Kotiautomaatio

Minä olen myös yrittänyt kerätä motivaatiota, että tekisin kuormanhallinnan auton lataukselle. Löytyy go-e controller ja laturi. Toki tuossa tuo kuormanhallinta toimii hyödyntäen go-e pilvipalvelua, mutta se vaatii aina sen toimivan internetyhteyden sekä onhan siinä vähän viivettä. Tosin tuskin tuota tarvitsee lähteä tyhjästä koodaamaan, eiköhän google tuo valmiita pohjia ratkaisun toteuttamiseksi.
 
Onko kenellekään tullut vastaan pörssisähkö scriptiä shellyyn mikä ohjaisi termostaatin lämpötilaa?
Eli ei olisi on/off vaan menisi hinnan mukaan vaikka +-2 astetta jne.
Aika monessa termarissahan on ulkoinen ohjaus lämpötilan pudotukselle.. Paremmissa pystyy säätämään sen montako astetta pudottaa. Laittaa shellyn ohjaamaan tuota lämpötilan pudotusta.
 
Kuormanhallinnan meinasin toteuttaa siten, että jos mennään pääsulakkeiden maksimien lähellä, katkaisee Shelly virran laturilta suoraan.
Minkälaisissa maksimikuormissa on kulutus ollut kun lataus ollut päällä?
Minulla näyttää talon peruskuorma -12c lämpötilassa olevan 4-6kW luokkaa, tuohon auton 10kW lataus päälle niin vielä ei mene yli. 25A pääsulakkeet, eli 17kW maksimikuorma. Ei ole tänä talvena tuota kylmempää ollut niin ei osaa sanoa tarkemmin mitä on -20 lämpötilassa, mutta vuosi sitten tammikuussa näytti Carunan palvelun mukaan olleen 100% kapasiteetista käytössä.

Kuormanhallinta on kyllä tulevaisuutta, jahka tehomaksu tulee joka verkkoyhtiölle niin alkaa kulutuspiikkien tasaus tässäkin taloudessa.
 
Maksimeja en osaa varmaksi sanoa, koska vasta nyt sain tuon Shellyn mittaamaan kuormaa ja olen talvisin lataillut hitaammin ihan kaiken varalta. Talvella kun on sähköinen lattialämmitys + yöllä lämminvesivaraaja päälle + ilmalämpöpumppu + mahdollinen autolaturi, niin kyllä se nopeasti kulutus nousee. Tohon päälle sitten muut systeemi, lähinnä kylmään aikaan LTO. Kylmällä pelkästään lämminvesivaraaja + ilmalämpöpumppu on noin 6 kW. Siihen vaikka pelkästään kylppärin lattialämmitys + LTO, niin ollaan jo noin 8 kW tasolla.
 
1741029334636.png

Saanko selville, mikä versio tästä mulla on ja jos ei ole wifi, niin saanko tämän wifiin ja saunaan kännykkäohjauksen?
 
Tässä nyt pienen hetken pohtinut vanhojen vesipatterien termareiden vaihtamista älykkäiksi niin saisi säädön paremmaksi kuin on/off. Onko foorumilaisilla käyttökokemusta eri valmistajien termareista (Danfoss, Schneider Wiser jne)? Mitä nyt koittanut foorumeita tutkiskella niin Zigbee olisi järkevin? Lämmitysmuotona kaukolämpö.
 
Meillä on ollut käytössä nyt noin 4 vuotta Tado:n patteritermostaatit (malli V3+) ja olohuoneessa myös langaton lämpösensori joka ohjaa 3 patteria. Nä vaativat siis Tadon oman hubin joka tulee noissa starter kiteissä mukana. Sinänsä ei pahaa sanottavaa, mutta toki nämä toimii pilvessä jos sellaisella on väliä.
 
