Kotiautomaatio

Jaahas, Nediksen ESPHome-hakkeroidun led-nauhan virtalähde päättikin sitten päättää päivänsä alle kahden kuukauden käytön jälkeen. Voltit olivat pudonneet puoleen siitä mitä sen pitäisi olla.
Onneksi löytyi vielä yksi ylimääräinen samoilla spekseillä oleva Streamplify USB-hubille tarkoitettu virtalähde varaston perältä.
 
Sonoff oli paras Zigbee koordinaattori 2023, mutta tilanne on nopeasti muuttunut tänä vuonna. Itse ostaisin tällä hetkellä Ukrainalaisen Smlight SLZB-06 sovittimen, jota saa pelkällä Zigbee-radiolla, mutta myös WLAN ja Bluetooth-radiolla. Sen paras ominaisuus on POE-liitettävyys, jolloin Home Assistant palvelin voi olla täysin eri tilassa, missä Zigbee-radio on asennettuna. Laitteeseen voi syöttää virtaa joko USB-johdolla tai ethernet-kaapelilla, POE-yhteensopivasta kytkimestä.

Adapteriin otetaan yhteyttä IP-osoitteella, joten suoraa johdotusta Home Assitant -palvelimeen ei tarvita.

Laitteessa on 5dB vahvistava antenni ja sen laiteohjelmiston (firmware) voi päivittää verkon yli web-selaimella. Näitä sovittimia voi lisätä Home Assistant -palvelimeen useita, jos Zigbee-verkkoa pitää jakaa esimerkiksi eri rakennuksiin. Ja lisäksi sen hinta on erittäin kilpailukykyinen, samaa luokkaa kuin Sonoffin donglella.

Mistähän noita SMlightin aparaatteja kannattaisi koittaa tilailla tänne härmään, saako jostakin EUn sisältä ettei tarttisi ALVien kanssa tamuta? Tai peräti Suomesta jostakin..?
Sen mitä äkkiseltään koitin etsiä niin vaikuttais olevan kaupat joko EUn ulkopuolella tai sitten ei toimita Suomeen...
 
Onkos noita Shellyjä sun muita kotiautomaatiohärveleitä myynnissä jossain kivijalkaliikkeissä? Tietty jotain lämpöantureita tai liiketunnistimia sekä tietty polttimoita saattaa löytyä jostain Motonetistä tms mutta lähinnä tarkoitan noita Shellyn kaltaisia releitä sun muita geneerisempiä rakennuspalikoita. Aina välillä tulee tarve jollekin yksittäiselle palikalle niin ei aina viitsisi ruveta tilailemaan ja olisihan se kiva kun tarve tulee että saisi haettua vaikka samana päivänä jostain että pääsisi näpräämään.

Esimerkiksi juuri nyt olisi tarvetta yhdelle tai kahdelle Shellylle tai vastaavalle.
 
Riippuen asuinpaikasta, itse olen hakenut shellykauppa.fi kun sattuu seudulla olemaan. Tosin ihan samana päivänä ei välttämättä onnistu, mutta soittamalla saa sovittua. Ei tämäkään mikään kivijalkakauppa sinänsä.
 
Vaikka verkkokauppa.com

Muita löytyy täältä
 
Vaikka verkkokauppa.com

Muita löytyy täältä
Katoskatos, Tuusulassakin on joku pulju, itse Tuusulan rajalla asuvana tuo vaikuttaa hyvältä. Pitääpä tutustua.
 
Onkos noita Shellyjä sun muita kotiautomaatiohärveleitä myynnissä jossain kivijalkaliikkeissä? Tietty jotain lämpöantureita tai liiketunnistimia sekä tietty polttimoita saattaa löytyä jostain Motonetistä tms mutta lähinnä tarkoitan noita Shellyn kaltaisia releitä sun muita geneerisempiä rakennuspalikoita. Aina välillä tulee tarve jollekin yksittäiselle palikalle niin ei aina viitsisi ruveta tilailemaan ja olisihan se kiva kun tarve tulee että saisi haettua vaikka samana päivänä jostain että pääsisi näpräämään.

Esimerkiksi juuri nyt olisi tarvetta yhdelle tai kahdelle Shellylle tai vastaavalle.
Partco.fi vantaalla, keväällä kävin ja hyvältä vaikutti jos kivijalkakauppoja arvostaa.
 
