• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eli et tiedä miten ne ovat pettäneet mutta olet aivan varma että näin on tapahtunut? Asia kunnossa! Tässähän tapahtuu nimenomaan päinvastoin, Kokoomuksen ja Kepun äänestäjät saavat mitä tilasivat. Persujen kanssa ei neuvotella. Persut olivat jo valmiiksi selvästi heikoin hallituspuolue.

Hallis olisi voinut määrätä koko puolueen toimimaan juuri kuten Timon alaisuudessa? Nyt tulee aika raffia settiä. Vai tarkoitatko että Persuissa on aivan sama kuka siellä johdossa on? Huolestuttavaa Persujen kannalta oli asia kummin päin tahansa! Mieti asiaa tarkemmin ja huomaa että Kokoomus ja Kepu ovat nimenomaan ne jotka saivat linjansa läpi. Timo se takkia käänteli.
Asiahan on ihan ilmiselvä. Halla-aho suostui noudattamaan vanhaa hallitusohjelmaa ja pitämään ministeripestit samana. Jompikumpi näistä ei käynyt Keskustalle ja Kokoomukselle. Oletettavasti Sipilän kommenttien perusteella kyseessä ei ministeripestit, joten tästä voi ihan suoraan päätellä Keskustan ja Kokoomuksen irtisanoutuvan nykyisestä hallitusohjelmasta. Todella selkärangatonta.

Mihin ihmeeseen tuota jälkimmäinen kappale liittyy? Se että olet jo ketjun täydeltä valehdellut omasta päästäsi keksittyjä juttuja ei nyt varsinaisesti ei omasta mielestäni oikeuta täysin irrallisiin lauseisiin.

Pariin jälkimmäiseen lauseeseen olenkin jo kyllä vastannut, että selkeästi Keskustalla ja Kokoomuksella ei riitä selkärankaa noudattamaan hallitusohjelmaa kokonaista kautta, joten ilmeisesti ne näin saivat huiputettua äänestäjiään. Timosta nyt on turha puhua enää tässä vaiheessa, kun hallituspuolujohtajista vain Keskustan Sipilä ja Kokoomuksen Orpo ovat niitä, jotka ovat sanansa syöneet ja takkinsa kääntäneet hallitusohjelman osalta.
 
Tämähän menee aikalailla käsikirjoituksen mukaan. Kepulit ja kokkarit voivat pelastaa naamavärkkinsä omien kannattajiensa suuntaan hölisemällä "arvoista" sun muusta sellaisesta ja Halla-aho saa marttyyrin viitan. Media saa taas ainekset pelottelukampanjaan jotta kansalaiset eivät vain äänestäisi jatkossa "väärin".

Kaiken tämän metelin alle jää todennäköisesti se, että syy persujen pois potkimiseen ei todennäköisesti ole sen enempää Halla-aho kuin "arvotkaan" (suomalaisessa politiikassa arvojakin? haha! :D). Syy on se, että Brexitin jälkeen, Macronin ja Merkelin vaalivoittojen jälkeen EU-tsaareilla on kova kiire saada liittovaltiokehitystä eteenpäin jotta uudet eroamiset mitkä epäsuositun ja myös epäviisaan internationalismipolitiikan takia voivat olla enemmän kuin todennäköisiä saadaan estettyä. EU-kriittinen puolue Suomen hallituksessa olisi kovin ikävä vaihtoehto ja sen takia todennäköisesti oli päätetty että PS potkitaan hallituksesta oli puoluejohtajan nimi mikä tahansa. Palkintovirat kun yleensä painavat näille tyypeille paljon enemmän kuin Suomen kansalaisten tulevaisuus, turvallisuus ja hyvinvointi.

Jatkossa kysymysmerkiksi jää lähinnä se, onnistuuko Halla-aho kääntämään tilanteen siten että Perussuomalaisten kannatus lähtee nousuun. Se olisi täydellinen vastaus tilanteeseen nyt kepulit ja kokkarit osoittautuivat myös hallituskumppaneina jotakuinkin täydellisen epäluotettaviksi.
Ei halla-aho edes ollut ajatellut mitään eu eroa koska suurin osa suomalaisista ei sitä kannata.En usko että sipilä halajaa mitään palkintovirkaa mutta orpo voi sellaista haluta.
 
Kyllähän Halla-aho oli kuvaillut EU-jäsenyyden haitalliseksi Suomelle ja sanoi kannattavansa eroa, mutta ei kansanäänestystä asiasta juuri tällä hetkellä koska tiesi ettei sillä ole mahdollisuutta menestyä. Syvemmän ja nopeamman integraation edistäminen hallituksessa missä Soinin kaltaisen "takuumiehen" sijaan onkin joku joka oikeasti vaatii että myös PS:n vaatimuksia täytyy kuunnella ei välttämättä menisi sitä tahtua kuin M&M-linja ja Bryssel haluaa.
 
Olen itse kyllä helkkarin tyytyväinen tähän lopputulokseen ja toivon että Persujen linja nyt myös oikeasti muuttuu maahanmuuttokriittisempään suuntaan.

Totta kai muuttuu. Aina niin pitkäksi ajaksi, että pitäisi ottaa taas vastuuta hallituksessa. Ja sitten kun näin tapahtuu, on PS taas petturi ja sieltä nousee uusi messias, joka sitten joskus taas tulee ja pelastaa pienen oppositiovisiitin jälkeen.
 
Kyllähän Halla-aho oli kuvaillut EU-jäsenyyden haitalliseksi Suomelle ja sanoi kannattavansa eroa, mutta ei kansanäänestystä asiasta juuri tällä hetkellä koska tiesi ettei sillä ole mahdollisuutta menestyä. Syvemmän ja nopeamman integraation edistäminen hallituksessa missä Soinin kaltaisen "takuumiehen" sijaan onkin joku joka oikeasti vaatii että myös PS:n vaatimuksia täytyy kuunnella ei välttämättä menisi sitä tahtua kuin M&M-linja ja Bryssel haluaa.
Kyllä tosta noiden ihme säätämisestä jotain todennäköisesti seuraa seuraavissa vaaleissa.Itse en pidä tilanteesta jossa toisten puolueiden puheenjohtajat haluaa päättää ketä jonkun puolueen puheenjohtaja on.Nostanee myös eu vastaisuutta eli sitä jäsenyyttä aletaan katsoa ihan eri silmin tämän episodin jälkeen.Sama juttu presidentin kohdalla jonka mielestä asia on ihan ok.
 
