Kotiautomaatio

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Omistamatta laitetta, väittäisin että Sensibon mittaama lämpötila. Ilppi ei kai lähetä lämpötilatietoa mihinkään irdalla. Sensibo ohjaa ILPpiä tyyliin lämpö ylös lämpö alas, on ja off komennnoilla oman sisäisen mittauksen mukaan.
No tätä minäkin epäilen, mutta ihan varma en ole kun sitä ei missään lue. Jos se sensori on Sensibossa, niin sitten jos aitoa huonelämpötilaa haluaa raportoida/seurata, niin sensorin pitää olla järjellisessä paikassa. Nyt sensori piilossa mutta ilpon nähtävillä jotta komennot menee läpi. Eilen vain hämmästelin kuviota kun lämpötilaraportti ei matchannut juurikaan pyyntiä.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
486
Minulle asennettiin viime viikolla. Kytkentäkaaviot ovat ihan miten sattuu. Ne pitää testaamalla vain laittaa. Minun tapauksessani taisi olla niin, että 2 meni kytkärin mukaan ja yksi väärinpäin, että saatiin näyttämään oikeita arvoja.
oletettavasti väärinpäin jos on miinus arvoja? yks vaihe ainoastaan on plussalla, toki paneelitkin pikkasen tuuttaa sähköä, mutta ei noissa määrin
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
338
Onko joku saanut HA:ssa toimimaan noita Tuya pohjaisia thermostaatteja käyttämällä Local Tuya?

Itselläni toimii, saan lisättyä, voin säätää lämpöä mutta esim. onko lämmitys päällä ei näy, ei myöskään toimi vaihto automaatilta toiseen tilaan.

Tälläinen thermostaatti kyseessä.

En itse oikein ymmärrä mitä nämä HVAC MODE DP jutut on ? En löytänyt mitään dokumentaatiota tälle. Ymmärrän että Value 2 ja 3 on nykyinen lämpö ja haluttu lämpö.

1669204274580.png
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
oletettavasti väärinpäin jos on miinus arvoja? yks vaihe ainoastaan on plussalla, toki paneelitkin pikkasen tuuttaa sähköä, mutta ei noissa määrin
Mekin ekan kokeilun jälkeen sammutettiin paneelit sotkemasta, niin sai ainakin varmasti oikein.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
486
Mekin ekan kokeilun jälkeen sammutettiin paneelit sotkemasta, niin sai ainakin varmasti oikein.
Mutta ohan se niin päin shellyssä et kulutus kuuluu olla plussalla? Verkoon jos menee niin miinus? Muuten nuo lukemat o kaikki ihan ok mitä ny seurannu. Ja testannu esim kytkemällä tiedettyjä kulutuksia päälle jne.. en oo jaksanu viel mennä palelemaan uusiks ja odotan luonnon valoa.. testejä voi näinkin tehä
Suora sähkölämmiteinen talo. 156m² asuin neliöö... Viimevuonna melkeen 2000kwh tähän mennessä marraskuussa nyt rapiat 200kwh.. automatio noussut rankasti... Ilpit (2kpl) vesi sauna yms moni muu säädetty paneelien tuottoon/ pörssi hintaan... Toki takkakin enempi käytössä nyt. Ja ilpit ohjautuu jos takka lämpenee... Lisää koitan keksiä
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
486
Mä tein niin nihilistin ratkasun et jopa pakastin o mittauksen piirissä.. jos menee isoks pörssisähkö niin siltäkin virta pois.. sisällä o lämpö anturi joka si pakottaa päälle jos liikaa laskee makso mitä makso. Lisää tulee etäreleitä. Mut lähes kaikki jo niiiden piirissä ja automatiossa säännöillä. Pesukonetta en saa ees päälle ennen ko hinta sopiva jollen ohita
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
486
Hitto ko ois rahaa rakentaa koko talo alusta saakke tietämyksellä mitä nyt on.. kokonaisuudessaan..
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Oikein kivasti toimii Home Assistant HP:n "tupakkiaskissa". Onhan tuo Ryzen 4600G niiiiiin yliammuntaa kuin olla ja voi, mutta noita koneita on puolen tusinaa lojumassa vielä nurkissa mainausbuumin jäljiltä niin eipä kukkaro keventänyt kuin Conbee 2 tikun verran.
Asennuskin helppoa kuin mikä, BIOSista secure boot pois päältä ja iskee HA imagen SSD:n sisään. Sitten Raspberry Pi nelosesta HA backup uuden HA asennuksen sisään ja avot.

