• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

YLE:n uutistoiminnassa on teoriassa se idea että kun kyseessä ei ole kaupallinen toimija niin he olisivat riippumattomia ja voisivat tällöin uutisoida totuudenmukaisesti riippumatta mainostajista jne. Kuten käytäntö on kuitenkin näyttänyt niin hyvä teoria, mutta ei mitään tekemistä käytännön kanssa.

YLE:n vasemmistonarsistit jo huutelee netissä agressiivisesti kuinka leikkaukseen pitäisi saada tarkasti määriteltyjä yksityiskohtia ja perusteita (jotka annettaessa toki sitten ulistaisiin vapaaseen mediaan kajoamisesta, maalittamisesta jne.), mutta asiassa on sellainen pieni ongelma että YLE:n budjetti ja törsääminen on salattua eikä edes kansanedustajat pääse siihen tietoon käsiksi:

Edit: Muissa uutisissa. Anna-Maja Henriksson meinaa lähteä Eurovaaleihin ja jättää puolueen PJ ja ministerinpaikan. Erittäin hyvä jos tuosta tekopyhästä pellestä päästään eroon, kunhan vain tilalle ei tule pahempaa, mutta se lienee melkein mahdotonta.

Todennäköisesti tuo 136 miljoonaa menee jollekin Reuterssille, jolta ostavat ulkomaisia uutisvideoita. Myös ulkomaisten TV-ohjelmien ostaminen veronmaksajien rahoilla on aika kyseenalaista.
 
Melkoisia ”vasemmistonarsisteja” tosiaan nuo ylen johto Merja Ylä-Anttila ja Matti Apunen. Ensimmäisen tausta EK:ssa, jälkimmäisen EVA:ssa.
Siellä yle:n tiloissa on sellaista hermokaasua, mikä tekee kaikista valkoista suomalaista miestä vihaavia feministiwokevihervassareita oli menneisyys sitten miten oikeistolainen tahansa. Luulin, että tämä on näitä kaikki tietää -juttuja.
 
Pitäisi jotenkin puolueettomasti tutkia, että ovatko toimittajat yleisesti vasemmalle kallellaan. Tuo viestisi kuuluu salaliittoteorioihin.
 
Katsoin tuota YLEn käyttämää rahaa, niin onhan tuossa hyviä säästökohteita. 136 miljoonaa euroa uutisten tuottaminen..

Jee haluan nähdä 136 miljoonalla eurolla ulkomaiden tapahtumia, joita näkee netistäkin. Kotimaan uutiset eivät paljoa maksa.

Siis sä olet ensimmäisenä leikkaamassa siitä Ylen ylivoimaisesti tärkeimmästä tehtävästä, eli uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Tuo on se viimeinen asia mistä Ylellä pitäisi leikata.
 
Se, että maksetaan maltaita että saadaan ulkomaiseen uutiseen videokuvaa paikanpäältä jostain verisistä lapsista yms. Uutiset voisi kertoa paljon halvemmallakin. Lisäksi ulkomaisia TV-ohjelmia en ostaisi veronmaksajien rahoilla.
 
Sulla taitaa nyt kuitenkin olla aika pahasti virheellinen kuva siitä, että mihin se Ylen uutisbudjetti menee.
 
Kerro toki jos paremmin "tiedät".

Koska seuraan sitä Ylen tarjontaa ja kun sitä seuraa, niin suht nopeasti näkee sen, että valtaosa siitä uutis- ja ajankohtaissisällöstä koskee joko kotimaan asioita tai Suomen ulkopolitiikkaa. Kun valtaosa sisällöstä on sitä, niin siihen myös se valtaosa niistä rahoista menee.
 
Kyllä sitä läskiä Ylellä riittää ihan tarpeeksi muualla kuin uutisissa. Niitä toimittajia kun on ympäri ämpäri maapalloa ja Antti Kurosen kaltaisille toimittajille pitää sitä palkkaakin maksaa, kun laittavat henkensä likoon uutisarvon takia.