Asiahan on ihan ilmiselvä. Halla-aho suostui noudattamaan vanhaa hallitusohjelmaa ja pitämään ministeripestit samana. Jompikumpi näistä ei käynyt Keskustalle ja Kokoomukselle. Oletettavasti Sipilän kommenttien perusteella kyseessä ei ministeripestit, joten tästä voi ihan suoraan päätellä Keskustan ja Kokoomuksen irtisanoutuvan nykyisestä hallitusohjelmasta. Todella selkärangatonta.

Mihin ihmeeseen tuota jälkimmäinen kappale liittyy? Se että olet jo ketjun täydeltä valehdellut omasta päästäsi keksittyjä juttuja ei nyt varsinaisesti ei omasta mielestäni oikeuta täysin irrallisiin lauseisiin.

Pariin jälkimmäiseen lauseeseen olenkin jo kyllä vastannut, että selkeästi Keskustalla ja Kokoomuksella ei riitä selkärankaa noudattamaan hallitusohjelmaa kokonaista kautta, joten ilmeisesti ne näin saivat huiputettua äänestäjiään. Timosta nyt on turha puhua enää tässä vaiheessa, kun hallituspuolujohtajista vain Keskustan Sipilä ja Kokoomuksen Orpo ovat niitä, jotka ovat sanansa syöneet ja takkinsa kääntäneet hallitusohjelman osalta.
Ei tästä tule mitään. Ainoa selvä asia tässä hässäkässä on että Hallis sai potkut koska Uusien Persujen arvot eivät vastaa hallituksen arvoja. Kaikki muu on retoriikkaa ja sanahelinää.
 
Melkopuoleinen päättelyketju. Mutta jotenkinhan nämä asiat on yritettävä itselleen parhain päin uskotella.
Kerro ihmeessä mikä muu Keskustan ja Kokoomuksen takinkäännön takana olisi? Halla-aho oli neuvotteluissa valmis noudattamaan hallitusohjelmaa ja säilyttämään vanhat ministeripestit. Jompikumpi näistä ei käynyt Keskustalle ja Kokoomukselle. Oletettavasti Sipilän kommenttien perusteella kyseessä ei ministeripestit, joten tästä voi ihan suoraan päätellä Keskustan ja Kokoomuksen irtisanoutuvan nykyisestä hallitusohjelmasta. Ihan vain selkärangatonta hallituskumppaneilta.

Ei tästä tule mitään. Ainoa selvä asia tässä hässäkässä on että Hallis sai potkut koska Uusien Persujen arvot eivät vastaa hallituksen arvoja. Kaikki muu on retoriikkaa ja sanahelinää.
Sinun kiljupäisten huutelujen osalta ehkä, mutta ne on onneksi jo vääriksi osoitettu kun et puheillesi mitään totuuspohjaa pysty luomaan. Halla-aho oli valmis hallitusohjelman noudattamiseen, hallituskumppaneille tämä ei käynyt, koska selkärankaa ei riitä hallitusohjelman noudattamiseen koko kaudeksi, vaan Keskusta ja Kokoomus halusivat säilyttää option takinkääntöön ja äänestäjien päälle pissimiseen.

Kannattaisi ehkä vähentää tuota trollailua ettei koko ajan tarvitsisi istua jäähyllä?
 
Totta kai muuttuu. Aina niin pitkäksi ajaksi, että pitäisi ottaa taas vastuuta hallituksessa. Ja sitten kun näin tapahtuu, on PS taas petturi ja sieltä nousee uusi messias, joka sitten joskus taas tulee ja pelastaa pienen oppositiovisiitin jälkeen.

Halla-aho vain teeskentelee olevansa natsi ja maahanmuutokriitinen ja haluavansa sulkea muslimimaahanmuuton. Oikeasti liberaali kaveri ja ei välitä vaikka rajan yli lampsisi neekeriä. :vihellys:
 
Oletettavasti Sipilän kommenttien perusteella kyseessä ei ministeripestit, joten tästä voi ihan suoraan päätellä Keskustan ja Kokoomuksen irtisanoutuvan nykyisestä hallitusohjelmasta. Todella selkärangatonta.

Ei, näin ei voi päätellä. Keskusta ja kokoomus yksinkertaisesti irtisanoutuvat hallitusyhteistyöstä Halla-ahon johtamien persujen kanssa. Merkittävästi eri asioita.

Kovasti on ilmassa sitä vielä tänään aamupäivästäkin huudeltua PEP-PU-KI-PU-A ja U-LI-NAA. Kipuilijat ja ulisijat ovat vaan vaihtuneet. Demokratian pelisääntöjen mukaan tässä mennään, ihan niin kuin persujen pj-vaalissakin.
 
Ei tästä tule mitään. Ainoa selvä asia tässä hässäkässä on että Hallis sai potkut koska Uusien Persujen arvot eivät vastaa hallituksen arvoja. Kaikki muu on retoriikkaa ja sanahelinää.

Hyvin pelannut myös Sipilä, kun arvopohja-vale nielaistaan sellaisenaan. Vaan hyvin tiedetään että tällä ei ollut mitään tekemistä arvopohjalla tai sen löytymättömyydellä, vaan peli pelattiin pussiin jo lauantaina ja Sipilä sovitteli itselleen ennakkoon koko alkuviikon vapaaksi hallitusneuvotteluihin. Puolue tuomittiin jo ennen neuvottelua puolilla perusteilla, joko siksi että vihreiden pelkoisilla pelleillä ei "imago" kestä "kansankiihottajia" hallituksessa tai sitten ohjeistus tuli Sipilälle Bernerin mukana suoraan Bilderberg-tapaamisesta.
 
Ei, näin ei voi päätellä. Keskusta ja kokoomus yksinkertaisesti irtisanoutuvat hallitusyhteistyöstä Halla-ahon johtamien persujen kanssa.

Kovasti on ilmassa sitä vielä tänään aamupäivästäkin kovasti huudeltua PEP-PU-KI-PU-A ja U-LI-NAA. Kipuilijat ja ulisijat ovat vaan vaihtuneet. Demokratian pelisääntöjen mukaan tässä mennään, ihan niin kuin persujen pj-vaalissakin.
Demokratialle (sivistysvaltiossa) tämä nimen omaan onkin synkkä päivä, mutta kyllä tästä taas äänestäjät huomaavat kuka pettää ja koska. Todella surullista että jos melko isojen puolueiden johtoon on päässyt noin ennakkoluuloista väkeä, joka on valmis heittämään roskiin hallitusyhteistyön ja siihen käytetyt resurssit vain koska: "me ei haluta leikkii sun kaa!".
 