Mistähän noita SMlightin aparaatteja kannattaisi koittaa tilailla tänne härmään, saako jostakin EUn sisältä ettei tarttisi ALVien kanssa tamuta? Tai peräti Suomesta jostakin..?
Sen mitä äkkiseltään koitin etsiä niin vaikuttais olevan kaupat joko EUn ulkopuolella tai sitten ei toimita Suomeen...
Itse tilasin vuosi sitten suoraan valmistajalta, mutta löytyy myös aliexpress.
 
Partco.fi vantaalla, keväällä kävin ja hyvältä vaikutti jos kivijalkakauppoja arvostaa.
Partco onkin tuttu paikka, tosin on sen verran matkaa että ei ihan yhden tai kahden pikkujutun takia viitsi sinne asti lähteä. Näköjään sinnekin on jossain vaiheessa noita ilmaantunut valikoimiin.
Hinnatkin tuolla (ja muissakin) taisi olla jees, jos jätetään jotkut Shellyn omat kampanjat pois. Jos vielä hakemaan pääsee, niin aina parempi.
Juu, tuo Tuusulassa oleva paikka näyttäisi olevan noin 3km päässä linnuntietä eli kohtalaisella etäisyydellä, varmaan joku 5-6km tietä pitkin. Siellä näyttäisi olevan vähän muutakin mitä ehkä joskus saattaisi tarvita.
 
Onko kokemusta pyörittää Home Assistantia Raspberry pi3 tai 4 versioilla? Voisin kokeilla tehdä sleep/wake-on lan virityksen järeämpää serverikonetta vasten siten, että kun ei paljon käyttöä, voisin etänä laittaa sen nukkumaan.

Onko yleisesti jotain tiettyjä suositeltuja älypistorasioita? Esim Eve Energy?

Mietin voisiko olla miten järkevää tehdä logiikkaa, että pörssisähkön yksittäisissähintapiikeissä voisi kytkeä jääkaappipakastimesta virrat pois tunnin ajaksi 😃
 
Mietin voisiko olla miten järkevää tehdä logiikkaa, että pörssisähkön yksittäisissähintapiikeissä voisi kytkeä jääkaappipakastimesta virrat pois tunnin ajaksi
Ei ole kyllä mitään järkeä. Tämä ajatus olisi hyvä esimerkki siitä miten pahasti voi olla hakusessa miten paljon mikäkin laite kuluttaa energiaa ja paljonko siitä voi edes teoriassa syntyä sähkölaskua vaikka olisi millainen hintapiikki.
 
No joo jotain 1,1 kWh vie nykyasetuksilla jääkaappipakastin virtaa vuorokaudessa. Jos oletetaan, että pyörii tasaisesti niin se on ~46 Wh tunnissa. Jos sattuisi nyt vaikka 60 snt hintapiikki niin tolla kulutuksella se olisi 0,046 kWh • 60 snt/kWh = 2,76 snt. Eli aika mitättömistä summista puhutaan. Sitten riskit miten käy ruoalle, jos joku sattuu jääkaappia availemaan..
 
Onko kokemusta pyörittää Home Assistantia Raspberry pi3 tai 4 versioilla? Voisin kokeilla tehdä sleep/wake-on lan virityksen järeämpää serverikonetta vasten siten, että kun ei paljon käyttöä, voisin etänä laittaa sen nukkumaan.

Onko yleisesti jotain tiettyjä suositeltuja älypistorasioita? Esim Eve Energy?

Mietin voisiko olla miten järkevää tehdä logiikkaa, että pörssisähkön yksittäisissähintapiikeissä voisi kytkeä jääkaappipakastimesta virrat pois tunnin ajaksi 😃

Raspi4 ehdottomasti ja ottaisin 4gt versiona, toki tänä. Päivänä ottaisin jo kerralla Raspi5, mut vastaavudeeltaan Raspi4 on todella nopea, raspi3 tahmasi monessa asiassa. Muistaa ottaa vaan kuluihin mukaan usb3 - sata tai m.2 adapterin ja levyn, muistikortilla ei kannata touhuta. Raspi5 taitaa löytyä joku oma m.2 "hattukin".

Itse suosinut Shelly pistorasioita toimii lokaalisti wlan kautta. Toinen vaihtoehto sitten zigbee vaihtoehdot esim Ikea, Philips.