Varmaan miljoona kertaa jo todennut, että pääasiassa jätetään kotimaista tuotantoa pyörimään (uutiset, dokumentit, tiede, luonto jne.), jätetään kansainväliset sarjat ja elokuvat maksukanaville, se on niiden elinehto.
 
Yle käyttää vuodessa noin 12 miljoonaa euroa ulkomaisiin tuotantoihin. Tuo sisältää myös kaikki ulkomaiset tiede- ja historiadokkarit, esim. Avara luonto.
Ymmärtääkseni nuo ovat myös usein pakettidiilejä, eli BBC ei myy oikeuksia vaikkapa yksittäisiin dokkareihin Avaraa luontoa varten, vaan sieltä tulee klöntissä niin niitä dokkareita kuin viihdesarjoja.

Eli kansainvälisten sarjojen ja elokuvien karsimisella ei kyllä juurikaan säästöjä saada Ylelelle, kerta tuo 12 miljoonaa on about 2% Ylen kokonaisbudjetista.
 
Ylen budjetista 46 % on henkilöstökuluja.
Tämä on se "läski" mistä olisi hyvä leikata. Kaiken maailman oman elämänsä taiteilijoita yli 4000e/kk palkalla loisimassa.
 
Ai niin, taas tämä virsi; mistään ei voi milloinkaan leikata, kun siitä "ei juurikaan säästöjä saada". Miksi siis edes yrittää, kun millään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä?
 
Ainiin taas tämä virsi kun sanoo että joku asia vaikuttaa vain vähän. Miksi siis edes kommentoida jos kokonaisuuden ymmärtämisellä ei ole mitään merkitystä?
 
Keitä työntekijöitä tällä tarkoitat?
En ainakaan pikkukakkosen, kuten varmasti tekisi mielesi ehdottaa.
Karsisin ainakin paikallisuutisten työntekijöistä, kaikenlaisista podcast-influenssereistä ja muista hömppäviihteen tekijöistä ja urheilutoimittajista.
 
Ai niin, taas tämä virsi; mistään ei voi milloinkaan leikata, kun siitä "ei juurikaan säästöjä saada". Miksi siis edes yrittää, kun millään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä?

Väitinkö, että tuosta ei voi leikata? En.
Totesin vain, että tuosta leikkaamalla ei hirveän suuria säästöjä saa.
 
Ylen budjetista 46 % on henkilöstökuluja.
Tämä on se "läski" mistä olisi hyvä leikata. Kaiken maailman oman elämänsä taiteilijoita yli 4000e/kk palkalla loisimassa.

Ylen toiminta on luonteeltaan sellaista, että henkilöstökulut ovat todella suuri osa siitä. Mikä nyt on luonnollista, kun puhutaan tuollaisista tuotannoista.
Joten tuo ei vastaa siihen kysymykseen, että mistä pitäisi leikata. Leikkaa mitä tahansa Ylen toimintoa, niin leikkaat niistä henkilökuluista.
Toisin sanoen, pitää ensinnä valita se Ylen toiminta-alue mistä leikataan. Sitten kun sieltä leikataan, niin se leikkaa myös noita henkilöstökuluja.

Itse aloittaisin urheilusta, koska näen että sille olisi eniten potentiaalia kaupallisilla kanavilla.
 
Karsisin ainakin paikallisuutisten työntekijöistä, kaikenlaisista podcast-influenssereistä ja muista hömppäviihteen tekijöistä ja kulttuuri/urheilutoimittajista.
YLE-Areenan voisi kokonaisuudessaan lopettaa ja YLE voisi työntää haluamansa sisällön edullisesti youtubeen "tienaamaan".
Radio ja TV-kanavia riittäisi varmasti n. puolet nykyisestä.
 
Yle käyttää vuodessa noin 12 miljoonaa euroa ulkomaisiin tuotantoihin. Tuo sisältää myös kaikki ulkomaiset tiede- ja historiadokkarit, esim. Avara luonto.
Ymmärtääkseni nuo ovat myös usein pakettidiilejä, eli BBC ei myy oikeuksia vaikkapa yksittäisiin dokkareihin Avaraa luontoa varten, vaan sieltä tulee klöntissä niin niitä dokkareita kuin viihdesarjoja.