Hyvin pelannut myös Sipilä, kun arvopohja-vale nielaistaan sellaisenaan. Vaan hyvin tiedetään että tällä ei ollut mitään tekemistä arvopohjalla tai sen löytymättömyydellä, vaan peli pelattiin pussiin jo lauantaina ja Sipilä sovitteli itselleen ennakkoon koko alkuviikon vapaaksi hallitusneuvotteluihin. Puolue tuomittiin jo ennen neuvottelua puolilla perusteilla, joko siksi että vihreiden pelkoisilla pelleillä ei "imago" kestä "kansankiihottajia" hallituksessa tai sitten ohjeistus tuli Sipilälle Bernerin mukana suoraan Bilderberg-tapaamisesta.
Ei tossa ole mitään valetta. Kokoomuksen ja Kepun kenttä riemuitsee tästä päätöksestä. Ei noiden äänestäjät yksinkertaisesti halua Halliksen kanssa samaan hallitukseen. Halliksen Persut tullaan todennäköisesti eristämään kuten Ruotsidemokraateille on tehty.

Mitään takinkääntöähän ei ole nähty, mutta persujen ulostamisen taustalla lienee ihan puhdas strateginen ajattelu. Kannattaako kannatuksen ja omien poliittisten tavoitteiden kannalta tehdä yhteistyötä Halla-ahon kanssa, joka (toisin kuin Soini) on periaatteellinen, avoin ja rehellinen EU:n ja humanitaarisen maahanmuuton vastustaja. Olettaakseni porvaripuolueiden sisäisissä keskusteluissa on viikonloppuna tullut varsin nopeasti selväksi, ettei kannata.

Huomenna kuulemme sitten vielä Halla-ahon version. Nythän hänen katsotaan facebookpuheidensa mukaan kiristäneen maahanmuuttokysymyksillä, mutta Orpo ja Sipilä eivät tällaista myöntäneet.

Fanipojat toistelevat meemiä hallitusohjelman kirjauksista, mutta eivät pysty yksilöimään mistä on kyse, kun mestari kertoo sen vasta huomenna tuumaustunnilla.
No tämä. Vaikea nähdä mille puolueelle olisi hyötyä Halliksen Persujen kanssa kaveraamisesta.
 
Mitään takinkääntöähän ei ole nähty, mutta persujen ulostamisen taustalla lienee ihan puhdas strateginen ajattelu. Kannattaako kannatuksen ja omien poliittisten tavoitteiden kannalta tehdä yhteistyötä Halla-ahon kanssa, joka (toisin kuin Soini) on periaatteellinen, avoin ja rehellinen EU:n ja humanitaarisen maahanmuuton vastustaja. Olettaakseni porvaripuolueiden sisäisissä keskusteluissa on viikonloppuna tullut varsin nopeasti selväksi, ettei kannata.

Huomenna kuulemme sitten vielä Halla-ahon version. Nythän hänen katsotaan facebookpuheidensa mukaan kiristäneen maahanmuuttokysymyksillä, mutta Orpo ja Sipilä eivät tällaista myöntäneet.

Fanipojat toistelevat hallitusohjelman kirjauksista mutta eivät pysty yksilöimään mistä on kyse, kun mestari kertoo sen vasta huomenna tuumaustunnilla.
Kyllähän hallitusohjelmasta irtisanoutuminen on selkeää takinkääntöä. Se että keskusta- ja kokoomuspäättäjillä on varmaankin omat intressit mielessä kansan edun sijasta, ei sitä asiaa muuta miksikään.

Ei tossa ole mitään valetta. Kokoomuksen ja Kepun kenttä riemuitsee tästä päätöksestä.
Tämä vain osoittaa kuinka lyhytnäköistä, ennakkoluuloista ja helposti vietävissä tämä kannattajakenttä on.
 
Ei ole. Sua vaan harmittaa koska meidän kuluttajansuoja toteutuu sataprosenttisesti. Persujen erottaminen oli juuri sitä mitä kannattajat halusivat ja johto sen heille toimitti. Toi läppä matupykälän pilkun tarkasta noudattamisesta ei kiinnosta muita kuin Persujen faneja jotka nielaisivat Halliksen syötin koukkuineen.
 
Viisas isäni aikoinaan totesi että jos haluaa saada riidan aikaiseksi tuntemattomassa porukassa keskustellessa, niin ottaa aiheeksi kotimaisen politiikan.
On jännä miten tuo Halla-aho:n puoluejohto muutti hetkessä koko puolueen karmeaksi natsipuolueeksi. Aivan hirveää.
Itseä harmittaa eniten se että jotain hyvää oli tapahtumassa alkoholilaissa, mutta ilmeisesti ei nyt tapahdukkaan, vaan joutuu edelleenkin panemaan vahvat oluet itse.
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaan, että perussuomalaisilla on ruotsidemokraattien kohtalo keskisuurena-suurena puolueena. EVA:n tutkimuksen mukaan jopa 25% suomalaisista voisi äänestää "äärikansallista" populistipuoluetta. Lisääntyneet terrori-iskut lyövät varmasti lisää bensaa liekkeihin.
 
Kyllähän hallitusohjelmasta irtisanoutuminen on selkeää takinkääntöä. Se että keskusta- ja kokoomuspäättäjillä on varmaankin omat intressit mielessä kansan edun sijasta, ei sitä asiaa muuta miksikään.

A) Annettujen tietojen perusteella kukaan ei ole toistaiseksi irtisanoutunut hallitusohjelmasta.

B) Yritätkö sanoa, että demokratian pelisääntöjen tai jonkun herrasmiesetiketin mukaan kepu ja kokoomus eivät edes saisi irtisanoutua hallitusohjelmasta? Itse ovat sen luoneet ja saavat tehdä sillä tasan tarkkaan mitä haluavat, esim. uusia sen kokonaan. Lopputuloksesta ovat vastuussa äänestäjilleen, ei millekään pyhälle hallitusohjelmalle tai persujen kannattajille, voi hyvä luoja.
 
Kokoomus ja Kepu kannattavat mutta eivät sano sitä selvästi? Nyt mennään taas aivan salaliittoteorioiden puolelle.

Eikö Orpo ja Sipilä juuri samasta suusta sanoneet että kannattavat kaikenlaista intergraatiota ja yhteistyötä? Koko ajan askelia otetaan liittovaltioon mutta sitä ei uskalleta sanoa suoraan. Mitään salaliittoteoriaa ole.

Miksiköhän se muuten on ongelma että Halla-aho johtaisi perussuomalaisia Brysselistä? Sieltähän kokoomuskin taitaa toimintaohjeensa nykyään saada.
 
Kyllähän hallitusohjelmasta irtisanoutuminen on selkeää takinkääntöä. Se että keskusta- ja kokoomuspäättäjillä on varmaankin omat intressit mielessä kansan edun sijasta, ei sitä asiaa muuta miksikään.

Tämä vain osoittaa kuinka lyhytnäköistä, ennakkoluuloista ja helposti vietävissä tämä kannattajakenttä on.
Mitä muuta se on kuin takinkääntöä, että Sipilä ensin julistaa televisiossa, että Hallitusohjelmasta pidetään kiinni puheenjohtajasta huolimatta. Ja nyt ilmoittaakin, että Hallitusohjelma hiiteen koska arvopohja, sekä toinen puolue tilalle neuvottelemaan uudesta. Miten älyllisesti epärehellinen täytyy olla, että tälläistä täyttä takinkääntöä ei suostu näkemään?
 
Höh, tuli yllätyksenä että hallitus kaatui. Nyt varmaan kyhätään joku purkkaviritelmä joka on sitten kai parempi kuin Halla-ahon puolue?
 
Eikö Orpo ja Sipilä juuri samasta suusta sanoneet että kannattavat kaikenlaista intergraatiota ja yhteistyötä? Koko ajan askelia otetaan liittovaltioon mutta sitä ei uskalleta sanoa suoraan. Mitään salaliittoteoriaa ole.

Miksiköhän se muuten on ongelma että Halla-aho johtaisi perussuomalaisia Brysselistä? Sieltähän kokoomuskin taitaa toimintaohjeensa nykyään saada.
Eli salaliittoteoria. EU:n tarkoitus on tehdä yhteistyötä.
 
Ei tossa ole mitään valetta. Kokoomuksen ja Kepun kenttä riemuitsee tästä päätöksestä. Ei noiden äänestäjät yksinkertaisesti halua Halliksen kanssa samaan hallitukseen. Halliksen Persut tullaan todennäköisesti eristämään kuten Ruotsidemokraateille on tehty.

Ja tämä lienee juuri sitä mitä Halla-aho haluaa, taktiikan toimivuus nähdään sitten 2018 Ruotsissa ja 2019 Suomessa.
 
Mitä muuta se on kuin takinkääntöä, että Sipilä ensin julistaa televisiossa, että Hallitusohjelmasta pidetään kiinni puheenjohtajasta huolimatta. Ja nyt ilmoittaakin, että Hallitusohjelma hiiteen koska arvopohja, sekä toinen puolue tilalle neuvottelemaan uudesta. Miten älyllisesti epärehellinen täytyy olla, että tälläistä täyttä takinkääntöä ei suostu näkemään?
Sipilästä on tullut patologinen valehtelija eikä sen puheita kannata edes kuunnella kun ei se tee kuitenkaan mitä puhuu. :)
 
Ei se siinä olekkaan, vaan siinä että jotku vinkuvat, että takkia asiassa ei ole käännetty, vaikka lapsikin näkee että on.
 
Ei ole. Sua vaan harmittaa koska meidän kuluttajansuoja toteutuu sataprosenttisesti. Persujen erottaminen oli juuri sitä mitä kannattajat halusivat ja johto sen heille toimitti. Toi läppä matupykälän pilkun tarkasta noudattamisesta ei kiinnosta muita kuin Persujen faneja jotka nielaisivat Halliksen syötin koukkuineen.
Juuri tätä mä yritinkin sanoa ja selittelin sulle aiemmissa kommenteissa pitkät pätkät. Riittävän naiivit tarjoavat ääniä pitkään ja hartaasti sen kummemmin asioita miettimättä: "ei ginosta, gai ne jotn teG..." Mikä nykyisen hallituksen työskentelyssä nyt on ollut niin huonoa PS:n johdosta, että heidät piti ihan kentän toiveesta savustaa ulos?

A) Annettujen tietojen perusteella kukaan ei ole toistaiseksi irtisanoutunut hallitusohjelmasta.

B) Yritätkö sanoa, että demokratian pelisääntöjen tai jonkun herrasmiesetiketin mukaan kepu ja kokoomus eivät edes saisi irtisanoutua hallitusohjelmasta? Itse ovat sen luoneet ja saavat tehdä sillä tasan tarkkaan mitä haluavat, esim. uusia sen kokonaan. Lopputuloksesta ovat vastuussa äänestäjilleen, ei millekään pyhälle hallitusohjelmalle tai persujen kannattajille, voi hyvä luoja.
Miksi tuollainen ohjelma pitää edes laatia, jos ensimmäisessä käänteessä ollaan valmiita pyyhkimään sillä persettä? Ihan tuttua takinkääntökulttuuria kyllä, mutta jättäisivät tuollaiset laatimatta, jossei niillä mitään virkaa ole ja asiat päätetään aina kuitenkin sen perusteella mikä on oman edun mukaista eikä äänestäjillä kuitenkaan ole mitään odotuksia. Näin säästettäisiin resursseja muualle ja tämäkin kähmintäkohu olisi jäänyt syntymättä :)
 
Tässä lueskelin neljä sivua @Kaiser Soze :n @ATE :n ja kumppaneiden kinastelua siitä, onko Halla-aho ollut kiristämässä hallitusohjelmassa mainittua maahanmuuttopolitiikkaa.

Väännetään rautalangasta:

Hallitusohjelmassa lukee asia X

Soini, Orpo/Stubb ja Sipilä ovat tulkinneet asiaa X tavalla Y.

Halla-aho halusi että asiaa X tulkitaan tavalla Z.

Sinänsä Halla-aho ei halunnut että hallitusohjelmaa muutetaan. Sipilä ja Orpo pystyvät kuitenkin omasta näkökulmastaan katsomaan että Soinin kanssa toimitun tavan mukaiseen toimintapaan olisi tullut kiristys, eli heille käytännössä hallitusohjelman tulkintaa olisi muutettu. Asian kannalta on yhdentekevää se, noudattiko hallitus Soinin aikana oikeasti hallitusohjelmaa, koska silloinen hallitusohjelman tulkinta oli kaikkien hallituspuolueiden yleisesti hyväksymä käytäntö ja tulkinta.

Tästä voidaan johtaa kaksi väitettä:
1. Jussi Halla-aho ei halunnut muuttaa hallitusohjelmaa (totta)
2. Sipilä ja Orpo kokivat (tai halusivat kokea) että Halla-ahon johdolla hallitusohjelman tulkintaa muutetaan (totta)

Voidaanko nyt lopettaa asiasta vääntäminen ja keskustella itse asiasta? :vihellys:
 
Edelleen on ihan selkeitä esimerkkejä kuinka hallituskumppanit tulkitsivat aivan selkeää hallitusohjelmakirjausta päin vittua kuten Orpon äänestys Euroopan taakanjakomekanismista.
 