Tässä nyt pienen hetken pohtinut vanhojen vesipatterien termareiden vaihtamista älykkäiksi niin saisi säädön paremmaksi kuin on/off. Onko foorumilaisilla käyttökokemusta eri valmistajien termareista (Danfoss, Schneider Wiser jne)? Mitä nyt koittanut foorumeita tutkiskella niin Zigbee olisi järkevin? Lämmitysmuotona kaukolämpö.
Mulla on tollasia zigbee termareita kiinasta.. toistavuotta menossa, paristoja oo tarvennu viel vaihtaa. Makso alta 20€ kpl..
Mukana oli jos jonkunlaista adapteria, mutta omiin pattereihin istu ihan suoraan. Asennus vei alta 5min manuaalitermarin purkua myöten
Edit: 14 astetta ko taas on vissiin käsi osunu slideriin ha:ssa jossa saa laitettua kalibroinnin erotukseen termarin lämpötilan mittaulseen vs mitä oilea on, ja itse veden kierto kans on ha ohjattu ja ei kuvanottohetkellä päällä
IMG20250304110736.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tässä nyt pienen hetken pohtinut vanhojen vesipatterien termareiden vaihtamista älykkäiksi niin saisi säädön paremmaksi kuin on/off. Onko foorumilaisilla käyttökokemusta eri valmistajien termareista (Danfoss, Schneider Wiser jne)? Mitä nyt koittanut foorumeita tutkiskella niin Zigbee olisi järkevin? Lämmitysmuotona kaukolämpö.
No itseasiassa nuo älytermarit ovat juurikin on-off, kun perinteinen termari toimii jossainmäärin portaattomasti.. Tosin se patteriventtiili itsessään ei ole tarkoitettu portaattomalle säädölle.
 
Ei noi mun oo on off, servo sisällä ajaa karaa, joka säätää itse patterin venttiiliä paljonko on auki
 
Minkälaisissa maksimikuormissa on kulutus ollut kun lataus ollut päällä?
Minulla näyttää talon peruskuorma -12c lämpötilassa olevan 4-6kW luokkaa, tuohon auton 10kW lataus päälle niin vielä ei mene yli. 25A pääsulakkeet, eli 17kW maksimikuorma. Ei ole tänä talvena tuota kylmempää ollut niin ei osaa sanoa tarkemmin mitä on -20 lämpötilassa, mutta vuosi sitten tammikuussa näytti Carunan palvelun mukaan olleen 100% kapasiteetista käytössä.

Kuormanhallinta on kyllä tulevaisuutta, jahka tehomaksu tulee joka verkkoyhtiölle niin alkaa kulutuspiikkien tasaus tässäkin taloudessa.

Mulla suorasähkölämmitteisessä omakotitalossa kuormanhallinta talvikeleillä napsii vähän
väliä latausta pienemmälle. Yhden vaiheen kuormitus tulee yleensä ensin vastaan ennenkuin 3*25A.

Ilpi ottaa yhdeltä vaiheelta 1,3kW + 1kW LVV ja huonolla säkällä vielä kattolämmitys 1kW samalle vaiheelle. Tälläisessä kombossa yhdellä vaiheella ei olekaan enää kuin ~2,5kW (~11A) jäljellä vaikka muilla vaiheilla olisikin vielä koko 16A edestä tilaa.

Kuvassa keli about nollassa

1741081439770.png

edit: Näköjään kuvankaappauksessa näpsäsin skaalankin pois. Korkein latausnopeus 11kW ja matalimmat piikit ~8kW
 
Pysäyttääkö se tosiaan sen johonkin matkalle? Mä olen käsityksessä että se ajaa sen aina laidasta laitaan.
Pysähtyy, testasin sillon joskus ennen ko asensin ekaa, pidin sormea siinä karalla ja säätelin lämpötilaa. Viimeisimmät versiot jopa ajaa kalibrointi ajon eka asennuksen jälkeen, en tie tarkalleen mitä touhuavat mutta eka ajelee karaa ees taas pariin otteeseen
 
Mulla suorasähkölämmitteisessä omakotitalossa kuormanhallinta talvikeleillä napsii vähän
väliä latausta pienemmälle. Yhden vaiheen kuormitus tulee yleensä ensin vastaan ennenkuin 3*25A.

Ilpi ottaa yhdeltä vaiheelta 1,3kW + 1kW LVV ja huonolla säkällä vielä kattolämmitys 1kW samalle vaiheelle. Tälläisessä kombossa yhdellä vaiheella ei olekaan enää kuin ~2,5kW (~11A) jäljellä vaikka muilla vaiheilla olisikin vielä koko 16A edestä tilaa.
Shelly Pro 3EM lisäyksen myötä pääsin itsekin tarkastelemaan vaihekohtaisia kuormituksia, kävi ilmi että vinokuormaa oli melko lailla. Vaihdoin yhden ilpin vaiheelta toiselle niin kuormitus tasaantui merkittävästi. Toki vaihtelua vielä on, ja tuleekin olemaan.
Suorasähkötalo, 3x ILP joiden kulutukset shellyn pikkureleet mittaa. 3 Millin sähköpatteria, niiden kulutukset mitataan, mutta kaikki muut ilman mittausta. Kaksi märkätilojen lattialämmitystä ja LVV merkittävimmät kuluttajat. LTO näyttää ottavan sen 50W ja sulatuksia ei ole tänä talvena ollut kuin muutama joten ei merkitystä mittausten kannalta. Loput sitten valoja, kodinkoneita, elektroniikkaa ja puutyöverstaan koneita. Vuosikulutus sen 25MWh ja tulee selvästi nousemaan kun toinenkin auto vaihtui plugarista sähköksi.
 
