

Akselissa oli kyseessä kuitenkin gal-tan ja se sopii minulle. Arvoliberalismi ja luonnonsuojelu sopivat minulle, oikea-vasemmisto taas on enemmän yksityiskohdista kiinni. Kokoomuksen yritysten tukeminen on eri asia kuin liberaalien malli. RKP on jo Kokoomusta parempi.
 
No mitä sä haet tuolla vänkäämisellä?
Sä täällä valitat siitä, että sanaa “sukupuoli” ei pitäisi käyttää viittaamaan sukupuoli-identiteettiin. Mutta Suomen lainsäädännössä on vuodesta 1988 asti ollut mahdollista vaihtaa sun sukupuoli, siis kirjaimellisesti laissa sukupuoli, vastaamaan sitä sun sukupuoli-identiteettiä.
Joten pitäisi nyt olla jo aika helvetin selvää, että sana “sukupuoli” tarkoittaa muutakin kuin vain sitä geneettistä, biologista sukupuolta. Koska se on tarkoittanut muutakin ihan siinä Suomen lainsäädännössäkin jo viimeiset 35 vuotta.
Kuten täälläkin on lukuisia kertoja jo todistettu, että jos kanssakeskustelijasi ei ihan täysin ymmärrettävästi ymmärrä, että sanoessasi "sukupuoli" tarkoititkin jotain tieteenvastaista mielipideasiaa, niin onko oikea tapa aloittaa moraalisaarna, vai olisiko vänkäys ollut jotenkin hyvin helposti vältettävissä, esim. kuvaavammalla termillä?
 
Minä en persuista tiedä ja olen väärä henkilö tuohon vastaamaan, mutta jos te haluatte rakentavasti keskustella asioista, niin voisitte edes yrittää käyttää asioista niiden oikeita termejä, eikä väkisin yrittää provosoida kanssakeskustelijoita. On typerää, lapsellista ja virheellistä argumentointia väittää esimerkiksi että perussuomalaiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa. Kuten on myös typerää, lapsellista ja tieteen vastaista väittää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, tai että ihminen voi mutiloimalla kehonsa muuttaa sukupuolensa, saati ilmoittamalla siitä.
Mitä te tällä vänkäämisellänne oikein haette?
Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?
Sinä tässä vänkäät. Persut vastustavat maahanmuuttoa ja sukupuolen voi muuttaa jo ihan lain mukaan. Kyse ei ole moraalisuudesta vaan tosiasioista.

Onko väärin sanoa että persut vastustavat rikollisuutta? Jos on väärin sanoa että he eivät vastusta maahanmuuttoa niin logiikka määrää että on väärin sanoa heidän vastustavan rikollisuutta. Viittaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan rikoksiin.
 
Kuten täälläkin on lukuisia kertoja jo todistettu, että jos kanssakeskustelijasi ei ihan täysin ymmärrettävästi ymmärrä, että sanoessasi "sukupuoli" tarkoititkin jotain tieteenvastaista mielipideasiaa, niin onko oikea tapa aloittaa moraalisaarna, vai olisiko vänkäys ollut jotenkin hyvin helposti vältettävissä?

Sanoisin että vuonna 2023 ei kyllä enää ole mitenkään ymmärrettävää, että joku ei tajua kontektista, että mitä sanalla “sukupuoli” tarkoitetaan missäkin yhteydessä.
Joten jos näyttää siltä, että joku ei ymmärrä tuota kontekstia, niin oletan, että kyseinen henkilö on joko:
A) Täysin tietämätön idiootti joka on asunut jossain korvessa viimeiset 30 vuotta
tai
B) Tahallaan väärinymmärtää sen sanan, aikomuksena rakentaa olkiukkoja tai muuten vaan paskoa keskustelua.
 
Kysyin, että:
"Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?"

Kiitos vastauksesta.

Eiköhän tämä erä ollut nyt tässä.
 