Raspi saa Raspbee 2 tikkuineen mennä mökille hoitamaan talvilämmitystä ynnä muuta kivaa mitä ikinä sille keksii (mm. Spotify kaiutin, kun siihen liittää langattomat Audio Pro Lv2 kaiuttimet).
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 345

Niin mikä laite kyseessä? Meinaa tuo RP4 käydä vähän tukkoiseksi niin vähä mietiskellyt sille vaihtoehtoa. QNAP nassi ois kyl kotona mut en ole ihan vakuuttunut kontissa pyörittämisen vaivattomuudesta?
 
HP Pavilion TG-01
Noita löytyy vaikka millä prosessori konfiguraatiolla. HA koneeksi meni 4600G/RTX3060ti versio mistä näyttis oli tietenkin otettu irti.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 802
Norpoolin omillekkaan sivuille nuo tiedot ei aina päivity heti. Ja taitaa olla aika suosittua hakea hintoja sieltä niin sivu tökkii välillä pahasti. Nyt sinne on ilmestynyt tällainen ilmoitus:

Mistä niitä hintatietoja sitten olisi tarkotus hakea automaattisesti, jos ei tuolta? Avata itse tuo nettisivu ja käsin kopioida hinnat?
Yksi paikka joka hyödyntää tuota entso-e:tä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
98
Onko joku saanut HA:ssa toimimaan noita Tuya pohjaisia thermostaatteja käyttämällä Local Tuya?

Itselläni toimii, saan lisättyä, voin säätää lämpöä mutta esim. onko lämmitys päällä ei näy, ei myöskään toimi vaihto automaatilta toiseen tilaan.

Tälläinen thermostaatti kyseessä.

En itse oikein ymmärrä mitä nämä HVAC MODE DP jutut on ? En löytänyt mitään dokumentaatiota tälle. Ymmärrän että Value 2 ja 3 on nykyinen lämpö ja haluttu lämpö.

Sain pienen taistelun jälkeen, tosin ohjaus vielä vähän puutteellinen mutta riittänee mulle. HVAC MODEt voi jättää tyhjäksi. Tuolla 0.5 asetuksella saa tuyan lähettämän arvon näyttämään oikein.
1669296052991.png1669296087247.png1669296109855.png
Näiden lisäksi kannattaa tehdä muutama sensori tuon termostaatin lisäksi. Esim. ON/OFF state, nykyinen lämpötila jne. tarpeen mukaan. Nämä pitää tehdä samalla kertaa, localtuyassa jälkeenpäin lisääminen ei onnistu.
1669296397919.png
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
1 050
Onko joku saanut HA:ssa toimimaan noita Tuya pohjaisia thermostaatteja käyttämällä Local Tuya?

Itselläni toimii, saan lisättyä, voin säätää lämpöä mutta esim. onko lämmitys päällä ei näy, ei myöskään toimi vaihto automaatilta toiseen tilaan.

Tälläinen thermostaatti kyseessä.

En itse oikein ymmärrä mitä nämä HVAC MODE DP jutut on ? En löytänyt mitään dokumentaatiota tälle. Ymmärrän että Value 2 ja 3 on nykyinen lämpö ja haluttu lämpö.

Tukeeko tuo virranmittausta?
 
Liittynyt
01.01.2022
Viestejä
46
Onkos kukaan käyttänyt näitä 24GHz tutka-antureita ESP32:n kanssa.

Toimii tämän Firebeetle ESP32:n kanssa, mutta ei suostu toimimaan Esp32 Mini kortin kanssa.

En keksinyt muuta eroa, kuin 5V jännite. Tuon mini esp:n 5v jännite on 4,5v ja Firebeetle syöttää anturille 4,8v jännnitettä.

HA:n kanssa käytössä ESPHome:n kautta tällä speksillä.

Onko ajatuksia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331

Itsekin veikkaisin tuota jännitettä, tuo tutkamoduli taitaa haluta käyttöjännitteeksi 5-12V joten kovin paljon alle 5V ei todennäköisesti toimi. Eli jotenkin pitää järjestää lisää jännitettä tuolle.

