- Liittynyt
- 15.01.2020
- Viestejä
- 345
Kuten tiedetään ettei rokotukset estä edes ihmisten välisiä tartuntoja, niin on aika absurdia rokottaa minkkejä. Valohoitoa ettei tarhausta lopeteta. Tanskassa taidettiin kertaheitolla lopettaa koronan verukkeella tarhaus? Saman voisi tehdä Suomessakin..
”Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa minkkien koronatartuntojen takia miljoonia eläimiä on jouduttu lopettamaan taudin leviämisen estämiseksi ihmisiin.”
yle.fi
”Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa minkkien koronatartuntojen takia miljoonia eläimiä on jouduttu lopettamaan taudin leviämisen estämiseksi ihmisiin.”
Minkkien koronarokotukset ovat alkaneet – Suomen hyvä koronatilanne pandemian alkuvaiheessa suojasi turkistarhoja
Rokotukset priorisoidaan niille alueille, joissa koronaa esiintyy ihmisillä eniten.