Edelleen on ihan selkeitä esimerkkejä kuinka Hallituskumppanit tulkitsivat aivan selkeää hallitusohjelmakirjausta päin vittua kuten Orpon äänestys Euroopan taakanjakomekanismista.
Tätä meinasin itsekkin sanoa, hallitusohjelman täysi rikkominen ei ole mitään hallitusohjelman tulkintaa, siitä huolimatta että Soini ei siihen puutu.
 
Edelleen on ihan selkeitä esimerkkejä kuinka hallituskumppanit tulkitsivat aivan selkeää hallitusohjelmakirjausta päin vittua kuten Orpon äänestys Euroopan taakanjakomekanismista.
Jos kaksi kolmesta tulkitsee hallitusohjelmaa tavalla X ja kolmas tulkitsee sen tavalla Y (ja sitten kuitenkin alistuu tuohon tapaan X).
Tällöin tapa X on kiistatta vallalla oleva tulkinta.
 
Tässä lueskelin neljä sivua @Kaiser Soze :n @ATE :n ja kumppaneiden kinastelua siitä, onko Halla-aho ollut kiristämässä hallitusohjelmassa mainittua maahanmuuttopolitiikkaa.

Väännetään rautalangasta:

Hallitusohjelmassa lukee asia X

Soini, Orpo/Stubb ja Sipilä ovat tulkinneet asiaa X tavalla Y.

Halla-aho halusi että asiaa X tulkitaan tavalla Z.

Sinänsä Halla-aho ei halunnut että hallitusohjelmaa muutetaan. Sipilä ja Orpo pystyvät kuitenkin omasta näkökulmastaan katsomaan että Soinin kanssa toimitun tavan mukaiseen toimintapaan olisi tullut kiristys, eli heille käytännössä hallitusohjelman tulkintaa olisi muutettu. Asian kannalta on yhdentekevää se, noudattiko hallitus Soinin aikana oikeasti hallitusohjelmaa, koska silloinen hallitusohjelman tulkinta oli kaikkien hallituspuolueiden yleisesti hyväksymä käytäntö ja tulkinta.

Tästä voidaan johtaa kaksi väitettä:
1. Jussi Halla-aho ei halunnut muuttaa hallitusohjelmaa (totta)
2. Sipilä ja Orpo kokivat (tai halusivat kokea) että Halla-ahon johdolla hallitusohjelman tulkintaa muutetaan (totta)

Voidaanko nyt lopettaa asiasta vääntäminen ja keskustella itse asiasta? :vihellys:

Tämän lisäksi Halla-aho halusi vielä että turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman kirjauksia noudatetaan. Joku noheva voisi tehdä Trumpin vaalilupausseurannan hengessä listauksen toimenpiteistä joita on toteutettu/noudatettu ja millä tasolla, niin voitaisiin tämäkin materiaali lisätä jomman kumman puolen arsenaaliin.
 
Veikkaan, että perussuomalaisilla on ruotsidemokraattien kohtalo keskisuurena-suurena puolueena. EVA:n tutkimuksen mukaan jopa 25% suomalaisista voisi äänestää "äärikansallista" populistipuoluetta. Lisääntyneet terrori-iskut lyövät varmasti lisää bensaa liekkeihin.

Oikaisu:
Ruotsidemokraatit saattaa kyllä olla jopa Ruotsin suurin puolue nykyään...eikä tämä ole vain minun tai jonkun hörhön spekulaatiota vaan: Blir SD största parti 2018? (SvD on ns. perinteinen valtavalemedia, Hyysäriin ja Aamulehteen verrattavissa eli ei varmasti anna helpolla krediittiä SD:lle)

Varmuutta ei ole kun vaaleja ei ole vähään aikaan pidetty, mutta kohta on.

Eikös modulaattorit vois jo vähitellen puhaltaa poikki tuota tolkutonta Kaizer et Co vänkäämistä tyhjänpäiväisyyksistä?

Hallitustaival loppui tähän, se nyt on ainakin fakta varmaan kaikkien mielestä? Syistä ja tekosyistä vänkääminen lienee täysin ilmanaikaista hommaa, koska sillä mitään merkitystä tule olemaan kenellekkään puolen vuoden päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos kaksi kolmesta tulkitsee hallitusohjelmaa tavalla X ja kolmas tulkitsee sen tavalla Y (ja sitten kuitenkin alistuu tuohon tapaan X).
Tällöin tapa X on kiistatta vallalla oleva tulkinta.

Vaikka kuinka olisi vallalla oleva tulkinta on se silti hallitusohjelman ja hallituskumppaneiden pettämistä jos se on yksiselitteisesti eri tavalla kun on kirjattu.
 
Niin minä sanon mitä näen, eli että tuo on kasa paskaa. Sitten sinä ja Kaiser sanotte että se on kakku, joilloin suurin osa suomalaisista syö sen kakkuna. Pelottavinta tässä vertaukessa on se, että tuo logiikka itseasiassa pätee. Niin tyhmiä ovat keskiverto äänestäjät. :eek:
 
Vaikka kuinka olisi vallalla oleva tulkinta on se silti hallitusohjelman ja hallituskumppaneiden pettämistä jos se on yksiselitteisesti eri tavalla kun on kirjattu.
Hallituskumppanin pettämistä? Persut olisivat koska tahansa voineet nostaa kädet pystyyn halutessaan. Politiikka ei ole mitään reilua peliä, vaan omien äänestäjien etujen ajamista. Kokoomus ja kepu vaan tekivät tämän paremmin kuin persut.
 
Niin minä sanon mitä näen, eli että tuo on kasa paskaa. Sitten sinä ja Kaiser sanotte että se on kakku, joilloin suurin osa suomalaisista syö sen kakkuna. Pelottavinta tässä vertaukessa on se, että tuo logiikka itseasiassa pätee, niin tyhmiä ovat keskiverto äänestäjät. :eek:
En ole koskaan ottanut kantaa hallitusohjelman laadusta puoleen enkä toiseen. Kokoomus ja kepu nyt vaan koijasivat persuja. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tapaus Suomen historiassa.
 
Eikun idea ei ollut se, vaan tuon naurettavan argumentin pilkkaaminen. Se että kaksi idioottia tulkitsee hallitusohjelmaa näin, sekä yksi on EU:ssa tyhjää toimittamassa, ei tee sen vastaisesta toiminnasta sen mukaista. Vähän kuin paskasta ei tule kakkua, vaikka kaksi hölmöläistä sitä kakuksi luulisikin.
 