Kiuas sanoi sopimuksensa irti ja olisi tarkoitus siirtää ohjaus pois saunan sisältä.

Noita "älykiukaita" tai ohjauspaneeleja näkyy olevan joitakin. Onkohan tietoa, onko olemassa mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa, jos ei halua rekisteröidä kiuastaan ja käyttää lopulta vuosia seissyttä sovellusta kännykässä? Onko mitään ohjauskeskusta, jonka saa juttelemaan muuten kuin valmistajan pilveen?
 
Ne kiukaat jotka tukevat etäohjausta. Yleensä siis mallit joita voi käyttää taloyhtiösaunoissa tms, noita voi ohjata millä tahansa kärkiohjatulla laitteella.

Tosin ihan perinteinen mekaanisella kellolla ja termarilla varustettu kiuas on hyvin helppo muuttaa etäohjatuksi yhden kontaktorin avulla.

Etäohjatussa kotikiukaassa pitäisi kuitenkin se turvalukitus, joka estää etäkäynnistyksen jos joku käy heittämässä pyyhkeen kiukaan päälle kuivumaan.
 
Tulisiko mieleen jotain edullista lämpötilamittaria, minkä saisi ilman lisälaitteita HA:han (käytännössä pitäisi kaiketi olla wifi) esim. aliexpressista? Ei tarvi mitään näyttöä, pitkä akun/patterin kesto olisi plussaa.
EDIT: Nyt tarve sisämittarille
 
Mä ostin hätäpäissäni shellyn lämpöanturin, joka on yllättäen osoittautunut todella hyväksi, mutta alista noita tuskin saa.
 
Tulisiko mieleen jotain edullista lämpötilamittaria, minkä saisi ilman lisälaitteita HA:han (käytännössä pitäisi kaiketi olla wifi) esim. aliexpressista? Ei tarvi mitään näyttöä, pitkä akun/patterin kesto olisi plussaa.
tuossa lauseessa vaan ristiriita, wifi laitteiden akun/paristojen kesto ei ole hyvä ikinä
mutta kyllä niitä wifinäkin on esim Tuya WiFi Smart Temperature Humidity Sensor Indoor Hygrometer Controller Monitoring Work with Smart Speaker Alexa Google Home - AliExpress
 
Tulisiko mieleen jotain edullista lämpötilamittaria, minkä saisi ilman lisälaitteita HA:han (käytännössä pitäisi kaiketi olla wifi) esim. aliexpressista? Ei tarvi mitään näyttöä, pitkä akun/patterin kesto olisi plussaa.
EDIT: Nyt tarve sisämittarille
Suosittelen vahvasti Xiaomin LYWSD03MMC, toki tuossa on näyttö, mutta patterin kesto jotakukin reilun vuoden. Käyttää Bluetoothia, joten vaivatta voi viritellä ESP32:n BLE proxyksi kaapin perälle piiloon. Hyvin kustannustehokas ratkaisu kokonaisuudessaan.
 
Wifi ja virrankulutus tiedossa. Xiaomi tulikin toisaalla vastaan. Varmaan tutkin tätä lisää. Kiitos vastauksista.
tuossa lauseessa vaan ristiriita, wifi laitteiden akun/paristojen kesto ei ole hyvä ikinä
mutta kyllä niitä wifinäkin on esim Tuya WiFi Smart Temperature Humidity Sensor Indoor Hygrometer Controller Monitoring Work with Smart Speaker Alexa Google Home - AliExpress
Toki yhden tommosen voisi hankkia testiin. Mutta taas toisaalta mietityttää laittaa näitä omaan wifiin. Pitää jatkaa tutkimista.
 
