- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 397
Esimerkiksi journalistiliiton mukaan vihreillä oli 2011 vaaleissa 22 toimittajaehdokasta, vasemmistoliitolla 16, SDP 10, kun taas esimerkiksi perussuomalaisilla oli 11, kokoomuksella 7 ja keskustalla 4No niin no, varmaan aika vähän sillä tutkielmana on tekemistä aikuisten ihmisten työpaikkojen kanssa.
Tai lukeehan se siellä tutkielmassakin (opinnäytetyö siis ei ole tutkimus, vaan tutkielma, vaikka opiskelija ko. termiä tuossa käyttääkin): ”Tutkimustulos ei anna vastausta siihen, millainen on työelämässä olevien toimittajien arvomaailma.”
Itse asiassa siellä tutkielman toisessa luvussa on koostetta aiemmasta tutkimuksesta, jossa on myös joitakin työelämätuloksia:
”Suomalaiselle joukkotiedotuseliitille osoitetussa kyselytutkimuksessa puolestaan ilmeni, että kokoomus nauttii toimitusten johtotehtävissä olevien toimittajien keskuudessa suurinta kannatusta (Ruostetsaari 2014, 121-122). Vastaajat olivat sanomalehtien ja suurimpie aikakauslehtien päätoimittajia sekä Suomen Tietotoimiston päällikkötoimittajia. Sähköisen viestinnän osalta eliittiin sisältyivät Yleisradion, MTV3:n, Nelonen Median ja suurimpien paikallisradioiden johto ja toimituspäälliköt (Ruostetsaari 2014, 70).”
[Huom. tämä on muuten aiheen ainoa suomalainen yliopistotason työelämätutkimus, joka mainittu opinnäytetyössä, muut ovat mitä kyselyjä ja gallupeja ovatkin.]
”Journalisti-lehti selvitti vuonna 2010, mitä mieltä toimittajat ovat puoluekantojensa selvittämisestä. Noin kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta toimittajasta oli sitä mieltä, että toimittajien poliittisia ja yhteiskunnallisia kantoja ei pitäisi selvittää. Samaan kyselyyn osallistuneista toimittajista kaksi kolmesta ilmoitti, että heillä ei ole vakiintunutta puoluekantaa. (Luukka 2010)”
Lisäksi tässä amk-opparissa on yksi kyselyn sen validiteetin kannalta todella hankala asia: se toteutettiin lähettämällä avoin webropol-linkki kaikille alan oppilaitosten opiskelijoille eikä tunnistetietoja kerätty, ja vastausprosentti jäi todella alhaiseksi. Opparin tekijällä ei ole siis ollut minkäännäköistä keinoa varmistua siitä, etteikö joku yksittäinen henkilö olisi vastannut vaikka sen täydet 93 kertaa mitä vastauksia on saatu (tai vaikka edes 20 kertaa).
Ei se silti tarkoita, että niin olisi käynyt. Mutta se mahdollisuus on ongelmallinen.
Sunnuntaisuomalaisen toimittajille esitettyyn kyselyyn vastanneista vihreitä äänesti edellisessä vaaleissa 31% toimittajista, kokoomusta 22%. Aamulehden toimittajilleen tekemä kyselyyn vastanneista 37% ilmoitti yleensä äänestävänsä vihreitä, kokoomusta 24%.
Ja kuten sanoin, kaikki kyselyt lähes poikkeuksetta kääntyvät vasemmalle kallelleen ja kun ottaa huomioon vihreiden puoluekannatuksen suhteutettuna kyseisiin tuloksiin, niin antavat varmaan osviittaa siitä mihin suuntaan kallellaan toimittajakenttä on.