Tämä toimii joo paskan ja kakun tapauksessa. Hallituksen linja on kuitenkin parempi katsoa teoista, kuin paperista.
 
Edelleen on ihan selkeitä esimerkkejä kuinka hallituskumppanit tulkitsivat aivan selkeää hallitusohjelmakirjausta päin vittua kuten Orpon äänestys Euroopan taakanjakomekanismista.

Tätä meinasin itsekkin sanoa, hallitusohjelman täysi rikkominen ei ole mitään hallitusohjelman tulkintaa, siitä huolimatta että Soini ei siihen puutu.

Totta tämäkin, mutta Sipilä ja Orpo voivat silti tulkita sen esittämälläni tavalla.

Olemme varmasti yhtä mieltä siinä, että Persujen meno hallitukseen Soinin tavalla oli virhe. Jos viime kesän 30.000 pakolaista olisivat jääneet Haaparantaan, olisi tilanne nyt se, että Persut olisivat edelleen "soinilaisia" nuivalla mausteella. Kun nuivia olisi kuunneltu, olisi persujen gallup-kannatus pysynyt parempana ja hallitus toimintakykyisenä. Persut myös olisivat pysyneet salonkikelpoisena puolueena kun johdossa olisivat olleet soinilaiset ja nuivat olisi voitu ulkopuolisille kuitata sisäisenä oppositiona - tosiasiassa nuivien painoarvolle olisi tullut antaa enemmän tilaa. Kun nuivia ei kuunneltu he valtasivat koko puolueen. Tosiasiassahan nuiville kaikki muu on yhdentekevää ja melkeinpä mistä tahansa voidaan tehdä kompromisseja jos vain haittamaahanmuutto saadaan aisoihin. Jos Sipilä ja Orpo/Stubb olisivat edes tässä asiassa antaneet persuille periksi, olisi tilanne ollut hyvin erilainen ja olisivat hyvin vapaasti tehdä hallitusohjelman muuten oikeistokepulaiseksi.

Joka tapauksessa persuilla oli jo ennen Halla-ahon valintaa pj:ksi pakka pahasti sekaisin, kun olivat hallituksessa täysin kepun ja kokkareiden vietävissä. Itselle ei kyllä äkkiseltään tule tästä hallituksesta juuri mitään positiivista mieleen.

Nyt Soinin takinkäännön takia
- persujen gallup-kannatus on vajaa 9 %
- Soinista tuli poliittinen ruumis
- persut nuivaantuivat ja päätyvät oppositioon
- persut eivät enää ole hallituskelpoinen puolue, elleivät onnistu saamaan jotain reilua 20 % kannatusta, mihin en usko

Seuraavissa vaaleissa pahimmassa tapauksessa meillä on taas täysin kykenemätön six-pack-hallitus, jota yhdistää vain persuvastaisuus ja joka ei saa mitään aikaiseksi.

Jälkiviisaasti voisi sanoa että olisi ollut parempi että nuivia olisi kuunneltu heti aluksi.
 
Mä en lähde tohon zozen väittelyyn, vaan sanon että Koiviston perintö suomen palauttaminen demokratiaksi vedettiin kerralla vessanpöntöstä alas. Sauli Niinistökin alkoi sunnuntaina puuttua päivänpolitiikkaan. Vahvistaa käsitystä siitä EU on uusi neuvostoliitto ja suomen poliitikot pyllistävät kansalle samalla kun kumartavat EU:n suuntaan.
 
Vaikka kuinka olisi vallalla oleva tulkinta on se silti hallitusohjelman ja hallituskumppaneiden pettämistä jos se on yksiselitteisesti eri tavalla kun on kirjattu.
Käytäntö ja teoria aika usein eroavat toisistaan, ja siitähän tässäkin on kyse. Teoria oltiin puolin ja toisin valmiita säilyttämään samana, käytäntöä ei.

Mä en lähde tohon zozen väittelyyn, vaan sanon että Koiviston perintö suomen palauttaminen demokratiaksi vedettiin kerralla vessanpöntöstä alas. Sauli Niinistökin alkoi sunnuntaina puuttua päivänpolitiikkaan. Vahvistaa käsitystä siitä EU on uusi neuvostoliitto ja suomen poliitikot pyllistävät kansalle samalla kun kumartavat EU:n suuntaan.
Pulinat pois ja vaaliuurnille äänestämään, jos on valittamista. Niinistön vaihtomahdollisuus on vuoden kuluttua, eduskunnan kahden. Kovasti luulen kyllä, että suurin osa kansasta on vallitsevaan tilanteeseen ihan tarpeeksi tyytyväinen. Pidä vaan mielessä, että kansa on koko kansa eikä se osa kansasta, joka on kanssasi samaa mieltä.
 
Totta tämäkin, mutta Sipilä ja Orpo voivat silti tulkita sen esittämälläni tavalla.

Olemme varmasti yhtä mieltä siinä, että Persujen meno hallitukseen Soinin tavalla oli virhe. Jos viime kesän 30.000 pakolaista olisivat jääneet Haaparantaan, olisi tilanne nyt se, että Persut olisivat edelleen "soinilaisia" nuivalla mausteella. Kun nuivia olisi kuunneltu, olisi persujen gallup-kannatus pysynyt parempana ja hallitus toimintakykyisenä. Persut myös olisivat pysyneet salonkikelpoisena puolueena kun johdossa olisivat olleet soinilaiset ja nuivat olisi voitu ulkopuolisille kuitata sisäisenä oppositiona - tosiasiassa nuivien painoarvolle olisi tullut antaa enemmän tilaa. Kun nuivia ei kuunneltu he valtasivat koko puolueen. Tosiasiassahan nuiville kaikki muu on yhdentekevää ja melkeinpä mistä tahansa voidaan tehdä kompromisseja jos vain haittamaahanmuutto saadaan aisoihin. Jos Sipilä ja Orpo/Stubb olisivat edes tässä asiassa antaneet persuille periksi, olisi tilanne ollut hyvin erilainen ja olisivat hyvin vapaasti tehdä hallitusohjelman muuten oikeistokepulaiseksi.

Joka tapauksessa persuilla oli jo ennen Halla-ahon valintaa pj:ksi pakka pahasti sekaisin, kun olivat hallituksessa täysin kepun ja kokkareiden vietävissä. Itselle ei kyllä äkkiseltään tule tästä hallituksesta juuri mitään positiivista mieleen.

Nyt Soinin takinkäännön takia
- persujen gallup-kannatus on vajaa 9 %
- Soinista tuli poliittinen ruumis
- persut nuivaantuivat ja päätyvät oppositioon
- persut eivät enää ole hallituskelpoinen puolue, elleivät onnistu saamaan jotain reilua 20 % kannatusta, mihin en usko

Seuraavissa vaaleissa pahimmassa tapauksessa meillä on taas täysin kykenemätön six-pack-hallitus, jota yhdistää vain persuvastaisuus ja joka ei saa mitään aikaiseksi.

Jälkiviisaasti voisi sanoa että olisi ollut parempi että nuivia olisi kuunneltu heti aluksi.

Erittäin hyvä kirjoitus. Sen takia ihmettelenkin että Sipilä ei tätä viimeisintä tehnyt. Aikaa oli ja pienelläkin panostuksella pojat istuisivat tällä hetkellä Terhon kanssa saunomassa. Tähän mennessä Halla-aho on pelannut korttinsa paremmin, seuraavaksi katsotaan kuinka halvalla tai kalliilla Sipilä hallituspaikkoja joutuu myymään vai mennäänkö suoraan uusiin vaaleihin. Molemmat vaihtoehdot ovat nähdäkseni huonompia kuin Terhon puheenjohtajuus (jos nuivia olisi kuunneltu) ja business as usual, joten Halla-aho 1, Sipilä 0 tässä vaiheessa.

(Petteristä nyt näkee tänne kauaskin että Kataisen ja Stubbin linjalla jatketaan suoraan nykyhommista Euroopan hienostopöytiin joten nyt voi jo sanoa ja tehdä juuri niin kuin kuvittelee mitä siellä ytimessä halutaan kuulla.)
 
Tämä toimii joo paskan ja kakun tapauksessa. Hallituksen linja on kuitenkin parempi katsoa teoista, kuin paperista.
Josta päästään siihen, että jos teot ovat hallitusohjelman vastaisia, niin ne hallitusohjelmaa on rikottu, eikä tulkittu väärin. Se on aivan se ja sama, montako tulkitsijaa on, tämä on se mitä ajan takaa. Sitten kun sitä puolueilla hyväksyttyä ohjelmaa olisi rikkomisen sijaan pitänyt noudattaa HA:n kanssa, niin alkoi tämä parku.

@plösöpulla Samaa mieltä. Nuiva olisi kannattanut olla heti alkuun, vaan Soini katosi hillotolpalleen ja sen kova poliitinen kokemus oppositiosta oli tyhjän väärti hallitustyöskentelyssä.
 
Totta tämäkin, mutta Sipilä ja Orpo voivat silti tulkita sen esittämälläni tavalla.

Olemme varmasti yhtä mieltä siinä, että Persujen meno hallitukseen Soinin tavalla oli virhe. Jos viime kesän 30.000 pakolaista olisivat jääneet Haaparantaan, olisi tilanne nyt se, että Persut olisivat edelleen "soinilaisia" nuivalla mausteella. Kun nuivia olisi kuunneltu, olisi persujen gallup-kannatus pysynyt parempana ja hallitus toimintakykyisenä. Persut myös olisivat pysyneet salonkikelpoisena puolueena kun johdossa olisivat olleet soinilaiset ja nuivat olisi voitu ulkopuolisille kuitata sisäisenä oppositiona - tosiasiassa nuivien painoarvolle olisi tullut antaa enemmän tilaa. Kun nuivia ei kuunneltu he valtasivat koko puolueen. Tosiasiassahan nuiville kaikki muu on yhdentekevää ja melkeinpä mistä tahansa voidaan tehdä kompromisseja jos vain haittamaahanmuutto saadaan aisoihin. Jos Sipilä ja Orpo/Stubb olisivat edes tässä asiassa antaneet persuille periksi, olisi tilanne ollut hyvin erilainen ja olisivat hyvin vapaasti tehdä hallitusohjelman muuten oikeistokepulaiseksi.

Joka tapauksessa persuilla oli jo ennen Halla-ahon valintaa pj:ksi pakka pahasti sekaisin, kun olivat hallituksessa täysin kepun ja kokkareiden vietävissä. Itselle ei kyllä äkkiseltään tule tästä hallituksesta juuri mitään positiivista mieleen.

Nyt Soinin takinkäännön takia
- persujen gallup-kannatus on vajaa 9 %
- Soinista tuli poliittinen ruumis
- persut nuivaantuivat ja päätyvät oppositioon
- persut eivät enää ole hallituskelpoinen puolue, elleivät onnistu saamaan jotain reilua 20 % kannatusta, mihin en usko

Seuraavissa vaaleissa pahimmassa tapauksessa meillä on taas täysin kykenemätön six-pack-hallitus, jota yhdistää vain persuvastaisuus ja joka ei saa mitään aikaiseksi.

Jälkiviisaasti voisi sanoa että olisi ollut parempi että nuivia olisi kuunneltu heti aluksi.

Muuten hyvä, mutta Brysselistä on tullut Sipilälle ja Orpolle ohjeet, että rajoja ei suljeta ja eikä EU:n lähettämiä lasteja passaa jättää Haaparannalle. Joten ehdottamasi "nuivien kuuntelu" ei nyt vaan ole sattunut sopimaan alkuunkaan ohjelmistoon.

Muutenkin Brysselistä saattaa tulla enempi ohjausta kuin arvaatkaan:

Macronin menestys Ranskan parlamenttivaaleissa ja Perussuomalaisten johdon vaihtuminen Eu-kriittiseen nelikkoon sattuivat samalle viikonlopulle.

"Presidentti Macronin oman puoluekyhäelmän saaman alustavan parlamenttivaalivoiton myötä EU:n yhdistymisessä koittaa aivan uusi aika. On syntymässä kahden parihevosen johtama valjakko, joka vie Unionin kohti tiukempaa federalisaatiota ja yhdentymistä. Saksa johtaa ja Ranska seuraa kiltisti. Tässä ydinreaktiossa toimitaan päättäväisesti. Uusi Barad-dur on pystytetty", analysoi dosentti Arto Luukkanen (Ps) blogissaan eilen illalla.

"Väärät skeptiset mielipiteet työnnetään marginaaliin - nyt isketään armotta ja suljetaan vääräoppisten suut. Suomen Perussuomalaisten puoluekokouksen henkilövalinnat sattuivat siinä mielessä 'onnekkaasti' ja 'epäonnisesti'. PS:n johto aiotaan syödä eurooppalaisen yhteistahdon ilmauksena - Aamiaiseksi."

Luukkasen mukaan Saksa ja Ranska tulevat vaatimaan euromyönteisiltä päättäjiltä selviä toimia kaikkia euroskeptisiä johtajia vastaan. Luukkanen arvioi sen tarkoittavan sitä, että Kokoomuksen "isot pojat"ovat ottaneet Petteri Orpon tiukasti syliinsä ja antavat nyt lähiopetusta siitä mitä pitää tehdä.

"Nyt pelataan härskisti. Jos luulitte, että jonkun puolueen demonisoinnin rajat on nähty, niin te ette tiedä mitään.", dosentti summaa.

Suomea aikanaan Euroopan unioniin puskeneen Sauli Niinistön näkyvä puuttuminen hallituskeskusteluihin saattaa poliittisten asiantuntijoiden mukaan myös viitata taustalla olevan Euroopan liittovaltiota tavoittelevan integraatioprosessin nopeaan kiihdyttämiseen.

Mikäli oletukset pitävät paikkansa, epämääräiset puheet "arvoista" ja "jakamattomasta ihmisoikeudesta" ovat näiden todellisten motiivien peittelyä.
 
Käytäntö ja teoria aika usein eroavat toisistaan, ja siitähän tässäkin on kyse. Teoria oltiin puolin ja toisin valmiita säilyttämään samana, käytäntöä ei.

Pulinat pois ja vaaliuurnille äänestämään, jos on valittamista. Niinistön vaihtomahdollisuus on vuoden kuluttua, eduskunnan kahden. Kovasti luulen kyllä, että suurin osa kansasta on vallitsevaan tilanteeseen ihan tarpeeksi tyytyväinen. Pidä vaan mielessä, että kansa on koko kansa eikä se osa kansasta, joka on kanssasi samaa mieltä.
Se tässä onkin nyt vialla että ollaan 60-70 lukujen tilanteessa että sinun ääniä ei noteraata hallitusta muodostettaessa jos äänestät väärää puoluetta eli 60-70 luvulla kokomuus oli suljettu hallituksista pois neuvostoliiton painostuksesta nyt perussuomalaiset EU:n painostuksesta. Ei se demokratiaan kuulu että tietyn puolueen edustajia ei oteta hallitukseen oli kannatus mitä tahansa.
 
Josta päästään siihen, että jos teot ovat hallitusohjelman vastaisia, niin ne hallitusohjelmaa on rikottu, eikä tulkittu väärin. Se on aivan se ja sama, montako tulkitsijaa on, tämä on se mitä ajan takaa. Sitten kun sitä puolueilla hyväksyttyä ohjelmaa olisi rikkomisen sijaan pitänyt noudattaa HA:n kanssa, niin alkoi tämä parku.

@plösöpulla Samaa mieltä. Nuiva olisi kannattanut olla heti alkuun, vaan Soini katosi hillotolpalleen ja sen kova poliitinen kokemus oppositiosta oli tyhjän väärti hallitustyöskentelyssä.
Hallitus on vastuussa hallitusohjelmansa noudattamisesta vain itselleen. Persut antoi periksi tositilanteen tullen ja tulos on nykyinen linja. Kokoomus ja kepu pitävät tätä linjaa ikään kuin saavutettuna etuna. Sitä oli käytännössä persujen mahdotonta lähteä haastamaan.
Se hallitusohjelma ei ole itsessään minkään arvoinen, elleivät hallituspuolueet puolusta omia kantojaan sen tulkinnassa. Itsellekin olisi kelvannut maahanmuuttopolitiikan kiristäminen, mutta se mahdollisuus meni tämän hallituksen osalta, kun persut alkoivat joustaa liikaa.
 
Muuten hyvä, mutta Brysselistä on tullut Sipilälle ja Orpolle ohjeet, että rajoja ei suljeta ja eikä EU:n lähettämiä lasteja passaa jättää Haaparannalle. Joten ehdottamasi "nuivien kuuntelu" ei nyt vaan ole sattunut sopimaan alkuunkaan ohjelmistoon.

Muutenkin Brysselistä saattaa tulla enempi ohjausta kuin arvaatkaan:

Macronin menestys Ranskan parlamenttivaaleissa ja Perussuomalaisten johdon vaihtuminen Eu-kriittiseen nelikkoon sattuivat samalle viikonlopulle.

"Presidentti Macronin oman puoluekyhäelmän saaman alustavan parlamenttivaalivoiton myötä EU:n yhdistymisessä koittaa aivan uusi aika. On syntymässä kahden parihevosen johtama valjakko, joka vie Unionin kohti tiukempaa federalisaatiota ja yhdentymistä. Saksa johtaa ja Ranska seuraa kiltisti. Tässä ydinreaktiossa toimitaan päättäväisesti. Uusi Barad-dur on pystytetty", analysoi dosentti Arto Luukkanen (Ps) blogissaan eilen illalla.

"Väärät skeptiset mielipiteet työnnetään marginaaliin - nyt isketään armotta ja suljetaan vääräoppisten suut. Suomen Perussuomalaisten puoluekokouksen henkilövalinnat sattuivat siinä mielessä 'onnekkaasti' ja 'epäonnisesti'. PS:n johto aiotaan syödä eurooppalaisen yhteistahdon ilmauksena - Aamiaiseksi."

Luukkasen mukaan Saksa ja Ranska tulevat vaatimaan euromyönteisiltä päättäjiltä selviä toimia kaikkia euroskeptisiä johtajia vastaan. Luukkanen arvioi sen tarkoittavan sitä, että Kokoomuksen "isot pojat"ovat ottaneet Petteri Orpon tiukasti syliinsä ja antavat nyt lähiopetusta siitä mitä pitää tehdä.

"Nyt pelataan härskisti. Jos luulitte, että jonkun puolueen demonisoinnin rajat on nähty, niin te ette tiedä mitään.", dosentti summaa.

Suomea aikanaan Euroopan unioniin puskeneen Sauli Niinistön näkyvä puuttuminen hallituskeskusteluihin saattaa poliittisten asiantuntijoiden mukaan myös viitata taustalla olevan Euroopan liittovaltiota tavoittelevan integraatioprosessin nopeaan kiihdyttämiseen.

Mikäli oletukset pitävät paikkansa, epämääräiset puheet "arvoista" ja "jakamattomasta ihmisoikeudesta" ovat näiden todellisten motiivien peittelyä.

Se on vaan harmi että suurin osa kansasta ei tajua mitä Euroopassa on menossa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 387
Viestejä
4 883 666
Jäsenet
78 821
Uusin jäsen
Lare1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom