Sen näkee, missä mennään - mitään ei poissuljettu (ei hätäjarruakaan) mutta rajoituksia tehtävä lisää näin hän sanoi. Ministeri ei uskaltanut ottaa kantaa asiaan, koska mitään ei ole päätetty vielä muuta kuin linjaus - jotain lisää on tehtävä ja onko ajankohta nyt vai vuoden vaihde tmv. Monissa paikkoja ei ole mahdollista tehdä paikallisesti enää paljoa ellei halua kouluja sulkea tartuntatautilain nojalla esimerkiksi merkittävinä leviämispaikkoina. Hätäjarrulla saataisiin kovennettua näitä ottamalla osaa toimista käyttöön. Sen näkee tulevalla viikolla mitä päätetään ja linjataan.
No eipä niistä juhlimistasi rajoituksistakaan mitään sanottu
Ei noista tehopaikoista kannata tässä vaiheessa olla huolissaan, tarvittaessa niitä saadaan vaikka 500 koronapotilaalle. Piikki ei tule kauan kestämään. Suurempi ongelma kokonaiskuvassa on krooninen 50+ tehohoitopaikan tarve.
Tässä voisi olla pienen mallien laatimisen paikka. Mikä on raskainta Suomelle jos ääripäinä on kaikki kerralla ja toisena ääripäänä hidastus niin, että kapasiteetti juuri ja juuri riittää. Laatupainotetun elinvuoden hinta näille skenaarioille.
Veikkaanpa, että kaikki kerralla olisi kokonaisuutena mitattuna halvin. Siihen on tietty vaikea päästä koska tauti ei leviä hetkessä. Tällä tavalla hoitokapasiteetin pula olisi lyhin mahdollinen ja sen puutteet kohdistuisi voimakkaimmin rokottamattomiin. Toki teoreettinen tällainen kaikki kerralla -malli.