Itseasiassa nyt rupesi kiinnostamaan tuollainen tutka. Toimiiko nuo hyvin? Pitäisi tunnistaa kohtalaisen luotettavasti että yhdessä huoneessa (ehkä 5m²) on ihminen mutta esimerkiksi pienehköt kotieläimet (kissat) eivät saisi liipaista läsnäoloa. Tavallista IR-liiketunnistinta olen ajatellut mutta tuo tutka saattaisi ehkä olla hyvä vaihtoehto.
 
En ole tuon anturin säätöjä vielä paljoa testaillut. Siihen on saatavissä lisäkortti ja säätöohjelma ( LD2410 Tool EN on englannin kielinen, se toinen on kiinaa), jolla parametreja voi säädellä/tallettaa.
Pikaisesti olen tuota kokeillut ja ohjelma kyllä toimii. Anturi myös pelittää siihen luvattuun 5m etäisyyteen ihan hyvin. Vähän kuitenkin epäilen, että saako tuon luotettavaksi tunnistamaan henkilöt, mutta ei kotieläimiä.

Anturissa on sellainen hankaluus, että liitäntäpinnit ovat 1,25mm rasterilla. Tilasin tuohon pulmaan 5-pin liittimiä ja johtoja ja juottelin myös tuolle lisäkortille johdon kiinni. Saa sitten tuon liittimellisen anturin parametrit säädettyä.
Juotoshommelit vaatii kapean kolvinkärjen ja vakaat kädet :cool:

Täytyy kokeilla, saanko syötettyä kunnon 5v tuolle anturille, josko se sitten toimisi myös esp32 Minin kanssa.
Jos ei onnistu, mini kortit hyödynnetään muissa sovelluksissa (tuntuu toimivan esim dallas DS1820 lämpöanturin ja SSD1351 oled näytön kanssa ihan ok)
 
Liittynyt
25.11.2022
Viestejä
3
Osaisiko joku suositella älypistorasiaa? Kohtuu pihalla näistä kuvioista. Sanokaa jos vaatimukset ovat kohtuuttomia. 3-5 kpl olisi ajatus hankkia.
Ennestään mitään kotiautomatiikkaa ei ole.
Käyttötarkoituksena:
  1. Auton lämmityksen kontrollointi/ajastaminen (riittääkö kapasiteetti?)
  2. Sisällä (ja ehkä myös ulkona) olevien kausivalojen ajastaminen
Muita vaatimuksia:
  • Pienehkö koko ettei yksi mokkula tuki useampaa paikkaa pistoriassa / jatkojohdossa
  • Toimii pakkasella
  • Wifi kuuluu tukiasemalta autolle (etäisyyttä ~6m, ulko-ovi välissä)
  • Mieluusti ei tarvitse mitään erillistä "hubia", vaan menisi pelkillä pistorasioilla
  • Eivät ole roskaa 5v päästä eli joko:
    • Ei ns "vendor lockia" (voi käyttää jollain muullakin sovelluksella jos valmistaja lopettaa tukemisen)
    • Valmistaja niin stabiili että todnäk pystyssä 5 vuoden päästä
Katsoin alustavasti tämmöistä Black friday alennuksesta. Tossa tosin ei mainita mitään ulkokäytöstä...

EDIT: Aiemmin ketjussa joku suositteli Denverin vehkeitä Motonetistä. Näyttää olevan kohtuu huokeita ja ulkokäyttöönkin löytyy. Link
Löytyykö huonoja kokemuksia? Oulun pakkasia pitäisi kumminkin kestää...
 
Viimeksi muokattu:

Denveri toiminut itelläkin auton lämmityksen ajastuksesta. Ei ongelmia kovillakaan pakkasilla. Oma on tosin autokatoksessa joten ei suoraa sadetta tule siihen.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
Onko joku vääntänyt HA:han api.spot-hinta.fi – Api.spot-hinta.fi -rajapintojen esittely ja käytön ohjeistus avulla kaikenmaailman juttuja?
Tämä olisi kuitenkin paljon monipuolisempi kuin tuo olemassa oleva nordpool integraatio.
En vain pääse oikein edes alkuun tämän kanssa.
Joo sain esimerkillä kyllä "tämän tunnin" hinnan ja rankin, mutta siihen se jääkin.
Esim. jos sensorin vaihtaa TodayAndDayForwardiksi, niin en enää saakkaan mitään aikaiseksi, vaan Unknownia näyttää.
Toisaalta tää painottuu niin paljon "pilveen", että norpool integraatio tuntuu turvallisemmalta.