En usko että on mitään järkeä alkaa kikkailemaan niin pieni kulutteista laitetta kun nykyaikaista pakastinta. Pakastimen kompura laittaa vielä pistorasian releen kärjet koville ja hajottaa ne aikanaan, sit on säästöt siinä jos pakastin tästä syystä joskus sulaa lattialle tms.

Kyll ne oikeat säästöt tulee käytännössä kaikesta lämmittämiseen liittyvästä, ehkä pesukoneista jos jaksaa alkaa kikkailemaan pesujensa aikatauluja.
 
ehkä pesukoneista
Ei kyllä oikein näistäkään. Meillä on pieniä lapsia ja pyykkiä pestään paljon eikä ikinä millään eco-ohjelmilla, silti pyykinpesukoneeseen menee alle 20 kWh per kuukausi. Ei sieltä kovin montaa euroa irtoa vaikka ajoittaisikin halvimmille tunneille pesuja. Yksin asuvalla kulutus olisi vielä paljon pienempi.

Sisäilman ja käyttöveden lämmittäminen sekä sähköauton lataaminen ovat ne paikat missä kotiautomaatiolla on pörssisähkön kanssa saavutettavissa oikeita säästöjä, muu on merkityksetöntä näpertelyä. Toki jos tykkää harrastaa niin saahan kaikkea optimoida.
 
En usko että on mitään järkeä alkaa kikkailemaan niin pieni kulutteista laitetta kun nykyaikaista pakastinta. Pakastimen kompura laittaa vielä pistorasian releen kärjet koville ja hajottaa ne aikanaan, sit on säästöt siinä jos pakastin tästä syystä joskus sulaa lattialle tms.
Ja jotkut pakastimet vieläpä eivät mene päälle automaattisesti sähköjen palautumisen jälkeen vaan vaativat painamaan nappia käynnistyäkseen. Muutenkaan en jääkaappien ja pakastimien kanssa välttämättä lähtisi leikkimään terveydellä, paskalla tuurilla joku automaatio sekoaa juuri sopivasti kun on itse esim viikonlopun poissa kotoa ja on pitänyt liki koko viikonloppureissun ajan sähköjä pois kylmälaitteista tai jotain yhtä mukavaa. Toki jos joukkoon lisäisi vielä lämpöanturit jääkaappiin ja pakastimeen että saisi tuollaisista hälytykset mutta noihin antureihin sun muihin kuluu niin paljon rahaa ettei omana elinaikana säästäisi edes niiden hintaa takaisin.
 
Onko kokemusta pyörittää Home Assistantia Raspberry pi3 tai 4 versioilla? Voisin kokeilla tehdä sleep/wake-on lan virityksen järeämpää serverikonetta vasten siten, että kun ei paljon käyttöä, voisin etänä laittaa sen nukkumaan.

Onko yleisesti jotain tiettyjä suositeltuja älypistorasioita? Esim Eve Energy?

Mietin voisiko olla miten järkevää tehdä logiikkaa, että pörssisähkön yksittäisissähintapiikeissä voisi kytkeä jääkaappipakastimesta virrat pois tunnin ajaksi 😃
Tänä vuonna N:s yritys HA käyttöön kaapissa lojuneella Rasp 2B: lla ja vihdoin sain järkevän ongelman ja setupin kasaan. Mökin kulunvalvontaa ja nyt kiinni N:kpl sensoreita, lamppuja ja pistorasioita zigbeellä Sonoff USB-tikulla + jotain Wi-Fi vehkeitä Shellyä ja Tuyaa. Eli kysyjän käyttöön kyllä riittää ihan mikä vaan rauta minkä käsiin saa ja HA asentuu. Jos jotain videostriimejä tms raskaampaa pitää prosessoida, niin sitten toki uudempi rauta on tarpeen.
 
Onkos noi Raspit muuten miten luotettavaa rautaa käytännössä? Lähinnä siis että voiko tuollaisen olettaa pyörivän käytössä "vuositolkulla" olettaen että on SSD käytössä?
Taustalla siis että jos nyt HAn kautta koittaisi hoitaa kaikki talouden valojen ja muiden aparaattien ohjaukset, niin onko Raspi 4 ihan soveliasta rautaa moiseen, vai onko joku miniPC tai perus läppäri luotettavampi ratkaisu?
 