Eli kansainvälisten sarjojen ja elokuvien karsimisella ei kyllä juurikaan säästöjä saada Ylelelle, kerta tuo 12 miljoonaa on about 2% Ylen kokonaisbudjetista.
Juuri näin Suomi on saatu tähän nykyiseen velkakatastrofiin. "Pillupäiväkirjat on vain muutaman tonnin", "ulkomaiset sarjat vaan 12 miljoonaa". "Katkerien feministien suojatyöpaikat vain 5 miljoonaa!" jne. Kun kusettaa itseään ja muita ja yrittää vain katsoa yksittäisiä kuluja ja tulkita niitä ikään kuin ainaona säästötoimena niin sulkee silmänsä siltä ala-aste taisoiselta faktalta että näistä pienistä "vain"-kuluista syntyy yhdessä se YLE:n aivan törkeä yli 600 miljoonan ryöstöbudjetti joka on täynnä toimintaa mikä ei kuulu yleisradion tehtäviin ja mikä rikkoo EU:n kilpailusääntöjä.

#leikattavaalöytyy
 
Viimeksi muokattu:
YLE-Areenan voisi kokonaisuudessaan lopettaa ja YLE voisi työntää haluamansa sisällön edullisesti youtubeen "tienaamaan".

Sanoisin, että tämä olisi erittäin huono juttu. Ei meidän pidä puskea verorahoilla tuotettua sisältöä tienaamaan Googlelle mainosrahoja. Puhumattakaan siitä, että veronmaksajat joutuisivat katsomaan niitä jo kertaalleen maksamiaan videoita mainosten kera Googlen tietojenkeräysjärjestelmien läpi.
Areena on kuitenkin yksi parhaita Ylen palveluja ja erittäin olennainen tulevaisuuden kannalta.
 
Paljonkohan YLE-Areenan ylläpitokustannukset ovat, vai onko tämäkin salaista? Yleensä kun julkinen raha ja IT-hanke kohtaavat, niin...
 
YLE-Areenan voisi kokonaisuudessaan lopettaa

Todella huono idea. Areena on takonut uusia käyttäjäennätyksiä joka vuosi ja kun lineaarista töllöä käyttävä vanha sukupuoli nukkuu pois, on suunta yhä enemmän suoratoiston puolella.

Musta on selvää, että YLEn pitää osallistua säästötalkoisiin ja asia varmasti tulee eduskunnan päätettäväksi jossain vaiheessa. Sehän ei ole vain hallituksen asia, vaan kaikkien. Miutta en usko näkeväni mitään kovin massiivista kohdistettua leikkausta, jossa YLEn tarjonnasta leikataan isoja osia pois. Areena se ei varmuudella ole missään tilanteessa. Veikkaan juustohöylää sieltä ja täältä.
 
Yle käyttää vuodessa noin 12 miljoonaa euroa ulkomaisiin tuotantoihin. Tuo sisältää myös kaikki ulkomaiset tiede- ja historiadokkarit, esim. Avara luonto.
Ymmärtääkseni nuo ovat myös usein pakettidiilejä, eli BBC ei myy oikeuksia vaikkapa yksittäisiin dokkareihin Avaraa luontoa varten, vaan sieltä tulee klöntissä niin niitä dokkareita kuin viihdesarjoja.

Eli kansainvälisten sarjojen ja elokuvien karsimisella ei kyllä juurikaan säästöjä saada Ylelelle, kerta tuo 12 miljoonaa on about 2% Ylen kokonaisbudjetista.
Yle ei tarvi 7 radio- ja 3 televisiokanavaa, tuosta nyt vähintään puolet pois, mielellään 2/3. Siinä vähenee jo henkilökunnan osalta aikamoinen sakki näin mutulla sanottuna. Lisää leikattavaa löytyy vaikka viihteen osalta, uutiset ja ajankohtaisohjelmat sekä urheilu kun on niitä katsojamagneetteja.