Itse olen tuon norpoolin laittanut kuntoon tämän kautta: Home Assistant: Nord Pool Spot prices and how to automate devices for cheapest hours – Creating Smart Home

Ja joo se toimii nyt LVV käytössä (halvimmat 3h) ihan ok, mutta en enää osaa muokata sitä jos vaikka haluaisin toisen ohjattavan esim. halvimpien 10h mukaan.

Jotenkin tuo Rank systeemi pitäisi saada tuohon nordpooliin myös.
 
Liittynyt
07.05.2022
Viestejä
16
Mutta ohan se niin päin shellyssä et kulutus kuuluu olla plussalla? Verkoon jos menee niin miinus? Muuten nuo lukemat o kaikki ihan ok mitä ny seurannu. Ja testannu esim kytkemällä tiedettyjä kulutuksia päälle jne.. en oo jaksanu viel mennä palelemaan uusiks ja odotan luonnon valoa.. testejä voi näinkin tehä
Suora sähkölämmiteinen talo. 156m² asuin neliöö... Viimevuonna melkeen 2000kwh tähän mennessä marraskuussa nyt rapiat 200kwh.. automatio noussut rankasti... Ilpit (2kpl) vesi sauna yms moni muu säädetty paneelien tuottoon/ pörssi hintaan... Toki takkakin enempi käytössä nyt. Ja ilpit ohjautuu jos takka lämpenee... Lisää koitan keksiä
Noin se kai kuuluu olla, mutta onko asialla muuta kuin kosmeettista merkitystä? Tänne laitettiin mittauskeskukseen 3EM ja siinä vain 1 lutikka meni oikeinpäin (B), ne 2 näyttää miinusmerkkisiä arvoja. Shellyn omassa web-käyttöliittymässä tietysti kokonaislukema päin seiniä, mutta HA:n energiasivulla nuo oli helppo vaihtaa eli osto ja myynti on oikein. Vai käytetäänkö tuota Shellyn tehoarvoa jossain oikeasti? Sähkäri lupasi kyllä tulla nuo kääntämään, mutten viitsisi vaivata kun niiden tunkemisessa käytettävissä olevaan tilaan oli pikkuisen haastetta...
Aiemmin täällä oli juttua 3EM:n tarkkuudesta. En ole kovin tarkkaa vertailua vielä ehtinyt tehdä, mutta ihan 1-1 lukemat ei fortumin tietojen kanssa ole, ja oma pulssilaskurikin näyttää eri tavalla. Esim. 21.11. klo 00-10 kulutus Fortumin mukaan 38,73 kWh, shelly/HA Energia taas kertoi 31,1 kWh ja oma pulssilaskuri vain 22,8 (ilmeisesti RPi:n pythoni hukkaa pulsseja, ehkei ehdi laskea). Erot on aika isoja, mutta veloitus perustuu Fortumin laskuriin, nuo muut taas on enemmän hauska-tietää. Eihän tuo virtamuuntajien väärinpäinolo voi noin vaikuttaa?
 