tuossa lauseessa vaan ristiriita, wifi laitteiden akun/paristojen kesto ei ole hyvä ikinä
mutta kyllä niitä wifinäkin on esim Tuya WiFi Smart Temperature Humidity Sensor Indoor Hygrometer Controller Monitoring Work with Smart Speaker Alexa Google Home - AliExpress
Mulla on tuo shellyn palikka ollut nyt vähän reilun vuoden ja se ainakin väittää että patteri olisi edelleen 100%. Mitenkään en tietysti voi tuota todentaa, mutta se päivittää lämpötilatiedon 30min välein, jos lämpötila on muuttunut enemmän kuin 1°, eli eihän se käytännössä paljoa dataa lähetä.
 
No ei jos uinuu noin paljon, ja perus huonelämpötilan mittaukseen tuo 30min resoluutio on ihan riittäväkin.
 
Suosittelen vahvasti Xiaomin LYWSD03MMC, toki tuossa on näyttö, mutta patterin kesto jotakukin reilun vuoden. Käyttää Bluetoothia, joten vaivatta voi viritellä ESP32:n BLE proxyksi kaapin perälle piiloon. Hyvin kustannustehokas ratkaisu kokonaisuudessaan.
Nää on ollut hyviä kun noihin saa custom softan sisälle, millä voi säätää aika paljon kaikenlaisia parametreja mieleisekseen, ja taitaapa saada Zigbee kommunikaatiollekin värkättyä nykyään. Uusimman firmiksen myötä tosin ei oo enää niin helppoa ladata custom softaa ja vaatii enemmän virittelyä, mutta kaiketi onnistuu sekin(en ole itse koittanut, vielä).
 
Itsellä tuli asennettua viimesyksynä uusi kaukolämmönvaihdin, jossa on Oumanin S203 säädin. Talossa lattialämmityksellä hoidetaan alakerrassa wc, khh, kh ja sauna. Lopuissa huoneissa on radiaattorit.
Tänä talvena on tullut nautittua lämmöstä, eli sisälämpötila on ollut mallia lämmin. Ensi talvea vasten mietin, että olisi parempi totutella syksystä asti "normaaliin" sisälämpötilaan. Talossa on myös isohko leivinuuni, jota tulee lämmiteltyä parin päivän välein. Talosta löytyy jo joka huoneesta lämpö/kosteusmittari jotka on yhdistettynä HA:han

Nyt tuon säätämisen osalta mietin mikä olisi paras vaihtoehto.
1. Ouamani kiinni HA:han ja sieltä käsin lämmön säätäminen.
2. Älytermarit vanhojen termostaatien tilalle ja nämä sitten HA:han kiinni.
3. Oumanin sekä älytermarit HA:han kiinni.
 
Älytermarit IMO ihan turhia tuossa tapauksessa. Lämpötila pitäisi saada Oumanin käyrää säätämällä ja piirien tasapainotuksella kohdilleen. Sitten jos haluaa esim. tilapäisiä lämmönpudotuksia niin siihen Ouman-HA -integraatio voi olla ihan kätevä.

Termareille ainoa käyttöskenaario lienee jos jossain huoneessa haluaa pitää pidemmän aikaa alempaa lämpötilaa tai sitten esim. keväällä kompensoida auringon lämmittävää vaikutusta huonekohtaisesti. Tähän riittää ihan perinteiset manuaaliset termarit.
 
No ei jos uinuu noin paljon, ja perus huonelämpötilan mittaukseen tuo 30min resoluutio on ihan riittäväkin.
En usko että se virrankulutus juuri lisääntyisi vaikka mittaus tapahtuisikin useammin, se wifihän se virtaa kuluttaa, ja se aktivoituu vain kun lämpötila muuttuu riittävästi.

Tai on siinä joku aikaväli kun se päivittää vaikkei olisikaan mikään muuttunut, lähinnä kai ilmoitaa että on vielä hengissä.

Mulla tuo on verstaan lämpöä vahtimassa, lähinnä siltä varalta että ilppi kuolee, tai ei riitä potku, kun siellä ei muuta lämmitintä ole päällä.
 
Oisko suositella etäohjattavia (home-assistant yhteensopivia) pistokkeita? Tällä hetkellä käytössä tuyan pistokkeita, jotka tuntuu hajoilevan suhteellisen nopeasti. Pitäisi saada varmatoimisempia tilalle.
 