"Vuonna 2022 Yle käytti kulttuuri- ja viihdesisältöihin 83,4 miljoonaa euroa. Tämä sisältää myös musiikkiohjelmat ja kansainväliset ohjelmat." Siitä vaikka 83,4 miljoonaa pois, no jotain kiasmaa voi näyttää loopilla Yle areenasta.

Olen kyllä nämä samat asiat toistanut tänne lukuisia kertoja, joten tämä keskustelu jää aina pyörimään ympyrää.
 
Viimeksi muokattu:
Kerrankin Suomessa alkaa tämä vuosikymmeniä kestänyt arkalaisuus ja cuck-meno kadota ja kansanedustajat sanoo suoraan niin kuin asia on. Aivan naurettavaa että totuuden sanomista pitäisi jotenkin pelätä koska on totuttu itsepetokseen ja valheeseen.
 
Ainiin taas tämä virsi kun sanoo että joku asia vaikuttaa vain vähän. Miksi siis edes kommentoida jos kokonaisuuden ymmärtämisellä ei ole mitään merkitystä?
Onko se, että joku asia vaikuttaa vain vähän, argumentti sen puolesta ettei leikkausta kannata/tarvitse tehdä? Vasemmisto tahtoo torpata kaikki leikkaukset aina tuohon samaan argumenttiin vedoten.
 
Karsisin ainakin paikallisuutisten työntekijöistä, kaikenlaisista podcast-influenssereistä ja muista hömppäviihteen tekijöistä ja kulttuuri/urheilutoimittajista.
YLE-Areenan voisi kokonaisuudessaan lopettaa ja YLE voisi työntää haluamansa sisällön edullisesti youtubeen "tienaamaan".
Radio ja TV-kanavia riittäisi varmasti n. puolet nykyisestä.
Henkilökunta puolittamalla tulee vähintään toistasataamiljoonaa säästöä, jos palkkakulut on 46% budjetista. Eli niitä radio- ja televisiokanavia karsimalla, mä en usko, että me tarvitaan helvetti 10 paikallisuutista jota varmaan pyörittää jokaista eri porukka.
 
Väitinkö, että tuosta ei voi leikata? En.
Totesin vain, että tuosta leikkaamalla ei hirveän suuria säästöjä saa.
Käytät tuota samaa argumenttia aika monessa paikkaa kun keskustellaan valtion menojen karsimisesta. "Turhaa nyt ainakaan TUOSTA on leikata, kun ei tunnu valtion budjetissa mitenkään"
 
Onko se, että joku asia vaikuttaa vain vähän, argumentti sen puolesta ettei leikkausta kannata/tarvitse tehdä?
Ei vaan sen puolesta että kun meillä ei ole tietoa ja aikaa ratkoa kaikkia pennejä voidaan keskittyä ensin. Esimerkki: sähkö on kallista ja voit joko saunoa halpoina päivinä tai irrottaa kännykän laturin seinästä viemästä haamuvirtaa. Molemmat vaikuttavat kulutukseen mutta toinen ehkä enemmän suhteessa vaivaan
Vasemmisto tahtoo torpata kaikki leikkaukset aina tuohon samaan argumenttiin vedoten.
Ainako?
 
Käytät tuota samaa argumenttia aika monessa paikkaa kun keskustellaan valtion menojen karsimisesta. "Turhaa nyt ainakaan TUOSTA on leikata, kun ei tunnu valtion budjetissa mitenkään"

Nyt taidat kyllä rakentaa olkiukkoa.
Näissä keskusteluissa valtion menojen karsimisessa on usein sellainen piirre, että huudellaan todella isojen leikkausten perään, mutta sitten ne tarjotut leikkauskohteet ovat erittäin pieniä. Joten jos tuolloin mainitsen sen, että kuinka pieni kyseinen menoerä on, niin tarkoitus ei ole sanoa, että siitä olisi turha leikata. Vaan tarkoitus on sanoa, että tuollaiset pikkukohteet eivät todellakaan riitä, jos halutaan saavuttaa niitä merkittäviä säästöjä.
 