Nyt on täällä Käännetty oikein päin.. ja kyllä mulla kulutus oli shellys aika sikana sen ajan ko oli noi pielessä. Viellä en oo tarkemmin takastellu eroja fortumin ja shellyn välillä
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
Kävin tänöön tsekkaamassa sähköyhtiön sivuilta kulutuksia ja shellyn ja niiden ero oli luokkaa 0.2 kWh. Shelly näytti enemmän. Siis vuorokausi tasolla. Ja vrk kulutus luokkaa 35 kWh
Itselleni täysin riittävä tarkkuus.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
24
Noin se kai kuuluu olla, mutta onko asialla muuta kuin kosmeettista merkitystä? Tänne laitettiin mittauskeskukseen 3EM ja siinä vain 1 lutikka meni oikeinpäin (B), ne 2 näyttää miinusmerkkisiä arvoja. Shellyn omassa web-käyttöliittymässä tietysti kokonaislukema päin seiniä, mutta HA:n energiasivulla nuo oli helppo vaihtaa eli osto ja myynti on oikein. Vai käytetäänkö tuota Shellyn tehoarvoa jossain oikeasti? Sähkäri lupasi kyllä tulla nuo kääntämään, mutten viitsisi vaivata kun niiden tunkemisessa käytettävissä olevaan tilaan oli pikkuisen haastetta...
Aiemmin täällä oli juttua 3EM:n tarkkuudesta. En ole kovin tarkkaa vertailua vielä ehtinyt tehdä, mutta ihan 1-1 lukemat ei fortumin tietojen kanssa ole, ja oma pulssilaskurikin näyttää eri tavalla. Esim. 21.11. klo 00-10 kulutus Fortumin mukaan 38,73 kWh, shelly/HA Energia taas kertoi 31,1 kWh ja oma pulssilaskuri vain 22,8 (ilmeisesti RPi:n pythoni hukkaa pulsseja, ehkei ehdi laskea). Erot on aika isoja, mutta veloitus perustuu Fortumin laskuriin, nuo muut taas on enemmän hauska-tietää. Eihän tuo virtamuuntajien väärinpäinolo voi noin vaikuttaa?
Mittari mittaa tarkasti molempiin suuntiin menevää sähköä (kulutus ja tuotanto), eli virtamuuntajien väärinpäinolon ei pitäisi vaikuta kuin lukemien etumerkkiin. Oma mittari mittaa tarkasti kaikki virtamuuntajat väärinpäin.
 
Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Jahas. On tullut jonkin verran hurahdettua automaatioon suunnitelmana nyt ainakin lämmitys, suurin osa valoista ja verhot saada automatisoitua joko ajan tai läsnäolon mukaan. Home Assistant asennettu ja siihen nyt lisäillyt joitain valoja ja vehkeitä mitä nyt valmiina löytyy. Suunnitelmana laittaa Shellyn TRV:t pattereihin, Shellyn Pro 4PM sähkökaappiin loisteputkille ja Xiaomin Mijia sensoreita sain kourallisen kaverilta koska ilmeisesti ei toimineet eurooppalaisella hubilla vaan vaati vanhemman kiinalaisen toimiakseen mutta niitä ei mistään saa. Itse selvittelin että Zigbee2MQTT toimii Home Assistantissa ja sillä saa nuo mukavasti toimimaan kun laittaa yhteensopivan Zigbee koordinaattorin usbilla kiinni. Joitakin ikean Trådfri valojakin löytyy mutta nekin menee Home Assistanttiin kunhan saa koordinaattorin ensin.

Ilppikin olisi tarkoitus laittaa HA:n alle pyörimään kunhan vain saisin aikaiseksi joskus edes ottaa sen pois laatikostaan.
 
Mulla ois Aqara kiina hubi jos kiinnostaa. Jos se käy noihin siun laitteisiin.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
Kivoja onnistumisen tunteita taas. Astianpesukone hajosi ja tuli ostettua tuollainen Siemenssin vekotin jonka sai yhdistettyä HA:han.
Tein automaation, joka tsekkaa ensin, että nordpool hinta on vuorokauden halvin, jonka jälkeen tsekataan onko astianpesukoneen luukku kiinni ja virta päällä. Jos nuo ehdot täyttyvät käynnistetään pesu. :)

Näin on helppo ladata kone valmiiksi yleensä yötä varten.

EDIT: Ilo oli ennenaikainen.. Kone sammuu 10 min päästä, jos ei mitään tapahdu. Tällöin ei automaatiokaan osaa käynnistyä. :(
Homma menee nyt paljon vaikeammaksi. Pitää ehkä hommata joku fyysinen nappula joka sitten jotenkin ajastaa koneen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 304

Mulla on Bosch eli samaa ketjua ja kyllä se pysyy verkossa sammutettuna. Onko tuo sunkin Home connectin kautta? Minä saan kyllä päälle etänä, miksi sitä pitäisi seisottaa sitä virrat päällä käynnistämiseen asti vai meinasitko sitä käyttää "manuaalisena kone valmiina" -tilana?
Edit. Remote start ei tainnut olla vakiona päällä, mutta siinä on muutenkin vaatimus että luukku on kiinni :hmm:
 
Jep manuaalisena kone valmiina, koska halusin sen niin helpoksi muille, että rojut ränniin, power päälle ja luukku kiinni. Automaatio olisi hoitanut loput. Toki voisi tehdä niin että pelkkä luukun kiinniolo aktivoisi pesun, mutta ehkä tulisi liikaa tyhjäpesuja tmjs. koska joka päivä ei välttämättä tarvitse pestä.

