Tuolta uutisesta kertoo jotain tuo Lepomäen kommentti.Jos nyt kuitenkin jätetään kaltevan pinnan hössötykset pois ja puhutaan vain tästä asiasta. Tämä parantaa niiden paskimmassa tilanteessa olevien asemaa ja ennen kaikkea on reilumpi järjestelmä. Kukaan ei ole ajamassa liittoja alas. AY saa jatkossakin pysäyttää maan tukilakoillaan.
”Keväällä jopa kymmenettuhannet lomautetut ovat jääneet ilman ansioturvaa, koska eivät ole ymmärtäneet liittyä työttömyyskassaan. Eihän se näin voi mennä”, Lepomäki sanoi.
Miksi ihmiset ei tajua liittyä kassoihin eihän se valtion vika ole ettei tajua omia etuja. Järkeväähän tuo että kaikki olisi samalla viivalla työttömyysturvan kanssa.
Ihmetyttää vaan ettei tuota ole tehty 40 vuoden aikana vaan kokoomus ajaa muita asioita.