Ei vaan sen puolesta että kun meillä ei ole tietoa ja aikaa ratkoa kaikkia pennejä voidaan keskittyä ensin. Esimerkki: sähkö on kallista ja voit joko saunoa halpoina päivinä tai irrottaa kännykän laturin seinästä viemästä haamuvirtaa. Molemmat vaikuttavat kulutukseen mutta toinen ehkä enemmän suhteessa vaivaan

Ainako?
Joo aina, kirjaimellisesti:facepalm:
 
Nyt taidat kyllä rakentaa olkiukkoa.
Näissä keskusteluissa valtion menojen karsimisessa on usein sellainen piirre, että huudellaan todella isojen leikkausten perään, mutta sitten ne tarjotut leikkauskohteet ovat erittäin pieniä. Joten jos tuolloin mainitsen sen, että kuinka pieni kyseinen menoerä on, niin tarkoitus ei ole sanoa, että siitä olisi turha leikata. Vaan tarkoitus on sanoa, että tuollaiset pikkukohteet eivät todellakaan riitä, jos halutaan saavuttaa niitä merkittäviä säästöjä.
Henkilöstökulut, ne syövät valtaosan budjetista, 3400 ihmistä pyörittämässä yhtä lafkaa, kuulostaa kunnon toimittajien suojatyöpaikka haaremilta. Sitten yllä mainitsemani asiat, kelpaako? Tosin niistä pienistä puroista syntyy suuri joki.

Tämä määräkin kasvaa ihan poskettomasti, 2020 2885 ja 2022 3329...
 
Viimeksi muokattu:
Se on todella hienoa, että "YLEnsyönnistä" on alettu puhua. Kaiken kaikkiaan hieno avaus Halla-aholta. Yle voisi tuottaa pääasiassa kotimaan uutisia ja pelkkiä uutisotsikoita ulkomaiden tapahtumista. Lisäksi linnan juhlat yms. kotimaiset tapahtumat ja kotimaiset lastenohjelmat. Tähän pitäisi riittää max. 50 miljoonaa.
 
Kerrankin Suomessa alkaa tämä vuosikymmeniä kestänyt arkalaisuus ja cuck-meno kadota ja kansanedustajat sanoo suoraan niin kuin asia on. Aivan naurettavaa että totuuden sanomista pitäisi jotenkin pelätä koska on totuttu itsepetokseen ja valheeseen.

Tuollaisilla mustavalkoisilla täysin överiksi vedetyillä ehdotuksilla ei ole mitään virkaa millään tavalla. Olisi nyt ehdottanut vaikka 110 %:a samalla... Taas kerran täytyy ihmetellä, miksi ihmeessä Tere on vielä Kokoomuksessa? Veikkaan tässä ja nyt, että ensi vaaleissa on Persujen ehdokas. Sen verran tuuheaa tavaraa suoltaa ulos niin usein.

Tere on hallituksessa ja eduskunnan suurimman puolueen jäsen ja voi olla 100%:isen varma, ettei hallitus tai eduskunta tuollaista tule esittämään tai säätämään. Onneksi Tere saa tässäkin toiveessa jäädä häviäjän rooliin.
 
Tuollaisilla mustavalkoisilla täysin överiksi vedetyillä ehdotuksilla ei ole mitään virkaa millään tavalla. Olisi nyt ehdottanut vaikka 110 %:ia samalla... Taas kerran täytyy ihmetellä, miksi ihmeessä Tere on vielä Kokoomuksessa? Veikkaan tässä ja nyt, että ensi vaaleissa on Persujen ehdokas. Sen verran tuuheaa tavaraa suoltaa ulos niin usein.

Tere on hallituksessa ja eduskunnan suurimman puolueen jäsen ja voi olla 100%:isen varma, ettei hallitus tai eduskunta tuollaista tule esittämään tai säätämään. Onneksi Tere saa tässäkin toiveessa jäädä häviäjän rooliin.
Jenkeistä opittua some-politikointia. Terällä on varmasti paljon hyviä ideoita mutta tekee kyllä laikka punaisena töitä että ne jäisi näiden tykkäyshuorausten varjoon
 
Henkilöstökulut, ne syövät valtaosan budjetista, 3400 ihmistä pyörittämässä yhtä lafkaa, kuulostaa kunnon toimittajien suojatyöpaikka haaremilta. Sitten yllämainitsemani asiat, kelpaako? Tosin niistä pienistä puroista syntyy suuri joki.