Kysyin, että:
"Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?"

Kiitos vastauksesta.

En ole kyllä ottanut kantaa siihen, että mikä olisi moraalista ja mikä ei. Kyse oli enemmänkin siitä, että mitä oletan, että ihmiset tietävät nykyisestä yhteiskunnasta.

Mutta vastaus tuohon kysymykseen on, että riippuu maalaisjuntista. Tilastollisesti varmaan kyllä, mutta tunnen myös maalaisjuntteja jotka ovat yllättävän edistyineitä moraalisesti.
 
Kuten on myös typerää, lapsellista ja tieteen vastaista väittää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, tai että ihminen voi mutiloimalla kehonsa muuttaa sukupuolensa, saati ilmoittamalla siitä.
Mitä te tällä vänkäämisellänne oikein haette?
Oletteko moraalisesti olevinanne maalaisjunttien yläpuolella kaikessa edistyneisyydessänne?
Sellaiset maalais-alemmuuskompleksit sieltä. Kieli on vallankäyttöä, ei mun vänkääminen tuosta terminologiasta ole yhtään sen huonompaa kuin sun vänkääminen samasta asiasta.

Työpaikallakin on konservatiiveja jotka käyttävät ideologisista syistään sanaa esimies vaikka firma on linjannut että se on esihenkilö. En kuitenkaan ole tuollainen lumihiutale joka sanoisi sitä vänkäykseksi tai paheksuisi sitä, käyttäköön hautaansa saakka sellaista kieltä mikä parhaalta tuntuu. Sulla on ihan sama homma tuon sukupuolen kanssa. Kyllähän sä ymmärrät mitä mä tarkoitan sukupuolen moninaisuudella, et vaan halua hyväksyä sitä, vaan yrität kamppailla vallasta pitämällä kiinni eri määritelmästä. Harmi vaan että menestys näissä kamppailuissa on konservatiiveilla huono.

Jos tässä juteltaisiin 70-luvulla niin varmaan pohdittaisiin eri näkökulmista onko homous syntiä tai sairautta. Tai 1890-luvulla että voiko naisella olla äänivaltaa yhteiskunnassa.
 
Virallinen sukupuoli, koettu sukupuoli, identiteetti, mustatuntuusiltäettä ja biologinen joko-tai (yms) eivät kovinkaan monen mielestä ole yksi ja sama asia. Konservatiivien mielestä olisi hyvä mennä asiassa edelleen biologia edellä (mies, nainen, tai outo jos ei näistä löydy sopivaa) ja liberaalien mielestä kaikki saa itse päättää mitä haluavat olla, viis mistään kromosomeista ja sukusoluista. Siksi monessa paikkaa voi kysyttäessä vastata "muu" joka kattaa kaikki eksoottisemmat mielipiteet. Tämä lienee joku sovinnollinen malli pitää enemmistö mielensä pahoittaneista tyytyväisenä ja kokonaisuus vielä jotenkin hallittavissa.

Asiasta on siis tullut subjektiivinen mielipideasia. Kaikenmaailman sosiologit sanoo että kyse on monipuolisesta sosiaalisesta asiasta mutta ei se sitä vielä faktaksi tee. Vähän sama jos sanoisi että on faktaa että Marin on hyvä/huono poliitikko. Siitäkin voidaan olla varmaan montaa mieltä ja argumentteja löytyy molempiin suuntiin.

En pidä tätä järin terveenä systeeminä mutta toisaalta asiaa ei isommin minulle kuulu... eikä tämä tästä mihinkään asiaa jauhamalla parane. Molemmin puolin on ihmiset niin poteroissaan huutelemassa. ihmettelen vaan tarvetta sotkea vakiintunutta kielenkäyttöä ja yhteiskunnallisia normeja tällä lailla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 062
Viestejä
5 156 722
Jäsenet
82 290
Uusin jäsen
Helios156

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom