Tällä kertaa Norjassa tehty lukiomatematiikan laskuharjoituksia. Saivatkohan konsultaatiota THL:ltä?
Tämähän olisikin poikaa, jos 300k sairastuisi päivässä. Siinä ei montaa viikkoa menisi, kun kävisi väestön läpi. Lisäksi 99% väestöstä selviäisi tästä vieläpä hengissä, kiitos kuitenkin yli 70% rokotuskattavuuden. Plus, saisivat luonnollisen "tehosterokotteen" omikronia vastaan. Ja luultavasti myös muita variantteja vastaan, ainakin vakavaa tautimuotoa vastaan. Mitäs sitten meinasivat tehdä, kun omikronilla ei enää olekaan väestöä käytävänä läpi ja sairaalat alkavat mystisesti tyhjentyä?
Viranomaiset, jotka eivät kykene olemaan uskottavia, eivät ole ansainneet, eivätkä saavuta kansalaisten luottamusta. Näiden "veitsen terällä" -manööverien johdosta en oikeastaan ihmettele, miksi pohjoismaissa (ja muuallakin) jäätiin näinkin alhaiseen rokotuskattavuuteen. Maissa, joissa rokotuksien suosio kuitenkin perinteisesti ollut huippua. Klovnien on vähän paha yrittää vakuutella epäröiviä ihmisiä ottamaan rokotteita.