Ikean Trådfri:t on kyllä toimineet moitteettomasti, eli suositus niille.
Jep, ainakin ne vanhemmat Trådfri-pistorasiat (ne isot möhkäleet) ovat toimineet moitteettomasti. Vaikka ovat speksattu vain sisäkäyttöön ja plusasteille niin ovat toimineet ihan moitteettomasti jopa parvekkeella. Siinä vaiheessa kun parvekkeella on alkanut olla jotain -20⁰C nurkilla niin alkavat sekoilemaan mutta kun taas lämpiävät niin rupeavat toimimaan. En edes tiedä kuinka vanhoja nuo ovat mutta edelleenkin toimivat.
 
Oisko suositella etäohjattavia (home-assistant yhteensopivia) pistokkeita? Tällä hetkellä käytössä tuyan pistokkeita, jotka tuntuu hajoilevan suhteellisen nopeasti. Pitäisi saada varmatoimisempia tilalle.
Mitä sä niillä ohjaat?

Itellä on kyllä toiminu vuodesta 2020 tuya-rasiat eikä yksikään ole hajonnut. Itse olen kyllä siirtynyt shellyihin niiden raportointitarkkuuden takia(lähiverkossa käytänössä viiveettä toimivat) HA:n kanssa, mutta mikäli tuyan rasiat on menny nopeestikkin rikki niin pahoin pelkään ettei shellytkään siinä sitten kestäis mikäli kuorma noi hajoamiset aiheuttaa(niissä on tehonkesto rajoitettu 2500w).
 
Mennyt 3 rikki parissa vuodessa. Lamppu, 1000w sähköpatteri ja motion-rigin ohjaus ollu noiden takana. Vois aloittaa Ikealla ja katella shellyä jos tuntuu hajoilevan. Shellyllä näytti olevan ainakin 3v takuukin.
 
Lidlin Silvercrest (Tuya-yhteensopiva?) pistorasiapötköt ovat sitten ainakin kuraa jos ei itse osaa korjata elektroniikkaa. Itselläni on kaksi 3-osaista ohjattavaa pistorasiaa ja molemmista parin vuoden jälkeen on konkat pettäneet. On tyyppivika, netistä löytyy kohtalotovereita ja korjausohjeita kuvineen. Mukavana lisähaasteena korjauksessa on että ruuvit ovat jotain security-ruuveja, olikohan tri-wing -tyyppisiä eli ei saa ilman erikoistyökaluja edes avattua. Sinänsä korjaus on helppo kun vaan saa pistorasiapötkön auki, olikohan kaksi konkkaa vaihdettava laadukkaampiin ja tulee "ikuinen".
 
Oisko suositella etäohjattavia (home-assistant yhteensopivia) pistokkeita? Tällä hetkellä käytössä tuyan pistokkeita, jotka tuntuu hajoilevan suhteellisen nopeasti. Pitäisi saada varmatoimisempia tilalle.
Nediksen ulkokäyttöön tarkoitetut (16A) wifi pistorasiat on toimineen varsin hyvin vaikka ovatkin Tuya yhteensopivia. Wifi pysyvyys jopa yllättänyt pihan perältäkin vaikka matkaa on.
 
Jep, ainakin ne vanhemmat Trådfri-pistorasiat (ne isot möhkäleet) ovat toimineet moitteettomasti. Vaikka ovat speksattu vain sisäkäyttöön ja plusasteille niin ovat toimineet ihan moitteettomasti jopa parvekkeella. Siinä vaiheessa kun parvekkeella on alkanut olla jotain -20⁰C nurkilla niin alkavat sekoilemaan mutta kun taas lämpiävät niin rupeavat toimimaan. En edes tiedä kuinka vanhoja nuo ovat mutta edelleenkin toimivat.
Mulla on ollut parvekkeella myös Ikean pistorasiat, ja ne ovat toimineet talven moitteetta. Vähäsen vaan ärsyttää kun ne ”vuotavat” sähköä läpi myös silloin kun valojen pitäisi olla sammuneet. Ledit hehkuvat hiukan pimeässä.
 
Ootko koittanut kääntää toisin päin?
 
Eikös tuo tuya ole vaan yksi zigbee systeemiä käyttävä toimija?
Kyllä, aikalailla voisi sanoa notta on X määrä OEM valmistajia, mitkä tekee tavaraa Y määrälle eri brändejä ja Tuya sitten tarjoaa R&D:n ja ekosysteemin. Paljon noita brändejä on mitkä on ”Tuyaa”.