Jos SSD käytössä niin ei se sen kummempaa rautaa ole kuin muukaan. Toki jos esim. muisti pärähtää niin koko korttihan on sitten siinä. Itellä on NASista mennyt yks muistikampa, joten mikään ei ole ikuista. Siinä mielessä Raspi on jopa luotettavampi, että siinä ei ole mitään liikkuvia osia (jos itse ei asenna) kuten, vaikka mini PC:ssä, kuten esim. puhaltimia yms. joilla on taatusti oma elinikänsä.

EDIT: Toki pätee kaikkeen rautaan, ei pelkästään Raspiin, mutta virtalähteessä ei ainakaan kannata mennä sitä halvinta tietä.
 
Onkos noi Raspit muuten miten luotettavaa rautaa käytännössä? Lähinnä siis että voiko tuollaisen olettaa pyörivän käytössä "vuositolkulla" olettaen että on SSD käytössä?
Taustalla siis että jos nyt HAn kautta koittaisi hoitaa kaikki talouden valojen ja muiden aparaattien ohjaukset, niin onko Raspi 4 ihan soveliasta rautaa moiseen, vai onko joku miniPC tai perus läppäri luotettavampi ratkaisu?
Mulla on nyt pyörinyt raspi 3 yli kahdeksan vuotta samalla muistikortilla 24/7.
 
Mulla kesti raspi3b 3 vuotta. Puolessa välissä hajosi virtalähde, aika minor homma. Sitten hajosi sd-kortti ja sehän on helppo korvata uudella. Sitten ilmestyikin ihan random vikaa ettei laite ollut aika ajoin tavoitettavissa ja vilkutteli valoja. Uudelleenasennukset eivät korjanneet ongelmaa ja päädyin asentamaan ha:n virtuaalisena winukalle joka pyörii muutenkin 24/7. Tämä oli iso muutos, sillä nopeus oli ihan eri luokkaa kuin raspilla. Enkä siis viittaa automaatioiden nopeuteen, vaan laitteen hallittavuuteen aina bootista päivityksiin. Raspit ihan päteviä vermeitä ja virrankulutukseltaa todella oivia.
 
Oman näkemyksen mukaan business-valmistejien (Lenovo, HP, Dell) miniPC on todellinen "asenna ja unohda" ratkaisu. Käytin aluksi Home Assistanttia puoli vuotta RasberryPi 3:lla, mutta siirryin sen jälkeen Lenovo Thinkcentre -käyttäjäksi.
 
** Varoitus: Apple Homekit arkkitehuuripäivitys poistaa monikäyttäjätuen ilman hubia **

Apple ajaa Home kitin päivitystä uuteen arkkitehtuuriin. Eikä siinä mitään, mutta:
  1. Hubeiksi kelpaa enää Homepod ja Apple TV
  2. Ilman Hubia ei voi olla useampia käyttäjiä (kuten vanhalla arkkitehtuurilla pystyi)
  3. Näistä ei selkeästi kerrota siinä päivityspromptissa ollenkaan
 
kotiautomaatioon ja home assistantiin liittyen. Elenia aina labin puolellahan näkyy nykyisin sähkönkulutus 5 minuutin tarkkuudella. Heillä saattaa olla suunnitelmissa myös rajapinta kuluttajien käyttöön ainakin kun käy antamassa palauttetta, niin siellä kysytään kehityskohteita, jossa kyseinen ominaisuus on listoilla. Tuollainen rajapintahan poistaisi tarpeen ulkoisille p1/han lukijoille, koska tiedon sähkönkulutuksesta saisi suoraan sähköyhtiöltä. Tuota odotellessa, onko joku mahdollisesti toteuttanut jonkun väliaikaisen ratkaisun homeassistantiin, joka hakisi tuolta ainalabista noita kulutustietoja?
 
Tyhmä kysymys varmaan mutten ole sähkäri. Voiko Shelly pro 3 ohjata kolmea eri vaihetta (ei kolmivaiheisesti), sillä eikö tuo Shelly ohjaa kontaktoria päälle joka ottaa virran halutusta vaiheesta? Vai pitääkö minun ostaa kolme pro 1:stä jotta saan eri vaiheet hyödynnettyä (enkä kasvata yhden vaiheen kuormaa).

Ja jatkokysymys: Voiko tuolla yhdellä vaiheella ohjata kolmivaiheisen kontaktorin päälle? Pointtina siis että kiertääkö käyttövirta kontaktorille shellyn kautta vai onko shelly vain kytkin?
 
Toiminut ongelmitta. Koitin toista merkkiä (futurehome) ja se floodas zigbee viestiä ihan hullun lailla, eikä aina vastannut. Tarvis kans yks sunricher ostaa tilalle, mutta pitkän aikaa ollut loppu m.nu verkkokaupasta.

Ei tuossa mitään erikoista ole asennuksessa, ihan normi lattialämmitystermari missä vähän lisää älyä.

Vähän päivitystä, löytyi näitä sunricherin zigbee termareita 3kpl -50% ranskalaisesta verkkokaupasta kesällä, ja nyt viimein sain aikaiseksi sähkärin kanssa ne pistää paikalleen. Ihan asiallisesti pelanneet, mutta paria olisi vielä vailla, ostin tuolta viimeiset eikä m.nu ole myöskään saanut saldoille.

Valo merkkisenä löytyisi suomestakin 150e/kpl, Euroopasta ei oikein ole enää tullut vastaan järkihintaisia. Vähän suolaiselta tuntuu, niin guuglailin lisää.

Joku oli korvannut (tai ainakin yrittänyt) koko termarin shelly1 + ds18b20 kombolla, joka kuulostaisi houkuttavalta. Nykykatalogissa tuo olisi varmaan shelly plus 1PM + addon + anturi(t). Yhteys sitten tietty ei olisi zigbee vaan wifi, ja sen käsisäätimen siinä menettäisi.

Sattui siinä sitten surffaillessa vastaan tällainen info: Shelly Wall display valkoinen – Nurkan takaa

"Nyt myös Home Assistant ja Sonos saadaan laiteohjelmistopäivityksellä tähän ruutuun!"

Eli mitä jos piilottaisi pienemmät shellyt rasian pohjalle, lämpöanturi lattian alle menevään putkeen ja päälle tuon näytön, ja sitten olisi ohjauspaneelikin HA:lle ilman tablettivirityksiä.

Mutta mahtaisiko mennä samoihin sähkökaapeleihin molemmat, en oikein osannut tulkita asennuskuvia?
 
Tyhmä kysymys varmaan mutten ole sähkäri. Voiko Shelly pro 3 ohjata kolmea eri vaihetta (ei kolmivaiheisesti), sillä eikö tuo Shelly ohjaa kontaktoria päälle joka ottaa virran halutusta vaiheesta? Vai pitääkö minun ostaa kolme pro 1:stä jotta saan eri vaiheet hyödynnettyä (enkä kasvata yhden vaiheen kuormaa).

Ja jatkokysymys: Voiko tuolla yhdellä vaiheella ohjata kolmivaiheisen kontaktorin päälle? Pointtina siis että kiertääkö käyttövirta kontaktorille shellyn kautta vai onko shelly vain kytkin?
Tuleeko tämä LVV-ohjaukseen? Esim. LVV-vastukset kahden kontaktorin taakse, joista toisessa on 1 ja toisessa 2 vastusta, joita ohjaa pro2 laitteella (käy toki myös pro3). Näin saat 1/2/3 kW tehonsäädön varaajaan helposti.
 
Vähän päivitystä, löytyi näitä sunricherin zigbee termareita 3kpl -50% ranskalaisesta verkkokaupasta kesällä, ja nyt viimein sain aikaiseksi sähkärin kanssa ne pistää paikalleen. Ihan asiallisesti pelanneet, mutta paria olisi vielä vailla, ostin tuolta viimeiset eikä m.nu ole myöskään saanut saldoille.

Valo merkkisenä löytyisi suomestakin 150e/kpl, Euroopasta ei oikein ole enää tullut vastaan järkihintaisia. Vähän suolaiselta tuntuu, niin guuglailin lisää.

Joku oli korvannut (tai ainakin yrittänyt) koko termarin shelly1 + ds18b20 kombolla, joka kuulostaisi houkuttavalta. Nykykatalogissa tuo olisi varmaan shelly plus 1PM + addon + anturi(t). Yhteys sitten tietty ei olisi zigbee vaan wifi, ja sen käsisäätimen siinä menettäisi.

Sattui siinä sitten surffaillessa vastaan tällainen info: Shelly Wall display valkoinen – Nurkan takaa

"Nyt myös Home Assistant ja Sonos saadaan laiteohjelmistopäivityksellä tähän ruutuun!"

Eli mitä jos piilottaisi pienemmät shellyt rasian pohjalle, lämpöanturi lattian alle menevään putkeen ja päälle tuon näytön, ja sitten olisi ohjauspaneelikin HA:lle ilman tablettivirityksiä.

Mutta mahtaisiko mennä samoihin sähkökaapeleihin molemmat, en oikein osannut tulkita asennuskuvia?

Itse tuskailin saman asian kanssa, noi sunrichherin rasiat on aika hintavia kyllä ja ratkaisin asian sillä että sähkökaappiin tuli Shelly 1PM Gen3 ohjaamaan suoraan lattialämpöjä pariin huoneeseen. Toinen on n. 500W ja toinen on n. 1,2kW. Näitä ohjataan taas scriptillä pörssisähkön hinnan mukaan.
Mielestäni tätäkin vaihtoehtoa kannattaa harkita?.. :)
Itselläni on myös yksi Meroksen termostaatti, se on toiminut hyvin Applen systeemissä. Joskus on tarvinnut käyttää sulake pois kun on hävinnyt näkyvistä.

Smart Wi-Fi Thermostat Meross MTS200 for Electric System
 
Viimeksi muokattu:
Tuleeko tämä LVV-ohjaukseen? Esim. LVV-vastukset kahden kontaktorin taakse, joista toisessa on 1 ja toisessa 2 vastusta, joita ohjaa pro2 laitteella (käy toki myös pro3). Näin saat 1/2/3 kW tehonsäädön varaajaan helposti.
No 2kW vastuskin oli kyllä ajatuksena. Mutta pääpointti siinä tosiaan, ettei Shelly syötä virtaa vaan kontaktori ottaa sen suoraan omalta sulakkeelta ja näin kuormituksen pystyy samalla Shellyllä jakamaan eri vaiheille. Siis vaikka kolmosversiolla kaikille kolmelle? Eli siis Shelly antaa vain herätevirran ja kontaktori tekee työn.
 
Kontaktori kytkee kaikki kolme vaihetta kerralla päälle, jos on 3vaihe varaajasta kyse, kaikki on toki rakennettavissa mutta en nyt ymmärrä syytä.

En ymmärrä miksi pitäisi saada yksittäisiä vastuksia päälle, jos haluaa pörssi hinnan mukaan säästää niin laittaa vaan varaajan lämmittämään täydellä teholla silloin kun sähkö halvinta. Hyvä myös muistaa että sähkäri nämä on joka tapauksessa tilattava tekemään.
 
Syy on pieni sulakekoko. "
Ohjauskanavien määrä: 3 (tukee 3:a vaihetta)
Ohjauskanavan enimmäisvirta: 16A
Ohjauksen enimmäisvirta yhteensä: 48A"

Ei takerruta varaajaan. Onnistuuko kolme eri 1x230V laitetta näin:
L1 pöristin
L2 suristin
L3 päristin

Jokaiselle oma kontaktori jota Shelly 3 pro ohjaa. Näin yksittäisen vaiheen virta pysyy aisoissa. Toistan vielä kysymyksen kun en ymmärrä, ei kai eri vaiheiden virrat kierrä Shellyn kautta? Luulisi ohjauksiin riittävän mitätön virta, joku 2A tms. Joo ja sähkäri kytkee, mutta vanhan kansan miehenä tuskin ymmärtää tietotekniikasta pajoa.
 
En ole sähkömies, mutta kyllä tuon pitäisi toimia juuri noin. Se mitä ohjaat kontaktorilta eteenpäin ei kiinnosta Shellyä yhtään.
Taidetaan tuolla Shelly tuki suomeksi facebuukissa usein suositella kontaktorin vaihtoa uuteen häiriöttömään jos on kovin vanhat kontaktorit ohjaamassa.
 
Shelly 3 pro kestää itsessään 16A virtaa per kanava. (resistiivinen ja kapasitiivinen yms sekakuormat pitää toki ottaa huomioon). Virta siis menee shellyn läpi kokonaisuudessaan, toki jos haluaa ohjata Shellyllä kontaktoreita sekin toki onnistuu ja silloin virta ei mene Shellyn läpi.

Eipä tuossa mitään erikoisempaa epäselvyyttä pitäisi olla Shellyn sivuilla on kattavat tiedot, kytkentäkuvat yms.

Eri asia on sitten toki kun ajetaan 3vaiheista laitetta niin että ohjaillaan osaa vaiheista vaan päälle, niin se voi tuottaa ongelmia riippuen mikä laite kyseessä.

shelly_diag.png
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
254 645
Viestejä
4 427 581
Jäsenet
73 389
Uusin jäsen
L79

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom