Huomionarvoisena: "Esimerkiksi palkkaukseen ryhmä ei ota kantaa, sillä se oli työmarkkinajärjestöille kuuluvana kysymyksenä rajattu työryhmän työn ulkopuolelle."
Tää se on kyllä jännä homma. Hoitajia pitäisi saada rekrytoitua lisää, mutta ilmeisintä ja yksinkertaisinta vetovoimatekijää eli palkkausta ei vaan millään pystytä parantamaan. Asiasta ei oikein edes haluta keskustella.
Poliitikot muistavat kuitenkin joka käänteessä mainita miten paljon arvostavat hoitajien työpanosta, etenkin nyt pandemia-aikana, mutta palkassa tämä ei näy vaikka ymmärtääkseni palkka isolta osin määräytyy sen mukaan miten paljon kenenkin työpanosta arvostetaan.
Toki sairaanhoitajanakin voi päästä haittakorvausten avulla kohtalaisen hyville ansioille kun tekee kolmivuorotyötä. Tämä ei varsinaisesti ole mikään vetovoimatekijä, sillä esimerkiksi vuorotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen on hankalaa, etenkin jos perheessä on kaksi vuorotyöläistä kuten monessa hoitajaperheessä on. Myös sosiaalinen elämä ja terveys kärsivät vuorotyöstä.
En toki tiedä miten moni hoitajakouluun hakeva nuori vuorotyön haittoja miettii, mutta esim Sairaanhoitajaliiton tilastojen mukaan vuosien 2010 ja 2018 välillä n. 5% sairaanhoitajista oli vaihtanut alaa ja uskoisin, että alan vähäiset päivätyömahdollisuudet ja päivätyön aiheuttama heikko tulotaso eivät ainakaan alanvaihtointoa vähennä.
Menot toki kasvavat maltillisistakin palkankorotuksista reilusti hoitajien suuren määrän takia, mutta jos tätä vertaa esimerkiksi erilaisiin lääkäreille jaettaviin rahallisiin kannustimiin, niin kyse näyttäisi olevan lähinnä arvovalinnasta. Muissa pohjoismaissa hoitajapulaa on lähdetty ratkaisemaan palkkauksen avulla ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa hoitaja tienaa Ylen hiljattaisen uutisen mukaan 600-2000€ enemmän kuussa. Moni suomalainen hoitaja onkin hakeutunut töihin ulkomaille: THL:n tilaston mukaan lähtijöiden määrä on tuplaantunut viimeisen 10v aikana.
Palkkaus ei toki ole ainoa alan vetovoimaa heikentävä ja alanvaihtoa kiihdyttävä tekijä. Alan sisällä on paljon ongelmia kuten huono johtaminen, huono työvuorosuunnittelu, olemattomat ura- ja palkkakehitysmahdollisuudet, jatkuva minimiresurssilla kituuttelu useissa työyksiköissä, alati lisääntyvä potilasmäärä, heikot mahdollisuudet vaikuttaa työn sisältöön, työhön sisältyy käytännössä paljon kaikkea muuta kuin sairaanhoitoa jne.
Hoitajat eivät myöskään tunnu kansan keskuudessa nauttivan kovin suurta arvostusta vaikka erilaiset kyselyt näin antavat ymmärtää ja poliitikot arvostustaan alleviivaavat. Moni tuntuu ajattelevan, että hoitajan työstä selviää käytännössä kuka tahansa, mitään todellista vastuuta hoitajalla ei työssään ole ja että hoitaja on pääasiassa lääkärin apulainen.
Uskaltaisin myös väittää, että hoitaja kohtaa työssään keskimäärin enemmän vittuilua, uhkailua, vähättelyä ja suoranaista väkivaltaa tai sen uhkaa kuin esimerkiksi automyyjä, sähköasentaja, insinööri tai lastentarhan opettaja. Vastaavaa ongelmaa on toki muillakin aloilla, mutta tuo ei ole mikään varsinainen vetovoimatekijä noiden muiden ongelmien ohella.
Näihin olisi tietysti fiksua vaikuttaa palkkauksen ohella jos halutaan saada alalle lisää hakijoita ja työntekijät pysymään alalla. Palkkaus on kuitenkin huomattavasti yksinkertaisempi ja helpompi korjata kuin nuo muut mainitsemani ongelmat. Näyttää kuitenkin, että hommaa on lähdetty hoitamaan täkäläisittäin perinteisellä kaavalla, eli perustetaan työryhmä joka sitten kampaviinerin ääressä visioi jonkin hienon kuuloisen työhyvinvointiprojektin jolla ei kuitenkaan ole hoitajan arkeen kentällä mitään vaikutusta.