Vai onko joku muu triggeri joka kertoisi automaatiolle, että tälläkertaa haluttaisiin pesua?
 
Liittynyt
28.09.2017
Viestejä
311

Voisiko pesukoneen lähelle laittaa jonkun langattoman painikkeen jolla sitten voisi automaation laukaista?
 
Liittynyt
22.06.2017
Viestejä
248
Sähkömittarin pulssiluentaa pitäisi alkaa harrastamaan ja wifi olisi yhteystapa Home Assistanttiin. Löytyisikö keneltäkään DIY osaluetteloa + step-by-step ohjetta homman tekemiseksi? Vielä jos osat löytyisivät suomesta niin olisi kiva. Toki Aliexpress tai Banggoodkin kelpaavat - menee vaan sitten pidempään. Uskoisin, että piirillä oleva Wifi-antenni riittää - eli ei tarvitsisi lisäantennia.

Tarkennus: Home Assistant pyörii erikseen Intel Nucin päällä. Nyt on tarkoitus toteuttaa vain jollain korteilla luku ja datan lähetys HA:han.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589

339

Tämä on varmaan yksinkertaisimmasta päästä, itsellenikin tein juuri vastaavan. Rautana käytin WeMos D1 mini liteä jotka maksaa sen $2/kpl.

Eli LDR tai photodiodi tuon kaveriksi. Diodi tarvii etuvastuksen, joten LDR lienee yksinkertaisin vaihtoehto.
 
Jep tuota ESPHomia mietin. Se mitä toivoisin, niin ihan komponenttilistauksen ettei mene pieleen. Tuo varmaan tarvitee jonkun "kaveriksi"? Arduinon tms? Teknisessä tilassa ei ole Raspia tai muuta tietokonetta vaan sieltä pitäisi saada wifillä mittaustieto lähiverkkon kautta HA:lle.
 
Liittynyt
07.05.2022
Viestejä
16
Mittari mittaa tarkasti molempiin suuntiin menevää sähköä (kulutus ja tuotanto), eli virtamuuntajien väärinpäinolon ei pitäisi vaikuta kuin lukemien etumerkkiin. Oma mittari mittaa tarkasti kaikki virtamuuntajat väärinpäin.
Tuotantoa ei näillä keleillä juuri ole:( Pitääpä kaivaa vielä lisää dataa useammalta eri ajanjaksolta Fortumin palvelusta ja HA:n shelly-koosteista ja vertailla, ne pitäisi siis olla melko tarkkaan samat.
 
Liittynyt
07.05.2022
Viestejä
16
Ilppikin olisi tarkoitus laittaa HA:n alle pyörimään kunhan vain saisin aikaiseksi joskus edes ottaa sen pois laatikostaan.
ilppi vai HA;-? Onko suosituksia noihin HA-kelpoisiin läsnäoloantureihin? Eli mihin tekniikaan/kalustoon ne kannattaisi perustaa? seinällä olevan seuranta/monitorinäytön ohjaus-raspiin virittelin sellaisen kiinan-PIR-sensorin, joka laittaa näytön päälle muutamaksi minuutiksi, kun havaitsee liikettä (aiemmin oli päällä aamusta iltaan, mutta nyt pitää säästää...), mutta tuollainen viritys moneen huoneeseen vaikuttaa kyllä vähän raskaalta, ei joka paikkaan viitsi omaa RPi-alustaa sijoittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589
Jep tuota ESPHomia mietin. Se mitä toivoisin, niin ihan komponenttilistauksen ettei mene pieleen. Tuo varmaan tarvitee jonkun "kaveriksi"? Arduinon tms? Teknisessä tilassa ei ole Raspia tai muuta tietokonetta vaan sieltä pitäisi saada wifillä mittaustieto lähiverkkon kautta HA:lle.
Katsoitko tuon linkin minkä laitoin? Siinä on komponenttilista, kytkentäkaavio ja kaikki muu mitä tarvitsee. Käyttää ESPHomea.
 
