Väestönvaihtoteoria on fiktiivinen äärioikeiston populistinen propagandatyökalu, jonka jopa Supo nosti vuosikirjassaan riskiksi. Eli sellaista foliohattuilua se.Mikä tuossa on mitään foliohattuilua? Jos tänne alettaisiin ottamaan se 44k tyyppiä joka vuosi ei menisi kauaakaan, että väestö on vaihtunut.
Itse näen sen kehityksen lähinnä positiivisena, nykyinen vasemmiston valta vähenee sitä mukaan kun Suomeen tuodaan ääriuskonnollisia, äärikonservatiivisia maahanmuuttajia. Se on sinänsä hauskaa kun vasemmisto kannattaa politiikkaa mikä tulee johtamaan vasemmiston loppuun.
Itselleni on loppujen lopuksi se ja sama onko vasemmiston, keskustan ja oikeiston valtatasapaino millainen hyvänsä niin kauan, kun kaikki on sitoutuneet pohjoismaiseen, suomalaiseen hyvinvointivaltioon, sen palveluihin ja rakenteisiin. Koska kuitenkin kaikilla näillä hyvinvointivaltioon sitoutuneillakin vanhoilla isoilla puolueilla on oma näkemyksensä sen rahoittamisesta ja sen toteuttamisen tavoista, pidän jonkinlaista valtatasapainoa kohtuullisen hyvänä asiana.
Valtatasapainon haittapuoli on, että se vaikeuttaa ja hidastaa uudistumista, mutta hyvä puoli on se, että näin tehdessään se samalla estää loikan johonkin tiettyyn yksittäiseen suuntaan, vasemmalle tai oikealle.