- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 3 145
Jos ministeriys on "vain työ" niin siinä on se vaara, että se työ tulee hoidettua huonosti. Tässähän on viime vuosina paljon puhuttu kaikenlaisesta downshiftaamisesta ja quiet quittingista, koska "sehän on vain työ" eikä sen kuulu olla koko elämä ja kannattaa mieluummin rentoutua ja pitää hauskaa vapaa-aikaa. Tuottavaan työhön ja palveluammatteihin tuo minusta toimii hyvin, enkä itsekään todellakaan jaksa stressata työasioista työajan ulkopuolella ja työtkin tulee tehtyä sillä tavalla että kunhan nyt ei tule mitään sanomista niin kaikki on ok. Valtion johtaminen on minusta vähän eri kategoriassa, ja siihen pitäisi suhtautua vakavasti ja sen pitää olla kyseisellä vastuuhenkilöllä tärkein asia elämässä. Onhan siinä toki palkkakin sen mukainen, että sitten kun vastuutehtävä on ohi, niin on millä mällätä ja sitten voi bilettää ja matkustella senkin edestä mitä sen neljän tai kuuden vuoden aikana on menettänyt.
Minusta tuo on vähän uskonnollinen näkemys pääministerin tehtävän pyhyydestä. Mutta on tietysti linjassa sen kanssa miksi pääministerin pitää olla kuin neitsyt maria.
Auktoriteettiuskovaisuuteen sen verran, että mikäli täydellisessä utopiassa elettäisiin, niin johtajat olisivat joko tekoälyjä tai muuten vain kaikkitietäviä asiantuntijoita. Se olisi hyvä tavoite. Kaikki inhimillinen heikkous ja virheet pois. Mutta kun ei olla, niin voidaan kuitenkin vaatia jonkinlaista kokemusta, älyä ja tietoa asioista ennen kuin laitetaan henkilö johtavaan asemaan. Tai vähintäänkin pitäisi vaatia, että johtaja kuuntelee niitä asiantuntijoita joita hänellä on käytettävissään. Minusta sekin passaisi, että ministeriehdokkaat laitettaisiin kunkin vastuualueen kiperiä kysymyksiä sisältävään tenttiin ja sitten jossain valiokunnassa arvioitaisiin vastauksia, ennen kuin voidaan hyväksyä valituksi tehtävään.
"Kaikki inhimillinen heikkous ja virheet pois", tässä kommentissa on vahva kaiku erääseen poliittiseen aatteeseen....
Väitätkö siis että meillä ei valita pätevintä johtajaa vaikka se on rakennettu demokratiaan sisälle että ihmiset tietysti äänestävät parasta johtajaa? Miten korjaisit tilanteen?On hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä nämä meriitit osoittavat osaamista, pätevyyttä ja kykyä toimia valtion johtajana.
Eikö pääministerillä voi olla kokeneempia avustajia auttamassa, miksi se pitää hylätä yksin kehäkehun kanssa neuvottelupöytään?Ja sitten kun laitetaan tämä neuvottelupöytään jonkun vanhan kehäketun kanssa, niin voi vaan kuvitella miten meitä viedään...
Toisaalta jos muutat Sveitsiin niin olet silti matu joka tulee varastamaan paikallisten duunit ja naiset. Näin valkoisena hyvin tienaavana ulkomailla asunava heterona törmään paikallisten asenteisiin että minun pitäisi painua takaisin mistä tulin koska en ole syntynyt maassa jossa asun. Se että tuotan hitosti verotuloja ja varallisuutta on täysin sivuseikka, koska kun olen suomesta niin paikallisen näkemyksen mukaan olen vain jostain venäjältä tullut kullankaivaja joka vie paikallisten työt.Itse olen ymmärtänyt että Sveitsissä asiat ovat aika hyvin.
Jos joku kuvittelee että valkoisuus ja suomalaisuus on joku suojaväri ulkomailla asuessa on aika pahasti väärässä.