Liittynyt
02.05.2019
Viestejä
143

Rautalangasta: ESP32 tai D1-mini (tai muitakin vaihtoehtoja listattu siellä) on se "arduino" eli mikrokontrolleri ("tosi pieni tietokone"), jota tässä ohjelmoidaan ja joka vastaanottaa sensorin datan ja lähettää sen wifillä eteenpäin. ESP:it ovat erityisen hyviä, koska niissä on wifi ja BT valmiina.

Tähän mikrokontrolleriin asennetaan ESPHome ohjelmisto ja sille "koodiksi" home_assistant_glow.yaml , joka osaa lähettää viestit juuri Homeassistantille sopivalla tavalla.

Ei oo tarkoitus vähätellä tietotasoasi. Muistan miten tutkalla olin itse näistä pari vuotta sitten ja joskus rautalanka voi auttaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
821

Tämä on varmaan yksinkertaisimmasta päästä, itsellenikin tein juuri vastaavan. Rautana käytin WeMos D1 mini liteä jotka maksaa sen $2/kpl.

Eli LDR tai photodiodi tuon kaveriksi. Diodi tarvii etuvastuksen, joten LDR lienee yksinkertaisin vaihtoehto.
LDR:n suosittelu on aika 1970-lukulaista. Ei se ole millään lailla hyvä ratkaisu nykypäivään. Kyllä se LDR:kin vastuksen kaverikseen tarvii ja sittenkin toiminta saattaa olla aivan liian hidas mittarin vilkkuvan ledin lukemiseen.

Minimissäänhän tuo nyt tosiaan vaatii sen esp8266:n ja valotransistorin ja yhden vastuksen (1-100k sopinee, ei ole tarkka valinta). Tai sitten noita paljon monimutkaisempia, mutta valmiita palikoita.
 
Samaa mieltä, LDR saattaa olla liian hidas tuohon käyttöön mutta saattaa joissakin tapauksissa toimiakin, riippuen kuinka lyhyt se välähdys mittarin ledissä on. Itse en ole sähkömittarin luentaa ledistä tehnyt mutta aikanaan erään toisen laitteen ledin vilkkumista koitin valvoa LDR:llä ja aluksi näyttikin toimivan ihan ok mutta jossain vaiheessa huomasin että LDR missasi ehkä joka kolmannenkymmenennen välähdyksen joten mittaukseen tuli hieman heittoa. Fototrankku korjasi tuon ongelman, se pysyi nopeissa välähdyksissä aina mukana.
 
Tämä on hyvä tieto, itsellä ei LDR:stä kokemuksia, oletin linkin perusteella olevan riittävän nopea. Sen tiedän, että oman mittarin LED on päällä 100ms. Ihan varauksetta en phototransistoriakaan suosittele, ainakaan noita halpoja aliexpressin trankkuja. Aikani koetin sokkona saada toimimaan, muttei mittaukset ollu sinnepäinkään. Lopulta kaivoin skoopin varastosta ja päädyin photodarlington kytkentään. Nyt mittaustarkkuus on alle prosentin päässä datahubin arvoista.

ESPHomessa on muuten pulse_meter ja pulse_counter, counter ei ainakaan tässä ledin luvussa toiminut kunnolla, meter toimii tarkasti, mutta pommittaa MQTT:ta jokaisesta pulssista, eli useita kertoja sekunnissa 10k imp/kWh mittarilla.
 
Liittynyt
14.11.2022
Viestejä
45
Kivoja onnistumisen tunteita taas. Astianpesukone hajosi ja tuli ostettua tuollainen Siemenssin vekotin jonka sai yhdistettyä HA:han.
Tein automaation, joka tsekkaa ensin, että nordpool hinta on vuorokauden halvin, jonka jälkeen tsekataan onko astianpesukoneen luukku kiinni ja virta päällä. Jos nuo ehdot täyttyvät käynnistetään pesu. :)

Näin on helppo ladata kone valmiiksi yleensä yötä varten.

EDIT: Ilo oli ennenaikainen.. Kone sammuu 10 min päästä, jos ei mitään tapahdu. Tällöin ei automaatiokaan osaa käynnistyä. :(
Homma menee nyt paljon vaikeammaksi. Pitää ehkä hommata joku fyysinen nappula joka sitten jotenkin ajastaa koneen.
Jep manuaalisena kone valmiina, koska halusin sen niin helpoksi muille, että rojut ränniin, power päälle ja luukku kiinni. Automaatio olisi hoitanut loput. Toki voisi tehdä niin että pelkkä luukun kiinniolo aktivoisi pesun, mutta ehkä tulisi liikaa tyhjäpesuja tmjs. koska joka päivä ei välttämättä tarvitse pestä.

Vai onko joku muu triggeri joka kertoisi automaatiolle, että tälläkertaa haluttaisiin pesua?
Jos HA tulee entityt luukulle ja virralle niin miten olisi jos tekee triggerin helper booleanille joka aktivoituu jos luukku menee kiinni virrat päällä. Tuossa booleanissa on sitte muistissa että pesua halutaan vaikka 10min päästä virta menee pois. Eikö tuon helper booleanin kanssa sitten saa saman logiikan tehtyä. Muistaa vaan nollata sen kun pesu käynnistyy.
 
Hienoa! Tuo oli ratkaisu. Eli nyt siis:
Triggeri: Onko halvin tunti menossa? Jos on, niin jatketaan.
Condition: Onko astianpesukoneen luukku kiinni ja onko boolean helpperi ajastukselle ON tilassa.
Actions: Käynnistetään astianpesukone, odotellaan 15 sek (varmuudeksi), valitaan esivalittu pesuohjelma, odotellaan taas, käynnistetään pesu ja lopuksi käännetään boolean helper asentoon OFF.

Boolean helpperille voi sitten vaikka hommata tuollaisen ikean älynappulan, jos ei halua HA:ssa nappulaa painettavan.
 
Liittynyt
01.01.2022
Viestejä
46
ilppi vai HA;-? Onko suosituksia noihin HA-kelpoisiin läsnäoloantureihin? Eli mihin tekniikaan/kalustoon ne kannattaisi perustaa? seinällä olevan seuranta/monitorinäytön ohjaus-raspiin virittelin sellaisen kiinan-PIR-sensorin, joka laittaa näytön päälle muutamaksi minuutiksi, kun havaitsee liikettä (aiemmin oli päällä aamusta iltaan, mutta nyt pitää säästää...), mutta tuollainen viritys moneen huoneeseen vaikuttaa kyllä vähän raskaalta, ei joka paikkaan viitsi omaa RPi-alustaa sijoittaa.
No "kevyempi" versio on käyttäää ESP32:n kanssa näitä tutka-antureita. Tunnistaa liikkeen/läsnäolon 0-5m etäisyydellä ja alustavien testien perusteella on toimiva systeemi.
Anturin säädöt on vielä vaiheessa, mutta vaikuttaa lupaavalta. Ongelmia oli tämän Esp32 Mini kortin kanssa. Ilmeisesti sen syöttämä 5v (todellisuudessa 4,5v) ei riitä anturille.
Tämän Firebeetle kortin kanssa toimii, kun käytössä on tämä ESPHome speksi.
 
Viimeksi muokattu:

ups

Liittynyt
11.05.2022
Viestejä
19
HA:ta rakentelemassa sähkösäästönäkökulmalla. Suora sähkölämmitys sähköpatterein ja ILP, märkätiloissa lattialämmitykset sähkövastuksilla. ILP:n (Mitsubishi) pitäisi jutella HA:n kanssa iloisesti, sähköpattereille hankin Shellyn 1PM:ät. Onko kellään kokemusta lattialämmityksen termostaateista jotka keskustelisivat HA:n kanssa ja mielellään vielä antaisivat sähkönkulutusdataa?
Näitä pohdin, Zigbee löytyy mutta tuo sähkönkulutus jää ainakin tuosta ilmoituksesta auki. Käsittääkseni kyseessä on Sunricher SR-ZG9092A, ja näyttäisi että teho- ja energiadataa lähettäisi. Kellään kyseistä laitetta tai vastaa käytössä, suosituksia?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 029
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom