Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat
Tämä jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä.
Sixten Korkman
Julkaistu: 16.10. 2:00 , Päivitetty: 16.10. 6:16
Tähän on tultu: perinteisesti pragmaattisen politiikan Suomi on ajautunut hallituksen ja ay-liikkeen dogmaattiseen vastakkainasetteluun, ja tämä niin vähäpätöisen asian kuin pienyritysten henkilöstön irtisanomissuojaa koskevan lakihankkeen takia. Tilanne on lähtökohdiltaan absurdi ja seurauksiltaan surullinen. Syitä on sysissä ja sepissä.
Kyse on vallasta ja arvovallasta. Katkeroitunut ay-liike katsoo tehneensä jo riittävästi myönnytyksiä ja kokee, ettei sen kanssa ole neuvoteltu lakia valmisteltaessa. Ay-liike pelkää kolmikannan jäävän historiaan. Kolmikanta on usein turvannut ay-liikkeelle veto-oikeuden työmarkkinoita koskevaan lainsäädäntöön.
Poliittisiin työtaistelutoimiin on ryhdytty kevyin perustein ja osin poliittisista syistä. Työtaistelujen maksut lankeavat muiden kuin riidan osapuolten maksettaviksi, mikä on kohtuutonta. Hallituksen nöyryyttäminen lisätoimilla johtaa poliittisen lakko-oikeuden kyseenalaistamiseen. Kansanvalta kun on isompi asia kuin järjestövalta.
Hallituspuolueiden työmarkkinahaukkojen puheissa ay-liike ja kolmikanta ovat keskeinen syy siihen, että talous- ja työllisyyskehitys olivat pitkään heikkoja. Tällöin unohtuu, että Suomen vientiin kohdistui tällä vuosikymmenellä useita kielteisiä markkinatilanteen muutoksia, jotka ravistelivat ict-sektoria ja näivettivät paperiteollisuutta. Lisäksi maailman investointiaste oli konepajateollisuuden kannalta pulmallisen matala ja Venäjän vienti tökki.
Suomen pitkä taantuma johtui enemmän muista ongelmista kuin työmarkkinoista. Voi ihmetellä, että Suomen työttömyysaste on näistä takaiskuista huolimatta vain prosenttiyksikön korkeampi kuin meitä onnekkaammassa Ruotsissa.
Toki uudistuksia työmarkkinoilla kipeästi kaivataan. Voi ymmärtää, että hallitus toivoo osapuolten veto-oikeuden ja kolmikannankin jäävän historiaan. Mutta itse kiistakysymys on oikeudellisesti pulmallinen. Taloudelliselta merkitykseltään sitä on luonnehdittu ”hyttysen surinaksi” tai ”kirpun nylkemiseksi”. Hyttystä ammutaan kanuunalla. Ja muutosvastarintaa on muuallakin kuin ay-liikkeessä – esimerkkinä keskustelu yritystuista.
Olisi ollut muitakin mahdollisuuksia. Kompromissi olisi voinut syntyä siitä, että isojen yritysten kollektiivisen irtisanomisen ehtoja – jotka ovat Suomessa kansainvälisesti lepsuja – tiukennetaan, samalla kun niitä pienten työnantajien osalta helpotetaan. Edellinen voisi tapahtua erorahaa korottamalla, jälkimmäinen esimerkiksi uuden työntekijän koeaikaa pidentämällä.
Hallituksella ja järjestöillä on muitakin yhteisiä etuja, joita voidaan viedä eteenpäin vain yhteistyön avulla. Tarvitaan kilpailukyvyn turvaavaa palkkakoordinaatiota, ”Suomen mallia”. Takeita maltin säilymisestä nykyisen sopimuksen umpeuduttua ei ole. Meillä ei ole samanlaisia palkkapolitiikan informaatio-ohjausta tukevia instituutioita kuin Ruotsissa. Tarvitaan myös paikallisen sopimisen lisäämistä työehdoista. Tästä on laajaa yhteisymmärrystä, mutta on tarvetta ”diskuteeraamisen” jatkamiseen tiedonsaannista ja ay-liikkeen asemasta.
Tuore työeläkeuudistus oli periaatteellisesti mielenkiintoinen. Hallitus määritti uudistuksen reunaehdot, ja järjestöt sopivat valtiovarainministeriön edustajan Jukka Pekkarisen patistamina sen sisällöstä.
Näin syntyi viime vuosien tärkein uudistus. Porvarihallitus tuskin olisi kyennyt sitä tekemään, sillä se ei olisi voinut hyväksyä uudistukseen sisältyvää, asiallisesti perusteltua akateemisesti koulutettujen eläkkeiden suhteellista heikentämistä.
Työeläkeuudistus oli sikälikin poikkeuksellinen, että se oli hyvin valmisteltu. Olisiko tässä yleisemminkin käyttökelpoinen malli?
Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Mutta kenties juna meni jo tämän hallituksen osalta. Seuraavan hallituksen tehtäväksi jää koota sirpaleet ja luoda uudistusten edellyttämälle yhteisymmärrykselle uutta pohjaa.
Tämä jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä. Hallituksen kannalle on perusteensa, mutta onko valittu tie viisas? Eikö viisas ole se, joka osaa tarvittaessa perääntyä?
Nyt voi vain toivoa, että ay-liikkeellä on viisautta myötävaikuttaa vastakkainasettelun laantumiseen pikemmin kuin kärjistymiseen.
Kirjoittaja on taloustieteen emeritusprofessori ja pitkän linjan talousvaikuttaja.