Tämä määräkin kasvaa ihan poskettomasti, 2020 2885 ja 2023 3329...

Kuten tuossa jo aiemmin totesin, "henkilökuluista pitää leikata" ei ole kunnollinen vastaus tuossa. Yle tuottaa aineettomia hyödykkeitä, niissä on käytännössä aina suuri määrä työvoimakustannuksia.
Eli kysymys on, että mistä tuotannoista Ylen pitäisi leikata. Kun määrätään ne kohteet, niin sitten siitä seuraa, että ne henkilökulut laskevat. Siellä ne viihde- ja urheilutuotannot olisivat ne ekat, joista lähtisin hakemaan säästöjä. Toimittajat jättäisin pääasiassa rauhaan, kerta ne tekevät sitä Ylen puolesta arvokkainta työtä.
 
Tuollaisilla mustavalkoisilla täysin överiksi vedetyillä ehdotuksilla ei ole mitään virkaa millään tavalla. Olisi nyt ehdottanut vaikka 110 %:a samalla... Taas kerran täytyy ihmetellä, miksi ihmeessä Tere on vielä Kokoomuksessa? Veikkaan tässä ja nyt, että ensi vaaleissa on Persujen ehdokas. Sen verran tuuheaa tavaraa suoltaa ulos niin usein.

Tere on hallituksessa ja eduskunnan suurimman puolueen jäsen ja voi olla 100%:isen varma, ettei hallitus tai eduskunta tuollaista tule esittämään tai säätämään. Onneksi Tere saa tässäkin toiveessa jäädä häviäjän rooliin.
Näkeehän sen, ettei Tere ole tuon prosenttilukeman eteen valtavaa taustatutkimusta tehnyt. Puhdas heitto lonkalta, silti arvostan kyllä että sanoo tällaisia asioita ääneen. Jonkun mielestä se on populismia, minulle se on lausunto halukkuudesta leikata Ylen ylisuureksi paisunutta budjettia. Mielestäni on samantekevää aikooko leikata 10% vai 90%, kunhan leikkaa. Verovaroin ei kuulu tuottaa kaupallisen televisiokanavn kilpailijaa, vaan tuottaa yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä.
 
Tere on hallituksessa ja eduskunnan suurimman puolueen jäsen ja voi olla 100%:isen varma, ettei hallitus tai eduskunta tuollaista tule esittämään tai säätämään. Onneksi Tere saa tässäkin toiveessa jäädä häviäjän rooliin.

Tere on se Kokoomuksen uusi Rydman. Yksi tuollainen fringe tyyppi vetämässä vähän ääniä niiltä, jotka roikkuu siinä Persujen ja Kokoomuksen välimaastossa. Että niiltäkin osin voi hyvinkin seurata Rydmanin jalanjälkiä.
Tosin Rydmanin jutut eivät tainneet olla ihan noin lennokkaita Kokoomuksessa.
 
Puhdas heitto lonkalta, silti arvostan kyllä että sanoo tällaisia asioita ääneen.
Musrta populistisen paskan puhuminen ei ole kovin arvostettavaa. Leikkaaminen on järkevää. YLEn toiminnan lähes täysi alasajo ei ole. Populismi on paskaa.

Tere on se Kokoomuksen uusi Rydman. Yksi tuollainen fringe tyyppi vetämässä vähän ääniä niiltä, jotka roikkuu siinä Persujen ja Kokoomuksen välimaastossa.

Näinhän se on, mutta jossain vaiheessa toi Teren sekoilu menee vaan täysin överiksi ja se alkaa haitata puoluetta. Sitten tulee kyllä kenkää ja uusi kotipaikka on jo aika selviö.
 
Kuten tuossa jo aiemmin totesin, "henkilökuluista pitää leikata" ei ole kunnollinen vastaus tuossa. Yle tuottaa aineettomia hyödykkeitä, niissä on käytännössä aina suuri määrä työvoimakustannuksia.
Eli kysymys on, että mistä tuotannoista Ylen pitäisi leikata. Kun määrätään ne kohteet, niin sitten siitä seuraa, että ne henkilökulut laskevat. Siellä ne viihde- ja urheilutuotannot olisivat ne ekat, joista lähtisin hakemaan säästöjä. Toimittajat jättäisin pääasiassa rauhaan, kerta ne tekevät sitä Ylen puolesta arvokkainta työtä.
Tähänkin annoin jo vastauksen, karsimalla radio- ja televisiokanavia vähenee samalla henkiökunta. Me ei myöskään tarvita yli 10 paikallisuutista pyörimässä jokaisessa maakunnassa erikseen. Sitten kulttuuri ja viihdetuotanto voi ihan kirveellä leikata pois, 85m€ syö sekin. Urheilun osalta niillä reissuilla ei tarvita 20 asiantuntijaa kommentoimaan tyyliin jokaista suomalaishiihtäjää erikseen, helvetti yksi entinen hiihtäjä osaa kyllä selittää miten hiihdetään. (pätee myös moneen muuhunkin asiaan)

Todellisuudessa ihan sama mitä ehdottaa, niin se on ei ja tämä asia pyörii samaa ympyrää. "Ollaan leikkaamassa" mutta ei todellisuudessa ollakaan.
 
Kuten tuossa jo aiemmin totesin, "henkilökuluista pitää leikata" ei ole kunnollinen vastaus tuossa. Yle tuottaa aineettomia hyödykkeitä, niissä on käytännössä aina suuri määrä työvoimakustannuksia.
Eli kysymys on, että mistä tuotannoista Ylen pitäisi leikata. Kun määrätään ne kohteet, niin sitten siitä seuraa, että ne henkilökulut laskevat. Siellä ne viihde- ja urheilutuotannot olisivat ne ekat, joista lähtisin hakemaan säästöjä. Toimittajat jättäisin pääasiassa rauhaan, kerta ne tekevät sitä Ylen puolesta arvokkainta työtä.
En tunne asiaa mutta ehkä ensimmäisenä pitäisi rajata ettei päätöksiä tehdä tunteiden varassa: yhyy en pidä pakkoruotsista eli lakkautetaan YLE vega.

Toiseksi voisi pohtia suurempia linjoja virtaviivaistamisesta: esim jos olympialaisiin tai suurajoihin lähtee kymmenen toimittajaa, riittäisikö viisi? Ilmeisesti näissä on valtava ero kaupallisiin kanaviin

Areena on hieno palvelu olla olemassa mutta voisiko miettiä vuokrataanko serverit jne

Ylellä on toki sama ongelma kuin Postilla tai Alkolla, koko Suomea pitäisi tukea samalla hinnalla - ja kannatan tätä vaikka osaan suomea - jolloin vähemmistökielien tai saariston pienien kylien palveleminen voi olla suhteessa kalliimpaa. Itse hyväksyn tämän
 
Tuollaisilla mustavalkoisilla täysin överiksi vedetyillä ehdotuksilla ei ole mitään virkaa millään tavalla. Olisi nyt ehdottanut vaikka 110 %:a samalla... Taas kerran täytyy ihmetellä, miksi ihmeessä Tere on vielä Kokoomuksessa? Veikkaan tässä ja nyt, että ensi vaaleissa on Persujen ehdokas. Sen verran tuuheaa tavaraa suoltaa ulos niin usein.

Tere on hallituksessa ja eduskunnan suurimman puolueen jäsen ja voi olla 100%:isen varma, ettei hallitus tai eduskunta tuollaista tule esittämään tai säätämään. Onneksi Tere saa tässäkin toiveessa jäädä häviäjän rooliin.
Tere on kokoomuksessa oikeistolaisuutensa takia sekä koska ei hirveesti välitä perussuomalaisten syvästä päädystä.
 
Verovaroin ei kuulu tuottaa kaupallisen televisiokanavn kilpailijaa, vaan tuottaa yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Mutta sitten herää se kysymys, että kuinka paljon Ylen sisällöstä on sellaista, että se oikeasti kilpailee kaupallisen TV-kanavan kanssa. Tai ehkä paremmin muotoiltuna, kuinka paljon Ylen tuotannosta on sellaista, että kaupalliset kanavat näkisivät järkeväksi tuottaa niitä.
 
Lätkän mm lienee aika selkeä esimerkki. Mertsikin seurasi perässä
 
Suututtanut jo vuosia tämä holtiton meno. Nyt siihen onneksi tulee loppu, kun mestari valitaan presidentiksi. Kiitos mestari. Enkä ole perussuomalaisten kannattaja, mutta tarvitaan henkilö joka uskaltaa sanoa ääneen sen mitä fiksu kansalainen ajattelee ylestä ja monesta muusta asiasta.
 
En tunne asiaa mutta ehkä ensimmäisenä pitäisi rajata ettei päätöksiä tehdä tunteiden varassa: yhyy en pidä pakkoruotsista eli lakkautetaan YLE vega.

Toiseksi voisi pohtia suurempia linjoja virtaviivaistamisesta: esim jos olympialaisiin tai suurajoihin lähtee kymmenen toimittajaa, riittäisikö viisi? Ilmeisesti näissä on valtava ero kaupallisiin kanaviin

Areena on hieno palvelu olla olemassa mutta voisiko miettiä vuokrataanko serverit jne

Ylellä on toki sama ongelma kuin Postilla tai Alkolla, koko Suomea pitäisi tukea samalla hinnalla - ja kannatan tätä vaikka osaan suomea - jolloin vähemmistökielien tai saariston pienien kylien palveleminen voi olla suhteessa kalliimpaa. Itse hyväksyn tämän

Ymmärtääkseni noissa isoissa urheilulähetyksissä on jo virtaviivaistettu Ylen osalta toimintaa siten, että sitä porukkaa ei enää roudata sinne paikan päälle hulluna, vaan hommat hoidetaan yhä enemmän Suomesta studiosta. Tosin muutenkin jotku Olympialaiset ja vastaavat voisi jättää täysin pois Yleltä. Tai vähintäänkin niiden toimittajien lähettäminen sinne, päästäisiin eroon myös niistä hemmetin tyhmistä "No miltä nyt tuntuu?" kun urheilija läähättää viimeistä päivää heti suorituksen jälkeen.

Ei kai se Yle sitä Areenaa enää itse hostaa. Pikainen haistelu näyttäisi siltä, että siellä taitaa olla front end hostattuna AWS:ssä ja Akamai toimittaa sisällölle CDN:nän.
 
Tästä olen täysin samaa mieltä. Mutta sitten herää se kysymys, että kuinka paljon Ylen sisällöstä on sellaista, että se oikeasti kilpailee kaupallisen TV-kanavan kanssa. Tai ehkä paremmin muotoiltuna, kuinka paljon Ylen tuotannosta on sellaista, että kaupalliset kanavat näkisivät järkeväksi tuottaa niitä.
Kaikki viihde ja sarjatuotanto. Yle on enenevässä määrin astunut mainos- ja maksullisten kanavien tontille, ei ihme, että niillä menee päin persettä, kun toiset saa korvamerkkittyä rahaa tyhjästä ilman riskiä.
 
Suututtanut jo vuosia tämä holtiton meno. Nyt siihen onneksi tulee loppu, kun mestari valitaan presidentiksi. Kiitos mestari. Enkä ole perussuomalaisten kannattaja, mutta tarvitaan henkilö joka uskaltaa sanoa ääneen sen mitä fiksu kansalainen ajattelee ylestä ja monesta muusta asiasta.

Ihan nyt huomiona sellainen juttu, että Suomen presidentillä ei ole osaa eikä arpaa siinä, että miten Suomen valtio käyttää rahoja.
 
Presidentin tulee olla suunnannäyttäjä ja keskustelun herättäjä siinä, että missä yhteiskunnassa on kehitettävää tai mikä on vialla yhteiskunnassa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
278 408
Viestejä
4 790 405
Jäsenet
77 742
Uusin jäsen
bowser

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom