MIKKELIN kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Markku Aholaista (sd) syytetään hyökkäävästä käytöksestä yrittäjiä vastaan, kertoo
Mikkelin Kaupunkilehti.
Aholainen osallistui viime keskiviikkona Suomen Yrittäjien kunnallisjohdon seminaarin iltajuhlaan Lappeenrannassa. Lehden saamien tietojen mukaan Aholainen olisi tilaisuudessa muun muassa kutsunut yrittäjiä yhteiskunnan syöväksi. Silminnäkijät ovat kertoneet lehdelle myös, että Aholainen esiintyi juhlassa ”selvästi päihtyneenä”.
Lehti kertoo, että Aholainen olisi myöhemmin illalla ohjattu pois illallisjuhlan jatkopaikalta häiriökäyttäytymisen vuoksi. Tilaan oli kokoontunut mikkeliläisiä yrittäjiä.
---------
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Aholainen kiistää Mikkelin Kaupunkilehdelle käyttäytyneensä häiritsevästi.
”En ollut päihtynyt enempää kuin muutkaan paikalla olleet”, Aholainen kommentoi.
Lehden mukaan hän myös kiistää kutsuneensa yrittäjiä yhteiskunnan syöväksi.
MIKKELIN kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja jäsenet seuraaviksi kahdeksi vuodeksi kokouksessaan maanantaina.
Aholainen sanoi lehdelle, että hän aikoo jatkaa tehtävässä.
”Miksi en jatkaisi.”