En ole tutustunut, mutta lienee niillä omaakin tuotantoa vai käyttävätkö OEM:iä myös omalle brändilleen.
 
Ongelma Home Assistant OS ja Rpi5 kombon kanssa; Mulla on tuossa virtalähde joka jaksaa kyllä pyörittää tuota ihan fine, mutta Rpi5 itse tunnistaa bootissa että kyseessä ei ole "riittävän stydi" virtalähde ja jää jumittamaan siihen johonkin Init ruutuun, ellei näpäytä virtanappia tuossa kohdassa. Eli tulee about tällainen ilmoitus johon se jää jumiin: "USB Boot requires high current (5 volt 5 amp) power supply. To disable this check set usb_max_current_enable=1 in config. txt". Tuossa kun painaa virtanamiskaa niin HA OS lähtee käyntiin ja se pyörii nätisti ilman mitään ongelmia, kunnes aparaatti taas buuttaa ittensä sähkökatkon tms seurauksena.

OK, tuossa virheilmossa oli itsessään tarjottu ratkaisu, eli laittaa "To disable this check set usb_max_current_enable=1 in config. txt", mikä toimiikin varmaan hienosti Rasberry OSn kanssa, mutta en ole onnistunut löytämään tuommoista Config.txt filettä tai muuta vastaavaa paikkaa HA OS:stä, minne voisin tuollaisen loitsun koittaa lisätä, enkä oikein muutakaan keinoa ohittaa tuota bootissa. Raspin perässä ei ole kuin SSD levy USB adapterin perässä ja itsessään HA OS ei tee oikein muuta vielä kun loggaa lämpötiloja, eli todennäköisesti virta riittää käytännössä ihan hienosti, mutta se vaan herjaa tuota bootissa kun ei saa "neuvoteltua" laturin kanssa haluamaansa 5A virtaa...

Koetin katsella kooveegeestä apuja, mutta vähän heikosti löytyi mitään tai pitäisi olla parempia taikasanoja. Eli olisko täällä vinkkejä miten mahdollisesti ratkaista tällainen ongelma?

PS. Virallinen raspi 5 poweri olis varmaan suoraviivaisin approachi, mutta kun se nyt toimii tuolla nykyiselläkin ihan hienosti niin mieluusti menisin sillä....

find / -name 'config.txt'

Se ei ole vain välttämättä mountattuna, ja tuossa raspi haosissa on kaksi ssh:ta portissa 22222 (host) ja 22 (haos container). Jos ja kun pääsee oikeaan järjestelmään käsiksi se pitäisi vielä mountata. Siksipä tuo Windows-koneeseen lykkääminen vaikuttaa minusta helpoimmalta tavalta :).

Tähän ylläolevaan saagaan löytyi lopulta ratkaisu toisaalta, eli tuo SSH kikkailu on jossainmäärin haastava, mutta kun aparaatin kytki HDMI:llä näyttöön ja laittoi näppäimistön kiinni niin tuohon config.txt pääsi jotakuinkin suoraan käsiksi. SSD levyn kun laittoi windows koneen perään niin se ei löytänyt levyltä mitään. Sikäli jos joku täällä sattuu painimaan samanlaisen ongelman kanssa, syystä tai toisesta, niin jotakuinkin allaolevan proseduurin mukaan meni:
1. Pi kiinni HDMI:llä näyttöön ja näppis kiinni, kone tulille
2. kun komentokehote on ruudulla niin
3. Login
4. cd mnt
5. cd boot
6. vi config.txt

tuonne perään [all] rivin alapuolelle rimpsut mitä haluaa lisätä. Ton editorin käyttö on windows ihmiselle suominäppäimistöllä jonkinlaista tuskaa, kannattaa vähän ehkä etukäteen perehtyä jos meinaa moista värkätä... :)
 
Oiskohan mitään järkevää keinoa automatisoida kevätauringon vaikutusta lämmitykseen? Ulkona on vielä sen verran kylmä että lämmitys pysyy päällä mutta aurinko lämmittää sisätilat suhteellisen kuumaksi. Verhot toki, mut jos sais jotenkin lämmityksen reagoimaan myös paremmin tuohon. Lämmitysmuotona maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
270 634
Viestejä
4 683 509
Jäsenet
76 633
Uusin jäsen
Volmari^^

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom